Yhdysvaltalaisessa komedia-animaatiosarjassa South Parkissa todetaan, että vaaditaan tarkalleen 22,3 vuotta, kunnes traaginen aihe muuttuu hauskaksi.
Tätä kirjoittaessa Euroopassa on käyty Ukrainan ja Venäjän välistä sotaa lähes 700 päivää. Todellisuudessa Ukraina on ollut enemmän tai vähemmän sotatilassa ainakin vuodesta 2014 alkaen. Vaikka ottaisi huomioon vain lyhyemmän aikajanan, on sodan ympärillä kuultavassa keskustelussa havaittavissa yhä enemmän väsymystä ja puutumista.
Uutisoinnin sävy sodasta on muuttunut ajan myötä pessimistisemmäksi sekä talouskeskeisemmäksi. Presidentinvaaleihin valmistautuvassa Yhdysvalloissa tuesta Ukrainalle on muodostunut poliittisen väännön ja ääntenkalastelun ase.
Vähenevissä määrin mediassa käsitellään sodan humanitäärisiä vaikutuksia. Yhdysvaltojen kansalaiset pohtivat päivittäisen arkensa kallistuessa, miksi heidän rahojaan upotetaan kaukaisen valtion puolustamiseen. Tällä aiheella tullaan pelaamaan vaalien lähestyessä vielä monta erää.
South Parkin teorian mukaan vaaditaan siis 22,3 vuotta, että tragediasta tulee hauskaa. Kuinka kauan vaaditaan, jotta emme piittaa enää sodan aiheuttamasta kärsimyksestä?
Meille eurooppalaisina ja tuoreina natolaisina Yhdysvallat ja heidän politiikkansa on ehkä lähempänä kuin maantieteellinen sijainti antaa myöden. Se vaikuttaa ja näkyy meidän uutissyötteissämme valtavalla voluumilla, vaikka valtion sijainti on kovin kaukana esimerkiksi Suomen itärajasta.
Jälkimmäisen tekijän vuoksi heidän poliittisten johtajien on mahdollista leikitellä ajatuksella, jossa ikään kuin eurooppalaiseen turvallisuuteen käytettävät rahat hyödynnettäisiin oman kansan hyvinvoinnin edistämiseen. Samaan aikaan Yhdysvaltojen asevoimat jatkavat rooliaan maailmanpoliisina pommittamalla muun muassa Jemeniä ja toteuttamalla montaa muuta rauhantyötä yhtäaikaisesti.
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat kertovat, että kabinettien suljettujen ovien takana keskustelut puolustusyhteistyöstä ja sodasta kärsivien maiden materiaalituesta ovat todellisuudessa pehmeämpiä ja neuvottelevampia, kuin otsikot poliitikkojen puheista antavat olettaa.
Keskustelimme aiheesta eräällä luennolla amerikkalaisen ja ukrainalaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Esiin nousi kysymys siitä, miksi kansan kärsimystä voidaan käyttää poliittisena aseena.
Entinen Yhdysvaltain presidentti ja todennäköisesti tuleva republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump potki valtakaudellaan eurooppalaisia kiinnostumaan omasta puolustuksestaan. Puheet Ukrainan tuen lopettamisesta jatkavat samaa kaavaa.
Erityisesti Suomessa tähän ajatukseen on tehokkaasti lähdetty mukaan. Huomattavaa oli myös se, kuinka aiemmin puolustuksensa alasajanut Ruotsi suorasanaisesti kehotti maataan valmistautumaan sotaan.
Parikymppisen opiskelijan näkökulmasta tuntuu kovin masentavalta ajatukselta, että aikuiselämän varsinaisille alkuvuosille maalataan kuvaa sodan täyttämästä ympäristöstä.
Haluan uskoa, että sodan varjo ei todellisuudessa olisi niin tumma kuin annetaan olettaa. Nykyinen tilanne on kuitenkin todiste siitä, että Ukrainassa toiveet turvallisesta tulevaisuudesta muuttuivat noin 700 päivää sitten yhdessä yössä.
Tilanteen mahdollisuus tuli lähemmäs ollessani Saksassa. Itseni tavoin israelilainen vaihto-opiskelija oli saapunut Keski-Eurooppaan tavoittelemaan haaveitaan ja kasvamaan ihmisenä.
Vaihtojakson seitsemäntenä päivänä uutiset Israelin tapahtumista sai alkuinnostuksen vaihtumaan syyllisyyden tunteeseen. Hän koki, että hän oli jättänyt perheensä ja paennut todellisuuden luota.
Noihin aikoihin Suomen aluevesillä tapahtunut kaasuputkisabotaasi sai alkuhähmäisyydessään ajattelemaan vastaavaa tilannetta. Jos se olisi ollut sodan eskalaation lähtölaukaus, tuntisinko itseni tuhansien kilometrien päässä syylliseksi?
Jos haluaa rauhaa, on valmistauduttava sotaan. Sen ajatuksen pohjalta on positiivista, että olemme toden teolla aloittaneet varautumisen myös pahimpaan.
Erityisesti jokaisen nuoren pitäisi pystyä näkemään itsensä viiden vuoden päästä unelmiensa parissa. Toisin kuin amerikkalainen piirrossarja kertoo, millä tahansa muulla vaihtoehdolla on pidemmät, kuin 8145 päivän mittaiset arvet.
