Koronan anti suomalaiselle pedagogiikalle: tulevaisuuden opetus sopiva sekoitus lähiopetusta ja digiä

Yliopistonlehtori Jari Larun mukaan korona-ajan etäopetus ei tuonut mitään erityisen uutta ja mullistavaa suomalaiseen pedagogiikkaan, sillä osaksi verkossa tapahtuva opetus on ollut monille arkea jo kauan. Vaikka digitaalisilla työkaluilla tulee olemaan tulevaisuuden opetuksessa entistä tärkeämpi rooli, huumoria, spontaania palautetta ja tunteita on vielä vaikea välittää etänä.

TEKSTI Frida Ahonen

KUVAT Anni Hyypiö

Kun koronaviruksen leviäminen viime maaliskuussa pakotti opettajat ympäri maailman siirtymään etäopetukseen, Oulun yliopiston teknologiatuettuun oppimiseen ja opettamiseen erikoistunut kasvatustieteiden yliopistonlehtori Jari Laru päätti toteuttaa siirtymän kunnolla. 

Kasvatustieteiden tiedekunnan ATK-luokasta lähti mukaan kokoelma kameroita, mikrofoneja, näyttöjä ja johtoja. Näistä ja Larun itsensä hankkimista lisävarusteista syntyi hänen kotinsa olohuoneeseensa kevyt kenttästudio. Siellä hän on kevään ajan pyörittänyt kahta kasvatustieteen kurssia etänä sekä tehnyt omalle Youtube-kanavalleen ohjevideoita etäopetuksesta ja haastatellut suomalaisia digiopetuksen edelläkävijöitä viikottaisissa suorissa verkkolähetyksissään.

Median hehkuttama korona-digiloikka antaa Larun mielestä väärän kuvan digiopetuksen käytöstä Suomessa.  Varsinainen digiloikka otettiin hänen mukaansa peruskoulujen opetussuunnitelmissa ja opetuksessa aikoja sitten.

”Se, miten digityökaluja on hyödynnetty osana opetusta, on toki hyvin pitkälle opettajakohtaista,” Laru toteaa.

Huoli suomalaisen opetuksen tasosta sai Larun perustamaan digitaalista opetusta käsittelevän Youtube-kanavan. Hän on kahden viimeisen kuukauden aikana julkaissut kanavallaan tietoiskuja eristyksissä oleville opettajille sekä haastatellut digitalisaatioon erikoistuneita tutkijoita ja eri alojen digiopetusta hyödyntäviä opettajia. Laru on julkaissut esimerkiksi yksinkertaisia lyhytvideoita puhelimen käyttämisestä dokumenttikamerana. Lisäksi hän on ottanut kantaa verkko-opetuksessa käytettäviin ohjelmiin liittyviin huhuihin, esimerkiksi kokoussovellus Zoomin tietoturvaan liittyvään kohuun. Maaliskuun lopulla esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Iltalehti uutisoivat FBI:n varoittaneen Zoomin tietoturvaongelmista, liittyen ulkopuolisten häiriköiden osallistumiseen kokouksiin. Zoom vastasi syytteisiin tekemällä tietoturvapäivityksen, josta Laru teki videon kanavalleen. 

Huoli opettajien eritasoisesta digiosaamisesta sai Larun kirjoittamaan myös kahden kollegansa kanssa Kalevaan ja Turun Sanomiin mielipidetekstin, jossa hän kritisoi opetuksen muuttumista pelkäksi tehtävien julkaisemiseksi Wilmassa.

Tulevaisuuden digiopetus: elämyksellistä oppimista ja hologrammeja

Teknoromantikoksi itseään kutsuva Laru oli digin edelläkävijä jo 2000-luvun alussa tehdessään gradunsa mobiililaitteiden opetuskäytöstä. Samasta aiheesta valmistui väitöskirja vuonna 2012. Nyt hän intoutuu luennoimaan digiopetuksen futuristista tulevaisuudennäkymistä.

Digiopetuksessa on viime vuosina puhuttanut lisätty todellisuus (extended reality), jossa teknologian avulla opetuksesta voidaan tehdä interaktiivista lisäämällä digitaalisia elementtejä perinteiseen luokkahuoneopetukseen. Lisätty todellisuus mahdollistaa opiskelijalle esimerkiksi pääsyn kaukaisiin paikkoihin, kuten valtameren pohjalle, tai havainnollistaa ja avaa monimutkaisia käsitteitä esimerkiksi luonnontieteissä.

Laru ottaa esimerkiksi historiankirjan, jonka digiversiossa Rooman historiasta kertovassa osiossa voisivat sivulta pompata lukijan eteen aidonoloiset roomalaiset vaunut. Tällaista on käytetty esimerkiksi Ikean ja Legon kuvastoissa jo vuosia: digilaitteen näytöltä asiakkaan eteen hyppää lelumainoksessa kolmiulotteinen juna ja huonekalumainoksessa sohva.

360-astetta kuvaava kamera ja 3D-elokuvista tutut virtuaaliset lasit mahdollistaisivat opetustilan kokemisen todentuntuisena ilman, että opiskelija on oikeasti paikalla fyysisessä opetustilanteessa. Tulevaisuuden videoneuvotteluissa osallistujat näkevät toisensa hologrammeina, todellisuutta vastaavan kokoisina ja näköisinä. Vastaavasti tulevaisuuden ammattiopistojen suurtalouskeittiöissä tai yliopiston biologian laboratorioissa uusi teknologia tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia etäopetukseen. Voimme vain kuvitella, kuinka hologrammiopettaja vaivaa kolmiulotteista taikinaa tai kuinka metsätieteen opiskelija pystyy jo ennen kenttäharjoittelua tutustumaan virtuaalisesti metsänmittausmenetelmiin. 

Kuvassa Jari Laru kotistudiossaan.
Etäopettaja aidossa ympäristössään olohuoneen kotistudiossa. Kuva: Jari Laru.

Sulautuvan oppimisen pedagogiikka yhdistää lähi- ja etäopetuksen metodit

Jari Larun mukaan korona-ajan opetuksesta puhuttaessa on tärkeä erottaa toisistaan etäopetus ja digiopetus. 

”Etäopetus on vain yksi digiopetuksen muoto”, Laru tiivistää. 

Normaalioloissa etäopetus voi parhaimmillaan täydentää lähiopetusta. Esimerkiksi pienessä lukiossa opiskeleva voi valita kursseja, joita oma lukio ei voi tarjota. Peruskoulutasolla taas esimerkiksi kieliopetuksessa on ongelmana se, ettei lapsia aina saada riittävää määrää opetusryhmään. Etäopetus mahdollistaisi kielitarjonnan monipuolistamisen. 

”Kyseessä ei ole binäärinen ilmiö, vaan digiopetuksen kehittäminen tarkoittaa digitaalisten välineiden hyödyntämistä osana lähiopetusta. Ei pelkkää etäopetusta tai pelkkää lähiopetusta”, Laru sanoo. 

Sulautuva oppiminen (blended learning)  tarkoittaa, että fyysinen ja digitaalinen oppimisympäristö sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tällöin digitaalisia työkaluja, kuten sisältöjen jakamisen, ryhmätyöskentelyn sekä tehtävien palauttamisen tukiohjelmia, käytettäisiin jatkuvasti lähiopetuksen tukena. Silloin kun siihen on tarvetta, osan opetuksesta voisi järjestää helposti etänä. 

Larun mukaan korona-aikana hyväksi todettuja etäopetuskäytänteitä voitaisiin jatkaa myös epidemian jälkeen. Esimerkiksi hän antaa korkeakoulujen pääsykokeiden järjestämisen verkossa.  

”Sellaisia asioita, missä kohtaamiselle ei ole tarvetta, ei kannata koronan jälkeen järjestää lähiopetuksena,” Laru pohtii. 

Toistaiseksi digitaalisten opetusympäristöjen hyödyntäminen onnistuu toisella asteella ja korkeakouluissa, mutta peruskoulutasolla lainsäädäntö estää etäopetuksen järjestämisen muuten kuin poikkeusoloissa, esimerkiksi sairastapauksissa. 

Larun mukaan laajempi digiopetuksen hyödyntäminen vaatisi täydennyskoulusta, lisärahoitusta uuden teknologian hankkimiseen, verkkopedagogiikan kehittämistä ja asenteenmuutosta opettajilta. 

”Tämänkaltainen hybridiopetus aiheuttaa opettajissa vielä nykyisellään epävarmuutta.”

Lähiopetuksen sosiaalinen ulottuvuus toistaiseksi korvaamaton 

Korona-aikana pakon edessä tehty siirtyminen pelkkään etäopetukseen ei ole suunta, johon opetuksen digitalisaatiolla pyritään. Lähiopetuksen pedagogiikkaa, tilannekomiikkaa, spontaania palautetta ja tunteita, on lähes mahdotonta muuntaa digitaaliseen muotoon – ainakaan nykyisellä teknologialla. 

Myös Jari Larulla oli vaikeuksia soveltaa lähiopetuksen metodeja suoraan etäopetukseen: ”Hyvin harvat opiskelijat halusivat laittaa kameraa päälle, vaan heitä piti maanitella, yrittää huumorin keinoin rakentaa opetustilannetta.” 

Laru hyödyntää usein opetuksessaan tilannekomiikkaa, jota oli korona-aikana vaikea toteuttaa näköyhteyden puuttumisen vuoksi. 

”Minulle on tärkeää pystyä eläytymään siihen, mitä opiskelijat tekevät luennolla: voin vaikka sanoa, että nyt kaikki sukanneulojat pääsevät ääneen.” 

Yliopisto-opetuksen järjestäminen kokonaan etänä olisi Larulle kauhistus. Hän kertoo viettävänsä usein aikaa Humus-kahvilassa esimerkiksi artikkeleita kirjoitellen. Näin hän töitä tehdessä samalla tarkkailee yliopiston arkea sekä käy epävirallisia keskusteluja kollegojen kanssa. 

”Monesti kahvipöytäkeskustelut rönsyävät tulevaisuuden visiointiin tai tutkimusten rahoituksen suunnitteluun. Olisi tieteen kannalta erittäin huolestuttavaa, jos näitä sattumanvaraisia keskusteluja ei enää olisi.” 

Larun mukaan on myös tärkeää, että opiskelijat ja opettajat kohtaavat yliopiston käytävillä – tällöin opettaja näkee konkreettisesti, miten opiskelijoilla menee. 

OAJ:n huhtikuun alussa toteuttaman koronaopetuskyselyn tuloksista käy ilmi, että perusopetuksessa, ammatillisissa oppilaitoksissa sekä taiteen perusopetuksessa noin joka viides opettaja ei ole pystynyt olemaan reaaliaikaisesti yhteydessä oppilaisiinsa. Toisella asteella ja korkeakouluissa tilanne on huomattavasti parempi.

Rohkeutta kokeiluihin 

Lopuksi Jari Laru toivoo, että opettajat olisivat rohkeita digikokeiluissaan. 

”Digi on ollut opetuksessa arkea jo pitkään ja on sitä myös koronan jälkeen.” 

Larun mukaan opetuksen arjessa tulisi koko ajan hyödyntää entistä paremmin tämän hetken digityökaluja. Näin opettajat olisivat nykyistä valmiimpia myös mahdolliseen seuraavaan, esimerkiksi toisen epidemian aiheuttamaan, pakolliseen etäopetusjaksoon. 

Hän ei kuitenkaan toivo seuraavan eristyksen koittavan ihan heti.

”Syksyllä vaikka kiviä sataisi taivaalta, niin pyöräytän itseni yliopistolle!”

Etäily ei lopu vielä hetkeen: tiistaina 9.6. Oulun yliopisto tiedotti, että syksyllä ensimmäisen periodin aikana opetus järjestetään pääasiassa etänä. Laru jatkaa syksyllä verkko-opetusta kasvatustieteiden tiedekunnan ATK-luokasta. 

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää:

Näkökulma: Koronavirus pirstaloi arkemme niin nopeasti, että odotamme sen myös katoavan yhtä äkillisesti – kuinka pian unohdamme pelätä?

Terrorismi oli pitkään läntisen maailman pelon aihe numero yksi, kunnes Covid-19-pandemia käänsi 2000-luvulla uuden kollektiivisen pelon aikakauden.

Pelko on ihmisessä mitä luonnollisin reaktio. Se on ollut elossa pysymisemme kannalta välttämätön jo ennen kuin esi-isämme nousivat kahdelle jalalle. Pelko toimii ihmisen sisäisenä hälytysjärjestelmänä.

Pelko vaikuttaa ratkaisevasti elämäämme. Pelko ei näy ainoastaan yksilöiden toiminnassa, vaan se näkyy myös yhteiskunnassa: sillä myydään tuotteita, kerätään klikkejä ja kalastellaan äänestäjiä.

Pelot eivät vaikuta pelkästään ihmisiin yksilöinä, vaan kollektiiviset pelot voivat koskettaa kansankuntia, manteretta tai vahvimmillaan koko maailmaa. Aika ajoin turvallisuuden tunteemme ja sen myötä elämäntapamme joutuu koetukselle muun muassa sotien, luonnonkatastrofien ja vaikka tartuntatautien edessä.

Historiankirjat vilisevät esimerkkejä kollektiivisesta pelosta. Koronaviruskriisin jälkeen kirjoitetaan jälleen uusi kappale pelosta. Se millaisen jäljen koronavirus jättää historiaan, on monilta osin kiinni paitsi päättäjien ratkaisuista, mutta myös meistä itsestämme.

Suomessa elettiin kollektiivisen pelon alla sota-aikana, jolloin pelättiin perheenjäsenten henkien ja maan itsenäisyyden puolesta. Pohjois-Irlanti eli epävarmuuden aikaa 1970-luvulta aina 2000-luvulle saakka, kun saaren yhdistämistä vaatinut Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA terrorisoi maakuntaa pommi-iskuillaan. Pablo Escobarin kokaiinikartelli piti Kolumbiaa väkivallan otteessaan 1970-luvulta 1990-luvun alkuun saakka.

2000-luvun alkuvuosina pelättiin SARSin leviämistä ja 2010-luvun vaihteessa jännitettiin sikainfluenssan vaikutuksia. Ilmastonmuutos on ollut vahvasti tapetilla 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja aiheuttanut osaltaan pelkoa ja epävarmuutta.

2000-luvun aikana kollektiivinen pelko on kohdistunut länsimaissa eniten terrorismiin. Terrorismin pelko nousi pinnalle Euroopassa erityisesti Pariisin vuoden 2015 iskujen jälkeen. Muutaman vuoden ajan myös Suomessa oltiin varpaisillaan siitä, milloin ja miten terrorismi rantautuu suomalaiseen yhteiskuntaan. Varautumiseen oli syytä, kuten Turun puukotusisku vuonna 2017 osoitti.

Kun koronaviruspandemian aallot löivät läntiseen maailman, aiemmat kollektiivisen pelkomme aiheet tuntuivat pyyhkiytyneen pois muistista. Koronavirus asetti yhteiskunnille niin suuren uhkan, että jopa terroristijärjestö Isis ohjeisti kannattajiaan välttämään Eurooppaan matkustamista. Tilanne on vakava, kun ihmisuhreja kaihtamaton äärijärjestö neuvoo jotakuta välttämään terveytensä uhraamista viruksen vuoksi.

Monet keinot, joita koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi käytetään, ovat vanhoja. Eristämistä ja karanteenia on käytetty tartuntojen ehkäisemiseksi niin pitkään ikiaikaisesti, ja jäljittäminen on ollut oleellinen osa epidemiologiaa jo 1800-luvulta lähtien, kun John Snow taisteli Lontoossa leviäviä koleratartuntoja vastaan jäljittämällä niiden alkulähteeksi paikallisen juomavesikaivon

Uuden koronaviruksen kannalta kevään mittaan mantran tavoin toistetut toimet – jäljittäminen eristäminen ja karanteeni – ovat erityisen tärkeitä. Taudin leviämisestä tiedetään vasta varmimmin se, että se tapahtuu nopeasti ja usein ennen kuin alkuperäinen kantaja tietää tartunnastaan.

Vaikka pandemian saapuminen Suomeen tuntui varmasti vielä tammikuussa 2020 monesta epätodelliselta ajatukselta, ovat tieteentekijät varoittaneet sen mahdollisuudesta pitkään. Viranomaiset ovat myös tehneet läksynsä SARSin sekä sikainfluenssan jäljiltä (kuten vuonna 2012 päivitetty pandemiaan varautumissuunnitelma osoittaa), vaikkakin Huoltovarmuuskeskuksen hengityssuojainsotkusta voisi luulla aivan toista.

Hullun lehmän tauti, SARS, sikainfluenssa, ebola, zikavirus – nuo ovat esimerkkejä vain oman elämäni, reilun neljännesvuosisadan  aikana globaalia pelkoa herättäneistä sairauksista. Jokaista näistä on yhdistänyt pelko taudin leviämisestä maailmanlaajuiseksi. Monia niistä yhdistää myös se, että ne siirtyivät eläimistä ihmisiin eläinten kaltoin kohtelun seurauksena. Kenenkään ei tarvitse olla etiikan ammattilainen tajutakseen, että jokin on mätänä, kun nautaeläimille syötetyssä rehussa on mukana märehtijöiden kudoksia.

Ihmiset ja yhteisöt tekevät pelon alaisena hätiköityjä päätöksiä. Pelko sikainfluenssasta sai terveysviranomaiset myös Suomessa ottamaan nopeasti käyttöön Pandemrix-rokotteen, jonka jälkeenpäin huomattiin joissain tapauksissa nostavan riskiä narkolepsiaan sairastumiselle. Koronaviruspandemian hoitoa tullaan tarkastelemaan suurennuslasin kanssa ympäri maailman, olivat rajoitukset sitten tiukkoja, kuten useissa Euroopan maissa – tai heikkoja, kuten Valko-Venäjällä.

Pandemian aiheuttama pelko eroaa monilla muista kollektiivisista peloista. Siinä missä terrorismin uhriksi joutuminen on tilastollisesti hyvin epätodennäköistä ja sodan syttyminen on Suomessa todella etäinen skenaario, tartuntataudeista – etenkin uudesta koronaviruksesta – tekee pelottavan se, että jokainen meistä voi olla tietämättä riski toiselleen. 

Yhteiskunnat ovat nopeita reagoimaan nopeasti iskeviin uhkiin. Siinä missä ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole näkyneet suoraan jokaisen elämään, koronaviruspandemian vaikutukset iskivät viimeistään yhteiskunnallisten rajoitustoimien myötä kaikkien arkeen. Koronaviruksen myötä monet ovat joutuneet pakon edessä tekemään elämäänsä radikaaleja muutoksia; onkin aiheellista kysyä puuttuisivatko ihmiset ilmastonmuutoksen torjumiseen aktiivisemmin, jos sen vaikutukset olisivat nähtävissä nopeammin?

Koronaviruspandemian myötä yhä useampi ihminen kiinnittää huomiota tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen, sillä etulinjassa näkymätöntä vihollista vastaan ovat paitsi lääketieteen ammattilaiset, mutta myös tieteentekijät. Pandemiatilanteessa, kuten sodassakin, tieteelliset läpimurrot ovat avainasemassa selviytymiseen – mutta kyseessä ei kuitenkaan ole yksittäisen maan, vaan ihmiskunnan tulevaisuus. Toivoa saattaa, että yleisesti noussut arvostus tieteentekijöitä ja tutkimusta kohtaan säilyisi myös tulevaisuudessa, kun pandemia on selätetty.

Ihmisluonnolle on tavanomaista odottaa, että nopeasti iskeneet uhat myös loppuvat nopeasti. Pandemian aiheuttama ja monilta osin aiheellinen pelko voi unohtua yhtä nopeasti kuin se iskikin, ja monet ovat jo varmasti vähentäneet varotoimiaan ajatellen, että pandemia laantuu nopeasti kuten iskikin. 

Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka pitkään nyt käynnissä oleva pandemia kestää tai kuinka monta uhria se vaatii. Emme edes tiedä, miten kauan aikaa toimivan rokotteen kehittäminen Covid-19-virukselle vaatii. 

Matka tuntuu aina pidemmältä, kun ei tiedä minne on menossa – ja se jos mikä tekee yhteisestä tuntemattomasta uhkastamme pelottavan. Eristäytyminen ja välimatkojen pitäminen on tärkeää vielä ensimmäisen aallon jälkeen, vaikka maailma palautuu hiljalleen entiselleen.

Mirko Siikaluoma

Oululainen toimittaja, joka nukkuu liian usein liian vähän ja bongaa kirpputoreilta korneja levynkansia.

Lue lisää:

Julkinen keho on aina altis arvostelulle – mutta kuka antoi meille luvan kommentoida?

Sosiaalinen media yhtä aikaa rikkoo ja pitää yllä länsimaalaisia kauneusihanteita. Kehopositiivisuuden rantauduttua sosiaaliseen mediaan kehoideaaliin on tullut säröjä, mutta samaan aikaan itsensä rakastamisesta on tullut julkista. Alentunut kynnys kommentoida sekä julkisuuden henkilön että tavallisten, meille tuntemattomien ihmisten vartaloa on aiheuttanut sen, että jokaisen akne tai ylipaino on vapaata riistaa.

TEKSTI Petra Uusimaa

KUVAT Anniina Kuha

Tyytymättömyys omaan kehoon tuntuu olevan länsimaisen yhteiskunnan vitsaus. Sukupuolesta katsomatta moni kokee painetta näyttää tietynlaiselta ja mahtua tiettyyn vaatekokoon.

Vuonna 2017 Ylen taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan jopa 84 prosenttia naisista oli tyytymätön kehoonsa. Kysely osoitti myös monen miehen haluavan yhä lisääntyvissä määrin pudottaa painoaan.

Nykyajan nainen on kasvanut epävarmuuteen kehostaan. Sosiaalinen media muokattuine kuvineen lisää vertailun ja tyytymättömyyden oravanpyörää. Kuvanmuokkausohjelmalla jokainen saa muokattua kehoaan kohti täydellisyyttä; kasvojen ihohuokoset piirtyvät pois ja kehosta on helppo piilottaa arvet ja epämiellyttävät kohdat. 

Kehopositiivisuus on muutoksen hyväksymistä

Kehopositiivisuus on yksi sosiaalisen median tämänhetkisistä polttavista puheenaiheista. Vaikka teknologia mahdollistaa kehojen muokkaamisen ja korjailun, on Instagram on täynnä myös kehopositiivisuutta kannattavia tilejä, jotka puhuvat vatsamakkaroista, selluliitista ja arvista ilman häpeää. Tilien tarkoituksena on näyttää todellisuus, joka piilee siloiteltujen ja muokattujen bikinikuvien takana.

Kehopositiivisuus on suora käännös englanninkielisestä termistä body positivity. 1990-luvulla käyttöön otetun termin lanseerasi The Body Positive -liike. Liike luonnehtii kehopositiivisuutta elämäntapana, joka mahdollistaa omasta kehostaan nauttimisen ja sen kunnioittamisen muutoksien ja vaikeuksien läpi.

Liikkeen juuret voi löytää jo 1800-luvun lopun Englannista, kun ensimmäisen aallon feministit alkoivat puhua naisten tarpeesta muokata kehoaan. 1960-luvulta aina 2000-luvulle liike oli vielä suhteellisen tuntematon, ja se koski suurimmaksi osaksi vain ylipainoisten ihmisten hyväksymistä. Tällöin liike kulki vielä nimellä fat acceptance. 2010-luvun sosiaalisen median nousu on antanut liikkeelle uutta näkyvyyttä. Kehopositiivisuus on myös laajentunut koskemaan kaikenkokoisia ja -ikäisiä ihmisiä. 

“Kehopositivisuus on kuin ihmisoikeus, sen tärkeyttä ei edes pitäisi joutua perustelemaan! Kehopositiivisuus on kehon ulkoisista ominaisuuksista riippumatonta oikeutusta olla olemassa”, sanoo kliininen psykologi Katarina Meskanen sähköpostihaastattelussa Oulun ylioppilaslehdelle.

Keho ja sen hyväksyminen ei ole kuitenkaan pysähtynyt tila. Kehopositiivisuutta voidaan ajatella jatkuvana prosessina, sillä  kyseessä ei ole tila, joka saavutetaan kerran pysyvästi. Muuttuva keho asettaa mielen koko ajan haasteellisiin tilanteisiin. 

Ilmiö on siis muutoksen hyväksymistä, ei kokoaikaista kehon rakastamista.

Muuttuvat ideaalit

Mikä sitten on median rooli ulkonäköpaineiden luomisessa ja säilyttämisessä? On selvää, että sekä perinteinen että sosiaalinen media pitävät yllä länsimaisia kehoihanteita, vaikka tietynlaista kehoideaalien sirpaloitumista onkin tapahtunut.

Teoksessaan Rakas keho (2019) Katarina Meskanen kirjoittaa, että vaikka 2000-luvulla median välittämän naiskuvan tuhoisasta vaikutuksesta keskustellaan ehkä enemmän kuin koskaan, media silti samalla esittelee naisen ihannevartaloa kapeasti ja samalla ylläpitää naiskehoon liittyviä stereotypioita.

Globaalia valkoisen länsimaalaisen kehon ideaalia haastavat monipuolisemmat, monikulttuuriset ja vähemmistöjä huomioivat ideaalit. Kehopositiivisuusliikkeen tarkoituksena on kyseenalaistaa länsimaalaisia kauneusihanteita.

“Kehopositiivisuus ilmiönä on herättänyt meidät pohtimaan sitä, miten suhtaudumme erilaisiin kehoihin ja vartaloihin. Se on ravistellut meitä huomaamaan, miten ahtaassa muotissa erityisesti naisen, mutta toki yhtä lailla myös miehen, vartalo on edelleen”, kertoo Meskanen.

Media sopeutuu hitaasti muuttuviin ideaaleihin. Monet meikkitaiteilijat ottavat edelleen malleiksi pelkästään virheettömällä iholla varustettuja, laihoja naisia, ja lopullisissa kuvissa tästäkin huolimatta kuvista poistetaan mallien ihohuokoset.

Hitaan sopeutumisen huomaa juorulehtien otsikoita vilkaistessa. Kaikille ovat luultavasti tuttuja suuret muutostarinat, joissa se ja se julkisuudesta tuttu henkilö on pudottanut tietyn määrän painoa ja on siten muuttunut ihmisenä – aivan kuin laihtuminen olisi antanut hänelle enemmän ihmisarvoa. 

Sama ajattelutapa näkyy juorulehtien otsikoiden lisäksi myös muualla mediassa; jokavuotiset kesäkuntoon -vinkit ja laihdutustarinat jatkavat leikittelyä jokaisessa ihmisessä piilevällä itseinholla.

Mikä tekee kehosta julkisen?

Länsimainen yhteiskunta asettaa erityisesti naisille kapean mallin, johon mahtua. Katarina Meskasen mukaan kehopositiivisuus auttaa kyseenalaistamaan normit.  

“Kun altistumme erilaisille vartaloille, myös käsityksemme ”normaalista” laajenee. Ainoa tavoiteltava ja hyväksytty vartalon malli ei kerta kaikkiaan voi olla missin tai mallin mittainen – me 95% naisista, jotka emme sitä vartalotyyppiä edusta, tarvitsemme muutakin vartalokuvastoa, johon samastua.”

Mielenkiintoisen näkökulman antaa Tampereen ylioppilaslehti Aviisissa 20.3.2018 julkaistu artikkeli kehopositiivisuudesta ja siitä, kuinka se yrittää saada kaikki uskomaan omaan kauneuteensa. 

Tarvitseeko kaikkien siis edes olla kauniita? Eikö itsensä hyväksyminen riitä? 

Kauneus on kapitalistisessa, länsimaisessa yhteiskunnassa tietynlainen, eikä voi edes olettaa, että kaikki sopisivat siihen. Yhteiskunta myös odottaa erityisesti naisilta tietynlaiseen muottiin mahduttamista.

Julkisuuden henkilöiden ruumiit ovat tarkassa syynissä. Milloin kukakin on lihonut tai laihtunut; kummin vain, ääripäillä mässäillään aina. Googlettamalla termin celebrity silmien eteen pomppaa listauksia siitä, kuka näyttää parhaimmalta bikineissä.

Erityisesti naisen ruumista ja sen muutoksia tarkkaillaan mediassa.  

Teoksessaan Meskanen kirjoittaa, kuinka naisina totumme tarkastelemaan kehoamme ulkopuolelta. Naiseuteen kuuluu se, että esimerkiksi työelämässä saatetaan arvottaa naista ulkonäön, ei työpanoksen perusteella. Naisen kehon sopimattomuus kauneusihanteisiin on aina yksilön, ei länsimaisten odotusten ongelma.

Alentunut kynnys kommentoida sekä julkisuuden henkilön että tavallisten, meille tuntemattomien ihmisten vartaloa on aiheuttanut sen, että jokaisen akne tai ylipaino on vapaata riistaa. Jokainen saa kommentoida kuvassa näkyvän ihmisen kehoa. Mikä on antanut juorulehtien kirjoittajille tai seuraajille luvan kommentoida tuntemattoman ihmisen kehoa aivan kuin huutokaupassa?

Kehon julkisuus tekee myös sukupuolesta ja kehosta sukupuolitutkijaa Judith Butleria myötäillen performatiivista. Sukupuolen performatiivisuudella tarkoitetaan sitä, kuinka erityisesti naiseus syntyy toistettujen tekojen ja tietynlaisen käyttäytymisen myötä. Sukupuoli ei siis ole pelkästään biologinen fakta, vaan se on myös kulttuurista riippuvainen.

Julkisuuden henkilönä oleminen on monella tavalla performatiivista. Naisten oletetaan olevan feminiinisesti kauniita, kun taas miehiltä odotetaan lihaksikkuutta ja charmikkuutta. Vaikka kehopositiivisuus on pyrkinyt poistamaan ulkonäköpaineita myös julkisuuden henkilöiltä, ovat monet heistä varmasti julkisuutensa ja hollywoodilaisittain kehoideaalien vankeja. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka paljon naisvaikuttajille ja julkisuuden henkilöille tarjotaan detox-kuuriin liittyviä kaupallisia yhteistöitä. Esimerkiksi Kim Kardashian sai aikaan sosiaalisessa mediassa myrskyn poseeratessaan detox-juoma kädessä sponsoroidussa postauksessa. 

“Kehopositiivisuus terminä on valitettavasti nykyään myös vähän väärinkäytetty, sillä kun tuntuu ratsastavan kaikenmaailman kehonmuokkauskurssit, ruokavalioremonttia tarjoavat ja laihdutusta markkinoivat tahot. Kun perusajatus taustalla on, ettei keho ole sellaisenaan riittävän hyvä, ei kyse ole kehopositiivisuudesta”, Meskanen toteaa.

Kehopositiivisuus ihmisoikeusliikkeenä

Tytti Shemeikka on tunnettu sekä Instagramin että Youtuben puolelta kehopositiviisuudesta. Shemeikka nimittää kapinaansa vatsamielenosoitukseksi ja kutsuukin itseään “läskiaktivistiksi”.

Shemeikka toteaa sosiaalisen median tileillään kehopositiviisuuden olevan ihmisoikeusliike, jolla pyritään takaamaan ihmisoikeudet ihmisille, jotka eivät kehonsa vuoksi niitä saa. Hän mainitsee ylipainoisten ihmisten lisäksi esimerkiksi ihmiset, joilla on psyykkisiä tai fyysisiä rajoitteita; siis yleensäkin kaikki ne, jotka eroavat valkoisen heteron ideaalista.

Yksi tunnetuimpia kehopositiivisuusliikkeen edustajia on bodyposipanda-tilin takana toimiva Megan Jayne Crabbe. Crabbe on kirjoittanut laajasti syömishäiriöistä ja kertoo itsekin sairastaneen anoreksiaa nuoruudessaan. Blogitekstissään My Journey to Body Positivity hän tiivistää muutoksen suhteessaan kehoon seuraavasti: ”I see belly rolls, I see cellulite, I see a million flaws that have previously sent me spiraling into self hatred. But this time, I also see happiness.” 

Shemeikan tavoin Crabbe pitää kehopositiivisuusliikettä ihmisoikeuskysymyksenä. Hän ottaa Instagram-tilillään kantaa muun muassa transoikeuksiin ja feminismiin. 

Vaikka kehopositiivisuutta tarvitsevat varmasti kaikki, liike ajaa ennen kaikkea kehonsa takia syrjittäviä ihmisiä, kuten kehitysvammaisia tai ylipainoisia.

Huono kehokuva vaikuttaa kokonaisvaltaisesti

Huono kehokuva voi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa mielenterveyteen. Osa kehopositiivisuutta peräänkuuluttavista sosiaalisen median vaikuttajista on kertonut aiemmista syömishäiriöistä ja kokemastaan huonosta itsetunnosta.

“Valitettavan usein huono kehonkuva ja siihen liittyvä tyytymättömyys omaan kehoon johtavat konkreettisiin toimenpiteisiin, kuten kehon muokkaamiseen, laihduttelemiseen, kehon kurittamiseen tai välinpitämättömyyteen sitä kohtaan. Pahimmillaan kehonkuvanongelmat johtavat syömishäiriöön tai vuosikausia jatkuvaan ikävään kierteeseen”, Meskanen sanoo.

Keskustelupalstoilla on sana vapaa, eikä kehopositiivisuuskaan ole jäänyt ilman kommentointia. Suomi24-kanavan keskustelu Mikä helvetin kehopositiivisuus? alkaa sanoin: “Läski akka on läski akka vaikka siitä miten yrittäisi tehdä positiivisen asian. Lihavuus on kaiken lisäksi hyvin epäterveellinen ilmiö.”

Kommentoijat harvoin muistavat sitä, että paino on kirjaimellisesti vain lukema, joka muuttuu ja on eri jokaisella ihmisellä. Kommenttikentissä huutelu ja ihmisten syyllistäminen painosta voi vaikuttaa toisen kehokuvaan enemmän kuin ajatellaankaan. 

Missä vaiheessa kenellekään on ylipäänsä annettu oikeus kommentoida vapaasti toisen ihmisen painoa, vetäen siitä johtopäätöksiä huonoon elämäntapaan tai ruokatottumuksiin?

“Kehno suhde omaan kehoon syö aikaa, energiaa ja mielestä tilaa. Usein mietin, että mitä kaikkea voisimmekaan olla, jos emme uhraisi niin paljon aikaamme ja mielenenergiaa siihen, ettemme pidä omasta kehostamme, tunnemme siitä epävarmuutta tai suoranaisesti inhoamme sitä”, Meskanen sanoo.

Miten käyttää sosiaalista mediaa vastuullisesti?

Aikamme on tehnyt kehosta julkisen. Vain harvoin oman kehonsa kanssa saa elää rauhassa ilman ulkopuolisten kommentointia. Samaan aikaan sosiaalinen media antaa usein vääristettyä kuvaa elämästä, kun kaiken täytyy olla siloitellun kaunista ja visuaalista. 

“Kutsun somea usein spottilampuksi, koska sen avulla valaistaan vain huolella harkittuja yksityiskohtia omasta elämästä”, sanoo Meskanen. 

“Spottilamppu on tilin pääkäyttäjän käsissä, ja se valaisee vain yhtä puolta koko totuudesta. Se ei edusta koko elämää, eikä tietystikään ole varmaan tarkoituskaan, mutta en näe huolella puunattujen kuvien, jotka on otettu tarkalla valotuksella tietystä kuvakulmasta edustavan aitoa ihmiskauneutta.”

Sosiaalisen median lisäksi myös kehopositiivisuus on omalla tavoin performatiivista. Aivan kuin kehopositiivisuutta olisi ainoastaan bikineissä poseeraaminen instagramissa. 

“Selaamme netistä paljon erilaisia haavekuvia ja motivaatio/inspiraatiokuvia, joiden yhteydessä haaveilemme kenties voivamme elää tuota unelmaa, omistaa tuon unelmavartalon tai olla noin menestynyt. Mutta niiden yhteydessä tunnemme inspiraation sijasta useimmiten kateutta ja lannistumista.”

Sosiaalista mediaa voi käyttää sekä hyvin että huonosti. Katarina Meskanen korostaa “somesiivouksen” tärkeyttä, jossa seurattavaksi valitaan vain tilit, jotka tukevat hyvää oloa kehossaan eivätkä anna tilaa vertailulle. Tarpeen saattaa olla myös “somepaasto”, sillä sosiaalinen media ei korvaa aitoa ihmiskontaktia.

Monelle on tuttua kokea olevansa sosiaalisen median vanki. Applikaatioiden selaamisesta on tullut päivittäistä ajanvietettä ja kuvia selatessa todellisuudentaju hämärtyy. Näennäisen täydellisten kuvien katsomisen keskellä unohtaa, että jokainen on jossain vaiheessa elämää epävarma kehostaan, ja että jokainen tarvitsee omassa elämässään positiivista kehopuhetta. 

Kehopositiivisuus ei saisi kuitenkaan muuttua suorittamiseksi. Itsensä rakastamisen ei siis tarvitse olla aina julkista.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 23.4.2020 ilmestyneessä Oulun ylioppilaslehden numerossa 2/2020.

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

Yliopiston hallitus päätti: suunnittelu keskustakampuksen rakentamisesta alkaa, sijoituspaikaksi tulossa Raksilan markettien alue – ”Huolta on aiheuttanut luulo siitä, että Linnanmaalta lähdettäisiin kertaheitolla”

Oulun yliopiston hallitus päätti tiistaina 28.4. aloittaa hankesuunnittelun uuden kampuksen rakentamisesta lähemmäs Oulun keskustaa. Uuden kampuksen toivotaan esimerkiksi lisäävän yliopiston vetovoimaa kilpailussa opiskelijoista, pienentävän hiilijalanjälkeä ja parantavan saavutettavuutta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

In English

Oulun yliopisto käynnistää hankesuunnittelun Oulun keskustaan sijoittuvan kampuksen rakentamisesta. Oulun yliopiston hallitus päätti asiasta kokouksessaan 28. huhtikuuta.

Yliopiston tiedotteen mukaan hankesuunnittelun arvioidaan kestävän noin vuoden ajan. Yliopisto tulee esittämään Oulun kaupungille asemakaavan muuttamista Raksilan alueella.

Oulun yliopistossa professorina toiminut arkkitehti Rainer Mahlamäki on tehnyt kaavallisen selvityksen siitä, kuinka uusi yliopistokampus voisi sopia Raksilan markettialueelle. Alustavien suunnitelmien mukaan kampuksen rakennukset mahtuvat tälle alueelle.

Myös mahdollisille, erikseen päätettäville jatkovaiheille löytyisi tilaa Raksilasta.

Tiistaina tehty päätös tarkoittaa sitä, että yliopisto haluaa rakennuttaa uuden kampusrakennuksen lähemmäksi keskustaa. Se, missä laajuudessa ja missä aikataulussa muutto Linnanmaan kampukselta lopulta oikein toteutuisi, on kuitenkin vielä tässä vaiheessa avoinna – kokouksen esityslistassa hankesuunnittelua koskevassa kohdassakin puhutaan vasta kampuksen 1. vaiheen rakentamisesta, ja että rakentaminen voisi tapahtua vaiheittain seuraavien 5–20 vuoden kuluessa.

Nyt käynnistyvässä hankesuunnittelussa keskustaan kaavaillaan noin 30 000 kerrosalaneliön kokoista kampusta. Linnanmaalla yliopiston käytössä on tällä hetkellä 114 000 neliötä. Ero on siis valtava.

Nyt tehty päätös ei tarkoita sitä, että koko yliopiston toiminta Linnanmaalla keskitettäisiin keskustakampukselle. Varmaa myös on, että opiskelu ja tutkimus Linnanmaalla jatkuvat vielä vuosien ajan.

Koska kyse on vasta hankesuunnittelun aloittamisesta, uuden kampuksen rakentamisen aikataulussa on vielä paljon avoimia kohtia. Rehtori Jouko Niinimäen arvion mukaan rakennuslupaprosessin käynnistäminen voisi olla edessä 3,5 vuoden kuluttua. Rakentamiseen kulunee aikaa pari vuotta.

Jos kaikki sujuu siis suunnitelmien mukaan, opiskelu voisi alkaa Raksilassa vuonna 2027, viimeistään vuonna 2028.

Niinimäki sanoi olevansa suunnittelun käynnistymisestä innoissaan.

”Huolta on aiheuttanut luulo siitä, että Linnanmaalta lähdettäisiin kertaheitolla. Näin ei ole käymässä. Se, että hankekoko on pienempi, purkaa nyt tarpeettomia huolia.”

Niinimäki, hallituksen puheenjohtaja Sakari Kallo ja Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki tiedottivat päätöksestä medioille tiistaina 28.4. hallituksen kokouksen jälkeen.

Uutta yliopistokampusta esitetään alueelle, joka sijaitsee Raksilan puutalokorttelien ja Oulun hautausmaan välissä Kajaanintien varressa. Kuva: Ville Honkonen.

Taustalla marraskuussa alkanut kiinteistöselvitys

Päätöksen taustalla on yliopiston teettämä kiinteistöstrategian selvitystyö. Työn tarkoituksena oli määritellä yliopistolle optimaalisin pitkän aikavälin kiinteistöstrategia ja löytää ”taloudellisesti kestävät, toimintaa tukevat pitkän aikavälin ratkaisut yliopiston toimitiloille”.

Selvityksessä oli mukana kolme vaihtoehtoa: nykyisen rakennuskannan ylläpito, nykyisen rakennuskannan osittainen purkaminen ja uudisrakentaminen nykyisillä kampuksilla sekä uudisrakentaminen Oulun keskustan läheisyydessä. Selvityksessä arvioitiin eri vaihtoehtojen taloudellisia, toiminnallisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Yliopiston mukaan eri vaihtoehtojen vertailussa toteuttamiskelpoisiksi vaihtoehdoiksi osoittautuivat Linnanmaan rakennuskannan ylläpito sekä uudisrakentaminen Oulun keskustaan. 

Kampusvaihtoehtojen kustannusanalyysit koostuivat rakennuttajakonsulttien A-insinöörit Oy ja WSP Finland Oy toteuttamista toisistaan riippumattomista laskelmista sekä vertailusta kokoluokaltaan vastaavan Metropolia-ammattikorkeakoulun Helsingin Myllypuroon 2019 valmistuneen kampuksen toteutuneisiin kustannuksiin.

Jouko Niinimäen mukaan selvityksen lopputulos oli, että uutta rakentamalla keskustaan on mahdollista saavuttaa investointikustannuksiltaan neutraali ratkaisu verrattuna nykyisen Linnanmaan kampukseen ylläpitoon.

Keskustakampuksella vuokrataso keskustakampuksella tulisi olemaan laskelmien mukaan alhaisemmalla tasolla kuin tämän hetkiset vuokraennusteet Linnanmaalla.

Niinimäen mukaan uudishankkeen rahoitusvaihtoehtoja on monia. Nyt Linnanmaalla tilojen vuokraisäntänä on toiminut Suomen Yliopistokiinteistöt, joka on jatkossakin Niinimäen mukaan ”yliopiston tärkeä kumppani”. Vaihtoehtoja on muun muassa rakentaa uudisrakennus itse, rakennuttaa se jonkun kumppanin kanssa tai leasing-sopimuksella. Niinimäen mukaan rahoitusta pohditaan alustavasti hankesuunnittelun aikana.

Yliopiston hallituksen puheenjohtajan Sakari Kallon mukaan rahoitukseen liittyvät päätökset tehdään aikanaan hallituksen kokouksessa. Kun hankesuunnittelu on valmis, on myös aika tehdä päätöksiä.

Arkkitehti Rainer Mahlamäen hahmotelmia siitä, miten yliopiston kampus voisi mahtua Raksilan markettien tontille. Kuvan rakennukset eivät ole vielä suunnitelmia siitä, miltä kampus näyttäisi, vaan niiden tehtävä on kuvata sitä, mahtuvatko halutut neliöt ylipäänsä tontille. Kuvassa etualalla ovat Oulun asemakeskuksen suunnittelukilpailun voittaneet, yhä suunnitteluasteella olevat Tervatynnyri-rakennukset.

Uudesta kampuksesta toivotaan lisää vetovoimaa

Yliopiston marraskuisessa tiedotteessa ja suunnitelmista ensin kertoneessa Kalevan uutisessa (13.11.2019) kiinteistöselvityksen tekemistä perusteltiin yliopiston maksamien tilavuokrien korkeudella. Yliopiston mukaan kiinteistökustannukset ovat yliopiston toiseksi suurin menoerä henkilöstökustannusten jälkeen.

Marraskuun jälkeen tilakustannusten sijaan julkisessa keskustelussa esille on noussut yhä enemmän uuden kampuksen ja sijainnin mahdollisuus yliopiston vetovoiman kasvattajana.

Esimerkiksi Oulun ylioppilaslehden haastattelussa (27.2.2020) rehtori Niinimäki sanoi, että yliopiston tulisi opiskelijoita houkutellakseen olla yhä vetovoimaisempi. Vetovoimaisuuteen liittyy hyvä opiskelijakokemus. Haastattelussa hän totesi, kuinka “yhä useampi opiskelija näyttää haluavan asua keskustassa. Jos eläminen, opiskelu ja vapaa-aika olisivat samassa ympäristössä, olisi opiskelijan kokemus myös yliopistosta ja kampuksesta parempi.” Muina syinä uudisrakentamiselle Niinimäki mainitsi jutussa pienemmän hiilijalanjäljen ja helpomman kulkemisen kampukselle.

Yliopiston vetovoimaisuuden merkitystä muutossa pohdittiin myös Kalevan uutisanalyysissa (25.2.2020), jossa todettiin suurimmaksi ”muuttohalukkuutta ruokkivaksi tekijäksi” yliopiston kilpailukyvyn säilyttäminen ja kasvattaminen pitkällä tähtäimellä.

Myös tiistaina 28.4. rehtori Niinimäki nosti kustannusten ohella esille tärkeäksi uuden kampuksen vetovoimaisuuden, pienemmän hiilijalanjäljen ja paremman saavuttavuuden vanhaan verrattuna. Vaikutusta on myös väestöennusteilla ja yliopistoon kohdistuvilla odotuksilla.

Uudella kampuksella tilankäyttö ylipäänsä voi olla hyvin erilaista kuin nykytiloissa Linnanmaalla, Niinimäki arvioi.

Koronakriisi on muuttanut tänä keväänä opetuksen etänä toteutettavaksi – miksei uudenlaisia käytäntöjä voisi jatkaa kriisin jälkeenkin?

”Hyvällä syyllä voi kysyä, onko maailma menossa siihen, että massaluentojen aika on ohi, ja mennään enemmän pienryhmätiloihin ja oppijakeskeisiin tilanteisiin. Hankesuunnittelu tulee olemaan äärimmäisen kiinnostavaa.”

”Koronassa on tehty digiloikka, on vaikeaa uskoa, että palattaisiin entiseen. Kampuspohdinta sattui osuvaan aikaan.”

Muuttosuunnitelmat ovat saaneet myös kritiikkiä. Yliopiston entinen rehtori Lauri Lajunen on kritisoinut muuttoaikeita niin Kalevan kuin Forum24:n mielipidepalstoilla. Huolta ovat herättäneet myös Linnanmaan alueiden yritysten yhteistyö yliopiston kanssa ja se, mitä tyhjentyville Linnanmaan tiloille oikein tehtäisiin.

Technopoliksen entinen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen jopa arveli Kalevan haastattelussa (7.3.2020), että tiloihin voisi tulla ”Pohjoismaiden suurin kirpputori”.

SYK käy keskusteluja yhteistyöstä

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) toimitusjohtaja Sanna Sianoja sanoo lehdelle, että SYK on tehnyt marraskuusta alkaen omaa ”skenaariomietintää” yliopiston muuttoajatusten suhteen.

SYK omistaa, rakennuttaa ja kehittää pääkaupunkiseudun ulkopuolisten korkeakoulujen käytössä olevia kiinteistöjä. Sen omistavat yhdeksän yliopistoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja Suomen valtio. Oulun omistusosuus on 10,41 %.

Oulun yliopisto on siis SYK:n vuokralainen, mutta myös yksi osakkaista. Osapuolet ovat Sianojan mukaan käyneet yhdessä keskustelua siitä, miten yliopiston vetovoimaa voisi lisätä.

”Uudisrakennus on prosessina useamman vuoden asia. Se on hyvä, että voidaan lähteä hallitusti yhteistyössä asiaa miettimään. Voisi sanoa: edessä on mielenkiintoinen tulevaisuus. Työtä se vaatii, mutta nyt voi syntyä uutta ja hyvää.”

”Edelleen SYK:n näkökulmasta toimimme Linnanmaan omistajana, siellä tämä tarkoittaa paljon yhteistä keskustelua.”

SYK esitti keväällä myös oman visionsa Linnanmaalla tehtävästä uudisrakentamisesta. Arkkitehtitoimiston suunnittelemaa Linnanmaan Sydän -vaihtoehtoa esiteltiin Kalevassa 4.3.2020. Sianojan mukaan SYK:n ajatuksena olisi, että Linnanmaalla toimintoja voisi keskittää kampuksen keskelle ja toteuttaa siinä modernia, uutta arkkitehtuuria.

Sianoja puhuukin olemassa olevien tilojen modernisoimisen eduista.

”Hyödynnetään sitä, mikä on jo hienoa, tehdään sen päälle vielä uutta – syntyy efekti, että vau! Haetaan siis pohjaa vanhasta, mutta hyvällä arkkitehtuurilla. SYK haluaa olla vastuullinen yhtiö, ja parhaimmillaan se onnistuu, kun olemassa olevasta rungosta voidaan tehdä jotain hienoa, tulevaisuudenkin käyttäjille sopivaa.”

Marraskuussa 2019 yliopiston hallituksen kokouksen yhteydessä huomio kohdistui Oulun yliopiston maksamiin vuokriin.

Onko SYK käynyt kevään aikana Oulun yliopiston kanssa neuvotteluita mahdollisista vuokranalennuksista?

”Rehtorilta kevään aikana tulleet viestit olivat sen kaltaisia, että kyseessä ei ollut vuokrakeskustelu, vaan kyse oli vetovoimatekijästä”, Sianoja toteaa lehdelle.

Sianojan mukaan SYK:n osakassopimus määrittelee ne kriteerit, joiden perusteella vuokrat lasketaan. Kaikkien yliopistojen kanssa toimitaan samoilla kriteereillä. Tosin Sianojan mukaan yliopistoja verrattaessa nousee yleensä esille myös esimerkkejä tiloista, jotka ovat keskimääräistä kalliimpia.

”Jos kuitenkin katsoo keskimäärin kaikkia tilavuokria, siinä Oulun yliopisto ja kaikki yliopistot ovat suhteessa samalla vuokratasolla.”

”Se, mitä me emme näe, on se, mitä yliopisto perii tiloista sisäisesti. Saamme välillä palautetta yksittäisiltä tiedekunnilta siitä, että joku tila voi olla kallis, mutta emme voi oikein kommentoida yliopistojen sisäisesti perimää vuokraa. Se on kaksiteräinen asia: on SYK:n ja yliopiston välinen osuus, ja yliopistojen sisäinen vuokranmääräytysmisperiaate.”

Uutisesta huolimatta Oamkin muutto etenee sovitusti

Oulun ammattikorkeakoulu päätti muutosta Linnanmaan kampukselle lokakuussa 2016. Oamkin Teuvo Pakkalan ja Kotkantien kampukset muuttavat Linnanmaan kampukselle vuoden 2020 aikana.

Oulun yliopisto omistaa enemmistön Oamkin osakkeista, ja korkeakoulut kuuluvat samaan konserniin. Korkeakoulut ovat suunnitelleet yhteisten palvelujen järjestämistä ja yhteisiä opintoja. Yliopiston rehtori Jouko Niinimäki on myös Oamkin hallituksen puheenjohtaja.

Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Jouko Paaso sanoo, ettei yliopiston hallituksen päätös vaikuta nyt korkeakoulun syksyn muuttosuunnitelmiin.

”Jatkamme nyt niitä toimenpiteitä, mitä olemme pidemmän aikaa valmistelleet. Kesän aikana on tarkoitus muuttaa Linnanmaalle, sote-alojen edelleen jäädessä Kontinkankaalle.”

Oamkilla on vuokrasopimus SYK:n kanssa vuoteen 2040 asti. Paason mukaan alustava tarkoitus on, että sopimuksesta ja sitoutumisesta sijaintiin pidetään kiinni.

”Jos niin päätetään, voidaan toisinkin toimia. Alustavasti niin kauan ollaan, mitä vuokrasopimuksessa on sovittu.”

”Jos ajattelee yliopiston muuttoa keskustan lähelle, se tapahtuu monessa vaiheessa. Tietysti yliopistolla on Oamkista enemmistöomistus, jää nähtäväksi, miten se vaikuttaa ammattikorkeakoulun sijaintiin. Toistaiseksi meillä ei ole muita suunnitelmia. Jos omistajat tekevät linjauksia, että pitäisi muuttaa, se päätetään erikseen.”

Yliopiston pohdinnat tiloista eivät ole Paason mukaan vaikuttaneet nyt Oamkin suunnitelmiin.

”Me on pitäydytty omissa suunnitelmissa. Päätöksiä [muutosta Linnanmaalle] tehtäessä ajatuksena on ollut, että lopputuloksena syntyy innovaatiokeskittymä, vahva toimijoiden välinen yhteistyö. Meille on tärkeää yhteistyö yritysten kanssa, ja Linnanmaalla on tavoite, että syntyy yhteinen innovaatiokeskittymä. Tällä erää yliopiston muuttokysymys on irrallinen asia meidän suunnitelmista ja tavoitteista koskien tulevaisuutta.”

Vaikka koronakriisi onkin vaikuttanut kampuksilla työskentelyyn, tilojen remontointia Oamkin tarpeisiin Linnanmaalla se ei ole estänyt.

”Maaliskuun alussa käytiin kiertämässä uusia tiloja, informaatioteknologiahan on jo muuttanut. Tuntuu, että remontti on edennyt ja tilojen muokkaus meille on sujunut aikataulun mukaiseksi. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan muutot tehdään kesän aikana useassa eri vaiheessa”, Paaso toteaa.

Ei vain sijainti, vaan myös yhteisöllisyys vetää

Valtaosa Oamkin toiminnoista muuttaa Linnanmaalle tämän vuoden aikana. Linnanmaan kampuksella on tapahtunut paljon myös yliopiston sisäisiä muuttoja. Muutaman vuoden sisällä muuttaneita ovat niin keskustasta Linnanmaalle siirtyneet arkkitehdit, humanistinen kuin kasvatustieteiden tiedekunta.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Eetu Leinonen toteaa, että kuten OYY on aiemmissa kannanotoissaan (marraskuussa 2019 ja maaliskuussa 2020) todennut, ylioppilaskunta suhtautuu muuttosuunnitelmiin varovaisen positiivisesti. Yksi muuton positiivinen mahdollisuus on yhteisöllisyyden kasvaminen Kontinkankaan ja Linnanmaan kampusten opiskelijoiden välillä, kun kampusten välinen etäisyys lyhenisi usealla kilometrillä.

”Nyt olisi aika lunastaa lupauksia, ottaa kaikki [tilojen käyttäjät] mukaan suunnitteluun ja laajasti osallistaa tilojen käyttäjiä.”

Tällä Leinonen tarkoittaa sitä, että kun erilaisia suunnittelua tekeviä työryhmiä perustetaan, jokaiseen niistä tarvitaan myös opiskelijaedustajat eri tiedekunnista. Samaten mukaan tarvitaan ylioppilaskunta, yliopistolla toimivat järjestöt ja yliopiston henkilökunta.

Leinosen mukaan kampuksen sijainti yksinään ei paranna yliopiston vetovoimaisuutta. Tilojen tulee olla myös opetukseen ja tutkimukseen hyvät ja tarkoituksenmukaiset, mutta myös yhteisöllisyyttä lisäävät.

”Korkeakoulujen yhteisöllisyys on iso vetovoimaa kasvattava asia. Yhteisöllisyyden parantamiseksi tarvitaan hyviä opetustiloja, mutta myös yhteisötiloja, kuten järjestöjen omat tilat.”

Leinonen sanoo, ettei ole juuri kuullut opiskelijoilta palautetta suunnitelmista. Osaa on mietityttänyt muuttosuunnitelmien ajoitus: nyt kun Oamk muuttaa Linnanmaalle, yliopisto muuttaakin itse pois.

”Käsittääkseni ajatuksena on ollut, että yhteiskampus säilyy, ja se on minusta tärkeää. Samaten tärkeää on, ettei eri tiedekuntia lähdetä levittelemään ympäriinsä.”

Eetu Leinonen huomauttaa myös, että yliopisto on toistaiseksi antanut aika vähän vaihtoehtoja sille, mitä tyhjentyvälle Linnanmaan kampukselle tapahtuisi.

”Mielestäni yliopiston tulisi ottaa koppia siitä ja toimia vastuullisesti. Linnanmaan tilat ovat SYK:n omistamia tiloja, mutta Oulun yliopisto on yksi SYK:n omistajista. Vastuullisuutta tulee pohtia alusta asti, kun hanketta ruvetaan suunnittelemaan.”

Asumisen painopiste muuttuu

Kahden korkeakoulun yhteiskampukseen varautuvalla Linnanmaalla on parin viime vuoden aikana käynnistetty suuria kehittämisprojekteja.

Varautuminen alueen kasvuun on näkynyt niin joukkoliikenteessä kuin pyöräilyyn tehdyssä parannuksissa. Pyöräteiden ja bussiyhteyksien lisäksi Linnanmaalla on kehitetty myös alueelle omaa brändiä

Päätöksellä on vaikutus myös opiskelija-asumiseen. Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (PSOAS) toimitusjohtaja Juha Aitamurto toteaa, että muuttuvassa tilanteessa myös PSOASin tulee sopeutua.

Opiskelija-asumisen painopiste siirtyy nyt Linnanmaalta kohti keskustaa ja Raksilaa: ”Katsotaan, jos päästäisiin rakentamaan asuntoja ihan kampuksen ytimeen.”

PSOASilla on Aitamurron mukaan Linnanmaalla Paavo Havaksen tiellä ja Yliopistokadulla useita taloja, joiden vuokrasopimukset päättyisivät muutenkin vuoteen 2037. Niiden kohdalla peruskorjaus olisi tullut kalliimmaksi kuin kokonaan uuden rakentaminen. Nyt kun hallituksen päätös yliopiston sijainnista on tullut, uudet talot rakennetaan uuteen paikkaan.

PSOASilla on Välkkylässä opiskelija-asuntoalueella vireillä uutena hankkeena Uno-tornitaloprojekti. Sen suunnitelmat ovat jo pitkällä, ja hankkeen edistäminen voi käynnistyä Aitamurron mukaan nyt nopeastikin.

PSOAS osti Linnanmaalla vuonna 2018 Technopolikselta toimistorakennuksen, johon se on remontoinut asuntoja vaihto-opiskelijoille. Syyksi kaupalle kerrottiin juuri Oamkin tuleva muutto.

Tutkijantie 2:een valmistuneet asunnot eivät kuitenkaan menneet Aitamurron mukaan hukkaan: nyt saatiin turvattua asuntojen riittävyys siirtymäajalle. Hän pitääkin tärkeänä sitä, että siirtymäkauden aikana opiskelijoiden asunnonsaanti on turvattu.

Mitä tapahtuu Linnanmaalle?

Oulun kaupungin yhdyskuntajohtajan Matti Matinheikin mukaan päätös kampuksen uudisrakentamisesta on iso mahdollisuus niin Oululle kuin koko Pohjois-Suomelle.

Kampusratkaisu tulee vaikuttamaan muun muassa asuntomarkkinoihin, kaupunkisuunnitteluun ja liikenteeseen.

Tiistaina 28.4. Oulun kaupunki tiedotti tukevansa ja avustavansa Oulun yliopiston hankeselvitystyötä. Suunnittelutyön aikana kaupunki selvittää yhteistyössä yliopiston kanssa keskustaan siirtymisen liittyvät mahdollisuudet ja reunaehdot.

Kaupungin mukaan kampuksen sijoittuminen alueelle vaikuttaa muun muassa Raksilan market-alueen ja Raksilan urheilupuiston kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen. Hankesuunnittelun aikana noussee esiin useita haasteita, joiden ratkaisemisessa kaupunki pyrkii myötävaikuttamaan yliopiston sijoittumisessa alueelle.

Matti Matinheikin mukaan nyt tarvitaan myös malttia: yliopiston hallitus päätti vasta hankesuunnitteluvaiheesta, ja edessä on vielä paljon selvitettävää.

”Samalla lailla kun mietitään keskustan päätyä, pitää miettiä Linnanmaan jatkokehittämistä.”

Myös Jouko Niinimäki painottaa, ettei yliopisto ole lähdössä vielä minnekään Linnanmaalta: ”Linnanmaa on palvellut meitä hyvin, ja tulee palvelemaan jatkossakin.”

Niinimäen mukaan yliopisto on sitoutunut edistämään alueen kehittämistä.

”Kaikilla on tahtotila edistää sitä, että vaikka yliopisto tämän verran täältä poistuu, tulee sen tilalle uutta toimintaa, joka tulee elävöittämään sitä.”

Jos uuden kampuksen käyttö voisi alkaa 7–8 vuoden päästä, milloin sitten viimeiset opiskelijat lähtisivät Linnanmaalta? Tätäkään Niinimäki ei halunnut vielä tässä vaiheessa määritellä.

Kontinkankaalla vireillä asemakaavamuutos

Nyt hallituksen kokouksessa tehty päätös ei koske Oulun yliopistollisen sairaalan lähettyvillä oleva Kontinkankaan kampusta, jossa toimivat lääketieteellinen tiedekunta ja biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta.

Myös Kontinkankaan kaupunginosassa on tullut vireille asemakaavan muutos.

Kaavamuutos perustuu kahteen hakemukseen: Suomen Yliopistokiinteistöt on hakenut asemakaavan muutosta kehittääkseen ”yliopistokampusta monipuoliseksi toimintakokonaisuudeksi yhteistyössä kampuksien toimijoiden kanssa sekä tukeakseen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kehittämishanketta”. Sairaanhoitopiiri on hakenut asemakaavan muutosta uuden pysäköintitalon ja potilashotellin rakentamisen mahdollistamiseksi. Rakennushankkeet ovat osa Tulevaisuuden sairaala 2030 -uudistamisohjelmaa.

Aiheesta uutisoi ensin Kaleva (7.4.2020). Kalevan haastattelussa rehtori Niinimäki totesi, ettei yliopistolla ei ole tällä hetkellä vireillä kiinteistöhankkeita Kontinkankaalla. Silti ”jossakin vaiheessa” myös Kontinkankaan osalta käynnistetään kiinteistöselvitys, jossa tulevaisuuden vaihtoehtoja tunnistetaan ja tutkitaan.

Niinimäki vahvisti tämän 28. huhtikuuta pidetyssä infotilaisuudessa. Pohdintoja Kontinkankaan kampuksen kiinteistöjen tulevaisuudesta on siis aloiteltu, mutta päätöstasolla asia ei vielä ole.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Korona tyhjensi kalenterin ja vei harjoittelutilat – Opiskelijajärjestöille yhteisöllisyys on tärkeää, vaikka kohdata voikin nyt vain verkon välityksellä

Vaikka harraste- ja ainejärjestöjen toiminta muuttui merkittävästi koronaviruksesta johtuvien rajoitusten vuoksi, halu kohdata ihmisiä ja harrastaa ei ole hävinnyt minnekään. Poikkeustilanteen myötä järjestöt ovat joutuneet keksimään etäratkaisuja. Lehden haastattelemien järjestöjen vastauksissa näkyvät toisaalta harmitus kevään suunnitelmista luopumisesta ja tulomenetyksistä, toisaalta halu varmistaa hyvän meiningin ja yhteisöllisyyden olemassaolo poikkeuksellisessa keväässäkin.

TEKSTI Petra Uusimaa

KUVAT Anni Hyypiö

Koronaviruksesta aiheutuneet poikkeusolot ovat vaikuttaneet myös oululaisten harraste- ja ainejärjestöjen toimintaan.

Tapahtumat etenivät nopeasti. Torstaina 12. maaliskuuta Suomen hallitus suositteli yli 500 hengen tapahtumien perumista toukokuun loppuun saakka, ja 13.3. aluehallintoviranomaiset antoivat asiasta määräyksen. 13. maaliskuuta myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta suositteli harraste- ja ainejärjestöjä perumaan kontaktitapahtumat ja sulkemaan kiltahuoneet.  Pian päätös kiltahuoneiden sulkemisesta ei ollut enää järjestöjen käsissä, sillä 16. maaliskuuta Oulun yliopisto ilmoitti sulkevansa kampusten tilat. Aiempi ilmoitus tilojen sulkemisesta ulottui 13.4. asti, mutta myöhemmin sulkua jatkettiin ainakin 13.5. asti.

Muutokseen on ollut pakko sopeutua nopeasti. Kysyimme OYY:n alaisilta järjestöiltä, miten poikkeustilanne on vaikuttanut toimintaan. 

Vastanneiden aine- ja harrastejärjestöjen ratkaisuissa korostuu yhteisöllisyyden merkitys myös vaikeissa tilanteissa.

Pelaaminen jatkuu myös etänä

Oulun yliopiston roolipelikerho Cryo ry on joutunut perumaan viikottaiset peli-iltansa. Suurin pettymys puheenjohtaja Samuli Ranisen mukaan on kuitenkin pelitapahtuma Maraconin peruuntuminen. 

Peruutuksista huolimatta Raninen pitää tilanteessa positiivisena sitä, että toimintaa on ollut mahdollista kehittää myös verkossa etänä. Rajoitteet tuntuvat kuitenkin kovasti Cryon toiminnassa, sillä pöytäroolipelit vaativat fyysistä läsnäoloa.

“Nyt ei kauheasti ole menoja, koska ei tarvitse maksaa tilavuokria”, toteaa Raninen kysyttäessä mahdollisista taloudellisista vaikutuksista. Hän kertoo Cryon talouden olevan hyvällä pohjalla: perustoiminnasta ei sinänsä tule kuluja, sillä viikottaiset peli-illat on järjestetty perinteisesti yliopistolla.

Varsinaiset kustannuserät ovat Maraconit. Raninen sanoo hallituksen pohtivan sitä, kuinka perutun Maraconin menot voitaisiin ohjata esimerkiksi etäpelaamiseen.

“Parin kuukauden päästä on tulossa kevät-Maracon, mutta emme tiedä kannattaako sitä vielä silloin järjestää.”

Kuten moni muu harraste- ja ainejärjestö, myös Maracon on perustanut oman Discord-kanavan keskustelua varten. He tekevät myös yhteistyötä Suomen roolipeliseura SRS:n kanssa, sillä  SRS järjestää etäroolipelausservereitä.

“Meidän jäsenistöllä on myös koronakaranteenikanava, jossa muutama altruistinen jäsen tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi käydä kaupassa, jos joku sattuu olemaan sairaana.”

Ranisen mukaan jäsenistö on suhtautunut muutoksiin ymmärtäväisesti. Kokouksissa on mahdollistettu etäyhteys, jotta koko jäsenistö saa varmasti tarpeeksi tietoa. Tiedotus on koskenut myös vaihtoehtoisia pelaamiskanavia. 

“Haluamme varmistaa sen, että jokaisella jäsenellä on mahdollisuus jatkaa pelaamista.”

Vappu tulee etänäkin

Oulun Teekkariyhdistyksen (OTY) isännän Riikka Haatajan mukaan myös OTY on perunut tapahtumia tai siirtänyt niitä syksylle. Esimerkiksi vapun suurtapahtumat on siirretty syksylle, mutta vappu tulee rajoituksista huolimatta, nyt vain etänä.

“Kuten kaikkiin muihinkin OTYn wapputapahtumiin, myös näihin etämeininkeihin ovat kaikki muutkin ainejärjestöt lämpimästi tervetulleita!”

Yhteisöllisyyden kannalta on tärkeää pitää huolta siitä, että jokainen kokee tuntevansa olevan osa yhteisöä vaikeana aikana.

“Haluamme auttaa ylläpitämään jäsenistön keskeistä kanssakäymistä, viihtyvyyttä ja hauskanpitoa erityisesti nyt, jotta koronan vaikutukset eivät käy liian raskaaksi”, tiivistää Haataja.

Teekkarit eivät harmistuksestaan huolimatta ole jääneet pyörittämään peukaloitaan, vaan ovat olleet mukana aktiivisesti luomassa etäyhteyksiä.

OTY on Haatajan mukaan luonut Discord-kanavia esimerkiksi etävappua varten. Vaikka siirtyminen etätapahtumiin harmittaa, on uusien viestintäkanavoiden kehittäminen varmasti apuna myös tulevaisuudessa. Teekkariyhdistys onkin panostanut etäyhteyksien parantamiseen ja aikoo järjestää perinteisiä opiskelijatapahtumia etänä.

Tuutortuvat jatkavat toimintaansa

Myös matematiikan ja fysiikan opiskelijoiden ainejärjestö Sigma on joutunut sulkemaan kiltahuoneensa ja tuutortupansa, kertoo puheenjohtaja Paula Kvist. Hallituksen kokoukset tullaan myös järjestämään etänä, mahdollisesti myös kevätkokous. 

“Kaikki on kuitenkin sujunut yllättävän hyvin tilanteeseen nähden. Jäsenistö on ollut hyvin ymmärtäväinen, vaikka tämä eristäytyminen ei varmasti montaa miellytäkään.”

Kvistin mukaan Sigmassa on puhuttu Discord-kanavan perustamisesta, mutta ainakaan haastatteluhetkellä sellaista ei oltu vielä kehitelty. Kontaktitapaamisten korvaajaksi on kehitetty etäyhteyksiä.

“Tutkinto-ohjelman puolesta matematiikan tuutortupa on siirretty etäyhteyden päähän, ja olemme kartoittaneet mahdollisuutta tehdä sama myös fysiikan tuutortuvalle.”

Kvist kertoo, että etäyhteyksien kehittäminen on tärkeää sekä yksittäisen jäsenen hyvinvoinnille että edunvalvonnalle. Hänen mukaansa on tärkeää päästä myös tekemään yhteistyötä henkilökunnan kanssa, jotta opetus saadaan siirrettyä verkkoon kaikkien tavoitettavaksi.

“Veikkaisin että yhteisöllisyyden lisääminen on mahdoton tehtävä. Voimme koettaa vaan etäyhteydenpidon kanavien luomisella ylläpitää yhteisöllisyyttä mahdollisimman paljon.”

Kuorotoiminta ei ole pelkkää laulamista

Teekkarikuoro TeeKu menetti harjoittelupaikkansa Linnanmaan kampuksen sulkeutuessa. Puheenjohtaja Pekka Nyrösen mukaan alussa oli suunnitelmissa harjoitella turvavälien kanssa, mutta rajoitukset estivät lopulta tämänkin.

“Onhan se ankeaa käydä läpi kevään suunnitelmia ja todeta kaikki yksi kerrallaan perutuiksi.”

Hallituksen kokoukset ja vuosikokous on pidetty etänä.

Rajoitukset ovat tuoneet myös rahallisia muutoksia, kun keikkoja on peruuntunut ja tavallinen toiminta ei pyöri.

“Keikkoja on peruuntunut ja se on luonnollisesti syönyt kuoron tuloja, samoin harjoitusten perusteella saatavat avustukset ainakin kevään osalta.”

Nyrösen mukaan kevään konserttien peruuntuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niitä voisi siirtää esimerkiksi syksyyn. Kuoroharjoitukset eivät sovellu hyvin etätarkoitukseen, mutta TeeKu on perustanut monen muun tavoin Discord-kanavan. Nyrönen toivoo kanavan helpottavan yksinäisyyttä nyt kun kaikki on peruuntunut.

“Varta vasten myös keräännymme puhekanavalle keskiviikkoisin kello 18 kuten kerääntyisimme viikkoharjoituksiin.”

Etäyhteydetkään eivät aina korvaa kaikkea.

“Yleinen mieliala tuntuu olevan harmistus ja ikävä niin kuoroporukan kuin yhdessä laulamisen pariin.”

Nyrönen toteaa etätoiminnan kehittämisen ja poikkeusolojen ovat osoittaneen sen, että kuorotoiminnan ei tarvitse olla välttämättä pelkkää laulamista.  

Hyvä meininki rajoituksista huolimatta

Oulun ylioppilasteatterin johtokunnan puheenjohtaja Jenna Kurikkala kertoo, että kulttuuritalo Valveen sulkeutuessa myös ylioppilasteatterin toiminta on vaikeutunut. Valveella aikaisemmin sijainnut toimisto on siirtynyt etätoimistoksi, ja myös teatterin tavallinen harjoittelupaikka on myös sulkeutunut rajoitusten myötä.

“Kyllähän se tuntui omituiselta, kun piti kirjoittaa jäsenistölle viestiä, että Valve menee kiinni.”

Oulun ylioppilasteatteri oli valmistellut uutta näytelmää, mutta esitykset jouduttiin perumaan rajoitusten takia. Kurikkalan mukaan tämä tarkoittaa taloudellisia menetyksiä esimerkiksi lipputuloissa.

“Oulun kaupunki on onneksi tullut vastaan. Vuokria ei tarvitse maksaa siltä ajalta, kun Valve on suljettu.”

Ylioppilasteatterissa toimii aktiivinen improvisaatioryhmä Ulla&Bori, joka on siirtynyt järjestämään improjameja etänä Zoomissa. Ylioppilasteatteri on myös mukana Valve Livessä, jossa striimataan taidesisältöä. Kurikkala kertoo, että heiltä on tulossa sinne esimerkiksi lyhytelokuva.

“Minun mielestäni on tärkeää, että ihmisille luodaan mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä ja harrastaa näin etänäkin. Monelle meidän jäsenelle tämä harrastus on henkireikä.”

Ylioppilasteatteri haluaa tarjota jäsenistölle toimintaa, joka saa kaikki unohtamaan hetkeksi tilanteen huonot puolet.

“Meillä on hyvä meininki ja uskon, että juuri se auttaa kantamaan meidät läpi huonotkin ajat.”

Lue lisää: Oulun yliopisto ja korona: miten opiskelu turvataan, kuinka käy järjestötoiminnan ja vapun?, Kampus karanteenissa – Miten opiskelu etänä sujuu eri tiedekunnissa?, ”Kun tilanne maailmalla paheni, tutkijamme tajusivat, että he voisivat auttaa” – Oulussa suunnitellaan sovellusta ja suojavarusteita

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

”Jos tieteen ja uskonnon selitykset eivät riitä, kertomukset tulevat esoteriasta” – Vaikka tiedeyhteisö hylkäsi salatieteet, ei okkultismi kuollut sukupuuttoon

Okkultismi tuo mieleen kynttilänvalossa suoritettuja rituaaleja ja piilotettuja symboleja, salaseuroja ja ikuisen elämän etsintää. Mitä sanoisit, jos saisit tietää olevasi itsekin okkultisti?

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Ville Paananen

Viikonloppu alkaa joogalla ja loppuu sunnuntain lehden horoskooppiin. 

Kauriille luvataan tuotteliasta työviikkoa ja sotkuja ihmissuhteissa, kun oinas saa uskomattoman tilaisuuden, johon on parempi tarttua.
Pääsiäisenä noidat valtaavat kadut karkottamaan pahoja henkiä, vatsavaivoihin on hyvä ottaa inkivääriä ja radiossa soi Alman Karma.

Arjessamme vilisee okkultismia aina luontaislääkinnästä kristallikoruihin ja takaisin. Suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan kuulu kulttiin, palvo Saatanaa tai konsultoi meediota ennen suuria päätöksiä. Mitä siis on arjen okkultismi? 

Kielitoimiston sanakirja määrittelee okkultismin selittämättömien ja yliluonnollisten ilmiöiden tai voimien tutkimuksena tai pelkästään salatieteenä. Perinteisesti okkultismin harjoittamista on astrologia eli tähdistä ennustaminen, alkemia ja magia. 

Nykypäivänä okkultismi on levinnyt perinteisistä tieteistä popkulttuuriin. Salatieteilyllä on paikkansa ihmisten sydämissä, myös tutkitusti. 

Viime vuonna julkaistussa Tiedebarometrissa joka kolmas suomalainen uskoi homeopatiaan ja joka viides telepatiaan. Joka kolmas ei ollut varma, uskoako telepatian olemassaoloon vai ei. Tiedebarometrissa mitataan suomalaisten suhdetta tieteeseen kolmen vuoden välein. 

Vaikka usko salatieteisiin on suuressa kuvassa laskussa, on lähipiirissäsi silti todennäköisesti joku, joka uskoo ajatustensiirtoon.

Sekä homeopatia ja telepatia on perinteisesti luettu okkultismin, sala- tai vaihtoehtoistieteen, piiriin. Ne ovat tieteen ulkopuolelle jääviä menetelmiä, joita suurin osa tieteilijöistä ei hyväksy – vaikka molempia on aiemmin tutkittu myös yliopistoissa. 

Kuuluisimmat salatieteilijät kuuluivat aikanaan erilaisiin salaseuroihin. Historiallisesti tunnetuimpia ovat alkemistit, vapaamuurarit ja ruusuristiläiset. Järjestäytyneiden liikkeiden lisäksi okkultisteiksi lasketaan myös muun muassa ennustajat ja selvännäkijät sekä erilaiset gurut. 

Salatieteilijöitä yhdistää ajatus salatusta tiedosta, joka ei sovi tieteen valtavirtaan. Torjuttu tieto muodostuu monen liikkeen toiminnan ytimeksi ja asemoi myös okkultisteja tiedettä vastaan. 

Okkultistit eivät kuitenkaan ole aina olleet tieteen hylkimiä, vaan jopa kunnioitettuja tiedeyhteisön jäseniä. 

Spiritismi suosittu harrastus

Vaikka tänä päivänä horoskoopit tai tarot-korteista ennustaminen tuntuvat viihteeltä, olivat ne aikanaan myös tieteellisen tutkimuksen kohteena. 

Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen on tutkinut okkultismin historiaa osana 2018 perustettua Uuden etsijät -hanketta, joka tutkii okkultismia Suomessa. 

Hän kertoo, että vielä 1800-luvulla okkultismi tai esoteria eivät olleet häpeän aiheita.

“Okkultismi ja spiritismi olivat suosittuja harrastuksia niin herrasväen kuin tavallisen kansan keskuudessa. Tämä ei suinkaan ollut salaista, vaan pikemminkin muodikasta.”

Silti, suomalainen historia ei mainitse okkultismia edes 1800-luvulta. Tällöin syntynyt kansallisaate ei halunnut sisällyttää outoa ja salaperäistä liikettä historiaan, kertoo samaisessa hankkeessa toimiva uskontotieteiden lehtori Tiina Mahlamäki. 

Okkultismin historiaa on jälkeenpäin tutkittu, ja yhteyksiä okkultismiin on löydetty etenkin taiteilijapiireistä.

“1700-luvulla elänyt Emanuel Swedenborg, joka kirjoitti esimerkiksi tuonpuoleisesta, vaikutti taiteeseen paljon myös Suomessa. Hänen teoksiaan käännettiin ja myytiin kaupoissa, mutta hänet siivottiin myöhemmässä tutkimuksessa pois historiasta. Suomalaisista ainakin Runeberg, Snellman, Topelius ja Aleksis Kivi ottivat vaikutteita Swedenborgin kirjoituksista.”

Okkultismi on siis osa suomalaista kulttuuria, vaikka sitä ei historiankirjoissa luekaan. Vielä 1800-luvulla okkultismissa ei ollut mitään salattavaa. Kuitenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen okkultismi liitettiin totalitarismin ja fasismin nousuun, ja sen suosio väheni huomattavasti. 

“Okkulttien tieteiden yhdistävä tekijä oli aihe, joka oli piilossa, mutta jonka vaikutukset nähtiin maailmassa.”

Eurooppalaiset yhteiskuntatieteilijät ajattelivat 1900-luvun alussa, että salatieteet saivat ihmisen hylkäämään kriittisen ajattelun ja antautumaan tunteiden vietäväksi. Esimerkkinä tästä on ariosofia, joka ammensi niin okkultismista kuin rotuajattelusta. Osa ariosofian symboleista sulatettiin osaksi natsipropagandaa, mikä jätti jälkensä koko okkultismin kenttään. 

Salatieteiden nähtiin heikentävän poliittista järjestelmää ja myötäilevän ääri-ideologioita, johtaen jopa Hitlerin ja Mussolinin valtaan. Tämän ajatuksen ohjaamana okkultismi erotettiin tieteellisestä maailmasta ja rajattiin omaksi, erilliseksi kulttuurikseen. 

Ennen tätä eroa okkultismilla oli asemansa yhteiskunnassa ja tiedeyhteisössä. Salatieteet olivat paitsi muodikas harrastus, myös nimensä mukaisesti osa tieteiden kenttää, ja eri liikkeet ja seurat niin pyrkivät luomaan uutta tiedettä kuin liittämään uuden tiedon olemassa olevaan tieteelliseen maailmankuvaan. Tavoitteena ei ollut kaataa järjestelmiä, vaan luoda uutta täydentämään olemassaolevaa. 

Se, mikä yhdisti okkultistisia tieteitä oli okkultti tai esoteerinen eli piilotettu tutkimusaihe, kertoo Tiina Mahlamäki. 

“Okkulttien tieteiden yhdistävä tekijä oli aihe, joka oli piilossa, mutta jonka vaikutukset nähtiin maailmassa. Tällaisia aiheita olivat tähtien asentojen vaikutusten lisäksi esimerkiksi magnetismi ja sähkö.” 

Astrologia ja astronomia olivat yhtenäinen oppiala. Mahlamäki kertoo, että niin lääkärit kuin kuninkaat tekivät päätöksiään tähtien asentojen perusteella. 

Esimerkki historiallisesta okkultin tutkijasta on Rudolf Steiner. Okkultistisen antroposofian liikkeen perustaja ajatteli, että henkistä maailmaa voi havainnoida ja myös tutkia empiirisesti omien kokemustensa kautta. Hän halusi ulottaa tieteellisen tutkimuksen fyysisestä maailmasta henkiseen. 

Steinerin lailla myös muut okkultistiset liikkeet halusivat laajentaa tieteen kenttää tutkimalla aiheita, joihin tiede ei vielä ylettynyt. Kuuluisa esimerkki uudesta tieteenalasta on alkemia. 

Nykyisestä maineestaan huolimatta alkemia ei ollut pelkkää ikuisen elämän tai loputtoman kullan tavoittelua. Alkemisti pyrki ymmärtämään luonnon lakeja ja kunnioittamaan niitä, sekä ymmärtämään maailman luoneen Jumalan tahtoa. Tieteenalalla opiskeltiin Raamattua ja pyrittiin tuomaan Jumalan luomistyö loppuun. 

Steinerin antroposofian lailla alkemistien oppeihin kuului ajatus henkisen ja fyysisen maailman suhteesta: se, mikä ilmenee maailmassa ja luonnossa, on olemassa myös ihmisessä itsessään. 

“Vastaavuusopissa ajateltiin, että niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla. Esimerkiksi lääketieteessä ajateltiin, että tietyn elimen muotoiset kasvit voivat parantaa saman muotoisen elimen sairauksia. Näin luonnosta löydettiin vastaavuuksia”, Mahlamäki kertoo. 

Kultakautenaan alkemiaa harjoitettiin kuninkaallisia hoveja myöten. Moni kuuluisa tiedemies, kuten Isaac Newton tai modernin lääketieteen isä Paracelsus olivat tunnettuja myös alkemisteina. Salatieteestä jalostui myöhemmin kemia, ja esimerkiksi tislaamisen prosessista on kiittäminen juuri alkemisteja.

“Tiede eteni niin nopeasti, että henkisen puolen tutkiminen tuntui loogiselta jatkumolta. Sähkö ja röntgen toivat aivan uusia ulottuvuuksia.”

Toinen menneisyyteen jäänyt henkisestä maailmasta kiinnostunut tieteenala on parapsykologia. Nimensä mukaisesti ala keskittyy paranormaaleihin psyykkeen ilmiöihin, joita olivat muun muassa telepatia, telekineesi ja kummitukset. Vaikka kummitustarinat kuulostavat nykytieteilijälle absurdilta, tutkittiin parapsykologisia ilmiöitä aina yliopistoissa asti. Yhdysvaltalaiseen Duken yliopistoon perustettiin oma koulutusohjelmansa alalle 1920-luvulla ja myös Suomessa toimi akateemikkojen perustama psyykkisten tutkimusten seura, jonka kaltainen toiminta jatkuu Suomessa yhä. 

Meediot tai ajatustenlukijat eivät siis aikanaan olleet pelkkää lumetta ja huijausta, vaan ilmiöitä tutkittiin aidon uteliaasti. 

“Tiede eteni niin nopeasti, että henkisen puolen tutkiminen tuntui loogiselta jatkumolta. Sähkö ja röntgen toivat aivan uusia ulottuvuuksia. Ajateltiin, että tieteen kehittyessä pystyttäisiin ottamaan yhteyttä vainajiin ja tutkimaan telepatiaa”, Mahlamäki selittää. 

Okkultismin hengellisyys ja tutkimus eivät myöskään olleet ristiriidassa kristinuskoon perustuvan maailmankuvan kanssa. Hengellisyyden tavoittelu esimerkiksi meedion kautta nähtiin uskonnon tukipilarina: yksityinen hengellinen kokemus toimi yleisen uskonnollisuuden vahvistajana. 

Jos tutkimuksen näkökulma on jo liki sata vuotta ollut, että okkultismi ei ole tiedettä, miksi ihmiset uskovat yhä telepatiaan?

Vaikka tiedeyhteisö hylkäsi salatieteet, ei okkultismi kuollut sukupuuttoon, vaan löysi uuden muodon.

Uushenkisyys ja okkultismin renessanssi

Alkemian ja astrologian valtakauden jälkeen okkultismi rajattiin tarkasti tieteellisen maailmakuvan ulkopuolelle. Irrationaaliseksi ja vaaralliseksi määriteltyjä salatieteitä ei haluttu liitettäväksi omaan tutkimusalaan. 

Kysyntä henkisyydelle oli kuitenkin korkea, etenkin maailmansotien aiheuttaman tuhon jälkeen. Tätä kysyntää täyttämään syntyi uusi henkinen liike, new age, joka ammentaa erityisesti itämaisista uskonnoista. Liikkeeseen sisältyy muun muassa usko karmaan, meditointi ja jooga, usko astrologiaan ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin.

New age, tai uushenkisyys, eroaa aiemmista liikkeistä siten, että se syntyi maailmassa, jossa henkisyys on erillään valtiorakenteista ja tieteestä. Liikkeeseen sisältyy ajatus irrallisuudesta ja jopa vastarinnasta. Kun satoja vuosia sitten okkultismi liitettiin tieteelliseen tutkimukseen, liitetään se nykyään tieteen imitointiin.

“Uushenkisyydessä on vastakulttuurinen ajatus, jossa halutaan pitää yllä hyljeksityn tiedon asemaa. Liikkeissä käytetään tieteellisiä välineitä, mutta niitä käytetään esimerkiksi kuvaamaan auroja, mikä ei ole akateemisesti mielekästä”, Mahlamäki selittää. 

Tieteellisten välineiden ja keinojen hyödyntämistä kutsutaan tieteellistämiseksi. Tieteellistäminen on keino liittää omat näkemyksensä tieteeseen käyttämällä tieteellisiä käsitteitä, teorioita tai välineitä. Ero tieteeseen on siinä, että tieteellistäjä käyttää tiedettä valikoiden omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Kyseessä ei ole uusi tieteenala, joka haluaa rikastuttaa maailmaa, vaan irrallinen liike, joka pyrkii saamaan kunnioitusta vakiintuneen tieteenalan lailla. 

Yhtäältä tieteellistäjä pyrkii siis liittoutumaan tieteen kanssa ja toisaalta vastustamaan sitä. Esimerkkinä tästä voi nähdä paljon puhuttaneen Goop lab -ohjelman. Netflixiin tammikuussa rantautunut ohjelma kertoo Gwyneth Paltrow’n johdolla erilaisista vaihtoehtohoidoista. Jaksoissa nähdään niin energiahoitoja kuin psykedeelisiä huumeita. Jokaista jaksoa edeltää lausuma: Tämän sarjan on tarkoitus viihdyttää ja antaa tietoa, ei toimia lääketieteellisinä neuvoina. 

Sarjan julkaisun jälkeen aiheesta on käyty paljon keskustelua, ja striimauspalvelu on saanut kritiikkiä pseudotieteen levittämisestä. Ohjelmassa esitetään rinnakkain tieteellisiä tutkimuksia ja uskomushoitoja sekä haastatellaan vieraita tekemättä eroa kokemusasiantuntijoiden ja tutkijoiden välille. Goop lab perustuu kokemusasiantuntijuuteen ja seuraa täten okkultismin perintöä, jossa henkistä maailmaa voi havainnoida omien kokemusten kautta. 

Ohjelma valaisee samalla okkultismin varjopuolta: uusissa “tieteissä” on valtava potentiaali väärinkäytölle. 

Alkemistien aikaan huijareille maksettiin siitä, että he esittivät tekevänsä kultaa tyhjästä. Nykyään ihmiset ostavat lumelääkkeitä tai Goopin jademunia, joiden sanotaan parantavan vointia. 

Koukku liikkeessä kuin liikkeessä onkin historian kautta sama: ne lupaavat lisätä hyvinvointia ja ymmärrystä niin itsestä kuin maailmasta. 

Salatieteen lumo ja lohtu

Tieteen maailmankuvan rikastamisen rinnalla avain okkultismiin on itsensä kehittäminen. Rudolf Steiner ajatteli henkisyyden tutkimisen lisäksi, että ihminen voi kehittää henkisiä kykyjään kuten muitakin taitoja. Sama ajatus toistuu monen nykyisenkin liikkeen taustalla. Halu parantua ihmisenä määrittää niin homeopatiaa kuin enkeliuskoa, joiden kautta ihmiset etsivät parempaa elämää itselleen ja läheisilleen. 

Sosiologi Paul Heelas määrittää new age -liikkeiden tausta-ajatuksen olevan, että ihmisen pahoinvointi johtuu yhteiskunnan ja kulttuurin normeista, jotka estävät ihmistä löytämästä aitoa itseään. Pahoinvointia aiheuttavista rajoituksista voi vapautua erilaisten harjoitusten avulla, kuten meditoimalla, tai äärimmäisissä tapauksissa juomalla hopeavettä.

Hyvinvointi on nykyisten okkultistien kulta: sitä tavoitellaan äärimmilleen viedyillä harjoituksilla, jotka pahimmassa tapauksessa vievät yhä kauemmas tavoitteesta. Kuitenkin lupaus hyvinvoinnista ja parannuksesta vetoavat moneen.

Toinen okkultismia määrittävä piirre on esoteerisuus eli salailu. Esoteriaan kuuluu ajatus tiedosta, joka kuuluu sisäpiirille ja jolla on voima pelastaa. Oman hyvinvoinnin lisäksi salaisuus antaa osallistujalle tunteen omasta tärkeydestä: olen päässyt sisäpiiriin, siksi olen arvokas. Sisäpiiri saattaa olla tiukkaan suljettu yhteisö, mikä itsessään on jo arvokas osallistujalle. Yhteisöllisyys ja samanhenkisten ihmisten löytäminen lisää sitomusta liikkeeseen ja osallistuja voi saada vertaistukea ja lohtua elämäntilanteeseensa.

Tiina Mahlamäki ja Nina Kokkinen kirjoittavat teoksessaan Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (2020), että okkultismiin sisältyy myös sosiaalinen pääoma, jonka voi saavuttaa seuraamalla tiettyä polkua, esimerkiksi käymällä liikkeen kursseilla tai seuraamalla gurua. 

Hyvinvointi on nykyisten okkultistien kulta: sitä tavoitellaan äärimmilleen viedyillä harjoituksilla, jotka pahimmassa tapauksessa vievät yhä kauemmas tavoitteesta.

Historiallisesti esoteria loi yhteisöllisyyttä myös eri säätyluokkien välille ja oli ensiaskeleena säätyrajojen ylittämiselle. Mahlamäki ja Kokkinen kertovat teoksessaan, että vapaamuurarius oli 1700-luvulla ensimmäinen areena, jolla niin ylimystö kuin talonpojat pystyivät toimimaan yhteisen aatteen hyväksi. 

Kun aiemmin salaista tietoa jaettiin seuroissa tai jopa yliopistoissa, nykyään pelastavan tiedon voi ostaa netistä ja elämää neuvomaan palkata kenet tahansa. Neuvonantaja tuo lohtua ja varmuutta modernin epävarmuuden keskellä. 

Guru tai johtaja voi tarjota myös auktoriteetin niille, jotka vastustavat perinteisiä auktoriteetteja kuten lääkäreitä tai tiedemiehiä. 

“Eivät ihmiset arjessaan tarvitse tiedettä”, Mahlamäki toteaa. 

”Jos koe menee hyvin tietty paita päällä, laittaa saman paidan seuraavaankin kokeeseen. Jos lintu koputtaa ikkunaan ja joku kuolee, ajatellaan sen olleen enne. Ihminen etsii malleja ja toistuvuuksia.”

Hän kertoo, että normaali arki ei suinkaan perustu tutkimustiedon hyödyntämiseen, ja tässä on okkultismin markkinarako: ihmisen aivot eivät toimi tieteen ehdoilla. 

Sen sijaan ihminen hakee luonnostaan kuvioita tai kaavoja, tietynlaisia säännönmukaisuuksia, joilla selittää maailmaa.

“Jos koe menee hyvin tietty paita päällä, laittaa saman paidan seuraavaankin kokeeseen. Jos lintu koputtaa ikkunaan ja joku kuolee, ajatellaan sen olleen enne. Ihminen etsii malleja ja toistuvuuksia”, Mahlamäki kertoo. 

Okkultismi ja esoteria tarttuvat näihin maagisiin ajatuksiin tarjoamalla niille selityksen ja antamalla ihmiselle kehyksen, jonka avulla kokea maailma merkitykselliseksi, hän jatkaa. 

“Erilaiset uskonnot ja new age tarjoavat selityksiä. On olemassa enkeleitä tai erilaisia energioita, joiden avulla ilmiöt selitetään. Jos tieteen ja uskonnon selitykset eivät riitä, sitten kertomukset tulevat esoteriasta”, Mahlamäki kertoo. 

“Ihmisillä on iso tarve ikään kuin kurottaa toiseen ulottuvuuteen ja saada tietoa.”

Rajatessaan okkultismin tieteen ulkopuolelle, tiedemaailma jätti myös tunteen ja tunne-elämän tieteen rajamaille. Tähän rakoon on okkultismin hyvä kiivetä ja siinä kasvaa: henkisiin tarpeisiin ei pystytä vastaamaan kovalla tieteellä ja valaistua on parempi gurun kuin mikroskoopin ohjeistamana. 

Kokemuksiin ja tunteisiin vetoavat liikkeet saavat ihmisen liikuttumaan ja tarjoavat lohtua. 

“Ihmisillä on iso tarve ikään kuin kurottaa toiseen ulottuvuuteen ja saada tietoa. Ajatus siitä, että maailmassa on enemmänkin kuin mitä näemme on monelle kiehtova. Tieto siitä, että emme ole maailmassa yksin ja tuonpuoleisessa on jotain viehättää”, Marjo Kaartinen kertoo. 

Hän ajattelee, että esoterian yhteinen nimittäjä on juurikin lohtu.

“1800-luvulla spiritismi yleistyi, kun haluttiin yhteys kuolleisiin läheisiin. Silloin nuorena kuoleminen oli vielä yleisempää, mutta yhä edelleen ihminen tavoittelee itselleen lohtua new agen ja muun avulla. On lohduttavaa tietää, ettei ole yksin tässä maailmassa ja keskustella läheisen vainajan kanssa.”

Tieteen vastustaminen on myös yksi nykyokkultismin houkutus. Salatieteilijä haluaa itse ottaa asioista selvää sen sijaan, että nojaisi perinteisiin auktoriteetteihin. Halu kyseenalaistaa johtaa usein okkultismin, vaihtoehtoistieteen poluille. Litteä Maanpiiri eli Flat earth -liikkeeseen uskova ei halua kumartaa Nasaa eikä rokotteita vastustava lääkäreitä. 

Vaikka äärimmäisimmät jäävuoren huiput tuntuvat lähinnä huvittavilta, kannattaa Tiedebarometrin mukaan 39 prosenttia suomalaista vaihtoehtoisen tiedon esittämistä sosiaalisessa mediassa. Heistä on hyvä, että somessa haastetaan tutkimustietoa ja esitetään asioille vaihtoehtoisia selitystapoja.

Nykypäivän noidat

Nykyään ero tieteen ja salatieteen välillä saattaa olla selkeä, mutta okkultismi ei suinkaan ole menettänyt jalansijaansa. Sen sijaan okkultismi tuntuu nousevan jälleen esille uudella voimalla, etenkin popkulttuurissa. Kuka nyt ei tuntisi Harry Potterin teelehdistä ennustavaa Punurmiota, The Witcherin noitaa Yenneferiä tai X-menin psyykikkoa Professori X:ää?

Okkultismi on median tuotteiden lisäksi arkipäivää ja vaikuttaa myös siellä, missä siitä ei puhuta. On arkista vedota karmaan, puhua etiäisistä tai kertoa kummitustarinoita. Myös antroposofi Steinerin mukaan nimetyt steinerkoulut ovat okkultistista perää, kuten myös horoskoopit ja jopa jooga. 

Uskontotieteilijä Matti Rautaniemi on tutkinut joogaa ja kirjoittaa Joogan historia -teoksessaan (2020), että jooga liittyi aiemmin vahvasti hindulaisuuteen. Sen länsimainen suosio syntyi okkultismin perintöä kantavan new age -liikkeen levitessä. 

Uskonnollisista juuristaan huolimatta jooga on arkipäiväistä monelle, ja tuskin liittyy uskontoon, vaikka se hyvinvointiin liittyykin. 

Tiina Mahlamäki kertoo, että yllättävän moni nykyaikainen aate tai elämäntapa on okkultismin popularisoima.

“1900-luvulla okkultistit puhuivat joogasta, meditaatiosta ja jälleensyntymästä mutta myös kasvissyönnistä, polttohautauksista ja sukupuolten tasa-arvosta.”

Uushenkisyyden lisäksi okkultismi näkyy nykyään myös vanhojen liikkeiden uusissa nousuissa. Esimerkiksi noidat ovat tehneet paluun myös arkeen: Redditissä elää Witches vs. Patriarchy -yhteisö, joka ajaa feminismiä noituuden avulla ja laulaja Lana del Rey kertoi vuonna 2017 noituneensa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin.

Vaihtoehtoistieteen uutta nousua on yritetty selittää internetin kautta: netistä voi kuuluisasti löytää yhteisön mille tahansa ja kokemusasiantuntijoita asiasta kuin asiasta. Okkultismi on kuitenkin ollut esillä jo satoja vuosia ennen internetin olemassaoloa, ehkä jopa suuremmissa määrin. 

“Okkultismi oli kansainvälistä jo 1800-luvulla. Esiintyjiä tuli ympäri maailmaa Suomeen pitämään spiritismisessioita ja toiminta oli hyvin julkista”, Kaartinen kertoo.

Vaikka maailmanlaajuinen yleisö helpottaa äänensä kuuluviin saamista, pystyi okkultistisen liikkeen perustamaan kuka tahansa jo pitkään ennen nettiä. Esimerkiksi spiritualismin perustajina pidetyt Foxin sisarukset olivat vain 10- ja 14-vuotiaita, kun he väittivät kommunikoivansa hengille ja aloittivat kansainvälisen villityksen.

Salaiset spiritismisessiot ovat saaneet etusivun sanomalehdistä ja selvännäkijänä tunnettu Aino Kassinen opasti Suomessa aikanaan niin Vesa-Matti Loiria kuin Risto Rytiä hengenasioissa. Katri Helena on kertonut uskovansa enkeleihin ja kuin ihmeen kaupalla ennustuksia lupaavat meediot pyörivät yhä aamutelevisiossa. 

Salatieteen opit ovat kenties olleet salaisia, mutta liikkeiden olemassaolo ei suinkaan ole ollut piiloteltua tai edes kritisoitua. 

Nykyään okkultismi on julkisen lisäksi kaupallista. Horoskooppeja myydään lehtiin ja kristalleja saa korukaupoista. Popkulttuuri ammentaa okkultismista jatkuvasti, oli kyseessä American Horror Story tai The Good Place. Salatieteiden opeista on tullut julkisia – ultimaattinen ironia. 

Okkultismin ikiaikaista suosiota selittäänee se, että tiede voi vastata vain osaan ihmisen tarpeista. Tieteen alttarilla ei voi rukoilla. 

Tiede ei vastaa tai lohduta, ei anna syypäätä tai mantraa, jota toistamalla voi päästä eroon vaivoistaan.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: