Oulun Ylioppilasteatterin Tuoretiskin näytelmäkokonaisuus Aamiainen sotakentällä ja Paper Flow Buffet on juhlavuoden kunniaksi hämmentävän hieno

Oulun ylioppilasteatteri täyttää jo kunnioitettavat 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusille jäsenille tarkoitettu Tuoretiski esittää teatterin pitkän historian ensimmäisen näytelmän, Fernando Arrabalin klassikon Aamiainen sotakentällä sekä siitä inspiraationsa saaneen näytelmän Paper Flower Buffet.  Saman illan aikana nähdään kaksi näytelmää, joista toinen on ennakkotietojen perusteella englanninkielinen. Aamiainen sotakentällä Ohjaaja Heidi Maria Huotari kertoo koskettavassa esipuheessaan, miten lähelle näytelmän aihe […]

Oulun ylioppilasteatteri täyttää jo kunnioitettavat 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusille jäsenille tarkoitettu Tuoretiski esittää teatterin pitkän historian ensimmäisen näytelmän, Fernando Arrabalin klassikon Aamiainen sotakentällä sekä siitä inspiraationsa saaneen näytelmän Paper Flower Buffet. 

Saman illan aikana nähdään kaksi näytelmää, joista toinen on ennakkotietojen perusteella englanninkielinen.

Aamiainen sotakentällä

Ohjaaja Heidi Maria Huotari kertoo koskettavassa esipuheessaan, miten lähelle näytelmän aihe tuli nykypäivän tilannetta Euroopassa. Tuleen ei kuitenkaan jääty makaamaan ja Arrabalin absurdi teksti ei lopulta kerro sotimisesta. 

Näytelmän alun koreografiassa kyllä tähtäillään ja ammuskellaan, mutta samalla ollaan myös karnevaalitunnelmissa.  

Uskon jokaista ruohikolla istuvaa, vaikka he kummia puhuvatkin.

Sotilaan isä (Olli Kaihua) ja äiti (Petra Määttä) saapuvat sotakentälle. Sotilas (Hiski Toikkanen) on ottanut vastapuolen taistelijan (Katriina Karjalainen) vangiksi ja koko porukka istahtaa viettämään sunnuntaipiknikiä.  

Asetelma on samankaltainen ja vähintään yhtä hämmentävä kuin kuuluisassa Manet’n maalauksessa Aamiainen ruohikolla.  

Vanki sidotaan välillä ja hänestä otetaan trofeekuva jalka vatsan päällä. Vangille tarjotaan kuitenkin ruokaa ja virvokkeita ja vihollista ei demonisoida. Sotilaat eivät oikein tiedä, miksi sotivat ja heillä on yhteisiä kokemuksia. Tylsää on ollut ja kumpikin ampuu tähtäämättä rukouksen saattelemana. 

Isä miettii taukoamatta, miten sota oli ennen kunniakasta ja hienoa, kun oli hevosia. Välillä lääkintämiehet (Kukka Heikkinen ja Henna Korkala) käyvät harmittelemassa, että ei ole ruumiita  kannettavaksi. Porukan päihtyessä jutut muuttuvat entistäkin levottomimmiksi. Huumori on tänäkin päivänä absurdia ja mustaa. Sota on mieletöntä.

Vaikka kyse on ylioppilasteatterin uusista kyvyistä, näyttelijätyö on ilmeikästä ja osaavaa. Uskon jokaista ruohikolla istuvaa, vaikka he kummia puhuvatkin. Näyttelijät ovat poikkeuksellisen hyviä, ja Huotari on saanut heidän välisensä dynamiikan toimimaan.

Paper Flow Buffet

Minä teen kukan jokaisesta kaverista, joka kaatuu. Sillä lailla tiedän, että vaikka minä tekisin kuinka monta, niitä ei koskaan ole tarpeeksi

Upean repliikin lausuu Aamiainen sotakentällä näytelmän vangiksi jäänyt sotilas. Hän on taitellut tylsinä hetkinä paperikukkia ja löytänyt puhdetyölle merkityksen. 

Paper Flower Buffet on saanut nimensä ja innoituksensa näistä sanoista. Esitiedoista poiketen näytelmä ei ole täysin englanninkielinen, sillä lavalla kuullaan useita kieliä. 

Näytelmä ei ole yhtenäinen tarina, saati juoninäytelmä. Paper Flower Buffet koostuu yksittäisistä monologeista ja dialogeista.  

Yksi kaipaa hevostaan, jota ei saanut satuloida. Suojeluskuntalainen kertoo kokemuksistaan Suomen sisällissodasta. Radisti puhuu ranskaksi jotakin ja yhdessä dialogissa palkkasotilas halua bailaamaan ja toinen kotiin perheensä luokse.  

Lavalla käy myös Fernando Arrabal ja kuulemme lumoavan hypnoottisen laulun punjabin kielellä esitettynä. 

Lopussa ohjaaja Anna-Kaisa Kettunen kietoo langat hellästi yhteen. Jokainen tarina mahtuu saman teeman alle.

Juhlavuoden Tuoretiskin ohjaajat Anna-Kaisa Kettunen ja Heidi Maria Huotari. Kuva Mari Kivioja.
Kahden näytelmän vaikuttava kokonaisuus

Tuoretiskin näytelmäkokonaisuus on hieno. Joskus tuntuu, että lumous himmenee selittämällä, sillä taitavissa käsissä ja sydämellä tehtynä hyviä asioita tapahtuu myös alitajuisesti. On kuitenkin kiinnostavaa kuulla, miten ohjaajat Heidi Maria Huotari ja Anna-Kaisa Kettunen rakensivat näytelmät. 

“Alusta lähtien oli ajatus, että tehdään juhlavuoden kunniaksi Oulun ylioppilasteatterin ensimmäinen teksti uudelleen 60 vuoden jälkeen.”

“Haaveena oli tehdä kaksi versiota samasta näytelmästä, mutta koska alkutekstiä ei löytynyt englanninkielisenä, toinen ryhmä päätyi uuteen käsikirjoitukseen. Onneksi tehtiin näin, koska tämä toimii niin hyvin”, ohjaajat kertovat. 

Ylioppilasteatterin ajatuksena on tehdä näytelmiä, jotka kumpuavat jäsenistä ja tekijöiden  kiinnostuksesta. Englanninkieliseen näytelmään päädyttiin myös kiinnostuneiden toiveesta. 

“Olimme Hurmos-järjestömessuilla esittelemässä OYT:a ja siellä kävi useita vaihto-opiskelijoita kysymässä, että olisiko mahdollista tehdä englanninkielinen näytelmä. Tuoretiski on hyvä alusta erilaisille toteutuksille”, Kettunen kertoo. 

Teatterin ensimmäisestä esityksestä vuosikymmenten takaa ei ohjaajilla ollut muuta tietoa kuin kuva perustajajäsenistä sekä edesmenneen ohjaajan nimi.

“Teksti ja suomennos ovat kuitenkin täysin samat kuin 60 vuotta sitten. Olen vähän vierastanut klassikkotekstejä, koska ne eivät ole aina kestäneet aikaa. Aamiainen sotakentällä on kuitenkin kestänyt ajan hammasta liiankin hyvin, ja aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.”

“Tekstihän on loistava. Siinähän keskitytään kaikkeen muuhun kuin sotaan ja tätä oli ihana tehdä”, Huotari kertoo. 

Kettunen kertoo, että Paper Flower Buffetin teksti tehtiin koko tiimin yhteistyönä. Suurin osa näyttelijöistä kirjoitti omat monologinsa, ja hän teki niiden pohjalta näytelmän rakenteen ja kohtausjärjestyksen. 

“Alkuperäisteksti käännettiin ensin englanniksi, että kaikki tiesivät mistä näytelmässä on kyse. Mietimme sitten yhdessä, mitä näytelmän teemoista, hahmoista ja elementeistä tuli mieleen. Kaikki saivat valita ainakin yhden asian, mikä pitää ehdottomasti olla mukana”, Kettunen kertoo.

Rohkeasti mukaan!

Juhlavuoden aikana ylioppilasteatterin toimintaan voi tutustua muun muassa klubeilla. Uudet ihmiset ovat tervetulleita tekemään teatteria. 

“Takana on 60 vuotta ylioppilasteatterin historiaa ja toivomme, että teatteria tehdään vielä ainakin seuraavat 60 vuotta.” 

“Olisi mahtava saada uusia teatterintekijöitä mukaan. Ylioppilasteatteri on kaikille avoin harrastajateatteri ja kaikki tehdään itse julisteista äänisuunnitteluun, valoihin, puvustukseen ja lavastukseen. Emme hae pelkästään näyttelijöitä.” Huotari ja Kettunen painottavat.

Oulun ylioppilasteatteri, Tuoretiski: Aamiainen sotakentällä. Käsikirjoitus Fernando Arrabal.  Suomennos Aili Palmén. Ohjaus Heidi Maria Huotari. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Puvustus  Heidi Maria Huotari. Lavastus työryhmä. Tekniikka Iina Huotari, Maija Koivulampi, Maria Antola. Lavalla Hiski Toikkanen, Olli Kaihua, Petra Määttä, Katariina Karjalainen, Kukka Heikkinen ja Henna  Korkala. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 24.2.
Paper Flower Buffet. Käsikirjoitus Paper Flower Buffet työryhmä. Ohjaus Anna-Kaisa Kettunen. Tuotanto/OYJ Ari-Matti Lappalainen. Lavastus ja pukusuunnittelu työryhmä. Ääni- ja valosuunnittelu Iina Huotari, Maija Koivulampi ja Maria Antola. España cañí viulusovitus Mau Järvinen. Rooleissa Meija Lohiniva, Ibrahim, Mira Naukkarinen, Patrick Nesbit, Vilma Tietäväinen ja Vilma Vanhala. Artikkelikuva Heidi Maria Huotari. 

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Lämminhenkinen Musteklubi kutsuu sanataiteen pariin

Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen.  Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia.  Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen. 

Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia. 

Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus ja Ari-Pekka Skarp kertovat uusista teoksistaan, ja Merituulia Aalto lausuu ilmeikkään lavarunoteoksen. Lopuksi Paavo Pääkkönen esittää omintakeista pianomusiikkia. 

Kirjailijavieras Eila Vähäkuopus kertoo suloisesta iltasatukirjastaan Äiti, kerro mikä on elämän tarkoitus. Kirjan ajatuksena on elämänmyönteinen logofilosofia. Vähäkuopusta jututti Tiia-Maria Juuso. 

Kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry perustettiin 2002. Huutomerkki järjestää sanataidetapahtumia ja poikkitaiteellisia klubeja. 

Kun Huutomerkki etsi tuottajaa uudenlaiselle runoklubille vuonna 2004, Kari Ensio Miettunen tarttui tehtävään. Sitä ennen Miettunen oli järjestänyt yksityishenkilönä esittävän runouden tapahtumia yliopistokaupungeissa ympäri Suomen. 

Musteklubi on muuttunut vuosien varrella tuottajansa näköiseksi tapahtumaksi. Aluksi tapahtumat kestivät noin tunnin, ja ohjelmassa oli pari runoilijaa ja pari trubaduuria. 

“Sain vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa Musteklubeja. Lähdimme luonnollisesti sanat ja runot edellä liikkeelle, mutta myöhemmin mukaan on tullut entistä enemmän poikkitaiteellisia ja performatiivisia esityksiä”, Miettunen kertoo. 

Kirjallisuustapahtumat ovat tärkeitä 

Miettunen tähdentää, että kirjallisuuden merkitys ihmisille on kiistaton, ja kirjallisuustapahtumien tarve vain kasvaa. Kirjallisuus kiinnostaa ihmisiä, ja Musteklubit ovat osa tätä laajempaa eetosta. 

“Kirjallisuustapahtumat mahdollistavat kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisen. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen kertoi, että kirjallisuustapahtumien merkitys vahvan lukijasuhteen luomisessa on korvaamaton”, Miettunen kertoo. “Pyrin panoksellani vahvistamaan lukemisharrastusta ja tarjoamaan mahdollisuuksia tutustua erityisesti kotimaisiin kirjauutuuksiin ja niiden tekijöihin.”

Ari-Pekka Skarp kertoi uusimmasta teoksestaan Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto. Keskustelua herätti muun muassa kysymys siitä, voiko empatiataitoja mitata. 

Kirjallisuustapahtumilla on pitkät perinteet, mutta ne ovat muuttuneet vuosien kuluessa monipuolisemmiksi, ammattimaisemmiksi ja tunnelmaltaan vapaammiksi. Tapahtumia järjestetään yhä enemmän, ja esimerkiksi kirjamessut keräävät suuria yleisöjä. 

“Vielä 70-luvulla kirjallisuustilaisuudet olivat selkeästi älymystön tai eliitin kulttuuria. Vasta yhteiskunnallisen murroksen ja sosiaalisen tasa-arvoistumisen myötä kynnys osallistua tapahtumiin madaltui.”

Miettunen myös pohtii viime vuosikymmenten muutosta ja kehitystä. 

“Esiintymisten asetelmat ovat nykyisin entistä moninaisemmat. Yksin esiintyvän kirjailijan sijaan kuulemme kirjailijahaastatteluita tai paneelikeskusteluita, jotka tuovat myös sisältöön aiempaa enemmän moniulotteisuutta.”

Pandemian vaikutukset tuntuvat edelleen 

Ihmiset eivät ole rajoitusten jälkeen lähteneet entiseen tapaan live-tapahtumiin. Ennen koronaa Musteklubeilla oli joka kerta paljon yleisöä, mutta heti koronarajoitusten poistuttua kävijämäärä selkeästi putosi. 

Viimeisten klubien perusteella suunta näyttäisi olevan kuitenkin parempaan päin, ja esimerkiksi Kauko Röyhkän bändikeikka Musteklubilla oli loppuunmyyty. Jokaisessa pöydässä on edelleen aina väkeä, mutta etenkin tiskillä kuhina on vähentynyt. Tapahtumien järjestäminen vaatii kävijöitä ja resursseja. 

“Kirjallisuustapahtumat nojaavat Suomessa eri tahojen, kuten Taiken, jakamiin apurahoihin. Sivistysvaltion sisäänrakennettu agenda on, että kirjallisuus on kaikkien saatavilla”, Miettunen pohtii. 

Miettunen sanoo, että olisi erikoista, jos Suomessa kirjallisuushaastatteluista pitäisi maksaa pääsymaksu. Tapahtumista aiheutuu kuitenkin kustannuksia. Klubin järjestämiseen tarvitaan esiintyjien lisäksi muun muassa tilat, kalusto, miksaajat sekä haastattelijoita. 

Merituulia Aalto esittää lavarunoteoksensa Hypoteesi: Ihminen. Aalto tykkää tanssia kadulla ja runoudessaan hän käsittelee ihmiseksi kasvamista, aikuisuuden ja lapsuuden ristiriitoja sekä nykymaailman ilmiöitä.

Miettunen lisää, että yhdistys tekee toki paraikaa kovasti töitä tapahtumabudjetin kasvattamiseksi.

“Hyvinä aikoina oli mahdollisuus maksaa palkkiot esiintyjille, mutta lockdownin jälkeen ei ole juuri voitu maksaa suoraan palkkioita, lippudiilit ovat tietenkin asia erikseen. Siksi klubeja joudutaan tekemään aika pitkälle talkoilla, mikä käy kyllä sydämelle ja aiheuttavat myös mainehaittaa. Tämä on kiusallista kaikille, mutta jokainen onneksi ymmärtää tilanteen.”

Monipuolinen ja vaihteleva ohjelmisto

Miettunen kertoo, että hän on pyrkinyt rakentamaan Muusaklubista jäsentyneen poikkitaiteellisen kokonaisuuden, joka kerää yleisöä. Parhaimmillaan tapahtuma herättää mielenkiintoa laajemminkin kirjailijavieraiden tuotantoa kohtaan ja tuo uusia ihmisiä kirjallisuuden pariin. 

Miettuselle on tärkeää valita esiintyjiksi paikallisia kirjailijoita, jotka ovat juuri julkaisseet uuden teoksen. Ajatus on, että he saavat myös Musteklubien kautta näkyvyyttä ja julkisuutta. 

Nykyisessä konseptissa on neljästä viiteen elementtiä. Ennen pandemiaa ajatuksena oli muuttaa konseptia puolivuosittain, mutta normaaliin palaaminen vie aikansa. Muusaklubin konsepti on elävä, ja uutta kehitetään koko ajan. 

“Useina vuosina meillä on ollut liverunoraateja, joihin pyysin runoilijoita esittämään heidän runojaan raadin käsiteltäväksi. Siitä lähti idea runovideoista. Runovideot olivat tuolloin uusi asia, ja runovideolautakunta kokoontui useaan kertaan”, Miettunen kertoo. “Ihmiset hiljenivät hetkeksi katsomaan videoita ja kuulivat sitten lautakunnan kommentteja ja analyysejä. Tunnelma oli hieno ja omanlaisensa. Ihmiset tykkäsivät.”

Kysy mitä vaan aiheesta X on jo Musteklubin suosittu klassikko. Asiantuntijoilta on kysytty muun muassa ruumiinavauksesta, polkujuoksusta, rullalautailusta ja meditaation haittavaikutuksista. 

“Tällä kertaa oli tarkoitus, että Jari Meistamo olisi vastannut kysymyksiin kalkitos-siirtokuvista. Hän ei nyt päässyt paikalle, mutta tulee seuraavalla kerralla”, Miettunen paljastaa. 

Kosketuspintoja on uusi ja monipuolinen keskustelusarja. Valitun kirjan teemaa lähestytään keskustelijoiden omien elämänkokemuksien kautta pohtimalla, miten teos on koskettanut kutakin henkilökohtaisesti. 

Sarjassa voidaan käsitellä vakaviakin aiheita, kuten mielenterveyttä, niitä käsittelevien kirjojen ja oireista kärsivien ihmisten kanssa. Keveimmästä päästä oli Heidi Helmavuon Pertti Tasavallan Perseilijä – Perseilyn käsikirja Heidi Maria Huotarin ja Epe Niirasen käsittelyssä. 

“Huotari ja Niiranen ovat tunnetusti perseilyn maailmanmestareita. He lukivat kirjan ja kertoivat, miten perseily on koskettanut monin tavoin heidän elämäänsä. Keskustelu oli antoisa”, Miettunen kertoo huvittuneena. 

Armotonta menoa ja herkkiä tunnelmia 

Musteklubilla on esiintynyt myös isoja bändejä ja kaikkien tuntemia persoonia kuten Kauko Röyhkä, M.A. Numminen, Sepi Kumpulainen ja Atik Ismail

“Esimerkiksi Terveiden käsien vetämä mättöpunkki runonlausunnan jälkeen loi hauskoja kontrasteja. Tunnetut nimet vetävät uudenlaista yleisöä”, Miettunen kertoo. 

Paavo Pääkkösen hauskan ja intensiivisen esityksen tunnelmat vaihtelivat hempeästä raivokkaaseen. Pääkkönen toi ihan uusia näkökulmia pianomusiikkiin ja oli lavalla täynnä energiaa. 

Tunnelma klubilla vaihtelee esiintyjien ja käsiteltyjen aiheiden mukaan. Kauko Röyhkän esiintyessä meno voi kasvaa villiksi yhteiseksi hurmokseksi. Toisena iltana tunnelma voi olla intiimi, herkkä ja koskettava.

Erityisesti mieleen on jäänyt Atik Ismailin esiintyminen. Ismail oli esittänyt pienoismonologeja, ja kun Miettunen pyysi häntä musteklubille, herra innostui heti. 

“Atik Ismailin esitys oli huikea, koskettava ja yllättävä. Hän kertoi kasvutarinaansa, ja hänellä oli mukanaan esineitä ja valokuvia. Se oli ihan älytön show, ja kaikki olivat koko ajan kananlihalla. Kukaan ei olisi uskonut, että miehellä on sellaisia ulottuvuuksia”, Miettunen muistelee.

Musteklubi järjestetään kuukausittain Tuba Food & Loungessa.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Lavarunous elää baarissa

Kellari open mic -lavarunousklubi tarjoaa areenan esittää omia tekstejään. Kuukausittaisella klubilla jokaisella on mahdollisuus nauttia sanataiteesta kannustavassa ilmapiirissä. Baarin perällä käy kuhina. Äänentoistoa säädetään vielä ja nurkkapöytien varjoissa kippistellään: “Nyt se alkaa!” Odottava jännitys tarttuu, vaikka kuuluisi siihen joukkoon, joka ei tänään aio lavalle nousta. Kasper Salonen maalaa mikkiin hypnoottisesti sanamaisemaa lavalla. Taustanauhalla harppu pudottelee […]

TEKSTI Anna-Kaisa Sitomaniemi

KUVAT Tuuli Heikura

Kellari open mic -lavarunousklubi tarjoaa areenan esittää omia tekstejään. Kuukausittaisella klubilla jokaisella on mahdollisuus nauttia sanataiteesta kannustavassa ilmapiirissä.

Baarin perällä käy kuhina. Äänentoistoa säädetään vielä ja nurkkapöytien varjoissa kippistellään: “Nyt se alkaa!” Odottava jännitys tarttuu, vaikka kuuluisi siihen joukkoon, joka ei tänään aio lavalle nousta.

Kasper Salonen maalaa mikkiin hypnoottisesti sanamaisemaa lavalla. Taustanauhalla harppu pudottelee säveliään, ja musiikki kietoutuu sanojen rytmiin. Yleisön katseet ovat liimautuneet lavalle, nainen seinän vierellä nautiskelee esityksestä silmät kiinni.

Kyseessä on jo seitsemännen kerran Snooker Timessa järjestettävä lavarunouteen keskittyvä Kellari open mic -klubi. Salonen on illan vieraileva esiintyjä, runoilija, spoken word -artisti ja kääntäjä Espoosta.

Matalan kynnyksen kulttuuria

Pääesiintyjän jälkeen estradi on avoinna kenelle tahansa, mutta paikalle saa tulla myös vain kuuntelemaan. Ensimmäisellä tauolla esiintymislista täyttyykin nimistä, niin konkareista kuin ensikertalaisista.

“Tapahtuma on tarkoitettu kaikille”, painottaa Katariina Sarja, toinen Kellarikollektiivin perustajajäsenistä.

“Nämä illat ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia tuoda omia tekstejä muiden kuultavaksi,” hän kuvailee. 

Sarjan mukaan lavarunous on myös yhdenvertaista. “Jokaisella on mahdollisuus päästä ilmaisemaan itseään. Ei tarvitse muuta kuin kynän ja paperia, jos sitäkään.”

Kellarikollektiivi syntyi, kun Jyväskylässä ja Helsingissä asuneet Katariina Sarja ja Laura Juntunen kohtasivat Oulussa. Molemmat olivat ihastuneet opiskelukaupungeissaan lavarunouteen ja kaipasivat säännöllistä toimintaa myös pohjoiseen. Klubi on otettu innokkaasti vastaan.

“Tämä on ensimmäinen säännöllinen lavarunoustapahtuma Oulussa pitkään aikaan. Heti ekasta tilaisuudesta lähtien on ollut kivasti porukkaa kuuntelemassa ja esiintymässä”, Sarja kertoo. Lisäksi ainakin Huutomerkki ry ja Sarjan toimittama julkaisu Loskazine järjestävät yksittäisiä lavarunoustapahtumia.

Henkilökohtaista ja jaettua

Lavalla runoja lausutaan ulkomuistista, värikkäistä muistikirjoista, ruttaantuneilta paperiarkeilta ja puhelimen muistiinpanoista. Runojen aiheet ovat usein henkilökohtaisia ja ajankohtaisia.

Illassa kuullaan viha-rakkaussuhteesta kotiseutuun, identiteetistä ja toiveesta, kuinka “sotakirveet sulatetaan ääniraudoiksi ja tuulikellot kilisevät harmoniaa”. Myös lavarunoudelle ominaista itseironiaa ja huumoria löytyy. Runojen rehellisyys ja suoruus pysäyttää – suuria tunteita tai kuolemaa ei vierasteta.

Myös esitystyylit vaihtelevat. Kasper Salosen runojen kieli muttuu sujuvasti suomesta englanniksi, ja pyörryttävästi kiihtyvä riimittely puhkeaa beatboxaukseksi. Viipyilevän lausunnan jälkeen taas kuullaan paatoksellista tykitystä unikuvista. Luikauttaapa joku väliin pätkän lauluakin.

Rajatonta runoutta ja luovaa loitsintaa

Katariina Sarjaa lavarunoudessa ihastuttaa sen monipuolisuus: “Tyylejä on yhtä paljon kuin tekijöitä. Se on taiteenlajina rajatonta, lähes mikään ei rajoita ilmaisua.” 

Kasper Salostakin kiehtoo lajin vapaus, mutta samalla hän muistuttaa tekijän vastuusta: “Lavarunous on totaalisen arvaamatonta, mutta siinä on säilytettävä myötätunto.” Myös Kellari open micin alussa muistutetaan turvallisen tilan säännöistä, syrjintää ei hyväksytä ja ilmapiiri on kaikkia kannustava.

Lavarunous eroaa kirjoitetusta sanataiteesta siinä, että yleisöön on suora kontakti. Runosta muodostuu yleisön ja runoilijan yhteinen kokemus. “Lavarunous on luovaa kommunikaatiota. Se on kuin loitsimista, valkoista magiaa,” Salonen innostuu. 

Mukaan mahtuu monenlaisia ääniä ja se ilahduttaa Sarjaa. ”Huomaan koko ajan enemmän, kuinka monipuolisia tekijöitä täällä on.”

Lavarunouden tulevaisuus Oulussa näyttää valoisalta. “Aiomme jatkaa toimintaa, ja uskon, että se poikii lisää tämän kentän tapahtumia. Kun ihmiset pääsevät esiintymään täällä, he uskaltautuvat tekemään tätä enemmänkin!”


MIKÄ? Kellari open mic -lavarunoklubi järjestetään yhteistyössä Snooker Timen ja Huutomerkki ry:n kanssa. Kuka tahansa saa esittää oman tekstinsä tai tulla kuuntelemaan esityksiä. Vuoro varataan paikan päällä. Sopiva esitys on noin 4 minuuttia. Tapahtumassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita.

MISSÄ? Snooker Timen alakerrassa.

MILLOIN? Kerran kuussa, aikataulut löytyvä Kellarikollektiivin somesta @kellarikollektiivi. 

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

Jukka-Pekka Hiltunen kauppaa klassikoita

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store. Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä? […]

TEKSTI Olli Laitinen

KUVAT Tuuli Heikura

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store.

Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä?

“Vintagefarkkua, kotimaista ja jenkkiläistä. Neuleet menee hyvin kaupaksi, T-paidat ja colleget ovat toki myös klassikoita”, Hiltunen vastaa. Hänen mukaan asiakkaiden materiaalivalinnoissa korostuu nyt kestävyys. “Hyvistä materiaaleista tehtyjä, kestäviä ja hengittäviä vaatteita. Ja tietysti räppikoossa, isompi parempi.”

Ja sen suuntaista vaatetta näyttää liikkeessä olevan tarjollakin. Vaatteiden merkillä ei Jukka-Pekan mukaan ole niin suurta väliä, vaikka pikaisella rekkien selauksella toimittajan käteen sattuukin lähinnä Levistä, Leetä ja muuta klassikkokamaa. Hiltunen on kouluttautunut aikoinaan vaatturiksi, vaikkei varsinaisia vaatturin töitä koskaan tehnytkään. “Pukua en ehkä enää osaisi ommella, mutta pienet korjaukset hoituu, ja se, että tuntee materiaalit on avuksi”, Hiltunen kertoo.

Ajatus omasta liikkeestä on kypsynyt Jukka-Pekan mielessä jo vuosikymmenen ajan. Syy liikkeen perustamiselle on yksinkertainen. Hiltunen on aina halunnut olla yrittäjä, ja vaatteet hän tuntee parhaiten. Mutta mistä haave yrittäjyydestä on syntynyt, kiehtooko miestä yrittäjyyden tuoma vapaus?

“Eihän tää oo vapaata tää on ihan kauheeta”, Hiltunen vitsailee. “Mutta on itse vastuussa itsestään että siinä mielessä se vapaus. Jos onnistuu nii onnistuu ja jos epäonnistuu nii syyllinen löytyy hyvin läheltä”, hän jatkaa.

Kiinteistönvälittäjästä vaateyrittäjäksi

Tiistai-iltapäivä on rauhallista aikaa kaupalla. Tarjoamme termospullosta kahvia, mutta Jukka-Pekalla on sumpit omasta takaa. “Oon tottunu juomaan tätä Lidlin pikalitkua”, Hiltunen huhuilee takahuoneesta vedenkeittimen kohinan yli.

Ennen siirtymistä vaate-alan yrittäjäksi Hiltunen työskenteli yli vuosikymmenen ajan kiinteistönvälittäjänä. Alanvaihto on hänen mukaansa ollut melko suoraviivaista. “Samalla lailla täällä saa tehdä töitä niin paljon kun huvittaa. Molemmat hommat ovat pitkälti markkinointia ja asiakaspalvelua”. 

Myös byrokratiaviidakossa suunnistaminen on ollut melko yksinkertaista. Hiltunen käyttää digitaalisia laitteita apuna ja kirjanpitäjä on ollut hoitamassa talousasioita alusta asti. “Kuitti kuvasta ja kirjanpitäjä hoitaa loput. Paljon on toki opettelua, mutta ei mitään mahdotonta”, Hiltunen kertoo.

Kiinnostaako minkkiturkki?

Liikkeen ovi avautuu, ja haastattelumme keskeytyy hetkeksi, kun iäkkäämpi nainen tulee hieromaan kauppaa. “Onko halua ostaa vähän käytettyjä juhlakenkiä, tai sellaista pitkää minkkiturkista?”

“Ei oo meillä turkiksia myynnissä, mutta juhlakengistä kannattaa laittaa kuva”, Hiltunen vastaa ja antaa naiselle mukaan korttinsa. Sisäänostoissa on oltava tarkkana, etteivät hyllyt täyty tavarasta, joka ei liiku.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet melko nuoria, noin neljästäkymmenestä ikävuodesta alaspäin. Erityisesti nuoret ovat aktiivisimpia second hand -kaupan asiakkaita. Vaatteita on kaupattu toistaiseksi pääosin oululaisilta oululaisille, sillä liikkeen verkkokauppaa ei olla vielä avattu. “Joitain paketteja on kyllä lähtenyt Instagramin kautta etelään”, Hiltunen kertoo.

Always Second Storen seinällä komeilee harmaa t-paita jossa roikkuu mainoslappu: “T-paidan painatus omalla kuvalla 25€”. Pelkkiin vintagevaatteisiin ei siis kaupan tarjonta rajoitu. Välissä Jukka-Pekka hakee itselleen lisää pikakahvia ja siivoaa samalla askartelutarvikkeita pois pöydältä – tiskin takana on käynnissä Oulun rullalautailijoiden jäsenkorttien askarteluprojekti.

Kestävämmän vaateteollisuuden puolesta

Kestävyys ja vastuullisuus ovat olleet viime vuosina vaatealan keskeisiä teemoja. Pikamuodin hallitsemat viime vuosikymmenet ovat Hiltusen mukaan olleet melko synkkiä aikoja, ja ongelmia vaateteollisuudessa löytyy tuotantoketjun jokaisesta osasta. Muutosta on kuitenkin tapahtunut ja Hiltunen uskoo tulevaisuuden olevan valoisampi. “On päivänselvää, että pikamuoti katoaa, se on ollut tietyn ajan ilmiö. Monet ihmiset sitä jo vastustaa, sit vastustaminen valtavirtaistuu ja lopulta koko pikamuoti haihtuu pois.”

Tämän päivän vaatevalmistajissa on Jukka-Pekan mukaan jo paljon hyviä ja vastuullisia toimijoita. Vaatturikoulukavereiden perustaman Pure Waste Textilesin hän nostaa esille yhtenä hyvänä kotimaisena valmistajana. Kotimaisuus ei kuitenkaan ole vaatevalmistuksessa arvoista tärkein.

“Kotimaisuus on hieno juttu, mutta yhtä hieno juttu että se on ruotsalainen tai norjalainen. Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta”, Hiltunen toteaa.

“Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta.”

Support your local

Ruohonjuuritaso, talkootyö ja paikallisuuden tukeminen, niihin tiivistyy Always Second Store ja yrittäjä Jukka-Pekka Hiltunen. Yrittäjän arvot välittyvät selvästi hänen kanssaan jutellessa, mutta myös hänen sosiaalisen median kanavia seuratessa. 

Instagramissa hän kehottaa ihmisiä tukemaan paikallisia yrityksiä välinpitämättömien korporaatioiden sijaan. Rahat on parempi käyttää omien tukemiseen Real Dealin kaltaisissa pienyrityksissä. “Skeittareita tuetaan aina, ja kyllähän se skeittaus täällä kaupassa näkyykin vaikkei varsinainen skeittikauppa olla”, itsekin skeittausta harrastava yrittäjä kertoo.

Always Second Storen seuraava askel on verkkokaupan avaaminen. Vaikka liiketila täyttää hyvin nykyiset tarpeet, myös liikkeen laajentaminen on mahdollista tulevaisuudessa. “Tämä on kiva ja asiakkaatkin tykkää, mutta varmaan se voi jossakin vaiheessa olla isompikin”, Hiltunen visioi.

Liike on joka tapauksessa tervetullut lisä Oulun keskustan tarjontaan. Myös Hiltunen itse on tyytyväinen liikkeen alkutaipaleeseen: “Kyllä tätä kauppaa on paljon suositeltukin, oon kiitollinen kaikille asiakkaille jotka on niin tehneet. Ihania ihmisiä.”

”En sitten jaksa hymyillä”, ilmoitti Jukka-Pekka.
  • Mikä tyyppi?
    • Jukka-Pekka Hiltunen
    • 40-vuotias
    • Kotoisin Oulusta, Maikkulasta
    • Ammatiltaan vaatturi
    • Vapaa-ajalla skeittaa

Olli Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.

Lue lisää:

Hämähäkin puremaan on tympeä herätä! – Oulun Ylioppilasteatterin Viinasukeltajat on herkullisen outo komedia

Oulun Ylioppilasteatteri: Viinasukeltajat. Käsikirjoitus Matti Sipola. Ohjaus Matti Sipola ja Matias  Tapaninen. Tuotanto Maija Koivulampi. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Lavastus Eveliina Regina, Sanni-Elina Karvonen, Mika Turunen, Marjo Ervasti, Raija Kurkela ja Elisa Leppänen. Puvustus Raija Kurkela ja Marjo Ervasti. Maskeeraus Sanni-Elina Karvonen. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Musiikki ja äänisuunnittelu Matias Tapaninen. Lavalla Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka, Laura […]

Oulun Ylioppilasteatteri: Viinasukeltajat. Käsikirjoitus Matti Sipola. Ohjaus Matti Sipola ja Matias  Tapaninen. Tuotanto Maija Koivulampi. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Lavastus Eveliina Regina, Sanni-Elina Karvonen, Mika Turunen, Marjo Ervasti, Raija Kurkela ja Elisa Leppänen. Puvustus Raija Kurkela ja Marjo Ervasti. Maskeeraus Sanni-Elina Karvonen. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Musiikki ja äänisuunnittelu Matias Tapaninen. Lavalla Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka, Laura Määttä, Tanja Lappalainen, Laura Ala-Anttila, Maria Antola ja Muhammad Ibrahim. Ensi-ilta  Valvenäyttämöllä 7.10.2022.

Sukeltaja nousee pinnalle ja vetää henkeä. Puolitoistatuntinen vauhdikas ja hämmentävä retki jonkin ajasta unohtuneen kaupungin laitamille alkaa. Oulun Ylioppilasteatterin absurdissa komediassa  sukelletaan viinaa. Matti Sipolan käsikirjoittama ja Sipolan sekä Matias Tapanisen ohjaama Viinasukeltajat on hauska ja omituinen teatterikokemus.

Sukeltajat elävät yhteiskunnan ulkopuolella. He nostavat viinapulloja hylyistä ja elävät myymällä vanhoja arvokkaita pulloja sopivaan hintaan. Jonkin tahon suunnitelmissa on nostaa kaikki hylyt kerralla, ja sukeltajien elinkeino on vaarassa.

Rannalla on selkeästi kuuma ja hahmot elävät maailman laidalla. Yksinkertainen lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat onnistuneita ja kohtaukset vaihtuvat saumattomasti tarkan valaistuksen avulla. Viinasukeltajien tunnelmalliseen maailmaan on helppo eläytyä. 

Pääosien näyttelijät ovat taitavia vaativissa rooleissaan. Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka ja Laura Määttä loistavat viinasukeltajina ja Komppa-niminen hylkyjä nostava yrittäjä Tanja Lappalainen vakuuttaa pitkällä monologillaan.  

Sanoja on valtavasti, ja näytelmän kohokohtia ovat pitkät vuodatukset. Esimerkiksi Kompan yllättävä  pohdinta ihmisen sisällä olevista pienistä ihmisistä, joista täytyy pitää huolta, on oivaltava. Näytelmä on vaikuttavimmillaan kohtauksissa, joissa näyttelijät ovat rooleissaan sisällä ja sujuvasti sanojen takana. 

Kaikki näyttelijät ovat uskottavia, mutta tuntuu, että sivuhahmot hahmot ovat tarinassa turhia. Näytelmä olisi toiminut paremmin vain neljän hahmon voimin. Esimerkiksi tarinan kolmiodraama jää irralliseksi. Tiiviimpi ja myös lyhyempi toteutus olisi ollut tehokkaampi.

Näytelmä on jokaiselle omanlainen kokemus

Absurdi teksti ei noudata totutun tietoisen logiikan lakeja. Teatterilaji syntyi toisen maailmansodan  jälkeen ja perinteinen absurdi näytelmä kuvastaa ihmiselämän merkityksettömyyttä.

Sipolan teksti on kuitenkin pääosin hulvatonta komediaa, jossa korostuu eksistentiaalisen tuskan sijaan vapaa assosiaatio. Toisaalta Viinasukeltajat elävät ehkä dystopiassa, ehkä jopa viimeisellä rannalla.

Rohkeasti omanlaisensa ja omituinen teksti jättää mahdollisuuksia tulkinnoille. Välillä vaaditaan myös mielikuvitusta liittää kohtauksia toisiinsa. Mieli etsii kuitenkin merkityksiä.

Kuvassa Jarkko Iisakka ja Elisa Leppänen. Kuvat Akseli Taipale.

Pitkä näytelmä ilman väliaikaa olisi kaivannut selkeämpää jaksotusta ja rytmin muutoksia. Hyvissä  juonellisissa tarinoissa on usein alku, keskikohta ja loppu, joissa intensiteetti vaihtelee. Etenkin loppu on tärkeä. Aina ei tarvita nostattavaa finaalia, mutta katsojana on kiva itse huomata, milloin näytelmä päättyy.

Viinasukeltajat nousee silti aina pinnalle. Kerronta etenee vauhdikkaasti ja syviä merkityksiä ei jäädä  epätietoisena vatvomaan. Sen sijaan kannattaa pohtia tärkeämpiä asioita: Onko oikein herätä siihen, että hämähäkki puree kieleen? Onko oikein, että yksi sukeltaja saa toistuvasti ja näyttävästi turpaan?  

Mutta ovatko kaikki törmäilyt ja hölmöt sattumukset tarpeellista? Tässä kokonaisuudessa ne ovat, sillä näytelmä vaatii katsojalta keskittymistä. Pitkä kesto sekä valtava sanamäärä on paikoin uuvuttavaa. Hauskat kohtaukset jättävät tilaa hengittää. 

Pelkästä hölmöilystä ei kuitenkaan ole kyse. Lopussa mietitään omaehtoisen elämän merkitystä ja yhteiskuntaan sopeutumista. Halutessaan näytelmästä voi löytää myös kapitalistisen yhteiskunnan kritiikkiä. 

Absurdi näytelmä antaa vapauden kokea usealla tavalla. Yleisössä eri ihmiset nauroivat eri kohdissa. Sipolan teksti saattaa toimia eri tasoilla, tasojen välissä ja jopa niiden ulkopuolella. Jokaisella oli hauskaa omalla tavallaan.

Kesto: noin 1h 30 min

Seuraavat esitykset: ke 12.10., pe 14.10., la 15.10., ke 19.10., la 22.10., su 23.10., ke 2.11., pe 4.11., su 6.11., ke 9.11., pe 11.11. ja la 12.11. Kaikki esitykset klo 19 Valvenäyttämöllä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Loppuunmyyty Hurmos-festivaali täytti Kuusisaaren opiskelijoilla – katso perjantain kuvagalleria tästä

Syyskuisena perjantaina Oulun Kuusisaaressa juhlittiin Oulun korkeakouluyhteisön lukukauden avajaisia. Lavoilla nähtiin opiskelijaesiintyjien lisäksi Cledos sekä SANNI. Oulun ylioppilaslehti oli mukana perjantain festivaalitunnelmissa. Klo 15:45 Juhlijoita ei festarialueella vielä näy, mutta kaikkialla käy kova tohina. Pullot kilisevät, ja ruokakojujen haju pyrkii nenään. Tummat pilvet varjostavat Kuusisaarta, mutta tunnelma on odottava. Tapahtuman tuottaja Kati Kantosella on aikaa […]

TEKSTI Olli Laitinen

KUVAT Olli Laitinen

Syyskuisena perjantaina Oulun Kuusisaaressa juhlittiin Oulun korkeakouluyhteisön lukukauden avajaisia. Lavoilla nähtiin opiskelijaesiintyjien lisäksi Cledos sekä SANNI. Oulun ylioppilaslehti oli mukana perjantain festivaalitunnelmissa.

Klo 15:45

Juhlijoita ei festarialueella vielä näy, mutta kaikkialla käy kova tohina. Pullot kilisevät, ja ruokakojujen haju pyrkii nenään. Tummat pilvet varjostavat Kuusisaarta, mutta tunnelma on odottava. Tapahtuman tuottaja Kati Kantosella on aikaa vaihtaa muutama sana Oulun ylioppilaslehden kanssa.

“Tänä vuonna olemme kehittäneet tapahtumaa erityisesti viime vuonna saadun palautteen perusteella, esimerkiksi narikan ja valaistuksen muodossa”, Kati kertoo. 

Toista kertaa Hurmosta tuottamassa ollut Kantonen näkee tapahtumassa kasvupotentiaalia.

“Tapahtuma myytiin loppuun, josta näkee että tilausta tällaiselle tapahtumalle kyllä on.”

Klo 19:37

Festivaali keräsi kävijöitä myös muista korkeakouluista. Joukko opiskelijoita on kerääntynyt sumopainiareenan ympärille. He kertovat, että kehässä ovat sisarukset Veera ja Riina Annunen. Veera on valmistunut Lapin ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi, Riina puolestaan opiskelee Oulun yliopistossa tietotekniikkaa. Siskosten välisen painiottelun voitti pikkusisko Veera.

Klo 21:15

Iltakahdeksan jälkeen Kuusisaari on täynnä opiskelijoita. Kiertelen haastattelemassa opiskelijoita, kun eteeni sattuu hyväntuulinen OLUT ry:n puheenjohtaja Aapo Nyman seurueineen.

”Kieltämättä meininki on aivan hemmetin hyvä! Jopa piirun verran parempi kuin viime vuonna”, Nyman kommentoi.

Tietojenkäsittelytieteitä opiskelevat herrat eivät olleet vielä kerinneet kuunnella artisteja, mutta meno on siitä huolimatta loistava.

”Anniskelujonotkin ovat lyhyemmät kuin viime vuonna”, pohtivat Aapo, Mikael ja Juho.

Klo 21.37

Cledoksen esiintymisen jälkeen Strand vetää suunniteltua pidemmän keikan. Hurmoslavan edusta on täysi ja meininki erinomainen. Vaikka syyskuun ilta on viileä, haalarikansa vaikuttaa pysyvän hyvin lämpimänä. Strand viimeistelee keikkansa opiskelijoiden ikisuosikkiin Amor Infinitukseen, jonka myötä massa alkaa siirtyä kohti Päälavaa illan päättävän SANNIn keikkaa varten.

Katso koko perjantai-illan tunnelmat kuvagalleriasta.

Kuvat: Olli Laitinen & Tuuli Heikura

Olli Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.

Lue lisää: