Miten käy duaalimallille?

Duaalimallin tulevaisuus alkaa vaikuttaa horjuvalta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen fuusiouutisten keskellä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Minna Koivunen

Duaalimalli on suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kivijalka, suuri koulutuspolkujen erottaja, jonka perusteella yliopistoissa panostetaan tieteelliseen perustutkimukseen ja ammattikorkeakouluissa työelämälähtöiseen käytäntöön. Siksi ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on toisistaan eroavat tutkinnot ja tehtävät. Ero määritellään laissa.

Vaikka koulutuspolut ovat erillisiä, alemman korkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan on mahdollista siirtyä polulta toiselle siltaopintojen kautta.

Duaalimallin tulevaisuus alkaa vaikuttaa horjuvalta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen fuusiouutisten keskellä.

Pirkanmaalla valmistellaan kunnianhimoista Tampere3-projektia, joka yhdistäisi Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston uudeksi suuryliopistoksi.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu puolestaan sulautuvat vuonna 2018 yhdeksi LUT-konserniksi. Tällöin korkeakoulujen hallinto ja tukipalvelut yhdistyvät, mutta yliopisto ja ammattikorkeakoulu jatkavat edelleen entisten tutkintojensa antamista.

Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu puolestaan ovat sopineet laajasta yhteisen tekniikan opetuksen käynnistämisestä yliopiston tekniikan kandidaatin ja ammattikorkeakoulun insinöörikoulutuksessa.

Myös Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat tiivistämässä välejään omistussuhteita muuttamalla. Lapin yliopisto haluaa itselleen ammattikorkeakouluyhtiön osake-enemmistön, ja on aikeissa ostaa Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän osuudet. Kemin ja Tornion kaupungit vastustavat ostoaikeita ankarasti.

Yhteistyötä voi tehdä fuusioittakin. Tästä esimerkkinä on Oulussa Kontinkankaalle tuleva hammaslääketieteen rakennus, jossa Oulun yliopisto kouluttaa hammaslääkäreitä, Oulun ammattikorkeakoulu taas suuhygienistejä.

Onko ero yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä lopultakin murtumassa?

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston puheenjohtajan, Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtorin Tapio Varmolan mukaan duaalimallin purkaminen näyttää epätodennäköiseltä.

Hallitusohjelmassa todetaan, että koulutusta kehitetään edelleen duaalimallin pohjalta, eikä nykyiseen tutkintojärjestelmään olla puuttumassa. Yhteistyö siis syvenee, mutta lakeja muuttamatta.

”Vaikka virallisessa politiikassa mallia ei pureta, epävirallisessa politiikassa nähdään esimerkkejä yhteistyöstä, jonka lopputulosta en osaa vielä ennustaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön nykyinen politiikka näyttää olevan se, että kaiken pitäisi tapahtua nykyisen lainsäädännön puitteissa. Aika näyttää, tuleeko se näin menemään”, Varmola pohtii.

Duaalimallin säilymiseen uskoo myös Suomen yliopistot UNIFI ry:n puheenjohtaja Jouko Niinimäki.

”Nykyisenkin duaalimallin mukaisesti voidaan tehdä yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä.”

Vaikka yhteistyökuvioita puuhataan nyt ympäri Suomen, Jouko Niinimäen mukaan Oulun yliopistolla ei ole yhdistymisaikeita Oulun ammattikorkeakoulun tai Lapin yliopiston kanssa.

”Fuusioitumisen edellytyksenä on molempien osapuolten halu siihen. Oulun ja Lapin yliopistojen fuusiossa Lappi näkee vain uhkia, joten molempien osapuolten kannalta on parempi, ettei asiaa lähdetä ajamaan.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Erilainen sunnuntai

Omalla kohdallani ulkoliikunta talvisin on ollut käytännössä siirtymistä paikasta A paikkaan B. Miksi hytistä hangessa epämukavissa kerrastoissa kun vaihtoehtona on optimaaliseen lämpötilaan säädetty kuntosali? Kyse on kai elämyksistä joita salikortilla ei saavuteta. Niitä minä lähden tänä talvisena sunnuntaina etsimään.

TEKSTI Joel Karppanen

KUVAT Joel Karppanen

Tapaan kourallisen Oulun kiipeilyseuran aktiiveja seuran pääkallopaikalla, Puolivälinkankaan nuorisotalolla. He ovat innoissaan, sillä ilma on mitä optimaalisin jääkiipeilylle. Elohopea hipoo nollaa ja tuuli on olematon.  Ainoastaan aurinko puuttuu. Itse olen kiitollinen kiipeilemiseni estävästä orastavasta flunssasta ja jumiutuneista lihaksista, sillä jo ensimmäisten minuuttien jälkeen ymmärrän kyseessä olevan  erityistä kärsivällisyyttä vaativa harrastus. Varusteita ei ole paljon (hakku, köysi, kengät, jääraudat) mutta niitä sovitellaan ja asennetaan huolella. Hitaasti ja varmasti; lainavarusteiden on toimittava moitteettomasti.

2000-luvun alusta lähtien joka talvi vanhan nosturin rungon ympärille rakennettu jääkiipeilytorni löytyy tänä vuonna Alakyläntien varresta. Sponsorien tukema ja vapaaehtoisten ylläpitämä 22 metriä korkea erikoisuus on harvinaislaatuinen niin Suomen kuin koko maailman mittapuulla. Jää muodostuu viereisen louhoksen tuottamasta ylijäämävedestä ja se virtaa putkea pitkin lammesta torniin yhtäjaksoisesti kellon ympäri.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

 

Tauko- ja lämmittelytilana toimivan työmaakopin edustalla käy kuhina. Antti Pohjola setvii pitkää köyttä ja Paavo Hahtola auttaa minua valjaiden kanssa. Hän tekee minulle lehmänhännän  – eli klipsin, jonka avulla voin pitää taukoja kiivetessäni ylös pitkin tornin sisällä kulkevia tikkaita. Nousu ahtaassa kuilussa on raskas, mutta ylhäällä avautuvat maisemat palkitsevat. Pohjola heittää köydet alas ja pian kiipeäminen voi alkaa.

Ensimmäisenä nousee Mika Narinen. Hänellä on kymmenen vuoden kokemus kiipeilystä ja harrastus on vienyt hänet ulkomaille asti. Jäätä! kuuluu miehen huuto ja alhaalla päivystävät väistävät kun mursketta putoaa. Sama huuto toistuu kymmeniä kertoja. Kolinaa, narsketta, tömähdyksiä ja naurua. Varttitunnin kuluttua sankari on ylhäällä.

Puuskutusta, syvää huokailua ja pieni voiton tuuletus – päivän ensimmäinen nousu on raskain. Eniten rasitusta saavat käsien lihakset, etenkin ojentajat.

Oman näytöksensä jälkeen Narinen avustaa ensimmäistä kertaa jääkiipeilyä kokeilemaan saapuneita vaihto-opiskelijoita, Annaa ja Kumaria. Oikeaoppinen hakkuuliike lähtee ranteesta ja otteen on oltava napakka. Kokeilen itsekin, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta hakku ei kiinnity. Jäätä lentää silmilleni. Luovutan, sillä minun on aika siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Ammattilaisen pipolätkäkoulussa

Hörpin kahvia lämmikkeeksi Raksilan jäähallin edustalla. Pian minua tervehditään ja vänkärin paikalle istahtaa Kärppien kanssa kaksivuotisen sopimuksen viime marraskuussa laatinut keskushyökkääjä Kajaanin Hokista, Miska Humaloja. Otamme suunnaksi Heinäpään urheilukeskuksen.

Humalojalle ulkojäät ovat olleet viime aikoina harvassa. Pelitahti on ollut kiivas ja 24-vuotias nuorimies on kärsinyt loukkaantumisista. Pahin on onneksi jo takana ja hän on vapautunut päästessään jäälle pitkästä aikaa, kuin virkistäytymään. Minua hieman jännittää. Kaverilta lainaamani luistimet ovat yhden kokonumeron liian isot ja kuulemma ”helvetin tylsät”. Viime luistelukerrasta on yli 6 vuotta, ja mailani on tehty puusta.

Lauha ilma on saanut ihmiset liikkeelle. Kovat pojat tunnetusti pelaavat kaukalossa ja sinne mekin astumme lämmittelyosuuden, syöttelyn ja kevyen luistelun, jälkeen.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

 

Minä nousen vasemmalta. Vastustajan karvaus on hidasta ja tahditonta. Ohitan lyhyen keltapaidan helposti, vaikka tiedän sen johtuvan pelottavasta kömpelyydestäni. Keskushyökkääjä Humaloja ottaa kiekon, kun risteämme ja minä pinkaisen oikeaan laitaan kohti maalin edustaa. Humaloja syöttää millintarkasti laukaisupaikkaan, minä päätän kiertää maalin taakse ja tehdä forsbergit (tai kapaset), mutta suoritus epäonnistuu kiekon päästessä karkuun.

Humaloja puolestaan taituroi. Hän huokuu yhteenkuuluvuutta jään, kiekon ja kaiken ympäröivän kanssa. Olemus on leikkisä, mutta tasapaino on horjumaton hänen ponnautellessaan kiekkoa lavallaan. Hän ponnauttelisi varmaan pidempään kuin vanha luokanvalvojani, nuorten maajoukkueessa sekä jalkapalloa että jääkiekkoa pelannut, Jaakko Palsola (joka muuten on ex-Kärppä-tähden Sakari Palsolan eno), jonka ennnätys on vaatimaton ”iltapäivä”.

Humalojan tasapaino juontaa juurensa miehen vahvasta pipolätkätaustasta. Pyhäjärvellä syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Humaloja on tottunut pelaamaan ulkona säässä kuin säässä, pakkasrajoja tuntematta. Kun ura alkoi, pienellä Pyhäjärvellä ei ollut jäähallia, vaan kaikki Pohti Hockeyn harjoitukset ja pelit käytiin ulkona. Vapaa-ajalla he pelasivat myös, kävivät ampumassa lämäreitä kavereiden kanssa. Sittemmin kunta on kuitenkin saanut hallinsa.

Myöhemmin ottaessani kuvia yritän luoda rentoa yhteyttä muistuttamalla tapani mukaisesti hieman leveillen kuinka minuakin pyydettiin aikoinaan Kärppiin. Päätin kuitenkin pysyä lestissäni eli jalkapallossa, ja urani huipentui C15-junioreiden Suomen mestaruuteen. Välillä mietin olisiko lajin vaihto vienyt minut lopulta Pohjois-Amerikkaan, rikkauksiin ja missien kainaloihin. Tuskinpa vain.
Kellon lähestyessä neljää taivas on jo hämärtynyt. On aika lopettaa ja heittää hokkarit ja maila kuin nyytiksi olalle.

”Kylläpä se piristi”, Humaloja toteaa ja minä myötäilen,  yllätyksekseni sitä todella tarkoittaen. Kyyditän pelikaverini takaisin Raksilaan ja päästän hänet viikon ainoan vapaapäivän viettoon. Sen jälkeen soitan kaverilleni ja ehdotan pipolätkäpeliä seuraavalle viikolle. Luisteleminen on ihan jees.

Talvijuoksu: asiantuntija vinkit

Aloita maltillisesti on fraasi joka löytyy varmasti joka toisesta hyvinvointi- ja laihdutusoppaasta. Saman vinkin antaa myös Oulun Pyrinnön yleisurheilun lajikoordinaattori Harri Heikkilä kysyessäni häneltä tärkeimpiä muistisääntöjä talvijuoksun aloittamiseen.

”Hidaskin vauhti kehittää. Suosittelen panostamaan myös kunnollisiin varusteisiin. Hyvät lenkkarit kestävät vuosia”, Heikkilä kertoo linjojen takaa.

Selaan internetiä ja ihmettelen lenkkareiden värikylläisyyttä ja määrää. Osasta löytyvät kiiltävät nastat ja niissä luvataan hyvää pitoa. Sillä on merkitystä talvella, ja sen Heikkilä on oppinut kantapään kautta: kolme talvea sitten hän liukastui petollisesti. Nivelsiteet katkesivat eikä lenkkipolulle ollut asiaa seuraavaan kolmeen kuukauteen.

Muita tärkeitä varusteita ovat tuulta pitävät ja lämmittävät päällysvaatteet, pelkkä tuulipuku ei riitä. Alaruumiille oivat lämmikkeet ovat haalarihousut ja säärystimet, sitten pipoa korville ja putkihuivi kaulaan. Liian tuhdisti ei kuitenkaan sovi pukeutua ja pukin tuoma neule on syytä jättää kaappiin, sillä puuvilla kerää kosteutta ja jäätyy.

Valehtelen lähteväni pian lenkille ja kysyn lämmittelyn ja nesteytyksen merkityksestä.

”Jos kovempaa meinaat juosta, niin hölkkää alkuun kevyesti vartin verran. Nestettä on hyvä juoda ennen ja jälkeen suorituksen, ja pitkälle, yli parin tunnin lenkille kannattaa ottaa mukaan lämmintä juomaa”, Heikkilä vastaa itsestään selviin kysymyksiini.

Entä se kaikkien rakastama pakkasraja? Se vähän riippuu. Extreme-harrastajien testijuoksuissa niitä ei tunneta, Heikkilä puolestaan asettaa suositusrajansa kahteenkymmeneen.
Silloin voi käydä juoksemassa vaikka Ouluhallilla.

Joel Karppanen

Lue lisää:

Mitä tavoitteita opiskelijoilla on vuodelle 2016? (video)

Uusi vuosi, uudet kujeet! Vuosi 2016 tarkoittaa uudistuksia ja muutoksia myös Oulun yliopistossa. Yliopiston opiskelijoille se tarkoittaa tavoitteita ja suunnitelmia opintojen, kandien ja gradujen suhteen. Katso videolta, mitä uutta on odotettavissa tänä vuonna ja mitä uusi vuosi opiskelijoille tarkoittaa!

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Kokopäivätyössä käyvälle yliopisto-opiskelijalle ei vapaa-aikaa jää

Uusi juttusarja: Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Ensimmäisenä vuorossa on kokopäiväisesti työskentelevä ja samalla opiskeleva Eero Kannisto.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Eero Kannisto on hyvin ansaitulla lomalla. Hän teki koko viime syksyn 60-tuntisia työviikkoja samalla yliopistossa ympäristötekniikkaa opiskellen. Vuonna 2012 Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan kokopäivätöitä opintojen kanssa yhtä aikaa tekee noin 24% opiskelijoista.

”En suosittele tätä kenellekään”, Kannisto nauraa.

Hän ei kuitenkaan myönnä olevansa työhullu, vaan oikeastaan aika laiska.

”Amk-aikoina tosin tein koko neljän vuoden ajan lähes täyspäiväistä työtä ravintolassa. Lomat makasin vain tyhjässä kämpässä ilmapatjalla, koska en jaksanut tehdä yhtään mitään. Mutta ammattikorkeassa riittää, että tunneilla vain käy. Yliopistossa se ei enää riitä.”

Syy siihen, miksi mies on halunnut tehdä saman uudestaan Oulun yliopistossa, on selvä.

”Haluan laajentaa ammattitaitoani. Haluaisin joku päivä olla opettajana ammattikorkeakoulussa ja siihen tarvitaan ylempi korkeakoulututkinto. Olen työskennellyt opettajana ammattikoulussa ja tykkäsin siitä.”

Kannisto valitsi Oulun yliopiston siksi, että halusi muuttaa Jyväskylästä takaisin kotiseudulle. Myös Oulussa asuva tyttöystävä vaikutti valintaan.

”Yliopistomaailma muutenkin on kiehtonut. Olen syksyn aikana päässyt vain yhdelle luennolle, mutta siellä tuli olo, että tekisi mieli olla näillä enemmän.”

Kannisto on saanut suoritettua kiireisten työviikkojen ohella vasta yhden kurssin. Tavoitteena on kuitenkin vähentää työmäärää ja kiihdyttää opiskelutahtia. Alun perin ajatuksena olikin tehdä niin, mutta työpaikan tilanne ja työmäärä yllättivät täysin.

”Työkuormaa siunaantuikin sitten enemmän”, mies toteaa ykskantaan.

Kannisto ei kuitenkaan ole halunnut jäädä paitsi opiskelijatoiminnasta ja kävi alkusyksystä tutustumassa samaan aikaan aloittaneisiin fukseihin. Hän pääsi sisään Oulun yliopistoon yleisen haun kautta, mutta sai neuvoteltua itselleen paikan maisterivaiheeseen. Sen tiimoilta hän on käynyt myös pienryhmäohjauksissa, joissa on muita maisteriopiskelijoita.

”Oma status on kuitenkin tällä hetkellä enemmän työssäkäyvä, mutta pyrin saamaan sitä paremmin tasapainoon. Haluaisin tutustua paremmin opiskelukavereihinkin.”

Työ opiskeluaikana lisää osaamista

Tavoitteena Eero Kannistolla on saada opinnot purkkiin neljän ja kuuden vuoden välillä. Varsinainen opiskeluaika on neljä vuotta, mutta lisäaikaa voi neuvotella. Miehen mielessä siintää myös opintovapaa, jonka hän aikoo pitää jossain sopivassa välissä. Silloin opintoja saa suoritettua tiiviimmässä tahdissa. Diplomityön voi tehdä työpaikalle, ja se sopiikin erittäin hyvin hänen suuntautumisvaihtoehtoonsa.

”Rakennusautomaatiota ei oikein opeteta Suomen yliopistoissa. Tarkoitukseni onkin diplomityössä yhdistää rakennustekniikka ja automaatiotekniikka”, Kannisto kertoo.

Tulevaisuudessa hän voikin yhdistää niitä työssään, unelmatilanteessa juuri ammattikorkeakoulun opettajana.

Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan suurin osa työtä tekevistä opiskelijoista on sitä mieltä, että se on lisännyt ammattitaitoa ja osaamista. Työtä ei tehdä aina vain toimeentulon turvaamiseksi ja selvä enemmistö tutkimukseen vastanneista olisi saattanut tehdä töitä, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Työkokemuksen kartuttaminen koetaan investoinniksi tulevaisuuteen. Vain noin viidennen opinnot ovat viivästyneet.

Kuusikymmentuntisen työviikon ja opiskelun yhdistäminen on Kanniston mukaan lähes mahdotonta. Vapaa-aikaa ei ole, ja joskus on pakko käyttää yöt nukkumisen sijasta opiskeluun.

”Aikaa ei jää tällä hetkellä mihinkään muuhun. Mutta ihan sama olisiko opiskelut olleet rinnalla, töissä on silti ollut se tilanne, ettei aikaa ole muuhun.”

Onneksi hänen työnantajansa on ollut joustava ja on luvannut, että opintojen lisääminen ja työnteon vähentäminen on mahdollista järjestää.

”Kyllä minä aion valmistua. Haluan kehittää itseäni. Työuraa on kuitenkin vielä 40 vuotta jäljellä.”

Yliopisto on joustanut myös. Opintoneuvoja on korostanut sitä, että Kannisto voi tehdä opintoja sitä mukaa, kun pystyy. Kun koko ajan tulee edes vähän opintopisteitä sisään, on opintoaikaa mahdollista jatkaa.

”Yliopiston päästä tuli täysi tuki tälle ratkaisulle”, hän kiittelee.

Miten Eero Kannisto neuvoisi niitä, jotka suunnittelevat samaa ratkaisua?

”Älkää tehkö liikaa töitä. Vapaa-aikaa pitäisi aina pystyä järjestämään, että jaksaa touhuta. Olisin minä voinut kieltäytyäkin työkuormasta, sitä on tullut otettua vastaan mitä on annettu.”

Kannistoa ei kuitenkaan kaduta. Ja silloin kun on pieni hetki vapaa-aikaa, hän rentoutuu käymällä lenkillä.

”Jos energiaa riittää, pyrin liikkumaan jotenkin. Tai sitten juon rommia”, Eero Kannisto virnistää.

 

Kuka?
Eero Kannisto

» 31-vuotias.

» Aiemmalta koulutukseltaan ravintolakokki ja talotekniikan insinööri.

» Opiskelee ympäristötekniikkaa (automaatiotekniikan suuntautumisvaihtoehto).

» Töissä suunnittelutoimistossa.

» Perheeseen kuuluvat avovaimo, avovaimon kolme lasta, koira ja kaksi rottaa.

» Asuu Talvikankaalla.

 

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Tasa-arvottomat yliopistot

Vaikka kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä, kotitausta vaikuttaa edelleen koulutusvalintoihin ja opiskelupaikan saamiseen. Oulussa on Suomen yliopistoista suhteessa eniten työläistaustaisia uusia opiskelijoita.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Lapsi perii vanhemmiltaan yllättäen ja pyytämättä ominaisuuksina muun muassa hiustensa punertavuuden, nenänsä kaaren tai ihonsa pisamuuden. Geenien armotonta määräysvaltaa vastaan on nykytekniikalla vaikeampaa taistella.

Sen sijaan koulutuksen, sosiaalisen luokan tai ammatin periminen on kiistanalaisempi asia.

Tutkimukset osoittavat vanhempien matalan sosioekonomisen aseman olevan yhteydessä jälkeläistensä muita vaatimattomampiin koulusaavutuksiin.

Köyhästä ja kouluttautumattomasta perheestä kotoisin olevalla suomalaisnuorella yliopistokoulutukseen hakeutuminen ja sisäänpääsy on edelleen epätodennäköisempää – varsinkin jos pääsykoepaperin yläreunassa lukee lääketieteellinen tiedekunta.

Opiskelijoiden sosiaalinen tausta jakaa myös yliopistoja. Matalimmista taustoista haetaan maakuntien yliopistoihin, yläluokasta taas pääkaupunkiseudun yliopistoihin. Vuonna 2010 työntekijätaustaisten osuus uusista opiskelijoista eri yliopistossa oli korkein Oulussa (15, 8%), Lapin yliopistossa (15, 3), Jyväskylän yliopistossa (14,0) ja Itä-Suomen yliopistossa (13,6). Vähiten työläistaustaisia uusia opiskelijoita oli teknillis-taiteellisessa Aalto-yliopistossa (6,9) ja ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulu Hankenissa (6,5).

Silti kehitystä on tapahtunut. Korkeakouluopiskelijoiden taustaa tutkinut yliopistonlehtori Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta sanoo koulutuksen tasa-arvon kehittyneen huimasti. 2000-luvulla yliopisto-opiskelijat valikoituvat huomattavasti laajemmasta joukosta kuin vaikkapa vielä 1960-luvulla. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä.

”Kaikki kansainväliset vertailut osoittavat Pohjoismaiden olleen yliopisto-opiskelijoiden tasa-arvon kehityksen kärjessä jo vuosikymmeniä, siitä lähtien kun yhteiskuntapolitiikassa on pyritty edistämään tasa-arvoa.”

Esimerkiksi Iso-Britanniassa kehitys on ollut jopa päinvastaista.

”Siellä maan alempien ryhmien kouluttautumisen edistäminen on ollut poliittisena tavoitteena, ja sen parantamiseksi on käynnistetty erilaisia ohjelmia. Koska yliopistojen lukukausimaksut ovat nousseet, tasa-arvoiset ponnistukset ovat valuneet hukkaan”, Nevala toteaa.

Koulujen ovet avautuvat kaikille?

Suomessa koulutuksellisen tasa-arvon nimeen on vannottu vuosikymmenten ajan. Se kuuluu oleellisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatukseen, jossa tulisi luoda mahdollisuus siihen, että kaikki nuoret asuinpaikasta, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta saisivat mahdollisuuden kilpailla avoimista koulutuspaikoista ja kouluttaa itseään omien kykyjensä mukaan.

Numeroiden valossa kehitys on ollut huimaa. Ylempien kerrosten eliittiyliopisto alkoi muuttua koko kansan massakorkeakouluksi viimeistään 1980-luvulla, jolloin yliopistokoulutukseen osallistumisprosentti kipusi yli 15 prosenttiin ikäluokasta. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomen koulutustaso on kasvanut voimakkaasti: vuosina 1975–2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli kaksinkertaistui 11 prosentista 25 prosenttiin.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Opiskelijatutkimus 2014 -raportin mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista joka viidennen (22%) vanhemmista ainakin toisella on ylempi korkeakoulututkinto. Toisaalta joka viidennen (21%) opiskelijan vanhemmalla on enintään ammatillinen tutkinto.

Ensin tasa-arvon kannalta hyvät uutiset: Opiskelijan sosioekonomisen taustan merkitys on vuosien varrella pienentynyt, ja ryhmien väliset osallistumiserot ovat kaventuneet. Työläistaustaisten opiskelijoiden sijoittuminen yliopistoihin on nyt tasaisempaa. Työntekijätaustaisten opiskelijoiden sijoittumisen muutokset myötäilevät osin isompaa kuvaa: taustan tasaantumista selittävät esimerkiksi Suomen elinkeinorakenteen muutos, edeltävien koulutusasteiden tasa-arvoistuminen ja tasa-arvon nostaminen yhteiskuntapolitiikan keskiöön.

Arto Nevalan mukaan työläistaustaisten opiskelijoiden tieteenalakohtaiset erot ovat vuosien aikana lieventyneet, mutta eivät kokonaan kadonneet. Selkeästi duunaritaustaisia aloja ovat edelleen kasvatustiede, humanistiset alat ja liikuntatiede. Toisen ääripään muodostavat yläluokkaiset teologia, kauppatieteellinen, oikeustieteellinen, maatalous-metsätieteet ja lääketiede.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opiskelijoiden taustan erot ovat loiventuneet erityisesti aloilla, jotka ovat merkittävästi kasvattaneet vuosittaista sisäänottoaan. Kun ala opiskelijamäärän kasvun myötä massoittuu, erot opiskelijoiden taustassa myös tasoittuvat. Nevalan mukaan lähivuosien esimerkki tästä muutoksesta on teknillinen ala, joka oli pitkään vain muutamassa yliopistossa keskitetty elitistinen ala. Kun alan opiskelijamääriä kasvatettiin it- ja Nokia-huuman myötä 1980–90-luvuilla, tausta monipuolistui – duunaritaustainen diplomi-insinööri ei ollut enää kummastus.

Silti Arto Nevalan mukaan kysymykseen suomalaisen korkeakoulutuksen tasa-arvoisuudesta on toinen mahdollinen vastaus. Ei, täyttä tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu – eikä ehkä tulla vähään aikaan saavuttamaan. Kaikki tutkimukset osoittavat kotitaustan vaikuttavan edelleen koulutusvalintoihin, opiskelupaikan saamiseen ja koulutusuran pituuteen. Koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset ovat tässä vertailussa voittajia.

Nevalan mukaan koulutus onkin edelleen eriarvoista – ja jossakin määrin myös eriarvoistavaa.

Elitismin viimeinen linnake

Duunaritausta on edelleen tietyillä koulutusaloilla melkoinen harvinaisuus. Lääketiede on ala, jonka opiskelijat ovat yläluokkaisia ja korkeasti koulutetuista perheistä. OKM:n raportin mukaan lääketieteen opiskelijoista 49 prosentilla vanhemmista vähintään toisella on joko ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Alan opiskelijoiden taustoja selittää alan pieni sisäänottomäärä. 2010-luvullakin lääketieteen suhteellinen osuus uusista opiskelijoista on pienempi kuin 1980-luvulla, kuten oululaisen Matti Salon tutkimuksesta ilmenee. Esimerkiksi Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan keväällä 2015 pyrki 1157 hakijaa, joista hyväksytyksi tuli 145.

”Tiukka karsinta suosii ylempien ryhmien lapsia, joilla on varaa ja aikaa panostaa kokeisiin”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan lääketieteellisen alan yläluokkaisuus vaikuttaa olevan melko pysyvä ilmiö. Tätä selittää sekin, että lääkärin ammatti usein periytyy vanhemmalta lapsilleen.

”Jos alalle otettaisiin 10 kertaa enemmän opiskelijoita, tilanne voisi tasoittua. Mutta tätä Lääkäriliitto ei koskaan tule sallimaan.”

Opiskelijan luokkaretki

Akateeminen koulutus oli vanhemmille ikäluokille varsin varma väylä luokkanousuun.

Etenkin 1960-70 -luvuilla teollistumisen edetessä suomalaiset kouluttautuivat oikein urakalla. Valitettavasti 2000-luvulla kaikilla maisterinpapereilla ei enää kivuta arvoasteikossa ylöspäin.
Nevalan mukaan sosiaalista nousua hidastaa ensinnäkin keskiluokan kasvaminen sen piirissä jo olevien jälkeläisissä, mikä hidastaa alemmassa luokissa olevien nousua joukkoon. Sosiaalinen liikkuvuus on nykyään vähäisempää.

Lisäksi maisterintutkinto ei tarjoa automaattista hissimatkaa alaluokasta huipulle.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

”Koulutus on edelleen yksi sosiaalisen nousun väylä, mutta tieteenalat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi humanistis-luonnontieteissä työllistyminen on yleensä huonompaa kuin muilla, ja alalla joudutaan tottumaan pätkätöihin. Ero lääkäriin ja lakimieheen on selvä. Jos haluaa tehdä luokkanousun, kannattaa valita ala, joka johtaa yhteiskunnan huipulle”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan suomalainen yliopistolaitos on lohkoutunut. Eri aloilta on mahdollista ponnistaa täysin erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin.

Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, joissa yhteiskunnan huipulle noustaan käytännössä aina tiettyjen eliittiyliopistojen (Yhdysvalloissa esimerkiksi Yale ja Harvard, Iso-Britanniassa Oxford ja Cambridge) kautta, Suomessa reitti yläluokkaan kulkee eri tieteenalojen kautta. Statusaloille lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteen pariin valikoituminen on yksi yhteiskunnallisen uusiutumisen muodoista.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

Luokasta ja luokkaeroista puhumista aristellaan 2010-luvulla. Vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan yläluokkaa ja työväenluokkaa ei enää ole, sillä kaikki kuuluvat yhdessä keskiluokkaan.
Kuten Sauli Niinistön taannoisessa presidentinkampanjassa todettiin: Vastakkainasettelujen aika on ohi.

Näin ei Nevalan mukaan ole.

”Tutkimukset ovat osoittaneet sen, etteivät luokat ole minnekään hävinneet, ne vain muotoutuvat eri tavalla.”

Tasa-arvoa teoriassa

Koulutustaustan merkittävyyden ja sitä koskevien tutkimusten tulosten painoarvo julkisessa keskustelussa on nykyään pienempi kuin vaikka 1970–90 -luvuilla. Tasa-arvoisen koulutuksen jatkumiseen omalla painollaan on kenties liikaa tuudittauduttu.

”Tuntuu, että kun meillä on hyvä peruskoulu ja yhtenäinen, ilmainen yliopisto, tasa-arvo toteutuu automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. Poliittisesti tämä on herkkä aihe.”
Nevalan mukaan koulutuksen tasa-arvoisuudesta puhutaan paljon, mutta sen eteen tehdään loppujen lopuksi varsin vähän.

Esimerkiksi keskustapuolue esitteli kuluvan vuoden helmikuussa välikysymyksen tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuudesta. Erityisesti toisen asteen koulutuksen järjestämisestä huolta kantavassa välikysymyksessä asia muotoillaan näin:

”Asiantuntijat ovat varoittaneet koulutuksen tasa-arvon murenemisesta. – – Asuinpaikka ja vanhempien varallisuus vaikuttavat suomalaisten lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin yhä enemmän. – – Tasa-arvoinen koulutus on Suomen vahvuus myös tulevaisuudessa. Tasa-arvon mureneminen on estettävä.”

Mutta kuinkas sitten lopulta kävikään: tänä syksynä Suomen uusi hallitus esitteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla hallitusohjelman, jossa opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta leikataan 541 miljoonaa euroa. Leikkaukset kurottivat myös syvälle opiskelijan kukkaroon, sillä pitkällä aikavälillä opintotuen säästötavoite on 150 miljoonaa euroa, opintotuen sitominen indeksiin päättyy ja opintolainan osuus tuesta kasvaa.

Opiskelijajärjestöt pöyristyivät leikkaussuunnitelmista, onhan opiskelijalle maksettavalla opintotuella paljon myös symbolista merkitystä. Valtion maksaman opintotuen ajatuksena on ollut taata tasapuolisesti opiskelumahdollisuus myös vähävaraisille.

Arto Nevalan mukaan tutkimukset osoittavat, että opintojen rahoitukseen tai maksullisuuteen kohdistuvat muutokset vaikuttavat negatiivisesti alemman ja keskiluokan opiskeluhalukkuuteen.
Myös vanhempien varallisuus- ja työtilanne heijastuu nimenomaan alempien luokkien opiskeluhaluihin. Vanhempien parantunut talous- ja työllisyystilanne näyttää edistävän useamman näistä ryhmistä lähtöisin olevan opiskelua, taloustilanteen synkentyessä tulos on päinvastainen.

”Esimerkiksi 1990-luvun lamavuosina voitiin nähdä aika nopeasti vaikutukset alempien luokkien koulutushalukkuuteen.”

Tätä on kompensoitu juuri erilaisilla opintotukimuodoilla. Valtion tukemia lainoja opiskelijoille alettiin myöntää vuodesta 1959 alkaen. Opintotukeen lisättiin asumislisä vuonna 1977, jonka jälkeenkin opintotuki pysyi pitkään opintolainapainotteisena, kunnes opintorahaa korotettiin vuonna 1992.

Nevalan mukaan opintotuen vaikutus ei ole enää 2000-luvun alussa kuitenkaan ollut yhtä kannustavaa kuin aiemmin. Siksi vanhempien taloudellinen asema sekä opiskelijoiden työssäkäynnin merkitys opintojen rahoituksessa on korostunut. OKM:n raportin mukaan Suomen korkeakouluopiskelijoista noin puolet työskentelee opintojen ohella, ja yli 60 prosenttia kokee rahojen riittämisen vaikeaksi.

Juhlavat puheet suomalaisen koulutuksen tasa-arvosta ja toisaalta esitetyt toiveet Suomeen saatavista ison rahan ”huippuyliopistoista” tai ”eliittiyliopistoista” eivät sovi saumattomasti yhteen.

”Olisi reilua sanoa ääneen, että haluamme yliopistokoulutuksen maksulliseksi, vaikka se sitten heikentäisikin tasa-arvoa. Sen sijaan on epäreilua puhua yhtä ja toimia toisin.”

 

Lue opiskelijoiden kokemuksia siitä, miten duunaritausta vaikutti yliopisto-opiskeluihin Oulussa.

 

Jutun lähteinä on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijatutkimus 2014 -raporttia,  Arto Nevalan artikkelia ”Tasa-arvo etenee hitaasti – yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta 2000-luvun alun Suomessa ”(2005), Osmo Kivisen, Juha Hedmanin ja Päivi Kaipaisen artikkelia ”Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa – eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot” (2012).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Miten duunaritaustasi vaikutti opiskeluihin?

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto. Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

veera kiurujoki

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto.

Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se ei ole minun sanani. Mikä sitten olen nyt? En oikein tiedä.

Ajatus yliopistoon hakemisesta syntyi pohtiessani lukiossa sitä, mitä itse oikeastaan osasin tehdä: lukea ja kirjoittaa. Psääsykokeisiin valmistauduin surkeasti, luin pääsykoekirjan loppuun vasta junassa matkalla kokeisiin. Opintoihin valmistautuminen oli vaikeaa, ja ensimmäiset kurssit aivan kauheita. Opinnoista innostuin vasta toisena vuonna Kirjallisuus ja filosofia -kurssilla.

Tullessani yliopistoon en tiennyt mitään akateemisesta maailmasta: minulla oli yliopistosta mystinen ja vähän pelottavakin mielikuva. Opintojen aikana ainejärjestöt tuntuivat pelottavilta, killat ja ylioppilaskunta vielä pelottavimmilta, joten se maailma jäi kaukaiseksi. En ole ollut yksilläkään sitseillä tai vuosijuhlilla.

Valmistuin maisteriksi lokakuussa, ja järjestin sen kunniaksi valtavan hulppeat juhlat. Tässä päättyy iso kahdeksan vuoden elämänvaihe. Onhan se iso juttu siinäkin mielessä, että olen perheeni ensimmäinen maisteri.

Lähisuvustani kukaan ei ole mennyt yliopistoon. Vanhempani ovat kerran käyneet väitöstilaisuudessa, siitä on riittänyt pitkäksi aikaa puhetta. Silti vanhempani ovat aina kannustaneet kouluttautumaan.

Kun soitin vanhemmilleni kertoakseni gradun valmistumisesta, äitini onnitteli, ja isä huusi taustalta: ”Onneksi olkoon – oli se aikakin!

Veera Kiurujoki, 26, filosofian maisteri, pääaineena kirjallisuus

 

 

 

 

Sanna Teperi”Olen ajatellut kotitaustani olevan korkeampi kuin mitä se todellisuudessa on. Koska kumpikaan vanhempani ei tehnyt fyysistä työtä, ajattelin, ettei se ole ”oikeaa duunariutta”.

Vanhempani kävivät koulua oppikouluun asti, mutta eivät jatkaneet lukioon. Isäni on tyypillinen esimerkki sukupolvestaan: taksikuskin ja tarjoilijan poika, joka kouluttautui tekniselle alalle opistossa insinööriksi nousukauden aikaan ja työskenteli koko uransa yhdessä työpaikassa, Outokummun Tornion terästehtaalla. Äitini ajatteli opiskelun avaavan ovia. Vanhempiensa rahanpuutteen vuoksi hän ei päässyt lukioon, joten sen sijaan hän kävi kauppakoulun, sihteerikurssin ja sairaanhoitajakoulun, jonka jälkeen hän työskenteli sihteerinä.

Alakoulussa minusta oli tulossa astronautti. Hyvän kielipääni vuoksi ajauduin kuitenkin ensin Kajaanin ammattikorkeakouluun opiskelemaan matkailua, ja sitten myöhemmin yliopistoon lukemaan englantia.

Hakiessani töitä AMK-tutkinnolla huomasin, ettei sitä hirveästi arvostettu ammattitutkintoa paremmaksi: restonomina minulle tarjottiin tarjoilijan ja pitsanpaistajan töitä. Siksi aloitin yliopisto-opinnot Oulussa 26-vuotiaana.

Duunaritausta ei näkynyt kursseilla tai opiskelussa, kaikessa muussa yliopistoelämässä kylläkin. Ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan ja kiltojen asiat ja akateemiset perinteet olivat minulle täysin uusi maailma. Tätä olen jälkeenpäin harmitellut: mihin kaikkeen olisikaan ollut mahdollisuus, jos olisi ajoissa tajunnut!

Näin aikuisällä ymmärrän myös sen, miten etuoikeutettu ilmaisella kahdella tutkinnollani olen ollut. Halustaan huolimatta äitini ei aikoinaan voinut kouluttautua rahanpuutteen vuoksi. Vanhemmalla iällä hänkin suoritti iltalukiossa lukiokursseja.”

Sanna Teperi, 31, filosofian maisteri, pääaineena englantilainen filologia

 

 

 

 

Jaakko Ollila

”Opiskeluvuosinani olen huomannut eron lääkäritaustaisiin opiskelijoihin. He ovat ehkä vähemmän stressaantuneita ja opiskeluissaan varmempia, koska lääketieteen maailma on jo entuudestaan tuttu. Ammatin periytyvyyden todellakin huomaa – moni opiskelijoista tulee suvusta, jossa on paljon lääkäreitä.

Jos vanhempani olisivat lääkäreitä, olisin luultavasti saanut enemmän tukea ja tietoa siitä, millainen se maailma on. Mutta minulla ei ole edes korkeakoulun käyneitä sukulaisia – tai no, yksi kaukainen setä kai on. Isäni on työskennellyt sähkömiehenä heti armeijasta päästyään. Hän on käynyt kyllä erilaisia lisäkoulutuksia, muttei koskaan suorittanut esimerkiksi ammattikoulututkintoa. Myös äitini meni heti peruskoulun jälkeen töihin. Hän on työskennellyt ainakin puhelinvälittäjänä, kaupan kassalla ja siivoojana, nyt merkonomiksi kouluttauduttuaan Kelalla. Silti vanhempani ovat aina olleet mielissään siitä, että pojalla on haluja lukea.

Valmistuminen häämöttää. Olen tullut siihen tulokseen, ettei papereiden saaminen ja ammattinimike muuta minua persoonana. Duunaritausta on kuitenkin tärkeä lähtökohta, josta on myös tässä ammatissa paljon hyötyä: osaan nähdä erilaisen ihmisyyden, työläisarjen ja siihen liittyvät ongelmat. Terveyskeskuksissa iso osa potilaistani on duunarilähtöisiä, sillä moni terveysongelma kasautuu työläispuolelle. Terveyden ylläpitäminen alkaa profiloitua yläluokkaiseksi hommaksi. Korkeammissa luokissa on ehkä helpompaa olla asiakas kuin potilas: rahalla voi suunnata helpommin palvelujen äärelle eikä julkisen puolen jonoissa tarvitse odotella.

En silti haluaisi valmistumisenkaan jälkeen profiloida itseäni eliittiasemaan. Haluaisin edelleen olla maanläheinen, pelkkä Jaakko vain.”

Jaakko Ollila, 27, lääketieteen kuudennen vuoden opiskelija

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: