Kategoria: Kolumni

Kun kysytään opiskelijajärjestöjen ja erityisesti ylioppilaskunnan tärkeintä tehtävää, vastauksena on lähes aina edunvalvonta, erityisesti koulutuspoliittinen ja sosiaalipoliittinen edunvalvonta. Opiskelijaliikkeellä onkin vuosikymmenten ajan ollut erittäin kunnianhimoiset pitkän aikavälin tavoitteet.

Monet näistä tavoitteista ovat muuttuneet niin sanotuiksi saavutetuiksi eduiksi, joita moni opiskelija pitää jo itsestäänselvyytenä. Esimerkkeinä näistä voidaan mainita vaikkapa Kelan ateriatuettu opiskelijaruoka, matka-alennukset, edullinen opiskelija-asuminen, opintotuki, YTHS:n palvelut ja hallinnon opiskelijaedustajien lakisääteinen edustus yliopiston hallinnossa.

Ajatusleikkinä: millaista opiskelijan elämä ja arki olisi ilman näitä etuuksia ja tukia? Tai millaisia päätöksiä yliopisto tekisi ilman opiskelijan äänen kuulumista?

Tällä hetkellä nyky-yhteiskunnan toimintaa värittää huonolla tavalla ”kaikki minulle heti, tässä ja nyt” -asenne. Tuntuu, että tarvittaisiin taikasauva, jolla taikoa asiat paremmaksi.

Edunvalvonnan onnistuminen ja tiettyyn tavoitteeseen pääseminen vaativat kuitenkin melkoisen määrän taustatyötä: asioihin perehtymistä, tutkimusten lukemista, erilaisten kyselytutkimusten tekemistä, tapaamisia, keskusteluja, laajaa sidosryhmäyhteistyötä, kannanottoja ja kokoustamista.

Pitäessäni koulutuksia ja tavatessani hallinnon opiskelijaedustajia ja muita opiskelija-aktiiveja olen muistuttanut, että hyvän taustatyön lisäksi lobbaaminen on vuorovaikutusta ja ihmissuhdetyötä. Mitä välittömämmät välit edunvalvontatyöntekijällä on avainasemassa oleviin henkilöihin, sitä parempi. Erityisen tärkeää on rakentaa luottamukselliset välit, joissa valitsee molemminpuoleinen arvostus ja toisen kunnioitus.

Työtä ei kannata jättää pelkkiin virallisiin kokouksiin, vaan avainhenkilöitä kannattaa tavata myös rennommissa merkeissä, kuten kahvikupin ääressä, lounaalla tai illanvietoissa – jo lyhyet käytäväkeskustelut ja rennot moikkaamiset voivat olla askel välittömämpään vuorovaikutussuhteeseen. On hyvä pitää mielessä, että luottamuksellisen suhteen luominen vaatii molemminpuolista työtä, aivan kuten mikä tahansa ihmissuhde.

Väitän, että kuvaamaani arvokasta ja pitkäjänteistä edunvalvontatyötä tehdään joka päivä jokaisessa ylioppilaskunnassa, ja tulokset ovat sen mukaiset.

Viimeisimpinä edunvalvontavoittoina voisin mainita muun muassa Oulun yliopistossa opintopsykologiresurssin kasvattamisen, yhteisen sähköisen palautejärjestelmän, 24/7-kampuksen, hiljaisen huoneen, omaopettajatoiminnan kehittämisen ja sen laajentamisen maisterivaiheeseen, opintopisteiden saamisen opiskelijavaikuttamisesta, monet kampuksella käynnissä olevat opiskeluympäristöihin liittyvät kehittämishankkeet sekä opintotuen huoltajakorotuksen. 

Osaa näistä voitoista on pohjustettu ja juntattu vuosikausia, osaa jopa vuosikymmenen ajan. Joskus edunvalvontavoitto voi myös olla asian torppaaminen jo sen valmisteluvaiheessa, ennen kuin asia tulee edes julkisuuteen.

Edunvalvonta on ennen kaikkea pitkäjänteistä työtä. Se ei ole pikavoittoja, vaikka niitäkin silloin tällöin saattaa tulla. Edunvalvonta on maraton, joka vaatii monitahoista yhteistyötä ja samanlaista luonteenlujuutta ja tahtotilaa kuin vaikkapa opinnäytetyön kirjoittaminen.

Edunvalvonta vaatii asennetta ja ymmärrystä siitä, että vaikka itse en tämän työn hedelmistä pääsisikään nauttimaan, tämä työ on arvokasta seuraajien ja tulevien opiskelijoiden kannalta.

Erästä opiskelijavaikuttajaa lainaten: ”Joskus pitää hakata päätään seinään tietäen, että vasta seuraaja tai seuraajan seuraaja saa siitä päänsä läpi.”

Lauantaina minulla tulee täyteen puoli vuotta ilman alkoholia. Alkoholittomuuteni ei ole ollut suunniteltua, vaan aluksi se johtui olosuhteista: kärsin sarjoittaisesta päänsärystä, joka oireilee keväisin, ja päänsärkyjakson aikana ajatus päänsäryn tietoisesta lisäämisestä alkoholilla tuntuu täysin poissuljetulta.

Olin jo ajatellut, että kevään särkyjakson jälkeen voisin taas alkaa käyttää alkoholia, mutta minun ei ole enää yksinkertaisesti tehnyt mieli humaltua. En tiedä, milloin juon alkoholia seuraavan kerran. Ehkä jo pian, ehkä vasta kaukaisessa tulevaisuudessa.

Vaikka alkoholittomuuden alku oli olosuhteiden sanelemaa, jatko on ollut täysin vapaaehtoista. Se johtuu puolen vuoden aikana tekemistäni havainnoista.

Ensimmäinen havaintoni on, että alkoholi on kallista. Hauska ravintola-ilta maksaa helposti 50–100 euroa. Alkoholittomat oluet ja muut juomat ovat edullisempia.

Toinen havaintoni on, että olen aiempaa tehokkaampi. Kuluneen puolen vuoden aikana en ole käyttänyt vapaapäiviäni siihen, että makaan koko päivän sängyssä, toipumassa edellisestä illasta. Kesälomallani Berliinissä kiersin kaupunkia noin kolmen museon päivävauhdilla, koska hetkeäkään ei kulunut pahoinvointiin hotellihuoneessa.

Kolmas havaintoni on, että terveyteni on parantunut. Jo pieni määrä alkoholia heikentää palautumista, ja oma elämäni on tällä hetkellä niin kiireistä, että tarvitsen viikonloppuisin tehokasta lepoa. Opiskeluaikoina kävin juhlimassa melkein joka viikonloppu, mutta enää en yksinkertaisesti jaksaisi. En ymmärrä, miten jaksoin silloin.

Mielen hyvinvointia parantaa, että ei humaltuneena tee tai sano asioita, joita tarvitsee myöhemmin hävetä tai katua. Myös riski joutua onnettomuuksiin pienenee. Lisäksi humalassa – ja aivan erityisesti humalaa seuraavana päivänä – tulee tehtyä helposti huonoja ruokavalintoja. Nykyään se on vielä erittäin helppoa, koska Wolt tarjoaa laajan valikoiman erilaisia kaloripommeja sängynpohjalle asti kuljetettuna.

Koska minulla on ollut enemmän vapaa-aikaa, olen alkanut käyttää sitä liikuntaan. Käyn pari kertaa viikossa kuntosalilla, ja hiljattain aloitin myös lenkkeilyn. Olen huomannut, että alkoholittomuuden hyödyt kasautuvat: koska ei juo, on terveempi, ja koska on aikaa, on aikaa harrastaa liikuntaa, mikä parantaa terveyttä entisestään. Olen päässyt positiiviseen kierteeseen.

Neljäs – kenties keskeisin havaintoni – on ollut, että en tarvitse alkoholia: voin pitää hauskaa ystävieni kanssa selvinpäin. Myös ravintoloissa, silloinkin kun ystäväni nauttivat alkoholia.

Olen nimittäin huomannut, että alkoholiton olut toimii kohdallani ikään kuin plasebo: välillä oloni on muuttunut niin hilpeäksi, että olen varalta tarkistanut pullon etiketistä, että olenhan varmasti ostanut alkoholitonta olutta.

Olen kuullut alkoholittomuudestani vain yhden negatiivisen kommentin. Arvelen sen johtuvan siitä, että suomalainen alkoholikulttuuri muuttuu – nuorten ansiosta – koko ajan terveellisempään suuntaan.

Positiivisesta kehityksestä huolimatta korjattavaa on vielä jäljellä. Esimerkiksi vuonna 2016 toteutetun korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 17 prosenttia opiskelijoista koki, että joutuu sosiaalisen paineen vuoksi ainakin silloin tällöin käyttämään alkoholia enemmän kuin oikeastaan haluaisi.

Seuraavan kerran tutkimus toteutetaan vuonna 2020. Haluan kannustaa kaikkia toimimaan erilaisissa illanvietoissa ja riennoissa siten, että yllämainittu prosenttiosuus pienenee entisestään.