Kokopäivätyössä käyvälle yliopisto-opiskelijalle ei vapaa-aikaa jää

Uusi juttusarja: Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Ensimmäisenä vuorossa on kokopäiväisesti työskentelevä ja samalla opiskeleva Eero Kannisto.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Eero Kannisto on hyvin ansaitulla lomalla. Hän teki koko viime syksyn 60-tuntisia työviikkoja samalla yliopistossa ympäristötekniikkaa opiskellen. Vuonna 2012 Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan kokopäivätöitä opintojen kanssa yhtä aikaa tekee noin 24% opiskelijoista.

”En suosittele tätä kenellekään”, Kannisto nauraa.

Hän ei kuitenkaan myönnä olevansa työhullu, vaan oikeastaan aika laiska.

”Amk-aikoina tosin tein koko neljän vuoden ajan lähes täyspäiväistä työtä ravintolassa. Lomat makasin vain tyhjässä kämpässä ilmapatjalla, koska en jaksanut tehdä yhtään mitään. Mutta ammattikorkeassa riittää, että tunneilla vain käy. Yliopistossa se ei enää riitä.”

Syy siihen, miksi mies on halunnut tehdä saman uudestaan Oulun yliopistossa, on selvä.

”Haluan laajentaa ammattitaitoani. Haluaisin joku päivä olla opettajana ammattikorkeakoulussa ja siihen tarvitaan ylempi korkeakoulututkinto. Olen työskennellyt opettajana ammattikoulussa ja tykkäsin siitä.”

Kannisto valitsi Oulun yliopiston siksi, että halusi muuttaa Jyväskylästä takaisin kotiseudulle. Myös Oulussa asuva tyttöystävä vaikutti valintaan.

”Yliopistomaailma muutenkin on kiehtonut. Olen syksyn aikana päässyt vain yhdelle luennolle, mutta siellä tuli olo, että tekisi mieli olla näillä enemmän.”

Kannisto on saanut suoritettua kiireisten työviikkojen ohella vasta yhden kurssin. Tavoitteena on kuitenkin vähentää työmäärää ja kiihdyttää opiskelutahtia. Alun perin ajatuksena olikin tehdä niin, mutta työpaikan tilanne ja työmäärä yllättivät täysin.

”Työkuormaa siunaantuikin sitten enemmän”, mies toteaa ykskantaan.

Kannisto ei kuitenkaan ole halunnut jäädä paitsi opiskelijatoiminnasta ja kävi alkusyksystä tutustumassa samaan aikaan aloittaneisiin fukseihin. Hän pääsi sisään Oulun yliopistoon yleisen haun kautta, mutta sai neuvoteltua itselleen paikan maisterivaiheeseen. Sen tiimoilta hän on käynyt myös pienryhmäohjauksissa, joissa on muita maisteriopiskelijoita.

”Oma status on kuitenkin tällä hetkellä enemmän työssäkäyvä, mutta pyrin saamaan sitä paremmin tasapainoon. Haluaisin tutustua paremmin opiskelukavereihinkin.”

Työ opiskeluaikana lisää osaamista

Tavoitteena Eero Kannistolla on saada opinnot purkkiin neljän ja kuuden vuoden välillä. Varsinainen opiskeluaika on neljä vuotta, mutta lisäaikaa voi neuvotella. Miehen mielessä siintää myös opintovapaa, jonka hän aikoo pitää jossain sopivassa välissä. Silloin opintoja saa suoritettua tiiviimmässä tahdissa. Diplomityön voi tehdä työpaikalle, ja se sopiikin erittäin hyvin hänen suuntautumisvaihtoehtoonsa.

”Rakennusautomaatiota ei oikein opeteta Suomen yliopistoissa. Tarkoitukseni onkin diplomityössä yhdistää rakennustekniikka ja automaatiotekniikka”, Kannisto kertoo.

Tulevaisuudessa hän voikin yhdistää niitä työssään, unelmatilanteessa juuri ammattikorkeakoulun opettajana.

Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan suurin osa työtä tekevistä opiskelijoista on sitä mieltä, että se on lisännyt ammattitaitoa ja osaamista. Työtä ei tehdä aina vain toimeentulon turvaamiseksi ja selvä enemmistö tutkimukseen vastanneista olisi saattanut tehdä töitä, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Työkokemuksen kartuttaminen koetaan investoinniksi tulevaisuuteen. Vain noin viidennen opinnot ovat viivästyneet.

Kuusikymmentuntisen työviikon ja opiskelun yhdistäminen on Kanniston mukaan lähes mahdotonta. Vapaa-aikaa ei ole, ja joskus on pakko käyttää yöt nukkumisen sijasta opiskeluun.

”Aikaa ei jää tällä hetkellä mihinkään muuhun. Mutta ihan sama olisiko opiskelut olleet rinnalla, töissä on silti ollut se tilanne, ettei aikaa ole muuhun.”

Onneksi hänen työnantajansa on ollut joustava ja on luvannut, että opintojen lisääminen ja työnteon vähentäminen on mahdollista järjestää.

”Kyllä minä aion valmistua. Haluan kehittää itseäni. Työuraa on kuitenkin vielä 40 vuotta jäljellä.”

Yliopisto on joustanut myös. Opintoneuvoja on korostanut sitä, että Kannisto voi tehdä opintoja sitä mukaa, kun pystyy. Kun koko ajan tulee edes vähän opintopisteitä sisään, on opintoaikaa mahdollista jatkaa.

”Yliopiston päästä tuli täysi tuki tälle ratkaisulle”, hän kiittelee.

Miten Eero Kannisto neuvoisi niitä, jotka suunnittelevat samaa ratkaisua?

”Älkää tehkö liikaa töitä. Vapaa-aikaa pitäisi aina pystyä järjestämään, että jaksaa touhuta. Olisin minä voinut kieltäytyäkin työkuormasta, sitä on tullut otettua vastaan mitä on annettu.”

