The Southgates tähtää brittipopilla maailmalle

Brittipoppia ja kitararockia oikeilla soittimilla, oikealla asenteella. The Southgates on vakuuttanut nuoret ja vanhat saundillaan. Suosiota on tullut, vaikka musiikki ei ole setien tekemää nuorisomuotia ja koreografioita ei ole hiottu trikoissa tanssisalilla. Bändille on tärkeää pitää kaikki langat omissa käsissään.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

The Southgatesin tarina alkoi korona-aikana 2021, kun kolme musiikkilukiolaista päätti lähteä etäopiskelun vastapainoksi soittamaan ja jammailemaan yhdessä.

Kokoonpano muuttui lyhyessä ajassa muutaman kerran. Laulaja Eeli Rautio ja kitaristi Valle Forsman olivat mukana jo bändin syntyhetkellä ja vähän myöhemmin mukaan liittyi basisti Olli Holmi sekä rumpali Aapo Rautio. Kun Onni Björnholm tuli soittamaan koskettimia, täydellinen kokoonpano oli valmis.

”Aluksi jammailimme ja soitimme covereita, mutta se meidän saundimme oli jotenkin niin uniikki, että melkein heti mietittiin, että pitää tehdä omia biisejä”, Eeli Rautio muistelee.

”Kaikille oli jo silloin selvää, että haluamme tehdä The Stone Roses -vaikutteista brittipoppia”, kitaristi Valle Forsman lisää.

The Southgatesin tyylistä puhuttaessa mainitaan usein myös U2, The Cure, Oasis ja Blur. Miehet sanovat, että ovat jo kyllästyneet vertailuihin muihin bändeihin, mutta siihen se nuorella bändillä usein menee.

Esikuvat kuuluvat musiikissa, mutta materiaali vaihtelee tyyliltään ja voimaltaan. Kun kaikki langat ovat omissa käsissä, kaavoja ei tarvitse noudattaa ja kudelma on aina oman näköinen.

”Saundi on muuttunut ehkä rokimmaksi ja aggressiivisemmaksi, mutta idea ei ole vaihtunut. Meillä on myös todella pehmeitä balladeja. Aluksi oli ehkä enemmän The Smiths- ja indie-vaikutteita, mutta ne ovat jääneet jo taakse. Biiseistä huomaa, että kuuntelemme paljon eri genrejä”, muusikot pohtivat jatkaen sujuvasti toistensa lauseita.

Oma saundi syntyy yhteistyöllä 

Kun The Southgatesin biisit saivat positiivista palautetta, muusikko, Aknestikin keulakuva Jukka Takalo innostui bändistä. Ensimmäinen EP Sensation Presentation julkaistiin Takalon Valassaaret-levymerkin ja Hiljaisten Levyjen yhteistyönä 2023.

Takalo on auttanut nuoria muusikoita monessa, mutta ei puutu bändin saundiin. Bändi tekee ja sovittaa kappaleet yhdessä. Joskus biisi kehittyy yhdestä riffistä, joskus valmiina on jo pitkälle viety idea.

”Onni tuo usein reenikselle valmiin kuuloisia demoja”, basisti Olli Holmi valaisee.

”Ei ne biisit koskaan lopulta kuulosta alkuperäisiltä demoilta. Vasta yhdessä tekemällä ne alkavat kuulostaa meidän bändiltämme”, Onni Björnholm sanoo vaatimattomasti.

”Saundi syntyy yhdessä ja se syntyy aina helposti. Toisaalta meillä on tälläkin hetkellä tosi hyviä biisejä, jotka ovat jääneet roikkumaan pitkäksikin aikaa. Jos emme saa parissa tunnissa biisiä valmiiksi, se saattaa unohtua jopa puoleksi vuodeksi”, Forsman miettii.

”Sitten uusin biisimme Sometimes oli hetkessä valmis ja se sovitettiin kerralla puolessa tunnissa”, rumpali Aapo Rautio lisää. Biisien sanoituksista vastaa pääosin laulaja Eeli Rautio.

”Tekstit sävellyksiin ovat tavallaan jo olemassa jossakin, ja yritän vain löytää ne. Kun alamme soittamaan, tulee usein hyvin vahva tunne, millainen sanoituksen pitäisi olla. Joskus se on ihan tajunnanvirtaa.”

”Varsinkin alkuaikojen tekstit olivat vähän köykäisiä, mutta niissäkin olemme kehittyneet. Tarkoituksemme ei ole julistaa sanoilla. Tyyli ja tapamme tehdä, kaikki se mitä olemme lavalla, kertovat enemmän kuin tekstit”, miehet tähdentävät.

Nälkää ja korkeita tavoitteita 

Suosiota ja huomiota on tullut lyhyessä ajassa ympäri maailmaa. Striimauksia on eri kanavissa jo yhteensä yli satatuhatta. Suosio tuntuu hyvältä ja vähän yllättävältäkin. Nälkää kuitenkin riittää, ja miehet sanovat yhteen ääneen, että kuulijoita saisi olla enemmänkin.

”On mielenkiintoista katsoa, että meitä kuunnellaan esimerkiksi Meksikossa ja Australiassa. Frankfurtissa on joku, joka kuuntelee tosi paljon”, Holmi naurahtaa.

”Ei ole itsestäänselvää, että tällaiselle musiikille tänä aikana löytyy kuulijoita. Genre on nyt Suomessa todella marginaalissa”, Forsman lisää.

Yhtye kertoo, että haaveissa on soittaa Euroopan suurilla lavoilla, mutta omin voimin maailman valloitus on todella vaikeaa.

”Tällainen saundi on nyt Suomessa raikas ja tämä on aika uniikki juttu, mutta esimerkiksi Englannissa saman tyylisiä nuoria bändejä on tosi paljon. Sieltä löytyisi valmis skene, mutta erottautuminen olisi haastavampaa”, Eeli Rautio pohtii.

Kesän keikat festareilla Oulussa 

Bändi keikkailee kesän Oulun ja lähialueen festareilla, ja syksyllä on luvassa klubikeikkoja. Tähän mennessä on varmistunut kymmenisen keikkaa muun muassa Varjo-festivaaleilla, Maakisessa Martinniemessä, Piippurockissa ja Terassi Mayhemissä.

”Tarkoitus on myös järjestää itse ikärajaton keikka Kulttuurilaboratoriossa. Ne ovat olleet tosi onnistuneita. Meillä on paljon alaikäisiä kuuntelijoita”, Aapo Rautio sanoo.

”Kuuntelijamme ovat 13–20­-vuotiaita tai sitten yli nelikymppisiä, joille tämä saundi on jo nostalginen. Meidän pitäisi tavoittaa paremmin myös nuoret aikuiset”, Eeli Rautio tähdentää.

The Southgatesin miesten tavoitteena on, että rockin soittamisesta tulisi työ, jolla elättää itsensä. Rokkibändin arki ei ole kuitenkaan tavallista päivätyötä.

Bändi lämmitti yleisön Aknestikin juhlakiertueella neljänä iltana helmi-maaliskuun vaihteessa. Kiertue alkoi legendaariselta Tavastia-klubilta.

”Neljän päivän kiertueellakin olisi saanut olla ainakin yksi välipäivä ja hoksasimme, miksi joku Coldplay tilaa raiderissa takahuoneeseen joogamattoja ja muutakin kuin kaljaa”, Aapo Rautio nauraa.

”Se oli mahtava kokemus. Pääsimme soittamaan monessa erilaisessa paikassa, jotka kaikki olivat uusia meille.”

”Joka päivä saimme rutiinia ja pääsimme kokeilemaan erityylisiä settejä erilaisilla biiseillä. Tuntui, että kehityimme koko ajan ja viimeinen keikka oli soitannallisesti paras. Huomasimme myös, että Oulussa oli kotiyleisö, joka tunsi meidät.”

The Southgates odottaa jo kesän keikkoja. Hommaa tehdään tosissaan hauskanpitoa unohtamatta. Varjo-festivaalien keikka on bändille kesän kohokohta. Paikalla on varmasti innostunut kotiyleisö.

THE SOUTHGATES 
  • Kitaravetoista brittipoppia soittava bändi Oulusta.
  • Laulu Eeli Rautio, kitara Valle Forsman, basso Olli Holmi, Rummut Aapo Rautio ja koskettimet Onni Björnholm.
  • Bändin nimi löytyi, kun jalkapallon EM-kisoissa esiteltiin Englannin valmentaja Gareth Southgate
  • EP Sensation Presentation julkaistiin 2023 Hiljaiset levyt ja Valassaaret -levymerkkien yhteistyönä.
  • Yli 100 000 striimiä eri palveluissa. 
  • Kutsuttiin Tallin Music Weekiin, jossa oli mukana satoja promoottoreja.  
  • Esiintyy kesällä useilla festareilla Oulun seudulla.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Vapun viettoa vuosikymmenten varrella

Miltä vapun vietto on näyttänyt tasavuosikymmeniä sitten? Oulun ylioppilaslehti kurkisti lehden arkistoihin.

Opiskelijavapun juhlinta on pidentynyt vappuaaton ja vappupäivän pienimuotoisesta vietosta moniviikkoiseksi karkeloinniksi. Samalla vain teekkareiden juhlimasta tapahtumasta on tullut poikkitieteellinen, eri alojen opiskelijoita yhdistävä juhla. Jotkut perinteet pitävät vahvasti paikkansa, kuten vuodesta 1963 lähtien ilmestynyt vappulehti Ööpinen tai vuosikymmeniä vanha Franzénin lakitusperinne.

2014

Vuoden 2014 lehti ilmestyi sopivasti vappuaattona. Serpentiinikuvioidussa keskiaukeaman liitteessä esitel­tiin 15 vuotta täyttänyt Wesibussi. Vapun poikkitieteellisyys näkyi, sillä tapahtuma­kalenteriin oli nostettu menovinkki lähes jokaiselta opintoalalta. Näihin lukeutuivat luonnontieteilijöiden wappupiknik, Finanssin vappusauna, humanistien järjestämä Franzénin patsaan lakitus ja tietenkin teekkareiden aaton ja vappupäivän menot alkaen Rauhalasta käynnistyneestä Wappukulkueesta päättyen fuksilakkien polttohautaukseen.

Keskiaukeamalla lehden toimitus oli haastettu suunnittelemaan uusi haalari­merkki. Lisäksi kerrottiin ruotsalaisesta opiskelijavapusta ja todettiin, että ­Uumaja on huono vappukaupunki. ­Mikäli länsinaapurissa haluaa juhlia vappua, niin Lund tai Uppsala ovat lehden mukaan oikeat osoitteet. Lisäksi OYY:n hallituksen jäsenen Ville Siika­luoman kolumnissa muistutettiin ­vapun olevan sprintin sijaan pitkä maraton.

2004

Kaksikymmentä vuotta sitten vappu näkyi yllättävän vähän Oulun ylioppilaslehdessä. Huhtikuun 28. päivä ilmes­tyneen numeron kannessa komeili silloinen kansanedustaja Mikko Alatalo. Vapun menoihin oli nostettu ainoastaan teekkareiden tapahtumia. Lehden ­mukaan ”teekkarit ovat huomanneet yhden päivän rajallisuuden ja ovat siksi jatkaneet vapun viettoa useammalle päivälle.”

Katsauksessa oli myös ”visusti navan alapuolella” oleva arkkitehtiopiskelijoiden vappulehti Ööpinen ja lukijoille oli tarjolla simaresepti.

Vaikka vappu onkin työväen ­juhla, ­yllättäen lehden Menot-palstalla ­ainoa poliittisten järjestöjen ilmoitus oli ­Oulun kokoomusnuorten Wappuboolit-­tapahtuma vappuaattona.

1994

Lama-ajan kurjuus taisi näkyä vuoden 1994 vappu­numeroissa, sillä kevään tuloa ei juuri juhlittu. Vappua edeltävässä lehdessä (7/1994) ainoastaan legendaarinen opiskelijaravintola ­Reidar mainosti vappuna järjestettävää discoa sekä lauantain ja sunnuntain päiväkaljoja. Vapun jälkeisen lehden (8/1994) kannessa oli kuva­kooste vapun vietosta. Otoksiin on päätynyt haalari­asuista vapun viettäjää kirkkovene­souduista, fuksi­uitoista ja muista tapahtumista.

1984

Jos vappu oli lyhyt 90-luvulla, oli se lehden perusteella vielä tiiviimpi ­kasarilla. Ylioppilaskunta juhlisti vappua silloisella ylioppilastalolla Rauhalassa. Tarjolla oli runonlausuntaa, yhteislaulua ja esiintymässä oli myös nimettömäksi jäänyt Arkkitehtikillan bändi. Lisäksi ohjelmaan oli merkitty muun muassa ”Hyvän aaton toivotukset” ja ”Wapaamuotoista Wapunviettoa”.

Erityishuomiona mainittakoon, että Franzénin lakitus tapahtui vappuaattona klo 16 – nykyään tapahtuma on klo 12. Lehden perusteella teekkareiden fuksiuittojen sijaan ensimmäisen vuoden tekniikan opiskelijoille järjestettiin erillinen fuksikaste.

Lisäksi Kom-teatteri esitti vappu­päivänä Avattu ovi -näytöksen, joka perustui ”neuvostoliittolaisten trubaduurien Bulat Okudžavan ja Vladimir Vysotskin lauluihin”.

Lehdestä löytyy myös meteoro­logi Erkki Harjaman vastine tekniikan ylioppilaiden lähettämään kirjeeseen koskien wappusäätä. Harjama kirjoittaa yrittävänsä parhaansa wappusään suhteen, mutta takatalvi kuulemma kolkuttelee ovella.


Kommentti

Olen opiskelijavapun suuri fani. Parhaimpia opiskelijaelämäni kokemuksia oli vuonna 2014 kahden viikon vapun viettäminen. Tämä oli sopivan mittainen rypistys: tapahtumia riitti jokaiselle päivälle, mutta toisaalta myös kevyempiä päiviä mahtui sekaan, eikä aina tarvinnut riekkua aamuyöhön asti.

Usein vapusta puhutaan nimenomaan teekkareiden vappuna. Vaikka vapun näkyvimmät päätapahtumat ovat tekniikan alan opiskelijoiden järjestämiä, kuten Prosessikillan kirkkovenesoudut tai vappuaaton fuksiuitot, näen vapun ennen kaikkea poikkitieteellisenä juhlana. Tämä muutos on lehden arkistoja selaillessa tapahtunut jossain 2010-luvun tienoilla. Esimerkiksi kattokiltojen yhteiset vapun avajaiset järjestettiin hatarien muistikuvieni perusteella ensimmäisen kerran vuoden 2014 tietämillä.

Absurdiudessaan oma suosikkini vapputapahtumista on Ashematunnelin örinät. Mikä olisikaan hienompaa kuin valvoa aamuyön pikkutunneille ja öristä (lue: huutaa) hetki asematunnelissa?

Itseäni vapussa kiehtoo juuri sen monipuolisuus. Yhtenä päivänä voi osallistua satojen muiden bilettäjien kanssa reiveihin, toisena taas viettää oman pienen järjestön kesken leppoisaa saunailtaa. Laajasta tapahtumien vappubuffetista voi kukin koota lautaselleen haluamansa kattauksen. Opiskelijayhteisön monimuotoisuus näkyy ja kuuluu.

Sopii toisaalta heittää ilmoille kysymys, onko opiskelijavappu jo liian pitkä? Sopivasti nimettyjen ”Humanistit ekana” ja ”Humanistit vikana” tapahtumien välissä kun on tänä vuonna peräti kuukausi. Missä menee tarjonnan ja kysynnän raja? Onko tapahtuma vappuinen vain ajankohdan perusteella vai pitäisikö sen näkyä sisällössäkin?

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Taide-energia vie seikkailemaan

Valokuvataiteilija Vera Lakovaara suhtautuu tapahtumakuvaukseen seikkailuna. Innostuksen lisäksi hän on kokenut myös sen kun luovuus loppuu.

Frozen People kerää festarikansan jälleen maaliskuun alussa meren jäälle. Talviolosuhteissa tanssitaan elektronisen musiikin tahtiin ja nautitaan pohjoisuudesta ammentavista performansseista ja installaatioista. Valotaiteen, taidenurkkausten ja osallistavien teosten keskeltä saattaa havaita myös kuvakulmia etsivän pilkkihaalarihahmon. 

Vera Lakovaara on useamman kerran kuvauskeikalla havahtunut tilanteesta, jossa viereen kerääntynyt porukka seuraa huvittuneena hänen työtään. Joskus hän makaa taideteoksen sisällä, toisinaan kiipeää katonharjalle. 

“Se on mun tyyli, rymytä ja mennä”, Lakovaara avaa lapsenomaista lähestymistapaansa.

Kun Lakovaara kokeili suunnitella tapahtumakuvauskeikkoja ja lähestyi niitä unelmaotokset mielessään, moni kiinnostava spontaani tilanne jäi tallentamatta. Nykyään hän luottaa uteliaisuuteen ja kokeilunhaluun. Yleensä mielessä on hahmotelma, josta lopputulos useimmiten poikkeaa. Ja silloin tavoite on saavutettu. 

“Menen tapahtumiin seikkailemaan. Odotan etukäteen, mitä löydän sieltä, täältä ja tuolta. Kokeilen ja ihmettelen.” 

Valokuvaajana hän havainnoi ympäristöä koko ajan. Tiedostamatta sieltä tarjoutuu kuva-aiheita: värejä, linjoja, yksityiskohtia. Inspiraatiota hän ammentaa käsittelemällä itselle merkittäviä aiheita, joihin uskoo monen samaistuvan. Muiden kuvissa hän ihailee oivalluksia, ja poimii niistä tyyliseikkoja omiin kokeiluihinsa. 

Vera Lakovaara on yksi vakiokasvoista kameroiden takana Frozen Peoplessa. Kuva: Vera Lakovaara.

Innostusta herättävien aiheiden kirjoa kuvaa se, ettei Lakovaara ole koskaan kieltäytynyt kuvauskutsusta muista kuin aikataulullisista syistä. 

“Jokainen tapahtuma on aina merkityksellinen. Mitä tahansa siellä on, niin menen paikalle katsomaan ja kokemaan kuin Bilbo Hobittimeemissä: I’m going for an adventure!” 

Useamman vuoden kuvauskokemuksella oma tyyli on jo ehtinyt hahmottua. Kun asiakas tilaa häneltä kuvia, lopputuloksen voi olettaa heijastavan sitä. Lakovaaran leimaan liittyy taiteellisuus, johon passikuvat taipuvat huonosti, vaikka niitäkin hän ottaa tarvittaessa. 

Kuvauskeikan saatteeksi saatetaan sanoa “tee sun juttu”. Tällöin Lakovaara tietää asiakkaan toiveen toteutuvan parhaiten oman seikkailulähtökohtansa kautta. Promokuvauksissa lähestymistapa on toinen, sillä bändeillä on usein visuaalisesta ilmeestä oma visionsa. Näissä projekteissa antoisaa on juuri ideoiden pallottelu yhdessä. 

Taide-energiaa ja ääritunteilua 

Kun yläasteella lähes kaikilla oli Canonin järjestelmäkamerat, Lakovaara ei ollut yksi heistä. Hän kiinnostui valokuvauksesta vasta pandemian aikaan, koronan viedessä lukion jälkeiset ravintola-alan työt. Päästyään OSAOlle media-alan perustutkinto-opiskelijaksi hän keskittyi ensin videotuotantoon. 

Suuri innostus valokuvaukseen syttyi, kun Lakovaara päätyi still-kuvaajaksi yhteen konservatorion opiskelijakonserteista, joiden live-tuotannossa oli ollut mukana. Kuvista tykättiin, ja nyt, muutama vuosi myöhemmin hän on kuvannut Frozen Peoplen lisäksi muun muassa useita oululaisia yhtyeitä, Höyhtyän Ostarifestareita sekä muita taide- ja kulttuuritapahtumia. 

Oulu Urban Culturen tapahtumiin pääsy avautui harjoittelun kautta. Ostarifestareille häntä puolestaan kysyttiin ennen kuin ehti itse tarjoutua. Suhteistakin on ollut hyötyä, mutta toisaalta myös verkostojen luominen on vienyt aikaa. Oman aktiivisuuden lisäksi olennaista on uskoa omaan juttuunsa ja pitää tekemisen perimmäinen syy kirkkaana.  

Kun Lakovaaran omaa motivaatiota kysyy, saa nopean vastauksen: “Musta se on vaan niin kivaa! Itselle ääritunteilijana kun jokin asia on kivaa, niin se on sitä satatuhatkertaisesti. Ja kun on kivaa, olen luovimmillani.” 

Kuva: Vera Lakovaara.

Vaikka Lakovaara kokee kuvaamisen tällä hetkellä pääjuttunaan, se ei ole hänen päätyönsä. Kokoaikatyö kahvilassa ja satunnaiset joogaopettajan sijaistukset tarjoavat vastapainoa ja palautumista. 

Valokuvaus on hänelle itseilmaisun ja tunteiden käsittelyn keino. Joskus se tarkoittaa intuitiivisesti syntyvää lopputulosta, mutta useimmiten vaatii runsaasti ajatustyötä. On myös kausia, jolloin luovuus loppuu kesken. 

Pakottamiseen hän ei usko, ja ilman sitäkin omat aihiot ja visiot jatkavat loputonta kerääntymistään. 

“Kutsun kertymää taide-energiaksi. Kun sitä pakkautuu tarpeeksi, projekti nousee mieleen koko ajan, eikä jätä rauhaan. Se saa viimeistään liikkeelle toteuttamaan.” 

Toisinaan herää utopistinen pelko taitojen katoamisesta niinä hetkinä, kun ei kuvaa. Niin kauan kuin sisäinen motivaatio on tallella, hän ei kuitenkaan usko niin käyvän. 

Ennen valokuvaamista Lakovaara ei kokenut olevansa aktiivinen kaupunkikulttuuriravaaja. Ensimmäinen Frozen People kuitenkin herätti kiinnostuksen.  

“Mitä tää on? Täällä tehdään älysiistejä juttuja, projektien kautta tapaa uskomattoman taitavia ihmisiä. Tapahtumat tuovat talentteja esiin.” 

Samankaltaisia yllättymiskokemuksia hän odottaa tulevalta Frozen People -tapahtumalta, jonka kuvaus kuuluu tulevan kevään suurimpiin projekteihin. Kesää kohti valokuvausarki kiihtyy, mutta tilaustöiden lisäksi on suunnitteilla myös muutamien omien aihioiden toteutus.  

“En paljasta vielä enempää, mutta niistä kuullaan taas viimeistään silloin kun taide-energiaa pakkautuu liikaa!” 


Kuka?

  • Vera Lakovaara 
  • Valokuvataiteilija 
  • Mediapalvelujen toteuttaja, OSAO, 2023 
  • Joogaopettaja, RYT-200 (200 h Registered Yoga Teacher)
  • Kuvannut muun muassa paikallisia yhtyeitä, Höyhtyän Ostarifestareita, sekä Oulu Urban Culturen tapahtumia, joista tunnetuimpana kevättalvella järjestettävä Frozen People.
  • Seuraava Frozen People, elektronisen musiikin ja pohjoisen taiteen festivaali, järjestetään Nallikarissa lauantaina 2.3.2024.
  • Työskentelee myös ravintola-alalla.
  • Instagram: @v3rde_ 

Jenni Maalismaa

Lue lisää:

Sadan henkilön sitcom

PahkiSpeksi on oululainen, poikkitieteellinen speksi, johon ohjaaja Hanna Hietalan mukaan otetaan ”kaikenkarvaista kansaa mukaan”. Speksit ovat tärkeä osa opiskelijakulttuuria Pohjoismaissa.

