Syksy merkitsee uuden alkua niin koulumaailmassa kuin elämässä yleisesti. Syksyllä kaapista kaivetaan vanhat, tutut ja turvalliset villasukat ja suunnataan uusiin maisemiin, uusiin opintoihin tai takaisin töihin kesän jälkeen.
Aina uudet asiat eivät kuitenkaan ole innostavia, tai edes ennustettavia. Tänä vuonna kaikille lienee tullut tutuksi uudet muutokset, tai ainakin yhtäkkinen tarve opetella käyttämään Zoomia. Vaikka videopuheluissa voikin olla käyttämättä housuja, on uutuus aina sopeutumista vaativaa ja monella tavalla kuluttavaa. Joskus on vaikeaa pitää itsestään kiinni, kun kaikki elämässä muuttuu. Uuden edessä voi olla hukassa, tuuliajolla, ennen kuin uusi elämä löytää omat uomansa, joihin asettua.
Jouduin itse uuden ääreen tahtomattani, kun heräsin heinäkuisena aamuna siihen, että katostani tippui vettä. Tilanne oli minulle täysin uusi ja tuntematon. Käytin hyvän tovin sängyn vieressä seisomiseen ja tuijottamiseen, ennen kuin osasin toimia. Oli surrealistista kokea hetki, jolloin koin olevani aidosti uudessa tilanteessa: irti arjen normaalista, ilman totuttuja toimintatapoja. Tokenin kuitenkin pian ja soitin apua, mutta uudet tilanteet eivät loppuneet siihen.
Menetin koko opiskeluaikojeni kodin vesivahingolle. Jouduin siirtämään elämäni uuteen paikkaan täysin vailla suunnitelmia tai ennakkoajatuksia. Huomasin että muutos, etenkin odottamaton sellainen, sai minut tuntemaan oloni turvattomaksi. Yhtäkkiä tuttu lattia sylki sukanpohjiin vettä ja valvoin öitä odottaen uutta vedenpaisumusta.
Pelkäsin uuden elämäntilanteen vievän altani kodin lisäksi myös muun turvan ja elämän eteen tehdyn edistyksen. Pelkäsin joutuvani aloittamaan alusta, aivan kuin viimeiset neljä vuotta olisi pyyhitty pois. Lopulta hukkasin muutossa yhden asian: lattialastan, jota olin vihannut jo vuosia. En siis saanut dramaattista menetystarinaa.
Nyt, vajaa kuukausi uuden asunnon valtaamista myöhemmin, osaan jo etsiä keittiöpyyhkeitä oikeasta laatikosta ja huomaan uutuuden olleen omalla tavallaan virkistävää. Välillä meinaan pyöräillä väärään osoitteeseen tai luetella vanhan postinumeron, mutta muutos ei ole syönyt minua ihmisenä. Pikemminkin toisin päin.
Uusien asioiden ja tilanteiden kohtaaminen ei vain kasvata, se antaa myös tilaisuuden arvioida omaa elämää uudelleen. Muuttolaatikoita pakatessa voi heittää omasta elämästään pois ne osat, joista ei pidä. Ja uudessa osoitteessa voi aloittaa alusta juuri niin paljon kuin haluaa.
Syksy tuo monelle mukanaan uusia ihmisiä ja paljon uutta opittavaa. Osa on varmasti pelottavaa uutuutta, sitä, jossa ei tiedä pärjääkö tai uskaltaako. Mutta osa on myös, ainakin jälkikäteen tarkasteltuna, sellaista, joka antaa tilaisuuden määritellä itsensä uudelleen. Syksyllä saat pakata itsestäsi parhaat osat mukaan ja jättää loput muistoihin. Etenkin uusien ihmisten seurassa voi myös itsestä löytyä jotain uutta. Uutuus, vaikka pelottavaakin, on myös tilaisuus.
Uutta elämässäni on muuttoilmoituksen lisäksi myös uusi työ. Istun jälleen tämän lehden päätoimittajan tuolissa, tällä kertaa vakituisesti. Muuttolaatikoiden purkamisen ja itseni uudelleenarvioimisen välissä olen ehtinyt tehdä myös töitä, ja julkaista printtilehden teemalla uutuus. Toivon, että tänä syksynä löydät lehdestämme jotain minkä avulla voit peilata alkavaa syksyäsi ja niitä asioita, jotka muutosten keskellä tuovat sinulle turvaa.
