Jutut kategoriassa Ilmiöt - Sivu 27 27:stä

Itsensä ylittämistä rullien päällä

Roller derbyssä on mahdollista kehittyä nopeasti.

Oulun Urheilutalolla on alkamassa kesäkuisena lauantaina Oulun Shitty City Rollers vastaan Kuopio Roller Derby. Kyseessä on roller derbyn Pohjola Cupin vuoden kolmas osakilpailu ja päivän ensimmäinen peli. Suurin osa yleisöstä on katsomassa viitisen vuotta Suomessa pelattua lajia ensimmäistä kertaa. Kajareista soi suomalaista iskelmää, sillä turnauksen teema on juhannushitit.

Ennen ottelua oululaisjoukkue on käynyt pukuhuoneessa läpi muutamaa päivää aiemmin sovitut tavoitteet: hyökkäysten ja aloitusten parantaminen. Heillä on ollut kautta linjan tiukka puolustus, ja kuluneella kaudella joukkue on pyrkinyt parantamaan hyökkäyspeliä.

Valmistautumiseen kuului myös äänen aukaiseminen, yhteishengen kerääminen ja lämmittely. Joukkueen valmentaja-kapteeni, itsekin pelaava Malla ”Pate” Ylitalo, 26, oli hakemassa unohtunutta mittanauhaa, joten joukkueen piti hoitaa valmistelut ilman häntä.

Kun pelin alkuun on hetki aikaa, tuomarit tarkistavat jokaiselta pelaajalta varusteet. Kypärän tulee olla tiukka ja pysyä päässä. Ranne-, kyynär- ja polvisuojien pitää olla ehjät, eivätkä ne saa liikkua. Hammassuojien on pysyttävä hyvin suussa. Luistimet pitää itse tarkistaa, ettei niissä ole minkäänlaisia irtoremmejä. Lopuksi tuomarit katsovat, pelinumero näkyy paidasta ja käsistä. Numerot pitää olla koko pelin ajan näkyvissä, muuten voi saada jäähyn.

Vielä ennen ensivihellystä joukkueet esitellään. Kuopion joukkueen luistellessa ympäri rinkiä kuuluu kajareista Batmanin tunnusmusiikki. Oulun joukkue on puolipolviasennossa kannustamassa ja kuopiolaisten mennessä ohi he antavat yläfemmat. Moista ei monessa lajissa näe, mutta roller derbyyn erityisesti kuuluu joukkueiden välinen hyvä henki. Vaikka toisia vastaan pelataan ja kentällä tosissaan taistellaan, ovat pelaajat kentän ulkopuolella kavereita.

Tuomari pistää pelin käyntiin ja kentällä olevat kymmenen pelaajaa lähtevät luistelemaan ovaalin muotoista kenttää ympäri. Heti pelin alussa kuopiolainen joutuu puolenminuutin mittaiselle jäähylle. Oulu saa ensimmäisestä jamista 15 pistettä.

Ensimmäistä kertaa roller derby –peliä seuraavalle kentällä tapahtuu paljon. Eri pelipaikkaa pelaavien roolien hahmottaminen vie hetken, jäähyjen syitä ei hoksaa, mutta hetken päästä lajista pääsee vähän perille.

Yksi roller derby –peli muodostuu kahdesta 30 minuutin erästä, jotka puolestaan sisältävät korkeintaan kahden minuutin mittaisia jameja. Pelaajat kentällä vaihtuvat jamien välillä. Kummankin joukkueen viisikossa on aina yksi pisteitä tehtaileva jammeri. Muita pelaajia ovat neljä blokkeria, joista yksi on pelinrakentajana toimiva pivot.

Alusta asti oululaisia kannustetaan kovasti. ”Pate jaksaa jaksaa!” ja ”Go Anni!”, kentän laidalta muun muassa huudetaan. Kova kannustus tuottaa tulosta, sillä reilun kymmenen minuutin jälkeen Oulu johtaa 47–0.

Kun pienikokoinen jammeri Anni Pitkänen, 20, puskee pakan läpi, kuuluu ”Hyvä Anni!” Välillä hän menee helpon näköisesti sisäkautta ohi. Ylitalokin ohittaa vastapuolen pelaajia tiuhaan tahtiin keräten roimasti pisteitä.

”En yhtään muista, mistä minä lajista kuulin. Se on varmaan ilmestynyt minulle unessa. Yhdesti aloin vain googlettamaan, onko Oulussa derbyä enkä yhtään tiedä, mistä siitä alkujaan kuulin”, Ylitalo koittaa muistella.

Kun Ouluun perustettiin joukkue, oli Ylitalo heti mukana. Syksyllä 2011 he alkoivat kerätä porukkaa ja tilasivat varusteet. Tammikuussa 2012 alkoivat luistintreenit.

Uskalsin aloittaa, kun kaikki sanoivat, ettei tarvitse olla mitään urheilutaustaa. Itsellä oli niin huono kunto, että jos minulle olisi sanottu, että on tämä aika rankkaa ja kannattaa miettiä, jaksaako, en olisi aloittanut.

Pitkänen sen sijaan kuuli lajista kaveriltaan, joka oli kuullut äidiltään, joka oli lukenut lehdestä open skate –tapahtumasta. Siellä pääsisi kokeilemaan lajia.

”Kaveri aikoi vissiin tosissaan, että siitä tulisi harrastus, mutta minä ajattelin vain käydä viettämässä siellä lauantai-päivän huvikseen. Mutta sitten jotakin tapahtui”, Pitkänen kertoo.
”Me kaappasimme sinut”, Ylitalo sanoo topakasti.

Kaappauksesta on kulunut kaksi vuotta, ja Pitkänen on nykyään joukkueen yksi teknisesti parhaista luistelijoista – siitä huolimatta, ettei Pitkänen ollut juuri urheillut ennen lajiin hurahtamista. Itse asiassa hän on aina inhonnut urheilua.

”Uskalsin aloittaa, kun kaikki sanoivat, ettei tarvitse olla mitään urheilutaustaa. Itsellä oli niin huono kunto, että jos minulle olisi sanottu, että on tämä aika rankkaa ja kannattaa miettiä, jaksaako, en olisi aloittanut”, Pitkänen paljastaa.

Vaikka urheilutausta ei ole pakollinen, jotta voisi laittaa quad-rullaluistimet jalkaan, hyötyä aiemmista liikuntaharrastuksista on. Luistelemisen ja taklaamisen oppii helpommin, kun tietää mihin oma keho pystyy.

Pitkänen viehättyi lajista jo tuolla ensimmäisellä open skate -kerralla. Tosin ennakkoon hän ajatteli, ettei pitäisi siitä, koska ei ole tykännyt rullaluistella ulkona. Roller derby tuntui kuitenkin erilaiselta. Kun hän sai jo ensimmäisellä kerralla kokea vauhtia, jäi hän koukkuun.

”Ensimmäisestä kerrasta ja niistä ihmisistä jäi jo tosi hyvä fiilis”, Pitkänen muistaa.

Ennen kaikkea joukkuekavereihin derbyn viehätys kiteytyy Ylitalollekin. Joukkueessa hän on tutustunut erilaisiin ihmisiin, joihin ei tavallisesti törmäisi ikinä. Yhteinen kiinnostus kuitenkin yhdistää.

”Meillä on mahtava porukka. Kun olin viikon lomalla, oli kauhea ikävä derby-ihmisiä. On pääasia, että on mukavaa olla yhdessä. Joukkueessa saa hioa yhteistyötä ja yhdessä kehittää koko pelisysteemiä”, Ylitalo tuumaa.

”Olen tosi lojaali omalle joukkueelle. Jos joku tekisi semmoisen hullun päätöksen, ettei pelatakaan enää derbyä, vaan olisimme koripallojoukkue, olisin varmaan mukana, vaikken tykkäisikään lajista”, Pitkänen nauraa.

Molemmille lajissa tärkeää on myös mahdollisuus kehittyä jatkuvasti. Monipuolinen laji vaatii teknistä osaamista, voimaa, nopeutta ja räjähtävyyttä. Pelin erikoisluonne on se, että kumpikin joukkue hyökkää ja puolustaa samanaikaisesti, joten haasteita riittää. He painottavat, että aina pystyy menemään omalle epämukavuusalueelle ja saavuttamaan siellä itselleen uutta sekä ylittämään itsensä.

”Alussa oli paljon teknisiä juttuja kuten sirklaus tai takaperin sirklaus, joita en osannut. Aina kun oppii jotakin uutta, joka on tuntunut mahdottomalta, se tuntuu kivalta”, Pitkänen toteaa.

Urheilutalon pelissä Oulu on ylivoimainen Kuopiota vastaan. 15 minuutin tauolle mentäessä Shitty City Rollers johtaa 181–37.

Samana päivänä Turussa pelataan roller derby -turnaus, mikä kertoo lajin kasvusta. Laji on Suomessa vielä nuori. Ensimmäinen joukkue, Helsinki Roller Derby perustettiin vuonna 2009. Nykyään joukkueita on jo reilut 20.

Suomessa alettiin ensimmäisenä maana Euroopassa pelata kansallista mestaruussarjaa. SM-liigassa pelaavat Helsinki Roller Derby, Kallio Rolling Rainbow, Tampere Roller Derby, Kouvola Rock’n’ Rollers ja Lahti Roller Derby.

Divarissa pelaavat Porvoo Roller Derby, Kuopio Roller Derby, Oulun Shitty City Rollers ja Joensuu Rolling Rogues. Pohjola Cupissa edellä mainittujen neljän lisäksi kamppailevat Jyväskylä Rollin’ Ragdolls ja Kalajokilaakson Riverdale Rollers. Muita joukkueita on muun muassa Rovaniemellä, Seinäjoella ja Kajaanissa.

”Kun saa porukan kasaan, kehitys on suhteellisen nopeaa. Parissa vuodessa tasoerot alkavat varmasti tasoittua Suomessa”, Ylitalo arvioi.

Pari minuuttia ennen pelin loppua Oulu menee jo 400 pisteen yli. Joukkueen uusi ennätys on varmistunut, sillä oululaisten parhaat pisteet tätä peliä ennen olivat 216. Pelin lopun häämöttäessä oululaiskannattajien huudot entisestään yltyvät.

Tulostaululla komeilee päätösvihellyksen jälkeen murskalukemat oululaisille. Voitto irtosi siihenastisilla Pohjola Cupin ennätyspisteillä 424–56. Lopuksi joukkueet luistelevat alun tapaan ringin ympäri ja vaihtavat läpsyt sekä halaavat toisiaan. Kaverillisesta tunnelmasta kertoo sekin, että tiimit ottavat vielä ennen pukukoppiin menoa yhteiskuvan.

Seuraava koitos Pitkäsellä ja Ylitalolla on syyskuussa Kuopiossa, kun he pelaavat Pohjola Cupin finaalissa Jyväskylää vastaan. Ottelusta tulee tätä Urheilutalon matsia tiukempi, sillä kun joukkueet viimeksi toukokuussa kohtasivat, voitti Oulu niukasti reilun 60 pisteen erolla. Mutta tulee voitto tai ei, jatkoilla joukkueet juhlivat yhdessä kauden loppumista.

Julkaistu 27.8.201426.11.2019

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Opiskelujumit auki arjenhallinnalla

Jos opintojen suorittaminen hidastuu, voi syynä olla elämänhallinnan järkkyminen tai vääränlainen arjen ajankäyttö. Yksin ei ongelmiensa kanssa tarvitse jäädä, sillä yliopistolla on saatavana monenlaista apua opintojen jumeihin.