Opiskelijoilta muille opiskelijoille suuntautuvalle matalan kynnyksen kulttuuritarjonnalle on selkeä tarve. Yksi tähän tarpeeseen vastaavista kulttuurimuodoista on speksi. Speksi on PAHKI ry:n verkkosivujen mukaan ”yksinkertaisimmillaan improvisaatiota hyödyntävä musikaaliteatteri.” Improvisaatio erottaakin speksin esimerkiksi teatterista. Speksissä kuka tahansa yleisöstä voi huutaa esityksen aikana “omstart”, jonka myötä lavalla esitetään edellinen kohtaus uudestaan improvisoiden. Omstart-huutoihin liitetään usein myös määre, esimerkiksi “omstart, näyttelijät vaihtavat paikkoja” tai “omstart, ruotsiksi”.

Oululaisen poikkiteteellisen PahkiSpeksin teemana on tänä vuonna sitcom eli tilannekomedia. Produktiota ohjaa Hanna Hietala, käsikirjoitusvastaavina toimivat Venla Lääperi ja Valtteri Moilanen ja vastaavana tuottajana on Itu Torvinen.

PahkiSpeksin järjestyksessään 11. produktion inspiraatioksi Hietala mainitsee muun muassa Frendit, Frasierin ja Seinfeldin. ”Tavoitteena on saada yleisölle tunne, että he tulevat tv-sarjan kuvauksiin”, kertoo Hietala. Esityksen kaksi näytöstä ovat kuin kaksi kuvitteellisen televisiosarjan jaksoa.

”Elokuvamaailmasta olemme siirtyneet television ja komedian puolelle. Aiemminhan teemana on ollut esimerkiksi fantasia tai scifi. Esitystä on ollut mielenkiintoista ohjata, kun elementit ovat erilaisia aiempiin kausiin verrattuna”, sanoo Hietala. ”Tulette näkemään lavalla jotain, mitä ei ole siellä ennen näkynyt.”

Ensilipastuksella-niminen esitys sijoittuu Ouluun ja kertoo opiskelijaporukasta ja heidän kommelluksistaan.

Tämän vuoden PahkiSpeksi on ottanut insipraatiota sitcomeista ja ystäväporukoista. Vasemmalta takarivissä Tuukka Suhonen, Itu Torvinen, Aleksi Niskavaara sekä Juulia Herukka. Eturivissä vasemmalta Joakim Leppälä, Hanna Hietala sekä Elisa Tahkola. Kuva Siri Kerola.

Luokanopettajaopiskelija Hietala kokee, että ohjauskokemus tukee tulevia työtehtäviä. Hän on opiskellut myös draamakasvatusta. ”Draama on hyvä opettajan työkalu.”

Itu Torvinen puolestaan on toiminut PahkiSpeksissä aiemmin useassa roolissa ja on tänä vuonna vastaava tuottaja. ”Tajusin speksin myötä, että haluan tehdä kulttuurialalla töitä”, Oulun ammattikorkeakoulussa medianomiksi opiskeleva Torvinen toteaa.

Sekä Hietala että Torvinen ovat olleet mukana järjestön toiminnassa vuodesta 2018 lähtien. ”PahkiSpeksissä minua on pitänyt kiinni yhteisöllisyys ja hyvä fiilis”, sanoo Hietala.

Innostuneita tekijöitä

Yleisölle näkyvin osa speksiä ovat näyttelijät, mutta PahkiSpeksiä on tekemässä yhteensä noin sata henkilöä. ”Tänä vuonna hakemuksia oli ennätysmäärä ja väkeä on jouduttu karsimaan”, sanoo Hietala. Syyskuun castingtilaisuuteen eli roolitukseen oli lähes 70 ilmoittautunutta. ”Aiempina vuosina esimerkiksi lavakäsiksi eli stageiksi on voitu ottaa kaikki halukkaat, nyt täytyi karsia. Samoin tanssijoissa, laulajissa ja näyttelijöissä hakijamäärät ovat olleet suuria.”

Stagejen rooli on siirtää lavasteita kohtausten välillä sekä toimia esimerkiksi avustajina joukkokohtauksissa.

Hietala ja Torvinen näkevät hakijoiden runsauden hyvänä asiana. ”Mitä enemmän meillä on kiinnostuneita ihmisiä, sitä enemmän tuotanto pääsee kehittymään. Uusien vastaavien myötä uusia kehitysideoita on toteutettu”, Hietala kertoo. ”Järjestön kuuluukin uudistua jatkuvasti,” Torvinen sanoo.

PahkiSpeksiä tuottava PAHKI ry perustettiin vuonna 2012 ja ensimmäinen produktio esitettiin keväällä 2013. Koronapandemia katkaisi vuosittaiset esitykset ja aiheutti toiminnalle haasteita. ”Kun Tahtojen sota esitettiin keväällä 2022, yleisössä oli paljon ensikertalaisia”, sanoo Torvinen.

”Koronavuosien jälkeen PahkiSpeksi on isompi kuin koskaan. Innostus Pahkia kohtaan on selkeästi nousussa”, Hietala iloitsee.

Poikkitieteellinen produktio

PahkiSpeksin tuotanto on jaettu tiimeihin. Esimerkiksi lavastuksesta huolehtii yksi tiimi, puvustuksesta taas toinen. Torvisen mukaan tänä vuonna tekijöissä on selkeästi sukupolvenvaihdos. ”Meillä on todella paljon uusia vastaavia ja uusia tiimiläisiä. Me olemme Hannan kanssa nyt ne konkarit.”

Aiempaa osaamista PahkiSpeksin tekeminen ei vaadi. ”Ainoastaan bändissä pitää osata soittaa ja tanssitiimissä pitää olla jonkinlaista taustaa tanssista”, Hietala kertoo. ”Muihin tiimeihin ei ole mitään ennakkovaatimusta.”

Tanssitiimi on yksi harvoista PahkiSpeksissä, joihin vaaditaan aiempia näyttöjä. Kuvassa vasemmalta Emma Sutinen, Noomi Heikkilä, Saana Haapala, Janna Korpilahti, Satu Käkelä sekä Niki Räsänen. Kuva Siri Kerola.

Myös tuotannon poikkitieteellisyys näkyy. ”Meillä on todella paljon oamkilaisia mukana”, Torvinen kertoo. Hän muistelee speksiuransa alussa mukana olleen hyvin paljon humanisteja, mutta nyt tekijöitä löytyy yhä useammalta eri alalta kahdesta eri korkeakoulusta. Tuotannon laajuus myös vie kohti monialaisuutta: näyttelijöiden, tanssijoiden ja soittajien lisäksi tarvitaan esimerkiksi valoteknikkoja. ”Tarvitsemme myös ihmisiä, jotka keittävät kahvia ja juttelevat muiden kanssa”, Torvinen kertoo tuotannon sosiaalisesta puolesta.

Tämän vuoden produktio on pysynyt hyvin aikataulussa. PAHKI ry:n hallitus valitsi ohjaajan sekä esityksen synopsiksen vuoden 2023 keväällä. Käsikirjoitus valmistui nopeasti ja muut tiimit pääsivät tarttumaan toimeen. Torvisen mukaan PahkiSpeksin aikataulu on opiskelijajärjestölle aika villi. ”Esitykset ovat maaliskuussa, ja seuraavaa hommaa lähdetään tekemään jo huhtikuussa.”

Yhtenä haasteena on ollut toimivien tilojen löytäminen. Osa kaupungin nuorisotiloista alkaa olla käyttöikänsä päässä, eikä korvaavia, harrastejärjestöille riittävän edullisia tiloja ole tarjolla.

PahkiSpeksin lisäksi Oulussa toimii lääketieteen opiskelijoiden Terwaspeksi sekä lääketieteen alumnien Pikispeksi. Speksikulttuureissa on eroja, eikä Torvisen mukaan produktioiden välillä ole kilpailua. Terwaspeksin kanssa tehdään yhteistyötä. ”Aikatauluja olemme katsoneet yhdessä, jotta yleisö pääsisi katsomaan kaikkien esityksiä. Kyseessä on kaksi aivan erillistä produktiota, joilla on aivan eri tavat toimia.” 

Myös Hietala kokee asian samoin. ”Itse haluan nostattaa ja mainostaa kaikkia speksejä. Olemme keränneet pieniä porukoita katsomaan muita speksejä Tampereelle, Rovaniemelle tai tänne Ouluun.”

Kun speksiä katsomassa on muita alan harrastajia, näkyy se myös lavalle. ”Totta kai yleisöstä huudellaan mitä typerimpiä omstarteja ja katsotaan, miten niihin vastataan.”

PahkiSpeksin esitykset Tullisalissa 9.3., 10.3. sekä 12.3., 13.3. ja 14.3. Lipunmyynti alkaa 21.2. Liput osoitteesta pahki.fi.

Muokattu 22.2. klo 12.24: Korjattu kuvatekstiin kuvissa esiintyvien tiedot.

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Klassikkoainesta läskistä

Monologinäytelmä LÄSKI saa ensi-iltansa Oulun ylioppilasteatterilla 9. helmikuuta. LÄSKI on Raisa Omaheimon omakohtainen monologi lihavuudesta, yhteiskunnan suhtautumisesta lihavuuteen sekä omasta kehosuhteesta. Se sai ensiesityksensä vuonna 2016. Nyt Elina Kilkun dramatisoimaa tekstiä esitetään ja ohjataan Oulun ylioppilasteatterin konkareiden toimesta, sillä tekijöinä nähdään pitkäaikaiset OYT:läiset Anna-Kaisa Kettunen ja Heidi Maria Huotari.

TEKSTI Sanna Niemi

KUVAT Sanna Niemi

Monologinäytelmä LÄSKI saa ensi-iltansa Oulun ylioppilasteatterilla 9. helmikuuta. LÄSKI on Raisa Omaheimon omakohtainen monologi lihavuudesta, yhteiskunnan suhtautumisesta lihavuuteen sekä omasta kehosuhteesta. Se sai ensiesityksensä vuonna 2016. Monologi käsittelee lihavuutta ja sen ympärillä vellovaa negatiivista ilmapiiriä sekä kertoo läskin omasta kehosuhteesta.

Omaheimo voitti monologillaan Vasemmistonaisten Pro feminismi -palkinnon vuonna 2016. Teos herätti paljon keskustelua ja toi lihavien äänen kuuluviin. Nyt Elina Kilkun dramatisoimaa tekstiä esitetään ja ohjataan Oulun ylioppilasteatterin konkareiden toimesta, sillä tekijöinä nähdään pitkäaikaiset OYT:läiset Anna-Kaisa Kettunen ja Heidi Maria Huotari.

Esitys on tuotu Valveelle intensiivisenä kokonaisuutena, jossa on ainesta klassikoksi. “Toivottavasti tulevaisuudessa esityksessä esiintyvät tilanteet eivät enää päde ja teoksen tapahtumia katsotaan kauhulla”, kertoo monologin ohjannut Huotari. 

Läski, rasvainen monologi lihavuudesta on nyt ensimmäistä kertaa lavalla muiden esittämänä. ”Olen tosi iloinen ja onnellinen, että näinkin provosoiva ja mielipiteitä herättävä teos jatkaa elämää”, kertoo Omaheimo.

Omaheimolle alkuperäisen monologin kehittely lähti liikkeelle tilanteesta, kun hän kertoi ystävälleen Elina Kilkulle kaljalla käynnin yhteydessä kuulemastaan ”Saatanan läski!” huutelusta. Ystävästä, joka lopulta toimi myös esityksen ohjaajana, huutelu oli järkyttävää. Omaheimo taas piti tilannetta aivan tavallisena. Oli arkinen asia, että joku satunnainen henkilö toimii näin. Lihavuus oli aihe, jota hän halusi tutkia lisää omakohtaisten kokemusten kautta. 

Ylioppilasteatterin esityksen päähenkilö on teatterin moniosaaja Anna-Kaisa Kettunen. Hän tunnistaa aihepiirin kokemukset myös omalla kohdallaan.

Kettunen luki Omaheimon vuonna 2022 julkaistun kirjan Ratkaisuja läskeille, joka käsittelee läskifobiaa ja lihavien kohtaamia ongelmia muun muassa terveydenhuollossa, jossa hoidoksi vaivaan kuin vaivaan tarjotaan vain laihduttamista. 

Kuvassa Anna-Kaisa Kettunen. Kuva Juuso Haarala.

Omaheimon teos kolahti Kettuselle henkilökohtaisesti. Elämä lihavana ja sen kautta tulleet epäkohdat ovat tulleet vastaan omassa elämässä monissa tilanteissa. Kettunen tutustui myös Omaheimon Läski-monologiin ja ehdotti sen esittämistä Ylioppilasteatterissa.

Huotari ja Kettunen ovat työskennelleet pitkään yhdessä teatterin parissa. Yhteistyö molemmille tärkeän aiheen parissa on ollut loistavaa. Intensiivisessä teoksessa toimivat kemiat ohjaajan ja näyttelijän välillä ovatkin tärkeässä roolissa. 

Huotarin (vas.) ja Kettusen (oik.) mukaan intensiivisessä teoksessa toimivat kemiat ohjaajan ja näyttelijän välillä ovat tärkeässä roolissa.

Monologista on rakennettu monipuolinen tunnin kokonaisuus, jossa tempo ja tyyli vaihtelevat. Lavalla voi nähdä mustan huumorin Stand uppia, päiväkirjamaista, modernia sekä perinteistä tulkintaa. Huotari on toiminut ohjaajana yleisön silminä ja kertoo että esityksessä tapahtuu paljon puheen ympärillä. 

Monologin riskinä voi olla yleisön kiinnostuksen lopahtaminen esiintyjään, mutta Huotarin mukaan tässä esityksessä ei ole sitä vaaraa. Hän on intohimoinen monologin harrastaja ja kokee, että teos on onnistunut esimerkki tässä herkullisessa ja hieman vaarallisessa taiteenlajissa.

Teos on yhteiskunnallisesti kantaaottava. Monologi etenee kohti itsensä hyväksymistä ja raadollisuudesta huolimatta se on lohdullinen. Et ole yksin.

LÄSKI ensi-ilta: 9.2.2024 klo 19 Kulttuuritalo Valveella.  Liput 15/10 € Valve ja Ticketmaster. Ikäsuositus +13. Lisätietoa ja esitysajat Oulun Ylioppilasteatterin verkkosivuilta.

Sanna Niemi

Olen muutaman mutkan kautta Ouluun päätynyt journalismin opiskelija. Kahvilat, kulttuuri, ihmiset, erilaiset urheilulajit sekä reissut iskee ja inspiroi tällä hetkellä.

Lue lisää:

Terwaspeksi vie aikamatkalle keskiaikaan – speksi itse lähtee esitysmatkalle kaikkiin lääkiskaupunkeihin

Oulun lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden Terwaspeksiä on tehty vuodesta 2010 lähtien. Käsikirjoitettua näytelmää, musiikkia ja improvisaatiota yhdistelevät speksinäytökset alkavat helmikuussa ja viimeisen näytöksen ”Omstart!”-huutoja kuullaan maaliskuun puolella. Patinoituneiden runojen painoksi nimetty speksi käy myös kiertueella kaikissa yliopistokaupungeissa, joissa voi opiskella lääketiedettä.

TEKSTI Miia Torro

KUVAT Miia Torro

Tammikuisena tiistai-iltana kulttuuritalo Valveen suurimmassa salissa käy kuhina. Lääketieteen alumnien esittämän Pikispeksin tekijät purkavat oman näytöskautensa tykötarpeita tehdäkseen tilaa saman alan opiskelijoiden speksille. Oulun lääketieteellisen killan jäsenten toteuttaman Terwaspeksin vuoden 2024 näytökset alkavat 10. helmikuuta Pohjankartanon juhlasalissa, ja Valveella on alkamassa esityksen läpimenoharjoitus. Harjoituksiin valmistautuvien tekijöiden keskuudessa tunnelmat ovat innostuneen odottavat, kun aikaa ensi-iltaan on enää muutama viikko.

”On tosi hyvä fiilis! Paljon on tehty ja treenattu ja paljon on valmiina. On jännittävää, kutkuttavaa, ihanaa ja nyt kun on läpimenoharjoitus, niin näkee paremmin tämän hetken kokonaisuuden ja mitä pitää vielä tehdä. Aika kivaa, että esitykset ovat jo niin pian, mutta silti vähän kauhistuttaa”, ohjaaja Paula Kilponen nauraa ennen harjoituksen alkua.

”Joka vuosi tuntuu, että viimeiset viikot ovat sellaisia ’apua apua apua’, mutta kyllä kaikki sitten hoituu. Siihen luottaa, että kaikki valmistuu. Jännittää, mutta hyvällä tavalla”, aiempina vuosina tanssitehtävissä mukana ollut toinen ohjaaja Roosa Rokkanen jatkaa.

Terwaspeksi vie tänä vuonna yleisönsä aikamatkalle 1300-luvulle. Sobottan perhe joutuu pakenemaan kotikylästään välttääkseen joutumasta mustan surman kouriin. Turvapaikka löytyy luostarista, mutta kaikki ei olekaan sitä, miltä ensin näyttää.

”Käsikirjoituksen tekeminen on ollut pitkä prosessi. Se ei ole ihan niin perinteinen tarina ja emme halunneet esimerkiksi romantiikkaa lainkaan. Tiesimme, että on vähän ehkä uhkarohkea päätös sitoa lääketiedettä mukaan juoneen, mutta halusimme tuoda tällaisen keskiaikaisen parantolakulttuurin speksiin”, kuvailee Maija Pitkänen, joka on tehnyt käsikirjoituksen yhdessä Ella Karjalaisen kanssa.

Patinoituneiden runojen painon työryhmässä on mukana noin satakunta opiskelijaa, joista monella on kokemusta speksin tekemisestä ennestään. Tuottajan tehtävät Joni Karlbomin kanssa jakava Lotta Laine on kolmatta vuotta mukana Terwaspeksissä. Lisäksi hänellä on kokemusta Turun speksimaailmasta aiempien opiskelujensa ajalta. 

”En varmaan olisi uskaltanut lähteä tuottajaksi, jos ei olisi ollut jotain hajua speksin tekemisestä. Olen nyt ensimmäistä kertaa tuottajana, niin en toki tiedä vielä kaikkia tehtävän saloja. Pestiä vastaanottaessa tiesin astuvani isoihin saappaisiin ja että tekemistä riittää, mutta varmasti aiemmasta kokemuksesta oli hyötyä”, Laine pohtii.

Joissakin tehtävissä aiempi kokemus on melkeinpä pakollista. Ohjaajat paljastavat, että edeltävän vuoden ohjaajat kysyvät itselleen seuraajia, ja katse kohdistuu usein etenkin kokeneimpien näyttelijöiden joukkoon. Tämän vuoden ohjaajakaksikossa se tarkoittaa Kilposta, joka on aiemmin näytellyt Terwaspekseissä fuksivuodestaan lähtien.

”Ei tätä voisi oikein tehdä, jos ei olisi taustaa speksistä. Tässä tarvitsee tietoa siitä, miten asiat toimivat”, hän sanoo.

”Meillä on hyvä kombo siinä, että Paulalla on kokemusta näyttelemisestä, miten he treenaavat ja mitä pitää ottaa huomioon. Minä olen ollut aiemmin kaksi vuotta tanssivastaavana, niin minulla on näkemystä siitä, miten vastaavan tehtävissä asiat toimivat. Meillä on vastaavien kanssa paljon palavereita ja tiedän, miten niitä asioita hoidetaan ja mitä pitää ennakoida”, Rokkanen kertoo. 

”Täydellinen kombo”, Kilponen tiivistää.

Ohjaajat Paula Kilponen (vas.) ja Roosa Rokkanen (oik.) odottavat jännityksen sekaisin tuntein esitysten alkua.

Pelkästään kokeneiden tekijöiden turvin speksi ei toteudu, ja tänäkin vuonna mukana on ensikertalaisia. Yksi heistä on näyttelijänä lavalle nouseva Joona Valtti, jolle speksit ovat aiemmin tulleet tutuksi katsojana. Aiempaa näyttelijän kokemusta on karttunut lukioaikoina.

”Olen tykännyt katsoa speksejä ja se on vaikuttanut hauskalta hommalta. Ajattelin, että pitääpä heittäytyä mukaan ja että voisin pärjätä näyttelemisessä”, improamisesta pitävä Valtti sanoo.

”Tykkään sellaisista omstarteista, kun jotain tehdään uusiksi ja nautin paljon siitä, että se muuttaa hieman tarinaa. Meillä oli kerran harjoituksissa sellainen, että vuohi osallistuu esitykseen. Muistuttelin siitä seuraavassakin kohtauksessa, joten se tuli osaksi tarinaa”, hän jatkaa.

Joona Valtti on ensimmäistä kertaa mukana speksissä.

Terwaspeksi ei viihdytä vain oululaisia yleisöjä. Näytöskauteen kuuluu myös kiertue, joka kurvaa tänä vuonna neljään eri kaupunkiin 4.-8. maaliskuuta. Esitykset nähdään Kuopiossa, Tampereella, Turussa sekä Helsingissä.

”Tänä vuonna, ehkä jopa ensimmäistä kertaa, Terwaspeksi menee kaikkiin lääkiskaupunkeihin Suomessa. Yleensä on jätetty yksi välistä, mutta varsinkin tuottajat olivat kunnianhimoisia ja halusivat mennä kaikkiin”, Rokkanen kertoo.

”Kiertueviikko on tosi intensiivinen puristus, mutta se tuntuu olevan monille se juttu. Välillä kiertuebussin paikoista ihan kinastellaan, kun kaikki eivät voi lähteä mukaan ja joudumme toisinaan arpomaan, että kuka esimerkiksi lavastajista mahtuu mukaan”, Laine taustoittaa.

Speksiyleisöt ympäri Suomen eivät ole samanlaisia. Ohjaajat kertovat, että kaikissa lääkiskaupungeissa on aina omat juttunsa ja omanlaisensa omstart-kulttuurit. Saman ovat huomanneet myös tuottaja ja käsikirjoittaja.

”Vuosi, pari sitten Turussa tuli todella pitkiä ja spesifejä pyyntöjä omstarteissa, mitä ei ehkä tähän mennessä ole muissa kaupungeissa nähty. On hyvin paljon sävyeroja yleisöissä”, Laine kuvailee.

”Minusta tuntuu, että oululaisilla ja kuopiolaisilla on hyvin samanlainen huumorintaju”, Pitkänen puolestaan tuumaa.

Kun takana on jo useita Terwaspeksejä, on sekä speksin että kiertueen tekemisen haasteet ja kuluttavuus tulleet tutuksi. Jotain erityistä taikaa spekseissä kuitenkin täytyy olla, kun monet haluavat lähteä vuosi vuoden jälkeen mukaan tekemään jälleen uutta tarinaa.

”Porukka, yhteishenki, speksihenki. Ei ole toista samanlaista, se on ihanaa. Speksissä kaikki vuosikurssit kohtaavat toisensa ja tutustuu paljon uusiin tyyppeihin, joihin ei välttämättä muualla lääkispiireissä törmää. Ja pöhinä on ihan huikea”, aiempina vuosina lavastus- ja tuotantotiimeissä ollut Pitkänen kehuu speksintunnelmaa.

Ohjaajat sanovat nauraen, että joka vuosi speksin päätyttyä he ovat aikoneet olla lähtemättä enää seuraavana vuonna uudelleen, mutta silti ovat päätyneet osaksi speksin tuotantoa.

”Kyllä se antaa enemmän kuin ottaa. Siinä on niin paljon tunteita ja jännitystä sekä sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Miten opiskelijaryhmä pystyy tekemään tällaisen produktion, niin onhan se tosi siistiä”, Kilponen hehkuttaa.

”Me konkreettisesti tuotetaan jotain, mitä ihmiset tulevat katsomaan ja kaikki on niin hyviä tyyppejä. On niin kivaa tässä porukassa, se on se, mikä vetää”, Rokkanen komppaa.

Terwaspeksin esityspäivät ja lippukaupan löydät Terwaspeksin sivuilta.

Miia Torro

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.

Lue lisää: