“Tästä tulee perinne”, arvelee Ville Aula, 23, paistaessaan kananmunatäytteisiä paahtoleipiä puheenjohtajakautensa viimeistä kokousta varten.
Aulan seuraaja, tammikuussa puheenjohtajana aloittanut Noora Eilola, 24, ja kuraattorina toimiva Timo Sallinen, 33, katsovat vierestä kokoustarjoilujen valmistumista ja tarjoavat apuaan.
Puheenjohtajan pestistä laulunjohtajaksi siirtyvä Aula on päättänyt hemmotella hallitustaan erikoismenulla, johon leipien lisäksi kuuluu italialainen salaatti sekä jäätelöä mustikkahillolla ja kaurakeksikuorrutteella.
Kyseessä on Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan (PPO) hallituksen kokous, ja paikkana Töölössä kivenheiton päässä Eduskuntatalosta sijaitseva Ostrobotnia-talo, jonka PPO rakennutti yhdessä kahden muun pohjalaisen osakunnan eli Etelä-Pohjalaisen Osakunnan ja Vasa Nationin kanssa vuonna 1912.
Viisi vuotta aiemmin oli syntynyt Pohjois-Pohjalainen Osakunta, kun vuosisatoja vanha Pohjalainen Osakunta jakautui kahtia.
”Oli hienoa tulla osaksi todella perinteikästä ja pitkät traditiot omaavaa opiskelijajärjestöä, joka on monella tavalla ainutlaatuinen Suomessa. Osakunta liittyy, ei pelkästään ylioppilashistoriaan, vaan ylipäätään koko Suomen historian merkittäviin vaiheisiin, kuten jääkäriliikkeen syntyyn. Onhan se hienoa olla osa isänmaallisen ylioppilasaatteen historiaa”, luonnehtii rahastotaloudenhoitaja Jukka-Matti Roth.
Kaikki tervetulleita jäseniksi
Pohjois-Pohjalainen Osakunta on yksi kuudestatoista Helsingissä toimivasta osakunnasta ja sillä on jäseniä vajaat 550. Heistä suurin osa on Oulun seudulta.
Vaikka muiden osakuntien tapaan (lukuun ottamatta Aalto-yliopiston Teknologföreningiä) PPO on Helsingin yliopiston alainen järjestö ja suurin osa jäsenistä on Helsingin yliopiston opiskelijoita, voi jäseneksi liittyä mistä tahansa pääkaupunkiseudun korkeakoulusta. Ainoa edellytys jäseneksi pääsylle on ylioppilastutkinto.
“Säännöissä lukee, että pitää olla joko siteitä kanta-alueelle, eli vanhoihin Oulun ja Lapin lääneihin, tai kiinnostusta kanta-aluetta kohtaan. Mutta sitä on tulkittu aika vapaasti siten, että jos osaa kävellä tänne oikeaan toimistoon, se riittää”, Ylivieskasta kotoisin oleva Sallinen toteaa.
Jäseneksi liitytään useista syistä. Osa tulee kavereiden kautta, toiset osakunnan tarjoamien sosiaalietuuksien vuoksi ja kolmannet kotiseuturakkauden takia. Joukossa on myös opiskelijoita, jotka eivät ole koskaan asuneet kanta-alueella.
“Helsinkiläisillä on sitä, että vaikka on olemassa Eteläsuomalainen osakunta, monet heistä eivät koe sitä omakseen. Silloin he saattavat liittyä sellaiseen osakuntaan, joka liittyy vanhempien kotiseutuun”, Eilola kertoo.
”Säännöissä lukee, että pitää olla joko siteitä kanta-alueelle, eli vanhoihin Oulun ja Lapin lääneihin, tai kiinnostusta kanta-aluetta kohtaan. Mutta sitä on tulkittu aika vapaasti siten, että jos osaa kävellä tänne oikeaan toimistoon, se riittää.”
Kotiseuturakkauttaan pääsee jakamaan ja koti-ikävää potemaan yhdessä muiden samoilta seuduilta tulevien kanssa osakunnan kerhoissa. Tänä vuonna viisitoista vuotta täyttävä kaupunkikerho Oulun Toivo ja alueelliset kerhot Kainuun Kerho ja Lapin Luppo vastaavat muun muassa näihin tarpeisiin.
Kempeleestä kotoisin oleva Eilola itse liittyi osakuntaan kaverinsa kehotuksesta. Tai Eilola itse asiassa suurin piirtein raahattiin osakunnan toimistolle.
”Kaverini oli ollut vuoden jäsenenä eikä ollut oikein uskaltanut käydä missään tapahtumissa yksin, niin hän halusi jonkun kaverinsa jäseneksi myös. Aika nopeasti kävi niin, että minä kävin täällä enemmän kuin tämä minun kaverini ja lähdin jo heti ensimmäisen vuoden osakuntalaisena toimintaan mukaan”, Eilola muistelee.
Kaksivuotisessa kuraattorin toimessa oleva ja useita eri pestejä osakunnassa aiemmin hoitanut Sallinen puolestaan päätyi osakunnan toimintaan mukaan aivan toisesta syystä.
”Liityin jäseneksi 2000-luvun alussa, kun tulin opiskelemaan Helsinkiin. En tiennyt varsinaisesti osakunnista mitään, mutta satuin sattumalta saamaan asunnon osakunnan kautta ja liityin siinä samalla jäseneksi. Kesti muutaman vuoden, että olin rivijäsenenä täällä. Sen jälkeen aktivoiduin ja sillä tiellä ollaan edelleen toimijana”, hän kertoo.
Kuraattorina hän johtaa ja valvoo toimintaa ja sääntöjen noudattamista. Lisäksi kuraattori pitää yllä yhteyksiä järjestön ulkopuolelle ja edustaa sitä parhaansa mukaan.
”Lähtökohtaisesti kuraattori on valmistunut, mutta sääntöjen mukaan on myös mahdollista, että opiskelijajäsen, joka on hyvin perehtynyt toimintaan ja on selkeästi muutaman vuoden vanhempi kuin muut täällä, voi olla kuraattorina”, kesken opintojensa työelämään siirtynyt Sallinen selittää.
Suhteet kunnossa kanta-alueeseen
Osakuntalaisilla on paljon erilaisia jäsenetuja, joihin kuuluu muun muassa mahdollisuus vuokrata osakunnalta asunto. Lisäksi Ostrobotnia-talon alakerrassa olevat pohjalaisten osakuntien omistamat ravintolat Manala ja St. Urho’s Pub tarjoavat osakuntalaisille edullista opiskelijalounasta.
Ostrobotnia-talossa ei pelkästään lounasteta tai kokousteta, vaan siellä on muun muassa osakuntien toimistot sekä kaikkien jäsenten käytössä oleva kirjasto, keittiö ja iso oleskeluhuone. Kirjastossa on saatavilla kurssikirjoja. Uusia kirjoja hankitaan jäsenten toiveiden mukaan ja niitä saa vapaasti lainata.
Perustoimintaa ovat lisäksi omat tapahtumat, kaikkien kolmen pohjalaisen osakunnan yhteiset tapahtumat ja yhteispohjalaiset kerhot kuten viikoittain järjestettävä tanssikerho, vähintään kerran viikossa harjoitteleva Pohjalaisten Osakuntien Laulajat -kuoro ja Yhteispohjalainen valokuvauskerho.
“Osakunta sponsoroi välillä jäseniä konsertteihin, teatteriin, Kärppien peleihin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin ja tarjoamme mahdollisuutta päästä kokeilemaan erikoisempia urheilulajeja ja avustamme lippujen hinnoissa”, Eilola kertoo.
“Sitten on yhteiskunnallista toimintaa vaihtelevasti. Kävimme muutama viikko sitten Eduskunnassa erään kansanedustajan vieraana ja järjestämme kansanedustajapäivällisiä, eli kutsumme kanta-alueen kansanedustajia tänne syömään. Muutama vuosi sitten järjestimme yöjunakapinan Kainuun yöjunien säilyttämisen puolesta”, Sallinen jatkaa.
“Ylläpidämme tehokkaasti maakuntalauluperinnettä. Laulukirjassamme on hyvin vähän juomalauluja, joita myös kyllä lauletaan joka juhlissa, mutta meillä on tosi paljon omia maakunnista kerättyjä lauluja.”
Yhteiskunnallinen toiminta on kirjattu sääntöihin, mutta sitä pitäisi aikaisempina vuosikymmeninä osakuntalaisina olleiden mielestä olla nykyistä enemmän.
“He ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi ottaa edelleen vahvemmin kantaa opiskelijoita ja kanta-aluetta koskeviin asioihin”, Sallinen toteaa.
Maakunnallisuus on vahvasti esillä järjestön toiminnassa, koska suurin osa jäsenistä kuitenkin on samalta alueelta. Vuosittain osakunta järjestää maakuntaviikon, joka huipentuu maakuntien väliseen sotaan, jossa Lappi ja Oulu käyvät leikkimielistä kilpailua paremmuudesta.
“Tuon viikon aikana kotiseutu näkyy paljon. Kesäisin teemme retken johonkin päin kanta-aluetta ja parhaimmillaan pääsemme tutustumaan kanta-alueen päättäjiin”, Eilola selittää.
“Mahdollisuuksien mukaan pyrimme luomaan ja ylläpitämään suhteita kanta-alueen kuntiin ja yrityksiin”, Sallinen lisää.
Akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit ovat myös iso osa osakunnan toimintaa. Ainejärjestöjen sitseistä ne eroavat muun muassa laulujen osalta.
“Ylläpidämme tehokkaasti maakuntalauluperinnettä. Laulukirjassamme on hyvin vähän juomalauluja, joita myös kyllä lauletaan joka juhlissa, mutta meillä on tosi paljon omia maakunnista kerättyjä lauluja”, Eilola kertoo.
Henkselit eivät pauku
Vaikka osakuntatoiminta näyttää päällisin puolin samanlaiselta kuin ainejärjestötoiminta, on niissä merkittäviä eroja. Osakuntien erityispiirre ja vahvuus on poikkitieteellisyys.
“Ainejärjestöt tekevät aivan erilaista työtä opiskelijoiden tulevaisuuden hyväksi, koska ne pystyvät siihen. Osakuntien keihäänkärki osoittaa vähän eri suuntaan”, Eilola pohtii.
“Toisaalta ainejärjestöillä on aika selkeää se, että pidetään tietyllä tapaa ääntä siitä omasta oppiaineesta ja rakennetaan me-henkeä. Kun taas osakuntatoiminta on enemmän yhdistävä tekijä eri tiedekuntien ja oppiaineiden ihmisille. Sellaista henkselien paukuttelua ei täällä niin paljon harrasteta”, Aula lisää.
Yhteistä ainejärjestötoiminnan kanssa on se, että aktiivina oleminen kartuttaa erilaisia tietoja ja taitoja, joista voi olla opiskeluiden jälkeen paljon hyötyä.
“Kun toimii aktiivisena viroissa, saa kokemusta ja oppia. On vapaasti saanut harjoitella turvallisessa ympäristössä esimerkiksi taloushallintoa ja kokouskäytäntöjä. Ne ovat olleet oppeja, joista on ollut työelämässä hyötyä”, Sallinen painottaa.
“Minäkin olen joutunut opettelemaan taittamista. En olisi varmaan ikinä teolologina muuten ruvennut opettelemaan sitä”, Eilola tuumaa.
Parasta kolmikon mielestä osakuntatoiminnassa ovat sen jäsenet.
”Joka vuosi on tutustunut suureen määrään mahtavaa porukkaa. Se on ollut todella hienoa. Sen kautta on tullut kaikki muutkin parhaimmat asiat. On tullut osallistuttua aivan uskomattomiin tapahtumiin, joihin ei olisi takuulla muuten itseä saanut lähtemään”, Eilola hehkuttaa.
”Ihmiset täällä ja yhdessä tekemisen meininki ja se, että on kaikilta mahdollisilta eri aloilta ihmisiä, mikä on valtava rikkaus, jota ei muualla välttämättä ole mahdollista kokea. Työelämässä ja ainejärjestöissä on yleensä saman alan ihmisten kanssa tekemisissä”, Sallinen kehuu.
Osakuntien historiaa
Osakunnat ovat Helsingin yliopiston alaisia opiskelijayhdistyksiä. Osakuntalaitos perustettiin samaan aikaan, kun Turun Akatemia syntyi vuonna 1640. Kun yliopisto muutti Helsinkiin vuonna 1828, osakunnat säilyivät. Niiden tehtävänä oli valvoa ylioppilaiden ahkeruutta ja siveellisyyttä.
Vuosina 1852-1868 osakunnat oli kielletty ja opiskelijat jaettiin tiedekunapohjaisesti. Kiellon aikana osakunnat kuitenkin toimivat laittomasti.
Osakunnat perustivat vuonna 1868 Suomen ylioppilaskunnan, jonka nimi muutettiin vuonna 1927 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnaksi.
Osakuntiin oli pakko kuulua vuoteen 1937 saakka.
