Hei, mistä ihmeestä nyt äänestetään?

Keskiviikkona 4. marraskuuta jokaisella Oulun yliopiston ylioppilaskunnan läsnäolevalla ja täysi-ikäisellä jäsenellä on mahdollisuus käyttää päätösvaltaa. Oulun ylioppilaslehti tiivistää nyt miten, milloin, missä ja mistä voit äänestää.

Edustajistovaalit 4.11.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnalle (OYY) valitaan marraskuussa uusi 37-jäseninen edustajisto. Kahden vuoden välein valittava edustajisto on OYY:n ylin päättävä elin.

Edustajisto päättää muun muassa ylioppilaskunnan talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta, antaa kannanottoja, valitsee OYY:n hallituksen, Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan ja OYY:n pääsihteerin sekä opiskelijajäsenet Unirestan hallitukseen ja PSOAS:n valtuuskuntaan. Edustajisto myös asettaa OYY:n ehdokkaat Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen.

Edustajistovaaleissa jokainen ehdokas on jollakin listalla. Lista saa kokonaisäänimäärästään vertailuluvun muihin listoihin, ja tämän vertailuluvun perusteella ehdokkaat laitetaan valintajärjestykseen. Vaalit ovat salaiset, suhteelliset, yhtäläiset ja välittömät.

Hallintovaalit 4.11.

Hallintovaaleissa opiskelijat valitsevat opiskelijaedustajat Oulun yliopiston tiedekuntahallituksiin. Tiedekuntahallitukset ohjaavat tiedekuntien toimintaa ja rahankäyttöä. Hallituksiin valitaan opiskelijajäseniä yhdestä kolmeen tiedekunnasta riippuen. Professoreita, henkilökuntaa ja opiskelijaedustajia on kussakin tiedekuntahallituksessa sama määrä.

Nyt valittavien tiedekuntahallitusten opiskelijajäsenten toimikauden pituus on kaksi vuotta alkaen 1.1.2016. Tiedekuntahallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiota.

Hallintovaalit ovat välittömät enemmistövaalit, joissa jokaisella äänioikeutetulla on käytettävänään yksi ääni. Äänioikeutettuja ovat Oulun yliopiston ylioppilaskunnan läsnäolevat täysi-ikäiset jäsenet. He voivat äänestää hallintovaaleissa vain omien tiedekuntiensa hallituksiin ehdolla olevia opiskelijaedustajia.

Hallintovaalit järjestetään 4.11. viidessä tiedekunnassa. Tarpeeksi ehdokkaita vaalien järjestämiseen saivat kasvatustieteellinen, luonnontieteellinen, humanistinen ja teknillinen tiedekunta sekä Oulun kauppakorkeakoulu. Muissa tiedekunnissa ehdokkaita asetettiin yhtä paljon kuin paikkoja oli tarjolla. Poikkeuksen tekee arkkitehtuurin tiedekunta, joka ei saanut yhtään ehdokasta. Arkkitehtuurin tiedekunnassa haku avataan uudelleen.

Vaalitta jääneiden tiedekuntien tiedekuntahallituksia täydennetään myöhemmin tänä vuonna.

 

Edustajisto- ja hallintovaaleissa voi äänestää joko:
» Sähköisesti 28. lokakuuta kello 9 alkaen. Äänestys päättyy varsinaisena vaalipäivänä 4. marraskuuta kello 15.
» Kirjekuoriäänestyksenä varsinaisena vaalipäivänä 4. marraskuuta voit äänestää Linnanmaan kampuksen keskusaulassa kello 9–16 sekä lääketieteellisen ja arkkitehtuurin tiedekuntien tiloissa kello 9–15.

HUOM: Vaikka Oulun yliopiston hallituksen ja yliopistokollegion henkilökunta- ja professorijäsenet valitaan vaaleilla, opiskelijaedustajat niihin valitsee OYY:n edustajisto.

 

Sähköinen äänestys – näin onnistut
»  Mene osoitteeseen https://vaalit.oyy.fi. Sähköinen äänestys avautuu ennakkoäänestyksen alkaessa keskiviikkona 28. lokakuuta kello 9 ja sulkeutuu 4. marraskuuta kello 15. Päästäksesi äänestämään tunnistaudu ensin järjestelmään student-tunnuksilla.
»  Tunnistauduttuasi valitset ensin vaalin, jossa haluat äänestää: valitse klikkaamalla joko edustajisto- tai hallintovaali. Sen jälkeen pääset valitsemaan ehdokkaan, jota haluat äänestää. Sen jälkeen siirryt vahvistamaan äänesi.
»  Äänestettyäsi palvelu kysyy, haluatko äänestää vielä toisessa vaalissa. Klikkaamalla pääset käyttämään vielä jäljelle jääneen äänesi.
» Onneksi olkoon, äänesi on annettu!

HUOM: Perinteinen kirjekuoriäänestys onnistuu näissä vaaleissa vain varsinaisena vaalipäivänä 4.11. 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Lue opiskelijoiden kokemuksista vallankäyttäjinä, selvitä paikat, joissa opiskelija voi vaikuttaa tai tee OYY:n edarivaalikone!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Missä kaikkialla opiskelija voi vaikuttaa?

Yliopistossa Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) valitsee tai esittää opiskelijaedustajia monenlaisiin toimielimiin ja työryhmiin yliopistolla. Osa paikoista on lakisääteisiä, osa määritellään yliopiston johtosäännössä kuten koulutusneuvosto ja koulutusohjelmatoimikunnat. Yliopistolla on vuodesta toiseen pysyviä työryhmiä kuten Etiikka- ja Opiskelijoiden hyvinvointi -työryhmät ja määräajaksi perustettuja työryhmiä kuten koulutusneuvoston alaiset strategiatyöryhmät. Yliopiston hallinnossa lakisääteiset opiskelijaedustajat ovat yliopiston hallituksessa, yliopiston tiedekuntahallituksessa […]

Yliopistossa

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) valitsee tai esittää opiskelijaedustajia monenlaisiin toimielimiin ja työryhmiin yliopistolla. Osa paikoista on lakisääteisiä, osa määritellään yliopiston johtosäännössä kuten koulutusneuvosto ja koulutusohjelmatoimikunnat. Yliopistolla on vuodesta toiseen pysyviä työryhmiä kuten Etiikka- ja Opiskelijoiden hyvinvointi -työryhmät ja määräajaksi perustettuja työryhmiä kuten koulutusneuvoston alaiset strategiatyöryhmät. Yliopiston hallinnossa lakisääteiset opiskelijaedustajat ovat yliopiston hallituksessa, yliopiston tiedekuntahallituksessa ja yliopistokollegiossa. Yliopiston hallituksen opiskelijajäseniä valitaan kaksi ja yliopistokollegioon seitsemän. Opiskelijoilla on edustusta myös esimerkiksi tilatyöryhmässä ja Opintojen sujuvuus -työryhmässä.

Ylioppilaskunnassa

Ylioppilaskunnan toiminnasta kiinnostunut voi hakea edustajistoon,  ylioppilaskunnan päättävään elimeen. Parittomina vuosina pidettävissä edustajistovaaleissa valitaan 37 jäsentä ja heidän varajäsenensä. Ylioppilaskunnan vuosittain vaihtuvassa hallituksessa toimii 6–9 edustajiston vuosittain valitsemaa jäsentä. Hallitus on ylioppilaskunnan toimeenpaneva elin, joka huolehtii edustajiston päätösten toteuttamisesta, edustaa ylioppilaskuntaa ja tarkkailee ylioppilaskunnan taloutta yhdessä pääsihteerin ja talousvaliokunnan kanssa. Hallitus toimii ylioppilaskunnan pääsihteerin esimiehenä ja rekrytoi tarvittaessa henkilökuntaa, lukuunottamatta Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaa ja pääsihteeriä, jotka valitsee edustajisto. Hallitukseen voi asettua ehdolle kuka tahansa vaalikelpoinen ylioppilaskunnan jäsen. Ylioppilaskunnassa toimii myös jaostoja ja valiokunta. Niissä keskustellaan opiskelijoiden elämään vaikuttavista ajankohtaisista asioista, järjestetään tempauksia ja tapahtumia, otetaan kantaa ja valmistellaan esityksiä ylioppilaskunnan hallitukselle. Ylioppilaskunnassa on koulutuspoliittinen jaosto, sosiaalipoliittinen jaosto, kv-jaosto, talousvaliokunta, jatko-opiskelijajaosto, kulttuuri- ja tapahtumajaosto sekä ympäristöjaosto.

Omassa oppiaineessa

Matalimman kynnyksen vaikuttamiskanava on oma ainejärjestö tai kilta. Ne valvovat jäsentensä etua, toimivat tietokanavana opiskelijoiden, osaston ja tiedekunnan välillä ja järjestävät monipuolista tekemistä. Oulun yliopistossa toimii nelisenkymmentä ainejärjestöä. Hallitustoiminnassa oppii kokouskäytännöt, verkostoituu ja saa tärkeää kokemusta vaikuttamisesta. Aktiivinen hallitus voi vaikuttaa ainejärjestönsä toiminnan lisäksi oppiaineensa toimintaan. Oppiainekohtaisten ainejärjestöjen ja kiltojen lisäksi Oulun yliopistossa vaikuttavat tiedekunnittain muodostuvat kattokillat.

 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Lue opiskelijoiden kokemuksista vallankäyttäjinä, tee OYY:n edarivaalikone ja ota selvää, miten voit äänestää marraskuun vaaleissa!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Opiskelija vallankäyttäjänä

Opiskelijalla on yliopistossa monta vallankäytön paikkaa. Silti valta vaikuttaa kasautuvan harvalukuisten innokkaimpien aktiivien harteille. Valmistumispaineiden kasvaessa ja opiskeluaikojen lyhentyessä vaarana on, että opiskelijavaikuttajuuden houkutus vähenee entisestään. Kuka opiskelijoiden asioista silloin päättää?

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Joskus maailman muuttamiseen ei tarvita isoja satsauksia: urakan voi aloittaa yhdestä käytännöstä kerrallaan.
Tarvitaan vain opiskelija, jolla on päässään hyvä idea ja sopivasti luppoaikaa.

Näistä eväistä syntyi viime keväänä Opintopistetalkoot-kampanja. Avaruusfysiikkaa Oulun yliopistossa opiskeleva Pauli Väisänen laskeskeli, että jos 54 opintopistettä lukuvuodessa suorittavat opiskelijat suorittaisivat vuodessa yhden opintopisteen enemmän, se kasvattaisi yliopiston vuosittaista rahoitusta noin miljoonalla eurolla. Väisänen loi Facebook-ryhmän, jossa kannusti kanssaopiskelijoitaan pinnistämään 55 opintopisteen vuositulokseen.

Osallistun-nappia painaneiden opiskelijoiden lisäksi myös yliopisto ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) innostuivat ideasta. Nyt 55 opintopistettä lukuvuoden aikana suorittaneet opiskelijat saavat yliopistolta kiitoskirjeen ja 55 noppaa -haalarimerkin.

Talkoiden myhäilevä primus motor sanoo yllättyneensä kampanjan saamasta myönteisestä vastaanotosta – hän kun odotti kuulevansa enemmän kriittisiä soraääniä.

Vallattomat opiskelijat

Opintopistetalkoot on yksi konkreettinen esimerkki siitä, kuinka opiskelijakin voi saada yliopiston rattaat pyörimään. Yleensä muutosta ei silti tarvitse ajaa yksin. Siitä huolehtivat opiskelijan asialla olevat ainejärjestöt, tiedekuntakohtaiset kattokillat, ylioppilaskunta ja yliopiston hallinnon toimielimet.

”Ensimmäiset kokoukset menivät ihmetellessä, että oikeastiko me täällä päätämme ja keskustelemme itse ylioppilaskunnan asioista? Monta kokousta meni pelkästään sen oppimiseen, että asioita voi myös pöydätä, eli siirtää seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi.”

Jokaisella opiskelijalla on kuitenkin myös mahdollisuus itse vaikuttaa: ainejärjestötasolla, ylioppilaskunnan asioihin edustajistossa ja hallituksessa sekä koko yliopiston suuntaan yliopiston hallituksessa. Voi joko lähteä itse ehdokkaaksi tai äänestää sopivimman ehdokkaan läpipääsystä. Opiskelijalla on siis käytettävissään valtaa. Eri asia on se, osaako ja haluaako hän käyttää sitä.

Pauli Väisänen pitää opiskelijan vaikutusmahdollisuuksia Oulun yliopistossa hyvänä. Opintopistetalkoiden masinoimisen lisäksi hän on ehtinyt toimimaan muun muassa Sigma-killan puheenjohtajana sekä opiskelijajäsenenä Oulun yliopiston koulutusneuvostossa ja oman tiedekuntansa tiedekuntahallituksessa.

Opiskelijavaikuttamisen parhaana puolena Väisänen pitää sen monipuolisuutta. Opiskelijalla on varaa valita, sitoutuako yhteisen asian ajamiseen kiltahuoneen kahvipurkin täydentäjänä vai havitella paikkaa OYY:n hallituksessa, joka vie nuoruudesta kokonaisen vuoden.

”Opiskelijavaikuttamisessa pääsee tekemään just sitä mitä haluaa – ja joskus vähän ehkä muutakin.”

Opiskelijan ei myöskään tarvitse olla valmis päästäkseen vaikuttamaan. Täydellisen tietotaidon sijaan kaivataan intohimoa ja omistautumista.

Tämän huomasi luokanopettajaksi opiskeleva edaattori Muusa Jyrkinen. Hän kertoo lähteneensä edustajistoon syksyllä 2013 “ihan laput silmillä”. Koska kasvatustieteilijät olivat olleet edelliskauden poissa edustajistosta, tiedekunnassa vallitseva käsitys edustajistotyöstä oli sangen sumea.

Se ei Jyrkistä haitannut.

”Ensimmäiset kokoukset menivät ihmetellessä, että oikeastiko me täällä päätämme ja keskustelemme itse ylioppilaskunnan asioista? Monta kokousta meni pelkästään sen oppimiseen, että asioita voi myös pöydätä, eli siirtää seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi”, HuKan ryhmänjohtaja nauraa.

Vallan käyttäminen vaatii opiskelijalta sekä valppautta tarttua opiskelijalle tärkeisiin asioihin että pääsyn niihin neuvottelupöytiin, joissa näistä asioista päätetään.

“Olen laskeskellut istuskelleeni kokouksissa ainakin 500 tuntia. Ja silti saatan itsekin edelleen sortua päällepuhumiseen”, naureskelee kokenut kokoustaja ja opiskelijavaikuttaja, tuotantotaloutta opiskellut Aino-Kaisa Manninen.

OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja vuodelta 2012 toimi vuotta myöhemmin myös Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksessa koulutuspolitiikan vastaavana.

Manniselta löytyykin heti simppeli vinkki jokaiselle opiskelijalle oman vaikutusvaltansa lisäämiseen: perehdy kokouksessa käsiteltäviin asioihin ajoissa, jotta tiedät mistä puhut. Tahtonsa saa huomattavasti helpommin läpi, mikäli sen osaa esitellä vakuuttavasti ja valmistellusti.

Kuka kuuntelee opiskelijaa?

Opiskelijat eivät keskustele yliopiston asioista vain omissa piireissään. Hallinnon opiskelijaedustajilla eli hallopedeilla on pääsy moneen yliopiston vaikutuskanavaan. Opiskelijalle on oma paikkansa esimerkiksi Oulun yliopiston hallituksessa, yliopistokollegiossa ja tutkimuksen etiikkaa seuraavassa Etiikka-työryhmässä.

Oulun yliopiston hallituksen toisen nykyisen opiskelijajäsenen Ilari Nisulan mukaan opiskelija on hallituksessa yhtä täysivaltainen jäsen kuin vieressä istuva professorikin.

”On itsestä kiinni, kuinka suuren roolin päätöksenteossa ottaa. Kuluvalla kaudella olemme Jonnen (Kettunen) kanssa nostaneet useita uusia asioita ja näkökulmia mukaan hallituksen työskentelyyn, ja koen että panoksellamme on ollut merkitystä.”

Lähes kaikki mahdolliset opiskelijavaikuttajapaikat kokeneen Nisulan mukaan vaikuttaminen tuntuu edelleen mielekkäältä.

”Yliopistohallinnon valmistelevissa työryhmissä pääsin mukaan muun muassa tilaratkaisujen kehittämisen suunnitteluun. Koko yliopistoa koskevat suunnitelmat ovat todella mielenkiintoisia.”

Pauli Väisäsen kokemuksen mukaan tutkimushenkilöstön ja hallinnon suhtautuminen opiskelijoihin vaihtelee. Koska kokoukset käydään akateemisessa ympäristössä, lähtökohtaisesti yhteisessä neuvottelupöydässä keskustellaan “aina ihan asiasta”. Eniten perusteluja opiskelijan äänen tärkeydestä vaativat Väisäsen mukaan hallinnon edustajat.

”Keskustelu ja kyseenalaistaminen kuuluvat tieteen luonteeseen. Siksi keskustelu on ehkä helpompaa henkilökunnan kuin hallinnon kanssa.”

Koulutusneuvoston ex-opiskelijajäsenen Aino-Kaisa Mannisen mukaan asia on päin vastoin: hallinto suhtautuu muita suopeammin opiskelijan tavoitteisiin.

“Kysymys ei ole siitä, että oltaisiin erimielisiä asioista. Jotkut vain valitettavasti ajattelevat niin, ettei opiskelijan ylipäänsä tarvitsisi osallistua päätöksentekoon.”

Opintojen sujuvuus -työryhmässä vaikuttava Jyrkinen arvioi opiskelijamielipiteen läpimenon riippuvan asiasta ja vastaanottavasta tahosta. Oulussa asiat ovat hänestä tässä suhteessa varsin hyvin.

”Tiedän yliopistostamme professoreita, jotka aloittavat luennot näin: ‘Muistakaa, että me olemme yhdenvertaisia. Jos ette ole tyytyväisiä opetukseen, sanokaa siitä minulle, jotta voimme vaikuttaa asiaan.’”

Opiskelijanäkemyksille nyrpeät vastarannankiisket ovat Mannisen ja Väisäsen mukaan onneksi yksittäistapauksia.

“Kysymys ei ole siitä, että oltaisiin erimielisiä asioista. Jotkut vain valitettavasti ajattelevat niin, ettei opiskelijan ylipäänsä tarvitsisi osallistua päätöksentekoon”, Väisänen sanoo.

 

Yhdet kasvot, sata titteliä

Vaikka mahdollisuuksia vaikuttamiseen etenkin vaalisyksynä olisi, suurin osa opiskelijoista kääntää hypetykselle selkänsä ja jättää äänensä syksyn vaaleissa käyttämättä. Eivätkö yhteiset asiat oikeasti kiinnosta?

”Sanoisin, että edustajistovaalien äänestysprosentti vastaa tuohon kysymykseen”, Muusa Jyrkinen muotoilee.

Viime edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli 22,90, vuonna 2011 hitusen parempi 23,17.

Noin 15 000 opiskelijan laitoksessakin opiskelijoiden työryhmissä, hallituksissa ja järjestöissä vilahtelevat samat kasvot: Vuosien kuluessa vain titteli vaihtuu. Kysymys vaikutusvallan kasautumisesta yksille ja samoille opiskelijaharteille saa haastateltavat mietteliääksi.

Aino-Kaisa Mannisen mukaan asiaan vaikuttaa merkittävästi se, että innokkaita vaikuttajia on oikeasti varsin vähän.

”Esimerkiksi OYY:n hallitukseen kysytään aktiivisia tyyppejä järjestöistä ja kattokilloista.”

Yksi pitkän vaikuttaja-ansioluettelon kasanneista opiskelijoista on Mika Parkkari, jolta löytyy vaikuttajakokemusta niin opiskelupiireistä kuin kunnallispolitiikastakin. Parkkari on toiminyt muun muassa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edaattorina, LYY:n edustajiston vara- ja varsinaisena puheenjohtajana ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä sekä Rovaniemen kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna.

Tällä hetkellä Oulun yliopiston tutkintolautakunnassa, yliopistokollegion varajäsenenä ja OYY:n talousvaliokunnassa istuva Parkkari ei ole kuluttanut aikaansa pelkästään kokouksiin. Tänä syksynä hänestä tulee tuplamaisteri, kun kauppatieteiden alaan kuuluva gradu valmistuu.

Kas vain, yksi kohta Parkkarin ansioluettelosta kuitenkin puuttuu täysin: kokemus ainejärjestötyöstä. Kenties vain siksi yhtälö kahdesta maisterintutkinnosta ja jatkuvista luottamustoimista on mahdollinen.

”Ainejärjestötyö on niin hands on -työtä. Omissa luottamustehtävissä on ollut erikseen asioita valmistelevat tahot, ja kokouksissa käydään päättämässä asioita. Toki itsekin saan kokouksissa istua ja paperia lukea, mutta ainejärjestöjen hallituslaiset itse tekevät ne päättämänsä asiat, istuvat vaikka siellä bileissä myymässä lippuja.”

Aikaa on järjestynyt myös siksi, että yhteinen asia kiinnostaa niin paljon.

”Syynä voi olla myös tämä yhteiskunnallinen eetos, joka ruokkii kaikkea tekemistäni.”

Kuoleeko opiskelijavaikuttaja sukupuuttoon?

Vaikuttamistyöhön lähteminen vie opiskelijalta vuorokaudesta niitä arvokkaita tunteja, jotka hän voisi käyttää opiskeluun. Uusille opiskelijoille painetta valmistua tavoiteajassa paukutetaan päähän heti fuksivuodesta asti. Siksi tulevaisuuden opiskelijoille vaikutustyöstä voi tulla vielä hyvin vaikeaa – ei kai sentään jo mahdotonta?

Muusa Jyrkinen arvelee, että opiskelijavaikuttajien kaudet tulevat mahdollisesti lyhenemään. Samoilla linjoilla on Ilari Nisula.

”Opintoaikojen rajaukset tulevat heijastumaan aktiivivuosien määrään, ja opiskelijavaikuttajien vaihtuvuus kasvaa jonkin verran. Vaikuttamistyö täytyy jatkossa suunnitella siten, että pidemmissä projekteissa henkilöt voivat ja saavat vaihtua kesken kaiken, kunhan päämäärät pysyvät kaikilla kirkkaina mielessä”, Nisula painottaa.

Aino-Kaisa Manninen arvelee ainejärjestötyön ja kattokiltojen säilyvän tulevaisuudessakin. Ylioppilaskunnissa tilanne voi olla jo toinen. Vaikka edustajistotyö ei vielä kuormita yksittäistä edaattoria, ylioppilaskunnan hallituksessa toimiminen vie leijonanosan viikon tunneista.

”Vaikuttamistyö täytyy jatkossa suunnitella siten, että pidemmissä projekteissa henkilöt voivat ja saavat vaihtua kesken kaiken, kunhan päämäärät pysyvät kaikilla kirkkaina mielessä.”

”Ehkä nyt pitäisi miettiä sitä, mikä on ylioppilaskunnan hallituksen rooli jatkossa,” Manninen miettii.

Muusa Jyrkisen mukaan opiskelijavaikuttajien väheneminen näkyy pian – kenties jo syksyllä valittavassa uudessa edustajistossa.

Aina ei vaikuttaminen ole huippua ja helppoa. Mannisen mukaan vaikuttamistyössä vaikeinta on hyväksyä prosessien hitaus. Joskus asiat voivat omasta työstä huolimatta jäädä pahasti kesken.

“Vuonna 2012 pääsin vaikuttamaan tenttiakvaarion tuloon niin OYY:n hallituksessa, Opintojen sujuvuus -työryhmässä kuin koulutusneuvostossa. Nyt harmittaa, ettei sitä ole vieläkään otettu oikealla laajuudella käyttöön.”

Vaikka vaikuttamistyö olisi välillä tuskaisen hidasta, Manninen, Jyrkinen ja Väisänen ovat yksimielisiä siitä, että vuosista opiskelijavaikuttajana on hyötyä myöhemmin elämässä.

”Vaikuttamisesta saa työelämätaitoja kuten keskustelu- ja organisointitaitoja. Omat kokemukset valmentavat ja kantavat myöhemmin työelämässä”, Jyrkinen luettelee.

Mikäli opiskelijavaikuttajan työ vaihtuu kokopäiväiseksi politikoinniksi, on pohjatyöt yliopistossa jo hyvin tehty.

”Olen kuullut, että edustajistossa olisi kokousteknisesti osaavampaa porukkaa kuin kaupunginvaltuustossa. Jos kaikki olisivat toimineet ensin edarissa, ehkä he osaisivat sen paremmin”, Väisänen nauraa.

 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Luepa ensin, missä kaikkialla opiskelija voi vaikuttaa, tee OYY:n edarivaalikone ja ota selvää, miten voit äänestää marraskuun vaaleissa!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kirjallista tsemppiä valmistumiseen

Gradu-urakkaa aloitteleva opiskelija kahlasi läpi viisi opaskirjaa, jotka lupaavat hälventää tutkielmantekoon liittyvää kauhua ja epätietoisuutta. Vertailusta voi poimia omaan tyyliinsä sopivan neuvonantajan.

 

Gradutakuu, Kimmo Svinhufvud, Kansi: Katariina Tirkkonen-Wane

Gradutakuu
Kimmo Svinhufvud
(Tammi, 2009)

Sisältää 22 tehtävää, jotka tekemällä gradu valmistuu kuin itsestään. Alkajaisiksi saa listata, mistä elämässä pitää ja mistä unelmoi. Tehtäviin kuuluvat esimerkiksi gradupäiväkirjan pitäminen, tukijoukkojen hankkiminen, voimalauseiden keksiminen ja gradun kirjoittaminen.

Erityistä: Tehtäviin vastataan kirjallisesti, sillä Svinhufvudin teesi on, että gradun tekeminen on ensisijaisesti kirjoittamista. Hän potkii lukijaa pohtimaan, miten gradu voisi edesauttaa mielekkään elämän saavuttamista. Tarkoituksena on luoda aito halu gradun tekemistä kohtaan.

Ansiot: Ohjeet ovat yksityiskohtaisia, joten metsään on vaikea mennä. Graduprosessi kehotetaan jakamaan fokuspäiviin, puskuripäiviin ja vapaapäiviin. Oppaasta saa vinkit myös kuukausi- ja viikkoaikataulutukseen. Svinhufvudiin luottaa, sillä hän on opettanut gradun kirjoittamista ja väitellyt aiheesta. Hän on lukijaa rohkaiseva mentori.

Ontuu: Tehtäviä on melko paljon ja niiden tekeminen vaatii viitseliäisyyttä ja aikaa. Tehtävien tekemiseen täytyy olla motivaatio. Muuten niistä saattaa tulla vain sijaistoiminto gradun pakoilulle.

Loppupäätelmä: Gradu ei tunnu tavoittamattomalta, todellisuudesta irrallaan leijuvalta möhkäleeltä. Svinhufvudin hyödyllisiä niksejä tekee mieli kokeilla. Graduprosessi näyttäytyy inspiroivana ja houkuttelevana.

Sitaatti: ”Kukaan ei vaadi, että pystyisit tuottamaan heti valmista gradutekstiä.”

maukasgradu

Maukas gradu
Antti Karisto &
Ullamaija Seppälä
(Vastapaino, 2004)

Kirjoittajat tituleeraavat teosta virikkeelliseksi ja kannustavaksi opaskirjaksi. Mukana kokki-kirjailija Anthony Bourdainin ruuanlaittovinkkejä, jotka vertauskuvallisesti sopivat graduntekijällekin. Gradun resepti muodostuu aiheen valinnasta sudenkuoppien välttämisen kautta kohti arvosanaa.

Erityistä: Tekijät kuvailevat kirjoittamista ajatusten arkkitehtuuriksi. Tekstin muoto rakentuu kuin hyvä design: kauniiksi ja toimivaksi. Tutkimusaihettaan miettivää kehotetaan ostamaan kavereitten kanssa viinipullo, jonka kumoamisen aikana jokainen keksii viisi gradun aihetta.

Ansiot: Käsittelee tutkielman tekemisen rakenteellisella tasolla, antaa apua teorian ja metodin valitsemiseen ja kirjoitusprosessiin, ja tekee tämän kaiken hauskasti. Tekstiä elävöittävät arkipäivän sattumukset ja oikeat gradutapaukset. Lopussa on lista opas- ja metodikirjallisuudesta sekä yksityiskohtaiset neuvot lähdeviittausten tekemiseen.

Ontuu: Lopussa on avattu graduarvosanojen sisältövaatimuksia, mutta teoksen iästä johtuen arvosanat eivät ole enää käytössä. Pieni miinus kuivasta ulkonäöstä. Sisältö on mehukkaampi kuin luulisi.

Loppupäätelmä: Saa gradun vaikuttamaan taideteokselta tai kulttuurituotteelta, mutta muistuttaa, että tutkielman tekeminen on oikeasti kovaa työtä.

Sitaatti: ”Analyysin tekeminen on jännittävää. Se on eräänlainen seikkailu, jonka alussa ei voi tietää, mitä lopussa löytää.”

isogee

Iso Gee – Gradua ei jätetä!
Merja Kinnunen & Olli Löytty (toim.)
(Vastapaino, 1999)

Koostuu 13 eri kirjoittajan tekstistä, jotka on jaettu teemoittain graduahdistukseen, tositarinoihin, graduohjaukseen ja kirjoittamiseen. Oppaan tarkoituksena on kokemusten kautta kertoa, ettei gradusta kannata kasvattaa omassa mielessä liian pelottavaa mörköä.

Erityistä: Ottaa huomioon myös ohjaustilanteen. Onnistunut gradu ei ole vain opiskelijan vastuulla, vaan se syntyy hyvän ohjauksen tuloksena. Ohjaajaa ei saa pelätä, eikä ohjaaja saa hylätä. Hyvä ohjaaminen ei ole itsestäänselvyys.

Ansiot: Muistuttaa gradujen moninaisuudesta: on esimerkiksi kahdessa viikossa tehtyjä, 17 vuotta lykättyjä graduja ja yhteisgraduja. Jos päättää tutkia bilekulttuuria, gradunteko voi olla myös hauskanpitoa. Lopussa on liitteinä listat muista graduoppaista, menetelmäoppaista eri metodeihin, apuja kielenhuoltoon ja katsaus tutkimusetiikkaan.

Ontuu: Viime vuosituhannelta peräisin oleva kirja tuntuu osin vanhentuneelta. Kirjoittajien taustat ovat yksipuolisia. Gradunteon perusasiat ja graduahdistukset ilmenevät kuitenkin ajasta ja tieteenalasta riippumatta.

Loppupäätelmä: On uskallettava aloittaa kirjoittaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, eikä odottaa valmiita ajatuksia. Kirjoittaminen on ajattelua, ja tekstiä joutuu muokkaamaan useaan kertaan.

Sitaatti: ”Se, minkälaisen tarinan päähenkilöksi opiskelija itsensä asettaa, ohjaa hänen opiskeluaan ja gradukokemuksiaan.”

uusigraduopas
Uusi graduopas
Juha T. Hakala
(Gaudeamus, 2008)

Uusittu versio tekijän aiemmasta Graduoppaasta (1999). Opinnäytteisiin perehtynyt Juha Hakala neuvoo kädestä pitäen, miten gradu saadaan kasaan. Hän kysyy, väittää, kumoaa luuloja ja puhuttelee lukijaa. Mukana havainnollistamassa on aitoja ja keksittyjä graduesimerkkejä.

Erityistä: Antaa perusteelliset ohjeet lähdekirjallisuuden lukemiseen ja korostaa muistiinpanojen tekemisen tärkeyttä. Myös teoriataustan vaatimukset eritellään ymmärrettävästi.

Ansiot: Hakala neuvoo gradun eri vaiheet ja rakenteellisten osien sisällöt niin  tyhjentävästi, ettei epäselvyyksiä jää. Esimerkkitapauksia kerrotaan yliopistoista ympäri Suomen, ei vain Tampereen eteläpuolelta. Oulun yliopisto mainittu! Lopussa hyödyllisiä muistilistoja ja malleja esimerkiksi toimeksiantogradun sopimuksesta.

Ontuu: Toisinaan perusteellisuus kostautuu jaaritteluna. Varsinaiseen asiaan johdatellaan mutkien kautta, mikä raskauttaa lukukokemusta.

Loppupäätelmä: Teoksen äärellä ei ole varma, onko gradu sittenkin suuri valas (kuten kirjan kannessa) vai suhteellisuudentajua kaipaava arkinen tehtävä muitten joukossa. Hyödylliset vinkit haluaa kirjata muistiin.

Sitaatti: ”Itse tein aikoinani aina niin, että leikkasin muistiinpanoni kapeiksi suikaleiksi. Suikaleiksi? Älä säikähdä, selitän kyllä, kuinka ja miksi.”

Oulun ylioppilaslehti 2015

Graka kaulassa – Gradun ja kandin tekijän selviytymisopas
Katja Mäntylä, Jaana Toomar & Marianne Reukauf
(Finn Lectura, 2013)

Tiivis perustietopaketti tutkielmanteon vaiheista ja vaatimuksista. Helposti lähestyttävän, ohuen opaskirjan lyhyitten lukujen lomassa on myös piirroskuvia.

Erityistä: Kirjoittavat hyödyntävät jokaisessa luvussa helppotajuisia listoja, joista saa apua esimerkiksi tutkielmantekoon psyykkautumista varten, aihevalinnan ideointiin ja lähdekirjallisuuden lukemistekniikoihin.

Ansiot: Tuore opaskirja on ajan tasalla. Ohjeita annetaan Googlen hyödyntämiseen ja e-kirjojen lukemiseen. Lähde- ja metodikirjallisuuden hankkimiseen saa konkreettisia vinkkejä. Kannustaa tiedonhallintasuunnitelman tekemiseen, ettei lähdeluettelon kanssa joudu taistelemaan työn palautusta edeltävänä iltana.

Ontuu: Tieto jää paikoin pintaraapaisuksi ja neuvot yksipuolisiksi. Tutkielman tekeminen saadaan vaikuttamaan kevyeltä puuhalta, eikä umpikujista tai graduahdistuksesta kovin puhuta.

Sitaatti: ”Työhaastattelussa ei useinkaan kysytä gradun arvosanaa, mutta sen aihetta tai sisältöä saatetaan tiedustella.”

 

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Minne jumala laitetaan?

Luento: Informaatiotutkimuksen perusteet. Kenelle: Informaatiotutkimuksen pää- ja sivuaineopiskelijoille. Luennoitsija: Yliopistonlehtori Vesa Suominen. Sisältö: Informaation tallennus, haku ja hakujärjestelmät sekä aiheeseen liittyvät perusongelmat ja ratkaisuvaihtoehdot.   10.10. Ennen luennon alkua luentosalissa HU106 rupatellaan vaimealla äänellä. Salissa on reilusti tilaa juuri ennen luennon alkuakin. Läppäreiden sijaan lähes kaikilla opiskelijoilla on mukana kansiot, kynät ja muistiinpanovälineet. Huomaavaisesti kaikille […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Luento: Informaatiotutkimuksen perusteet.
Kenelle: Informaatiotutkimuksen pää- ja sivuaineopiskelijoille.
Luennoitsija: Yliopistonlehtori Vesa Suominen.
Sisältö: Informaation tallennus, haku ja hakujärjestelmät sekä aiheeseen liittyvät perusongelmat ja ratkaisuvaihtoehdot.

 

10.10. Ennen luennon alkua luentosalissa HU106 rupatellaan vaimealla äänellä. Salissa on reilusti tilaa juuri ennen luennon alkuakin. Läppäreiden sijaan lähes kaikilla opiskelijoilla on mukana kansiot, kynät ja muistiinpanovälineet. Huomaavaisesti kaikille jaetaan vielä luennon diat sisältävä viisisivuinen moniste.

Luennoitsija Vesa Suominen aloittaa kolmetuntisen luennon käsitteiden määrittelyllä. Tiedontallennus eroaa esimerkiksi tiedonhankinnasta tai -hallinnasta sillä, että kysymys on käytännössä aina dokumenteista eli tallenteista. Tiedonhaku puolestaan tarkoittaa dokumenttien, niitä koskevan tiedon tai niiden sisällön hakua hakujärjestelmästä.

10.40. Nyt Suominen nostaa esiin mahdollisia ongelmia joita hakujärjestelmät voivat ratkoa.

Yleisin ongelma on tiedonhaussa olevien dokumenttien valtava määrä. Tämän probleeman selvittäminen on Suomisen mukaan aivan ensimmäinen asia.

”Tämä on pitkien listojen ala”, hän toteaa.

Toinen ongelma liittyy kieleen. Hakujärjestelmälläkin on oltava oma kielensä, tapa järjestää maailmaa. Lisäksi hakujärjestelmän tulee huomioida haun ennustettavuus ja selailtavuus.
Ratkaisuihin päästessä huomaan valitettavasti tipahtaneeni kärryiltä. Vaikka luentomonisteet ovat varmasti erinomaiset heille, jotka tuntevat jo aiheen perusteet, minulle niiden sisältö jää mysteeriksi.

11.09 Ilon hetki: korvani tavoittavat sanan relevanssi, joka on Suomisen mukaan ”perustavaakin perustavampi käsite”.

Minä tunnen sen informaatiotutkimuksen ainejärjestö Indexin lehtenä. Oman käsitykseni mukaan adjektiivina relevantti kuvaa sitä, miten merkittävä mikäkin asia on.

Osun arvauksessani lähelle. Suomisen mukaan relevanssi tarkoittaa sitä, miten hyvin tiedonhaun dokumentti vastaa käyttäjän tiedontarvetta. Tiedonhaun onnistuneisuutta voidaan mitata saannilla ja tarkkuudella. Saanti kertoo hakutuloksen osumien suhteesta kaikkiin relevantteihin dokumentteihin, tarkkuus taas hakutuloksen osumien suhteesta kaikkiin löydettyihin dokumentteihin. Yleensä saannin parantuessa tarkkuus heikkenee, ja päinvastoin.

12.19 Hetkellisen selväjärkisyyden jälkeen putoan kärryiltä lopullisesti. Monisteissa vilisevien mystisten lyhenteiden (AACR2, MeSH) ja käsitteiden (luettelointisäännöstöt, bibliometriikka) merkitystä en saa selville edes arvailemalla. Alistun kohtalooni luennon ainoana umpimielisenä maallikkona.

Suominen palauttaa luennon minulle tutummalle maaperälle esitellessään Yleistä suomalaista ontologiaa (YSO). Tässä kontekstissa ontologia tarkoittaa asiasanastoa, jonka avulla tietokone voisi oppia ymmärtämään asioiden välisiä suhteita. Ihminen osaa yhdistää asiat toisiinsa assosiaatioiden avulla, kone ei. Ontologia vaatii siksi luokittelua, hierarkkisuutta sekä laajoja yläkäsitteitä, joiden alle termit niputetaan ja jossa ne saavat merkityksensä.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuus ei toimi tutkijan toiveiden mukaisesti. Esimerkiksi käsite ”jumala” on Suomisen mukaan ”hankalasti referentiaalinen”: kuuluuko se kenties ”uskonnon” vai ”kulttuuristen ilmiöiden” alle? Kuinka erotetaan teologian yksi Jumala ja sadat muut jumaluudet? Ja minne laitamme enkelit?
”Tämä näyttää sen, että tarvitaan erilaisia ontologioita, erilaisia maailmankuvia”, Suominen selvittää.

12.38 Opiskelijoiden kolistellessa laukkujensa kanssa luulen luennon jo päättyneen, mutta kyseessä onkin väärä hälytys. Viimeisenä osuutena on opiskelijoiden esitys tiedon tallennusta ja hakua koskevasta artikkelista.

Salin eteen siirtyneet Hanna-Mari Nykänen, Joel Jurvakainen ja Sonja Joutsen kertovat artikkelin tutkimusongelmana olevan se, onko tesaurus vielä toimiva menetelmä, vai olisiko ontologiasta sen haastajaksi. Ryhmäläiset saivat selville tesauruksen olevan jatkossakin tärkeä työkalu tiedon tallennuksessa ja -haussa.

Muutaman yleisöstä tulleen tarkentavan kysymyksen jälkeen ryhmäläiset katsovat toisiaan.

”Tää taisi olla tässä”, he toteavat. Näihin tunnelmiin päättyy koko tiistainen luento.

 

MITÄ LUENNOSTA JÄI MIELEEN?

Mari Vauhkonen, 23
informaatiotutkimuksen 1. vuoden sivuaineopiskelija

Mitä sait tältä luennolta irti?
Tulihan sieltä aika diippiä tietoa! Oltiin asian ytimessä. Parhaiten mieleen jäivät esimerkit sanojen ontologisista merkityksistä. Ne havainnollistivat hyvin sitä, kuinka sanoilla on erilaisia merkityksiä. Oli silti hyvä, että minulla oli aiempaa tietoa informaatiotutkimuksen käsitteistä, sillä itse asia oli kuitenkin aika vaikeaa.

Olet aloittanut sivuaineopintosi tänä syksynä. Miksi informaatiotutkimus kiinnostaa?
Pääaineeni on kulttuuriantropologia. Antropologisestikin minua kiinnostaa se, miten ihminen etsii ja käyttää tietoa. Tässä käydään läpi koko informaation käytön skaala.

Mistä kirjoitit muistiinpanoja?
Kirjoitin ylös pieniä lisäyksiä luennoitsijan puheista. Tosin taisin kirjoittaa välillä niin pienellä käsialalla, etten itsekään saa näistä selvää.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Virheet opettavat eniten

12.05 Johdatus ohjelmointiin -kurssin ensimmäinen luento on starttaamassa, ja kaikki haluavat istumaan  taakse ja reunapenkeille. Moni kaivaa laukustaan heti läppärin tai tabletin, vihkot ja kynät ovat harvemmassa. Luennoitsija Ilkka Räsänen saapuu saliin opiskelijoiden vanavedessä. Hän virittelee mikrofonia paikalleen, mutta jokin menee karmealla tavalla pieleen: luento alkaa korvia pirstovan vihlovalla kiertoäänellä. Se toistuu kolmannen, neljännen ja […]

12.05 Johdatus ohjelmointiin -kurssin ensimmäinen luento on starttaamassa, ja kaikki haluavat istumaan  taakse ja reunapenkeille. Moni kaivaa laukustaan heti läppärin tai tabletin, vihkot ja kynät ovat harvemmassa.

Luennoitsija Ilkka Räsänen saapuu saliin opiskelijoiden vanavedessä. Hän virittelee mikrofonia paikalleen, mutta jokin menee karmealla tavalla pieleen: luento alkaa korvia pirstovan vihlovalla kiertoäänellä. Se toistuu kolmannen, neljännen ja vielä viidennenkin kerran.

Eikä tässä vielä kaikki. Myöskään salin videotykki ei toimi, joten opiskelijat saavat tuijotella luennon ensimmäiset minuutit PowerPoint-diojen sijaan sinistä heijastusta.
Räsänen ei ongelmista hermostu. Hän näkee tässä hetkessä mahdollisuuden opettavaiseen huomioon.

”Tässä on esimerkki siitä, että ohjelmistoa tehdessä ne eivät välttämättä toimi suunnitellusti. Ensimmäinen ohjehan on se, että käynnistä kone uudestaan, jos se vaikka toimisi. Sen tempun joudun nyt tekemään.”

Ei toimi vieläkään. Paikalle soitetaan asiantuntijaksi vahtimestari.

12.23 Teknisten ongelmien ratkettua Ilkka Räsänen aloittaa kurssin läpikäynnin kannustavasti.

”Ohjelmoimaan oppii parhaiten tekemällä, sillä pelkällä teorialla ei päästä vielä pitkälle.”

Räsänen korostaa, ettei 40 luentotunnilla kenestäkään tehdä vielä C-ohjelmointikielen taituria. Maallikkous ei kuulemma kuitenkaan haittaa, sillä ainoa Räsäsen vaatimuksista – kurssilla tehtävien pakollisten kotitehtävien lisäksi – on uudelle asialle avoin mieli.

”Älkää hokeko, että en tajua tätä. Se tekee lukon päähän.”

13.00 Diat vaihtuvat toisiin, kun käytännön järjestelyistä siirrytään kurssin varsinaiseen sisältöön: siihen, mitä ohjelmointi on.

Osa opiskelijoista tosin osoittaa jo tässä vaiheessa pieniä uupumisen merkkejä. Pientä supsutusta kuuluu muutamilta penkkiriveiltä. Vieressäni istuva opiskelija nojaa eteenpäin ja painaa päänsä hetkeksi käsien varaan. Sitten hän yhtäkkiä ryhdistäytyy ja alkaa näppäillä kännykkäänsä.

Mutta Räsänen jatkaa. Hän kertoo ohjelmoinnin olevan taiteenlaji, johon virheet kuuluvat oleellisesti. Siksipä onnistuneesta ohjelmasta ei kannata koskaan innostua liian aikaisin. Hän vinkkaa, että täysin kelvolliselta vaikuttava ohjelma kannattaa antaa kaverille kokeiltavaksi.

Räsänen innostuu virheistä entisestään. Opin, että virheettömyyden todistaminen ei ainakaan isoissa ohjelmissa onnistu. Lisäksi virheen korjaus saattaa aiheuttaa vain lisää ongelmia.

Kerrottuaan tämän Räsänen lohduttaa: virheiden tekemistä ei kannata murehtia, sillä niistä oppii eniten. Hän kertoo olevansa itse immuuni töpeksimiselle ja häpeän tunteelle.
”Virheet pitää ottaa huumorilla. Niihin ei kuole.”

13.20 Nyt olemme totisesti perustavien asioiden äärellä. Valkokankaalle heijastetaan tietokoneen kaavakuva.

Keskellä on CPU, keskusyksikkö. Siihen yhdistyvät nuolilla keskusmuisti, muistilaite, syöttölaite, tulostuslaite ja kommunikointilaite. Tämän ymmärrän. Muutaman dian päästä putoan kärryiltä. Jonossa tulevat oudot sanat: Assembly, Basic, Fortran, Cobol, Java, C ja C++, Pascal.

Mennään eteenpäin, kohti kielitieteen perusteita. Ohjelma on käännettävä konekieliseksiz ennen kuin sitä voidaan suorittaa. Myös ohjelmointikielellä on oma syntaksi, kielioppi, joka määrittelee, miten symboleja, sanoja ja tunnuksia yhdistelemällä muodostetaan ohjelma. Ohjelmointikielen semantiikka puolestaan määrittää sen, mitä ohjelma tekee.

Kuulostaa selkeältä, mutta lopputulos ei välttämättä sitä ole: Vaikka ohjelma tekee aina sitä mitä sen käsketään tehdä, tämä ei välttämättä ole sama kuin mitä koodari haluaa sen tekevän.

Jo puoli kahden aikoihin väki alkaa vähentyä, ja loppujenkin keskittyminen alkaa penkillä liikuskelun perusteella hapertua. Turhaan hötkyilevät, sillä tällä luennolla opiskellaan reippaasti viimeiseen minuuttiin asti. Räsänen napauttaa esiin uuden dian.

13.45 Kun kello tulee varttia vaille kahteen, yleisö kuulee maagiset sanat: Jatketaan tästä myöhemmin.

Mitä luennosta jäi mieleen?

Mikko Rantanen, 27
tietojenkäsittelytieteiden 1. vuoden opiskelija

Sinulla on jo yksi tutkinto informaatiotutkimuksesta. Miksi maisterismies opiskelee tietojenkäsittelyä?
Tulevaisuuden takia. Työtilanne näyttää niin kehnolta, että oli paras palata opiskelemaan jotain. Työtilanne ei ole huono pelkästään informaatikoilla, vaan aika lailla kaikilla.

Nyt käytiin läpi lähinnä perusteita. Mitä jäi käteen tältä ensimmäiseltä luennolta?
Ihan hyviä vinkkejä tuli. Moni nyt esille tullut ohjelmointiasia oli kyllä jo tuttua aikaisemmilta tietojenkäsittelytieteiden luennoilta.

Kuinka paljon ohjelmointiasia oli tuttua ennestään?

Olen suorittanut vapaaehtoisia ohjelmointikursseja yläasteella ja lukiossa sekä käynyt lisäksi aiempina vuosina joitakin kursseja tietojenkäsittelytieteissä. Eli paljon oli tuttua.

Miltä johdantokurssin suoritusohjeet kuulostivat?
Hyviltä. Suhteellisen vapaa suoritustahti on juuri hyvä. Kun vain saan harjoitustehtävillä tarpeeksi pisteitä suoritettua, niin se sopii minulle!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: