Bändi nimeltä Impaled Rektum seikkailee jälleen valkokankailla. Pohjoisen pikkukylän metallibändin meille ja maailmalle esitelleestä Hevi reissusta tuli kulttileffa ennen kuin suuremmat yleisöt löysivät sen koronavuosina. Nyt bändin tarina jatkuu.
Kuinka moni suomalainen elokuva on saanut oman hampurilaisannoksen ravintolaan Japanissa? Yhdellä sellainen ainakin on: Hevireissulla.
”Heavy Trip burger with bloody reindeer sauce”, JukkaVidgren lukee ja näyttää kuvan, jonka hän ja JuusoLaatio ovat saaneet ravintolan menusta.
Iisalmelainen Vidgren ja oululainen Laatio ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Hevi reissun sekä sen jatko-osan, Hevimmänreissun. Jos ensimmäiseen osaan herättiin kotimaassa viiveellä, syttyi kiinnostus sitä kohtaan ulkomailla aiemmin. Jatko-osaehdotuskin tuli tuottajilta Saksasta noin vuosi ensimmäisen elokuvan jälkeen.
”Se laittoi sellaiset raamit, että tämä ei luultavasti tapahdu niin paljon Suomessa kuin ensimmäinen elokuva”, Laatio kertoo.
Hevi reissun tapahtumat sijoittuvat pääosin Taivalkoskelle, mistä Impaled Rektum lähtee kohti keikkalavoja Norjaan. Jatko-osassa nähdään näitäkin maisemia, mutta valtaosa elokuvasta tapahtuu kauempana kotoa, Liettuassa ja Saksassa, missä kuvauksia on tehty myös Wacken Open Air -metallifestivaaleilla.
”Osa rahoituksesta tuli Saksasta ja siellä oli kiinnostusta. Sitä kautta saatiin aika luontevasti Wacken siihen. Jos ei mennä Norjaan, niin sitten mennään Wackeniin”, Vidgren jatkaa.
Jukka Vidgren (vas.) ja Juuso Laatio. Kuva: Nikita Sevcov
Tähdet kohdallaan
Puhuttu kieli on vaihtunut suomesta pääosin englanniksi, mikä myös tuo elokuvalle kansainvälisempää tuntua. Laatio kuitenkin toteaa, että englanti tuli mukaan orgaanisesti; elokuvassa on mukana vähän suomalaisia ja muiden hahmojen kanssa on pakko puhua jotakin.
”Siihen ei lähdetty missään vaiheessa, että bändin pojat olisivat puhuneet keskenään englantia”, Vidgren sanoo.
Bändin jäsenten näyttelijät saivat puhua englantia muille, mutta keskenään oli puhuttava jälleen pohjoisen murteilla. Impaled Rektumin laulajan Turon roolissa nähtävä helsinkiläinen JohannesHolopainen on tehnyt Hevi reissun ja Hevimmän reissun välissä muitakin murrerooleja, joten puhetapaan piti tehdä päivitysprosessi.
”Taivalkosken murteessa on tiettyjä ominaispiirteitä, joista halusin pitää kiinni. Sitä käytiin yhdessä läpi siinä vaiheessa, kun luettiin käsikirjoitusta. Mutta kyllä se murre sieltä tuli, täytyi vain sen verran käydä tarkistusta läpi, että voi vain antaa palaa”, hän kertoo.
”On makeeta päästä näyttelemään useammalla eri kielellä”, Holopainen sanoo elokuvan pääkieleen liittyen.
Oma kansainvälinen mausteensa on jatko-osassa nähtävä japanilainen metallia ja J-poppia musiikissaan yhdistelevä Babymetal. Bändi kirjoitettiin elokuvaan jo alkuvaiheessa ilman mitään takeita siitä, että heidät todella saataisiin mukaan – kyse kun ei ole mistään pienestä bändistä. Ohjaaja-käsikirjoittajat antavat kiitosta linjatuottajilleen Pauliina Piipposelle ja Pauliina Mausille.
”Voin kuvitella, ettei ole kauhean helppo saada tuon mittaluokan bändiä kiinni”, Laatio sanoo.
”Olihan se ihan valtava tuotannollinen ponnistus, koska Babymetalilla oli kolme päivää, että he eivät olleet jollain maailmankiertueella. Tulivat sitten viettämään sen ajan meidän kuvauksiin”, Vidgren paljastaa.
”Kyllä siinä oli tähdet kohdallaan, että tämä onnistui”, hän lisää.
Johannes Holopainen Hevimmässä reissussa. Kuva: Nikita Sevcov
Kompromisseja ja heittäytymistä
Elokuvien tekeminen ei ole mitään lastenleikkiä. Käsikirjoitusprosessi ottaa aikansa, ja Hevimmästä reissustakin on ollut monta versiota ennen kuin lopullinen käsikirjoitus valmistui. Kuvauksissa tilanteet voivat muuttua esimerkiksi haastavien kuvausolosuhteiden vuoksi ja omat kiemuransa on rahoitus- ja aikataulukuvioissa.
Kyky joustaa ja tehdä kompromisseja on tarpeen, mutta elokuvassa Xytrax (MaxOvaska) toteaa, että ”Kompromissit on amatööreille.” Miten paljon tekijät itse joutuivat tekemään kompromisseja?
”Vitusti”, Laatio sanoo ja nauraa.
”Sitähän se on.”
Vidgren myötäilee ja toteaa, että osa kompromisseista voi johtua budjetillisista syistä, osa on rytmityksellisiä juttuja.
”Näyttelijäkin voi sairastua ja sitten meillä on vähemmän aikaa tehdä joku kohtaus ja on pakko tehdä erilaisia kompromisseja sen asian suhteen”, hän lisää.
Jokainen näyttelijä harjoittelee ja valmistautuu rooleihinsa omalla tavallaan sen mukaan, mitä rooli ja projekti vaatii. Heittäytymistäkin tarvitaan.
”Tässä oli sellaista, että hotellihuoneessa käytinköhän haarukkaa tai jotain mikrofonina ja peilin edessä vedin kaikkia laulujuttuja ja heittäydyin siihen leikkiin”, Holopainen muistelee.
Max Ovaska Hevimmässä reissussa. Kuva: Nikita Sevcov
Hevi, Hevimpi, Hevein?
Musiikki on tietysti isossa osassa Hevimpää reissua. Holopainen pääsee elokuvassa laulamaan niin puhtailla vokalisoinneilla kuin a cappellana metallimusiikille ominaisella örinätyylillä, johon hänellä oli valmentaja apunaan.
Elokuvan örinälauluissa kuullaan myös oululaisen Mors Subitan entistä laulajaa EemeliBoddea, joka tänä syksynä siirtyi puolalaisen Decapitatedin keulille. Elokuvan musiikkeja on ollut tekemässä Mors Subitan MikaLammassaari, joka on ohjaaja-käsikirjoittajien tapaan Oulun ammattikorkeakoulun kasvatti.
”Tämä on ihan meidän kouluporukalla tehty”, Laatio heittää ja he Vidgrenin kanssa lähettävät terveisiä opettajille Oamkin suuntaan.
Oulu on tullut hyvin tutuksi myös Holopaiselle, joka on muiden rooliensa myötä viettänyt kaupungissa paljon aikaa. Hän sanoo, että Oulusta on tullut hänelle läheinen.
”Olen viettäny Oulussa varmaan Helsingin jälkeen eniten aikaa suomalaisista kaupungeista. Aina, kun Ouluun tulee, niin on semmoinen ‘Okei jes, taas täällä’”, näyttelijä fiilistelee.
Hevi reissun lopussa Holopaisen Turo toteaa, että Rektumista kuuluupi vielä. Hevimpi reissu osoitti, että se ei ollut mitään sanahelinää, mutta entäs Hevein reissu – kuuluuko Rektumista enää?
Holopainen sanoo, että kolmannen osan tekeminen on hänen suuri toive ja mieli alkaa nopeasti kehittää kaikenlaisia käsikirjoitusideoita.
”Mutta Jukka ja Juuso ovat tämän homman vanhemmat, niin se on heidän pallo.”
Vidgrenin mukaan he ovat parhaansa mukaan vältelleet antamasta mitään definitiivistä vastausta, eikä sellaista tule nytkään.
”Katellaan, katellaan”, kaksikko päättää.
HEVIMPI REISSU (HEAVIER TRIP)
Genre komedia
Ensi-ilta 11. lokakuuta 2024
Kesto 96 minuuttia
Ikäraja 12
Ohjaus ja käsikirjoitus Jukka Vidgren, Juuso Laatio
Pääosissa Johannes Holopainen, Samuli Jaskio, Chike Ohanwe, Max Ovaska, Anatole Taubman, Helén Vikstvedt
Julkaistu
SHARE
Miia Torro
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.
Lukuvuosi 2024–25 on pyörähtämässä käyntiin ja opiskelijat saapuvat kampuksille. Heidän joukossaan on paljon tuoreita korkeakouluopiskelijoita, joille opiskelijan arki on uusi, jännittävä asia. Miten lukuvuoden pyörteissä kannattaa pitää huolta omasta hyvinvoinnista? Oulun ylioppilaslehti kysyi vinkkejä yllättävästä suunnasta.
Niin tamperelainen Huora kuin oululainen Blind Channel ovat viettäneet kiireistä vuotta. Kumpikin yhtye julkaisi maaliskuussa uudet albumit, jotka veivät bändit tien päälle.
Huora on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomen ja Blind Channel on kiertänyt niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin käynyt keikalla Japanin Tokiossa – kotimaata unohtamatta.
Qstock toi yhtyeet Ouluun ja kummankin yhtyeen jäseniä istahti hetkeksi Oulun ylioppilaslehden jututettavaksi.
Vinkki: Yritä varautua stressikauteen etukäteen
Mitä yhteistä on opiskelijalla ja kiertävällä artistilla? Ainakin se, että stressi, paineet ja aikataulujen mukaan eläminen tulevat molemmille hyvin tutuksi. Mutta kun Huoran ja Blind Channelin jäseniltä kysyy, miten he käsittelevät näitä asioita, on vastaus alkuun naurunremakka.
”Sehän on pitänyt opetella tässä hommassa, kun lähti noviisina kolmekymppisenä tekemään musiikkia”, Qstock-viikonloppuna 41 vuotta täyttänyt Huoran laulaja Anni Lötjönen sanoo.
”Kaikki on pitänyt mennä perse edellä puuhun ja opetella sitä kautta, että on tehnyt ensin ne asiat vähän niin kuin väärin.”
Samoilla linjoilla on Blind Channelin sampleista ja perkussioista vastaava Aleksi Kaunisvesi.
”Sitä oppii koko ajan kantapään kautta lisää, että milloin pitää ottaa vähän iisimmin ja milloin on hyvä hetki valvoa koko yö hengaillessa.”
Yksi opetus on ollut se, että kun on pidemmälle välille olemassa suunnitelma ja tietää stressikauden ennakkoon, osaa siihen varautua ja latautua.
”Se on ollut sellainen tärkeä asia hoksata, että stressikaudet ja kuormitukset menevät aina aikakausittain. Sitten vain pitää muistaa oikeasti varata itselle luppoaikaa ja palautumisaikaa”, Blind Channelin basisti Olli Matela sanoo.
Blind Channelin Aleksi Kaunisvesi (vas.) ja Olli Matela.
Vinkki: Tutustu itseesi ja rajoihisi
Lötjönen kertoo, että musiikkiura on laittanut tutustumaan itseensä sekä siihen, mitä jaksaa ja mihin kykenee. Tätä tutustumista täytyy toistaa, koska vanhenemisen myötä voimavarat sekä jaksaminen muuttuvat. Opiskeluvuosien aikana voi havahtua samaan: fuksina voi jaksaa eri tavalla opiskelijan arkea kuin opintojen loppupuolella.
Huoran rumpali Saku Sahlstedt painottaa myös itsetutkiskelun merkitystä, jotta voi löytää omat rajat, joihin voimavarat riittävät. Tämän lisäksi hän nostaa esiin puhumisen tärkeyden – myös huonoista fiiliksistä.
”Kun pääset puhumaan muiden kanssa, niin se on myös keino käsitellä paineita ja stressiä. Jos vain vellot, pidät ne sisällä, niin nehän puristavat sinut ihan hengettömäksi. On pakko päästää ne ulos johonkin”, Sahlstedt sanoo.
Kurssitehtävien deadlinet ja tenttipäivät voivat nostaa stressitasot korkealle, mutta puhumalla olo voi keventyä. Liikunta on toinen keino purkaa paineita ja pitää huolta hyvinvoinnista. Lötjönen mainitsee hiihdon yhtenä parhaimmista tavoista, jolla voi pitää huolta kehosta sekä mielestä. Hän hiihti paljon alkuvuodesta valmistautuessaan tuleviin kevät-, kesä- ja syyskiertueisiin.
Myös Blind Channelin kaksikolle liikunta on osa elämää. Kaunisvesi kertoo urheilevansa aika paljon ja Matelakin käy paljon liikkumassa. Basistin lempipaikat Oulussa löytyvätkin veden ääreltä: joenvartta ja meren rantaa pitkin menee kilometrikaupalla reittejä, joilla lenkkeillä. Oulusta löytyy myös latuja, ja hiihtolenkin mittainen tauko voikin virkistää ja auttaa keskittymään paremmin.
Vinkki: Jokaisen opiskelupolku on erilainen
Kampuksilla kulkee kirjava joukko opiskelijoita, joista jokaisella on omanlaisensa tausta. Sama on myös haastatelluilla artisteilla. Huoran Lötjönen suuntasi yläkoulusta lähihoitajaopintoihin ja Sahlstedt opiskeli ammattikorkeakoulussa tuotantotalousinsinööriksi. Lötjönen kertoo, että hän on ollut kiltti opiskelija ja panostanut opiskeluihin – lähihoitajakoulusta hän sai stipendin.
”Olin ihan täysi vastakohta. Ryvin opiskelijayöelämässä ja kaverit meni neljässä vuodessa valmistumaan ja olin itse siellä vielä viidennen vuoden. Sitten ajattelin, että nyt on pakko valmistua”, Sahlstedt sanoo.
Huoran Saku Sahlstedt (vas.) ja Anni Lötjönen.
Lötjönen harmittelee, miten opiskelu on tehty hankalaksi, kalliiksi ja kuluttavaksi. Moni opiskelijakin sen tietää: opintojen ohella on tehtävä töitä, jotta pärjää, mutta se voi tehdä opiskeluvuosista entistä kuormittavampia. Lötjönen opiskelisi enemmän, jos se olisi henkisesti ja taloudellisesti vähemmän riipivää.
”Mutta tykkään opiskelusta, siinä on järkeä”, hän lisää nauraen.
Blind Channelin kaksikosta Matela kuvailee olleensa opiskelijana valikoiva, kun jotkut aineet kiinnostivat ja toiset eivät. Madetojan musiikkilukion jälkeen hän jatkoi opiskeluja Oulun konservatoriossa, joka oli ”pieni stressikoulu” ja opetti paljon.
Kaunisvesi sen sijaan lähti kesken lukiovuosien opiskelemaan musiikin tuottamista Amsterdamiin. Opiskeleminen ulkomailla oli mallia kaikki tai ei mitään.
”Siihen piti pistää kaikkensa, koska oli muuttanut toiseen maahan ja laittanut kaiken uusiksi sitä varten, että sieltä valmistuu. Olin tavallaan kiinni siinä 24/7”, Kaunisvesi muistelee.
Vinkki: Suunnitelmallisuus kannattaa
Niin Huoran kuin Blind Channelin jäsenillä on artistiuraa takana jo useita vuosia. Kun heitä pyytää ammentamaan omasta kokemuksesta vinkkejä opiskelijoille, tulee ensimmäisenä vastauksena uni. Kiertueella lepo voi jäädä vähiin – aivan kuin opiskelijoillakin, kun luennot, tapahtumat, mahdolliset työt ja harrastukset täyttävät arjen.
”Se tekee ihmeitä, kun saa hyvin nukuttua”, Kaunisvesi muistuttaa.
Lötjösen mukaan uni on pohja asioille. Lisäksi olisi hyvä olla lähellä ihmisiä, joista saa voimavaroja. Matela ottaa esiin aikatauluttamisen ja suunnitelmallisuuden, myös pitkällä tähtäimellä.
Samoilla linjoilla on Sahlstedt. Hän kehottaa miettimään, mihin kannattaa panostaa. Opiskelijan arkeen kuuluvat monet tapahtumat ja bileet, mutta on hyvä pohtia, lähteekö viikonloppuna juhlimaan, jos maanantaina on tiedossa tentti.
”Tiedän, että se on vaikeaa. En tehnyt niin silloin nuorena, mutta jos saa antaa jollekin ohjeen, niin miettii sitä, että ne lyhyen aikavälin ’uhraukset’ kantaa hedelmää myöhemmässä vaiheessa”, rumpali vinkkaa.
”Yllättävän helposti se menee, kun ei ota kaikkea ihan liian vakavasti”, Kaunisvesi päättää.
Julkaistu
SHARE
Miia Torro
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.
Reivit elävät uutta kultakauttaan. Elektroninen tanssimusiikki on pinnalla, ja bileitä järjestetään ravintoloissa ja suurissa halleissa. Mutta mitä tapahtuu pinnan alla? Järjestetäänkö Oulunkin synkkien metsien syleilyssä ja rapistuvissa halleissa paheellisia bakkanaaleja?
Kolme DJ:tä ja bileiden järjestäjää valottavat hieman Oulun ug-skeneä. Tarkempi valaisu jää himmeäksi, sillä ug viihtyy pimeässä. Jotain kuitenkin välkähtelee salaisuuden verhon välistä.
Rene Tauriainen oli tuomassa rave-kulttuuria Ouluun. Juhani Oivo on järjestänyt erilaisia juhlia yli 20 vuotta ja Vilma Kallunki on nuoren polven tekijä.
Rave-bileissä eli reiveissä DJ:t ja live-esiintyjät soittavat elektronista tanssimusiikkia tanssivalle yleisölle. Musiikissa yhdistäviä tekijöitä ovat säröltään vaihteleva aggressiivinen bassorumpu ja nopea tempo, joka vaihtelee eri tyyleissä.
Rave-kulttuuri syntyi 1980–luvun puolivälissä USA:ssa ja levisi nopeasti Eurooppaan, etenkin Englantiin. Oulussa ensimmäiset bileet järjestettiin 90-luvun alussa.
Ug eli underground on jotakin vaihtoehtoista, arveluttavaa, epäkaupallista – ehkä jopa kiellettyä ja laitonta. Suomeksi puhutaan alakulttuurista, mutta ug-lyhenne on vakiintunut. Jotakin tapahtuu maan tai ainakin pinnan alla – jotakin salaista, ehkä jopa vaarallista.
Underground pakenee määrittelyjä, sillä se on jo lähtökohtaisesti ainaisessa muutostilassa. Kaupalliset toimijat kuokkivat maan alta vaikutteita, ja asiat muuttuvat osaksi valtavirtaa.
Rene Tauriainen pyörittelee ug:n käsitettä:
“Ug poikkeaa valtavirrasta, mutta voi nykyisin olla myös tietyllä tavalla kaupallista. Myös kaupallisilla klubeilla esimerkiksi 45 Specialissa soitetaan ug-musaa.”
“Ug-bileet järjestetään jossakin muualla kuin ravintolaympäristössä, baareissa ja klubeilla, mutta ug-kulttuuria tuodaan esille myös siellä. Ug-bileitä järjestetään pienelle asiaan perehtyneelle porukalle, ja niihin on yleensä kutsulista erikseen”, Vilma Kallunki kertoo.
Ug-bileiden viehätys perustuu salaisuuden ja vaaran tunteen lisäksi vapauteen. Musiikki saa olla rankempaa, kokeellisempaa tai deepimpää kuin ravintoloissa. Valomerkkiä ei tule ja häirintä sekä muu huono käytös ovat baareja vähäisempää.
Sana bileistä leviää puskaradion kautta, nykyisin yleensä netin suljetuissa ryhmissä. Juhlat pysyvät hallittavina, koska kutsuttujen määrä on rajattu ja kaikki tuntevat kulttuurin ja etiketin.
Varhaiset rytmit varastobileissä
Rene Tauriainen oli mukana, kun Oulussa järjestettiin ensimmäisiä reivejä 90-luvun alussa. Hän oli perustamassa Oulun Warehouse ja H.A.N.D (Have A Nice Day) -yhdistyksiä, joiden toiminta oli salaista. Oulun Warehouse järjesti bileitä tyhjissä varastohalleissa ja muissa autioissa tiloissa, kuten suljetulla keilahallilla.
Mukaan pääsi vain tuntemalla oikeat henkilöt, ja reiveistä ilmoitettiin viime hetkellä salaisen puhelinlinjan välityksellä. Warehousen bileet alkoivat puolen yön jälkeen ja loppuivat joskus aamulla – silloin kun järjestäjät niin päättivät.
Sysäys bileiden järjestämiseen oli acid house -musiikki, jota ei voinut soittaa DJ-seteissä ravintoloissa. Diskomusa ja -kulttuuri oli jo Englannissa ja Jenkeissä muuttunut.
“Frendit olivat käyneet siellä ja luimme artikkeleja sen ajan internet-lehdistä. Siinä viehätti poikkeuksellisuus ja vaaran tunne. Meitä oli samanhenkinen kaveriporukka ja päätimme järjestää Ouluunkin bileitä.”
“Warehouse-bileissä kävi keskimäärin 100-150 juhlijaa, mutta meno oli kuin paikalla olisi ollut 15 000 bilettäjää. Paikat olivat pilkkopimeitä, täynnä savua ja stroboja oli hemmetisti.”
Tieto laittomista bileistä kiiri myös poliisien korviin ja yhdet juhlat virkavalta keskeytti.
“Mukana oli Mieskuoro Huutajien jäseniä, ja miehet esittivät Maamme-laulun poliisin tyhjentäessä paikkoja”, Tauriainen muistelee huvittuneena.
Kuvitus: Maiju Putkonen.
Warehouse ry:n toiminta loppui 90-luvun loppupuolella. Euroopassa oli noussut moraalinen paniikki laittomista bileistä, joissa huhujen mukaan rikolliset käyttävät huumeita. Useissa maissa virkavalta kävi väellä ja voimalla reivejä vastaan. Siihen verrattuna Oulun poliisin toiminta oli leppoisan isällistä.
“Meillä oli bileet käynnissä ja satuttiin olemaan järjestäjien kanssa ulkona. Sen aikainen poliisipäällikkö saapui paikalle ja sanoi, että tiedän jätkät, että teillä on tuolla kellarissa bileet ja katson tätä vielä kerran sormien läpi, mutta seuraavista alkaa tulla laskua. Ettekö te voi mitenkään viedä tätä virallisemmalle tasolle?”
“Sen jälkeen meidän täytyi ajatella toiminta uudella tavalla ja olihan niiden bileiden järjestäminen hemmetin raskasta näin jälkeenpäin ajatellen”, Tauriainen summaa.
Uudet rytmit nousevat hiljaisuudesta
Viime vuosina reivikulttuuri on ollut nousussa. Puhutaan renessanssista ja kolmannesta aallosta. Toinen aalto oli EDM:a ja eurodancea, joista ei ole kerrottavaa uskottavan alakulttuurin yhteydessä.
Bileissä fiilistelee uusia tekijöitä ja kokijoita. Esimerkiksi Helsingin metsissä ja rannoilla tanssitaan kesällä lähes jokaisena viikonloppuna. Klubeilla ja suurissa halleissa järjestetään kaupallisia bileitä. Reivit ovat myös osa hyväksyttyä valtakulttuuria.
Vilma Kallunki tunnetaan nimellä DJ Otiliaja hän soittanut keikkoja ulkomaita myöten. Kallunki on mukana monitaiteellisessa Cultish-kollektiivissa, joka järjestää bileitä ja erilaisia tapahtumia, joissa yhdistyvät videotaide, installaatiot ja elektroninen musiikki.
Kallunki kertoo, että nyt on paljon tekijöitä, jotka järjestävät aktiivisesti monenlaisia mielenkiintoisia juttuja. Korona-ajan jälkeen on tullut paljon uusia ihmisiä mukaan. Bilekulttuuri elää ja voi hyvin.
Rene Tauriainen on samoilla linjoilla.
“Jossain välissä tuntui siltä, että täällä ei tapahdu yhtään mitään, mutta se, mitä olen nyt harvoin käynyt katsomassa, näyttää taas hyvältä.”
Rene Tauriainen (vas.), Vilma Kallunki ja Juhani Oivo tuntevat Oulun bileet. Kokemusta on usealta vuosikymmeneltä.
Juhani Oivo on toiminut elektronisen musiikin parissa DJ:nä ja tapahtumatuottajana yli 20 vuotta. Oivo on järjestänyt satoja tapahtumia ja pyörittää levyjä nimillä DJ Oivo, DJ J Honey ja DJ Jay Day. Nykyisin hän järjestää muun muassa Elektorni-bileitä kesäisin Tähtitornissa Oulun Linnansaaressa ja talvisin 45 Specialissa.
Kenttää sivusta seuratessa, näyttää, että elektronisen musiikin skene Oulussa henkilöityy Oivoon. Hän ei kuitenkaan allekirjoita ajatusta, vaikka Tauriaisellakin on mielikuva, että jossain vaiheessa Oivo oli ainoa aktiivinen järjestäjä.
“Olen ihan eri mieltä. Ei tämä missään nimessä ole minun harteillani. Jossain vaiheessa Oulussa oli toki vähemmän tapahtumia, mutta nykyisin on paljon aktiivisia järjestäjiä.”
“Ehkä 2000–2015 oli vähän hiljaisempaa ja bileissä ei käynyt porukkaa. Sinäkin aikana oli vaihtelua. Tähän vaikuttaa myös Oulun sijainti. Oulu ei ole suuri metropoli ja nuoret muuttavat etelään.”
Oulussa on tyyliä
Uusia elektronisen musiikin kollektiiveja on perustettu ympäri Suomea.
Oivo kertoo, että suosion kasvu on näkynyt Oulussakin viimeisten 5-10 vuoden aikana. Vilma Kallunki on samaa mieltä.
“Olemme Cultish-kollektiivin kanssa järjestäneet klubeja nelisen vuotta ja sinäkin aikana skene on mennyt paljon eteenpäin”, Kallunki tähdentää.
Kallunki kertoo, että Cultishin avoimille ja myös ug-tapahtumille on ollut kysyntää. Musiikin ja visuaalisen puolen yhdistelmä kiinnostaa yleisöä. Cultishin bileissä on tunnistettava visuaalinen tyyli. Musiikki nojaa teknoon, mutta vaihtelee paikan ja juhlien teeman mukaan.
Kenttä kehittyy monin tavoin eri suuntiin, ja tekijät ottavat ja käyttävät vaikutteita ennakkoluulottomasti myös muista alakulttuureista.
Reivien musiikkityyli vaihtelee eri kaupungeissa. Oivo kertoo, että Oulussa on soitettu perinteisesti paljon UK-musaa. Useat DJ:t ovat tarttuneet brittisaundiin ja Oivon järjestämällä Children of Boom -klubilla UK-musa oli vahvasti mukana.
“Tässä on jatkumoa, se on yksi ominaispiirre Oulun saundissa. Toisaalta UK-saundi on nyt jälleen pinnalla laajemminkin Euroopassa.”
“Myös ysärillä musa oli pääosin eurooppalaista ja erityisesti brittiläistä”, Tauriainen lisää.
Missä bileet?
Missä ja minkälaisia ug-bileitä Oulussa järjestetään? Järjestäjät vaihtavat pitkiä katseita ja on hiljaista. Tauriainen vastaa lopulta.
“Sanotaanko näin, että niitä on”.
Ne eivät olisi ug-reivejä, jos ne olisivat julkisia. Tilat ja paikat pysyvät salaisuutena. Sen verran he suostuvat kertomaan, että useita ulkoilmabileitä eli open aireja järjestetään Oulunkin metsissä kesän aikana.
Bileiden järjestäjät vaihtavat aiheen nopeasti ja sujuvasti julkisiin bileisiin. Kallunki kertoo, että kaikille avoimia juhlia järjestetään Nelivitosessa ja Kulttuurilaboratoriolla. Hän muistelee, että erityisen hieno tapahtuma oli Cultishin järjestämät pride-teemaiset Glazed-bileet pari vuotta sitten.
Oivo kertoo, että Elektornissa on tosi mukava soittaa, ja sehän on open air, kun ei olla sisätiloissa vaan tähtitaivaan alla. Tauriainen muistaa, että ensimmäinen Time Tunnel Valvesalissa oli erittäin vaikuttava kokemus.
On turha udella enempää ug-bileiden paikoista tai luonteesta. Niitä siis järjestetään.
Sekopäistä bailaamista?
Kuvitus: Maiju Putkonen.
Tapahtumajärjestäjät viihtyvät parhaiten pienissä ug-bileissä ja suurissa kymmenien tuhansien ihmisten festivaaleissakin on puolensa. Tauriainen kertoo, että Lontoon squat-bileet vallatuissa taloissa ovat villejä. Kun sieltä tulee pois, voi sanoa, että on kokenut jotakin.
“Olen käynyt Lontoossa sellaisissa bileissä, että huh huh, niistä ei viitsi puhua edes ääneen. Squat-bileissä kodittomat nukkuvat nurkissa, narkkarit vetävät piikkiä, ja helvetinmoinen drum´n´bass paukkuu. Jengi bailaa siellä sekopäisenä ties mihin saakka”, Tauriainen kertoo ja lisää että ne eivät ole erityisesti huumeidenvetobileitä vaan yksi tapa bilettää.
Lontoon squat-bileet ovat kaukana pienen pohjoisen kaupungin todellisuudesta, mutta koska bileet ovat salaisia, niistä liikkuu myös huhuja, joista ihan kaikki eivät ole totta.
Järjestäjät kertovat kuin yhdellä suulla, että huumeista tulee aina puhe, vaikka heidän kokemuksensa mukaan baareissa porukka on enemmän sekaisin. Kaikki sanovat myös, että reiveihin tullaan musiikin takia.
Vaikka rave-kulttuurissa käytetään huumeita, ja erityisesti MDMA, eli ekstaasi näkyy kuvastossa ja pupilleissa, aihe ei ole bileiden järjestäjille mieleen. Huumeet ovat herkullinen aihe medialle ja siitä saa hyviä otsikoita. Tällöin merkitys korostuu kohtuuttomasti. Vastaavasti suomirokin ydin ja olemus ei tiivisty väljähtyneessä keskikaljassa.
“Haluan pitää päihteet musiikista ja juhlista ihan erillään. Se ei kuulu minulle, jos joku douppaa, ennen kuin tulee paikalle. Eri asia on, jos tulee ongelmakäytöstä. Siihen on puututtava”, Tauriainen painottaa.
Vilma Kallunki korostaa turvallisemman tilan periaatteiden tärkeyttä. Reiveissä on kirjoittamattomia sääntöjä ja käytöskoodisto, joita myös noudatetaan. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Juhlijoita ei saa tai ole kohteliasta kuvata ja ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti.
Kallunki kertoo, että vapaus ilmaista itseään ympäristössä, joka ei tuomitse, on merkittävää. Hänelle esimerkiksi pukeutuminen on tärkeä itseilmaisun muoto. Fantasia-asut sekä farkut ja t-paita ovat kuitenkin molemmat tervetulleita.
On myös etu, että ihmiset ovat jollain tasolla samanhenkisiä. Kun kaikki tietävät etukäteen, minne tulevat, on yhteentörmäysten vaara pienempi kuin esimerkiksi baareissa.
Kallunki kertoo, että hän on kokenut ug-bileissä huomattavasti vähemmän huonoa käytöstä ja häirintää kuin ravintoloissa tai julkisissa bileissä.
“Nykyisin onneksi suositaan ihan kirjoitettujakin sääntöjä, jotka jaetaan osallistujille etukäteen ja laitetaan tilaan myös esille. Ihmisten pitää sitoutua niihin, jos haluavat tulla tapahtumaan. Ongelmiin voidaan näin myös puuttua”, Kallunki tähdentää.
Minäkin haluan bileisiin!
Mitä pitäisi tehdä, jos haluaa päästä tamppaamaan eksklusiivisiin bileisiin?
Ug-bileiden järjestäjät kertovat, että Oulussa ug-juhliin pääsee kohtuullisen helposti mukaan. Hyvä ensiaskel on mennä julkisiin bileisiin, esimerkiksi Elektorniin. Siellä tapaa samanhenkistä sakkia.
“Sananlaskussa sanotaan, että kysyvä ei tieltä eksy. Suosituksia ei tarvita, mutta tietynlainen tunnettuus pitää olla, että saat kutsun”, Tauriainen valaisee.
“On hyvä tuntea joku kulttuurissa sisällä oleva tai tietää jotkut bileet. Oulussa toiminta on aika avointa. Jos on kiinnostunut näistä musajutuista, kyllä sinne tiensä löytää”, Kallunki sanoo.
Reivit vievät matkalle
Mikä saa ihmiset järjestämään reivejä ja kokoontumaan yhdessä tanssimaan aamuun asti. Selittävätkö musiikki, yhteisöllisyys, eksklusiivisuus, salaperäisyys, huumeet ja estetiikka kaiken.
Ug-bileitä järjestetään DIY-meiningillä ja tapahtumissa raha ei juuri liiku. Juhlien järjestäjät tiivistävät, että syy järjestää bileitä on ja oli hauskanpito ja rakkaus musiikkiin.
Taika voi olla myös siinä, että parhaimmillaan reivit ovat mystinen kokemus:
Liike toistuvaan rytmiin jatkuu loputtomasti. Musiikki, välke ja savu iskevät valtavalla voimalla koko kehoon ja kaikkiin aisteihin. Olet henkilö tai olento, joka haluat sillä hetkellä olla. Olet vapaa.
Kokemus on ehkä primitiivinen, shamanistinen. Sielu vaeltaa hetkeksi maailman yläpuolelle. Kokemusta voi vahvistaa, mutta toiseen ulottuvuuteen pääsee ilman poppamiehen rohtoja. Hetken jokainen on yksin, mutta samaan aikaan yhtä toisten ihmisten ja kaikkeuden kanssa.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
“Mahtava idea”, kehui Sakari Hiltunen ensimmäistä kertaa järjestettyä laulutapahtumaa Karaokeapproja.
Karaokeapprot yhdistivät karaoken laulamisen ja baareista toiseen kiertämisen eli approilun. Torstai-iltana opiskelijat kiersivät lukuisia Oulun keskustan ravintoloita ja pysähtyivät laulamaan niissä. Karaokea pystyi esittämään soolona tai ryhmässä. Laulumerkkiin vaadittiin yhteensä viisi laulusuoritusta eri karaokepisteillä. Oulun ylioppilaslehti vieraili tapahtumassa alkuillasta.
Radioheadin Creep-kappaleen esittänyt Sakari Hiltunen tunnustaa käyvänsä karaokessa lähes viikoittain.
Tapahtuma keräsi jo etukäteen runsaasti kehuja. Lähtöpisteellä Mannerheiminpuistossa haastatellut osallistujat olivat innoissaan tulevasta illasta. “Karaoke on hauskaa ja approt ovat hauskoja”, saksan kieltä ja kulttuuria opiskeleva Vilma Honkala kommentoi.
Valmistautuminen iltaan oli pienimuotoista. Honkala kertoi, että syömistä lukuun ottamatta iltaan ei oltu valmistauduttu. “Karaokea ei tarvitse treenata. Siinä on kyse asenteesta.” Samaa mieltä oli myös informaatiotutkimuksen opiskelija Leevi A. Tiirikainen. Hänen mukaansa karaokea voi harjoitella vain laulamalla karaokea. Iltaan hän valmistautui syömällä vitamiineja.
Alissa Pivelin (vas.) ja Lilja Peltola esittämässä Diandran Pahaa poikaa.
Tapahtuman taustalla pitkällinen kypsyttely
Karaokeapprojen taustalla häärivät suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Suma ry:n ja biologian opiskelijoiden Syntaksis ry:n toimijat.
”Nämä ovat perinteiset approt, joihin on yhdistetty karaoken laulaminen”, tiivistää Mila Laitala tapahtumakonseptin.
Kuudetta vuotta biologiaa opiskelevan Laitalan mukaan tapahtumaa on kypsytelty jo pari vuotta. Tämän vuoden Syntaksiksen hallitus lähti lopulta järjestämään tapahtumaa Laitalan toiveesta. Mukaan kysyttiin vielä Sumaa.
“Vaikka olemmekin pieni järjestö, totesimme, että lähdemme järjestämään tätä”, sanoo Suman tapahtumavastaava Irja Korhonen. “Approksi tämä on pieni, mutta Sumalle iso tapahtuma.”
Tapahtuman järjestäjät iloisina. Takana Syntaksiksen Niko Janatuinen (vas.) ja Mila Laitala, edessä Suman Irja Korhonen (vas.) ja Juuli Saarinen.
Tapahtuman käytännön toteutus aloitettiin tammi-helmikuussa.
Pohjois-Suomen ensimmäisenä karaokeapprona itseään mainostavan tapahtuman työmäärä on paikoin yllättänyt järjestäjät. Uuden tapahtuman järjestämisessä kaikki on pitänyt miettiä alusta alkaen. Toista vuotta suomen kieltä opiskeleva Juuli Saarinen kertoo järjestelyjen tuoneen paikoin yllätyksiä. “Meidän pitää tämmöinenkin tehdä, kuten kaupungin suuntaan lupia ja hakemuksia.”
Järjestäjien mukaan suurin haaste on ollut saada ravintoloita mukaan. “Vastausten saaminen kesti kauan”, kertoo Laitala.
Onni Sääskilahti tulkitsi George Harrisonin kirjoittaman While My Guitar Gently Weeps -kappaleen.
Karaoke suosittua Oulussa
Laitalan mukaan Oulussa lauletaan hyvin paljon karaokea. ”Kun käy kavereiden kanssa muissa kaupungeissa baareissa, niin karaoke ei tule edes mieleen. Oulussa karaoke on oletus.”
Korhonen näkee asian samoin. ”Ilta yleensä päättyy baariin, jossa on karaokea.”
Tapahtuman toivottiin myös rohkaisevan uusia laulajia. ”Toivottavasti joku, joka ei ole aiemmin uskaltanut laulaa karaokea, päättää nyt laulaa”, kannustaa Laitala.
Järjestäjien mukaan yksi asiakasryhmä myös erottuu laulajien joukossa. ”Vaihto-opiskelijat rakastavat karaokea”, kertoo Korhonen. ”Jos laulamassa ei ole muita opiskelijoita, niin vaihtareita ainakin on.”
Karaokelaulamisen suosio näkyi myös tapahtuman lipunmyynnissä, joka yllätti järjestäjät positiivisesti. Liput myytiin loppuun muutamassa tunnissa.
Korhonen huomauttaa, että karaokebaareja on Oulussa rajallisesti. ”Jos tapahtumassa olisi mukana 4000 karaokelaulajaa, jonot voisivat olla melkoiset.” Ensimmäistä kertaa järjestettävästä tapahtumasta haluttiin pieni ja onnistunut tapahtuma ilman useiden tuntien karaokejonoja.
Tämä tavoite saavutettiin ainakin torstain alkuillan perusteella. Useissa ravintoloissa oli korkeintaan muutaman esiintyjän jono.
Monet osallistujat lauloivat kaksistaan. Lavalla Anna Koskenkangas ja Leevi Jalonen.
Uudenlaista approilua
Tapahtumassa oli karaoken laulamisen lisäksi mahdollista suorittaa perinteinen appromerkintä, eli juoda tietty määrä juomia. Juomasuoritukseen vaadittiin vähemmän juomia kuin esimerkiksi Mallasapproilla. Tapahtumaa järjestänyt Laitala haluaisi muokata ajatusmaailmaa pois parinkymmenen juoman juonnista turvallisempaan illanviettoon. ”Siirretään pääpaino pelkästä ryyppäämisestä siihen, että on myös hauska karaoke.”
Approleimoja sai tapahtumassa myös alkoholittomista juomista ja ruoka-annoksista.
Järjestäjien toiveena on saada Karaokeapproista uusi perinne Oulun opiskelijatapahtumien joukkoon. Korhonen toteaa, että tapahtuman järjestämisen eteen on tehty niin paljon töitä, että tuntuisi turhalta, mikäli tapahtuma järjestetään vain kerran.
Järjestäjät toivoivat, että kävijöillä olisi kivaa ja ilta sujuisi turvallisesti. Syntaksiksen toinen tapahtumavastaava Niko Janatuinen kehotti osallistujia eläytymään suorituksiin. ”Ei haittaa, jos ääni lähtee illan aikana.”
Julkaistu
SHARE
Kalle Parviainen
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.
Torvet tuuttaavat svengaavasti tuttuja säveliä suurella lavalla. Opiskelukauden avaava Hurmos-festivaali on alkanut. Alkuillasta sää on synkkä ja välillä tihuuttaa vettä. Teekkaritorvet saavat kuitenkin jo osan yleisöstä keinumaan. Taivas kirkastuu samaa tahtia, kun porukkaa lappaa porteista sisään. Illan pimennyttyä tuhansilla opiskelijoilla on villit bileet.
Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma.
Yhdessä tekemällä on pystytty järjestämään suuri tapahtuma, jossa on nimekkäitä esiintyjiä. Festivaali järjestettiin Kuusisaaren tapahtumapuistossa.
Mouhous, Etta ja Isac Elliot villitsivät juhlayleisöä päälavalla ja taitavat opiskelijabändit Aamun kuningatar ja Postvision valloittivat pienen Hurmoslavan vähän rokimmalla menolla.
Illan juontajina toimi hurmaava Drag Duo: Carrie & Aurora the Queen of Stars. Tyylikäs kaksikko kävi alkuillasta Hurmoslavalla näyttämässä mallia, miten vedetään kunnon show. Vauhtia ja vaaran tunnetta tarjosivat tutut hahmot Ellinoorasta Käärijään.
Kaupungin tervehdyksen esitti Oulun kaupungin viestintä-, tapahtuma- ja markkinointijohtaja Mikko Salmi. Salmi hehkutti, että Oulu on maailman 13. onnellisin kaupunki.
Onnellisuusmittaukset ovat vähintäänkin kummallisia, mutta osataan täällä ainakin opiskelijabileitä järjestää.
Ständialueella järjestöt kertoivat toiminnastaan ja juttelivat mukavia opiskelijoiden kanssa. Parilla ständillä oli tarjolla myös pientä suolaista takaamaan, että juhlijoilla riitti energiaa loppuun saakka.
Ylioppilaskunnan ständillä Manta Mankinen, Eveliina Tiusanen ja Vilma Sippola kertoivat, että he toimivat myös pienenä infopisteenä juhlissa.
“Tärkeintä on, että olemme täällä paikalla opiskelijoita varten. Monet haluavat jutella meidän kanssa opiskelusta ja välillä myös edunvalvonnasta. “
OYY:n ständillä pääsi kokeilemaan onneaan onnenpyörällä. Vilma Sippola (vas.), Eveliina Tiusanen ja Manta Mankinen odottivat ihmisten kohtaamisia ja iloisia kasvoja.
Musiikki liikuttaa
Alkuillasta paikalla on lähinnä pieniä fuksiporukoita. Konkarit ovat vielä etkoilla ja saapuvat paikalle vasta, kun ilo on ylimmillään.
Kaikilla on yhteinen ajatus, että on kiva aloittaa lukuvuosi yhdessä juhlimalla. Ihmiset ovat tulleet tanssimaan, pitämään hauskaa sekä tapaamaan vanhoja ja uusia kavereita.
Kukaan ei myönnä, että olisi tullut katsomaan jotakin esiintyjää, ne ovat vain kiva lisä juhliin. Otanta ei toki ole suuri, mutta samaa viestiä kuulee Qstockissa. Kaverit ja kohtaamiset ovat tärkeimpiä.
Qstock myydään joka vuosi loppuun. Vaikka parina vuotena peräkkäin pääesiintyjä peruutti esiintymisensä, ketään ei tuntunut haittaavan. Ehkäpä oululaisten onnellisuuden salaisuus on yhteisöllisyys.
Musiikilla on kuitenkin merkitys, se liikuttaa. Mouhous, Etta ja Isac Elliot keräsivät lavan edustan täyteen bilettäjiä. Vähän taaempana oli tilaa tanssia ystävien kanssa villimmin. Toki mukana oli varmasti myös esiintyjien faneja.
Koneteekkarit Kyösti Kiljala, Jere Metsävainio, Elias Rekilä ja Valtteri Määttä ovat tulleet paikalle kavereiden ja seuran takia.
“Nämä esiintyjät eivät kyllä kiinnosta yhtään, enemmän tulee kuunneltua metallia”, Metsävainio sanoo ja muut komppaavat.
Kyösti Kiljala, Jere Metsävainio, Elias Rekilä ja Valtteri Määttä ovat metallimiehiä. Hurmokseen he eivät saapuneet musiikin takia. Kuva Pete Huttunen.
Illan hämärtyessä festivaalialue täyttyi värikkäästä haalarimerestä, artistien vetämien yhteislaulujen kaiuista ja juhlivista opiskelijajoukkioista. Vaikka suurin massa asettui keikkalavojen läheisyyteen bailaamaan tuttujen biisien tahtiin, ympäri aluetta näkyi oheisohjelmasta, juomasta ja ruuasta sekä ystävien seurasta nauttivia hyväntuulisia naamoja.
OYY:n tapahtumatuottaja Katri Jämsä kertoo olevansa tyytyväinen illan tunnelmaan ja tälle vuodelle toteutettuihin kehitysideoihin. Uusi järjestys alueella sekä kolme pääesiintyjää oli kävijöiden mukaan tuonut enemmän festaritunnelmaa.
“Tapahtumaa kehitetään joka vuosi. Olemme kuunnelleet palautteita ja vastanneet niihin parhaamme mukaan”, Jämsä sanoo.
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Maailman vanhin musiikkivideofestivaali juhlisti musiikkivideota ja audiovisuaalista kulttuuria nyt jo 31. kerran 22.-25. elokuuta. Ima Iduozeen retrospektiivissä nähtiin läpileikkaus hänen urastaan musiikkivideoiden ja lyhytelokuvien ohjaajana.
Onko musiikkivideo kuollut? Miksi lähteä festivaaleille katsomaan videoita, vaikka niitä voi silmäillä bussimatkalla älypuhelimella?
Ima Iduozeen retrospektiivissä yhdistyivät perjantaina 23. elokuuta monipuolisten ja kansainvälisten musiikkivideofestivaalien useat puolet. Yleisölle kerrottiin seikkaperäisesti, mitä on videoiden estetiikan takana.
Näytöksessä katsottiin musiikkivideoita yhdessä suurelta kankaalta ja hyvällä äänentoistolla. Retrospektiivissä ja myös muissa kuratoiduissa musiikkivideonäytöksissä nähtiin videoita, joihin ei muualla törmäisi.
Muusikko-toimittaja Veli Kauppisen outoja juttuja ja kummia videoita koettiin Velisessä Sunnuntaissa jo kolmattatoista kertaa. Näytöksessä tarjottiin sipsejä ja karkkia.
Festivaaleilla pääsee myös vuorovaikutukseen videoiden tekijöiden ja muiden katsojien kanssa. Iduozee vastaili avoimesti kysymyksiin muun muassa apurahajärjestelmän hämmentävistä piirteistä.
Iduezee kertoi videoiden tuotantoprosesseista, olosuhteista, resursseista sekä myös tarinoita videoiden tuotannosta. Viihdyttävyyden lisäksi mestareilta voi oppia ja OMVF:n ohjelmistoon kuuluu myös työpajoja ja seminaareja alan ammattilaisille.
Monipuolinen taiteilija
Ima Iduozee on musiikintekijä, näyttelijä, tanssija, koreografi ja ohjaaja. Hänen debyyttikoreografiansa This is the Title keräsi laajasti huomiota kotimaassa sekä kansainvälisesti ja vei hänet Euroopasta Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Hän on tehnyt koreografioita laajasti teatterista mainoksiin. Lyhytelokuva After We’re Gone (2022) sai kansainvälisen ensiesityksensä San Franciscon elokuvajuhlilla ja hänen töitään on ollut esillä muun muassa Kiasmassa.
Musiikkivideoita hän on ohjannut muun muassa Mallalle, Isaac Senelle, Graciakselle ja Yeboyahille.
Outo ottelu, outo urheilukulttuuri
Tänä vuonna festivaalien otsikko oli Outo ottelu. Uusi taiteellinen johtaja Joel Karppanen valitsi juhlien teemaksi urheilun. Muita teemoja olivat scifi ja elokuvallisesti rohkea musiikkivideo.
Kinokonsertin säesti norjalaisen teknon kummisetä Mental Overdrive eli Per Martinsen. Elokuvissa urheilivat muun muassa Chaplin sekä Ohukainen ja Paksukainen. Kuva: Pete Huttunen.
Nyt on vietetty urheilun superkesää ja olemme saaneet seurata jalkapallon EM-kisoja sekä Pariisin olympialaisia.
Urheilukulttuuri sisältää paljon muutakin kuin kuka juoksee nopeimmin tai hyppää korkeimmalle.
Ima Iduezee on voittanut kolmesti breikkauksen suomenmestaruuden. Breakdance oli nyt ensimmäistä kertaa olympialaji ja julkinen keskustelu lajista lähti oudoille poluille Raygunin eli Rachael Gunnin omituisen esityksen jälkeen.
Myös olympialaisten avajaiset puhuttivat jopa enemmän kuin urheilusuoritukset. Avajaisten kuvakerronnasta löydettiin jumalanpilkkaa, josta jotkut loukkaantuivat syvästi.
Taiteilijalähtöinen musiikkivideo
Musiikkivideo elää ja voi hyvin, mutta merkitys, julkaisukananavat ja estetiikka ovat muuttuneet vuosien varrella.
Modernin musiikkivideon historia lähtee 70-luvulta ja kultakausi ajoittuu vuosituhannen vaihteeseen, jolloin MTV ja Suomessa Jyrki!-ohjelma olivat voimissaan. Nykyisin videoita katsotaan YouTubesta ja yhä enemmän muun muassa TikTokista.
Levy-yhtiöt eivät tee enää musiikkivideoita promootiotarkoituksessa edistämään artistin levymyyntiä. Karppanen kertoi, että nykyiset musiikkivideot tehdään taiteilijalähtöisesti.
“Musiikkivideo operoi kiinnostavalla tavalla elokuvan, mediataiteen ja populaarikulttuurin risteyskohdassa.”
Festivaalien monipuoliseen ohjelmistoon kuuluvat myös klubit. Norjalainen house- ja teknotuottaja Bjørn Torske soitti vauhdikkaan DJ-setin lauantaina 45 Specialissa. Kuva: Pete Huttunen.
Kun artistinimellä Malla toimiva, näyttelijänäkin tunnettu, Malla Malmivirta pyysi Iduozeeta ensin koreografiksi ja sitten toiseksi ohjaajaksi musiikkivideoon Sabrina, hän mietti hetken.
Iduozee ei ollut ohjannut elokuvaa tai videoita, mutta asetelma oli tuttu, sillä hän oli näytellyt televisiosarjoissa. Koreografin tausta auttoi häntä henkilöohjaamisessa ja kuvakerronnassa.
Liikkuvan kuvan ohjaaminen tuntui luontevalta ja Iduozee ohjasi Yeboyahin videon Aili. Yeboyah ei ollut vielä suuren yleisön tuntema artisti ja video tehtiin DIY-meiningillä Yeboyahin mökillä.
Kaikki tunsivat toisensa ja Iduozee käytti kuvauksessa metodia, jossa hän jätti kameran käyntiin otosten jälkeen. Lopputulokseen saatiin näin rentoutta ja luonnollisuutta.
Koska resurssit ovat nykyisen pienet, ohjaamisen lisäksi videoiden tekijät myös valaisevat, kuvaavat ja leikkaavat videoita.
Vaikka Iduozeen tausta on tanssijana ja koreografina, hän haluaa keskittyä videoissa ja elokuvissa ohjaamiseen. Tällöin myös muut taitavat koreografit saavat mahdollisuuden ja esimerkiksi leikkaaminen ei häntä juuri kiehdo.
Katse kulttuurin representaatioissa
Ima Iduozeen isä on lähtöisin Nigeriasta ja lapsuuden kodissa soi soul ja nigerialainen highlife-musiikki. Tanssi oli hänen ensimmäinen kielensä ja keino itseilmaisulle. Kodin kulttuuriset vaikutteet ovat hänelle tärkeitä.
Retrospektiivissä nähtiin myös kolme Iduozeen Diaspora Mixtapes -lyhytelokuvaa. Toinen osa (Vol.2) oli esillä Kiasmassa ARS22 -näyttelyssä ja kolmannen osan (Vol.3) festivaaliyleisö näki ennen sen virallista julkaisemista.
Iduozeen videoissa ja elokuvissa on ajatuksena nostaa esiin mustien ja ruskeiden ihmisten representaatioita heidän omasta näkökulmastaan. Afrosuomalaisten ja yhteiskunnan toisten kokemukset ovat olennainen osa kerrontaa Iduozeen tuotannossa.
Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimaiseen kilpailuun lähetettiin tänä vuonna 325 videota. Parhaat palkittiin Pumpeligaalassa. Kaikki palkitut löytyvät OMVF:n sivuilta. Ima Iduozeen kotisivuilla on hänen ohjaamiaan videoita ja muuta infoa. Kannattaa katsoa PastoriPiken (nyk. PapiPike) Paa se bängään video, jossa ohjaajalla oli tavallista enemmän resursseja. Biisissä fiittaavat muun muassa Yeboyah, Musta Barbaari ja Gracias.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
