Jutut kategoriassa Kulttuuri - Sivu 5 24:stä

Kestävä tulevaisuus – luopumalla vai siirtymällä?

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää? Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat […]

Kulttuuri Uutiset Vaikutuksentekijä

TEKSTI Anna-Sofia Tastula

KUVAT Maiju Putkonen

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää?

Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat ovat järkyttäviä. Syy on meissä jokaisessa, sitä ei voi tässä vaiheessa kukaan enää kieltää. Hyökkäävä lobbaaminen syyllistävään sävyyn kuitenkin saa ihmiset usein käpertymään ennemmin kuoreensa kuin myöntämään kuormittavat elämäntapansa ja ryhtymään toimeen. Kaikki eivät edes usko pienten tekojen johtavan mihinkään. Tarvitaan suuria muutoksia valtiollisella tasolla, mutta valitettavasti toistaiseksi vallalla olevaa jatkuvan kasvun ihannetta ajetaan eteenpäin maapallon tulevaisuuden kustannuksella.

Myönteinen tulevaisuus Suomelle

Uhkailu ja syyttely ovat hyvin tehokkaita vaikuttamisen keinoja, joilla on historiallisestikin saavutettu suuria asioita. Toisaalta menetelmä saattaa saada osan viestin vastaanottajista puolustautumaan ja periaatteesta vastustamaan hyviäkin aikomuksia, jos ne on esitetty syyttelevässä muodossa. Tämä kehityskulku vaikeuttaa yhteistyötä kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi, joten mikä neuvoksi, kun suostuttelu ja toisenlaisten toimintatapojen tarjoaminen eivät riitä, mutta aggressiiviset lähestymistavat laukaisevat puolustusmekanismit?

Kestävyyspaneeli on riippumaton asiantuntijapaneeli, joka koostuu 10 eri tieteenalaa edustavasta tutkijasta. Paneeli pyrkii edistämään kestävän kehityksen mukaista politiikkaa Suomen tasolla. Kestävyyspaneeli on esittänyt kesäkuun 2022 alussa 28 uutta suositusta valtionhallinnolle, joiden kautta Suomi voi alkaa kestävämmäksi yhteiskunnaksi. Keskeisin sanoma paneelin esittämissä suosituksissa on jatkuvan kasvun havittelemisesta ja kuluttamisesta irti päästäminen.

Kestävyyspaneelin esittämän Myönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan kestävyysmurros nähdään hankalana ja pääasiassa vanhoista hyvistä asioista luopumisena. Tuttuus on yhtä kuin mukavuusalue, jolta ei mieluusti haluta poistua. Kestävyysmurroksella Kestävyyspaneeli tarkoittaa systemaattista toimintatapaa kestävän yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Muutos ei suinkaan ole mahdoton, vaan Kestävyyspaneeli vertaa sitä muun muassa yleisen oppivelvollisuuden luomiseen – hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Eikä muutos ole aina pahasta, toisinaan se tarjoaa parempaa elämänlaatua kuin aiemmat toimintatavat.

Kestävyyspaneeli painottaakin erityisesti päättäjien suhtautumista muutokseen. Jos lähtökohtaisesti muutokseen suhtaudutaan negatiivisesti, muutos tulee yhä vaikeammaksi toteuttaa. Siksi tärkein asia ottaa huomioon muutosta tehdessä on asenne, jolla sitä markkinoidaan ja jolla sitä otetaan vastaan.

Ainoa pysyvä on muutos

Muutos ei yleensä ole kivutonta, eikä varmasti tule olemaan tässäkään kohtaa. Se lienee yksi syy sille, miksi se on tapahtunut niin hitaasti. Ilmastonmuutos ei valitettavasti kuitenkaan jää odottamaan sitä, että kaikki maailman kansalaiset ovat valmiita muuttamaan elintottumuksiaan. Nopeuttamisessa voivat valtionhallinnot olla avuksi, kunhan ensin murretaan muutoksen vaikeuden illuusio.

Koronapandemia aiheutti poikkeustilan, jota hoidettiin asettamalla rajoitteita. Suuret elintapamuutokset tulivat kaikille nopeasti arkipäiväisiksi. Myös Kestävyyspaneeli uskoo Suomen kykenevän ripeäänkin toimintaan. Mikä siis tekee ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittaviin toimiin ryhtymisestä sitten niin vaikeaa?

Kestävyyspaneelin mukaan elämme jatkuvuusharhassa, jonka mukaan huomisen hyvinvointi saavutetaan asettamalla huominen eilisen saumattomaksi jatkumoksi. Eli toisin sanoen jatketaan vanhaan hyvään malliin. Jatkuvuusharha elättelee irtikytkennän illuusiota, jonka mukaan voimme samanaikaisesti sekä kasvattaa taloutta että pienentää ilmastokuormitusta. Käytännössä tämä on kuitenkin tällä toimintamallilla mahdotonta.

Talouskasvua ja kansalaisten hyvinvointia mitataan useilla mittareilla, jotka antavat vääristyneen kuvan todellisesta tilanteesta. Nämä indikaattorit ohjaavat hallintoja ympäri maailman ja kannustavat kasvuun ja kehitykseen kestämättömillä tavoilla.

Elämme jatkuvassa ja yhä kiihtyvässä muutoksessa, joten omien toimintatapojen muuttamisen ei pitäisi teoriassa olla vaikeaa. Silti se voi tuntua ylivoimaiselta. Usein kuulee vanhemman sukupolven perustelevan kuormittavaa elämäntapaansa sillä, että he ovat kovalla ja elämänmittaisella työllään ansainneet loppuikänsä luksuksen. Se on kuitenkin jälleen vain yksi tapa sysätä ongelmat seuraavan sukupolven niskaan.

Kestävyysmurroksen tukemisen on lähdettävä valtionhallinnosta

Kestävyyspaneelin valtionhallinnolle antamissaan suosituksissa on otettu huomioon niin yritystoiminta, rahoitusjärjestelmä, media-ala, kansainvälisen yhteistyön politiikka, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen ohjaus kuin yksilötkin.

Kansalaisten ohjaileminen ei todellakaan ole konseptina uusi valtionhallinnon tasollakaan, esimerkiksi vuoteen 2017 asti kerätty makeisvero oli yksi tapa pitää hammaspeikot pois suomalaisten kimpusta. Kestävyyspaneelin mukaan muun muassa verotuksella ja tuilla tuettaisiin kestävyysmurrosta. Tuet suunnattaisiin kokonaan pois ympäristölle haitallisilta toimialoilta ja ohjattaisiin kestäviin ratkaisuihin. Vasta-argumenttina aiempiin tämäntyyppisiin ehdotuksiin on ollut muun muassa työllistyminen, mutta tässäkin kohtaa on otettava järki käteen.

Ajat muuttuvat, niin myös työpaikat ja alat sen mukana. Luultavasti viimeisistäkin ”sentraalisantroista”, eli käsivälitteisten puhelinkeskusten hoitajista, tuntui pahalta joutua irtisanotuksi, kun ensimmäiset automaattiset puhelinkeskukset keksittiin 1980-luvulla. Toisinaan muutos on välttämätöntä.

Kestävyyspaneelin raportissa myös huomautetaan, että vanhojen toimintatapojen hylkääminen antaa tilaa uusille, ehkä jopa paremmiksi osoittautuville tavoille, jotka ehdottomasti ovat myös kestävämpiä. Samalla voidaan ratkaista monta ongelmaa yhdellä kertaa.

Eiköhän ole jo aika jättää fossiiliset polttoaineet historiaan ja fiilistellä niiden sijaan vaikka sitä automaattista puhelinkeskusta tai muita vastaavia mullistuksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman ihmisten pyrkimystä kehitykseen ja muutokseen.

Julkaistu 26.8.202226.8.2022

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää:

Tutkimus: Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa

Tutkija Maria Julku väitteli huhtikuussa historia-, kulttuuri- ja viestintätieteistä aiheenaan ”Vallan ja tiedon rajamailla. Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa.” Mutta miten käskynhaltijat toimivat 1600-luvulla? Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, erosiko käskynhaltijoiden toiminta esimerkiksi Oulun seudulla siitä, miten muilla alueilla toimittiin. 1600-luvun alussa Suomi kuului Ruotsiin, josta vuosisadan kuluessa tuli eurooppalainen suurvalta. Ruotsi päätyi hallitsemaan […]

Kulttuuri Mitä tieteessä tapahtuu Opiskelu Tiede Väitös

Tutkija Maria Julku väitteli huhtikuussa historia-, kulttuuri- ja viestintätieteistä aiheenaan ”Vallan ja tiedon rajamailla. Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa.” Mutta miten käskynhaltijat toimivat 1600-luvulla? Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, erosiko käskynhaltijoiden toiminta esimerkiksi Oulun seudulla siitä, miten muilla alueilla toimittiin.

1600-luvun alussa Suomi kuului Ruotsiin, josta vuosisadan kuluessa tuli eurooppalainen suurvalta. Ruotsi päätyi hallitsemaan laajaa aluetta, johon kuuluivat lähes koko nykyisen Suomen alue sekä suuri osa nykyistä Baltiaa. Valtakunnan laajuuden vuoksi kuningas nimitti eri alueille käskyhaltijoita eli tietyllä alueella hallitsijaa edustavia viranhaltijoita. Käskynhaltijoiden tehtävät vaihtelivat sen mukaan, missä päin valtakuntaa he toimivat.

”Tukholman käskynhaltijoiden tehtävät olivat erilaiset kuin reuna-alueella. Pohjanmaan käskynhaltijoiden toimintaan vaikutti vahvasti kruunun arktinen politiikka, jota erityisesti Kaarle IX ajoi. Tavoitteena oli paitsi vakiinnuttaa pohjoisraja, myös laajentaa Ruotsin valtaa Jäämerelle ja Vienanmerelle asti, katkaista Venäjän käymä Jäämeren kauppa sekä saada Lapin verotus ja resurssit Ruotsin hallintaan. Näihin tavoitteisiin liittyivät myös Pohjanmaan käskynhaltijoille annetut tehtävät”, Julku kertoo.

Yhteydenpito keskusvallan kanssa

Pohjanmaan seutu oli Tukholmasta katsottuna periferiaa, ja yhteydenpito keskushallintoon oli vaikeaa. Pitkien etäisyyksien takia viestienvaihto oli hidasta eikä kuningas voinut vierailla Pohjanmaan alueella usein. Pohjanmaan käskynhaltijoiden tehtävänä oli erityisesti Oulun ja Kajaanin linnojen rakentaminen, ja käskynhaltijat tekivätkin paljon itsenäisiä päätöksiä linnojen rakentamisen sekä esimerkiksi sotaretkien suhteen.

”Linnojen rakentamisessa käskynhaltijat tekivät itsenäisiä ratkaisuja jokapäiväisessä toiminnassaan. Herttua-aikanaan Kaarle IX oli osallistunut todella tiiviisti Örebron linnan korjaamiseen, mutta sama ei onnistunut kuninkaana Oulun ja Kajaanin linnojen suhteen. Käskynhaltijat kyllä kysyivät neuvoa erinäisissä hallinnollisissa asioissa. He tunsivat alueensa parhaiten, joten he esimerkiksi esittivät vähävaraisuuden takia verohelpotuksia – erään kerran käskynhaltija niitä myös myönsi, vaikka hänellä ei valtuuksia siihen ollut.”

Digitointi tutkijan apuna

Ruotsin valtakunnan käskynhaltijoista ei ole kovinkaan paljon aikaisempaa tutkimusta. Sen vuoksi osaa Julkun käyttämästä aineistosta ei ole käytetty tutkimuksessa aikaisemmin, esimerkiksi historioitsija Johannes Messeniuksen nelisivuista valituskirjelmää, jossa hän esittää syytöksiä käskynhaltija Erik Haren käytöksestä. Julku kuitenkin korostaa, että valituskirjelmässä esitettyjen syytösten todenperäisyyttä on vaikea arvioida.

Nykyään suuri osa alkuperäisestä aineistosta on digitoitu, mikä helpottaa tutkijan työtä. Haasteilta ei silti voi välttyä, mutta onneksi kärsivällisyys palkitaan.

”Painettujen kirjeiden lukeminen oli aloittelijalle helpompaa kuin käsialalla kirjoitettujen. Henkilökohtaisena haasteena minulla oli, etten ollut aiemmin joutunut paljonkaan tekemisiin vanhan ruotsin tai vanhojen käsialojen kanssa. Aluksi täysin käsittämättömätkin lähteet aukenivat hiljalleen, kun niitä yksinkertaisesti vain jaksoi yrittää lukea”, Julku toteaa.

Käskynhaltijoiden toiminnan jäljet

Käskynhaltijoiden toiminta jätti jälkiä, joita voi havaita Oulun seudulla edelleen.

”Konkreettisena todisteena käskynhaltijoiden toiminnasta ovat tietenkin Oulun ja Kajaanin linnarauniot. Vähemmän selvästi 1600-luvun toiminta näkyy nykyaikana aluehallinnon perinteessä. Oulun lääniä johti maaherra ennen nykyisiä aluehallintovirastoja. Käskynhaltijan virka muutettiin vuonna 1634 maaherran viraksi. Käskynhaltijoiden myötä Pohjanmaalle luotiin 1600-luvun alussa paikallinen keskushallinto.”

Julkun tutkimus tuo tärkeää lisätietoa Ruotsin valtakunnan 1600-luvun pohjoisen reuna-alueen hallinnosta, joka on jäänyt aikaisemmassa tutkimuksessa sivuun. Uusi tutkimus myös korjaa aikaisemman tutkimuksen virhetulkintoja, sillä keskeisin aikaisempi tutkimus on paikoin sadan vuoden takaa.

”Tutkimus käsittelee valtionmuodostuksen kannalta keskeistä yksittäisten viranhaltijoiden roolia sekä toimintaa reuna-alueella. Valtionmuodostuksen historiassa rajaseuduilla onkin keskeinen rooli. Paikallisesta kontekstista huolimatta tutkimukseni ei tuota vain mikrotason empiria, vaan liittää ilmiöt laajempaan kontekstiin ja ottaa huomioon koko Ruotsin valtakunnan”, Julku summaa.

Artikkelin kirjoittaja Essi Salmela on tuottanut artikkelin osana Digitaalisen viestinnän verkkokurssia.

Julkaistu 22.6.202219.8.2022

Toiset äänet -dokumenttielokuvan ohjaaja Annika Grofille yliopiston autonomian ja arvojen puolustaminen on tärkeää

Toiset äänet on vauhdikas dokumentti yliopiston arvojen näivettämisestä sekä tärkeä puheenvuoro vahvan vapaan ja autonomisen yliopiston puolesta. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Annika Grof kuvasi neljää yliopistolaista, jotka taistelevat yliopistouudistuksen seurausten kanssa. Annika Grof on ohjannut pitkän näytelmäelokuvan, lyhytelokuvia, dokumentteja, TV-sarjoja, mainoksia ja tositeeveetä. Edellisestä dokumentista Liikkumavara (2009) on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Liikkumavara oli ehdolla parhaan dokumentin Jussin saajaksi […]

Arviot Elokuva-arvostelu Kulttuuri Opiskelu

TEKSTI Pete Huttunen

Toiset äänet on vauhdikas dokumentti yliopiston arvojen näivettämisestä sekä tärkeä puheenvuoro vahvan vapaan ja autonomisen yliopiston puolesta. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Annika Grof kuvasi neljää yliopistolaista, jotka taistelevat yliopistouudistuksen seurausten kanssa.

Annika Grof on ohjannut pitkän näytelmäelokuvan, lyhytelokuvia, dokumentteja, TV-sarjoja, mainoksia ja tositeeveetä. Edellisestä dokumentista Liikkumavara (2009) on kulunut jo yli kymmenen vuotta.

Liikkumavara oli ehdolla parhaan dokumentin Jussin saajaksi ja voitti Tampereen elokuvajuhlien pitkän dokumentin pääpalkinnon sekä yleisöpalkinnon.

Yhteiskunnalliset aiheet ja politiikka kiinnostavat Annika Grofia. Liikkumavara käsittelee lain säätämisen prosessia ja Toiset äänet pureutuu lain säätämisen seurauksiin. Grof kertoo, että hän haluaa puhua tärkeistä asioista erityisesti arjen tasolla.

– Päätin Liikkumavara –dokumentin jälkeen, että en tee dokkaria ennen kuin tulee vastaan sellainen aihe, jonka ohi en voi kävellä, Grof kertoo

Elokuvan aihe nousi toisen elokuvan ennakkotutkimusta tehdessä ja vei mukanaan.

– Olin tekemässä toista elokuvaa, ja etsin keski-ikäisiä naisia, jotka ovat saaneet potkut törkeällä tavalla. Esille nousi Helsingin yliopiston valtava irtisanomisaalto 2016.

– Otin yhteyttä vanhaan ystävääni, entiseen opiskelijakaveriini, joka toimii nyt yliopistossa proffana. Hän kertoi, että sellaista yliopistoa ei enää ole olemassa, jonka muistan – yliopistoa, jossa opiskeltiin 1990-luvulla. Olin järkyttynyt.

– Olin kuvitellut, että kyse oli vain Sipilän hallituksen vuoden 2016 leikkauksista ja siitä johtuneista irtisanomisia, mutta kyse olikin paljon suuremmasta. Tuntemaani yliopistoa oli rapautettu ja tutkimuksen kenttää kavennettu ja ohennettu jo pitkän aikaa, Grof kertoo.

Hallitukset toisensa jälkeen ovat nakertaneet koulutusta

Vuonna 2010 tuli voimaan yliopistolaki, joka muutti koko yliopiston perusolemusta. Uusi laki irrotti yliopistot valtiosta ja teki niistä itsenäisiä laitoksia ja säätiöitä.

Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen hehkutti keväällä 2009 fantastista yliopistouudistusta: “Se on parasta mitä suomalaiselle yliopistosektorille on tapahtunut sen jälkeen kun ne on perustettu!”, hän julisti.

Yliopistolaisilta vietiin päätösvaltaa sen omista asioista, ja johtokuntiin valittiin yritysmaailman edustajia.

Yliopistot avattiin vapaalle markkinataloudelle ja kaikkea alettiin mitata rahassa. Tärkeimmiksi arvoiksi nousivat tuottavuus, tehokkuus, talouskasvu, innovatiivisuus sekä muodikkaat tutkimusalat. Tehokkuutta ja tuottavuutta haettiin irtisanomisilla.

Tehostaminen jatkui Sipilän oikeistohallituksen aikana. Vuonna 2016 tehtiin suuret koulutusleikkaukset. Hallituskaudella leikattiin koulutuksesta yli 690 miljoonaa euroa. Koulutuslupaukset petettiin röyhkeästi. Yliopistoilla alkoi jälleen YT-neuvottelut ja päädyttiin massairtisanomisiin.

Nykyinen vasemmistojohtoinen hallitus ei ole avannut yliopistolakia Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton vaatimuksista huolimatta. Uudessa korkeakoulutuksen visiossa suorituksiin perustuvaa mallia on entisestään kiristetty.

Tuottoon valjastettu ja elinkeinoelämän säännöillä toimiva yliopisto vaikuttaa siihen, mitä tutkitaan ja pahimmassa tapauksessa myös tutkimustuloksiin. Kun autonomia ja vapaus on menetetty, vähenee myös mahdollisuudet kritisoida valtaapitäviä.

Tutkittu tieto koskee meitä kaikkia

Annika Grofin arvokkaana pitämä yliopisto on muuttunut ammattikoulumaiseksi. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman nopeasti tekijöitä työelämän tarpeisiin. Opiskelijoiden laaja ja syvä ymmärrys maailmasta ja omasta tieteenalasta on heikentynyt.

– Yliopisto oli minulle kuin kivi – vakaa toimija muuttuvassa maailmassa, jonka totuudellisuuteen voin aina luottaa. Kun huomasin, että näin ei ole asia järkytti syvästi.

– Kysymys on todella suuresta asiasta, joka ulottuu demokratiamme perustaan asti – siihen miten vahva demokratia meillä Suomessa on, Grof kertoo.

Yliopistolaitoksen perusperiaatteiden muuttaminen ei koske ainoastaan yliopistolaisia. Tulokset heijastuvat koko yhteiskuntaan. Tästä oli kerrottava.

– Emme halunneet tehdä dokumenttia akateemiselle maailmalle tai poliitikoille. Elokuva on suunnattu niille äänestäjille, jotka eivät vielä ymmärrä vapaan, vahvan ja autonomisen yliopiston merkitystä omassa arjessaan.

– Esimerkiksi lääkärit ja opettajat on koulutettu yliopistossa. Jos näiden ihmisten osaaminen lähtee hapertumaan ja tieteellinen maailmankuva kapenee, se vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään – ei ainoastaan yliopistomaailmaan, Grof valaisee.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Annika Grof. Kuva Sanna Kaesma.

Dokumentin tärkeä ensemble

Elokuvan neljä päähenkilöä ovat mielenkiintoisia ja keskenään erilaisia persoonia. Professori (nyk. emeritus) ja vuoden 2019 kansanedustajaehdokas Jukka Kekkonen päätti muuttaa yliopistolakia vaikka yksin.

Helsingin yliopiston Lehtori (2009 – 2016) Gaela Keryel haastoi yliopiston laittomasta irtisanomisestaan oikeuteen. Apulaisprofessori ja dosentti Lena Näre sekä postdoc taiteilija Taina Saarikivi taistelevat vapaan yliopiston puolesta

– Elokuvassa, myös dokumenttielokuvassa ensemble on tärkeä. Kuvasin noin kolmen kuukauden aikana keväällä 2019 useita henkilöitä. Tähän valikoitui lopulta kiinnostavia ihmisiä, jotka taistelevat aktiivisesti omassa elämässään yliopistouudistusten seurausten kanssa, Grof kertoo.

Jukka Kekkonen, elokuvan päähenkilö Kuva Tarasow Films.

Viihdyttävä elokuva vaikeasta ja monimutkaisesta aiheesta

– Teemme elokuvia tiiminä elokuvan tuottaja Joon Tervakarin kanssa. Hän ymmärsi heti aiheen tärkeyden ja oli tarpeeksi rohkea lähtemään tällaiseen projektiin, Grof kertoo.

Grofin mukaan elokuvan kepeä muoto päätettiin ihan alussa. Nopearytminen kollaasielokuva on jopa hengästyttävä kokemus. Leikkaukset ovat nopeita, paikka ja aika vaihtuvat tiuhaan.

– Aihe on monimutkainen, ja ehkä vähän kuivakkakin. Pyrkimys oli kuitenkin tehdä jäntevä ja kepeä elokuva – sellainen, joka on helppo katsoa. Emme halunneet kuvata puhuvia päitä ja tehdä elokuvasta raskasta.

Groffilla on vakaa usko, että elokuvalla on merkitys ja sillä pystyy vaikuttamaan.

– Luulen että kaikilla elokuvantekijöillä, kaikilla taiteilijoilla on usko mahdollisuuteen vaikuttaa. Elokuvan tekeminen on kallista, ja olisi moraalitonta tehdä sellaista mistä en tiedä tai mihin en usko.

Annika Grof uskoo, että elokuva herättää laajaa keskustelua. Ensimmäisten näytösten jälkeen palaute on ollut positiivista.

– Koko tekijätiimille on ollut tärkeää, että elokuvan nähneet ovat kertoneet, että nyt ymmärtävät jotain sellaista, mitä eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi suhteessa yliopistoon.

– Toinen tärkeä asia on, että ensi-illan jälkeen ihmiset ihmettelivät, miten ihmeessä saitte tehtyä tällaisesta aiheesta näin viihdyttävän elokuvan. Tämä oli meillä tavoitteena, ja oli hienoa huomata, että ihmiset kokivat asian niin, Grof summaa.

Toiset äänet -elokuvan näytökset Finnkinon elokuvateatterissa ympäri Suomen sekä Oulussa elokuvateatteri Starissa.

Julkaistu 3.6.20228.11.2022

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Impronium: Kohtauksia hetkestä – Improvisaatioteatterin yhteinen ja jaettu ilo

Impronium: Kohtauksia hetkestä. Ohjaus Juhani Kuula. Tuottaja Marjo Ervasti. Aputuottaja Riikka Yli-Olli. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Johtiskummi Essi Viinikka. Valo- ja äänitekniikka Matias Tapaninen. Lavalla Marjo Ervasti, Pekka Hartikainen, Suvi Lindholm, Elina Koski, Laura Määttä, Suvi Vinblad ja Maria Hietanen. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 21.5.2022. Artikkelikuva Riikka Yli-Olli. Merenneitoja naarataan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan puolisoiksi suomalaisille. Lämpimiin virtoihin tottuneet […]

Arviot Kulttuuri Teatteriarvostelu

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Impronium: Kohtauksia hetkestä. Ohjaus Juhani Kuula. Tuottaja Marjo Ervasti. Aputuottaja Riikka Yli-Olli. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Johtiskummi Essi Viinikka. Valo- ja äänitekniikka Matias Tapaninen. Lavalla Marjo Ervasti, Pekka Hartikainen, Suvi Lindholm, Elina Koski, Laura Määttä, Suvi Vinblad ja Maria Hietanen. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 21.5.2022. Artikkelikuva Riikka Yli-Olli.

Merenneitoja naarataan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan puolisoiksi suomalaisille. Lämpimiin virtoihin tottuneet merenneidot kohtaavat hyisissä vesissä tappajahain. Neidon uusi parisuhdekaan ei ole ongelmaton ihmisoletetun kanssa. Asiassa onneksi auttaa parisuhde- ja seksuaaliterapia. Improvisaatioteatterissa voi tapahtua mitä vain, ja Oulun Ylioppilasteatterin Impronium-ryhmän esityksessä Kohtauksia hetkestä myös tapahtuu. Kukaan, edes näyttelijät eivät kuitenkaan tiedä etukäteen juonta tai näytelmän kulkua.

Hulvaton retki muistoihin

Tunnelma on intiimi ja jännittävä pienellä valvenäyttämöllä. Kaikki tapahtuu ihan vieressä. Improvisaatioteatterissa vuorovaikutus yleisön kanssa on oleellinen osa esitystä. Yleisö myös päättää esimerkiksi alkuasetelman, tapahtumapaikan ja antaa sanoja näyttelijöille inspiraatioksi.

Aluksi yksi näyttelijä kyselee yleisöltä muistoja Impronium-ryhmän käsiteltäväksi. Yleisöstä kuuluu, että näytelmässä on oltava ainakin laituri ja verta. Laituri herättää heti muistoja.

Yksi on yrittänyt pienenä upottaa laiturin hyppimällä. Toinen on nähnyt teininä ihastuksensa pussailevan toisen kanssa laiturilla. Tarina ei kerro, nähtiinkö sitten verta, mutta kertoja ei vaikuta verenhimoiselta.

Pian lavalla jo tapahtuu. Meno on villiä laiturilla, veden alla ja milloin missäkin. Samalla julkistetaan uusi ohjelmaformaatti, Ensitreffit laiturilla. Näytelmä ilman merenneitoa ei ole kovin hyvä, mutta tämä on. Merenneidot ovat kivoja ja heitä ei saisi kohdella huonosti. Joku näytelmän nähnyt saisi nyt käynnistää Mermaid Too -kampanjan.

Näyttelijät ovat nopeita ja juonenkäänteet yllättävät hetki toisensa jälkeen. Hulvaton näytelmä elää, ja yleisö on aidosti mukana. Yllättävät oivallukset ovat riemastuttavia.

Jos joku tarjoaisi tällaista käsikirjoitusta, häntä katsottaisiin ymmärtävästi alta kulmien, taputettaisiin olalle ja rauhoiteltaisiin: “Oleppa nyt, ei ole mitään hätän, Suvi meni just soittamaan ja pääset pian turvaan.” Sekopäinen impronäytelmä pysyy kuitenkin rimaa hipoen kasassa, juuri niin kuin tällaisissa pitääkin.

Ohjaaja Juhani Kuula valaisee improvisaation tekemistä

Kohtauksia hetkestä -näytelmä on vapaamuotoinen, free-form improvisaatioesitys. Vapaassa muodossa todellakin nyhjätään tyhjästä.

Näytelmässä ei ole valmista rakennetta – ei rekvisiittaa tai rooliasuja. Näyttelijät reagoivat nopeasti toistensa sanoihin ja eleisiin, ja vievät näytelmää uusiin suuntiin tai palaavat aiempaan.

*Juhani Kuulalle tärkeintä improssa on uuden keksiminen ja yhdessä tekemisen riemu.* Kuva Mari Kivioja.

Kohtauksia hetkessä on Juhani Kuulan ensimmäinen ohjaustyö. Vapaan improvisaation ohjaaminen poikkeaa huomattavasti tekstilähtöisen näytelmän ohjaamisesta.

– Käytännössä ohjaaminen on tsemppaamista, organisointia ja taiteellista johtamista.

– Ennen varsinaisten tekniikoiden opettelua ryhmäydyttiin, tehtiin hauskoja harjoituksia ja leikittiin leikkejä. Huomasimme heti alkuun, että parasta syntyy, kun kaikilla hauskaa lavalla.

– Lavalla näyttelijät ohjaavat itse tapahtumia, tekevät leikkauksia ja nostavat esiin uusia ja aiempia asioita, Juhani Kuula kertoo näytelmän ohjaamisprosessista.

Hetkeäkään ei ole tylsää

Improniumin koko porukka on käynyt useita erilaisia kursseja matkan varrella. Tässä tuotannossa on ollut mukana Ylioppilasteatterin ulkopuolinen kouluttaja.

– Ilona Ruohomäki on käynyt opettamassa, mitä vapaa improvisaatio on ja mihin suuntaan näytelmää kannattaa eri tilanteissa viedä, Kuula kertoo.

Vaikka työryhmä on käynyt kursseja ja saanut opetusta, ajatus näyttelemisestä ilman tekstin ja valmiin roolin turvaa tuntuu kauhealta.

– Välillä vähän hikoiluttaa. Apua, mitä jos ei yhtäkkiä tule mitään mieleen, mutta toisaalta siinä voi sanoa melkein mitä vain. Ilman käsikirjoitusta ja näytelmätekstiä näissä ei tule virheitä.

– Improvisaatiossa on kiehtovaa jatkuva muutos – koko ajan tapahtuu uutta ja hetkeäkään ei ole tylsää. Tähän ei ainakaan voi kyllästyä.

– Tärkeintä keksimisen ja yhdessä tekemisen riemu, Juhani Kuula summaa.

Tekemisen riemu välittyy myös yleisöön. Jos sota ja taudit ahdistavat, Oulun ylioppilasteatterin Impronium: Kohtauksia hetkestä tarjoaa riemukkaan hetken arjen ulkopuolella. Varmaa se ei toki ole, ja seuraavissa näytöksissä ei ole välttämättä merenneitoja. Etukäteen asiaa ei voi kukaan tietää.

Artikkelia muokattu 15.19: Lisätty näyttelijöihin Maria Hietanen.

Julkaistu 30.5.202230.5.2022

Pete Huttunen

Lue lisää:

Vappuaaton kuvia ja tunnelmia: Perinteiset tapahtumat ilahduttivat opiskelijoita kahden vuoden tauon jälkeen

Vappu on ehkäpä opiskelijoiden tärkein ja odotetuin juhla. Parin vuoden tauon jälkeen opiskelijat pääsevät viimein juhlistamaan kevään juhlaa raskaan työvuoden jälkeen. Useilla juhlinta alkaa viimeistään viikkoa ennen vappua. Olimme mukana aattona Franzénin patsaan lakituksessa, opiskelijoiden vappukulkueessa sekä fuksiuitoissa. Sää on tuttuun tapaan kolea. Toisaalta vappusää on loistava, jos ei sada lunta tai isompia esineitä. Nyt aurinkokin näyttäytyy välillä ja […]

Kulttuuri Opiskelu Uutiset

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Vappu on ehkäpä opiskelijoiden tärkein ja odotetuin juhla. Parin vuoden tauon jälkeen opiskelijat pääsevät viimein juhlistamaan kevään juhlaa raskaan työvuoden jälkeen. Useilla juhlinta alkaa viimeistään viikkoa ennen vappua. Olimme mukana aattona Franzénin patsaan lakituksessa, opiskelijoiden vappukulkueessa sekä fuksiuitoissa.

*Vappuna opiskelijat kokoontuvat juhlimaan.*

Sää on tuttuun tapaan kolea. Toisaalta vappusää on loistava, jos ei sada lunta tai isompia esineitä. Nyt aurinkokin näyttäytyy välillä ja hellii iloisen opiskelijaporukan koeteltuja sieluja. Aaton perinteisiin tapahtumiin osallistuvat ovat yllättävän raikkaan näköisiä ja pirteitä.

Franzénin patsas saa lakkinsa

Opiskelijoiden vappuaatto alkaa Humanistisen Killan järjestämällä Frans Mikael Franzénin patsaan lakituksella. Oulun vanhin julkinen ulkoveistos sai lakkinsa ensimmäisen kerran jo vuonna 1966. Jatkuva perinne merkittävän runoilijan, piispan ja akateemikon lakituksesta tuli 1980-luvun alussa. Esikuvana perinteelle on Helsingin Havis Amandan, eli Mantan lakitus.

Jo kaksi vuotta Franzen on taivastellut vappua ilman lakkia, koska kulkutauti esti ainakin kaikki viralliset vappuriennot. Nyt paikalle on kertynyt arviolta satapäinen joukko entisiä ja nykyisiä opiskelijoita kunnioittamaan perinnettä.

*Lakki asettuu päähän kauniisti aplodien saattamana.*

Tuomiokirkon kello lyö 12, mutta lakitukseen varattu nosturi ei suostu liikahtamaan. Humanistisen Killan puheenjohtaja Eveliina Tiusanen jännittää nosturin korissa, että näinkö Franzén jää kolmatta kertaa peräjälkeen ilman lakkia. Tiusanen kertoo odotellessa, että Franzén oli todellinen ihmelapsi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 13-vuotiaana, 17-vuotiaana hänestä tuli maisteri ja dosentti 20-vuotiaana.

Tässäpä voimahahmo heille, jotka nurisevat, että veltot ja juhlivat opiskelijat eivät valmistu tarpeeksi nopeasti tuottaviksi veronmaksuyksiköiksi. Ennen ei aikailtu turhaan. Tämän kauemmaksi ei ajatus ehdi karata, kun Nosturin kori jo nousee kiltisti kohti korkeuksia. Franzen saa lakkinsa ja herran ilme näyttää heti vähän tyytyväisemmältä.

Opiskelijoiden vappukulkue Teekkaritorvien säestämänä

Vappukulkue läpi kaupungin ehtii karata lakituksen viivästyttyä. Hätää ei kuitenkaan ole, sillä kulkue pysähtelee kunnioittamaan teekkareiden historiallisia ja merkittäviä paikkoja. Ystävälliset liikenteenohjaajat kertovat, missä pääsemme mukaan. Kulkue ei odottanut väkeä lakituksesta, koska viranomaisten kanssa on sovittu tarkkaan aikataulu ja liikennejärjestelyt.

*Vappukulkue ilman saunaa on turhaa – ainakin viileällä ilmalla.*

Pian kuuluu jo Teekkaritorvien soitto ja tunnistan komean Koneinsinöörikillan paloauton, Ykän. Perässä marssii tasainen letka opiskelijoita, pääosin teekkareita. Etuautosta kuuluu teekkarivitsejä, jotka peittyvät liikenteen melun ja puhallinorkesterin soiton alle. Joku toteaa, että asia on hyvä juuri näin.

*Teekkaritorvet rytmittävät kulkueen etenemistä kuorma-auton lavalla*.

Yleisöä on kerääntynyt tasaisesti matkan varrelle. Kulkue tuo varmasti entisille teekkareille nostalgisia muistoja. Eräs vanhempi herrasmies seisoo asennossa hyvin kellastunut teekkarilakki päässään ja pyyhkii vaivihkaa silmäkulmaansa.

Fuksiuitot ja rauhallista pikniktunnelmaa

Perinteiset fuksiuitot järjestetään tänä vuonna Tuiran uimarannalla. Muistan, että jokunen vuosi sitten fuksit kastettiin Ainolan puistossa Plaanaojan kuravedessä. Uusi paikka on varmasti fukseille mieleen.

*Verbalaiset Suvi ja Alisa sekä luonnonvara-alaa opiskeleva Kerttu aikovat suunnata illalla bileisiin 45-Specialiin.*

Rannalla on iloinen piknikmeininki ja aurinko lämmittää mieliä. Ihmiset istuskelevat vilteillään rauhallisesti skumppalasit käsissään. Lakituksesta lähtien mielen takamailla on kummitellut hieman outo fiilis. Viimeistään nyt huomaan, että opiskelijavappu on siistiytynyt siitä, mitä se oli jokunen vuosi sitten. Uudet opiskelijat ovat fiksuja ja aikuisempia kuin takavuosina.

**Tellervo ja Ahti Alanärä** ovat tehneet pitkän uran työelämässä. **Jouni Alanärä** jatkaa vanhempien viitoittamalla tiellä. Tellervo ja Ahti kertovat, että he tutustuivat Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilään opiskeluaikoinaan.

Aiemmilta vuosilta mieleeni on jäänyt yksin istuvia surullisia hahmoja, jotka ovat viikon, tai parin juhlittuaan kadottaneet ainakin sielunsa, toisen käden ja kulmakarvat. Toisaalta silloin oli myös riemua, tanssia ja typeriä performansseja. Spontaaneja kohtaamisia ja uusia tuttavuuksia syntyi helposti.

*Varhaiskasvatuksen opiskelijat Jonna, Jasmin, Lea, Mariella, Anni, Tiia, Annika ja Aino nauttivat aaton tunnelmasta. Mäyräkoira Mauno on lähtenyt mukaan ja hurmaa jokaisen.*

Vappumuistot eivät välttämättä ole luotettavia, ja mieli saattaa yhdistellä kivoja asioita eri vuosilta. Asiaan vaikuttaa ehkä sekin, että joskus aaton perinteisiin tapahtumiin osallistui paljon enemmän ihmisiä.

*Konsta, Veeti ja Roope kertovat, että mukavaa on, vaikka saisi olla vähän lämpimämpi keli. Hedelmäcocktail on päivän drinkki. Roopelle ei cocktailin ananas maistu.*

Teekkaritorvet ovat ehtineet jo Tuiraan rannalle kulkueesta ja uitot voivat alkaa. Jokaisen kastettavan fuksivuoden ansioita ylistetään tai kerrotaan miten he ovat muuten mukavia.

*Teekkaritorvet ovat kiireisiä vapun aikana. Fuksiuittojen keikka ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen.*

Tällä kertaa uitettavat eivät ole paneutuneet mielikuvituksella uima-asuihin. Ainakaan ensimmäisten joukossa ei nähdä Batman-viittoja tai muuta vappurekvisiittaa. Kolea sää on saattanut kutistaa suurimman innon myös potentiaalisilta luojan luomina viuhahtajilta. Joku toteaa, että asia on hyvä juuri näin.

*Pulahdustyyli on vapaa, mutta yksi sääntö on: pään on käytävä pinnan alapuolella. Tarkka yleisö ohjaa takaisin jokeen, jos ensimmäinen yritys epäonnistuu.*

Leppoisa vappuaaton päivä lähenee loppuaan, ja ihmiset pakkailevat vilttejään. Illalla on varmasti reippaita bileitä ja muita bakkanaaleja. Päivän tapahtumat olivat rauhallisia ja asiallisia. Nykyiset ja entiset opiskelijat nauttivat hymyillen kevätpäivästä. Ehkäpä karnevaalitunnelmaan päästään opiskelijavapun muissa tapahtumissa. Tämä oli hyvä juuri näin.

Julkaistu 5.5.20229.5.2022

Pete Huttunen

Lue lisää:

Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilä palaa yliopistolle: Markku Pölösen ohjaama näytelmä on riemastuttava henkilökuva poikkeusyksilöstä

Ortotopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1. Käsikirjoitus ja ohjaus Markku Pölönen. Rooleissa Mika Nuojua. Tuottajat Juha Vidgren, Kimmo Paananen ja Pia Ervasti. Puvustus Seija Mällinen. Maskeeraus Mirka Ojala. Valokuvat Timo Heikkala. Tuotanto yhdessä Oulun yliopisto, Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta (OYY), Klaffi Tuotannot Oy, Suomen Filmiteollisuus Oy. Ensi-ilta Oulun yliopiston L1 -salissa 21.4.2022. Oulun yliopiston suurin sali L1 […]

Arviot Kulttuuri Teatteriarvostelu Tiede Tuttu kasvo kampukselta Uutiset

TEKSTI Pete Huttunen

Oulun yliopiston suurin sali L1 on täynnä iloista puheensorinaa ja tunnelma on odottava. Pian alkaa dosentti Aapo Heikkilän luento. Parhaat paikat salin edestä ovat menneet jo aikaa sitten, kuten ortotopologian luennolla vuosikymmeniä sitten. Aapo Heikkilä on kuitenkin vaihtanut jo ulottuvuutta. Ehkäpä hän keskustelee teorioista para avaruudessa sinisten enkeleiden kanssa? Aapon henki elää kuitenkin täälläkin. Markku Pölönen on käsikirjoittanut ja ohjannut legendaarisen tähtiluennoitsijan elämästä huikean näytelmän Ortopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1.

Luennolle osallistujien joukko on kirjava. Nuorimmille Aapo saattaa olla uusi tuttavuus, mutta osa on varmasti tuntenut varjotutkijan ja osallistunut hänen luennoilleen. Yliopisto-opintonsa jo päättäneet muistelevat, että suuressa salissa on käyty ainakin tenteissä. Mieleen on jäänyt myös salin ärsyttävät portaat, joita noustaan askelmalta toiselle aina samalla jalalla.

Aapo saapuu lavalle suosionosoitusten saattamana. Tapaamme illan aikana myös Aapon lapsuudenystävän Jorma “Joppe” Ojalan, varadekaani Osmo Pulkkisen, konstaapeli Reino Torstin sekä rovasti Heimo Ignatiuksen. Kaikki roolit näyttelee Mika Nuojua hämmästyttävällä eläytymisellä ja taidolla. Aapo on varmasti hengessä mukana eliminoituaan jollakin filtterillä ulottuvuuksien väliset esteet.

Näytelmässä käydään läpi Aapon ja muiden hahmojen kertomana myyttisen legendan elämää lapsuudesta lähtien. Jos on Mika Nuojualla useita rooleja, niitä oli myös Aapolla. Maanviljelijän poika Haapavedeltä toimi muun muassa tekaistuilla papereilla opettajana Pulkkilassa sekä psykiatrina Vaasassa.

Yhteiskunta ei osannut arvostaa tällaista puoskarointia, vaikka ansiotodistukset ovat tietenkin aitoja: “Kyllä se aito on, kun minä olen sen itse kirjoittanut”, Aapo toteaa.

Tie vei suojelupoliisin kuulusteluihin ja lopulta Aapo sai pitkän vankeustuomion. Tarinan mukaan presidentti Kekkonen kuitenkin armahti hänet heti Aapon anomuksen luettuaan.

Tieteellinen ura

Vasta perustettuun Oulun yliopistoon Aapo Heikkilä hakeutui fysiikan ja matematiikan luennoille 1960-luvun alussa. Pian hän nimitti itsensä ortotopologian dosentiksi ja sai työhuoneen fysiikan laitoksen siivouskomerosta. Yliopistossa hän toimi pitkään, noin 30 vuotta. Hänet tunnettiin laajasti yliopistomaailmassa ja luentokutsuja sateli ympäri Suomen.

Ortotopologia on Aapo Heikkilän kehittämä näennäistiede, oppi kaikista mahdollisista luonnonilmiöistä ja kaikesta olevaisesta. Tieteellinen termistö ja akateeminen koukeroinen esitystapa on Aapolla hallussa, mutta teorioita ei ole vielä pystytty todistamaan tai tuloksia toisintamaan. Ehkäpä dosentti oli liian paljon aikaansa edellä?

Mielikuvitusrikkaasta, älykkäästä ja huumorintajuisesta dosentista tuli tiedeyhteisön lemmikki, eräänlainen maskotti. Muutaman kerran vuodessa pidetyt luennot olivat performansseja ja ne vetivät suuret salit reunoja myöten täyteen. Hitaimmat jäivät ulkopuolelle.

Hyväntahtoinen ja sydämellinen herrasmies ei turhia tärkeillyt. Hän ehkä ymmärsi, että luennot ovat ainakin osaksi leikkiä, tieteen parodiaa. Hilpeästä tunnelmasta huolimatta yleisö ei nauranut hänelle vaan hänen kanssaan.

Vauhdikasta kerrontaa

Aapon luento alkaa vauhdikkaasti ortotopologian luennolla ja tieteenalan peruskäsitteen ultrafiltterin määrittelyllä. Täysi sali kuulijoita on saman tien Nuojuan hyppysissä. Tähtiluennoitsijan valloittava tyyli maneereineen sekä nokkela tilannekomiikka on lennokasta.

Ultrafiltteri on tärkeä työkalu. Sillä eliminoidaan yhtälöstä kaikki ylimääräinen, kuten numerot. Paras ratkaisu yhtälöihin on: joko-tai. Luennolla sivutaan myös sinisen enkelin selviytymistä para avaruudessa. Tontun pään tilavuuden kaavaan emme tällä kertaa perehdy, sillä se kuuluu joulun alla pidettävään luentoon.

Mika Nuojua vaihtaa roolia sujuvasti takkia ja lakkia vaihtamalla. Taitava näyttelijä ei muuta tarvitse, ja yleisö pysyy mukana kerronnassa.

Ohjaaja Markku Pölönen samaistui Aapon optimismiin

Markku Pölönen on tunnettu erityisesti maalaiskomedioistaan, joissa on erikoisia ja erityisiä persoonia. Hahmoja yhdistävä piirre on suuri lämmin sydän. Pölösen pitkän elokuvauran kohokohtia ovat muiden muassa Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Koirankynnen leikkaaja (2004).

Pölösen näkökulma Aapon elämään ja persoonaan on ymmärtävä ja lempeä. Kaikki Aapon kertoma ei välttämättä ole ihan tarkalleen totta. Sillä ei ole lopulta väliä, myyttinen hahmo ja tarinat elävät vuosikymmenestä toiseen.

Markku Pölönen kertoo, että hän samaistui Aapossa katteettomaan optimismiin, jonka varaan hän kaikki hankkeensa rakensi.

– Aapo herätti minussa lapsenomaisuudellaan suojeluvaiston, niin kuin tuntuu herättäneen lähes kaikissa aikanaan tapaamissaan ihmisissä.

– Koskettavaa on Aapon pyyteettömyys; hänelle kelpasi vaatimatonkin elämä, mutta haaveena oli ansaita jollakin keinolla rahaa muun muassa tutkimuslaitteiden hankintaan. Aapo halusi auttaa ihmisiä.

– Aapon tarinassa on mielenkiintoisinta tapa, jolla hän löysi roolinsa tiedeyhteisön hassusti vääristävänä peilinä, Pölönen kertoo.

Tärkeä näytelmä erityisen ihmisen elämästä ja yliopistosta

Ortopologian lopulliset alkeet ei ole ainoastaan tirskuva komedia, tasoja on useita. Aapo on myös traaginen hahmo. Mielenterveyteen liittyvät pohdinnat liittyvät toiseen juttuun, mutta optimismistaan huolimatta kaikki ei ole Aapolle varmasti ollut helppoa.

Ystävällinen ja kohtelias Aapo sai yliopistolla paljon ystäviä ja hänellä oli tärkeä terapeuttinen tehtävä vakavan ja raskaan puurtamisen keskellä. Hänen merkityksensä tunnustettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan vireyden ylläpitäjänä.

Kaikki eivät kuitenkaan ilahtuneet, että uusi, vielä profiiliaan etsivä, yliopisto henkilöityy veijarimaiseen pseudotieteilijään. Nykyisin Aapon kaltaiselle persoonalle ei ehkä löytyisi tilaa, vaikka ihmisen kyky ja tarve haltioitua eivät ole varmasti muuttuneet. Väitteistä huolimatta ihmiset ovat edelleen suvaitsevaisia, vaikka joskus sanovat väärän sanan. Ajan ilmapiiri on kuitenkin raaistunut.

Hieno näytelmä ja sen upea toteutus autenttisessa ympäristössä on Oulussa kulttuuriteko. Näytelmä avaa toivottavasti kapealaisuuteen ja tulostavoitteisiin pakotettujen yliopistolaisen silmiä näkemään toisin. Miksi tiedon temppelistä on tehty talouden lainalaisuuksia noudattava halpahalli? Se ei ole luonnonlaki ainakaan tässä ulottuvuudessa.

Jumalan kaava oli Aapolla työn alla. Sitä hän ei ehtinyt ratkaista. Kauniita unelmia ja haaveita kannattaa vaalia. Tätä voi pohtia vaikkapa vappuna opiskelijoiden karnevaaleissa.

Seuraavat näytökset: 28.4 ja 29.4. klo 18 ja 30.4. klo 15.

Näytelmän lipputulot ohjataan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, Oulun yliopiston opiskelijoiden mielenterveystyön tukemiseen.

Julkaistu 28.4.202228.4.2022