Ilmiöt Opiskelu

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Minna Koivunen

Opiskelukyky muodostuu terveydestä ja voimavaroista, opiskelijan ympäristöstä, opiskelutaidoista sekä opetus- ja ohjaustoiminnasta. Jos jollain osa-alueella on ongelmia, opiskelu ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla.
Opiskelijat saavat tukea opiskelun suunnitteluun jo ensimmäisenä syksynä pienryhmäohjaajilta ja omaopettajilta. Tiedekuntien ja laitosten opinto-ohjaajilta, opiskelu- ja uraohjauksesta opiskelijoiden hyvinvointi- ja ohjauspalvelukeskuksessa saa neuvoja ja tukea pitkin opiskelu-uraa.

Kaikille nämä eivät kuitenkaan riitä, opintojen suorittaminen hidastuu ja lisäapu on tarpeen. Silloin yksi vaihtoehto on opintopsykologin tapaaminen opiskelijoiden hyvinvointi- ja ohjauspalveluissa. Opintopsykologi auttaa esimerkiksi silloin, kun opinnot ovat syystä tai toisesta jumissa, opiskeluitsetunto on kateissa tai motivaatio opiskeluihin on hiipunut.

Tammikuussa Oulun yliopistossa uutena opintopsykologina aloitti Pia Partanen. Hän on havainnut, että osa hänen asiakkaistaan pääsee ongelmansa ratkaisuun kiinni yhden käyntikerran jälkeen, kun taas joillain ongelmat ovat syvemmällä ja esimerkiksi elämänhallinta ja arjen hallinta tuottavat vaikeuksia.

Partasen tähän mennessä kohtaamat opiskelijat ovat kärsineet muun muassa ajan- ja arjenhallintaan, mielenterveyteen ja opintojen suunnitteluun liittyvistä ongelmista tai näiden yhdistelmistä. Kaikkia yhdistää se, etteivät opinnot etene.

Partanen on aiemmin työskennellyt eri ikäryhmien kanssa ja uudessa työssään opiskelijoiden parissa havahtunut siihen, että joillain opiskelijoilla vuorokausirytmi on sekaisin, eivätkä he itse koe sitä ongelmana.

“Joillain vuorokausirytmi on semmoinen, että valvotaan ja tehdään hommia öisin. Usein siihen liittyy läheisesti tietokone. Aikaan suhtaudutaan eri tavalla kuin vanhemmissa ikäryhmissä.”

Ratkaisut

Ongelmiin lähdetään hakemaan ratkaisua opiskelijan tavoitteista ja siitä, mihin opiskelija haluaa muutosta. Opintopsykologin opastuksella opiskelijan arjen- ja ajanhallintaa tutkitaan siten, että katsotaan, mikä estää tavoitteisiin pääsemistä ja mitä keinoja on jo kokeiltu ja mitä tarvitsisi lisää. Siis puhdasta suunnittelua ja arjen jäsentämistä.

“Keskitymme kokonaisuuteen. Käymme läpi kaikki kurssit, jotka opiskelija aikoo suorittaa ja millaisia suoritustapoja niissä on ja mitä niiden eteen pitää tehdä. Laadimme opiskelusuunnitelman päivä päivältä. Merkkaamme ylös, kuinka paljon pitää esimerkiksi lukea päivässä kahden viikon päästä olevaan tenttiin”, Partanen kertoo ja jatkaa: ”Rinnalla voi kulkea myös ohjausprosessi, jossa tarkastellaan omaa ajattelua ja tunteita sekä etsitään välineitä niiden hallitsemiseksi silloin, kun ne vaikeuttavat opiskelua ja arjessa selviytymistä.

Lisäksi opiskelijan kanssa konkreettisesti suunnitellaan ajankäyttöä aivan paikoista lähtien. Pohditaan missä on paras opiskella: kotona vai kenties yliopiston kirjastolla.

Ajanhallintaan liittyy Partasen huomio siitäkin, kun monilla opiskelijoilla on tunne, että koko ajan pitäisi tehdä jotakin. Mutta jokainen tarvitsee lepoa, joten olisi tärkeää tehdä ero opiskelun ja vapaa-ajan välille.

Ennaltaehkäisyä

Valtakunnallisen opiskelijabarometrin mukaan oman alan opiskelijoiden yhteisöön kokee kuuluvansa paljon tai erittäin paljon 26 prosenttia, jossain määrin, silloin tällöin tai vähän 51 prosenttia ja hyvin vähän tai ei lainkaan 24 prosenttia. Huolestuttavaa on, että neljäsosa kokee olevansa yhteisön ulkopuolella.

Partanen korostaa opiskeluporukan tärkeyttä opiskeluiden sujumisen kannalta. Kun on mukana porukassa ja saa vertaistukea, välttyy irrallisuuden kokemukselta. Yksinäisyys on myös yksi teema, joka on tullut esiin opintopsykologin alkutaipaleella.

“Ensimmäisellä opiskeluvuodella on todella suuri merkitys tässä. Olisi tärkeää löytää oma porukka ja tutustua oman laitoksen väkeen. Opiskelijat ovat samassa elämäntilanteessa, mutta tulevat eri lähtökohdista. Auttaa, kun ongelmista puhuu ja ne jakaa muiden kanssa.”

Hyvä tapa sujuvoittaa opintoja ja ennaltaehkäistä ongelmia on Partasen mielestä muodostaa opiskeluryhmiä esimerkiksi lukupiirejä, joissa käydä yhdessä kavereiden kanssa luentoja läpi. Omat taidot kehittyy, kun kuulee muiden ideoita.

Yksilöohjauksen lisäksi Partasen työnkuvaan kuuluvat ryhmäohjaukset, teemaluennot ja henkilökunnan koulutus sekä ohjauksen kehittäminen. Kevään aikana hän kehittää ohjauksen mallia yhteistyössä ohjaustyötä tekevien kanssa. Tarkoituksena on luoda opiskelijoille ja henkilökunnalle työvälineitä, joiden avulla he löytävät oikean ohjaustahon ohjaustarpeesta riippuen.

Merkittävä osa opintopsykologin työstä on opiskelijoiden ohjausta. Painopistettä on pyrkimys siirtää opiskelun sujuvuutta tukevaan ennaltaehkäisevään työhön, jota ovat muun muassa yksiköiden kanssa tehtävä yhteistyö ja henkilökunnan konsultaatio.

Syksyisin kaikille fukseille järjestetään teemaluennot aiheista Ajankäyttö ja suunnitelmallinen opiskelu sekä Oppiminen on taitolaji. Tammikuussa ne pidettiin kertaalleen uudelleen ja myös vanhemmat opiskelijat saivat osallistua niihin.

Helmikuussa aloittaneet gradu- ja kandiryhmät auttavat opinnäytetöiden valmistumiseen, ja niiden lähtökohta on opiskelijoiden ohjaustarve. Kaikki eivät koe omaa kandi- tai graduohjaajaa riittäväksi, mistä kertoo ryhmien suosiokin. Graduryhmään eivät kaikki halukkaat mahtuneet. Partanen arvio, että tieto kandiryhmästä ei ehkä tavoittanut kaikkia sitä tarvitsevia, koska ryhmä ei tullut täyteen. Hän kertoo opiskelijoiden kokevan, että ohjausta opinnäytetöihin on liian vähän. Työskentely ryhmissä lähtee opiskelijoiden toiveista. Ensimmäisellä kerralla ryhmät miettivät, mitä ryhmäohjauksesta haluavat ja laativat välitavoitteet sekä päätavoitteen toukokuulle.

Tutkielman sisältöihin ei näissä ryhmissä puututa, vaan ohjaus on prosessiohjausta. Jokaisella ryhmään tulevalla täytyy olla kandi- tai graduohjaaja nimettynä. Ryhmäohjauksen ja tutkielmaohjaajan töiden tulisi tukea toisiaan. “Opiskelijat tarvitsevat struktuuria ja positiivista painetta, jotta saavat tutkielman valmiiksi.”

Ajoissa apua

Aiemmin opintopsykologille pääsi vain ajanvarauksella ja jonot olivat huimia. Tammikuussa otettiin käyttöön viikoittainen avoin vastaanottoaika, joka on maanantaisin kello 9–11. Partanen kertoo, että palvelu on toiminut suunnitelmien mukaan: suurin osa asiakkaista on päässyt ongelmansa kanssa eteenpäin yhdellä käynnillä.

Kun opiskelija saa ajoissa apua, ongelmat eivät suurene. On tärkeää, ettei huoliensa kanssa tarvitse odottaa liian kauan. Partanen vakuuttaa, että kynnys hänen vastaanotolleen tuloon on matala.

“Ei tarvitse odottaa, että on hirveän huono tilanne ennen kuin voi tulla vastaanotolleni. Jos itse kokee, että jokin häiritsee arkea, opiskelua ja omiin tavoitteisiin pääsemistä, kannattaa luottaa omaan arvioon ja tulla käymään.”

Lisäksi opiskelijoiden hyvinvointi- ja ohjauspalveluissa Anita Perttusella ja Elina Koskisella on omat ohjauksen vastaanottoajat. Perttusen vastuualueena ovat opintojen ohjaus ja uraohjaus, ja Koskinen puolestaan hoitaa kansainvälisen harjoittelun ohjausta ja neuvontaa. Kysymyksestä riippuen voi valita, kenelle menee. Jos ei tiedä, kannattaa täyttää verkkolomake, jolloin tiimi katsoo, kuka opiskelijaa osaa parhaiten auttaa.

Julkaistu 5.3.201426.11.2019

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kotiseuturakkautta ja poikkitieteellisyyttä

Pohjois-Pohjalainen Osakunta tuo yhteen pohjoissuomalaiset ja kainuulaiset opiskelijat Helsingissä.

Ilmiöt

TEKSTI Minna Koivunen

“Tästä tulee perinne”, arvelee Ville Aula, 23, paistaessaan kananmunatäytteisiä paahtoleipiä puheenjohtajakautensa viimeistä kokousta varten.

Aulan seuraaja, tammikuussa puheenjohtajana aloittanut Noora Eilola, 24, ja kuraattorina toimiva Timo Sallinen, 33, katsovat vierestä kokoustarjoilujen valmistumista ja tarjoavat apuaan.

Puheenjohtajan pestistä laulunjohtajaksi siirtyvä Aula on päättänyt hemmotella hallitustaan erikoismenulla, johon leipien lisäksi kuuluu italialainen salaatti sekä jäätelöä mustikkahillolla ja kaurakeksikuorrutteella.

Kyseessä on Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan (PPO) hallituksen kokous, ja paikkana Töölössä kivenheiton päässä Eduskuntatalosta sijaitseva Ostrobotnia-talo, jonka PPO rakennutti yhdessä kahden muun pohjalaisen osakunnan eli Etelä-Pohjalaisen Osakunnan ja Vasa Nationin kanssa vuonna 1912.

Viisi vuotta aiemmin oli syntynyt Pohjois-Pohjalainen Osakunta, kun vuosisatoja vanha Pohjalainen Osakunta jakautui kahtia.

”Oli hienoa tulla osaksi todella perinteikästä ja pitkät traditiot omaavaa opiskelijajärjestöä, joka on monella tavalla ainutlaatuinen Suomessa. Osakunta liittyy, ei pelkästään ylioppilashistoriaan, vaan ylipäätään koko Suomen historian merkittäviin vaiheisiin, kuten jääkäriliikkeen syntyyn. Onhan se hienoa olla osa isänmaallisen ylioppilasaatteen historiaa”, luonnehtii rahastotaloudenhoitaja Jukka-Matti Roth.

Kaikki tervetulleita jäseniksi

Pohjois-Pohjalainen Osakunta on yksi kuudestatoista Helsingissä toimivasta osakunnasta ja sillä on jäseniä vajaat 550. Heistä suurin osa on Oulun seudulta.

Vaikka muiden osakuntien tapaan (lukuun ottamatta Aalto-yliopiston Teknologföreningiä) PPO on Helsingin yliopiston alainen järjestö ja suurin osa jäsenistä on Helsingin yliopiston opiskelijoita, voi jäseneksi liittyä mistä tahansa pääkaupunkiseudun korkeakoulusta. Ainoa edellytys jäseneksi pääsylle on ylioppilastutkinto.

“Säännöissä lukee, että pitää olla joko siteitä kanta-alueelle, eli vanhoihin Oulun ja Lapin lääneihin, tai kiinnostusta kanta-aluetta kohtaan. Mutta sitä on tulkittu aika vapaasti siten, että jos osaa kävellä tänne oikeaan toimistoon, se riittää”, Ylivieskasta kotoisin oleva Sallinen toteaa.

Jäseneksi liitytään useista syistä. Osa tulee kavereiden kautta, toiset osakunnan tarjoamien sosiaalietuuksien vuoksi ja kolmannet kotiseuturakkauden takia. Joukossa on myös opiskelijoita, jotka eivät ole koskaan asuneet kanta-alueella.

“Helsinkiläisillä on sitä, että vaikka on olemassa Eteläsuomalainen osakunta, monet heistä eivät koe sitä omakseen. Silloin he saattavat liittyä sellaiseen osakuntaan, joka liittyy vanhempien kotiseutuun”, Eilola kertoo.

”Säännöissä lukee, että pitää olla joko siteitä kanta-alueelle, eli vanhoihin Oulun ja Lapin lääneihin, tai kiinnostusta kanta-aluetta kohtaan. Mutta sitä on tulkittu aika vapaasti siten, että jos osaa kävellä tänne oikeaan toimistoon, se riittää.”

Kotiseuturakkauttaan pääsee jakamaan ja koti-ikävää potemaan yhdessä muiden samoilta seuduilta tulevien kanssa osakunnan kerhoissa. Tänä vuonna viisitoista vuotta täyttävä kaupunkikerho Oulun Toivo ja alueelliset kerhot Kainuun Kerho ja Lapin Luppo vastaavat muun muassa näihin tarpeisiin.

Kempeleestä kotoisin oleva Eilola itse liittyi osakuntaan kaverinsa kehotuksesta. Tai Eilola itse asiassa suurin piirtein raahattiin osakunnan toimistolle.

”Kaverini oli ollut vuoden jäsenenä eikä ollut oikein uskaltanut käydä missään tapahtumissa yksin, niin hän halusi jonkun kaverinsa jäseneksi myös. Aika nopeasti kävi niin, että minä kävin täällä enemmän kuin tämä minun kaverini ja lähdin jo heti ensimmäisen vuoden osakuntalaisena toimintaan mukaan”, Eilola muistelee.

Kaksivuotisessa kuraattorin toimessa oleva ja useita eri pestejä osakunnassa aiemmin hoitanut Sallinen puolestaan päätyi osakunnan toimintaan mukaan aivan toisesta syystä.

”Liityin jäseneksi 2000-luvun alussa, kun tulin opiskelemaan Helsinkiin. En tiennyt varsinaisesti osakunnista mitään, mutta satuin sattumalta saamaan asunnon osakunnan kautta ja liityin siinä samalla jäseneksi. Kesti muutaman vuoden, että olin rivijäsenenä täällä. Sen jälkeen aktivoiduin ja sillä tiellä ollaan edelleen toimijana”, hän kertoo.

Kuraattorina hän johtaa ja valvoo toimintaa ja sääntöjen noudattamista. Lisäksi kuraattori pitää yllä yhteyksiä järjestön ulkopuolelle ja edustaa sitä parhaansa mukaan.

”Lähtökohtaisesti kuraattori on valmistunut, mutta sääntöjen mukaan on myös mahdollista, että opiskelijajäsen, joka on hyvin perehtynyt toimintaan ja on selkeästi muutaman vuoden vanhempi kuin muut täällä, voi olla kuraattorina”, kesken opintojensa työelämään siirtynyt Sallinen selittää.

Suhteet kunnossa kanta-alueeseen

Osakuntalaisilla on paljon erilaisia jäsenetuja, joihin kuuluu muun muassa mahdollisuus vuokrata osakunnalta asunto. Lisäksi Ostrobotnia-talon alakerrassa olevat pohjalaisten osakuntien omistamat ravintolat Manala ja St. Urho’s Pub tarjoavat osakuntalaisille edullista opiskelijalounasta.

Ostrobotnia-talossa ei pelkästään lounasteta tai kokousteta, vaan siellä on muun muassa osakuntien toimistot sekä kaikkien jäsenten käytössä oleva kirjasto, keittiö ja iso oleskeluhuone. Kirjastossa on saatavilla kurssikirjoja. Uusia kirjoja hankitaan jäsenten toiveiden mukaan ja niitä saa vapaasti lainata.

Perustoimintaa ovat lisäksi omat tapahtumat, kaikkien kolmen pohjalaisen osakunnan yhteiset tapahtumat ja yhteispohjalaiset kerhot kuten viikoittain järjestettävä tanssikerho, vähintään kerran viikossa harjoitteleva Pohjalaisten Osakuntien Laulajat -kuoro ja Yhteispohjalainen valokuvauskerho.

“Osakunta sponsoroi välillä jäseniä konsertteihin, teatteriin, Kärppien peleihin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin ja tarjoamme mahdollisuutta päästä kokeilemaan erikoisempia urheilulajeja ja avustamme lippujen hinnoissa”, Eilola kertoo.

“Sitten on yhteiskunnallista toimintaa vaihtelevasti. Kävimme muutama viikko sitten Eduskunnassa erään kansanedustajan vieraana ja järjestämme kansanedustajapäivällisiä, eli kutsumme kanta-alueen kansanedustajia tänne syömään. Muutama vuosi sitten järjestimme yöjunakapinan Kainuun yöjunien säilyttämisen puolesta”, Sallinen jatkaa.

“Ylläpidämme tehokkaasti maakuntalauluperinnettä. Laulukirjassamme on hyvin vähän juomalauluja, joita myös kyllä lauletaan joka juhlissa, mutta meillä on tosi paljon omia maakunnista kerättyjä lauluja.”

Yhteiskunnallinen toiminta on kirjattu sääntöihin, mutta sitä pitäisi aikaisempina vuosikymmeninä osakuntalaisina olleiden mielestä olla nykyistä enemmän.

“He ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi ottaa edelleen vahvemmin kantaa opiskelijoita ja kanta-aluetta koskeviin asioihin”, Sallinen toteaa.

Maakunnallisuus on vahvasti esillä järjestön toiminnassa, koska suurin osa jäsenistä kuitenkin on samalta alueelta. Vuosittain osakunta järjestää maakuntaviikon, joka huipentuu maakuntien väliseen sotaan, jossa Lappi ja Oulu käyvät leikkimielistä kilpailua paremmuudesta.

“Tuon viikon aikana kotiseutu näkyy paljon. Kesäisin teemme retken johonkin päin kanta-aluetta ja parhaimmillaan pääsemme tutustumaan kanta-alueen päättäjiin”, Eilola selittää.

“Mahdollisuuksien mukaan pyrimme luomaan ja ylläpitämään suhteita kanta-alueen kuntiin ja yrityksiin”, Sallinen lisää.

Akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit ovat myös iso osa osakunnan toimintaa. Ainejärjestöjen sitseistä ne eroavat muun muassa laulujen osalta.

“Ylläpidämme tehokkaasti maakuntalauluperinnettä. Laulukirjassamme on hyvin vähän juomalauluja, joita myös kyllä lauletaan joka juhlissa, mutta meillä on tosi paljon omia maakunnista kerättyjä lauluja”, Eilola kertoo.

Henkselit eivät pauku

Vaikka osakuntatoiminta näyttää päällisin puolin samanlaiselta kuin ainejärjestötoiminta, on niissä merkittäviä eroja. Osakuntien erityispiirre ja vahvuus on poikkitieteellisyys.

“Ainejärjestöt tekevät aivan erilaista työtä opiskelijoiden tulevaisuuden hyväksi, koska ne pystyvät siihen. Osakuntien keihäänkärki osoittaa vähän eri suuntaan”, Eilola pohtii.

“Toisaalta ainejärjestöillä on aika selkeää se, että pidetään tietyllä tapaa ääntä siitä omasta oppiaineesta ja rakennetaan me-henkeä. Kun taas osakuntatoiminta on enemmän yhdistävä tekijä eri tiedekuntien ja oppiaineiden ihmisille. Sellaista henkselien paukuttelua ei täällä niin paljon harrasteta”, Aula lisää.

Yhteistä ainejärjestötoiminnan kanssa on se, että aktiivina oleminen kartuttaa erilaisia tietoja ja taitoja, joista voi olla opiskeluiden jälkeen paljon hyötyä.

“Kun toimii aktiivisena viroissa, saa kokemusta ja oppia. On vapaasti saanut harjoitella turvallisessa ympäristössä esimerkiksi taloushallintoa ja kokouskäytäntöjä. Ne ovat olleet oppeja, joista on ollut työelämässä hyötyä”, Sallinen painottaa.

“Minäkin olen joutunut opettelemaan taittamista. En olisi varmaan ikinä teolologina muuten ruvennut opettelemaan sitä”, Eilola tuumaa.

Parasta kolmikon mielestä osakuntatoiminnassa ovat sen jäsenet.

”Joka vuosi on tutustunut suureen määrään mahtavaa porukkaa. Se on ollut todella hienoa. Sen kautta on tullut kaikki muutkin parhaimmat asiat. On tullut osallistuttua aivan uskomattomiin tapahtumiin, joihin ei olisi takuulla muuten itseä saanut lähtemään”, Eilola hehkuttaa.

”Ihmiset täällä ja yhdessä tekemisen meininki ja se, että on kaikilta mahdollisilta eri aloilta ihmisiä, mikä on valtava rikkaus, jota ei muualla välttämättä ole mahdollista kokea. Työelämässä ja ainejärjestöissä on yleensä saman alan ihmisten kanssa tekemisissä”, Sallinen kehuu.

Osakuntien historiaa

Osakunnat ovat Helsingin yliopiston alaisia opiskelijayhdistyksiä. Osakuntalaitos perustettiin samaan aikaan, kun Turun Akatemia syntyi vuonna 1640. Kun yliopisto muutti Helsinkiin vuonna 1828, osakunnat säilyivät. Niiden tehtävänä oli valvoa ylioppilaiden ahkeruutta ja siveellisyyttä.
Vuosina 1852-1868 osakunnat oli kielletty ja opiskelijat jaettiin tiedekunapohjaisesti. Kiellon aikana osakunnat kuitenkin toimivat laittomasti.
Osakunnat perustivat vuonna 1868 Suomen ylioppilaskunnan, jonka nimi muutettiin vuonna 1927 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnaksi.
Osakuntiin oli pakko kuulua vuoteen 1937 saakka.

Julkaistu 15.1.201426.11.2019

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Isojen poikien totinen leikki

Saku Koivu nousee nopeasti hyökkäysalueelle ja laittaa kiekon ränniin. Teemu Selänne nappaa lätkän, kiertää maalin, syöttää silmänräpäyksessä vaivihkaa keskialueelta hyökkäysalueelle nousseelle Raimo Helmiselle, joka täräyttää kiekon ruotsalaisvahdin selän taakse.

Ilmiöt

TEKSTI Ville Koivuniemi

Ruotsalaispuolustaja ei tällä kertaa ehtinyt väliin – ehkä onnekseen, kovimmat laukaukset kun saattavat katkaista puolustajalta jalan. Tätä jääkiekkoa ei pelata jäällä, vaan esimerkiksi Oulun yliopiston Linnanmaan käytävällä X1-oven lähettyvillä. Ja pelaajia ei ole tehty luusta ja nahasta vaan muovista. Paitojen värit ovat kuitenkin kuin jääkiekkoleijonilla ja pelaajien selkiä koristavat tutut ja legendaariset pelinumerot, kuten 11, 8 ja 14. Tällä kertaa menossa on Oulun pöytäjääkiekkoilijoiden Oulu-liigan syksyn kolmas turnaus. Ehkäpä Oulun menestynein pöytäjääkiekkoilija Otto Pesälä veivasi juuri maalin turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Aleksi Määttää vastaan.

Liigaa (entinen jääkiekon SM-Liiga) on syytetty muoviseksi brändiksi. Mutta tätä muovisemmaksi jääkiekko ei mene. Puhutaan siis pöytäjääkiekosta.

”Ei tällä oikeastaan pelinä jääkiekon kanssa ole mitään tekemistä. Se että ymmärtää jääkiekon pelikirjasta jotain, ei auta tässä kaukalossa ollenkaan”, pöytäjääkiekkoaktiivi Otto Pesälä paljastaa.

Ihmetellään myöhemmin, miten pöytälätkässä voi pärjätä. Kysytään kuitenkin ensin, mikä saa aikuiset miehet kokoontumaan pöytäjääkiekkopelien äärelle Oulun yliopiston käytäville. Siis noiden Stigan klassikkopelien, joita 80-luvulla syntyneet pojat saivat isiltään 90-luvulla joululahjoiksi.

”Omalla kohdallani lukiokaveri houkutteli aikansa mukaan. Monen yrityksen jälkeen suostuin, kokeilin ja jäin koukkuun”, Pesälä sanoo.

Alkuaikoina hän kehittyi lajissa huimaa vauhtia.
”Kyllä sitä silloin tuli pelattua tuntitolkulla viikossa.”

Kuudetta vuotta lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Pesälä ei ehdi nykyään käyttää lajiin enää yhtä paljon aikaa, mutta pelaa paikallisturnauksia yliopistolla ahkerasti.

”Miten te aikuiset miehet -tyylistä” ihmettelyä Pesälä kuulee pöytälätäkän liittyen harvoin, mutta kiinnostusta laji herättää lähes kaikissa, joille se on tuntematon. Pesälän tarina lajiin hurahtamisesta alkaa toistua, kun pöytälätkäaktiiveja jututtaa. Kaverukset Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen ovat tulleet lajin pariin suurin piirtein samaa reittiä. Koivula innostui ensin ja innostutti koulukaverinsa Kuokkasen mukaan.

”Ensimmäisessä turnauksessa, jonne oli tosin tarkoitus mennä vain katselemaan touhua, hävisin kaikki pelit pystyyn, mutta heti seuraavassa turnauksessa taisin saada kaivettua jopa yhden tasurin”, Koivula naurahtaa.

Yhdistäviä tekijöitä pelaajien kesken tuntuvat olevan kilpailuvietin tyydyttämishalu ja monen kohdalla jonkinlainen innostus penkkiurheiluun. ”Jonkin verran seuraan jalkapalloa ja jääkiekkoa”, Koivula toteaa. ”Minä taas lähinnä jalkapalloa, ja sitäkin vain, jos tulee joku oikein hyvä peli”, Kuokkanen sanoo.

Maailmanlaajuisesti yksi yhdistävä tekijä liittyy pelialustan, tuon klassikkomaineessa olevan Stiga-pöytäjääkiekkopelin kehittäjään. Stiga AB oli ruotsalainen yritys, joka nousi ihmisten tietoisuuteen myymällä ruohonleikkureita, pingismailoja, rattikelkkoja ja jääkiekkopelejä. Pöytäjääkiekkopeli kehitettiin jo vuonna 1957, mutta aluksi toiminta oli pienimuotoista.

Sittemmin Stiga möi ruohonleikkuereiden valmistusoikeudet Italiaan, ja Ruotsiin jäänyt Stiga Sports AB alkoi keskittyä urheiluvälineiden valmistukseen. Vaikka pöytäjääkiekkolautoja ei valmisteta enää pukinkonttiin samalla teholla kuin viime vuosituhannella, Stiga valmistaa niitä edelleen pöytäjääkiekkoharrastajien tarpeisiin. Kansainvälinen pöytäjääkiekkoliitto, ITHF, kelpuuttaa pelialustoiksi ainoastaan Stigan tekemät versiot.

Stiga liittyy siis olennaisesti siihen, missä maissa lajia aktiivisesti harrastetaan. Mutta se ei ole ainoa tekijä. Myös jääkiekon seuraaminen vaikuttaa harrastajamäärään oleellisesti. Maailman turnauksissa lajia hallitsevat kuusi maata.

”Oikeastaan puhutaankin Big six -joukosta”, Pesälä tarkentaa. Lajin suurmaat ovat pohjoismaat Ruotsi, Suomi ja Norja sekä Tšekki, Venäjä ja Latvia.

Vaikka pelialustan muoto noudattelee jääkiekkokaukaloa, pelillä itsellään on enemmän yhtäläisyyksiä vaikkapa pingiksen kuin jääkiekon kanssa. Hienomotoriikan hallitseminen erottaa jyvät akanoista. ”Esimerkiksi muusikot ovat pöytäjääkiekossa yleensä hyviä”, itsekin pianoa, kitaraa ja bassoa soittanut Pesälä sanoo.

Oulun ylioppilaslehti 2013 — Kaverukset Toni Koivula (vas.) ja pöydän toisella puolella pelaava Olli-Pekka Kuokkanen ovat pelanneet pöytälätkää paljon kahdestaan. ”Jos pelaa itseään huomattavasti parempaa pelaajaa vastaan, ei oikein pääse harjoittelemaan hyökkäämistä, kun joutuu koko ajan puolustamaan”, Koivula vinkkaa.

Mutta toisaalta ennen kuin omaa lahjakkuuttaan pääsee tosissaan mittaamaan, pitää pelin strategia oppia. ”Siihenhän tämä pitkälti perustuu. On tiettyjä kuvioita, joilla maalit yleensä tehdään. Voisin varmaan nimetä yli sata nimettyä maalintekokuviota”, Otto Pesälä luettelee. ”Ja noita kuvioita varten on erilaiset puolustuskuviot.”

Lajia tuntemattoman silmään pelin vauhti yllättää. Lajissa ei ole tuomareita, mutta säännöt sanovat, että kiekkoa saa pitää yhdellä pelaajalla korkeintaan kolme sekuntia kerrallaan. Koko laji perustuu siihen, että herrasmiessääntöjä noudatetaan. Peliaika on viisi minuuttia, joten kiekon muhimisesta voisi olla joissain tilanteissa hyötyä.

Ammattilaistasolla viidessä minuutissa maaleja tulee yleensä muutamia. Keskushyökkääjä on sekä amatööri- että ammattilaistasolla eniten maaleja tekevä pelaaja, mutta etenkin ammattilaistasolla on maalinteon uhan oltava aito jokaisella hyökkääjällä.

”Monesti puhutaan, että joku pelaa enemmän toiselta puolelta. Ja tietysti eri pelaajilla on eri vahvuudet ja eri kikat, joita eniten yrittää”, Pesälä selventää.

Amatöörin silmään yllättävin taktinen kuvio lienee niin sanottu hallittu syöttö keskushyökkääjälle. Ammattilaiset ovat opetelleet keskushyökkääjällä laukomisen niin tarkaksi ja nopeaksi, että keskushyökkääjällä saa tehtyä maalin yllättävän usein, vaikka maalivahti ehtisi täysin hyökkäykseen mukaan.

”Kokeneimmat pelaajat katsovat hyökkääjän käsien liikkeestä, mihin laukaus on mahdollisesti tulossa”, Pesälä huomauttaa.

Puhuminen ammattilaisista ei tietenkään tarkoita, että kukaan toisi pelaamalla leipää pöytään. Mutta esimerkiksi Pesälä on pelannut pöytälätkää Suomen maajoukkueessa useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

”Paras sijoitus taitaa olla Turun-MM-kisoista, Pesälä sanoo”, mutta ei muista tarkkaa sijoitustaan.

Pesälän sijoitus oli noissa kisoissa 33:s, vaikka maailman ranking-tilastossa hän oli tuolloin numerolla 107.

Pöytälätkää on verrattu tässä jutussa jo jääkiekkoon ja pingikseen. Vertauksista pingiskään ei ole kovin osuva, koska tuurilla on enemmän vaikutusta yksittäisessä ottelussa. Toisin sanoen maailman paras pöytälätkän pelaaja voi hävitä yksittäisen ottelun helposti maailman viidenneksikymmenenneksi parhaalle pelaajalle.

”Paikallisliigassakin siinä on viehätystä, että ainakin maaleja saa tehtyä vähän parempaakin pelaajaa vastaan”, Pesälä kertoo.

”Mutta harjoittelun näkökulmasta olisi kyllä hyvä olla suunnilleen oman tasoinen pelaaja vastassa. Silloin pääsee harjoittelemaan myös hyökkäämistä”, Koivula huomauttaa.

Vaikka pöytäjääkiekkoilijat suhtautuvat pelaamiseen äärimmäisen innostuneesti ja keskittyneesti, kenelläkään ei näyttäisi olevan pelatessaan verenmaku suussa. Otto Pesälän mukaan leikkimielisyys ei ole hyvä sana kuvastamaan lajia.

”Mutta kyllä tämä omalla tavallaan kevytmielistä on.”

Väki vähenee ja pidot paranee. Pöytäjääkiekkoturnaus pelataan kuin monen urheilulajin tavanomainen turnaus: runkosarja ja sen päälle pudotuspelit. Otto Pesälä, Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen selvittävät kaikki tiensä alkusarjasta kahdeksan joukkoon. Kuokkanen putoaa ensimmäisellä kierroksella, Koivula ja Pesälä ottavat toisistaan mittaa välierissä. Pesälä voittaa Koivulan näytöstyyliin suoraa kolmessa ottelussa, mutta häviää finaalit oppi-isälleen Juho Rautiolle – joskin vasta paras viidestä -sarjan viimeisessä ottelussa.

”Kyllähän tässä lajissa hiki nousee pintaan, mutta ei siksi että tämä olisi fyysisesti raskasta”, Pesälä naurahtaa.

Jännittäminen ja pään pitäminen kylmänä näyttävät olevan keskeisellä sijalla pelien ratkaisuvaiheilla.
”Niin kuin monessa muussakin urheilulajissa”, Pesälä miettii.

Julkaistu 13.11.201326.11.2019

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi