Vappuaaton kuvia ja tunnelmia: Perinteiset tapahtumat ilahduttivat opiskelijoita kahden vuoden tauon jälkeen

Vappu on ehkäpä opiskelijoiden tärkein ja odotetuin juhla. Parin vuoden tauon jälkeen opiskelijat pääsevät viimein juhlistamaan kevään juhlaa raskaan työvuoden jälkeen. Useilla juhlinta alkaa viimeistään viikkoa ennen vappua. Olimme mukana aattona Franzénin patsaan lakituksessa, opiskelijoiden vappukulkueessa sekä fuksiuitoissa. Sää on tuttuun tapaan kolea. Toisaalta vappusää on loistava, jos ei sada lunta tai isompia esineitä. Nyt aurinkokin näyttäytyy välillä ja […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Vappu on ehkäpä opiskelijoiden tärkein ja odotetuin juhla. Parin vuoden tauon jälkeen opiskelijat pääsevät viimein juhlistamaan kevään juhlaa raskaan työvuoden jälkeen. Useilla juhlinta alkaa viimeistään viikkoa ennen vappua. Olimme mukana aattona Franzénin patsaan lakituksessa, opiskelijoiden vappukulkueessa sekä fuksiuitoissa.

Vappuna opiskelijat kokoontuvat juhlimaan.

Sää on tuttuun tapaan kolea. Toisaalta vappusää on loistava, jos ei sada lunta tai isompia esineitä. Nyt aurinkokin näyttäytyy välillä ja hellii iloisen opiskelijaporukan koeteltuja sieluja. Aaton perinteisiin tapahtumiin osallistuvat ovat yllättävän raikkaan näköisiä ja pirteitä.

Franzénin patsas saa lakkinsa

Opiskelijoiden vappuaatto alkaa Humanistisen Killan järjestämällä Frans Mikael Franzénin patsaan  lakituksella. Oulun vanhin julkinen ulkoveistos sai lakkinsa ensimmäisen kerran jo vuonna 1966. Jatkuva perinne merkittävän runoilijan, piispan ja akateemikon lakituksesta tuli 1980-luvun alussa. Esikuvana perinteelle on Helsingin Havis Amandan, eli Mantan lakitus. 

Jo kaksi vuotta Franzen on taivastellut vappua ilman lakkia, koska kulkutauti esti ainakin kaikki viralliset vappuriennot. Nyt paikalle on kertynyt arviolta satapäinen joukko entisiä ja nykyisiä opiskelijoita kunnioittamaan perinnettä.

Lakki asettuu päähän kauniisti aplodien saattamana.

Tuomiokirkon kello lyö 12, mutta lakitukseen varattu nosturi ei suostu liikahtamaan. Humanistisen Killan puheenjohtaja Eveliina Tiusanen jännittää nosturin korissa, että näinkö Franzén jää kolmatta kertaa peräjälkeen ilman lakkia. Tiusanen kertoo odotellessa, että Franzén oli todellinen ihmelapsi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 13-vuotiaana, 17-vuotiaana hänestä tuli maisteri ja dosentti 20-vuotiaana.  

Tässäpä voimahahmo heille, jotka nurisevat, että veltot ja juhlivat opiskelijat eivät valmistu tarpeeksi  nopeasti tuottaviksi veronmaksuyksiköiksi. Ennen ei aikailtu turhaan. Tämän kauemmaksi ei ajatus ehdi karata, kun Nosturin kori jo nousee kiltisti kohti korkeuksia. Franzen saa lakkinsa ja herran ilme näyttää heti vähän tyytyväisemmältä.

Opiskelijoiden vappukulkue Teekkaritorvien säestämänä 

Vappukulkue läpi kaupungin ehtii karata lakituksen viivästyttyä. Hätää ei kuitenkaan ole, sillä kulkue  pysähtelee kunnioittamaan teekkareiden historiallisia ja merkittäviä paikkoja. Ystävälliset  liikenteenohjaajat kertovat, missä pääsemme mukaan. Kulkue ei odottanut väkeä lakituksesta, koska  viranomaisten kanssa on sovittu tarkkaan aikataulu ja liikennejärjestelyt.

Vappukulkue ilman saunaa on turhaa – ainakin viileällä ilmalla.

Pian kuuluu jo Teekkaritorvien soitto ja tunnistan komean Koneinsinöörikillan paloauton, Ykän. Perässä marssii tasainen letka opiskelijoita, pääosin teekkareita. Etuautosta kuuluu teekkarivitsejä, jotka peittyvät liikenteen melun ja puhallinorkesterin soiton alle. Joku toteaa, että asia on hyvä juuri näin.

Teekkaritorvet rytmittävät kulkueen etenemistä kuorma-auton lavalla.

Yleisöä on kerääntynyt tasaisesti matkan varrelle. Kulkue tuo varmasti entisille teekkareille nostalgisia muistoja. Eräs vanhempi herrasmies seisoo asennossa hyvin kellastunut teekkarilakki päässään ja pyyhkii vaivihkaa silmäkulmaansa.

Fuksiuitot ja rauhallista pikniktunnelmaa

Perinteiset fuksiuitot järjestetään tänä vuonna Tuiran uimarannalla. Muistan, että jokunen vuosi sitten fuksit kastettiin Ainolan puistossa Plaanaojan kuravedessä. Uusi paikka on varmasti fukseille mieleen.

Verbalaiset Suvi ja Alisa sekä luonnonvara-alaa opiskeleva Kerttu aikovat suunnata illalla bileisiin 45-Specialiin.

Rannalla on iloinen piknikmeininki ja aurinko lämmittää mieliä. Ihmiset istuskelevat vilteillään rauhallisesti skumppalasit käsissään. Lakituksesta lähtien mielen takamailla on kummitellut hieman outo fiilis. Viimeistään nyt huomaan, että opiskelijavappu on siistiytynyt siitä, mitä se oli jokunen vuosi sitten. Uudet opiskelijat ovat fiksuja ja aikuisempia kuin takavuosina.

Tellervo ja Ahti Alanärä ovat tehneet pitkän uran työelämässä. Jouni Alanärä jatkaa vanhempien viitoittamalla tiellä. Tellervo ja Ahti kertovat, että he tutustuivat Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilään opiskeluaikoinaan.

Aiemmilta vuosilta mieleeni on jäänyt yksin istuvia surullisia hahmoja, jotka ovat viikon, tai parin juhlittuaan kadottaneet ainakin sielunsa, toisen käden ja kulmakarvat. Toisaalta silloin oli myös riemua, tanssia ja typeriä performansseja. Spontaaneja kohtaamisia ja uusia tuttavuuksia syntyi helposti.

Varhaiskasvatuksen opiskelijat Jonna, Jasmin, Lea, Mariella, Anni, Tiia, Annika ja Aino nauttivat aaton tunnelmasta. Mäyräkoira Mauno on lähtenyt mukaan ja hurmaa jokaisen.

Vappumuistot eivät välttämättä ole luotettavia, ja mieli saattaa yhdistellä kivoja asioita eri vuosilta. Asiaan vaikuttaa ehkä sekin, että joskus aaton perinteisiin tapahtumiin osallistui paljon enemmän ihmisiä.

Konsta, Veeti ja Roope kertovat, että mukavaa on, vaikka saisi olla vähän lämpimämpi keli. Hedelmäcocktail on päivän drinkki. Roopelle ei cocktailin ananas maistu.

Teekkaritorvet ovat ehtineet jo Tuiraan rannalle kulkueesta ja uitot voivat alkaa. Jokaisen kastettavan fuksivuoden ansioita ylistetään tai kerrotaan miten he ovat muuten mukavia.

Teekkaritorvet ovat kiireisiä vapun aikana. Fuksiuittojen keikka ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen.

Tällä kertaa uitettavat eivät ole paneutuneet mielikuvituksella uima-asuihin. Ainakaan ensimmäisten joukossa ei nähdä Batman-viittoja tai muuta vappurekvisiittaa. Kolea sää on saattanut kutistaa suurimman innon myös potentiaalisilta luojan luomina viuhahtajilta. Joku toteaa, että asia on hyvä juuri näin.

Pulahdustyyli on vapaa, mutta yksi sääntö on: pään on käytävä pinnan alapuolella. Tarkka yleisö ohjaa takaisin jokeen, jos ensimmäinen yritys epäonnistuu.

Leppoisa vappuaaton päivä lähenee loppuaan, ja ihmiset pakkailevat vilttejään. Illalla on varmasti  reippaita bileitä ja muita bakkanaaleja. Päivän tapahtumat olivat rauhallisia ja asiallisia. Nykyiset ja entiset opiskelijat nauttivat hymyillen kevätpäivästä. Ehkäpä karnevaalitunnelmaan päästään opiskelijavapun muissa tapahtumissa. Tämä oli hyvä juuri näin.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilä palaa yliopistolle: Markku Pölösen ohjaama näytelmä on riemastuttava henkilökuva poikkeusyksilöstä

Ortotopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1. Käsikirjoitus ja ohjaus Markku Pölönen. Rooleissa Mika Nuojua. Tuottajat Juha Vidgren, Kimmo Paananen ja Pia Ervasti. Puvustus Seija Mällinen. Maskeeraus Mirka Ojala. Valokuvat Timo Heikkala. Tuotanto yhdessä Oulun yliopisto, Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta (OYY), Klaffi Tuotannot Oy, Suomen Filmiteollisuus Oy. Ensi-ilta Oulun yliopiston L1 -salissa 21.4.2022. Oulun yliopiston suurin sali L1 […]

Ortotopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1. Käsikirjoitus ja ohjaus Markku Pölönen. Rooleissa Mika Nuojua. Tuottajat Juha Vidgren, Kimmo Paananen ja Pia Ervasti. Puvustus Seija Mällinen. Maskeeraus Mirka Ojala. Valokuvat Timo Heikkala. Tuotanto yhdessä Oulun yliopisto, Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta (OYY), Klaffi Tuotannot Oy, Suomen Filmiteollisuus Oy. Ensi-ilta Oulun yliopiston L1 -salissa 21.4.2022.

Oulun yliopiston suurin sali L1 on täynnä iloista puheensorinaa ja tunnelma on odottava. Pian alkaa  dosentti Aapo Heikkilän luento. Parhaat paikat salin edestä ovat menneet jo aikaa sitten, kuten  ortotopologian luennolla vuosikymmeniä sitten. Aapo Heikkilä on kuitenkin vaihtanut jo ulottuvuutta. Ehkäpä hän keskustelee teorioista para avaruudessa sinisten enkeleiden kanssa? Aapon henki elää kuitenkin täälläkin. Markku Pölönen on käsikirjoittanut ja ohjannut legendaarisen tähtiluennoitsijan elämästä huikean näytelmän Ortopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1.

Kuva Kimmo Paananen.

Luennolle osallistujien joukko on kirjava. Nuorimmille Aapo saattaa olla uusi tuttavuus, mutta osa on  varmasti tuntenut varjotutkijan ja osallistunut hänen luennoilleen. Yliopisto-opintonsa jo päättäneet  muistelevat, että suuressa salissa on käyty ainakin tenteissä. Mieleen on jäänyt myös salin ärsyttävät  portaat, joita noustaan askelmalta toiselle aina samalla jalalla. 

Aapo saapuu lavalle suosionosoitusten saattamana. Tapaamme illan aikana myös Aapon  lapsuudenystävän Jorma “Joppe” Ojalan, varadekaani Osmo Pulkkisen, konstaapeli Reino Torstin sekä rovasti Heimo Ignatiuksen. Kaikki roolit näyttelee Mika Nuojua hämmästyttävällä eläytymisellä  ja taidolla. Aapo on varmasti hengessä mukana eliminoituaan jollakin filtterillä ulottuvuuksien väliset esteet. 

Näytelmässä käydään läpi Aapon ja muiden hahmojen kertomana myyttisen legendan elämää  lapsuudesta lähtien. Jos on Mika Nuojualla useita rooleja, niitä oli myös Aapolla. Maanviljelijän poika  Haapavedeltä toimi muun muassa tekaistuilla papereilla opettajana Pulkkilassa sekä psykiatrina  Vaasassa. 

Yhteiskunta ei osannut arvostaa tällaista puoskarointia, vaikka ansiotodistukset ovat tietenkin aitoja:  “Kyllä se aito on, kun minä olen sen itse kirjoittanut”, Aapo toteaa. 

Tie vei suojelupoliisin kuulusteluihin ja lopulta Aapo sai pitkän vankeustuomion. Tarinan mukaan  presidentti Kekkonen kuitenkin armahti hänet heti Aapon anomuksen luettuaan.

Tieteellinen ura

Vasta perustettuun Oulun yliopistoon Aapo Heikkilä hakeutui fysiikan ja matematiikan luennoille 1960-luvun alussa. Pian hän nimitti itsensä ortotopologian dosentiksi ja sai työhuoneen fysiikan laitoksen siivouskomerosta. Yliopistossa hän toimi pitkään, noin 30 vuotta. Hänet tunnettiin laajasti  yliopistomaailmassa ja luentokutsuja sateli ympäri Suomen.  

Ortotopologia on Aapo Heikkilän kehittämä näennäistiede, oppi kaikista mahdollisista luonnonilmiöistä ja kaikesta olevaisesta. Tieteellinen termistö ja akateeminen koukeroinen esitystapa on Aapolla hallussa, mutta teorioita ei ole vielä pystytty todistamaan tai tuloksia toisintamaan. Ehkäpä dosentti oli liian paljon aikaansa edellä?

Kuva Kimmo Paananen.

Mielikuvitusrikkaasta, älykkäästä ja huumorintajuisesta dosentista tuli tiedeyhteisön lemmikki,  eräänlainen maskotti. Muutaman kerran vuodessa pidetyt luennot olivat performansseja ja ne vetivät suuret salit reunoja myöten täyteen. Hitaimmat jäivät ulkopuolelle.  

Hyväntahtoinen ja sydämellinen herrasmies ei turhia tärkeillyt. Hän ehkä ymmärsi, että luennot ovat  ainakin osaksi leikkiä, tieteen parodiaa. Hilpeästä tunnelmasta huolimatta yleisö ei nauranut hänelle vaan hänen kanssaan. 

Vauhdikasta kerrontaa

Aapon luento alkaa vauhdikkaasti ortotopologian luennolla ja tieteenalan peruskäsitteen ultrafiltterin määrittelyllä. Täysi sali kuulijoita on saman tien Nuojuan hyppysissä. Tähtiluennoitsijan valloittava tyyli maneereineen sekä nokkela tilannekomiikka on lennokasta. 

Ultrafiltteri on tärkeä työkalu. Sillä eliminoidaan yhtälöstä kaikki ylimääräinen, kuten numerot. Paras  ratkaisu yhtälöihin on: joko-tai. Luennolla sivutaan myös sinisen enkelin selviytymistä para avaruudessa. Tontun pään tilavuuden kaavaan emme tällä kertaa perehdy, sillä se kuuluu joulun alla pidettävään luentoon. 

Mika Nuojua vaihtaa roolia sujuvasti takkia ja lakkia vaihtamalla. Taitava näyttelijä ei muuta tarvitse,  ja yleisö pysyy mukana kerronnassa.

Ohjaaja Markku Pölönen samaistui Aapon optimismiin

Markku Pölönen on tunnettu erityisesti maalaiskomedioistaan, joissa on erikoisia ja erityisiä persoonia. Hahmoja yhdistävä piirre on suuri lämmin sydän. Pölösen pitkän elokuvauran kohokohtia  ovat muiden muassa Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Koirankynnen leikkaaja (2004). 

Pölösen näkökulma Aapon elämään ja persoonaan on ymmärtävä ja lempeä. Kaikki Aapon kertoma ei välttämättä ole ihan tarkalleen totta. Sillä ei ole lopulta väliä, myyttinen hahmo ja tarinat elävät  vuosikymmenestä toiseen. 

Markku Pölönen kertoo, että hän samaistui Aapossa katteettomaan optimismiin, jonka varaan hän kaikki hankkeensa rakensi.  

– Aapo herätti minussa lapsenomaisuudellaan suojeluvaiston, niin kuin tuntuu herättäneen lähes kaikissa aikanaan tapaamissaan ihmisissä. 

– Koskettavaa on Aapon pyyteettömyys; hänelle kelpasi vaatimatonkin elämä, mutta haaveena oli ansaita jollakin keinolla rahaa muun muassa tutkimuslaitteiden hankintaan. Aapo halusi auttaa ihmisiä.

– Aapon tarinassa on mielenkiintoisinta tapa, jolla hän löysi roolinsa tiedeyhteisön hassusti vääristävänä peilinä, Pölönen kertoo.

Tärkeä näytelmä erityisen ihmisen elämästä ja yliopistosta

Ortopologian lopulliset alkeet ei ole ainoastaan tirskuva komedia, tasoja on useita. Aapo on myös traaginen hahmo. Mielenterveyteen liittyvät pohdinnat liittyvät toiseen juttuun, mutta optimismistaan huolimatta kaikki ei ole Aapolle varmasti ollut helppoa. 

Ystävällinen ja kohtelias Aapo sai yliopistolla paljon ystäviä ja hänellä oli tärkeä terapeuttinen tehtävä vakavan ja raskaan puurtamisen keskellä. Hänen merkityksensä tunnustettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan vireyden ylläpitäjänä. 

Kuva Kimmo Paananen.

Kaikki eivät kuitenkaan ilahtuneet, että uusi, vielä profiiliaan etsivä, yliopisto henkilöityy veijarimaiseen pseudotieteilijään. Nykyisin Aapon kaltaiselle persoonalle ei ehkä löytyisi tilaa, vaikka ihmisen kyky ja tarve haltioitua eivät ole varmasti muuttuneet. Väitteistä huolimatta ihmiset ovat edelleen suvaitsevaisia, vaikka joskus sanovat väärän sanan. Ajan ilmapiiri on kuitenkin raaistunut. 

Hieno näytelmä ja sen upea toteutus autenttisessa ympäristössä on Oulussa kulttuuriteko.  Näytelmä avaa toivottavasti kapealaisuuteen ja tulostavoitteisiin pakotettujen yliopistolaisen silmiä näkemään toisin. Miksi tiedon temppelistä on tehty talouden lainalaisuuksia noudattava halpahalli? Se ei ole luonnonlaki ainakaan tässä ulottuvuudessa. 

Jumalan kaava oli Aapolla työn alla. Sitä hän ei ehtinyt ratkaista. Kauniita unelmia ja haaveita kannattaa vaalia. Tätä voi pohtia vaikkapa vappuna opiskelijoiden karnevaaleissa.

Seuraavat näytökset: 28.4 ja 29.4. klo 18 ja 30.4. klo 15. 

Näytelmän lipputulot ohjataan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, Oulun yliopiston opiskelijoiden mielenterveystyön tukemiseen.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Arktinen Frozen People -festivaali liikutti juhlakansaa ja toi iloa talven keskelle

Meren jäällä vastaan kävelee vain hymyileviä ihmisiä. Aurinko paistaa kirkkaasti ja musiikin rytmi tahdittaa askeleita. Lapset, aikuiset ja koiratkin ihmettelevät kummia taideteoksia. Muutama nuori keinuu musiikin tahdissa katse kohti lasista koppia.  Käynnissä on Frozen People, elektronisen musiikin sekä arktisen taiteen ja tyylin festivaali Oulun Nallikarin jäällä lauantaina 12.3. Pääsymaksuton tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Nuori perhe on tullut […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Meren jäällä vastaan kävelee vain hymyileviä ihmisiä. Aurinko paistaa kirkkaasti ja musiikin rytmi tahdittaa askeleita. Lapset, aikuiset ja koiratkin ihmettelevät kummia taideteoksia. Muutama nuori keinuu musiikin tahdissa katse kohti lasista koppia. 

Käynnissä on Frozen People, elektronisen musiikin sekä arktisen taiteen ja tyylin festivaali Oulun Nallikarin jäällä lauantaina 12.3. Pääsymaksuton tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

Valaistua juhlaväkeä. Katja, Lari ja Noora saapuvat paikalle auringon laskiessa. Herran koristeltu asu on alun perin Nokian valmistama happosuojapuku 70- luvulta. Kuva Mari Kivioja.

Nuori perhe on tullut nauttimaan Iltapäivän auringosta kahden koiran kanssa. He kyselevät yllättyneinä, että mitä täällä tapahtuu? Tapahtuma herättää vilpitöntä innostusta. He kertovat miltei yhdellä suulla, että kaupunkikulttuuri tarvitsee tällaisia ennakkoluulottomia ja uudenlaisia tapahtumia. 

Frozen People –festivaalin järjestää kulttuuriyhdistys Oulu Urban Culture. Aallonmurtajalla, Nallikarin majakan vieressä DJ:t soittavat lasikopin sisällä, ja jäällä on innovatiivisia ja osin hyvinkin eläviä taideteoksia.

Lämmin tapahtuma karussa ympäristössä

Ennen uudenlaista festivaalia ei juuri kukaan tiennyt mitä odottaa. Vertailukohtia ei juuri ole. Nimestä tulee mieleen Nevadan aavikolla vietettävä legendaarinen Burning Man –festivaali. Kuulen myöhemmin, että Burning Man on ollut tapahtumaa ideoitaessa esillä. 

Meren jää ja aavikko ovat molemmat karuja ympäristöjä juhlille. Toisaalta pienellä lämminhenkisellä jäätapahtumalla ja valtavalla aavikkobakkanaalilla on suuri ero. Burning Man on jo elämäntapahippien saavuttamattomissa satojen, jopa tuhansien taalojen pääsymaksuineen. Myös bilekansan pioneerit ovat jättäneet palavan miehen vuosia sitten.

Lankuri on aluetaideteoksista eläväisin. Hän kuulemma saapui maahan iloksemme madonreikää pitkin. Mirjami Mäkelällä saattaa olla asiasta tarkempaa tietoa. Kuva Mari Kivioja.

Frozen People on uusi ja innovatiivinen festivaali. Yhteinen ihmettelyn aihe keskusteluissa on, että miksei kylmässä ja kovassa maassa ole järjestetty musiikki- ja taidetapahtumia ulkona talvisessa ympäristössä. Kysyntää olisi ja Frozen Peoplelle toivoivat kaikki jatkoa.

Iloa pimeään ja kylmään talveen

Festivaalin aluetaidetuotannosta vastaava Inka Koutaniemi kertoo tapahtuman taustasta. 

”Frozen People -festari suunniteltiin alunperin pidettäväksi kulttuuripääkaupunkivuonna 2026, mutta saatuamme rahoituksen Suomen Kulttuurirahastolta tälle vuodelle päätimme tuottaa pilottitapahtuman nyt.”

”Halusimme luoda jotain uutta sekä tehdä pimeästä ja kylmästä talvesta edes hieman siedettävämmän”, Koutaniemi kertoo.

Tuottaja Inka Koutaniemi hymyilee arvoituksellisesti illan jo pimettyä. Kuva Mari  Kivioja. 

Koronan synkkä varjo on leijunut viimeiset pari vuotta kaiken tapahtumatuotannon yllä. Frozen  Peopleakin siirrettiin varmuuden vuoksi. 

”Festarin alkuperäinen ajankohta olisi ollut helmikuun loppupuolella, mutta tammikuussa teimme  päätöksen siirtää festivaalia parilla viikolla eteenpäin”, Koutaniemi muistelee.

Päätös oli onnistunut, sillä tähdet olivat nyt kohdallaan. Ihmiset olivat lähteneet joukolla liikkeelle  oululaisten hiihtolomaviikon päättyessä ja lähimmän tähden kirkkauden innostamina.

Kaunis auringonlasku värittää tunnelmaa

Auringon laskiessa taivas värittyy pastellisävyin. Lapsiperheet nelijalkaisine ystävineen poistuvat hiljalleen paikalta. Iltaan varautunut bilekansa syttyttää asujensa led-valoja ja taideteokset nousevat lumesta selkeämmin esille. 

Tulet palavat räiskyen ja DJ-seteissä biitti nopeutuu. Ihmisiä siirtyy tanssimaan lähemmäksi lasikoppia. Ainakin reiveissä tai teknobileissä käyneille, musiikin voima ja paine säilyy kuitenkin yllättävän maltillisena illan hämärryttyä ja yleisön vaihduttua. Ehkäpä lumi imee äänen voimasta suurimman tehon.

Hybridivoimala tuottaa sähköä taideteoksiin auringon, tuulen ja  polkusähkögeneraattorin voimin. Kuva Mari Kivioja.

Osa juhlakansasta harmittelee, että joutuu poistumaan hyvissä ajoin ennen loppua viimeiselle bussille. Kulkuyhteydet Nallikariin ovat heikot, ja ihmiset kaipasivat järjestettyjä kuljetuksia ainakin keskustasta paikalle ja takaisin.

Infopisteen työntekijä Jarkko pilkkii ravintoa infopisteellä. Kuva Mari Kivioja. 

Lopussa on villiä menoa

Innokkaimmat juhlijat jaksavat tietenkin festivaalin loppuun asti, ja kuten usein, bileet ovat  parhaimmillaan juuri ennen loppua. 

DJ Jayday eli Juhani Oivo kertoo, että oli suuri kunnia soittaa ensimmäisen Frozen Peoplen viimeinen setti. 

”Valitsin keikkalevyt rutisevat jäälohkareet, talven pohjaton pimeys sekä maailmantila mielessäni. Festareilla oli kokonaisuudessaan niin mukava meininki, että ehkä sinne sujahti myös pari toiveikkaampaakin kevättä uumoilevaa kappaletta.”

”Paljon jäi myös soittamatta biisejä, joita olin kuvitellut siellä ruuvaavani. Tunti vierähti aivan liian nopeasti.”

”DJ-kopin huuruisten ikkunoiden läpi katsottuna yleisö vaikutti nautiskelevan ja loppua kohden meininki äityi aika villiksikin”, Oivo summaa.

Onnistuneet juhlat saavat jatkoa

Tuottaja Inka Koutaniemi kertoo, että arvion mukaan festareilla kävi yli tuhat ihmistä. 

”Kävijämäärä oli suurempi kuin alun perin arvioimme, mihin vaikutti varmasti myös upea keli.”

Hänen mukaansa kaikki meni hienosti ja suuremmilta ongelmilta vältyttiin. ”Jäi erittäin positiiviset fiilikset. Tästä suuret kiitokset yhteistyökumppaneille, joiden kanssa työskentely sujui jouhevasti.”

”Nyt suuntaamme katseen ensi vuoteen ja alamme suunnitella entistä hienompaa festaria, nyt jo asteen verran kokeneempina. Tähtäämme siihen, että festivaali saataisiin pidettyä vuosittain.”

”Kaikki huipentuu vuonna 2026, kun festivaali järjestetään isossa mittakaavassa ja mukana on myös esiintyjiä ja taiteilijoita muualta pohjoismaista sekä Euroopasta”, Koutaniemi paljastaa.

Osaavat DJ:t soittavat settinsä lasikopisssa. Tunnelmat vaihtelevat  maalailevasta keinunnasta lopun täyteen tykitykseen. Kuva Mari Kivioja.

Tapahtumajärjestäjänä ja– tuottajanakin tunnettu Juhani Oivo summaa DJ-keikan ja festivaalin päätyttyä tunnelmat hienosti: 

”Tapahtuma oli upea ja hyvin järjestetty! Auringonlasku ja horisontin muuttuminen neonväriloisteesta pilkkopimeäksi syöveriksi oli ikimuistoinen kokemus. Puitteet ovat kansainvälistä tasoa ja näen tapahtumalla valtavasti potentiaalia!”

Juttua korjattu 23.3. klo 9:28. Muokattu kuvatekstien asiavirheitä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Arvio: Toiveikas suurmusikaali Billy Elliot tarjoaa iloa ja voimaa synkkään aikaan

Oulun teatterin suuri näyttämö. Billy Elliot –musikaali. Toinen ensi-ilta 5.3.2022. Käsikirjoitus  ja laulujen sanat Lee Hall. Sävellys Elton John. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Heta  Haanperä. Koreografia Petri Kauppinen. Lavastus Kalle Nurminen. Pukusuunnittelu Jaana  Kurttila. Kapellimestari Pasi Hiltula. Rooleissa muun muassa Aslak Kipinä, Iivari Peltoniemi, Anniina Konttila, Tuomo Tolvanen, Tuure Korja, Janne Raudaskoski, Juho Uusitalo, Elina  Korhonen […]

Oulun teatterin suuri näyttämö. Billy Elliot –musikaali. Toinen ensi-ilta 5.3.2022. Käsikirjoitus  ja laulujen sanat Lee Hall. Sävellys Elton John. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Heta  Haanperä. Koreografia Petri Kauppinen. Lavastus Kalle Nurminen. Pukusuunnittelu Jaana  Kurttila. Kapellimestari Pasi Hiltula. Rooleissa muun muassa Aslak Kipinä, Iivari Peltoniemi, Anniina Konttila, Tuomo Tolvanen, Tuure Korja, Janne Raudaskoski, Juho Uusitalo, Elina  Korhonen ja Annina Rokka. 

Raskaan hiilipölyn voi miltei aistia, kun silmien eteen avautuu koillisenglantilainen kaivoskaupunki. Pian pölyn alta nousee kuitenkin ilmaan, jopa lentoon suuri tarina pienestä pojasta, unelmista ja rohkeudesta kasvaa omaksi itseksi.

Oulun teatterin suurella näyttämöllä on alkamassa suurmusikaali Billy Elliot. Musikaali on toteutettu yhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen, Balettikoulu Sinikellon, Oulun Ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön kanssa. Musiikkituotanto on tehty yhdessä MD Companyn kanssa. Musikaalissa on kaksoismiehitys ja kaksi ensi-iltaa. Toisessa ensi-illassa pääosassa on Aslak  Kipinä.

Oulun teatteri – Billy Elliot. Kuvassa Elina Korhonen, Aslak Kipinä sekä takana Liinu Leppänen ja Elle Kesti. Kuva: Kati Leinonen.

Musikaalin kieli koostuu puheen ja näyttelemisen lisäksi musiikista, tanssista ja laulusta.  Liikkuvia ja laulavia osasia on paljon. Elävä orkesteri soittaa orkesterimontussa, ja kaiken pitää soljua saumattomasti yhteen.

Pääosissa loistavilla lapsilla ei ole paljoa kokemusta elämästä ja esiintymisestä. Lisäksi haasteena oli pandemia, jonka aiheuttama epävarmuus oli varmasti raskas aikuisenkin kantaa. Viimein ensi-ilta saadaan järjestää ja vapautunut tunne ja ilo täyttävät näyttämön ja täyden  katsomon. Pääsemme jännittämään löytyykö pienen pojan unelmille tilaa konservatiivisessa  huolien painamassa yhteisössä.

Suosittu musikaali on tyylikkäästi toteutettu

Billy Elliot on useimmille tuttu Stephen Daldryn vuoden 2000 elokuvasta. Daldry sovitti  elokuvan myös näyttämölle. Lee Hallin käsikirjoittama ja Elton Johnin säveltämä musikaali  (Billy Elliot the Musical) kantaesitys oli Lontoossa 2005.  Palkittu musikaali on ollut suuri menestys. Oulun teatterin sovitus on Suomessa jo neljäs.  Billy Elliot on nähty ja koettu aiemmin muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa. 

Oulun teatteri – Billy Elliot. Kuvassa mm. Juho Uusitalo, Aki Pelkonen ja Tuomo Tolvanen. Kuva: Kati Leinonen.

Tarinan historiallisena taustana on vuosien 1984 ja 1985 kaivostyöläisten lakko rautarouva  Margaret Thatcherin tiukkaa oikeistolaista politiikkaa ja kaivosten sulkemista vastaan. Teollisen vallankumouksen aikana Isossa-Britanniassa kaupunkeja perustettiin pelkästään  kaivosten ympärille. Yhteisöt olivat haavoittuvia ja epäkohdat koskivat kaupungin tai kylän jokaista ihmistä. 

Musikaalin kuvitteellisessa kaivoskaupungissa työläiset lakkoilevat ja taistelevat oikeuksistaan. Ilma on myrkyllistä ja ilmapiiri toksinen. On itsestään selvää, että tytöt harrastavat tanssia ja pojat nyrkkeilevät. 11-vuotias Billy ei  kuitenkaan halua nyrkkeillä. Hän harjoittelee isältäänkin (Janne Raudaskoski) salaa tanssia  tiukan rouva Wilkinsonin (Elina Korhonen) ohjauksessa.

Aslak Kipinä loistaa Billyn vaativassa roolissa ja kaikki lapsinäyttelijät ja -tanssijat ovat  taitavia. Parhaimmillaan valtavat tanssi- ja laulukohtaukset ovat todella vaikuttavia. Elton Johnin sävelmät ovat tarttuvia ja etenkin kaivostyöläisten yhteislaulussa on voimaa. Yleisö elää esityksessä mukana, ja spontaanit väliaplodit ja asiaan kuuluvat huudahdukset raikuvat hienojen suoritusten jälkeen. Petri Kauppisen koreografia on tarkkaan mietitty ja harjoiteltu. Koko ensemblen liike on saumattoman sujuvaa ja komeaa katsottavaa. Lavastus on toteutettu tyylikkäästi. Kalle Nurmisen luoma hiilikaupunki ja tehdassali avautuvat yksityiskohtaiseksi työläisperheen asunnoksi. Lavastuksen dynamiikka lisää liikkeen tuntua vauhdikkaaseen musikaaliin. 

Billy Elliot nousee lentoon arjen yläpuolelle

Musikaali lähtee kirjaimellisesti lentoon nuoren ja aikuisen Billyn yhteiskohtauksessa. Aslak Kipinän ja tanssija Jussi Suomalaisen tanssinumero Joutsenlampi– baletin säveliin on mieleenpainuvan hieno. Billy Elliot saa tanssista puhdasta ja vapautunutta ilmaa alleen. Kontrasti raskaissa varusteissa ja synkissä ajatuksissa maahan sidottuihin kaivostyöläisiin on oivallisesti  toteutettu. 

Oulun teatterin sovitus on tarinan synkästä taustasta huolimatta toiveikas ja sävyltään  pääosin iloinen ja riemukas. Ohjaaja Heta Haanperä ei pureudu syvälle yhteiskunnan  sosiaalisiin ongelmiin, vaikka välillä käsitellään rankkojakin aiheita. Poliittista taustaa ei ole kuitenkaan häivytetty. Edesmenneen “Maggie” Thatcherin kuolemaa toivotaan ja rautarouvan pääkin putoaa näyttävästi alkuperäisesityksen tapaan.

Koskettavista kohtauksista siirrytään sujuvasti kepeään riemuun ja tunteiden vuoropuhelu pysyy tasapainossa. Ihan jokainen siirtymä syvistä vesistä farssimaiseen ilotteluun ei ole järin tyylikäs, mutta ratkaisut ovat kokonaisuudessa perusteltuja. Eskapismille on synkkinä aikoina tarvetta. Yhteiskunnallinen paatos saa nyt väistyä ilon ja vapauden tieltä. Ihmisyys ja yhteisöllisyys saattavat sittenkin voittaa pelon ja kovan politiikan.

Vaikka Isossa-Britanniassa ei näin käynyt – suurin osa kaivoksista lakkautettiin ja loputkin yksityistettiin, teatterissa yksilön kokemus voi antaa yhteisölle toivoa ja voimaa.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Improvisaatioteatteria yli tiedekuntien rajojen

Arsi Paananen ohjaa PahkiSpeksille improvisaationäytelmää, joka kertoo universumissa tapahtuneesta räjähdyksestä, jonka tekijä täytyy saada kiinni keinolla millä hyvänsä. PahkiSpeksin näytelmien ideana on, että jokainen esitys on erilainen. Yleisö saa osallistua näytöksiin, jonka seurauksena kohtaukset saatetaan esittää takaperin, oopperana tai vaikkapa venäjäksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis PahkiSpeksistä puutu. PahkiSpeksi on improvisaatiota, musikaalia ja teatteria […]

TEKSTI Iina Tauriainen

KUVAT Iina Tauriainen

Arsi Paananen ohjaa PahkiSpeksille improvisaationäytelmää, joka kertoo universumissa tapahtuneesta räjähdyksestä, jonka tekijä täytyy saada kiinni keinolla millä hyvänsä. PahkiSpeksin näytelmien ideana on, että jokainen esitys on erilainen. Yleisö saa osallistua näytöksiin, jonka seurauksena kohtaukset saatetaan esittää takaperin, oopperana tai vaikkapa venäjäksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis PahkiSpeksistä puutu.

PahkiSpeksi on improvisaatiota, musikaalia ja teatteria yhdistävä harrastejärjestö, jossa tehdään teatteria pilke silmäkulmassa. Jokainen ryhmän esittämä näytös on erilainen, sillä yleisö voi osallistua sen sisältöön huutamalla ”Omstart”. Huudon seurauksena näyttelijät improvisoivat edellisen kohtauksen uudella ja yllättävällä tavalla. Näytösten lisäksi PahkiSpeksi järjestää pienempiä työpajoja esimerkiksi improvisaatiosta ja tanssista.

”Sen lisäksi, että speksi on poikkitieteellinen, niin meille saa tulla ihan kaikki mukaan. Se on PahkiSpeksille iso juttu, sillä esimerkiksi lääketieteen opiskelijoille on olemassa Oulussa oma speksi, mutta meille saa tulla ihan kaikki – olit sitten opiskelija tai et.” ohjaaja Arsi Paananen kertoo.

PahkiSpeksin ohjaaja Arsi Paananen. Kuva: Iina Tauriainen

Etätreeneistä esiintymislavoille

Koronan vaikutukset ovat näkyneet harrastejärjestöjen toiminnassa. Speksin näytöksiä on siirretty tähän mennessä jo kolme kertaa, eikä harjoituksia ole voitu järjestää normaalisti pitkään aikaan.

”Treenaaminen on onnistunut, mutta siinä on ollut tosi pitkiä taukoja. Me olemme kokeilleet näyttelijöille etätreenejä, jonka lisäksi on suosittu itsenäistä repliikkien harjoittelua kotona. Mutta ei se todellakaan ole sama asia, kun se, että pääsisi yhdessä vetämään käsikirjoitusta läpi.” Paananen kuvailee.

Kevään speksin suunnitelmat näyttävät kuitenkin valoisilta. Maaliskuussa PahkiSpeksi esittää Oulun Tullisalissa antiromanttisen avaruusoopperan ”Tahtojen sota”, joka käsittelee universumissa tapahtunutta räjähdystä. Näytöksissä on yksi väliaika ja esitykset jatkuvat, kunnes omstartit loppuvat. Näytösten arvioitu kesto on omstarteineen noin kolme tuntia. Improvisaatioteatteria on luvassa neljän näytöksen verran 10.3. alkaen aina maaliskuun loppuun saakka.

”Me ollaan työstetty tätä speksiä vuodesta 2020 saakka, joten tuntuu todella absurdilta, että päästään pian esittämään sitä yleisölle! En voisi olla ylpeämpi meidän porukasta, meillä on mukana todella taitavia tekijöitä.” ohjaaja Paananen kertoo.

Speksistä sisältöä opiskelijaelämään

Paanasen mukaan produktioon osallistuu vuosittain noin 80–100 työryhmäläistä. Mukana on lavalla olevien henkilöiden lisäksi suuri taustatiimi, joka koostuu monista eri alan tekijöistä. Speksin taustalla toimivat mm. catering ja ensiaputiimit, sekä omat vastaavat ääni- ja valotekniikalle, puvustukselle ja maskeeraukselle. Tiimiin haetaan uusia tekijöitä myöhemmin tänä vuonna avoimen haun kautta. Paananen kuvailee ryhmää suureksi perheeksi, jonka kautta saa lisää sisältöä perinteiseen opiskelijaelämään.

”Suosittelen PahkiSpeksiä oikeastaan kaikille, jotka haluavat elämäänsä jotain muuta, kuin opiskelua. Täällä voi tehdä niin paljon erilaisia asioita, jonka lisäksi meidän kauttamme saa älyttömästi uusia ystäviä. Parasta tässä on poikkitieteellisyys, koska täällä tapaa kaikenlaisia ihmisiä.” Paananen kuvailee.

Mikä: PahkiSpeksin improvisaationäytelmä Tahtojen sota

Missä: Tapahtumakeskus Tullisalissa

Milloin:

10.03.2022 klo 18:00 (K18)

11.03.2022 klo 18:00 (K18)

15.03.2022 klo 18:00

17.03.2022 klo 17:00 (K18)

Liput: PahkiSpeksin verkkokaupasta. Lipun hinta on 20 euroa, opiskelijakortilla 18 euroa.

Iina Tauriainen

Kolmannen vuoden journalistiopiskelija, joka toimii Oulun ylioppilaslehdessä kuvaavana toimittajana sekä podcastin juontajana. Vapaa-ajalla intohimoinen kulttuurin, kahvin ja kukkamullan kuluttaja, joka ei voi vastustaa kimaltavia asioita.

Lue lisää:

Paluu juurille

Omavaraisuus oli ennen normaali tapa pysyä leivässä, nykyään trendikäs tapa säästää luontoa ja rahaa. Kaupungeissa kaivataan maalaisidylliä ja paluuta juurille etsitään siirtolapuutarhoista luonnonuskontoihin. Autenttisuus on muodissa – perinteet eivät. Veripaltusta ja karjalanpaistilihasta valmistettu perinneruoka, kampsupaisti, tai pyykkien peseminen avannossa sydäntalvella eivät kuulu tämän päivän kuumimpiin villityksiin, mutta omavaraisuus ja luonnon säästäminen perinteisiä tapoja hyödyntäen ovat […]

Omavaraisuus oli ennen normaali tapa pysyä leivässä, nykyään trendikäs tapa säästää luontoa ja rahaa. Kaupungeissa kaivataan maalaisidylliä ja paluuta juurille etsitään siirtolapuutarhoista luonnonuskontoihin. Autenttisuus on muodissa – perinteet eivät.

Veripaltusta ja karjalanpaistilihasta valmistettu perinneruoka, kampsupaisti, tai pyykkien peseminen avannossa sydäntalvella eivät kuulu tämän päivän kuumimpiin villityksiin, mutta omavaraisuus ja luonnon säästäminen perinteisiä tapoja hyödyntäen ovat jo pitkän aikaa olleet muodikkaita elämäntapoja. Oman maan kasvisten ja juuresten säilöminen talven varalle isovanhempien ohjeiden mukaan säästää sekä rahaa että luontoa. Rahan säästäminen ei kuitenkaan vaikuta olevan ensisijainen syy autenttisempaan elämäntapaan, mutta tuntuu hieman kliseiseltä esittää syyksi sitä, että ”nykyajan kiireiset ihmiset ovat kyllästyneet ruutujensa kalpean valon tuijotteluun ja kaipaavat rauhoittavaa paluuta juurilleen”. Entisaikojen romantisointi on kuitenkin synnyttänyt autenttisuusbuumin, joka samaan aikaan tuottaa söpöjä vintageteemaisia instagram-kuvia, mutta myös elämäänsä tyytyväisiä minimalisteja ja off-the-grid-farmareita. Eli jonkinlainen kaipuu menneisyyteen on olemassa. Koemme eräänlaista nostalgisuutta aikoihin, joita emme ole eläneet.

Kierrättäminen, uusiokäyttäminen ja aarteenmetsästys kirpputoreilla luovat autenttista minäkuvaa, mutta myös auttavat ilmastoahdistukseen. Yleisesti ekologisuuden trendaaminen on toiminut suojelukeinona ilmastonmuutosta ja siitä johtuvaa ilmastoahdistusta vastaan. Ekologisten ratkaisujen löytäminen on vaatinut luovuutta, ja uusissa innovaatioissa hyödynnetään ennennäkemätöntä tekniikkaa.

Ekologisuuden toinen puoli taas ammentaa keinoja pölyttyneestä ”vanhassa vara parempi” -laatikosta ullakon perältä. Esimerkiksi omavaraisuudella on ollut pitkät perinteet Suomen kaltaisessa maaseutuyhteiskunnassa, joten historiasta ammentaminen on ollut siltä osin luonnollinen jatkumo. Vaikka kaupungit ovat muuttovaltaisempia alueita, pientä sysäystä maallemuuttoon ei voi olla huomaamatta. Esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan siinä missä Vantaa ja Tampere olivat vuonna 2020 nettomuutoltaan Suomen muuttovoittoisimmat kaupungit, nousee niiden joukosta yllättäjiä, kuten Nurmijärvi, Järvenpää ja Kaarina. Helsinki ja Espoo sen sijaan olivat reilusti muuttotappioisia. (Tilastokeskus.fi)

Kaupungeissa on kuitenkin huomattu asukkaiden multasormien kaipuu mehevään maaperään perunoita kaivamaan. Omavaraisuutta kaupungissa tukevat lisääntyneet siirtolapuutarhat ja trendikäs kaupunkiviljely. Ei siis hätää, jos asut kaupungissa, etkä omista parveketta ja kissasi syö kaikki kasvisi, ennen kuin ne ehtivät kunnolla tupsahtaa mullasta pinnalle. Tarvitsee vain varata oma viljelylaatikko kaupunkisi siirtolapuutarhasta ja hankkia omat puutarhavälineet.

Oman ruoan kasvattaminen tai yleisesti ottaen lähiruoan ja luomun suosiminen osoittavat ilmastotietoisuutta ja kotimaarakkautta. Lähiruokaravintolat ovat nykypäivän vetonauloja ja illalliskutsuilla näytetään hyvää makua latomalla pöytään onnellisen kanan munia, jyväbroileria ja itse fermentoitua kombuchaa. Tämä ei kuulosta alussa mainitulta kampsupaistilta sen puoleen kuin sisäelimistä valmistetulta prätinäpaistiltakaan. Edellä mainitut perinneruoat sisältävät eläinperäisiä tuotteita, mutta parempilaatuinen liha varattiin juhlapyhiä varten, sillä liha oli kallista. Toisaalta siis lihan vähyys nykykokin keittiössä muistuttaa siltä osin entisajan emännän ruokalistaa.

Takaisin luontoon

Myös spirituaalisissa asioissa on yleistynyt paluu juurille, aikaan ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Luonnosta on myös tullut tärkeämpi ilmastonmuutoksen vaikutusten alkaessa näkyä sen jaksamisessa ja luonnon arvostaminen on sekä trendikästä että ihmiskunnan elinehto.

Aurinko ja sade antavat elämän ja kasvun, joten ne voidaan nähdä itsessään jumalallisina voimina. Luonnonuskonnoissa on keskeistä luonnon kunnioittamisen lisäksi myös läheinen suhde luonnossa tapahtuvaan kiertokulkuun. Syntymä ja kuolema ovat luonnollisia ilmiöitä ja sellaisinaan osa jotakin suurempaa.

Uuspakanuus ja -henkisyys ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Yhtenä esimerkkinä uushenkisestä yhdistystoiminnasta on vuonna 1998 perustettu Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto ry, joka tarjoaa luonnonuskonnoista kiinnostuneille ympäristön harjoittaa uskontoaan ja löytää toisia samanhenkisiä ihmisiä. Muita vastaavia ovat esimerkiksi Suomen perinnekulttuuria herättelevä järjestö Taivaannaula, pakanauskontojen aseman parannusta tavoitteleva yhdistys Pakanaverkko ja itämerensuomalaiseen kansanuskoon pohjautuva yhdistys Karhun kansa.

Elä hitaammin

“Simple living” ja “slow living” -termeillä tarkoitetaan elämäntapaa, joka mukailee entisaikojen omavaraisuutta ja kiireettömyyttä. On vaikea uskoa, että isovanhempiemme isovanhemmilla ei olisi ollut koskaan kiire, mutta aika luultavasti kuitenkin toimi hieman eri tavalla kuin nykyään. Maatalojen työt tehtiin silloin ja tehdään tänäänkin vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen mukaan, ei kellon. Pitkälle aikavälille sijoitetut työtehtävät eivät hidasta ajan kulumista, mutta mahdollisesti vähentävät kiirettä. Samaan tapaan toimii itämainen syklinen aikakäsitys, jonka mukaan elämä ei pääty kuolemaan vaan alkaa uudelleen muodostaen uuden syklin loputtomien elämien ketjuun. Länsimaisessa lineaarisessa aikakäsityksessä taas ei uskota uudelleensyntymiseen vaan korostetaan ajan rajallisuutta kuvaamalla elämää janana, jolla on alku ja loppu. YOLO, memento mori ja carpe diem siis kuvaavat kaikki meille tutumpaa lineaarista aikakäsitystä ja hoputtavat elämään täysillä joka hetki.

Lineaarisesta aikakäsityksestä huolimatta edellä mainitut rauhallisemman elämän trendit ovat jalkautuneet myös länsimaihin. Oli syynä sitten pelko ajan loppumisesta, ilmastoahdistus, kaipuu historiaan tai rahan säästäminen, tarkoituksena on parantaa elämänlaatua. Elämä tällaisena ihmisenä kuin nyt olemme on kuitenkin määräaikainen, joten halu sen elämiseen mahdollisimman merkityksellisesti on tietysti luonnollista. Perinteet eivät siis tarkoita pelkästään ummehtuneita ihmisoikeuskäsityksiä, pula-ajan ruokia tai pakollisia sukujuhlia. Ne voivat myös uudelleensyntyä ja uudelleen kirjoittaa itsensä nykypäivään sopiviksi.

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää: