Kategoria: Kolumni

Syksy on monella tavalla lempivuodenaikojani. Sen lisäksi, että uudet kirkasotsaiset ja innokkaat opiskelijat saapuvat yliopistolle, on syksy myös kiivasta talouden ja toiminnan suunnittelun aikaa, niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

Yliopiston talouden ja toiminnan suunnittelussa (TTS) jokaisen tutkimusyksikön ja tiedekunnan tulee määritellä omat tavoitteensa toiminnan kehittämiselle, ja toisaalta asettaa ne talouden raamit, jossa toiminta toteutetaan. Syksy on herkullinen tilaisuus myös ylioppilaskunnalle ja sen piirissä toimiville järjestöille ja hallinnon opiskelijaedustajille omien, toiminnan kehittämistä ajavien tavoitteiden edistämiselle.

Viime vuosina keskustelu koulutuksesta on pitkälti painottunut koulutusleikkauksiin. Erityisesti kuluvan hallituskauden alussa korkeakouluja ruodittiin tehottomuudesta ja turhasta hallinnosta. Tuo hallinto on kuin musta mystinen möykky – jotain, josta täytyy päästä eroon. Mutta mitä hallinnolla oikeastaan tarkoitetaan yliopiston toiminnassa?

Yliopistoissa hallinto tarkoittaa opiskelijoiden ja opetuksen ohjausta ja tukea, rahoituksen hakua ja kaikkea sitä, mikä tukee yliopistojen keskeisimpiä tehtäviä: koulutusta, tutkimusta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Hallinnosta leikkaaminen on näkynyt ministeriöissä muun muassa kiireessä ja huonosti valmisteltuina lakiesityksinä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön omassa toiminnassa ja tavoitteiden asettamisessa on vallalla kaunis ristiriita, sillä valtakunnallisesti elämme erilaisten hankkeiden kulta-aikaa. Tämä tarkoittaa järkyttävää määrää hakemuksia olemattomilla resursseilla, kovaa sisäistä kilpailua ja ennustamatonta rahoitusta aivan jokaiselle.

Luultavasti se, kuinka iso osa hankkeiden sinänsä hyvästä työstä päätyy jatkuvaan toimintaan, on kaikille pienoinen kysymysmerkki. Vaikka hallintoa voidaan tiettyyn pisteeseen saakka sujuvoittaa digitaalisilla ratkaisuilla, opiskelijat ja opettajat tulevat jatkossakin tarvitsemaan toiminnalleen ohjausta ja tukea.

Mutta mikä olisi minun reseptini yliopistojen toiminnan kehittämiseen? Tässä kymmenen toimenpidettä, jotka voi vapaasti varastaa ja ottaa käyttöön:

1. Valtakunnallisesti korkeakoulutuksen ennustettavan perusrahoituksen turvaaminen ja koulutuksen määrärahojen kasvattaminen jatkuvan oppimisen tukemiseksi.

2. Rahoitusmallin rohkea uudistaminen sellaiseksi, että se kannustaa korkeakouluja yhteistyöhön. Yhtenä mainiona esimerkkinä tästä on SYL:n esittämä korkeakoulujen alustamalli.

3. Ensikertalaiskiintiöistä luopuminen. Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen mukaan yksikään ala ei ole onnistunut kasvattamaan tuoreiden ylioppilaiden osuutta vuosien 2013–2016 aikana.

4. Yliopistopedagogisten velvoittavuus. Pedagoginen osaaminen lisää opettajan hyvinvointia, työkykyä ja vähentää stressiä. Opettajan parantunut työkyky heijastuu opiskelijoiden oppimiseen ja parantaa opetuksen laatua.

5. Monipuolisten arviointi- ja suoritusmenetelmien tukeminen. Monipuolistaminen tukee oppimista ja sujuvoittaa opintoja. Erityisen lämpimästi suosittelen digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa sekä ajasta ja paikasta riippumattoman tarjonnan lisäämistä. Muutos vaatii kuitenkin resursseja ja pedagogista taitoa. (Katso myös kohdat 1 ja 3!)

6. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (AHOT) on otettava todelliseen hyötykäyttöön. Vaikka Oulussa digitaaliset ratkaisut ovat sujuvoittaneet prosessia, edelleen liian moni opiskelija viruu kursseilla, jonka osaaminen heillä jo on joko aiempien opintojen tai työkokemuksen kautta.

7. Kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilökunnan osallisuuden parantaminen. Tätä voidaan parantaa esimerkiksi tarjoamalla tulkkausta ja ottamalla kaksikielinen linja viestinnässä.

8. Opiskelijoiden hyödyntäminen koulutuksen kehittämisessä. Opiskelijat tulee nähdä aktiivisina kumppaneina ja asiantuntijoina, jotka palautteen antamisen ja formaalin edustamisen lisäksi osallistuvat aktiivisesti kurssien sisällön tuottamiseen.

9. Työelämä- ja uraohjauksen kehittäminen. Yliopistokoulutuksessa ei puhuta tarpeeksi tulevaisuuden työelämätaidoista osaamistavoitteiden tasolla. Lisäksi erilaiset mentorointiohjelmat ja uraohjaus ovat edelleen lapsenkengissä.

10. Koulutuksen pedagogisen johtamisen tukeen satsaaminen. Oikeastaan kaikilla koulutusasteilla johtamiseen kuuluu ilmiö, jossa johtamisen paikoille ensisijaisesti ajaudutaan, ei niinkään hakeuduta. Siksi harvalla johtajalla on käytössään sellainen työkalupakki ja tietotaito, jota kyseisessä pestissä tarvitaan. Siksi yliopistoissa tulisi tarjota tukea ja apua kaikille johtavassa asemassa toimiville.

Mielestäni Suomen yliopistosektori toimii jo nyt vallan hienosti, mutta aina voi hiukkasen parantaa. Kaiken kehittämispöhinän keskellä haluan muistuttaa, että paras käyntikortti korkeakoululle on tyytyväinen opiskelija ja hyvinvoiva, osaava työntekijä.

Ilman opiskelijoita ei ole yliopistoa, ja ilman hyvinvoivia toimijoita on vaikea saada mitään aikaiseksi.