Kannistoa ei kuitenkaan kaduta. Ja silloin kun on pieni hetki vapaa-aikaa, hän rentoutuu käymällä lenkillä.

”Jos energiaa riittää, pyrin liikkumaan jotenkin. Tai sitten juon rommia”, Eero Kannisto virnistää.

 

Kuka?
Eero Kannisto

» 31-vuotias.

» Aiemmalta koulutukseltaan ravintolakokki ja talotekniikan insinööri.

» Opiskelee ympäristötekniikkaa (automaatiotekniikan suuntautumisvaihtoehto).

» Töissä suunnittelutoimistossa.

» Perheeseen kuuluvat avovaimo, avovaimon kolme lasta, koira ja kaksi rottaa.

» Asuu Talvikankaalla.

 

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Tasa-arvottomat yliopistot

Vaikka kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä, kotitausta vaikuttaa edelleen koulutusvalintoihin ja opiskelupaikan saamiseen. Oulussa on Suomen yliopistoista suhteessa eniten työläistaustaisia uusia opiskelijoita.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Lapsi perii vanhemmiltaan yllättäen ja pyytämättä ominaisuuksina muun muassa hiustensa punertavuuden, nenänsä kaaren tai ihonsa pisamuuden. Geenien armotonta määräysvaltaa vastaan on nykytekniikalla vaikeampaa taistella.

Sen sijaan koulutuksen, sosiaalisen luokan tai ammatin periminen on kiistanalaisempi asia.

Tutkimukset osoittavat vanhempien matalan sosioekonomisen aseman olevan yhteydessä jälkeläistensä muita vaatimattomampiin koulusaavutuksiin.

Köyhästä ja kouluttautumattomasta perheestä kotoisin olevalla suomalaisnuorella yliopistokoulutukseen hakeutuminen ja sisäänpääsy on edelleen epätodennäköisempää – varsinkin jos pääsykoepaperin yläreunassa lukee lääketieteellinen tiedekunta.

Opiskelijoiden sosiaalinen tausta jakaa myös yliopistoja. Matalimmista taustoista haetaan maakuntien yliopistoihin, yläluokasta taas pääkaupunkiseudun yliopistoihin. Vuonna 2010 työntekijätaustaisten osuus uusista opiskelijoista eri yliopistossa oli korkein Oulussa (15, 8%), Lapin yliopistossa (15, 3), Jyväskylän yliopistossa (14,0) ja Itä-Suomen yliopistossa (13,6). Vähiten työläistaustaisia uusia opiskelijoita oli teknillis-taiteellisessa Aalto-yliopistossa (6,9) ja ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulu Hankenissa (6,5).

Silti kehitystä on tapahtunut. Korkeakouluopiskelijoiden taustaa tutkinut yliopistonlehtori Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta sanoo koulutuksen tasa-arvon kehittyneen huimasti. 2000-luvulla yliopisto-opiskelijat valikoituvat huomattavasti laajemmasta joukosta kuin vaikkapa vielä 1960-luvulla. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä.

”Kaikki kansainväliset vertailut osoittavat Pohjoismaiden olleen yliopisto-opiskelijoiden tasa-arvon kehityksen kärjessä jo vuosikymmeniä, siitä lähtien kun yhteiskuntapolitiikassa on pyritty edistämään tasa-arvoa.”

Esimerkiksi Iso-Britanniassa kehitys on ollut jopa päinvastaista.

”Siellä maan alempien ryhmien kouluttautumisen edistäminen on ollut poliittisena tavoitteena, ja sen parantamiseksi on käynnistetty erilaisia ohjelmia. Koska yliopistojen lukukausimaksut ovat nousseet, tasa-arvoiset ponnistukset ovat valuneet hukkaan”, Nevala toteaa.

Koulujen ovet avautuvat kaikille?

Suomessa koulutuksellisen tasa-arvon nimeen on vannottu vuosikymmenten ajan. Se kuuluu oleellisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatukseen, jossa tulisi luoda mahdollisuus siihen, että kaikki nuoret asuinpaikasta, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta saisivat mahdollisuuden kilpailla avoimista koulutuspaikoista ja kouluttaa itseään omien kykyjensä mukaan.

Numeroiden valossa kehitys on ollut huimaa. Ylempien kerrosten eliittiyliopisto alkoi muuttua koko kansan massakorkeakouluksi viimeistään 1980-luvulla, jolloin yliopistokoulutukseen osallistumisprosentti kipusi yli 15 prosenttiin ikäluokasta. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomen koulutustaso on kasvanut voimakkaasti: vuosina 1975–2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli kaksinkertaistui 11 prosentista 25 prosenttiin.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Opiskelijatutkimus 2014 -raportin mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista joka viidennen (22%) vanhemmista ainakin toisella on ylempi korkeakoulututkinto. Toisaalta joka viidennen (21%) opiskelijan vanhemmalla on enintään ammatillinen tutkinto.

Ensin tasa-arvon kannalta hyvät uutiset: Opiskelijan sosioekonomisen taustan merkitys on vuosien varrella pienentynyt, ja ryhmien väliset osallistumiserot ovat kaventuneet. Työläistaustaisten opiskelijoiden sijoittuminen yliopistoihin on nyt tasaisempaa. Työntekijätaustaisten opiskelijoiden sijoittumisen muutokset myötäilevät osin isompaa kuvaa: taustan tasaantumista selittävät esimerkiksi Suomen elinkeinorakenteen muutos, edeltävien koulutusasteiden tasa-arvoistuminen ja tasa-arvon nostaminen yhteiskuntapolitiikan keskiöön.

Arto Nevalan mukaan työläistaustaisten opiskelijoiden tieteenalakohtaiset erot ovat vuosien aikana lieventyneet, mutta eivät kokonaan kadonneet. Selkeästi duunaritaustaisia aloja ovat edelleen kasvatustiede, humanistiset alat ja liikuntatiede. Toisen ääripään muodostavat yläluokkaiset teologia, kauppatieteellinen, oikeustieteellinen, maatalous-metsätieteet ja lääketiede.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opiskelijoiden taustan erot ovat loiventuneet erityisesti aloilla, jotka ovat merkittävästi kasvattaneet vuosittaista sisäänottoaan. Kun ala opiskelijamäärän kasvun myötä massoittuu, erot opiskelijoiden taustassa myös tasoittuvat. Nevalan mukaan lähivuosien esimerkki tästä muutoksesta on teknillinen ala, joka oli pitkään vain muutamassa yliopistossa keskitetty elitistinen ala. Kun alan opiskelijamääriä kasvatettiin it- ja Nokia-huuman myötä 1980–90-luvuilla, tausta monipuolistui – duunaritaustainen diplomi-insinööri ei ollut enää kummastus.

Silti Arto Nevalan mukaan kysymykseen suomalaisen korkeakoulutuksen tasa-arvoisuudesta on toinen mahdollinen vastaus. Ei, täyttä tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu – eikä ehkä tulla vähään aikaan saavuttamaan. Kaikki tutkimukset osoittavat kotitaustan vaikuttavan edelleen koulutusvalintoihin, opiskelupaikan saamiseen ja koulutusuran pituuteen. Koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset ovat tässä vertailussa voittajia.

Nevalan mukaan koulutus onkin edelleen eriarvoista – ja jossakin määrin myös eriarvoistavaa.

Elitismin viimeinen linnake

Duunaritausta on edelleen tietyillä koulutusaloilla melkoinen harvinaisuus. Lääketiede on ala, jonka opiskelijat ovat yläluokkaisia ja korkeasti koulutetuista perheistä. OKM:n raportin mukaan lääketieteen opiskelijoista 49 prosentilla vanhemmista vähintään toisella on joko ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Alan opiskelijoiden taustoja selittää alan pieni sisäänottomäärä. 2010-luvullakin lääketieteen suhteellinen osuus uusista opiskelijoista on pienempi kuin 1980-luvulla, kuten oululaisen Matti Salon tutkimuksesta ilmenee. Esimerkiksi Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan keväällä 2015 pyrki 1157 hakijaa, joista hyväksytyksi tuli 145.

”Tiukka karsinta suosii ylempien ryhmien lapsia, joilla on varaa ja aikaa panostaa kokeisiin”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan lääketieteellisen alan yläluokkaisuus vaikuttaa olevan melko pysyvä ilmiö. Tätä selittää sekin, että lääkärin ammatti usein periytyy vanhemmalta lapsilleen.

”Jos alalle otettaisiin 10 kertaa enemmän opiskelijoita, tilanne voisi tasoittua. Mutta tätä Lääkäriliitto ei koskaan tule sallimaan.”

Opiskelijan luokkaretki

Akateeminen koulutus oli vanhemmille ikäluokille varsin varma väylä luokkanousuun.

Etenkin 1960-70 -luvuilla teollistumisen edetessä suomalaiset kouluttautuivat oikein urakalla. Valitettavasti 2000-luvulla kaikilla maisterinpapereilla ei enää kivuta arvoasteikossa ylöspäin.
Nevalan mukaan sosiaalista nousua hidastaa ensinnäkin keskiluokan kasvaminen sen piirissä jo olevien jälkeläisissä, mikä hidastaa alemmassa luokissa olevien nousua joukkoon. Sosiaalinen liikkuvuus on nykyään vähäisempää.

Lisäksi maisterintutkinto ei tarjoa automaattista hissimatkaa alaluokasta huipulle.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

”Koulutus on edelleen yksi sosiaalisen nousun väylä, mutta tieteenalat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi humanistis-luonnontieteissä työllistyminen on yleensä huonompaa kuin muilla, ja alalla joudutaan tottumaan pätkätöihin. Ero lääkäriin ja lakimieheen on selvä. Jos haluaa tehdä luokkanousun, kannattaa valita ala, joka johtaa yhteiskunnan huipulle”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan suomalainen yliopistolaitos on lohkoutunut. Eri aloilta on mahdollista ponnistaa täysin erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin.

Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, joissa yhteiskunnan huipulle noustaan käytännössä aina tiettyjen eliittiyliopistojen (Yhdysvalloissa esimerkiksi Yale ja Harvard, Iso-Britanniassa Oxford ja Cambridge) kautta, Suomessa reitti yläluokkaan kulkee eri tieteenalojen kautta. Statusaloille lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteen pariin valikoituminen on yksi yhteiskunnallisen uusiutumisen muodoista.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

Luokasta ja luokkaeroista puhumista aristellaan 2010-luvulla. Vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan yläluokkaa ja työväenluokkaa ei enää ole, sillä kaikki kuuluvat yhdessä keskiluokkaan.
Kuten Sauli Niinistön taannoisessa presidentinkampanjassa todettiin: Vastakkainasettelujen aika on ohi.

Näin ei Nevalan mukaan ole.

”Tutkimukset ovat osoittaneet sen, etteivät luokat ole minnekään hävinneet, ne vain muotoutuvat eri tavalla.”

Tasa-arvoa teoriassa

Koulutustaustan merkittävyyden ja sitä koskevien tutkimusten tulosten painoarvo julkisessa keskustelussa on nykyään pienempi kuin vaikka 1970–90 -luvuilla. Tasa-arvoisen koulutuksen jatkumiseen omalla painollaan on kenties liikaa tuudittauduttu.

”Tuntuu, että kun meillä on hyvä peruskoulu ja yhtenäinen, ilmainen yliopisto, tasa-arvo toteutuu automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. Poliittisesti tämä on herkkä aihe.”
Nevalan mukaan koulutuksen tasa-arvoisuudesta puhutaan paljon, mutta sen eteen tehdään loppujen lopuksi varsin vähän.

Esimerkiksi keskustapuolue esitteli kuluvan vuoden helmikuussa välikysymyksen tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuudesta. Erityisesti toisen asteen koulutuksen järjestämisestä huolta kantavassa välikysymyksessä asia muotoillaan näin:

”Asiantuntijat ovat varoittaneet koulutuksen tasa-arvon murenemisesta. – – Asuinpaikka ja vanhempien varallisuus vaikuttavat suomalaisten lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin yhä enemmän. – – Tasa-arvoinen koulutus on Suomen vahvuus myös tulevaisuudessa. Tasa-arvon mureneminen on estettävä.”

Mutta kuinkas sitten lopulta kävikään: tänä syksynä Suomen uusi hallitus esitteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla hallitusohjelman, jossa opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta leikataan 541 miljoonaa euroa. Leikkaukset kurottivat myös syvälle opiskelijan kukkaroon, sillä pitkällä aikavälillä opintotuen säästötavoite on 150 miljoonaa euroa, opintotuen sitominen indeksiin päättyy ja opintolainan osuus tuesta kasvaa.

Opiskelijajärjestöt pöyristyivät leikkaussuunnitelmista, onhan opiskelijalle maksettavalla opintotuella paljon myös symbolista merkitystä. Valtion maksaman opintotuen ajatuksena on ollut taata tasapuolisesti opiskelumahdollisuus myös vähävaraisille.

Arto Nevalan mukaan tutkimukset osoittavat, että opintojen rahoitukseen tai maksullisuuteen kohdistuvat muutokset vaikuttavat negatiivisesti alemman ja keskiluokan opiskeluhalukkuuteen.
Myös vanhempien varallisuus- ja työtilanne heijastuu nimenomaan alempien luokkien opiskeluhaluihin. Vanhempien parantunut talous- ja työllisyystilanne näyttää edistävän useamman näistä ryhmistä lähtöisin olevan opiskelua, taloustilanteen synkentyessä tulos on päinvastainen.

”Esimerkiksi 1990-luvun lamavuosina voitiin nähdä aika nopeasti vaikutukset alempien luokkien koulutushalukkuuteen.”

Tätä on kompensoitu juuri erilaisilla opintotukimuodoilla. Valtion tukemia lainoja opiskelijoille alettiin myöntää vuodesta 1959 alkaen. Opintotukeen lisättiin asumislisä vuonna 1977, jonka jälkeenkin opintotuki pysyi pitkään opintolainapainotteisena, kunnes opintorahaa korotettiin vuonna 1992.

Nevalan mukaan opintotuen vaikutus ei ole enää 2000-luvun alussa kuitenkaan ollut yhtä kannustavaa kuin aiemmin. Siksi vanhempien taloudellinen asema sekä opiskelijoiden työssäkäynnin merkitys opintojen rahoituksessa on korostunut. OKM:n raportin mukaan Suomen korkeakouluopiskelijoista noin puolet työskentelee opintojen ohella, ja yli 60 prosenttia kokee rahojen riittämisen vaikeaksi.

Juhlavat puheet suomalaisen koulutuksen tasa-arvosta ja toisaalta esitetyt toiveet Suomeen saatavista ison rahan ”huippuyliopistoista” tai ”eliittiyliopistoista” eivät sovi saumattomasti yhteen.

”Olisi reilua sanoa ääneen, että haluamme yliopistokoulutuksen maksulliseksi, vaikka se sitten heikentäisikin tasa-arvoa. Sen sijaan on epäreilua puhua yhtä ja toimia toisin.”

 

Lue opiskelijoiden kokemuksia siitä, miten duunaritausta vaikutti yliopisto-opiskeluihin Oulussa.

 

Jutun lähteinä on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijatutkimus 2014 -raporttia,  Arto Nevalan artikkelia ”Tasa-arvo etenee hitaasti – yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta 2000-luvun alun Suomessa ”(2005), Osmo Kivisen, Juha Hedmanin ja Päivi Kaipaisen artikkelia ”Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa – eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot” (2012).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Miten duunaritaustasi vaikutti opiskeluihin?

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto. Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

veera kiurujoki

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto.

Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se ei ole minun sanani. Mikä sitten olen nyt? En oikein tiedä.

Ajatus yliopistoon hakemisesta syntyi pohtiessani lukiossa sitä, mitä itse oikeastaan osasin tehdä: lukea ja kirjoittaa. Psääsykokeisiin valmistauduin surkeasti, luin pääsykoekirjan loppuun vasta junassa matkalla kokeisiin. Opintoihin valmistautuminen oli vaikeaa, ja ensimmäiset kurssit aivan kauheita. Opinnoista innostuin vasta toisena vuonna Kirjallisuus ja filosofia -kurssilla.

Tullessani yliopistoon en tiennyt mitään akateemisesta maailmasta: minulla oli yliopistosta mystinen ja vähän pelottavakin mielikuva. Opintojen aikana ainejärjestöt tuntuivat pelottavilta, killat ja ylioppilaskunta vielä pelottavimmilta, joten se maailma jäi kaukaiseksi. En ole ollut yksilläkään sitseillä tai vuosijuhlilla.

Valmistuin maisteriksi lokakuussa, ja järjestin sen kunniaksi valtavan hulppeat juhlat. Tässä päättyy iso kahdeksan vuoden elämänvaihe. Onhan se iso juttu siinäkin mielessä, että olen perheeni ensimmäinen maisteri.

Lähisuvustani kukaan ei ole mennyt yliopistoon. Vanhempani ovat kerran käyneet väitöstilaisuudessa, siitä on riittänyt pitkäksi aikaa puhetta. Silti vanhempani ovat aina kannustaneet kouluttautumaan.

Kun soitin vanhemmilleni kertoakseni gradun valmistumisesta, äitini onnitteli, ja isä huusi taustalta: ”Onneksi olkoon – oli se aikakin!

Veera Kiurujoki, 26, filosofian maisteri, pääaineena kirjallisuus

 

 

 

 

Sanna Teperi”Olen ajatellut kotitaustani olevan korkeampi kuin mitä se todellisuudessa on. Koska kumpikaan vanhempani ei tehnyt fyysistä työtä, ajattelin, ettei se ole ”oikeaa duunariutta”.

Vanhempani kävivät koulua oppikouluun asti, mutta eivät jatkaneet lukioon. Isäni on tyypillinen esimerkki sukupolvestaan: taksikuskin ja tarjoilijan poika, joka kouluttautui tekniselle alalle opistossa insinööriksi nousukauden aikaan ja työskenteli koko uransa yhdessä työpaikassa, Outokummun Tornion terästehtaalla. Äitini ajatteli opiskelun avaavan ovia. Vanhempiensa rahanpuutteen vuoksi hän ei päässyt lukioon, joten sen sijaan hän kävi kauppakoulun, sihteerikurssin ja sairaanhoitajakoulun, jonka jälkeen hän työskenteli sihteerinä.

Alakoulussa minusta oli tulossa astronautti. Hyvän kielipääni vuoksi ajauduin kuitenkin ensin Kajaanin ammattikorkeakouluun opiskelemaan matkailua, ja sitten myöhemmin yliopistoon lukemaan englantia.

Hakiessani töitä AMK-tutkinnolla huomasin, ettei sitä hirveästi arvostettu ammattitutkintoa paremmaksi: restonomina minulle tarjottiin tarjoilijan ja pitsanpaistajan töitä. Siksi aloitin yliopisto-opinnot Oulussa 26-vuotiaana.

Duunaritausta ei näkynyt kursseilla tai opiskelussa, kaikessa muussa yliopistoelämässä kylläkin. Ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan ja kiltojen asiat ja akateemiset perinteet olivat minulle täysin uusi maailma. Tätä olen jälkeenpäin harmitellut: mihin kaikkeen olisikaan ollut mahdollisuus, jos olisi ajoissa tajunnut!

Näin aikuisällä ymmärrän myös sen, miten etuoikeutettu ilmaisella kahdella tutkinnollani olen ollut. Halustaan huolimatta äitini ei aikoinaan voinut kouluttautua rahanpuutteen vuoksi. Vanhemmalla iällä hänkin suoritti iltalukiossa lukiokursseja.”

Sanna Teperi, 31, filosofian maisteri, pääaineena englantilainen filologia

 

 

 

 

Jaakko Ollila

”Opiskeluvuosinani olen huomannut eron lääkäritaustaisiin opiskelijoihin. He ovat ehkä vähemmän stressaantuneita ja opiskeluissaan varmempia, koska lääketieteen maailma on jo entuudestaan tuttu. Ammatin periytyvyyden todellakin huomaa – moni opiskelijoista tulee suvusta, jossa on paljon lääkäreitä.

Jos vanhempani olisivat lääkäreitä, olisin luultavasti saanut enemmän tukea ja tietoa siitä, millainen se maailma on. Mutta minulla ei ole edes korkeakoulun käyneitä sukulaisia – tai no, yksi kaukainen setä kai on. Isäni on työskennellyt sähkömiehenä heti armeijasta päästyään. Hän on käynyt kyllä erilaisia lisäkoulutuksia, muttei koskaan suorittanut esimerkiksi ammattikoulututkintoa. Myös äitini meni heti peruskoulun jälkeen töihin. Hän on työskennellyt ainakin puhelinvälittäjänä, kaupan kassalla ja siivoojana, nyt merkonomiksi kouluttauduttuaan Kelalla. Silti vanhempani ovat aina olleet mielissään siitä, että pojalla on haluja lukea.

Valmistuminen häämöttää. Olen tullut siihen tulokseen, ettei papereiden saaminen ja ammattinimike muuta minua persoonana. Duunaritausta on kuitenkin tärkeä lähtökohta, josta on myös tässä ammatissa paljon hyötyä: osaan nähdä erilaisen ihmisyyden, työläisarjen ja siihen liittyvät ongelmat. Terveyskeskuksissa iso osa potilaistani on duunarilähtöisiä, sillä moni terveysongelma kasautuu työläispuolelle. Terveyden ylläpitäminen alkaa profiloitua yläluokkaiseksi hommaksi. Korkeammissa luokissa on ehkä helpompaa olla asiakas kuin potilas: rahalla voi suunnata helpommin palvelujen äärelle eikä julkisen puolen jonoissa tarvitse odotella.

En silti haluaisi valmistumisenkaan jälkeen profiloida itseäni eliittiasemaan. Haluaisin edelleen olla maanläheinen, pelkkä Jaakko vain.”

Jaakko Ollila, 27, lääketieteen kuudennen vuoden opiskelija

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kuinka Kuuba avautuu lännelle

Vuosikymmenten saatossa erilaisia ennustuksia Kuuban avautumisesta on lueteltu lukuisia, eikä niistä yksikään ole vielä toteutunut. Monet kuubalaiset kuitenkin uskovat seuraavien vuosien olevan käänteentekeviä.

TEKSTI Juho Karjalainen

KUVAT Juho Karjalainen

Oli elokuun 14. päivä hikisessä Havannassa. Yli 50 vuotta Kuuban vallankumouksen jälkeen Yhdysvaltain suurlähetystö avasi ovensa ja samat merijalkaväen sotilaat, jotka taannoin laskivat USA:n lipun, nostivat sen takaisin salkoon.

Tätä tapahtumaa paikan päällä ihmetellessäni tapasin kuubalaisen Mario Mora Medinan, aikaisemmin USA:ssa asuneen pikkurikollisen, joka maastakarkoitettuna toimii nykyään itsenäisenä matkaoppaana Havannassa.

”Tämä paikka ei tule olemaan entisensä. Todistit juuri jotain hyvin historiallista”, hän sanoo minulle vakavoituen.

Mario on harvinainen kuubalainen. Hän puhuu sujuvasti englantia eikä pelkää kertoa totuuksia kuubalaisesta yhteiskunnasta ja sen muutoksista. Hän on kertaalleen istunut puoli vuotta vankilassa puhuttuaan kiinalaiselle toimittajalle. Hän ei enää pelkää.

Mario kertoo minulle kuinka kuubalaisille valehdellaan, kuinka hän myy sikareiden ohessa DVD:lle poltettuja, ulkomailta saatavia uutisia tiedonnälkäisille naapureilleen ja kuinka kehutut kuubalaiset lääkärit ovat koulutukseltaan lähinnä terveydenhoitajia, eikä heillä ole käytännön työstä juuri ollenkaan kokemusta.

Osaan suhtautua miehen kertomiin totuuksiin terveellä kritiikillä, mutta myös useat asioihin perehtyneet tutkijat tukevat väitteitä. Kuuba ei ole mikään tyytyväisten sosialistien paratiisi.
Kukaan muu, jolle olin kolmen viikon aikana puhunut ei ollut kritisoinut Kuubaa ja sen päivänselvää koyhyyttä, toisinajattelijoiden vainoa tai kommunistisen puolueen pääpamppujen mersuja. Ihmiset pelkäävät salaista poliisia.

”Sosialismi ei toimi, jos johtajat eivät syö niinkuin me tai maksa internetistä niinkuin me!” Mario puuskahtaa.

Internet on ylellisyys

Mario muistaa, kun internet tuli kuubalaisten saataville noin neljä vuotta sitten. Nykyään tunti netissä maksaa 3–4 dollaria, ja on mahdollista vain käyttäen valtion virallista nettiyhteyttä, jonka kautta kulkevat viestit tiirataan huolella läpi. Kuubalaisten palkka – työstä riippumatta on noin 10–18 dollaria kuukaudessa. Tästä voikin laskea montako tuntia netissä on varaa surffailla. Lisäksi netti on käytettävissä vain tietyissä paikoissa, joissa Valtion Virallinen ETECSA-wifi kuuluu. Näitä paikkoja ovat esimerkiksi kaupunkien keskusaukiot ja -puistot.

”Sosialismi ei toimi, jos johtajat eivät syö niinkuin me tai maksa internetistä niinkuin me!”

Wifi-yhteys on monelle kuubalaiselle ainoa mahdollisuus pitää yhteyttä ulkomailla asuviin sukulaisiinsa, ja nettiyhteyden tarjoavat puistot ovat aina täynnä älypuhelimia ja läppäreitä käyttäviä nuoria sekä vanhoja – kellon ympäri. Myös Mariolle internet on henkireikä, sillä hän pitää sen avulla yhteyttä USA:ssa asuvaan tyttäreensä.

Kuuba ei ole mikään paratiisi, mutta ei myöskään mikään painajaismainen vankilayhteiskunta. Ihmiset elävät normaalia elämää yhteiskunnan luomissa rajoissa. Nuoriso pukeutuu värikkäästi ja haluaa erottua joukosta rajuilla kampauksillaan. Vanhempi sukupolvi päivittelee uudemman ruokottomuutta ja vallankumouksellisen hengen puutetta. Kuuba on eräänlainen sosialismin laboratorio. Parhaimmillaan kuubalainen systeemi toimi melko hyvin. Valtio takasi kansalaisilleen turvallisuuden ja kaikki perustarpeet, ja halusi vastalahjaksi suuren osan heidän vapauksistaan.

Neuvostoliiton maksaessa noin 11 miljoonaa dollaria päivässä Kuuban hengissä pitämiseksi kansalaiset olivat tovereita toisilleen ja saivat jokapäiväisen leipänsä ja vaatteensa puolueen tukiaisina. Vastanaineet saivat häälahjan valtiolta ja alle kymmenvuotiaan lapset jopa valtion kustantaman syntymäpäiväkakun. Tämä kaikki muuttui 90-luvulle tultaessa ja Neuvostoliiton romahtaessa. Yhtäkkiä ”pappa betalar” -kortti ei enää toiminutkaan ja maa ajautui surkeaan jamaan. Puute sekä nälänhätä koettelivat kaikkia.

Jollain ihmeen tavalla vuoden 1959 vallankumouksesta lähtien Kuubaa johtanut Fidel Castro kuitenkin pysyi sekä maansa jefenä, päällikkönä että johti maansa joten kuten kuiville 2000-luvulle tultaessa – toisinajattelijoiden ja ihmisoikeuksien kustannuksella.

Raúl höllentää otetta

Fidelin veljen Raúl Castron otettua ohjat käsiinsä vuonna 2008 Kuubassa on tapahtunut paljon lyhyen ajan sisällä. Veljeään käytännönläheisempi Raúl on muun muassa sallinut kuubalaisille oikeuden ostaa asunnon samanarvoiseen vaihtamisen sijasta. Mario muistaa, kun näki ensimmäistä kertaa ”Myytävänä”-kyltin asunnon ovessa. Hän oli varma että joku oli joutumassa vankilaan ja nopeasti.

Raúlin uudistuksiin kuuluu muitakin länsimaisesta näkökulmasta itsestäänselviä asioita: kuubalaiset saavat yöpyä hotelleissa, ostaa auton ja jopa harjoittaa pienimuotoista yritystoimintaa. Useat lääkärit ja opettajat ovatkin hylänneet vanhan työnsä tippejä tuottaviin aloihin kuten taksikuksin, tarjoilijan ja matkaoppaan ammatteihin. Myös Mario työksentelee Havannan yliopiston kielitieteiden laitoksella, mutta palkka ei millään riitä perheen elättämiseen.

Sukulaisilta saatavaa rahaa kutsutaan fulaksi, ja se muodostaa tällä hetkellä Kuuban suurimman ulkomaisen valuutan lähteen; kuubalaisten USA:ssa asuvilta sukulaisilta saaman ulkomaisen valuutan määrä on siis suurempi kuin mitä kuubaan tuottavat sen suurimmat valtit turismi, nikkeli, sokeri ja lääkkeet – jopa 5,1 miljardia dollaria vuodessa!

Yhdysvaltojen ja Kuuban väliset suhteet lämpenivät pian Barack Obaman virkaanastujaisten jälkeen, Mario kertoo. George W. Bushin aikana matkustaminen Kuubaan oli yhdysvaltalaisille keinotekoisen vaikeaa, eivätkä Miamissa asuvat kuubalaiset voineet lähettää rahaa sukulaisilleen. Barack Obama helpotti toisella kaudellaan matkustamista Kuubaan ja poisti rajoitukset rahalähetyksiltä. Tällä hetkellä kuka tahansa yhdysvaltalainen voi lähettää rahaa kelle tahansa kuubalaiselle.

Sukulaisilta saatavaa rahaa kutsutaan fulaksi, ja se muodostaa tällä hetkellä Kuuban suurimman ulkomaisen valuutan lähteen; kuubalaisten USA:ssa asuvilta sukulaisilta saaman ulkomaisen valuutan määrä on siis suurempi kuin mitä kuubaan tuottavat sen suurimmat valtit turismi, nikkeli, sokeri ja lääkkeet – jopa 5,1 miljardia dollaria vuodessa!

Mario kertoo, kuinka viimeisen kymmenen vuoden aikana fulalla itsensä elättävät kuubalaiset ovat muodostaneet uuden keskiluokan ja kommunistisesta puolueesta erillään olevan eliitin. Enää ei ole mahdotonta nähdä uusinta iPhonea tai upouutta Audia Havannassa.

Sosialistisiin valtioihin kuuluvaa kyttäystä löytyy Kuubasta kuten Neuvostoliitosta aikoinaan. Jokaisesta työläisestä löytyy kansio, jota täydennetään koko työuran ajan. Epäisänmaallinen ja vallankumouksen arvoja seuraamaton toiminta jouduttaa proletariaatin mustalle listalle, mikä vaikeuttaa elämää entisestään. Mario on tällä listalla, eikä hänellä ole oikeutta matkustaa Kuuban ulkopuolelle.

”Kuuba tulee muuttumaan, nyt eletään vanhan hallinnon viimeisiä päiviä”, hän povaa.

Näin on oppimani mukaan puhuttu jo kymmeniä vuosia, aina Neuvostoliiton kaatumisesta lähtien. Kuusikymmentäluvulta lähtien Kuuba kurittanut USA:n kauppasaarto, joka estää monien jokapäiväisten hyödykkeiden ja teollisuustuotteiden saamisen on syntipukkina moneen pahuuteen, eikä sen raukeaminen ole helppo tehtävä. Mariolla kuitenkin on lähteensä ja hän kertoo minulle teoriansa Kuuban tulevaisuudesta ja kauppasaarron pyörtämisestä.

Mario Mora Medinan ennustus

Raúlilla on ollut suunnitelma Kuuban uudistamisesta aina virkaanastumisestaan lähtien. Hän on todistetusti vuonna 2011 jopa ehdottanut kommunistisen puolueen ja hallituksen toisistaan erottamista, eikä Fidel olisi koskaan sallinut Raúlin mittavia, kapitalismia kosiskelevia markkinareformeja. Parisen vuotta sitten Raúl tapasi presidentti Barack Obaman ja Paavi Fransiscuksen Torontossa, jossa kolmikko huhujen mukaan löysi yhteisymmärryksen Kuuban tilanteesta.

Pian tämän jälkeen vuonna 2013 Raúl ilmoitti astuvansa syrjään johtajan roolista vuonna 2018. Hän nimesi seuraajakseen varapresidentti Miguel Diaz-Canelin, joka edustaa vallankumouksen jälkeen syntynyttä sukupolvea. Tämän vuoden toukokuussa Raúl vieraili Vatikaanissa ja palasi takaisin Marion mukaan hartaana katolisena (kuubalaiset ovat virallisesti ateisteja, mutta Paavi Johannes Paavali II:n vuoden 1997 vierailun jälkeen katolisuus on lisännyt suosiotaan).

Vieraillessaan kuluvan vuoden heinäkuussa Kuubassa suurlähetystön avajaisissa USA:n ulkoministeri John Kerry puhui julkisesti kuubalaisten tarpeesta saada vapaat vaalit – hän jopa asetti tämän ehdoksi kauppasaarron lieventämiselle ja poistolle. Paavi Fransiscus taas vieraili Kuubassa 20. syyskuuta, puhuen kuuluisalla vallankumouksen aukiolla. Vaikka paavi ei julkisesti vedonnut kuubalaisten vapauksien lisäämiseen, keskusteli hän tunnin ajan Raúlin kanssa suljettujen ovien takana. Marion mukaan kuubalaisten suosiossa oleva paavi vetosi johtajaan, jotta Kuubaan saataisiin vapaat vaalit – kansan pitää saada valita päättäjänsä.

Marion ennustuksen mukaan vuonna 2018 virkaan astuva presidentti Diaz-Canel toteuttaa paavin toiveen vapaista vaaleista ja näin ollen USA:n kauppasaarto voidaan poistaa tavalla, joka miellyttää kaikkia osapuolia: USA ja Kuuba voivat kiittää paavia ja hänen tuomaansa sovittelun henkeä, eivätkä kuubalaiset joudu selittelemään amerikkalaisten edessä nöyrtymistä ja vapauksien myöntämistä imperialistien ehtoihin myöntymisenä, vaan pikemminkin hyväntahtoisen paavin neuvojen noudattamisena.

Paavin vierailun jälkimainingeissa katolisuus on Kuubassa suositumpaa kuin koskaan, ja paavin auktoriteetti kova.

Marion ennustuksen mukaan vuonna 2018 virkaan astuva presidentti Diaz-Canel toteuttaa paavin toiveen vapaista vaaleista ja näin ollen USA:n kauppasaarto voidaan poistaa tavalla, joka miellyttää kaikkia osapuolia: USA ja Kuuba voivat kiittää paavia ja hänen tuomaansa sovittelun henkeä, eivätkä kuubalaiset joudu selittelemään amerikkalaisten edessä nöyrtymistä ja vapauksien myöntämistä imperialistien ehtoihin myöntymisenä, vaan pikemminkin hyväntahtoisen paavin neuvojen noudattamisena. Mikä sitoisikaan kansaa paremmin yhteen kuin uskonto?

Käänteentekevät vuodet

Vuosikymmenten saatossa erilaisia ennustuksia Kuuban avautumisesta/tuhoutumisesta on lueteltu lukuisia, eikä niistä yksikään ole vielä toteutunut. Mario on kuitenkin varma, että seuraavat viisi vuotta ovat käänteentekeviä.
Kävelemme keskus-Havannan ikonisella malecónilla, jossa nuorukaiset pelaavat jalkapalloa autojen seassa. Kadun varrella ihmiset kuuntelevat puhelimistaan salsaa ja reggaetonia, ja Mario ottaa muutaman tanssiaskeleen. Hän on aidosti iloinen nähdessään USA:n lipun liehuvan Havannan taivaan yllä.

Kysyn Mariolta, mitä hän toivoo muutosten tuovan. Hän katsoo minua silmiin ja sanoo, että hän toivoo rahaa. Mahdollisuutta hankkia auto, jossa on ilmastointi; mahdollisuutta matkustaa perheen kanssa rantalomalle, mahdollisuutta käyttää omia kykyjään onnellisuuden tavoitteluun. Yksinkertaisia asioita, hän sanoo.

Hetkisen kuluttua hän jatkaa: ”Haluan myös kostaa. Talloa muutamaa, jotka ovat vuosia talloneet minua.”

KUUBAN HISTORIA LYHYESTI

1492 Kristoffer Kolumbus ”löysi” Kuuban.
1902 saakka Espanjan vallassa, jolloin Kuuba itsenäistyi USA:n tuella.
1952 kenraali Batistan vallankaappauksesta sydämistynyt 25-vuotias lakimies Fidel Castro Ruiz kokoaa tyytymättömiä omaa vallankaappaustaan varten.
1955 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen Fidel karkoitetaan Meksikoon, jossa hän tapaa Ernesto ”Che” Guevaran ja juonii uuden vallankaappauksen.
1957 Granma-alus rantautuu Kuubaan Fidelin ja 81 taistelijan kera. Kenraali Batistan pommituksen jälkeen vain 16 jää henkiin.
1959 Tammikuun 8. päivä 1959 Fidel Castro joukkoineen saapuu voitokkaana Havannaan ja uusi aika Kuuban historiassa alkaa.
1961 Yhdysvallat masinoi omaa vallankaappaustaan Kuubaan Sikojenlahden maihinnousussa. Yritys epäonnistuu surkeasti ja Fidel liittoutuu Neuvostoliiton kanssa. Presidentti Kennedy julistaa Kuuban kauppasaarron.
» Vuoden 1959 vallankumoukseen asti Yhdysvaltalaiset yritykset käytännössä omistivat Kuuban omistamalla suurimman osan karja- ja maatiloista.
1991 Neuvostoliiton romahdus 25. joulukuuta romahduttaa Kuuban talouden.
2008 Sairasteleva Fidel luovuttaa vallan veljelleen Raúl Castrolle.
2015 Yhdysvaltain suurlähetystö avaa ovensa Havannassa 14. elokuuta.

Juho Karjalainen

Oulun yliopiston alumni, joka on valmistunut tiedeviestinnästä filosofian maisteriksi.  

Lue lisää:

Vaalit tulevat, mutta aikovatko opiskelijat äänestää? (video)

Syksyn 2015 edustajistovaalit ovat OYY:n historian ensimmäiset sähköiset vaalit. Äänestäminen onnistuu siis sujuvasti, vaikka olisit vaalien aikaan vaihdossa tai sairaana.

Sähköinen ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 28. lokakuuta klo 9.00, ja päättyy varsinaisena vaalipäivänä keskiviikkona 4. marraskuuta klo 15.00. Lue lisää vaaleista Anni Hyypiön jutusta Hei, mistä ihmeestä nyt äänestetään?

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Ensi kylpy Euroopassa

Tänä vuonna noin puoli miljoonaa turvapaikanhakijaa on saapunut Eurooppaan meriteitse. Osa heistä rantautuu ensimmäisenä Kreikan itäisessä saaristossa sijaitsevalle Kosin lomasaarelle, jossa he viettävät muutaman päivän ennen matkan jatkumista manner-Eurooppaan. Seuraavat kuvat kertovat näistä toivon täyteisistä päivistä syyskuun puolivälissä 2015.

TEKSTI Joel Karppanen

KUVAT Joel Karppanen

 

 

 

Joel Karppanen

Lue lisää: