Ei pelkkää synkistelyä ja ivaa – Rosa Liksom ampuu alas niin fasismin, kommunismin kuin kapitalisminkin

Yksi tyyliltään omaleimaisimmista suomalaisista kirjailijoista on Rosa Liksom. Kenties juuri hänen tunnistettavan tyylinsä vuoksi Liksomin teosten tutkimuksessa on keskitytty kirjallisuuden estetiikkaan, siihen miten hän kirjoittaa. Kasimir Sandbacka tutki, miten Liksomin teoksissa tarkastellaan ja kommentoidaan 1900-luvun aatteita, fasismia, kommunismia ja kapitalismia.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Syksyllä 2014 Linnanmaan kampuksen Keckmaninsali on ääriään myöten täynnä. Osa kiinnostuneista mahtuu sisälle, osa joutuu kurkistelemaan oviaukosta, kun Oulun yliopiston kunniatohtori, kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom kertoo humanistien työelämäpäivien yleisölle urastaan omintakeisella tyylillään.

Liksom ei pääse tunnin aikana nykyhetkeen saakka, hyvä että 1980-luvulle, kun hänelle varattu aika päättyy. Siksi paljon jäi kertomatta ja kuulematta Liksomin tarinasta.

Ympyrä sulkeutuu – lähes kaksi vuotta myöhemmin Kasimir Sandbacka väittelee tohtoriksi samaisessa salissa Liksomin (oik. Anni Ylävaara) 1990-luvun tuotantoa sekä tämän Finlandia-palkittua Hytti nro 6 -romaania (2011) käsittelevällä väitöksellään.

Oulun yliopiston Scandinavian studiesin tuntiopettajana toimiva Sandbacka tutkii väitöskirjassaan Liksomin teosten sekä taiteilijakuvan kulttuurihistoriallisia kytköksiä. Sandbackan tutkimuksen keskiössä on tapa, miten Liksom tarkastelee teoksissaan 1900-luvun poliittisia aatteita ja ideologista ilmapiiriä –  näkökulma, johon muut tutkijat eivät juuri ole tarttuneet.

Sandbackan mukaan Liksomin teoksia tarkastellaan usein lähinnä lappilaisen erämaan ja helsinkiläisen lähiön kuvauksina.

”Enemmän on tutkittu Liksomin kirjallisuuden estetiikkaa, tyyliä, miten hän kirjoittaa, kieltä ja paikallisuutta, ja tietynlaista synkkyyttä ja huumoria. Laajempia kulttuurihistoriallisia kytköksiä ei ole tutkittu niin paljon.”

Mutta juuri tätä Liksomin töiden laajempaa kytköstä eurooppalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriseen sekä poliittiseen historiaan Sandbacka pitää tärkeänä. Väitöskirjassaan hän havaitsi Liksomin teoksissa keskeiseksi käsitteeksi modernin projektin, joka on saksalaisfilosofi Jürgen Habermasin nimitys valistusajasta periytyvälle edistysuskolle.

1900-luvun aatteista Liksom tarkastelee fasismia, kommunismia ja kapitalismia, jotka ovat omalla tavallaan vääristyneitä juonteita modernista projektista, yrityksiä rakentaa omanlaisensa ihanneyhteiskunta. Liksomin teokset kritisoivat 1900-luvun moderneja ideologioita, koska ne tuottivat ihanneyhteiskunnan sijaan valtavasti kärsimystä.

”Liksom ampuu satiirin, ironian, ivan ja liioittelun keinoin alas nämä ideologiat. Samalla Liksomin teoksissa jäädään kuitenkin kaipaamaan edistysuskoa, eli uskoa siihen, että ihmiset voivat käyttää omaa järkeään rakentaakseen paremman yhteiskunnan tulevaisuudessa.”


Fasismista kapitalismiin

Tutkimuksessaan Sandbacka keskittyi erityisesti BamaLama -lyhytproosakokoelmaan (1993) sekä Kreisland (1996) ja Hytti nro 6 -romaaneihin. Alun perin hänen tarkoituksensa oli tutkia Liksomin 1990-luvun tuotantoa, sillä hän ajatteli 1990-luvun lama-aikoineen olleen yhteiskuntaa ja kulttuuria muokannut vedenjakaja suomalaisessa historiassa.

Mitä enemmän Sandbacka teoksia tutki, sitä selvemmin hän ymmärsi, ettei Hytti nro 6  -romaania voi jättää pois. Sandbackasta romaani on eräänlainen jatkumo Kreislandille. Vaikka teokset ovatkin tyyliltään erilaisia, niitä yhdistää 1900-luvun ideologioiden kriittinen tarkastelu: Kreislandin kohteita ovat fasismi, kommunismi ja kapitalismi, Hytti nro 6 keskittyy kommunismiin.

Uusimmassa teoksessaan Everstinna (2017) Liksom tarkastelee fasismia, ja Liksom on kertonut seuraavan romaaninsa käsittelevän kapitalismia.

”Se ei ole mikään virallinen sarja, mutta siinä on selvästi havaittavissa aatehistoriallinen jatkumo”, Sandbacka sanoo.


Kaikki liittyy kaikkeen

Väitöksessään Sandbacka tutkii myös Liksomin taiteilijakuvaa, hyödyntäen Liksomin haastatteluita ja Hytti nro 6 –teoksen kirjallisuuskritiikkejä. Aiemmin Liksom ei juurikaan antanut haastatteluita, mutta vuonna 2011 Finlandia-ehdokkuuden myötä hän hyväksyi sen mukanaan tuoman julkisuuden ja alkoi antaa auliimmin haastatteluja. 

”Taustalla on Liksomin oma kypsyminen taiteilijana, hänestä on tullut vanhempana itsevarmempi”, Sandbacka arvioi.

Vaikka Liksom on itse sanonut olevansa nykyään avoimempi haastattelujen suhteen, hän ei siltikään halua tuoda yksityisasioitaan esille.

Sandbacka halusi omassa tutkimuksessaan ennen kaikkea monipuolistaa kuvaa Liksomista. Hänen väitöskirjansa kytkee Liksomin tuotannon laajempiin eurooppalaisiin kulttuurihistoriallisiin kehityskaariin ja tuo esille Liksomin kantaaottavampaa puolta. Liksomin teokset eivät ole pelkästään liioittelua, huumoria, synkistelyä tai väkivallalla mässäilyä, vaan teosten johdonmukaisena luonteena kulkee tietynlainen poliittis-eettinen näkemys.

Sandbackan mukaan Liksomin taiteilijakuva on poikkeuksellinen suomalaisen kirjallisuuden kentässä, sillä se kytkeytyy niin tiiviisti myös hänen taiteelliseen projektiinsa. Sandbackan mukaan kaikki mitä Liksom tekee, kuten kuvaa tai maalaa, liittyy yhteen.

 

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Meteli voi viivästyttää pienten lasten kielellistä kehitystä

Taustamelu ja kova meteli rasittavat oppimista ja tehtäviin keskittymistä kaikenikäisillä, niin esikoululaisella kuin yliopisto-opiskelijallakin. Pienet lapset ovat kuitenkin herkässä iässä alle neljävuotiaina, ja päiväkodeissa lapset voivat altistua tunteja kovalle melulle. Melun vaikutuksia tutkineen Elina Niemitalo-Haapolan mukaan aikuisten tulisi pohtia keinoja turhien äänten vähentämiseksi lasten oppimisympäristöistä.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Kuvittele hetken ajan istuvasi täpötäydessä kahvilassa lukemassa tenttiin. Ympärilläsi vellova melu on niin häiritsevää, ettei lukemisesta tahdo tulla mitään — joka puolelta kuuluu jatkuvasti huudahduksia, naurua, kahvikuppien kilinää, ärsyttävää meteliä, joka keskeyttää tenttikirjaan paneutumisen.

Melu ei ole meistä kenellekään hyväksi: sen on osoitettu nostavan stressihormonitasoja ja vaikuttavan oppimistuloksiin heikentävästi niin peruskoulussa kuin akateemisissa opinnoissakin. Erityisesti oppimisympäristöjen meluun olisi kuitenkin syytä kiinnittää huomiota, sillä jatkuva meteli voi viivästyttää pienten lasten kielellistä kehitystä.

Sinä voit halutessasi siirtyä tenttikirjoinesi rauhallisempaan paikkaan, jossa tarkkaavaisuutesi ei häiriinny. Pienillä lapsilla sen sijaan tällaista vaihtoehtoa ei aina ole, vaan he viettävät tuntikausia meluisissa päiväkodeissa.

Oulun yliopiston logopedian yliopisto-opettaja Elina Niemitalo-Haapola väitteli kesäkuussa tohtoriksi aiheenaan kehitykselliset ja melun aiheuttamat muutokset keskushermostollisessa kuulotiedon käsittelyssä kahden ja neljän vuoden iässä. Hän selventää kuulotiedon käsittelyn tarkoittavan niitä aivojen toimintamekanismeja, joilla käsitellään korvan vastaanottamaa tietoa.

Niemitalo-Haapolan mukaan korva ei itsessään ymmärrä vastaanotetusta tiedosta juuri mitään — kaikki info, joka korvasta siirtyy aivoihin täytyy jollain tavalla käsitellä ja tulkita. Kun henkilö kuulee esimerkiksi piippausäänen, aivot prosessoivat tiedon ja kertovat, onko kyseessä kännykkä vai palohälytin.

”Myös sanasta voidaan erotella äänteet ja näin ollen päätellä, mistä äänteistä sana koostuu ja mitä se tarkoittaa”, hän kertoo. 

 

Melu haittaa lasten oppimista

Aihe väitöskirjalle löytyi arjesta, työstä puheterapeuttina. Työskennellessään päiväkodeissa Niemitalo-Haapola huomasi kiinnittävänsä erityistä huomiota niiden vaihteleviin äänimaailmoihin. Lisäksi häntä mietitytti se, kuinka kaikki tämä melu vaikuttaa lapsen kielelliseen kehitykseen, onhan kuulotiedon käsittelyn jo pitkään tiedetty olevan keskeinen tekijä lasten kielellisessä oppimisessa

Niemitalo-Haapolaa kiinnosti erityisesti se, miten ilmiö näyttäytyy aivotasolla sekä miten melu vaikuttaa kuulotiedon käsittelyyn. Hänen väitöstutkimuksensa kohteeksi valikoituivat kahden ja neljän vuoden ikäiset lapset, joilla kielen omaksumisen vaihe on kiivaimmillaan. 

Tutkimuksessaan hän käytti menetelmänä tapahtumasidonnaisia kuuloherätevasteita, joita hän tutki esittämällä erilaisia kuuloärsykkeitä tutkittavalle ja rekisteröimällä samanaikaisesti hänen aivosähkökäyräänsä. Kuuloherätevasteiden avulla hän pystyi tulkitsemaan sitä, miten aivot esimerkiksi havaitsevat ja erottelevat erilaisia puheenpiirteitä erilaisissa kuunteluolosuhteissa.

”Kuulotiedon käsittelyn avulla saadaan puheen virrasta sanat, tavut ja äänteet irrotettua ja niiden avulla sitten rakennettua uusia sanoja ja ymmärrystä kielestä”, hän kertoo.

Niemitalo-Haapola havaitsi tutkimuksessaan sekä kahden että neljän vuoden ikäisillä lapsilla taustamelun vaikeuttavan selkeästi kuulotiedon käsittelyä: Lapset eivät välttämättä huomanneet puheenpiirteen muutoksia, kuten vokaalin muuttumista. Hän kertoo, että sekä kaksi- että nelivuotiaat ovat lähes yhtä herkkiä taustamelulle.

Tulos tuli Niemitalo-Haapolalle yllätyksenä, sillä aiemmissa behavioraalisissa tutkimuksissa on isompien lasten havaittu olevan vähemmän herkkiä taustamelulle kuin pienempien.

”Tutkimuksessamme havaittiin, että keskushermostollisella tasolla neljävuotiaat ovat lähestulkoon yhtä herkkiä melulle kuin kaksivuotiaat. Mutta se ei välttämättä näy arjessa, koska he pystyvät kielellisillä taidoilla kompensoimaan melun aiheuttamaa haittaa.”

 

Ylimääräiset äänet pois oppimisympäristöistä

Niemitalo-Haapolan mukaan taustamelu on riski lapsen kielelliselle kehitykselle. Hän peräänkuluuttaa hyviä kuuntelutilanteita ja rauhallisia hetkiä, joissa lapsi pystyisi omaksumaan ja harjoittelemaan kieltä sekä vuorovaikutusta. 

Hänestä aikuisten tulisi kiinnittää huomiota lasten kuunteluympäristöihin, eli siihen, millaisissa ympäristöissä lapset aikaansa viettävät. Mitä pienempi lapsi on, sitä heikommat tarkkaavuuden säätelyn taidot ovat, ja sitä tärkeämpiä rauhalliset oppimisympäristöt ovat. Kuunteluolosuhteisiin pitäisi kiinnittää huomiota etenkin sellaisten lasten osalta, joilla on muita riskitekijöitä, kuten paljon aiemmin sairastettuja korvatulehduksia tai perinnöllistä alttiutta lukivaikeudelle. 

Niemitalo-Haapola muistuttaa elämisen äänten kuuluvan lasten maailmaan, eikä lapsia pidä pitää pumpulissa tai täydessä hiljaisuudessa. Aikuisilla on kuitenkin tärkeä rooli lasten hiljaisen työskentelyn mahdollistamisessa.

Turhan melun poistamisen voi aloittaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin suunnittelemalla kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa etukäteen sen, missä tilassa mikäkin työ kannattaisi tehdä: missä tiloissa työskennellään hiljaisesti, missä taas ryhmissä. 

”Olisi tärkeää, että me aikuiset osaisimme miettiä, miten voisimme poistaa ylimääräisiä ääniä”, hän tiivistää.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Viikon 32 Tiedekysymys: Miksi kylmägeeli tuntuu kylmältä iholla?

Tällä viikolla Tiedekysymyksen kysyjää on pohdituttanut se, mistä kylmägeelin sivelyn jälkeinen kylmä tunne iholla johtuu.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Moni lihas- tai nivelkivusta kärsinyt on saattanut hakea helpotusta kipuun kylmägeelistä. Kylmägeelin ideana on lievittää kipua ja auttaa venähdyksissä. Mutta mistä kylmä tunne iholla oikein johtuu?

Oulun yliopiston kemian professori Jouni Pursiaisen mukaan geelin jäähtyminen syntyy haihtumisjäähtymisestä. Pursiaisen mukaan kaikkien aineiden haihtumiseen tarvitaan energiaa, lämpöä.

”Jos kattilassa on vettä, joka pitää haihduttaa pois, on viisainta laittaa kattila liedelle, jolloin liedestä tuleva lämpö saa veden ensin kiehumaan ja lopulta haihtumaan kuiviin. Jos veden haihtuminen tapahtuu ilman lämpötilan nostamista, vaikkapa iholta, tarvitaan yhtä paljon energiaa, mutta nyt se energia otetaan ihosta siten, että lämpötila laskee.”

Pursiaisen mukaan energian ottaminen ihosta on helppo tuntea esimerkiksi palelemisena suihkun jälkeen, kun veden haihtuminen jäähdyttää ihoa.

Oulun yliopiston teoreettisen fysiikan professori Matti Alatalon mukaan kylmägeelissä vaikuttavat aineet ovat etanoli ja mentoli, joista mentoli imeytyy kudoksiin aktivoiden siellä kylmyydelle herkkiä reseptoreita.

Alatalo mainitsee vielä käänteisen ilmiön haihtumisen jäähdyttävälle vaikutukselle olevan löylynheitto saunassa.

”Vesihöyry tiivistyy iholle, ja tiivistyminen luovuttaa energiaa, mikä taas aiheuttaa lämmöntunteen siitä huolimatta, että ilman lämpötila saunassa pikemminkin hieman laskee löylyä heitettäessä.”

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Fataalin fibroosin tutkiminen sydämen asiana

Oululaisten sydäntutkijoiden käyttämää aineistoa voi pitää maailman mittakaavassa erityislaatuisena. Aineiston avulla selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat sydänsairauksia ja äkkikuolemia aiheuttavan fibroosin syntyyn.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Sanna Häyrynen

Oulun yliopistossa tehtävä fibroottisten sairauksien tutkimus ja terästutkimus saivat kesäkuun alussa Suomen Akatemialta 3,3 miljoonaa euroa. Raha on tarkoitettu yliopiston painopistealueiden vahvistamiseen. Fibroottisten sairauksien tutkimus kuuluu elinikäinen terveys -teeman alle.

Fibroosi tarkoittaa sidekudosta, joka muodostuu elimeen, kun sen omat solut kuolevat. Fibroosia kertyy yleisimmin elimiin, joissa oman solukon uusiutuminen on hidasta tai olematonta. Tällaisia ovat esimerkiksi sydän, keuhkot, maksa, munuaiset ja haima.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa kardiologian eli sydäntautien osastolla yliopistotutkijana työskentelevä Juhani Junttila on erikoistunut sydänfibroosiin. Fibroosi liittyy kaikkiin sydänsairauksiin, ja sydänsairaudet ovat suomalaisten yleisin kuolinsyy.

”Kun sepelvaltimotautia sairastava saa sydäninfarktin, sydänlihasta kuolee ahtauman aiheuttaman hapenpuutteen takia. Lihassolut korvautuvat fibroosilla”, sanoo Junttila.

Sepelvaltimotauti on Junttilan mukaan yleisin sydänperäisten kuolemien syy Suomessa. Sydänlihassairauksissa, esimerkiksi sydänlihastulehduksessa ja alkoholin aiheuttamassa kardiomyopatiassa, fibroosin muodostuminen aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa. Junttila lisää, että myös verenpainetauti tai perinnölliset syyt voivat paksuunnuttaa sydänlihasta fibroosilla.

 

Silmukoita sydämessä

Kardiologian tutkimusryhmää Oulun yliopistossa johtaa professori Heikki Huikuri, jonka seuraajaksi Juhani Junttila on myöhemmin astumassa. Suureen ryhmään kuuluu lukuisia tutkijatohtoreita, väitöskirjantekijöitä ja yhteistyökumppaneita Oulun yliopiston muilta tieteenaloilta sekä Euroopasta ja Yhdysvalloista. Ryhmällä on yhteinen National Institute of Healthin rahoitus tunnetun yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston kanssa.

Junttilan erikoisalaa on sydänperäisen äkkikuoleman tutkimus. Äkkikuoleman jäljet johtavat fibroosiin.

”Sydänlihassolut ovat järjestyneet ikään kuin jonoihin supistumaan oikeassa suunnassa. Solujen väleihin muodostuva fibroosi haittaa synkroniaa supistuksessa ja estää sähkönjohtumista”, Junttila kertoo.

Lihas johtaa sähköä, mutta fibroosi ei. Kun sähkö ei pääse johtumaan, voi syntyä rytmihäiriö, eräänlainen oikosulku.

”Silloin sähkö tekee silmukoita. Se etsii uuden reitin ja palaa takaisin”, kuvailee Junttila.

Rytmihäiriöt voivat olla fataaleja eli johtaa kuolemaan. Tällaista kuolemaa eivät välttämättä edellä minkäänlaiset oireet.

 

Miksi fibroosi tappaa nuoren?

Kun ihminen kuolee äkillisesti ilman selvää syytä, ruumiille tehdään oikeuslääketieteellinen tutkimus. Kuoleman selittäjäksi voi löytyä fibroosi sydämessä.

”Toisin kuin muualla maailmassa, Suomessa laki määrää oikeuslääketieteellisen tutkimuksen, kun kuolinsyytä ei tiedetä. Ruumiinavauksiin perustuva aineisto on maailman suurin”, Junttila kehuu.

Oulun yliopiston kardiologian tutkimusryhmä on perehtynyt pohjoissuomalaisten äkkikuolleiden aineistoon vuodesta 1998 lähtien. Sydännäytteistä on tutkittu fibroosin astetta ja eristetty DNA:ta.

”Pohjois-Suomen aineistossa on ollut nuoria äkillisesti kuolleita, joilla ei ole edeltävää sairautta, mutta sydämestä on löytynyt fibroosia”, sanoo Junttila.

Selvitettävänä on, selittääkö geneettinen alttius fibroosin.

Toinen tutkimusryhmän pääteema on äkkikuolemien yhteys aikuistyypin diabetekseen ja sepelvaltimotautiin.

”Aineiston perusteella yli kahdeksankymmentä prosenttia sydänperäisistä äkkikuolemista tapahtuu diabeetikoille. Uutena löydöksenä voi sanoa, että ne sepelvaltimotautia sairastavat, joilla ei ole diabetestä, saavat paremman ennusteen kuin ne, joilla on sekä sepelvaltimotauti että diabetes”, Junttila selvittää. Aiemmissa sydämen magneettitutkimuksissa on havaittu, että diabetes lisää fibroosin muodostumista sydämeen.

 

Ihmishenkien pelastaminen vaatii jatkuvuutta

Koska valtion myöntämä tutkimusraha on vähentynyt viime vuosina, Akatemia-rahoituksen saaminen on Juhani Junttilan mielestä äärimmäisen tärkeää tutkimusprojektien jatkuvuuden kannalta.

”Geenianalyysit ovat kalliita. Tavoitteenamme on löytää geneettiset syyt, jotka altistavat äkkikuolemaa aiheuttavalle sydänfibroosille, jotta riskiryhmään kuuluvat henkilöt voidaan tunnistaa aiemmin.”

Ajatuksena ryhmällä on, että yhteistyökumppaneiden kanssa voisi kehittää metodeja, jotka estäisivät fibroosin syntymistä.

Tavoitteena on myös selvittää tarkemmin syyt sille, miksi diabeetikoilla on riski kuolla sepelvaltimotautiin sydänperäisesti ja miten kuolleisuutta voisi vähentää.

Koska tutkimus on hidasta ja keskittyy hyvin erikoistuneisiin, pieniin asioihin, suoria vaikutuksia tulokset eivät heti anna. Junttilan mukaan vastausten saaminen vaatii useita käynnissä olevia koeasetelmia ja paljon työtä.

Erityisesti perinnöllisten tekijöiden tutkiminen on Junttilan omien sanojensa mukaan hänelle ”lähellä sydäntä”.

”Ne ihmiset eivät ole itse vaikuttaneet sairastumiseensa. Jos kaikilla ei ole syntyessään samoja pelimerkkejä tähän maailmaan, siihen pitää pyrkiä vaikuttamaan. Jos jokunen henki saataisiin näin pelastettua.”

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Viikon 26 Tiedekysymys: Miksi eläimet toimivat saduissa kuin ihmiset?

Tiedekysymyksen esittäjä ihmettelee tällä kertaa sitä, miksi saduissa eläimillä on ihmismäiset roolit.

Viekas kettu ja paha susi ovat satujen vakiohahmoja. Miksi näin on?

Kirjallisuuden professori Kuisma Korhonen Oulun yliopistosta vastaa, että eläinsadut pohjautuvat esihistoriallisten heimoyhteisöjen mytologiseen tarinaperinteeseen.

”Heimoyhteisöt eivät koostuneet vain ihmisistä, vaan niissä elettiin tiiviisti yhdessä luonnon kanssa. Heimoilla oli omat toteemieläimensä. Raja ihmisen ja eläimen välillä ei ollut niin vahva kuin nyt.”

Esihistoriallinen ihminen personifioi eli inhimillisti eläinten lisäksi luontoa muutenkin: vaikkapa lähteillä ja tuulella oli henki. Korhosen mukaan maailmankuva oli hyvin sieluttunut.

Yhteiselo eläinten kanssa jatkui maatalousyhteiskunnassa, ja ympärillä olevat eläimet tarjosivat valmiin henkilögallerian mielikuvineen.

Kreikkalaisessa tarinaperinteessä Aisopoksen eläinsadut eli faabelit ovat olleet sisällöltään opettavaisia.

”Eläimet ovat helppo vertauskuvien kohde. Kun kettu on näyttänyt juonikkaalta, on juonittelevaa ihmistä ruvettu kutsumaan ketuksi. Vaikuttaa olevan perustavanlaatuista, että ihminen näkee eläimillä erilaisia toimijuuksia”, Korhonen miettii.

Eläinhahmojen rooleissa ilmenee jonkin verran kulttuurisia eroja, joihin yhteisön elinkeino vaikuttaa. Agraariyhteiskunnissa susi on nähty yksinomaan vihollisena, mutta Pohjois-Amerikan intiaanien tarinoissa susien metsästystaitoja ihaillaan.

”Sutta pidetään veljenä tai kollegana, joka on tarinoissa auttajan roolissa”, professori kertoo.

Suomalais-ugrilaisessa perinteessä karhua kunnioitetaan niin paljon, että sen nimeäkin vältetään mainitsemasta. Puhutaan mieluummin mesikämmenestä, otsosta tai kontiosta. Korhonen huomauttaa, että sen sijaan eurooppalaisissa tarinoissa karhu kuvataan usein kömpelönä ja tyhmänpuoleisena tyyppinä, jota kettu huijaa.

Jokin tarve ihmisellä tuntuu olevan ymmärtää ja sepittää eläimen sielunmaailmaa.

”Kun katsoo pieniä lapsia, lähes poikkeuksetta he ovat kiinnostuneita eläimistä. Jotkut eläimet herättävät luontaista hellimisen halua, toiset taas inhoa ja pelkoa.”

Korhosen perheeseen hankittiin muutama vuosi sitten koira. Toisen nisäkäslajin kanssa asuminen on muistuttanut häntä vahvasti siitä, että emme elä tällä planeetalla yksistään ihmisten kesken.

”On kaikenlaista vipeltäjää”, Korhonen toteaa.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Tuleeko Oulusta historianfilosofian uusi keskus?

Journal of the Philosophy of History on historianfilosofiaan painottuva kansainvälinen tieteellinen julkaisu, jonka toimituksen siirtyminen Ouluun voi uuden päätoimittaja Jouni-Matti Kuukkasen mukaan nostaa Oulun yliopiston maailmankartalle. Kuukkasen mukaan julkaisun avulla yliopistolla on mahdollisuus profiloitua historianfilosofian keskukseksi.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston filosofian apulaisprofessori Jouni-Matti Kuukkanen on aloittanut tämän vuoden alusta kansainvälisen Journal of the Philosophy of Historyn toimittamisen Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. 

Julkaisu keskittyy historianfilosofian alaan, sen pääpainon ollessa historiassa ja historiankirjoituksissa, jotka käsittelevät filosofisia teemoja, menetelmiä tai käsitteitä. Tieteellisiä julkaisukanavia arvioivan kotimaisen Julkaisufoorumin luokituksessa julkaisu on sijoitettu tasolle 1 (perustaso). 

Kuukkanen näkee julkaisun toimituksen siirtymisen Ouluun mahdollistavan Oulun profiloitumisen historianfilosofian keskuksena. Ala ei ole kovin suuri, ja Hollannissa historianfilosofialla on jo vahva asema, toisin kuin muualla Euroopassa.

“Julkaisu on ainoa Euroopassa julkaistava kansainvälinen alaan keskittyvä lehti. Sen siirtyminen keskemmältä Eurooppaa Ouluun on merkittävä tekijä”, hän arvioi.

Virallisesti Kuukkasen pesti päätoimittajana alkaa vasta heinäkuussa, jolloin ilmestyy lehden toinen numero. Lehden ensimmäisestä numerosta vastasi nyt jo vetäytynyt päätoimittaja, Frank Ankersmit. Journal of the Philosophy of Historyn julkaisija pysyy edelleen Hollannissa, vain toimitustyö siirtyy Ouluun.

 

Tavoitteena korkealaatuisuus ja mielenkiintoisuus

Jouni-Matti Kuukkasen mukaan päätoimittaja vastaa yhdessä toimituskunnan kanssa lehden linjasta ja sen toiminnasta.

Journal of the Philosophyn toimituskunta on kansainvälinen, ja se koostuu neljästä henkilöstä: yhdysvaltalaisesta Allan Megillistä, englantilaisesta Giuseppina D’orosta, hollantilaisesta Herman Paulista ja virolaisesta Marek Tammista. Lisäksi toimituskunnalla on taustavaikuttajana senior editorina toimiva entinen päätoimittaja Ankersmit, joka on myös julkaisun perustajajäsen.  

Kuukkanen hoitaa Editorial Manager-ohjelman kautta kirjoitusten kulkua, tekee päätöksiä ja ehdotuksia toimituskunnalle ja viime kädessä tekee myös itse lopulliset päätökset ja ratkaisut.

“Lehteen lähetetyn kirjoituksen hyväksyminen tai hylkääminen tapahtuu aina toimituskunnan päätöksen kautta.”

Kuukkanen voi pyytää toimituskunnan apua myös vertaisarvioijien hankkimisessa. Hän kertoo käyvänsä itse ensin lähetetyt kirjoitukset läpi, jonka jälkeen hän pyytää toimituskunnalta nimiehdotuksia vertaisarvioijista.

Yleensä Kuukkanen on itse yhteydessä vertaisarvioijiin, jotka joko suostuvat tai kieltäytyvät kunniasta. Vertaisarvioijan suostuminen pyöräyttää pitkän julkaisuprosessin käyntiin.

“Tavoitteena on, että paperiset numerot sisältävät korkealaatuisia, arvioinnin läpäisseitä ja tieteellisesti mielenkiintoisia artikkeleita.”

Uutena päätoimittajana Jouni-Matti Kuukkanen toivoo, että julkaisu nähtäisiin vahvuutena ja voimavarana. Hän toivoo myös, että julkaisu herättäisi kiinnostusta myös Oulun yliopistossa.

“Joskus tulevaisuudessa olisi todella mukavaa, jos Oulussa olisi paikan päällä riittävästi asiantuntemusta, jotta muitakin paikan päällä olevia kuuluisi toimituskuntaan. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa History and Theory -lehdessä on näin.”

 

Kiinnostuitko aiheesta? Kuuntele Tiedeuutisten ensimmäisestä podcastista, millainen tieteellisen julkaisun toimitusprosessi on ja millaisena Jouni-Matti Kuukkanen näkee historianfilosofian aseman Oulussa ja tieteen kentällä. Haastattelijana Heli-Paaso Rantala. Soundcloudin linkki ei valitettavasti toimi Tuudossa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: