Oulun ylioppilasteatterin zombimusikaali Selonteko vuoden 1672 tapahtumista on saanut tämän vuoden IIKKA-palkinnon. Palkinnon jakaa vuosittain IIK!!-kauhuelokuvafestivaali suomalaista kauhukulttuuria edistäneelle teokselle, henkilölle tai taholle. Palkinnon saajan valitsee Iikkuvat ry:n hallitus. Zombimusikaalin käsikirjoitti ja sävelsi Jussi Moilanen ja ohjasi Matias Tapaninen. Musikaalia esitettiin Oulussa Valvenäyttämöllä keväällä 2019. Lehden arvio teoksesta löytyy tämän linkin takaa. IIKKA-palkintoa on jaettu vuodesta 2007. […]
Oulun ylioppilasteatterin zombimusikaali Selonteko vuoden 1672 tapahtumista on saanut tämän vuoden IIKKA-palkinnon. Palkinnon jakaa vuosittain IIK!!-kauhuelokuvafestivaali suomalaista kauhukulttuuria edistäneelle teokselle, henkilölle tai taholle. Palkinnon saajan valitsee Iikkuvat ry:n hallitus.
Zombimusikaalin käsikirjoitti ja sävelsi Jussi Moilanen ja ohjasi Matias Tapaninen. Musikaalia esitettiin Oulussa Valvenäyttämöllä keväällä 2019. Lehden arvio teoksesta löytyy tämän linkin takaa.
IIKKA-palkintoa on jaettu vuodesta 2007. Ensimmäisen kerran palkinto myönnettiin Heikki Timoselle, IIK!!-festivaalin alkuunpanijalle. Viime vuonna palkinnon sai Flow Productions –ryhmä immersiivisestä performanssiteoksesta The Secret Garden.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Ja taas mentiin!
Keskiviikkona 11. syyskuuta järjestetty loppuunmyyty Vulcanalia Festival käynnisti oululaisten yliopisto-opiskelijoiden lukuvuoden 25. kerran. Perinteiseen tapaan tapahtumapaikka oli vaihtunut jälleen viime vuodesta: keskiviikkona Club Teatrian lavalle nousivat OYY:n sekakuoro Cassiopeia, Tekkaritorvet ja pääesiintyjä Pyhimys. Teatrian somistamisesta vastasi Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri.
Ensi syksynä oululaisopiskelijoiden juhlakuviot voivat olla aivan toiset, sillä OYY ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO suunnittelevat yhteistä avajaistapahtumaa. Tämä siis saattoi olla viimeinen Vulcanalia.
Jenna Tajakan kuvissa näet pieniä hetkiä tuhansien ihmisten täyttämästä juhlasta.
Stereotyyppisesti Paskassa kaupunnissa kannatetaan Kärppiä, syödään majoneesikänkkyä ja kärsitään ainaisesta vastatuulesta. Tutulta kuulostaa. Miltä kaupunki näyttää kulttuurissa?
Sukelsimme Oulu-kuvausten maailmaan katsomaan tuttua kaupunkia toisin silmin.
Kulttuurimatkamme alkaa visuaalisella tutkailulla: miltä Oulu näyttää ja miten se näytetään?
Matti Kinnusen ohjaamassa nuorisodraamassa Miss Farkku-Suomi (2012) ja Visa Koiso-Kanttilan draamaelokuvassa Kaiken se kestää (2017) kaupungista tuodaan esiin samat tutut maisemat.
Elokuvissa seikkaillaan Ainolanpuiston silloilta Tuiraan, kävellään jäillä ja seurataan muuttolintuja ja joutsenia lumen vallatessa maiseman. Luontokuvausta määrittävät korkeat männyt ja koivumetsät, virtaava vesi ja talvella kaiken peittävä jää.
Oulun luontoa kuvaa myös Kirsti Simonsuuri teoksessaan Pohjoinen yökirja (1981).
“Se mikä tässä kirjassa on pohjoista ja pimeää, on oikeastaan Oulua. — Missään ei synkkyys ole syvempi kuin täällä. Pellot ovat tekstiilejä, karkeaa rohdinta, ja niiden yllä on harmaa harso, rempottava taivas.”
Simonsuuren kuvaus Oulun luonnosta on lohduton ja karu: hän vertaa Oulua nyljettyyn nahkaan, jonka pinnalla näkyvät vain sisälmysten jätteet.
Luonnon lisäksi popkulttuurissa Oulua määrittää arkkitehtuuri. Ville Ranta esittää sarjakuvassaan Oululaisia suurmiehiä, että Oulusta puuttuu ihminen, joka uskaltaisi esittää rumien kivirakennusten purkamista.
Teollinen rakentaminen onkin iso osa Oulu-kuvaa erityisesti Kaiken se kestää -elokuvassa, jossa 70-luvun Oulussa vastustetaan kerrostalojen rakentamista puutalojen tilalle. Elokuvassa päähenkilön isovanhempien itse rakentama talo revitään alas väkisin ja lopulta poliisit raahaavat vanhukset pois tulevan kerrostaloalueen alta. Kerrostalot saavat elokuvassa sydämettömän ja kylmän sävyn, kun niitä rakennuttava yritys asettaa rahan ihmisten edelle.
Simonsuuren kuvaus Oulun luonnosta on lohduton ja karu: hän vertaa Oulua nyljettyyn nahkaan, jonka pinnalla näkyvät vain sisälmysten jätteet.
Myös toinen Oulu-elokuva, Miss Farkku-Suomi, ottaa kantaa saman aikakauden rakentamistyyliin: ”Tyypillinen oululainen haluaa rakentaa harmaista tiilistä ruman mutta kestävän talon ja linnoittautua sinne. — Mitäänsanomattomuuden maisema, jonka päälle kohoaa vesitorni pakottaa ihmiset tekemään valintoja joita ne ei itse halua.”
Täysin toisenlainen kuvaus Oulun kaupunkimaisemasta löytyy Ville Rannan teoksista Sankaritekoja (2011) ja Suurenmoinen voitto (2015). Rannan sarjakuvissa päähenkilönä on harhoista kärsivä ritari, joka näkee Oulun poikkeavalla tavalla. Hänelle nykypäivän Oulu on maaginen paikka, jossa Miss Farkku-Suomen ahdistava vesitorni onkin lumoavan neidon satumainen torni. Ritari etsii Tuirasta kartanoa, kun Kaiken se kestää -elokuvassa Tuirassa miehet painivat Merikulman edessä ja haukkuvat toisiaan homoiksi.
Totuus ei Rannankaan teoksissa ole lopulta kovin maaginen, vaan tornin neito on ostanut vanhan vesitornin “kun halvalla sai” ja Linnansaaren velhokin muuttaa halvemman vuokran perässä Koskelaan.
Oulun ilmapiiri
Toinen tutkimuskohteemme on Oulun ilmapiiri: miltä Oulu tuntuu?
Ilmapiiriltään Oulu näyttäytyy popkulttuurissa usein kaukaisena ja muusta maailmasta erillisenä matkakohteena tai taakse jätettynä kotipaikkana. Kirsti Simonsuuren Pohjoinen yökirja syntyi, kun kirjailija palasi maailmalta Ouluun. Hän vertaakin läpi teoksen Oulua muuhun maailmaan – lähes poikkeuksetta negatiivisessa valossa.
Kaukaisuutta ja eristyneisyyttä kielii myös Ville Rannan Kyllä eikä ei: ”Tämä kaupunki Euroopan pohjoisella reunalla unohtuu maailmalta. Ja minä sen mukana. Ajattelen suunnattomia, pimeitä maita ja meriä, jotka ympäröivät sitä joka puolelta…” Teoksessa oululainen kokee unohtuvansa eristyksissä kaupunkinsa mukana.
Unohduksesta Oulussa pyrkii pois myös Miss Farkku-Suomessa päähenkilö Välde, joka kärsii Oulun pienuudesta ja haaveilee lähtevänsä maailmalle.
Elokuvassa myös Miss Farkku-Suomeksi nimetty Pike on kadehdinnan kohde, kun tämä pääsee matkustamaan pienestä Oulusta Lontooseen. Lopulta Välde saa onnellisen loppunsa, pääsyn Helsinkiin.
Ville Rannan Oululaisia suurmiehiä -sarjakuvaromaani korostaa samaa ahtautta: Oulu on suurmiehille ahdistava paikka, josta pyritään pois.
Kokonaisuudessaan Oulun ilmapiiri näyttää määräytyvän enemmän sen puutteiden kuin todellisten ominaisuuksien kautta: Ouluun liittyvät ne huonot piirteet, jotka ovat vastakohtana muulle maailmalle.
Kuitenkin myös myönteistä kuvausta on – esimerkiksi Kirsti Simonsuuri kuvaa Oulua myös paljautensa takia arvokkaana paikkana, joka tarjoaa työtä rehellisille raatajille. Kenties ilmapiirin ahtaus ja vaikeus sopeutua viestivätkin vain siitä, ettei Oulun ilmapiiri sovi kaikille. Ne, jotka eivät kaipaa maailmalle, pärjäävät ja voivat jopa olla onnellisia.
Oululaisia suurmiehiä -sarjakuvassa eräs hahmo sanookin toiselle, joka ei koe Oulua omakseen näin: ”Minäkään en ennen viihtynyt Oulussa, mutta vika ei ollut paikkakunnassa, minä itse olin vääränlainen.”
Oululaiset itse
Viimeisenä tutkimme itse oululaisia: millainen on popkulttuurin antama kuva paljasjalakasesta oululaisesta?
Oululainen on populaarikulttuurissa epäystävällinen ja tyly ja etenkin ulkopuolisille.
Kirsti Simonsuuri kirjoittaa asiasta Pohjoisessa yökirjassa näin: ”Ehkä pohjoisessa ihmiset eivät ole tottuneet siihen ajatukseen, että toiset ihmiset, hyvin kaukaakin tulleet, ovat yhtä todellisia ihmisiä kuin he itse ovat.”
Kaukaisuus muusta maailmasta tekee hänen mielestään siis oululaiselle vaikeaksi samaistua ulkopuolisiin, mikä johtaa kylmyyteen näitä kohtaan.
Oululaisia määrittääkin kulttuuristen teosten läpi eräänlainen sisäänpäinkääntyneisyys. Oululaiset pitävät yhtä, mutta sulkevat samalla muut ulkopuolelle ja karttavat vieraita. Ero oululaisten ja muun maailman välillä ei kuitenkaan ole pelkästään oululaisten ylläpitämä.
Kaiken se kestää –elokuvassa päähenkilö Vesan ystävä muuttaa Helsinkiin ja kertoo tulleensa murteensa takia ulkopuolisena kiusatuksi. Tilanne ratkeaa kuitenkin pian, sillä hän kehuu ”vetäneensä paria jätkää turpaan”, minkä seurauksena kiusaaminen loppui. Tähän Vesa kommentoi: ”Oikein, oululaisille ei vittuilla!”
Esimerkistä on löydettävissä myös positiivinen piirre oululaisissa: me pidämme toistemme puolia ja puolustamme kotikaupunkimme kunniaa.
”Oikein, oululaisille ei vittuilla!”
Luonto on karu, ja niin on oululainenkin. Simonsuuri kirjoittaa, että ”pohjoinen yksinkertaistaa ja karu kasvuympäristö synnyttää sitkeitä ja vähään tyytyviä” oululaisia, jotka ovat kuitenkin harvinaisen aitoja.
Ville Ranta esittää oululaisten olevan mulkkuja – mutta mukavia mulkkuja. Ehkä mukava mulkku onkin vain toinen ilmaisu suorasukaiselle tyypille ja aitous on tämän koruttomuuden kääntöpuoli.
Mikä siis on lopulta se tekijä, joka erottaa oululaisen muista? Mikä on oululaisten jakama kokemus, johon ulkopuolinen ei voi samaistua ja jonka takia oululainen ei myöskään samaistu muihin?
Simonsuuri nimeää yhdistäväksi piirteeksi pohjoisen elämän murheellisuuden: ”Kenties ulkopuoliset eivät ymmärrä tätä kaamoksen ja lumen tuomaa painoa ja murhetta, joka yhdistää pohjimmiltaan oululaiset toisiinsa.” Pohjoinen yökirja kuvaa elämän pohjoisessa olevan vaativaa ja vaativan myös erikoisen sitkeän luonteen siitä selviämään.
Oululainen sitkeys tulee esille etenkin elokuvissa, joissa päähenkilöt kestävät selkäsaunat ja rahallisen ahdingon ja selviävät vaikeuksistaan Oulun ilmapiirin ahtaudesta huolimatta.
Kaikkiaan jos kulttuuria on uskominen, keskiverto-oululainen on siis harmaassa kivitalossa asuva ja vähän tyly tyyppi, jolle ei vittuilla tai se vetää turpaan.
Oululainen kestää selkäsaunat ja vaikeudet, mutta ei niiden seurauksena juttele kuin toisille oululaisille. Silti oululainen on harvinaisen aito ja tylyn ulkokuorensa alla uskollinen.
Oulu mainittu!
Jos jäit kaipaamaan lisää Oulu-kulttuuria, tässä muutama vinkki kotikaupunkimme kulttuurisiin kuvauksiin.
Matkalle Ouluun voit lähteä esimerkiksi Reggaerekan mukana: kyllä vain, silläkin oli aikanaan määränpäänään myös Oulu. Lord Estin lisäksi ainakin Scandinavian Music Group on matkannut kotikaupunkiimme kappaleessaan 100 km Ouluun. Kappaleessa Oulu on jälleen kaukainen matkakohde: ”Harva jaksaa enää puhua, kun jäljellä on sata kilometriä Ouluun, silloin radio käännetään pienemmälle ja kohta joku jo nukkuu.”
Tunnettuja esiintyjiä löytyy, sillä myös Juice Leskinen laulaa kappaleessaan “Edestakaisin” Heinäpäästä ja Elastisen kappaleessa “Bäkkiin Stadii” Oulu peittoaa muut suomalaiset keikkapaikat. Muita musiikillisia mainintoja Oulusta löytyy esimerkiksi Eppu Normaalin tuotannosta kappaleesta ”Vanha kellarissa valittaa” ja Ultra Bra:n ”Hei kuule Suomi” –kappaleesta, jossa Oulu on huomion arvoisesti iloinen paikka ja kaupunki.
Jos kaipaat näkemystä Oulun asuinalueisiin, oululainen Velho Magia Posse räppää etenkin Syyninmaasta ja Puukko-Allun tuotannosta löytyy asiaa aina Höyhtyältä Kaketsu-ralleihin.
Oululaisista ihmisistä kertoo Tapio Rautavaara, jonka ”Oulun pojat” -kappaleessa miehet Oulussa tappelevat ja päätyvät kostean illan jälkeen putkaan.
Ja tietysti Oulun merituulikin on päässyt kappaleen aiheeksi Julma-Henri & Syrjäytyneet -yhtyeen kappaleessa “Oulu-Hellsinki”.
Ouluun voi tehdä myös kirjallisen matkan. Kysyimme kirjavinkkejä Oulun kaupungin kirjastonhoitaja Jaana Märsynaholta.
Ehdottomana Oulu-teoksena Märsynaho suosittelee Anu KaipasenArkkienkeli Oulussa -teosta (1967). Teos perustuu oululaisen Sara Wacklinin aikalaiskuvaukseen Suomen sodasta 1800-luvulta ja kuvaa ajan oulua ja oululaista.
Jos 1800-luvun porvariselämä ei kiinnosta, maalaismaisemiin vie Matti HällinLassinkallio (1959), joka kertoo kaupungista 1930-luvulla, kun maisemaa hallitsi kesyttämätön Merikoski. Paavo Rintalan Pojat-teos (1958) taas kertoo toisesta maailmansodasta oululaispoikien näkökulmasta. Jos taas historiallisuus ei nappaa, Essi Kummun Hyvästi pojat (2017) on katsaus nykypäivän kulttuuriseen Ouluun naisen silmin.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 21.2.2019 ilmestyneessä Oulun ylioppilaslehden numerossa 1/2019.
Julkaistu
SHARE
Iida Putkonen
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.
Kulunut vuosikymmen on tuonut kuluttajille valtavan määrän uusia teknologisia laitteita ja palveluita. Silti menneisyyden teknologiset ilmiöt, kuten vinyylilevyt ja filmikamerat, eivät ole kadonneet minnekään. Mikä retroteknologiassa meitä oikein kiinnostaa?
Pian päättyvä 2010-luku jää historiaan kuluttajateknologian kehittymisen pikajuoksuna. Älypuhelimet ja tabletit ovat vakiinnuttaneet paikkansa käsissämme, mutta kehityksen suunta ei aina ole eteenpäin.
Älylaitteiden aikakauden voi katsoa käynnistyneen vuonna 2007, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPhonensa. Toden teolla älypuhelimet yleistyivät vasta vuosikymmenen vaihteen jälkeen. Älypuhelimen mullistava elementti ei ollut se, mitä se piti sisällään, vaan se, mitä sovelluksia siihen kehitettäisiin. Yksi kuluvan vuosikymmenen merkittävimmistä sovelluksista otti innoituksensa menneisyydestä.
Lokakuussa 2010 julkaistu Instagram oli ensimmäinen todellinen älypuhelimen välityksellä itsensä läpi lyönyt sosiaalinen media. Alkuperäinen Instagram oli suodattimiin keskittyvänä sosiaalisena mediana suora tribuutti pikakameroiden ja filmikuvien estetiikalle – jopa palvelun nimi yhdistää pikakameran sähkeeseen.
Instagramin nousussa yksi tärkeimpiä tekijöitä oli filtteri: varhaisten älypuhelimien heikko kameralaatu ei haitannut, sillä yhdistettynä retrohenkisiin kuvasuodattimiin se loi nostalgisen vaikutelman, vaikka kuva olisi otettu vain viisi sekuntia aiemmin.
Vuosikymmenen alkuvuosina digimaailman valloitti myös ruotsalaisyhtiö Spotify. Vuonna 2008 aloittanut musiikin suoratoistopalvelu avasi käytännössä rajattoman musiikkikirjaston kuluttajille: yhtäkkiä aiemmin vain laittomien nettilatausten tai paksun lompakon mahdollistama musiikkikirjasto oli kenen tahansa saatavilla,ilman torrentien käytön aiheuttamaa rikollisuutta, vain mainosten kuuntelun tai kuukausimaksun hinnalla.
Spotifyn aloittama suoratoistobuumi on sittemmin muuttanut tapamme kuluttaa musiikkia. Vain muutamassa vuodessa koko kulttuurinala mullistui täysin.
2010-luvulla lähes kaikki on vain napin painalluksen päässä, mutta kuten fysiikka opettaa, jokaiselle voimalle on vastavoimansa. Samaan aikaan, kun digitaalisuus on tehnyt kaikesta helppoa, monet ovatkääntyneet menneen teknologian puoleen.
Vinyylilevyjen myynnin kasvu ja filmikameroiden renessanssi eivät ole ainoita alueita, joissa retroteknologia kiinnostaa: Nokia julkaisi vuonna 2017 uudelleen legendaarisen 3310-puhelimensa, ja 1980- ja 1990-luvun pelikonsolit ovat palanneet yksi toisensa jälkeen markkinoille.
Voiko sittenkään puhua menneisyyden teknologiasta? Vinyylilevyt ja filmikamerat eivät suinkaan ole hävinneet mihinkään, vaikka teknologian kehitys ajoi niiden ohi.
Muodista menneet ja vanhentuneeksi koetut laitteet unohdettiin kaappeihin ja ullakoille, kannettiin kirpputoreille tai kaatopaikalle.
Niin ainakin luulimme.
Välineromantiikkaa ja taiteen metodeja
Vaikka filmikamerat poistuivat monien kuluttajien käytöstä 2000-luvulle tultaessa, niiden käyttö jatkui aktiivisesti toisaalla. Digitaalisuuden oli määrä ratkaista filmin tallentamien kuvien määrää ja kehittämisestä koskevat ongelmat, mutta teki sen kuvien laadun kustannuksella. Kesti aina 2000-luvun puolivälin tienoille ennen kuin digikuvaus saavutti kriteerit, jotka ammattilaistason kuvaaminen vaati.
Oululainen valokuvaaja Joel Karppanen korostaa filmikuvauksen olevan yhä pääsääntöinen formaatti etenkin taidekuvauksessa. Oulun ylioppilaslehden kuvaajanakin toiminut Karppanen on käyttänyt töissään usein Hasselblad-filmikameraa ja valinnut filmin käytön puhtaasti taiteensa metodina.
“Valintojen merkitys kasvaa kun käytettävissä on vain 12 ruutua tuhannen sijaan. Sillä on myös psykologinen vaikutus kuvaustilanteeseen. Sen sijaan, että pitäisin isoa digijärkkäriä uhkaavasti kasvojeni edessä on minulla on laatikkokamera, olen nöyrästi vähän kumarassa ja pystyn katsomaan kuvattavaa silmiin”, Karppanen kertoo filmikuvauksen viehätyksestä.
Karppanen katsoo asiaa ammattilaisen silmin. Hänen mukaansa filmikuvaukseen liittyvä nostalgia elää välineromanttisissa harrastajapiireissä, joissa olennainen osa kokemusta on filmin kehittäminen itse.
”Heti ekan ruudun kohdalla ihastuin siihen fiilikseen, että ei voi tietää varmaksi onnistuiko kuva vai ei.”
Yksi tällainen harrastaja on geologian opiskelija Juho Rasmus, jonka pitkään kytenyt kiinnostus filmikuvaukseen muuttui sanoista teoiksi kesällä 2018.
“Päätin, että on pakko päästä kokeilemaan ja otin siskolta lainaan sen aika kehittyneen filmijärkkärin. Heti ekan ruudun kohdalla ihastuin siihen fiilikseen, että ei voi tietää varmaksi onnistuiko kuva vai ei”, Rasmus avaa.
Häntä filmille kuvaamisessa kiehtoo kokonaisuus, aina laitteiden hankinnasta filmin kehittämiseen saakka.
Käsinkosketeltavia ääniaaltoja
Tarinassa vinyylilevyjen paluusta pinnalle on monia yhtymäkohtia filmikuvauksen renessanssiin. Suomen Musiikintuottajien yhdistyksen tilastoista selviää, että vinyylien myynnin taitekohta oli vuosi 1992, jolloin vinyyleitä myytiin Suomessa 1,1 miljoonaa kappaletta. Vain pari vuotta myöhemmin myynti oli jo sukeltanut niin, että se pyöristyi tilastoissa 0,0:aan.
Kuluttajien silmissä vinyyli oli pitkään mennyttä, mutta formaatti säilyi DJ:iden ja musiikki-intoilijoiden suosiossa.
Oululaista pitkän linjan DJ:tä Juhani Oivoa vinyylissä kiehtovat musiikkiraitojen fyysinen ulottuvuus ja haptisuus, musiikin kokeminen tuntoaistin avulla.
“Tuhansia kappaleita on myös helpompi hahmottaa ja sisäistää fyysisinä artrfakteina kuin tekstinpätkinä näytöllä. Tykkään rajoitteista: vinyylejä julkaistaan rajattu määrä verrattuna loputtomaan virtaan uusia digitaalitiedostoja. On vähemmän stressaavaa seurata vinyylijulkaisuja kuin ottaa haltuun kaikki maailman bitit.”
Oivo uskoo, että juuri vinyylien fyysisyys kiinnostaa musiikin ystäviä. Rannattomassa ja kasvottomassa mp3:sten ja Youtube-linkkien meressä on erityistä omistaa suosikkimusiikkinsa levyllä, jolla etenkin kansitaide pääsee oikeuksiinsa.
“Nykymaailman virikkeitä täynnä olevan virtuaalimaailman vastapainoksi voi pysähtyä levyn äärelle teoksena ja keskittyä hetken aikaa yhteen asiaan”, Juhani Oivo tiivistää.
Suoratoistopalveluihin verrattuna musiikin kuuntelu vinyyliltä käy suorastaan rituaalista.
“Nykymaailman virikkeitä täynnä olevan virtuaalimaailman vastapainoksi voi pysähtyä levyn äärelle teoksena ja keskittyä hetken aikaa yhteen asiaan.”
Vinyyleissä monia miellyttää niiden kansitaide. Nämä kirjoittajan kuvaamat esimerkit löytyivät belgialaisesta divarista.
Tietojenkäsittelyä Oulun yliopistossa opiskelevan Jussi Moilasen mukaan vinyylien äärellä musiikista voi löytää uusia elementtejä.
“Digitaalinen media, kuten CD, on teknisesti vinyyliin verrattuna parempi. Vinyyli ei voi kilpailla paremmalla äänenlaadulla. Vinyyleissä kiehtovat kansitaide, erilaiset tekniset toteutukset ja se, että musiikkia tulee harvemmin skipattua lempibiiseihin, joten voi löytää uusia juttuja”, Moilanen kertoo.
Esimerkkinä vinyylien erilaisista teknisistä toteutuksista Moilanen nostaa The Beatlesin Sgt. Pepper Lonely Hearts’ Club Band -levyn lopussa kuultavan loopin, joka jatkaa vinyylillä soimistaan loputtomiin.
Nostalgiaa ja meditaatiota
Juho Rasmus seuraa Suomessa käytävää filmikeskustelua ja kertoo harrastuksen pariin tulevan sekä nuoria, jotka eivät ole välttämättä edes ennen nähneet filmikameraa, että veteraaneja, jotka ovat kuvanneet filmille pitkään ja siirtyneet digikameroihin.
“Nuoria filmissä kiehtoo varmasti sen ‘erikoisuus’ sekä esimerkiksi Instagramin kautta saadut vaikutteet. Esimerkiksi Kendall Jenner oli nakannut kuvan itsestään filmikameran kanssa nettiin ja sen saman mallin kameran hinta oli pompannut moninkertaiseksi vajaassa viikossa.”
Kun filmikamerat väistyivät suurissa määrin ammattilaisten käytöstä, suuri määrä kamerakalustoa vapautui harrastajien käyttöön. Kalustoa tärkeämpi syy filmikuvauksen suosioon on keskittyminen itse tekemiseen.
”Filmikuvaus ei tule enää koskaan olemaan valtavirtaa ja tietynlainen alakulttuurisuus, käsityöläisyys ja punk-asenne kiehtovat ihmisiä.”
“Aiheesta kiinnostuneet ehkä mieltävät filmikuvan aidommaksi, enemmän käsityöläisyydeksi, kuin kertakäyttökulttuurin ylitsepursuavat digikuvat. Filmikuva voidaan nähdä merkityksellisempänä. Filmikuvaus ei tule enää koskaan olemaan valtavirtaa ja tietynlainen alakulttuurisuus, käsityöläisyys ja punk-asenne kiehtovat ihmisiä”, pohtii oululainen valokuvaaja Juuso Haarala.
Hän näkee filmikuvauksen suurimman buumin menneen jo ohi.
“Ammatikseen valokuvaavalle filmikuvaus on yhdistelmä nostalgiaa ja meditaatiota. Filmikuvaus on minulle rentouttavaa tekemistä: valokuvausta, mutta kuitenkin sen verran erilaista fiilikseltään, ettei se tunnu työltä”, itsekin filmille kuvaava Haarala kertoo.
Irti kasvottomista tiedostoista
Digitaalisuuden lähes rajaton kuva- tai musiikkikapasiteetti ei tee siitä läheisiä: mp3:n tai jpg:n voi omistaa, mutta sitä ei voi pitää käsissään. Filmikuvauksen ja vinyylien harrastajien puheessa korostuvat fyysisen formaatin konkreettisuus, asian pariin rauhoittuminen ja aito innostus asiaa kohtaan.
Onko syynä kyllästyminen teknologian räjähtäneeseen määrään vai millenniaalisukupolven nostalgiahaluisuus?
Monelle menneisyyden teknologia antaa mahdollisuuden pysähtyä virikkeitä ja näyttöjä täynnä olevassa arjessa. Digitaalisuus ei ole yksinomaan helpottanut ihmisten elämää, vaan täyttänyt sitä entisestään erilaisilla ärsykkeillä.
Retroteknologian suosion voi nähdä silittävän tätä kehitystä vastakarvaan: se pakottaa pysähtymään ja tekemään asiat “vaikeasti”.
Vinyylilevyt ja filmikamerat näyttävät tulleen jäädäkseen. Retropelikonsolien uusi tuleminen on edennyt 8-bittisestä Nintendo Entertainment Systemistä Playstationiin. C-kasetit ovat löytäneet tiensä punk-piireistä lifestyle-ketju Urban Outfittersin katalogiin.
Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan 2020-luvulla? On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ennustaa, mitkä asiat nousevat muotiin tulevalla vuosikymmenellä tai edes kolmen seuraavan vuoden sisällä. Viitteitä tulevaisuuden trendeistä voi saada kuitenkin tällä hetkellä pinnalla olevasta 1990-luvulta ammentavasta muodista.
Voisivatko VHS-nauhat tehdä paluun vastareaktiona ultrateräväpiirtotelevisioille ja keskittymiskyvyn vievälle Netflix-tulvalle? VHS-estetiikka onkin jo viime vuosina nostanut päätään kasettien häiriöistä kuvaa jäljittelevien mobiilisovellusten tulvana. Videokasettien nostalgia-arvoa ei voi kiistää, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että epätarkka ja työläs formaatti nauttisi tulevaisuudessa laajaa suosiota.
VHS saattaakin löytää uuden suosion keräilykohteena: Ebayssä Disneyn tiettyjen klassikkoelokuvien VHS-julkaisujen hinnat ovat nousseet jo tuhansiin dollareihin. Mutta suomenkieliset dubbaukset tuskin kiinnostavat kansainvälisiä keräilijöitä ja heidän kukkaroitaan.
Puhelinmaailmassa näyttäisi hullunkuriselta, jos 2000-luvun alun matkapuhelimet nousisivat uuteen suosioon älypuhelinten kehityskulun vastareaktiona. Nykyaikaisiin älypuhelimiin verrattuna Nokia 3310:n aikalaisten puolesta puhuvat lyömätön akunkesto ja irtautuminen jatkuvasta tavoitettavana olemisen paineesta. Tavoittamattomuus on tänä päivänä harvinaista, ja älypuhelinpaastot voivat olla tulevaisuuden luksusta.
Retroteknologian viehätyksessä keskeistä on hitaus ja tekemisen äärelle pysähtyminen. Nämä piirteet ovat varmasti mukana myös tulevaisuudessa keskustelua herättelevissä ilmiöissä.
Seuraava Instagram-vaikuttajien hehkuttama muoti-ilmiö voi piillä niin VHS-kaseteissa, älypuhelimista luopumisessa, käsinkirjoitetuissa kirjeissä – kenties painetussa sanassa, 1500-luvulle saakka juurensa ulottavassa printtimediassa.
Julkaistu ensimmäisen kerran 21.2.2019 Oulun ylioppilaslehden numerossa 1/2019.
Julkaistu
SHARE
Mirko Siikaluoma
Oululainen toimittaja, joka nukkuu liian usein liian vähän ja bongaa kirpputoreilta korneja levynkansia.
Yli kaksisataa kulttuuritapahtumaa samana yönä. Kuulostaa hurjalta, mutta uskottava on. Oulussa vietetään 15. elokuuta Taiteiden Yötä, jonka vuoksi kaupunki on täynnä erilaisia näyttelyitä, esityksiä ja installaatioita aamuun asti. Jos kokee huimausta Taiteiden Yön laajan ohjelmatarjonnan edessä, kannattaa seurata Oulun ylioppilaslehden kokoamaa lyhyttä läpileikkausta tapahtuman tarjonnasta. Koko ohjelman löydät Oulun Juhlaviikkojen verkkosivuilta. Ohjelman saa helposti mukaan myös myös Oulun juhlaviikot […]
Yli kaksisataa kulttuuritapahtumaa samana yönä. Kuulostaa hurjalta, mutta uskottava on. Oulussa vietetään 15. elokuuta Taiteiden Yötä, jonka vuoksi kaupunki on täynnä erilaisia näyttelyitä, esityksiä ja installaatioita aamuun asti.
Jos kokee huimausta Taiteiden Yön laajan ohjelmatarjonnan edessä, kannattaa seurata Oulun ylioppilaslehden kokoamaa lyhyttä läpileikkausta tapahtuman tarjonnasta. Koko ohjelman löydät Oulun Juhlaviikkojen verkkosivuilta. Ohjelman saa helposti mukaan myös myös Oulun juhlaviikot -sovelluksessa, jonka voi ladata App Storesta tai Google Playstä.
Oulun keskustassa järjestetään samanaikaisesti Taiteiden Yön kanssa myös keskustan Korttelihaipakka ja useita Oulun Muusajuhlien tapahtumia.
Snooker Time, Asemakatu 28
Jalot Pojat & Siveelliset Veljekset, kello 23–00
Musiikkia julkisten vessojen kävijöille? Kyllä vain, vessanseinäkirjoituksista ammentava duo taustabändeineen esittää materiaalia albumiltaan Vessakirjoitukset I & II.
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7
Flamencoyhdistys Palo Nuevo, kello 20–21.30
Ohjelmaan kuuluu muun muassa kirjailija Katri Rauanjoen puheburleski-alter ego Palma de Mallorca, joka esittää Valve-salissa maistiaisen tulevasta monologiesityksestä Ruumiillisia tarinoita – Cuentas corporales.
Hot Mess: OMVF-näyttely, kello 10–22
Valvegalleriassa nähdään tämän hetken todellisuutta pohtivaa kotimaista nykytaidetta.
Christian Petzold: Transit, kello 19
Saksalais-ranskalainen elokuva kertoo samannimiseen romaaniin pohjautuvan tarinan saksalaismiehityksen ajan Ranskasta. Elokuvan näet 8 euron hintaan Kulttuuritalo Valveen yläkerrassa.
Madetojan puisto
Photo Laundry, kello 15–20
Pohjoisen valokuvakeskuksen järjestämä Photo Laundry tarjoaa tilaisuuden vaihdella valokuvia. Pyykkinaruille ripustetuista valokuvista voi ottaa mieluisan, kunhan jättää omansa tilalle.
Valkean Kesäkatu, Isokatu 25
Cassiopeia goes PMMP, kello 20
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia esittää uutta materiaaliaan Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla.
Asematunneli, Hallituskatu
Rytmitunneli 2019, kello 19.30–21.30
Perinteinen Asematunnelin lyömäsoittimien jammailutapahtuma Rytmitunneli antaa jokaiselle mahdollisuuden vapauttaa sisäisen rumpalinsa.
Tukikohta, Sorvarintie 5
Äänenpainekammio))) Vol. 2, kello 18.30–00
Siinä voi meluherkkää hirvittää, kun Tukikohdan pommisuojassa esiintymässä nähdään oululaisia metelimuusikoita. Lavalle nousevat Montone & KVHH (Ambient, Noise), Jussi Alaraasakka (Drone, Minimal Techno), Sound+Vision (ääni- ja kuvataiteen yhteensulautuma), Aids Mom (Industrial Noise/PE), Tyhjä Pää (Experimental Electronics/Harsh Noise). Paikan sisäilman takia homeyliherkille suositellaan hengityssuojaimia.
Real Deal, Kirkkokatu 20
MISDIAGNOSIS, kello 12–06
Rita Juneksen maalauksiin pohjaava videoinstallaatio Real Dealissa.
Pikisaari, Pikisaarentie 13 ja 17
Designtori, kello 15–22
Neljättä kertaa Pikisaaressa järjestettävä Designtori tuo suomalaisen nykydesignin kaupunkikuvaan. Tapahtumassa muotoilijat ja taidekäsityöläiset myyvät tuotteitaan, kuten grafiikkaa ja vaatteita. Tämän lisäksi torilta saa myös syötävää ja juotavaa.
Julkaistu
SHARE
Helmi Juntunen
Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.
Opiskelijat ja opiskelijoiden taide näkyvät Vulcanaliassa tänä vuonna kaikessa. Cassiopeian ja Teekkaritorvien lisäksi opiskelijat ovat esillä tapahtuman koristelussa, josta vastaa Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämän Vulcanalian iltajuhlan eli Vulcanalia Festivalin esiintyjät ovat Pyhimys, Teekkaritorvet ja Cassiopeia. Tänä vuonna Vulcanalia Festivalia juhlitaan 11. syyskuuta Oulun Club Teatrialla.
Pyhimys (Mikko Heikki Matias Kuoppala) on suomalaisen räpin tunnetuimpia ja palkituimpia nykytekijöitä, jonka hitteihin lukeutuvat muun muassa Jättiläinen ja Kynnet, kynnet. Pyhimys on palkittu useaan otteeseen, tuoreina esimerkkeinä ovat kesällä saatu Juha Vainion sanoittajapalkinto ja tämän vuoden seitsemän Emma-patsasta. Soolouransa ohella Pyhimys tunnetaan myös Teflon Brothers ja Ruger Hauer -yhtyeiden jäsenenä, sekä yhteistyöstään Saimaa-yhtyeen kanssa.
”Artistibuukkaukseen vaikuttavat hintojen ja tarjousten kohtaaminen ja artistien aikataulut. Pyhimyksen tapauksessa aikataulut ja kiinnostus osuivat yhteen. Koettiin että Pyhimys kiinnostaa monia ja on ollut esillä tänä vuonna. Siksi Pyhimys oli meiltä selkeä valinta ja samalla myös suuri satsaus”, sanoo OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija Asta Salomaa.
Pyhimyksen ohella Teatrialla nähdään myös oululaisia opiskelijoita Teekkaritorvien ja Cassiopeian esiintyessä.
Teekkaritorvet on vuonna 1970 toimintansa aloittanut oululainen puhallinorkesteri, joka on tunnettu varsinkin Wappukonserteistaan.
Myös 40-vuotista taivaltaan keväällä juhlinut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia esiintyy tapahtumassa. Tänä vuonna levyllisen PMMP-yhtyeen kappaleita kuorosovituksina julkaissut Cassiopeia on kesällä palkittu ainoana pohjoissuomalaisena kuorona Tampereen Sävel -kuorokatselmuksessa.
Vulcanalian ennakkolipunmyynti alkaa 19. elokuuta. Viime vuonna Vulcanalia Festival myytiin loppuun jo ennakkoon. Asta Salomaa uskoo saman olevan mahdollista tänäkin vuonna.
Lippu kannattaa Salomaan mielestä ehdottomasti hankkia ennakkoon.
”Vaikka Teatria on iso, sekin voi myydä loppuun, koska meillä on tänä vuonna todella hyvät esiintyjät ja liput ovat halvat.”
Salomaan mukaan helpointa olisi ollut järjestää tapahtuma tänäkin vuonna Areena Oulussa, mutta järjestäjät halusivat tarjota vielä suuremmalle osalle opiskelijoista mahdollisuuden osallistua Vulcanaliaan.
Teatrialla järjestelyt ovat Salomaan mukaan sujuneet hyvin.
Opiskelijoiden kädenjälki näkyy
Opiskelijat ja opiskelijoiden taide näkyvät Vulcanaliassa tänä vuonna kaikessa. Cassiopeian ja Teekkaritorvien lisäksi opiskelijat pääsevät esiin tapahtuman koristelussa, josta vastaa Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri.
”Olemme halunneet opiskelijoiden näkyvän visuaalisessa puolessa ja esiintyjinä. Joka vuosi on yritetty huomioida opiskelijat, niin tänäkin vuonna. Opiskelijakulttuurin esiintuonti on meille tärkeää”, Asta Salomaa kertoo.
25. kerta toden sanoo
Tänä vuonna Vulcanalia järjestetään kenties viimeisen kerran, sillä seuraavia lukuvuoden avajaisia juhlitaan mahdollisesti OSAKO:n (Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan) kanssa. Totuttuun tapaan juhlapäivään kuuluvat iltajuhla Vulcanalia Festivalin lisäksi myös Linnanmaan kampuksen järjestömessut kello 10-14. Vulcanalia Festivalin viralliset jatkot pidetään Viihdemaailma Ilonassa.
OYY järjestää Vulcanalian jo 25. kerran. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin Rauhalan edustalla vuonna 1995. Vuonna 2003 juhlinta siirtyi Kuusisaareen ja 2012 Toppilan Möljälle. Vuoden 2014 jälkeen tapahtuman iltajuhla on järjestetty aina uudessa paikassa, viime vuonna Areena Oulussa.
Viime vuonna iltajuhlassa esiintyivät Teekkaritorvet, Satellite Stories ja Stig. Aiempina vuosina Vulcanaliassa ovat esiintyneet muun muassa Kauko Röyhkä, Musta Barbaari, Anssi Kela, Tuomas Kauhanen ja Redrama.
Julkaistu
SHARE
Helmi Juntunen
Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.
