Viikon 42 tutkijatapaaminen: Kansalaistiede ratkoo ihmiskunnan ongelmia

Valjasta aistisi, kompuutterisi ja muut aparaattisi tieteen hyväksi. Prateek Singh uskoo, että se vie meidät lopulta muihin maailmoihin.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Kehitysbiologian tutkimusryhmässä väitöskirjaa tekevä Prateek Singh ei rajoita tieteentekoaan toimistoaikoihin. Työssään Singh tutkii soluja mikrofluidististilla biosensoreilla, mutta vapaa-ajallaan hän tähyää tähtiin.

Puhutaanpa intohimostasi eli kansalaistieteestä, tohtorikoulutettava Singh. Sovitaan ensin, että olen tuiki tavallinen kadunmies, ammatiltani lihanleikkaaja. Menen töistä kotiin mutta tunnen oloni tyhjäksi. Voinko itsekin muuntautua illan hämyssä tieteilijäksi?

Voit. Kuka vain voi tehdä kansalaistiedettä (citizen science).

Helpoin tapa tehdä tiedettä on tarkkailla ympäristöään. Esimerkiksi Iso-Britanniassa kansalaisia pyydettiin havainnoimaan perhosia ja lähettämään tiedot eteenpäin. Sitä kautta löydettiin jo hävinneiksi luultuja lajeja.

Jos haluat pysytellä sisällä ja tieteillä, siihenkin on satoja vaihtoehtoja. Voit esimerkiksi asentaa tietokoneellesi ohjelmia, jotka käyttävät koneesi laskentatehoa tieteellisten ja matemaattisten ongelmien ratkaisuun. Ne toimivat silloin, kun et itse käytä konetta.

Elektroniikkamme on todella kehittynyttä, mutta käytämme sitä lähinnä elokuvien katsomiseen. Käytännössä haaskaamme sähköä. Älypuhelinten tehoa voi käyttää paljon enempäänkin kuin vain Pokémon GO:hon.

Mikseivät tutkijat tee itse töitään?

Kansalaistieteen projekteissa aineiston määrä on valtava. Tutkijoilla ei ole tarpeeksi aikaa tai työvoimaa niiden analysoimiseksi. Ilman kansalaistiedettä nämä aineistot menisivät hukkaan.

Projekteissa kerätty data menee tutkijoille, jotka tarkastelevat sitä yksityiskohtaisemmin. Tutkijat tekevät aina lopulliset analyysit.

Mitä tämmöisellä puuhastelulla on saavutettu?

Mielestäni merkittävin esimerkki onnistuneesta projektista on Foldit. Se on ongelmanratkaisupeli, jolla oli suora vaikutus lääketieteeseen.

Pelissä vapaaehtoiset auttoivat HI-viruksen lisääntymiseen liittyvän entsyymin rakenteen selvittämisessä. Samaa oli yritetty aiemmin yli kymmenen vuotta. Foldit-pelaajien avulla ongelma ratkesi kolmessa viikossa. Löydöksen avulla suunniteltiin uusia lääkkeitä AIDS:iin.

Lisäksi kansalaistieteilijät auttavat etsimään esimerkiksi eksoplaneettoja. Se on tärkeää, koska maapallo käy ahtaaksi ja meidän täytyy löytää uusi paikka. Tämä on mahtavaa aikaa olla elossa.

Mitä saan, jos autan projekteissa? Voisin viettää senkin ajan kansalaisten uutiskommentteja ihaillen.

Joissain projekteissa on kannustimia. Esimerkiksi GIMPS-hankkeessa yritetään löytää suurin mahdollinen alkuluku. Jos onnistut, saat 50 000 dollaria.

Suuria alkulukuja tarvitaan, koska kaikki kryptaus eli salaus, esimerkiksi WhatsAppissasi, toimii niiden avulla. Suurin tällä hetkellä tiedetty alkuluku löytyi tämän projektin kautta. Se ei olisi ollut mahdollista ilman kansalaistiedettä.

Olet itse mukana lukuisissa hankkeissa. Miksi?

Osaksi kannustinten vuoksi ja osaksi siksi, että pidän tieteestä.

Kansalaistieteen idea on mielestäni, että meidän täytyy olla uteliaita ja kyseenalaistaa kaikki. Kansalaistiede kasvattaa tietoisuutta asioista. Suurin osa ihmisistä saa tietonsa vääristä lähteistä, eikä siksi muuta esimerkiksi epäterveellisiä elintapojaan. Jos ihmiset olisivat tietoisempia tärkeistä asioista, maailmassa olisi vähemmän ongelmia.

Ihmiset aliarvioivat tutkimuksen avulla kehitetyn teknologian merkityksen arkielämässään. Meillä on ympärillämme vaikka kuinka kehittynyttä tekniikkaa, mutta emme käytä sitä oikein. Paljon hyödyntämätöntä konetehoa menee hukkaan. Jos viisi miljoonaa suomalaista antaa luvan käyttää konettaan tieteeseen, kokonaisuudesta muodostuu supertietokone.

Jos olemme uteliaita, ihmiskunta kehittyy nopeammin.

Niin. Että alahan lukija hyvä havainnoida, niin parannetaan maailma tai etsitään seuraava!

Tiedettä voi tehdä vaikkapa lepakoiden seuraajana (varothan räjähteleviä yksilöitä), planeettojen metsästäjänä tai Afrikan villieläinten lajittelijana. Klikautus tästä vie kattavaan listaukseen erilaisista projekteista.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää:

Viikon 42 tiedejulkaisu: Katukauppa tappaa

Kaupungistuminen kiihtyy kehitysmaissa. Metropoleihin kasaantuu kasvava joukko kaikenlaisen säätelyn ulkopuolella olevia ihmisiä. Omatoimiset yrittäjät, kuten katukauppiaat ja jätteidenkerääjät, altistuvat työssään lukuisille terveydelleen tuhoisille ympäristövaikutuksille.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Hallitsematon kaupungistuminen lisää köyhän urbaaniväestön määrää. Tutkijatohtori Adeladza Kofi Amegah ja Oulun yliopiston ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimusyksikön johtaja, kansanterveystieteen professori Jouni Jaakkola tutkivat, miten kehitysmaiden köyhien kaupunkilaisten yleisimmät elinkeinot vaarantavat ihmisten terveyden.

Suurin osa köyhien suurkaupunkilaisten töistä liittyy epäviralliseen kaupankäyntiin tai jätteiden kierrätykseen.

”Niihin päädytään, jos ei ole mitään muuta tarjolla elannoksi. Yksinkertaisimmillaan se on urbaania metsästys-kalastustyyppistä toimintaa, jossa otetaan mitä löydetään. Joissain tapauksissa se on ravinnon hakua kaatopaikoilta”, kertoo Jouni Jaakkola ja jatkaa:

”Urbanisaatio kiihtyy, ja tällaisen omatoimisen, harmaan talouden merkitys kasvaa entisestään. Säätelemätön kaupungistuminen on siinä vahva taustatekijä. Jos kaupungistuminen tapahtuu ilman työpaikkoja ja infrastruktuurin kehittymistä, on riski että ihmiset päätyvät epäterveellisiin toimiin.”

Jaakkolan mukaan omatoimisten kauppiaiden työpaikka on usein mahdollisimman vilkas tie, risteys tai kaatopaikka.

”Katukauppiaat altistuvat tyypillisille kaupungin ilmansaasteille. He menevät bisneksen vuoksi kaikkein ruuhkaisimpiin paikkoihin ja risteyksiin.”

Ilmansaasteet lisäävät lukemattomien sairauksien riskiä. Lisäksi Amegah ja Jaakkola selvittivät aiemmin Ghanassa tehdyssä tutkimuksessa, että äidin raskaudenaikainen katukauppa haittaa sikiön kasvua ja kehitystä.

Työturvallisuuden tola on siis lievästi ilmaistuna heikko. Köyhien työssään kohtaamat uhat ovat monenlaisia. Osa niistä on fyysisiä, kuten kohonnut alttius tapaturmille ja väkivallalle. Roskien penkominen altistaa taudinaiheuttajille.

”Kaatopaikka- ja kierrätystalouteen osallistuvat altistuvat hyvinkin myrkyllisille ja haitallisille aineille. Ruokajätettä kierrätetään ja käytetään omaksi ravinnoksi. Se aiheuttaa infektioriskejä ja liittyy jopa epidemioiden leviämiseen”, Jaakkola selostaa.

Erilaiset kemikaalit ja raskasmetallit sairastuttavat. Myös me liitymme ongelmaan, sillä osa elektroniikkaromustamme lähetetään kehitysmaihin. Siellä jätteestä poimitaan ja suodatetaan erilaisia hyödyllisiä metalleja. Työ on epävirallista, ja sitä tekevät usein lapset.

”Työhön saattaa liittyä huomattavia riskejä ja akuutteja myrkytystiloja”, Jaakkola kertoo.

Kaupunkien hillitön kasvu kuriin

Amegah ja Jaakkola vetoavat kansainvälisesti sovittuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Ne velvoittavat hallitukset vähentämään köyhyyttä ja siihen liittyviä työterveysriskejä.

Terveyshaittojen lieventämiseksi kauppiaita voitaisiin määrätä siirtymään kauemmas vilkkaimmista paikoista. Jätteiden järjestelmällisellä kierrätyksellä taas voisi luoda työpaikkoja ja antaa ihmisille mahdollisuus ansaita elantonsa riskeeraamatta terveyttään.

”Kansainvälisten taloudellista kehitystä rahoittavien ja tukevien järjestöjen pitäisi ymmärtää, mihin suuntaan kehitystä viedään. Pitäisi kehittää keinoja, joilla hillittäisiin kaupungistumista”, Jaakkola esittää.

”Koulutuksella voisi vähentää erilaisia riskejä ja antaa ihmisille kapasiteettia elämänhallintaan ja terveelliseen ja mielekkääseen elämään.”

Pohjimmiltaan ilmiön taustalla on köyhyys.

”Valtava määrä ihmisiä päätyy kaupunkeihin ilman mitään virallista työtä ja kunnon asuinolosuhteita. He ovat monilla tavoin haavoittuvaisia. Tämä kasvava joukko ihmisiä on täysin kaikenlaisen säätelyn ulkopuolella. Tietyllä tavalla kyseessä ovat henkilöt, jotka eivät ole olemassa ollenkaan”, Jaakkola kuvaa.

Tutkimuksen julkaisi International Journal of Occupational and Environmental Health.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää:

Kärsiikö koulutus rahoitusmallin uudistusten vuoksi?

Yliopistojen rahoitusmallia viilataan ensi vuodesta alkaen. Yliopistoille vuosittain jaettavasta 1,6 miljardin euron potista jaetaan vuoden 2017 alusta alkaen entistä enemmän strategiaperusteiseen rahoitukseen suoran tutkimus- ja koulutusrahoituksen kustannuksella. Yliopistojen rahoitusmallissa koulutukselle jaetaan tällä hetkellä 41 prosenttia ja tutkimukselle 34 prosenttia koko kakusta, mutta ensi vuoden alusta koulutus saa 39 prosenttia ja tutkimus 33 prosenttia rahoituksesta. Muiden […]

Yliopistojen rahoitusmallia viilataan ensi vuodesta alkaen. Yliopistoille vuosittain jaettavasta 1,6 miljardin euron potista jaetaan vuoden 2017 alusta alkaen entistä enemmän strategiaperusteiseen rahoitukseen suoran tutkimus- ja koulutusrahoituksen kustannuksella.

Yliopistojen rahoitusmallissa koulutukselle jaetaan tällä hetkellä 41 prosenttia ja tutkimukselle 34 prosenttia koko kakusta, mutta ensi vuoden alusta koulutus saa 39 prosenttia ja tutkimus 33 prosenttia rahoituksesta. Muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden rahoitusosuus nousee puolestaan merkittävästi: 25 prosentista 28 prosenttiin.

Mistä yleisistä lähtökohdista käsin Oulun yliopisto päättää sisäisestä rahanjaostaan, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki?

”Oulun yliopiston hallitus on linjannut, että olemme tiedekorkeakoulu, joka menestyy kansainvälisesti tutkimuksessa. Sitä kohti on menty ja viime vuonna esimerkiksi julkaisujen määrä nousi 15 prosenttia.

Mielestäni rahanjakomallimme on kannustava, oikeudenmukainen ja läpinäkyvä. Oikeudenmukainen ja kannustava se on sillä tavalla, että siinä palkitaan tuloksen mukaan. Läpinäkyvä se on niin, että kerromme, miten rahat jakautuvat minnekin.”

Onko oikein, että yliopiston johto vaikuttaa valtiolta tulevan rahan suuntaamiseen?

”Jotenkin rahat on ohjattava käyttöön. Ja rahoitus on ainoa tapa, jolla me voimme ohjata toimintaa hallituksen vahvistaman strategian suuntaan. Emme me yliopiston johdosta tietenkään osaa sanoa professoreille tai tutkijoilla että, tehkää niin tai tehkää näin, vaan he ovat asiantuntijoita kukin omalla alallaan.”

Valtion rahanjakomallissa koulutuksen rahoitusta supistetaan prosentuaalisesti eniten. Näkyykö tämä Oulussa opetuksen laadun huononemisena?

”Koulutuksen rahoituksessa on tärkeää huomata, että huomioimme, että eri alojen opetuksen järjestäminen voi kovastikin vaihdella kustannuksiltaan. Meidän täytyy kaikissa tapauksissa varmistaa, että opetukseen löytyy tarvittavat rahat. Ja sen myös varmistamme. Rahoitusmallin kulmakivi on se, että tiedekunnissa koulutus resursoidaan ensimmäisenä.

Ei-tieteellisten julkaisujen rahoitus muuttuu Oulussa radikaalisti. Miksi?

”Meillä on jostain syystä ollut tapa, jossa 4 prosenttia yliopiston mallilla jakamasta rahoituksesta on mennyt ei-tieteellisille julkaisuille riippumatta siitä, että kuinka paljon rahaa niiden perusteella on saatu. Olemme katsoneet, että se ei ole perusteltua. Emme kuitenkaan halua luopua ei-tieteellisten julkaisujen rahoituksesta, koska joillakin tieteenaloilla osa vaikuttavuudesta syntyy niiden kautta.”

Tarkoitatko erityisesti humanistista tiedekuntaa?

”Kyllä, humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteen tiedekunta ovat saaneet tuosta potista suurimman osan.”

Tätä päätöstä ja sen aiheuttamaa kehitystä on kritisoitu kovin sanoin. Esimerkiksi sosiologian professori Vesa Puuronen kommentoi Kalevaan (7.10.) kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa, että teknisiä aloja suositaan rahanjaossa törkeästi esimerkiksi humanistisen alan kustannuksella. Miten vastaatte kritiikkiin?

”Mielestäni käytäntö jakaa neljä prosenttia ei-tieteellisille julkaisuille on ollut epäoikeudenmukaista, suorastaan virhe. Uusitussa mallissa ei mitenkään suosita teknisiä aloja, eikä mitään tiedekuntaa jätetä pulaan. Rahoitamme muutoksessa kohtuuttomasti hävinneitä strategisella kehittymisrahoituksella vaikeiden aikojen yli. Puurosen kirjoitus oli faktoiltaan virheellinen. Ehkä sillä yritettiin jotenkin painostaa johtoa.”

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää:

Tiedevilppi on tutkijan dopingia

Suomi on ainakin toistaiseksi säästynyt koko tiedemaailmaa ravistelleilta vilppiskandaaleilta. Usein hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyissä on vilpin sijaan kyse tutkijoiden keskinäisistä kähinöistä, työ- ja ihmissuhdekiistoista. Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Arffman

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2015 korealaissyntyinen Dong-Pyou Han tuomittiin Yhdysvalloissa neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Hanin tapaus on poikkeuksellinen siksi, että häntä ei epäilty ryöstöstä, raiskauksesta, taposta tai pahoinpitelystä – Hanin rikoksena oli tiedevilppi.

Iowan osavaltion yliopistossa biolääketieteen tutkijana työskennelleen Hanin todettiin sepittäneen ja väärentäneen koetuloksiaan. Han oli peukaloinut tutkimusryhmänsä koekaniinien verinäytteitä, jotta kokeissa testattu HIV-rokote näyttäisi toimineen.

Näillä tuloksilla ryhmä sai Yhdysvaltain terveysvirastolta tutkimusrahoitusta lähes 19 miljoonaa dollaria (noin 16 miljoonaa euroa).

Lähes viiden vuoden vankilatuomion lisäksi Iowan osavaltion tuomari James Gritzner tuomitsi Hanin maksamaan takaisin osan saamistaan apurahoista, 7,2 miljoonaa dollaria (noin 6,5 miljoonaa euroa.)

Vilpin paljastuminen oli ankara kolaus myös tiedeyhteisölle, sillä koekaniinien tulokset olivat luoneet uskoa siihen, että HI-virukselta suojaava rokote oli syntymässä.

Vilppi ei Suomessa vie vankilaan

Suomessa tiedevilppi ei ole rikos, vaan vilpin käsittely on tiedeyhteisön sisäinen asia.

Vilppiepäilyn käsittely perustuu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatimaan ohjeeseen Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (HTK-ohje). Sen tavoitteena on edistää hyvää tieteellistä käytäntöä ja varmistaa loukkausepäilyjen käsittely asiantuntevasti, oikeudenmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Kaikki Suomen julkisen rahoituksen piirissä olevat yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet noudattamaan ohjetta.

Itse TENK on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka valvoo ja ennaltaehkäisee tutkimusvilppiä kaikilla tieteenaloilla.

Neuvottelukunta ei kuitenkaan toimi asiassa tuomioistuimena, vaan vastuu vilppiepäilyjen tutkimisesta on tutkimusorganisaatioilla itsellään. Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt tutkitaan aina siinä organisaatiossa, jossa epäilty tutkija toimii.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteerin Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENK sai viime vuonna 24 ilmoitusta epäillystä hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta. Niistä seitsemässä loukkauksen todettiin tapahtuneen.

”Ilmoitettujen epäilyjen määrä on pikkuisen noussut, mutta todettujen vilppien määrät ovat kuitenkin maltillisia.”

Oulussa hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia selvitellään harvakseltaan.

”Tapauksia todetaan maksimissaan yksi vuodessa, eli ne ovat hyvin harvinaisia”, kertoo yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru.

Tänä syksynä yliopisto on käynnistänyt tutkinnan hyvän tieteellisen tutkinnan loukkauksesta. Tutkinta koskee vuonna 2013 julkaistua artikkelia, jonka toinen kirjoittaja on Oulun yliopiston dosentti. Toisella kirjoittajista ei ole siteitä yliopistoon. Artikkelin kirjoittajien epäillään plagioineen Jyväskylän yliopistossa tehtyä pro gradu –työtä.

Asiasta esiselvityksen tehnyt Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professori Hannu I. Heikkinen totesi raportissaan epäilyn tutkimuseettisistä loukkauksista tai vähintään vakavista epäselvyyksistä olevan aiheellinen. Varsinaista tutkintaa varten perustetaan viisihenkinen tutkintaryhmä, jota johtaa professori Mirka Hintsanen.

Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

”Toimistollamme tiedetään kaikki epäilyt, jotka on saatettu esimerkiksi yliopiston rehtoreiden tietoon, mutta läheskään kaikkia vilppi- tai piittaamattomuusepäilyjä ei syystä tai toisesta tule meidän tietoomme. Jos vilppiepäilyjä ei organisaatioissa tutkita, emme mekään niistä tiedä”, Spoof sanoo.

Uskallanko kertoa vilpistä?

Sanna Kaisa Spoofin mukaan osa vilppiepäilyistä jää selvittämättä siksi, että kirjallista ilmoitusta ei voi tehdä nimettömänä. Koska yliopistojen asiakirjat kuuluvat julkisuuslain piiriin, myös vilppiepäilystä ilmoittavan nimi tulee julki.

Nimen paljastuminen voi olla kynnyskysymys esimerkiksi nuorelle tutkijalle, joka epäilee vilpistä professoriaan.

”Kaikki toki toivovat, että tutkimusvilppi selvitetään. Mutta uskaltaako asiaa tehdä julkiseksi, jos pelissä on rahoitus ja oma ura?” Spoof pohtii.

Nimetön ilmoitus on tällä hetkellä mahdollinen vain silloin, jos kyseessä on hyvin vakava, esimerkiksi ihmishenkiä vaaraan asettava vilppiepäily. Tällöinkin nimettömän tutkimuksen aloittaminen on TENKin harkinnassa.

Vilpistä ilmoittavan asemaa on käsitelty kesäkuussa julkistetussa, Opetus ja kulttuuriministeriön tilaamassa TENKin selvityksessä. Selvityksen mukaan vilppiepäilystä ilmoittamista tulisi yksinkertaistaa ja vilppitutkinnan osapuolia suojella nykyistä paremmin.

Suojelua tarvitsee nimittäin aina myös vilpistä epäilty, Spoof muistuttaa.

”Selvitysprosessit ovat rankkoja kaikille osapuolille. Myös vilpistä epäilty henkilö voi olla uhri. Jos vilppiepäily on perusteeton, voi epäilty menettää maineensa syyttä. Epäily on epäily niin kauan, kun toisin todetaan.”

Edes itseään ei saa plagioida

Vaikka arkikielessä kaikki tieteen tekemiseen liittyvät epämääräisyydet nimetään ronskisti tiedevilpiksi, HTK-ohje suhtautuu asiaan analyyttisemmin. Sen mukaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaus tarkoittaa epäeettistä ja epärehellistä toimintaa, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta ja pahimmillaan jopa mitätöi sen tulokset.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaetaan kahteen kategoriaan, vilppiin tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näistä vakavampaa on vilppi, joka merkitsee tiedeyhteisön ja usein myös päätöksentekijöiden harhauttamista. Vilppiä on väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen eteenpäin esimerkiksi julkaisussa, käsikirjoituksessa tai oppimateriaalissa.

Vilppi jaetaan edelleen neljään alakategoriaan: sepittämiseen, havaintojen vääristelyyn, plagiointiin ja anastamiseen.   Siinä missä kansainvälisissä ohjeissa vilppikategorioita on yleensä vain kolme (sepittäminen, vääristely ja plagiointi), Suomessa anastaminen on saanut oman kategoriansa.

Plagioinnilla tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman työn esittämistä omanaan. Plagioinniksi lasketaan sekä suora että mukaillen tehty kopiointi, ja se voi koskea esimerkiksi tutkimussuunnitelmaa, käsikirjoitusta, artikkelia tai käännöstä.

Anastamisella taas tarkoitetaan toisen henkilön tutkimustuloksen, -idean, -suunnitelman, -havaintojen tai -aineiston oikeudetonta esittämistä tai käyttämistä omissa nimissä.

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä on vilppiä lievempi kategoria. Se ilmenee HTK-ohjeen mukaan törkeinä laiminlyönteinä ja tutkimustyön eri vaiheissa ilmenevänä holtittomuutena.

Piittaamattomuus ilmenee muun muassa muiden tutkijoiden osuuden vähättelynä julkaisuissa, tutkimustulosten tai käytettyjen menetelmien huolimattomana ja siten harhaanjohtavana raportointina,  tulosten ja tutkimusaineistojen puutteellisena kirjaamisena ja säilyttämisenä. Myös itsensä plagiointi, eli samojen tutkimustulosten esittäminen näennäisesti uutena, lasketaan piittaamattomuudeksi hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näiden lisäksi HTK-ohjeessa listataan tutkimustyössä esiintyviä vastuuttomia tekoja. Niitä ovat muun muassa omien tieteellisten ansioiden vääristely esimerkiksi ansio- tai julkaisuluettelossa, tutkimuksen lähdeluettelon paisuttelu tutkimusviittausten määrän keinotekoiseksi lisäämiseksi ja yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta ja sen tuloksista.

Myös perätön ilmianto HTK-loukkauksesta tai muu toisen tutkijan työtä vaikeuttava toiminta voi täyttää loukkauksen kriteerit.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENKille tietoon tulevien HTK-loukkausepäilyiden taustat ovat varsin kirjavia. Usein kyse on pohjimmiltaan joko työ- tai ihmissuhdekiistoista, joskus jopa varsin pikkumaisista asioista.

Suurta, koko tiedemaailmaa perin juurin ravistelevaa tiedeskandaalia ei Suomessa ole koettu.

”Vakavia vilppiepäilyjä on Suomessa vähän. Varsinainen tiedevilppi on Suomessa erittäin harvinaista.”

Spoofin mukaan suuri osa TENKille ilmoitetuista epäilyistä koskee tutkimusryhmissä syntyneiden yhteisartikkeleiden tekijyyttä.

Ilmoitus voi koskea oman nimen puuttumista julkaisutiedoista, tai sitä, että mukana on nimi, jonka ilmoittajan mielestä ei lainkaan kuuluisi olla kirjoittajaluettelossa.

Vaikka nimen puuttuminen voi kuulostaa pikkurikkeeltä, sillä on tutkijalle merkittävä vaikutus. Koska tieteellisten julkaisujen määrää syynätään tarkasti niin rankingeissa kuin rahoitusta jaettaessakin, on oman nimen uupuminen yhteisartikkelista tutkijalle vahingollista.

Vilppi ja piittaamattomuus voivat olla myös lainvastaisia tekoja. Esimerkiksi jos tutkija tuhoaa kilpailijansa laboratoriolaitteita, tapaus voi kuulua rikoslain piiriin. Jos tutkija vähättelee ja herjaa toista tutkijaa mediassa, hän voi syyllistyä samalla myös kunnianloukkaukseen.

Oulun ylioppilaslehti 2016

Mitä vilpistä seuraa?

Törkeästä tiedevilpistä kärähtäminen tarkoittaa lähes varmaa loppua tutkijan uralle. Erityisen härskit vilppitapaukset asettavat myös tutkimusorganisaatiot koville.

Sen on saanut kokea muun muassa maineikas ruotsalainen lääketieteellinen yliopisto, Karoliininen instituutti, joka on viimeisen vuoden aikana joutunut kärsimään vierailevan professorinsa, kirurgi Paolo Macchiarinin ympärille syntyneestä skandaalista. Muovisen tekohenkitorven kehittämisestä tunnettua Macchiarinia on epäilty tiedevilpin ohella potilaiden kuolemaan johtaneista hoitovirheistä.

Vilppiepäilyt saivat vahvistuksen syyskuun alussa, kun Ruotsin eettinen tarkastuslautakunta (Centrala etikprövningsnämnden) totesi Macchiarinin syyllistyneen tiedevilppiin. Samaan aikaan Macchiarini-skandaalin selvittämiseksi palkattu tutkimuskomitea julkisti tuloksensa, jonka mukaan instituutti luotti liikaa kirurgin komeaan ansioluetteloon eikä tarkastanut Macchiarinin taustoja kunnolla ennen tämän palkkaamista.

Tämän seurauksena Ruotsin korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark päätti erottaa Macchiarinin palkkaamiseen osallistuneet Karoliinisen instituutin hallituksen jäsenet ja instituutin entisen rehtorin, yliopistonkansleri Harriet Wallbergin.

Instituutista itsekin potkut saanut Paolo Macchiarini on kiistänyt syyllistyneensä tutkimusvilppiin tai potilaiden turvallisuuden vaarantamiseen ja kuitannut epäilykset tutkijoiden pahantahtoisuudella.

Suomessa saman mittakaavan vilppimyllerrystä ei ole nähty. Siksi Suomessa hyvän tieteellisen loukkauksen seuraukset ovat yleensä huomattavasti miedompia.

Jos tutkijan todetaan syyllistyneen hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen, tyypillinen seuraus on huomautus, jossa tutkijaa kehotetaan korjaamaan toimintatapansa.

Mikäli kyse on yhteisartikkelin nimikiistasta, joka katsotaan HTK-loukkaukseksi, tulee muiden artikkelin kirjoittajien huolehtia siitä, että puuttuva nimi lisätään kirjoittajaluetteloon.

”Sähköisessä artikkelissa nimi voidaan lisätä suoraan kirjoittajaluetteloon. Mikäli kyseessä on perinteinen artikkeliteos tai monografia, pitää nimen puuttumisesta tiedottaa sille tiedeyhteisölle, jota asia koskee. Tällä on suuri merkitys tutkijalle ja hänen urakehitykselleen, sillä hän saa lisätä yhden julkaisun julkaisuluetteloonsa”, Sanna Kaisa Spoof sanoo.

Mikäli kyseessä on erityisen törkeä vilppitapaus, voi tutkija menettää jopa tutkimusvirkansa ja -rahoituksensa.

Sana vilpistä leviää tiedeyhteisössä nopeasti ja tekee akateemisella uralla etenemisestä vaikeaa. Maineen menetys onkin kovin hinta, jonka tutkija joutuu vilpistä maksamaan.

”Jos tutkija jää tiedevilpistä kiinni, tulee tutkimusorganisaation HTK-prosessin lopputuloksena ilmoittaa asiasta asianomaisen tiedeyhteisölle ja rahoittajalle”, Spoof sanoo.

Spoof korostaa sitä, että vakavat, erottamiseen johtavat vilppiepäilyt ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

”Toisaalta olen huomannut sen, että plagiointiepäilyt paljastuvat hyvin usein aivan sattumalta. Ne eivät yleensä tule ilmi normaalissa tekstin arviointi- tai tarkistusvaiheessa, vaan ne saatetaan huomata jonkin aivan kummallisen sattuman yhteydessä. Siinä mielessä voi pohtia sitä, kuinka yleistä ja kuinka vakavaa vilppi oikein on. Sen laajuutta ei kukaan oikein pysty sanomaan.”

Panokset vilpistelyssä ovat kovat. Sanna Kaisa Spoof vertaakin tiedevilppiä huippu-urheilussa käytettyyn dopingiin.

”Houkutuksena voi olla maine ja kunnia, esimerkiksi ensimmäisenä saavutetusta läpimurrosta. Lievemmissä liioittelutapauksissa tarkoituksena voi olla jopa julkisuuden tavoittelu. Tutkijalla voi myös olla kiire saada lisää julkaisuja omaan julkaisuluetteloon, millä tavoitellaan tutkimusrahoitusta itselle tai työnantajalle.”

Vilppi on vakava syyte

Tutkimusvilppi on ollut Suomessa tänä vuonna pinnalla Helsingin Sanomien VTT-uutisoinnin vuoksi. Helmikuussa lehti uutisoi näyttävästi VTT:n tutkimusryhmässä esiintyneistä vilppiepäilyistä, joita tutkimuskeskuksen johto lehden mukaan vielä tietoisesti peitteli. Lehti nimesi epäilyn koskevan tutkimusprofessori Matej Oresicin johdolla tehtyä tutkimusta, jonka mukaan ykköstyypin diabeteksen voisi havaita jo vuosia ennen taudin puhkeamista.

Uutisointi synnytti vilppikohun, jonka myötä VTT ilmoitti käynnistävänsä asiasta uuden vilppitutkinnan. Uusi selvitys rajattiin koskemaan Journal of Experimental Medicine -tiedelehdessä vuonna 2008 julkaistua diabetesartikkelia.

Kesäkuussa vilppiepäilyä koskevat otsikot eivät olleet yhtä raflaavia: VTT:n selvitysmiehet eivät löytäneet näyttöä tutkimuseettisestä vilpistä tai muusta hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta.

Helsingin Sanomissa tutkinnan päättyminen tosin otsikoitiin näin: ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet”.
Eli vilppiä oli, mutta varmuutta siitä ei saatu.

Helsingin Sanomien uutisoinnista kanneltiin Julkisen sanan neuvostolle, joka antoi asiasta kaksi vapauttavaa ja kaksi langettavaa päätöstä. Neuvoston mukaan lehden jutuissa kyllä esitettiin yksipuolisia tulkintoja ja kohdistettiin vilppiepäilyt yhteen tutkijaan, mutta pelkkien epäilyjenkin käsitteleminen oli yhteiskunnallisesti merkittävää ja perusteltua.

Langettavat päätökset HS sai vilppiepäilyjä käsittelevistä jatkojutuista, joissa lehti antoi lukijalleen virheellisen kuvan tiedevilppiselvitysten sisällöstä eikä oikaissut olennaista asiavirhettä, eli vilpistä vapauttavaa raportin tulosta.

Helsingin Sanomat käsitteli VTT:n tiedevilppiepäilyjä suurella tarmolla, mutta yksi asia uutisoinnista kokonaan puuttui: pohdinta siitä, voisiko vilpin sijaan kyse tutkimuksen laadusta.

Heikkoihin havaintoihin tai perustelemattomiin päättelyihin perustuva tutkimus ei sinänsä vielä merkitse vilppiä, eikä tiedollinen puute tai huolimattomuus välttämättä tee toiminnasta vielä tutkimusetiikan vastaista.

HTK-ohjeessa todetaan, että aidot tieteelliset tulkinta- ja arviointierimielisyydet ovat osa tieteellistä keskustelua, eivätkä ne loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan medialla on taipumusta hakea sensaatiota ja paljastuksia vilppiepäilyistä.

Vaikka aihe olisi kuinka makoisa, maltti tulisi pitää matkassa loppuun saakka, hän muistuttaa. Tämä koskee myös niitä tutkijoita, jotka kommentoivat asiaa blogeissaan.

”Blogikirjoituksissa tutkijat saattavat kommentoida asioita aika rajustikin. Meitä tämä vähän hirvittää, onhan kyse keskeneräisistä asioista. Epäillyn asema täytyy pitää aina mielessä: Jos kyse on vasta epäilystä, ei saa syntyä käsitys siitä, että vilppi olisi tapahtunut. Epäiltyjen nimien julkaisemisen kanssa pitäisi toimia samoin kuin rikosepäilyissä. Jos ei ole vielä tuomittu, kannattaa miettiä, pitääkö nimiä mainita.”

Vilpistä pääsee eroon valistuksella

Voiko tutkija vedota vilpistelyssään vahinkoon, vai opetetaanko tieteen tekemisen pelisäännöt tarpeeksi kattavasti opiskeluaikana?

Sanna Kaisa Spoofin arvion mukaan tutkimusetiikasta on viimeisten vuosien aikana valistettu ainakin maan tohtorikouluissa.

”Opiskelijoilla, jotka ovat viime vuosina olleet tohtorikouluissa, on asia ollut esillä. Meillä on myös oma tutkimusetiikkaa koskeva verkkokurssiaineisto. Tietoa siis on.”

Spoofin mukaan tiedevilpin ennaltaehkäisy on äärimmäisen tärkeää. Hänen mukaansa jo perusopinnoissa olisi hyvä olla pakollisena tutkimusetiikan kurssi, jotta etiikan pohdinta tulisi luontevaksi osaksi opintoja.

”Toivoisin yliopistojen lisäksi järjestävän säännöllisesti tutkimusetiikan koulutusta kaikille ja kaikenikäisille, yliopistojen johdosta opiskelijoihin.”

Tietoa tutkimusetiikasta tarvitsisivat Spoofin mukaan myös ulkomaalaiset opiskelijat.

”Meille tulee paljon jatko-opiskelijoita ja tutkijoita, jotka eivät ole suorittaneet perustutkintoa Suomessa. Yliopistolla on velvollisuus varmistaa se, että myös he ovat perillä suomalaisista tutkimuseettisistä käytännöistä.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Hyvä vai paha bakteeri?

Kasvimikrobiologian dosentti Anna Maria Pirttilä on tutkinut männyn silmuja vuosien ajan. Nyt silmusta ja sen symbioosista on löytynyt potentiaalinen apu parantumattomien rappeumasairauksien hoitoon.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Elina Korpi

Sana bakteeri herättää meissä kammoa. Bakteerit ovat inhottavia vipeltäjiä, tympeitä pöpöjä, jotka aiheuttavat ihmiselle kipua, kuumetta ja kärsimystä, koleraa, kuppaa ja kurkkumätää.

Oulun yliopiston kasvimikrobiologian dosentti Anna Maria Pirttilä näkee asian toisin. Kasvien ja mikrobien vuorovaikutuksia ja bakteeri- ja sieniyhteisöjä tutkineen Pirttilän mukaan bakteeri ei ole ansainnut huonoa mainettaan.

Vaikka osa ikävimmistä bakteereista aiheuttaa ihmiselle tappavia tauteja, osa bakteereista auttaa immuunipuolustusta taistelemaan viruksia ja muita bakteereja vastaan.

Kavahtamisen sijaan bakteeria kannattaisi kiittää.

”Vain pieni osa bakteereista on pahoja, suurin osa tekee meille hyvää. Bakteereja elää kaikkialla, ja ne tekevät monia asioita meidän puolestamme”, Pirttilä sanoo.

Metsästä lääkepurkkiin

Yksi hyvä syy bakteerin kiittämiselle on se, että sen tutkimus voi synnyttää lääkkeitä parantumattomiin tauteihin.

Anna Maria Pirttilän johtama tutkimusryhmä löysi alkuvuonna aivan uudenlaisen bakteerien puolustusmekanismin. Oululaistutkijoiden kokeissa havaittiin bakteerien kykenevän taistelemaan tehokkaasti myrkyllisimpiä happiyhdisteitä, niin sanottuja happiradikaaleja vastaan.

Osana Janne Koskimäen kasvimikrobiologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa toteutetun tutkimuksen antama tieto auttaa lääkkeiden kehittämisessä happiradikaalien aiheuttamiin rappeumasairauksiin, kuten silmänpohjan ikärappeumaan ja Alzheimerin tautiin.

Mullistavaksi mainitun tutkimuksen ydin piilee yllättävässä paikassa: pohjoisessa mäntymetsässä.

Uusi tieto bakteerin puolustusmekanismista selvisi tarkastellessa männyn ja sen solujen sisällä elävän metylobakteerin symbioosia. Tiedon saaminen vaati yhdeksän vuoden työn, joka sisälsi yhteensä 132 koetta yli viidelläsadalla Oulusta poimitulla männynsilmulla.

Kasvien, eläinten ja ihmisten solut puolustautuvat bakteereja vastaan tuottamalla infektiokohtaan happiradikaaleja, jotta niiden matka syvemmälle kudoksiin pysähtyisi. Sillä on myös kääntöpuolensa, koska infektion hillitsemiseksi tuotetut happiradikaalit vaurioittavat soluja.

Sen sijaan bakteerien puolustuskeino on erilainen. Tutkimuksessa bakteerin energiavarastona toimivan pitkän rasvahappoketjun, polyhydroksibutyraatin, havaittiin toimivan antioksidanttina sen ollessa pilkottuna pieniin osiin.

Tämän uuden tiedon avulla voidaan kehittää antibiootteja, jotka tuhoavat bakteereilta kyvyn tuottaa pitkää rasvahappoketjua.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi se, että bakteerien energiavaraston hajotusprosessissa syntyneet lyhyet rasvahappoketjut hävittivät hapen myrkyllisintä muotoa, hydroksyyliradikaalia, hyvin tehokkaasti.

Lyhyet rasvahappoketjut hävittivät sitä jopa kolme kertaa tehokkaammin kuin tunnetuin solujen luonnollinen antioksidantti, glutationi, ja peräti yli kymmenen kertaa paremmin kuin C-vitamiini.

Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tulokset julkaistiin maaliskuussa arvostetussa Nature Chemical Biology -lehdessä.

Tulokset voi tulevaisuudessa löytää tiedejulkaisun lisäksi apteekin hyllyltä, sillä Pirttilä ja Koskimäki kehittelevät paraikaa Tekesin TUTLI-rahoituksella lääkettä silmänpohjan ikärappeumaan.

Biokemististä tuli biologi

Pirttilä ymmärsi männyn merkityksen jo parikymmentä vuotta sitten aloittaessaan tohtoriopinnot.

Tuolloin matematiikkaa ja kemiaa kokeillut, lopulta biokemiasta maisteriksi valmistunut Pirttilä huomasi kiinnostuksen kuljettavan häntä lääketiedekeskeiseltä laitokselta kohti luontoa.

Pirttilä siirtyi tekemään väitöskirjaa biologian laitokselle professori Anja Hohtolan ryhmään, ja riemuitsi: nyt olen oikean aiheen äärellä oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten ympäroimänä!

Väitöskirjassaan Pirttilä tutki männyn silmujen endofyyttejä. Ne ovat kasvien sisällä eläviä pieneliöitä, sieniä ja bakteereita, jotka eivät vaurioita isäntäänsä, vaan voivat jopa hyödyttää sitä.

Väitöskirjassaan Pirttilä esitti, että toisin kun on aiemmin luultu, symbioosia tapahtuu myös silmun sisällä.

Pirttilä palasi väitöskirjansa aihepiirin pariin vietettyään välillä kaksi ja puoli vuotta Yhdysvalloissa post doc -tutkimusta tehden. Tutkiessaan maississa esiintyviä patogeenejä Pirttilä kaipasi kotimaahansa – ja myös tuttujen mäntyjen pariin.

Männyn oksien kärjistä työntyvät pienet, kellanruskeat silmut eivät asiaan perehtymättömän silmään vaikuta vallankumouksellisilta.

Vaatimaton ulkomuoto voi pettää: jos osaa vain oikein katsoa, luonnossa piilee valtavasti mahdollisuuksia lääketieteellisille sovellutuksille.

Pirttilällä on rappeumalääkkeen kehittelyn ohella monta rautaa tulessa. Hänellä on tällä hetkellä seitsemän patenttihakemusta. Näistä neljässä on kyse uusista, mikrobeista kehitellyistä antibiooteista, joita Pirttilä on kehittänyt EU-rahoitteisissa projekteissa post doc –tutkija Mysore Tejesvin kanssa.

”Näissä projekteissa löysimme erittäin lupaavia yhdisteitä. Niihin keskittynyt Tekes-rahoitteinen projekti on edennyt hyvin, ja näyttää siltä, että kaupallistamispolku on vahva”, Pirttilä muotoilee.

Pirttilän mukaan tutkimuksessa tulisi ottaa entistä enemmän mallia luonnosta. Hän ei kuitenkaan suostu nimeämään yhtäkään tautia, jolle hän haluaisi löytää parannuksen luonnosta. Hänen mukaansa tämä lähestymiskulma on täysin väärä.

Metsään ei tulisi mennä käsi ojossa vaatimaan ratkaisua ennalta määriteltyyn ongelmaan. Vasta syvempi ymmärrys luonnosta ja sen toiminnasta voi antaa tutkijalle mahdollisuuden hoksata sen, missä luonto voi auttaa.

Pirttilän mukaan suoraviivainen ongelma edellä -tyyppinen ajattelu ei sovellu innovaatioiden sytyttämiseen.

”Historiallisesti katsottuna moni tärkeä keksintö on syntynyt vahingossa, kun on tutkittu jotain muuta. Hyvä esimerkki tästä ovat antibiootit: ne keksittiin, kun Alexander Fleming jätti bakteerimaljat muutamaksi viikoksi yksin, ja huomasi maljoissa kasvavan homeen estävän bakteerien kasvua.”

Tutkimus tarvitsee intoa

Tutkimuksen ja opetuksen ohella Pirttilä kirjoittaa ahkerasti. Uransa aikana hän on julkaissut kuutisenkymmentä vertaisarvioitua artikkelia ja toimittanut kolme kirjaa.

Kuinka ihmeessä aikaa löytyy kaikelle?

Pirttilä painottaa oman innostuksen ja intohimon tärkeyttä. Väitöskirjavaiheessa palava into männynsilmuihin sai Pirttilän tekemään töitä aamuyöhön asti, ja palaamaan aamuksi yliopistolle vain muutaman nukutun tunnin jälkeen. Mikäli aihe ei olisi ollut itselle niin mieluinen, ei moista rääkkiä olisi jaksanut.

Tee siis työtä, jolla on sinulle itsellesi tarkoitus.

Toinen Pirttilän teeseistä koskee opintojen laaja-alaisuutta.

Vaikka valtiovalta nykyisin mieluusti ohjaisi opiskelijat vitkuttelematta oman alansa pariin, Pirttilä kannustaa opiskelemaan laajasti erilaisia opintoja. Niiden antaman hyödyn hän tietää omasta kokemuksestaan.

”Esimerkiksi bakteerien tutkimuksessa yhdisteiden antioksidanttiset ominaisuudet olisivat voineet jäädä löytymättä ilman biokemian osaamista.”

Kuka?

Anna Maria Pirttilä

» 46-vuotias.
» Kotoisin Sodankylästä, asuu perheineen Oulussa.
» Valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1996. Pääaineena biokemia, sivuaineina biologia, kemia ja matematiikka. Siirtyi väitöskirjavaiheessa biokemialta biologian puolelle.
» Väitteli tohtoriksi vuonna 2001, jonka jälkeen teki post doc -tutkimusta Yhdysvalloissa Indianan osavaltiossa sijaitsevassa Purduen yliopistossa. Aloitti vuonna 2006 akatemiatutkijana Oulun yliopistossa. Toimii nyt Oulun yliopiston kasvimikrobiologian dosenttina yliopiston genetiikan ja fysiologian yksikössä. Johtaa kahdeksanhenkistä kasvibiologian ja bioteknologian tutkimusryhmää. Seitsemän patenttihakemusta.
» Oli ehdokkaana tänä vuonna Vuoden tieteentekijäksi.
» Vapaa-ajallaan harrastaa luontovalokuvausta ja metsässä juoksentelua. Lähtee kulkemaan metsiin ainakin 2-3 kertaa viikossa.
» Lapsena unelma-ammatti oli eläinlääkäri.
» Toivoo, että hallitus havahtuisi tajuamaan koulutuksen valtavan merkityksen yhteiskunnan hyvinvoinnille ja menestykselle.
» Haaveilee lisärahoituksesta, ja siitä että nykyisten projektien tulokset menestyisivät ja tuottaisivat uusia ratkaisuja muun muassa sairauksien hoidossa.

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Viikon 41 tutkijatapaaminen: Kuulovika voi haitata lapsen kykyä kommunikoida sosiaalisissa tilanteissa

Puhumaan oppiminen vaatii kuuloa. Mutta kuinka lapset, joilla on kuulovika oppivat oikein puhumaan ja kuinka he pärjäävät arjen kommunikointitilanteissa? Kuinka lapsen kykyä käyttää kieltä sosiaalisissa tilanteissa parhaiten tuetaan?

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Mitä tutkit tällä hetkellä, logopedian tohtorikoulutettava Krista Wallenius?

Tutkin sitä, miten sisäkorvaistutteita tai korvantauskuulokojeita käyttävien ja puhuttua suomea omaksuvien kuulovikaisten lasten sosiaalinen kielenkäyttö kehittyy 4-6 vuoden iässä, ja mitkä asiat ovat siihen yhteydessä. Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska sosiaalisen kielenkäytön taidot eli pragmaattiset taidot ovat yhteydessä esimerkiksi siihen, miten lapsi pystyy solmimaan ystävyyssuhteita.

Miten kuulovikaisia lapsia autetaan kielen oppimisessa?

Yli 95 % kuulovikaisista lapsista syntyy kuuleville vanhemmille, joiden äidinkieli on jokin puhuttu kieli. Lapsen kuulovika voi tulla vanhemmille yllätyksenä eivätkä he välttämättä tunne ihmisiä, joilla olisi synnynnäinen kuulovika. Jos lapsella on erittäin vaikea kuulovika, lapsi ei voi kuulla puhetta. Jos lapsen kuulovika on lievempi, lapsi voi kuulla puhetta, mutta epätarkasti. Koska puhetta kuullaan epätarkasti, puhutun kielen oppiminen voi olla tavanomaista hitaampaa.

Jos lapsella on vaikea tai erittäin vaikea kuulovika, hän voi saada vanhempien niin halutessa sisäkorvaistutteen tai kaksi. Sisäkorvaistutteet asennetaan leikkauksessa. Sisäkorvaistute stimuloi kuulohermoa sähköisesti, mikä saa aikaan kuuloaistimuksia. Sisäkorvaistutteiden avulla lapsi ei kuule täysin normaalisti, mutta niin hyvin, että puhutun kielen omaksuminen on mahdollista. Jos lapsella on lievä tai keskivaikea kuulovika, hän saa yleensä korvantauskuulokojeet, jotka vahvistavat ääntä. Apuvälineiden lisäksi kuulovikaiset lapset tarvitsevat usein puheterapeuttista kuntoutusta.

Miten kuulovika vaikuttaa lasten sosiaaliseen kielenkäyttöön?

Kuulovika voi vaikuttaa sekä lapsen puheen tuoton kehitykseen että kykyyn ymmärtää puhetta. Esimerkiksi uusien sanojen oppiminen voi olla hidasta, jos sanoja ei kuule tarkasti. Sen lisäksi, että lapsen tulee oppia kielen äänteet, sanat ja rakenteet, hänen täytyy myös ymmärtää, kuinka kieltä käytetään sopivasti erilaisissa kommunikointitilanteissa. Tämän taidon kehittymiseen vaikuttavat esimerkiksi erilaisista kommunikointitilanteista saadut kokemukset ja se, miten muut ihmiset pukevat sanoiksi näitä tilanteita.

Kuulovian ja siitä usein seuraavien kielellisten vaikeuksien vuoksi syvällinen keskustelu siitä, miksi ihmiset tuntevat, ajattelevat tai käyttäytyvät tietyllä tavalla erilaisissa tilanteissa voi olla vaikeaa. Tämä on ehkä yksi syy sille, miksi kuulevien vanhempien kuulovikaisilla lapsilla voi olla sosiaalisen kielenkäytön vaikeuksia. Aihetta on tutkittu erittäin vähän, joten siitä tarvitaan lisää tietoa.

Osaatko sanoa, miten kuulovikaisten lasten sosiaalinen kielenkäyttö kehittyy? 

Kuulovikaisten lasten sosiaalisen kielenkäytön taidot kehittyvät hyvin vaihtelevasti. Osalla kuulovikaisista lapsista nämä taidot kehittyvät kuten normaalikuuloisilla lapsilla. Osalla taas ne kehittyvät viiveellä. Yritän selvittää, mistä tämä johtuu ja tapahtuuko jossain vaiheessa kiinniottamista. Haluaisin myös selvittää, millaisesta sosiaalisen kielenkäytön kuntoutuksesta nämä lapset hyötyisivät.

Miksi valitsit kyseisen tutkimuksen väitöskirjasi aiheeksi?

Sain vuonna 2011 logopedian professori Sari Kunnarilta puhelun, jossa hän tiedusteli, kiinnostaisiko minua tulla töihin hankkeeseen, jossa tutkitaan kuulovikaisten lasten kielellistä kehitystä. Innostuin tästä mahdollisuudesta, ja aloitin työskentelyn hankkeessa. Olin jo opiskeluaikoina kiinnostunut sosiaalisesta kielenkäytöstä, ja aloin miettiä, miten siihen liittyvät taidot kehittyvät kuulovikaisilla lapsilla. Sosiaalisen kielenkäytön taidoilla on keskeinen merkitys lapsen selviytymiseen arjessa ja sosiaalisen kielenkäytön ongelmat voivat vaikuttaa kielteisesti lapsen minkäkuvaan. Siksi koin tämän aiheen tutkimisen tärkeäksi.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: