Viikon 15 tiedejulkaisu: Virtuaalisia jalankulkijoita Oulusta

Urbaanien väkijoukkojen liikkeet kiinnostavat kaupunkisuunnittelijoita ja yrityksiä. Oulun yliopistossa luotiin malli, joka jäljittää jalankulkijoiden etenemistä kaupunkiympäristössä. Dataa mallin pohjalle ammennettiin panOULU-verkosta.

TEKSTI Hanna Talikka

KUVAT Hanna Talikka

Kaupungeissa käyttämämme reitit ja tapamme liikkua kiinnostavat monia. Jokapaikan tietotekniikan tutkimusryhmässä työskentelevä tutkijatohtori Matti Pouke kehitti tutkimuksessaan POI-pisteitä hyödyntävän mallin, jonka avulla voidaan havainnoida jalankulkijoiden liikkeitä.

POI tarkoittaa kartalla tiettyä sijaintia, jota kuvataan pisteellä. Tällaisia pisteitä käytetään monissa gps-sovelluksissa ja esimerkiksi OpenStreetMap-palvelussa. OpenStreetMap-palvelun karttoihin yksittäiset käyttäjät vapaaehtoisesti merkitsevät tietoa kaupunkien palveluista ja yrityksistä. Näitä tietoja Pouke käytti myös tutkimuksessaan.

Ennen POI-pisteiden hyödyntämistä oli kuitenkin saatava yksityiskohtaisempaa tietoa jalankulkijoiden liikkeistä. Tyypillisesti jalankulkijoiden etenemistä on vaikea tutkia, koska tutkimiseen tarvitaan paljon työläästi kehitettävää dataa. Pouke ja hänen tutkijakollegansa löysivät ratkaisun tutkimusdataongelmaan Oulusta.

”Oulussa erityistä ja mielenkiintoista on panOULU. On erittäin harvinaista, että ydinkaupunkialueelta löytyy näin tiheä ja koko keskustan kattava wifi-verkko. Se mahdollisti nopeamman ja helpomman datakeruun”, Pouke kertoo.

Tietoa kerättiin käyttäjien liikkeistä wifi-verkon tukiasemien välillä. Tuloksena syntyi tunnin tarkkuudelta dataa. Tilastollisten tietojen pohjalta Pouke teki virtuaalisen simulaation jalankulkijoista. Kartalla etenevien pienten vihreiden ukkeleiden luomiseen Pouke käytti samaa menetelmää, jota käytetään 3D-virtuaaliympäristöissä. Tämän jälkeen Oulun jalankulkijoita koskevaa tietoa käytettiin yleisemmän mallin kehittämiseen.

”Koska Oulu on ainutlaatuinen, halusimme tehdä tämän simulaation pohjalta POI-pisteitä käyttävän mallin, jota voitaisiin soveltaa myös muissa kaupungeissa”, Pouke korostaa.

Tutkijan mukaan ydinkaupungin ihmisten liikkuvuus kiinnostaa monia tahoja. Kaupunkien toimijat hyötyvät tiedoista suunnitellessaan palveluita ja joukkoliikennettä. Yrityksiä kiinnostaa ennen kaikkea näkyvyys, sillä liiketilojen arvoa määrittävät niiden ohi kulkevat ihmiset. Pouken tutkimuksessa otettiin erityisesti huomioon vuorokaudenaika. Koska eri ihmisjoukot käyttävät eri kaupunginosia eri aikoina, on liikkumisesta saatavaa tietoa mahdollista hyödyntää myös turvallisuuden näkökulmasta.

Kaikista vähintäänkin keskikokoisista kaupungeista löytyy karttoja, jotka käyttävät POI-pisteitä. Pisteitä käyttävän mallin avulla saadaan nopeasti yleiskatsaus jalankulkijoiden reiteistä. Näin Oulun ainutlaatuisuus saadaan hyödynnetyksi myös muualla.

Tutkimuksen julkaisi Computers, Environment and Urban Systems.

Hanna Talikka

Tiedeviestinnän opiskelija, joka käyttää historiankirjoja self help -oppaina ja haluaa oppia joka päivä jotain uutta. Instagram: @hannnamar.

Lue lisää:

Viikon 15 tutkijatapaaminen: Lasten kaverisuhteissa pelataan vahingoittavaa valtapeliä

Yksi valitaan aina hipaksi ja toiselle annetaan leikeissä ne huonoimmat lelut. Lasten kaverisuhteissa tapahtuva vallankäyttö pysyy usein piilossa kasvattajilta. Tuija Huukin tutkimus pyrkii puuttumaan tilanteeseen ennen kuin arkinen vahingoittaminen syvenee kiusaamiseksi.

TEKSTI Hanna Talikka

KUVAT Hanna Talikka

Mitä tutkit nais- ja sukupuolentutkimuksen yksikössä, Suomen Akatemian tutkijatohtori Tuija Huuki?

Tutkin mitkä voimat ovat vaikuttamassa siihen, mitä lapsille heidän kaverikulttuureissaan tapahtuu, ja miten valta alkaa niissä kehittyä.

Olet aikaisemmin toiminut luokanopettajana ja erityisopettajana. Vaikuttiko kokemuksesi opettajana tutkimusaiheesi muotoutumiseen?

Koulumaailmassa huomasin, että joillakin oppilailla oli paljon valtaa suhteessa luokkatovereihinsa. Kyse oli hyvin pienistä ja huomaamattomista vallan teoista ja eleistä, jotka määrittivät oppilaiden kaverisuhteita.

Nuorena opettajana oivalsin, että tässä on sellainen paikka, jota en oikein ymmärrä. Kiusaamiseen liittyvät teoriat ja tutkimukset eivät pystyneet vastaamaan siihen, mitä oppilaiden välillä tapahtui. Tutkijana minulla on mahdollisuus etsiä välineitä ymmärtää lasten kaverisuhteiden valtamekanismeja.

Mitä vallan mekanismit lasten välillä oikein tarkoittavat?

Lasten arjen tasolla kyse on suosittujen ja ei-suosittujen lasten välillä tapahtuvista teoista. Esimerkiksi hippaleikissä jatkuvasti joku suostutellaan hipaksi tai joku saa aina huonoimmat lelut. Ei-suosituilta lapsilta voidaan vaatia palveluksia tai heitä huijataan. He joutuvat usein suosittujen lasten keskinäisen valtapelin pelinappuloiksi.

Ei-suositut lapset ovat useimmiten sellaisia, jotka eivät täytä sosiaalisesti hyväksytyn tyttöyden tai poikuuden tunnusmerkkejä. ”Oikeanlaisen” tyttöyden ja poikuuden tavoittelu määrittää lasten toimintakulttuuria jo varhain. Liian poikamaisesti pukeutuva tyttö tai tunteensa näyttävä poika joutuu helpommin ei-suosittujen lokeroon.

Tutkimuksesi on keskittynyt 6–8-vuotiaisiin lapsiin. Miten sen ikäisten lasten välisiä suhteita tutkitaan käytännössä?

Lasten parissa tehdään etnografista tutkimusta, eli eletään arkea lasten kanssa. Kentällä tarkkaillaan, jututetaan ja kehitetään esimerkiksi erilaisia pelejä. Pyrkimys on, että lapset voivat monin erin tavoin käsitellä heidän arkensa tyypillisiä ja epätyypillisiä tapahtumia. Kentällä suurena apuna on videokamera, jolla saadaan tallennettua liikettä, intensiteettejä, eleitä ja ilmeitä.

Mitä toivot saavuttavasi tutkimuksellasi?

Oppilaiden ja lasten arjessa kiusaamisen käsite on liian kapea. Haluan tutkimuksellani antaa kasvattajille välineitä tunnistaa ja puuttua lasten kaverisuhteissa tapahtuvaan vahingoittamiseen mahdollisimman varhain.

Hanna Talikka

Tiedeviestinnän opiskelija, joka käyttää historiankirjoja self help -oppaina ja haluaa oppia joka päivä jotain uutta. Instagram: @hannnamar.

Lue lisää:

Viikon 14 tiedejulkaisu: Näin tehdään Qstock

Mihin kellonaikaan musiikin on loputtava? Kuka viestii ja kenelle, jos esiintyjän lento on myöhässä? Kuka buukkaa Cheekin? Tutkijat selvittivät millaista viestienvaihtoa musiikkifestivaali Qstockin kulissien takana tapahtuu, jotta Oulun Kuusisaaressa saadaan nauttia musiikista heinäkuisin.

TEKSTI Essi Oikarinen

KUVAT Essi Oikarinen

Puhelinsoittoja, sähköposteja, radiopuhelimia ja ryhmäviestejä. Oulun yliopiston tuotantotalouden yksikön tuore julkaisu analysoi Qstockin viestinnän hallintaa projektin eri vaiheissa. Tutkijatohtorit Virpi Turkulainen, Kirsi Aaltonen ja tohtorikoulutettava, yliopisto-opettaja Päivi Lohikoski hyppäsivät yritysorganisaatioiden tutkimuksesta sivupolulle Qstock-projektissaan.

”Festivaali tarjoaa hyvän kohteen viestinnän tutkimukseen, sillä projektit ovat tyypillisesti erittäin kompleksisia ja yhteistyötä vaativia. Mukana ovat yleisö, viranomaiset, media, alihankkijat, sponsorit, sisarfestivaalit, festivaaliorganisaatio, esiintyjät, ravintolat, kojumyyjät ja vapaaehtoisjärjestöt”, kolmikko luettelee.

Tutkijat haastattelivat festivaalin ydinhenkilöitä johtajasta turvallisuuspäällikköön. Projekti jakautuu syksyiseen suunnitteluvaiheeseen, keväiseen toimeenpanoon, itse tapahtumaan heinäkuussa ja palautteen keräämiseen elokuussa. Jokaisessa projektivaiheessa eri sidosryhmät korostuivat.

Syyniin päätyi muun muassa viestinnän henkilökohtaisuus. Mitä tärkeämpi peluri, sitä yksilöidympää viestintää se sai. Esimerkiksi suunnitteluvaiheessa artistien agentteja kohdeltiin kultahansikkain ja heihin pyrittiin muodostamaan henkilökohtaisia suhteita esiintyjäpäätöksiä tehtäessä. Festivaalin aikana agentteihin oltiin yhteydessä vain hätätapauksissa ja etusijalle nousi avainhenkilöiden saavutettavuus. Kaikkien organisaatiossa tuli tietää, keneen ottaa yhteyttä missäkin tilanteessa.

”Nykytutkimuksen mukaan on vielä epäselvää kuinka persoonatonta tai henkilökohtaista esimerkiksi some-viestintä on. Videot, viestit ja kuvat voivat olla hyvinkin tunnepitoisia ja henkilökohtaisia. Siten sosiaalinen media tarjoaa aivan uusia ulottuvuuksia viestintään, yhteisen ymmärryksen rakentamiseen ja sidosryhmäverkoston kehittämiseen. Tässä tulee tapahtumaan edelleen suuria muutoksia ja kehitystä lähitulevaisuudessa”, Päivi Lohikoski ennustaa.

Kulttuuri on jatkuvasti kasvava ala, jolla on myös taloudellista merkitystä.

”Qstockin johtamiskäytännöt ovat oiva esimerkki siitä miten henkilöstö saadaan innovoimaan, puhaltamaan yhteen hiileen ja miten saadaan työhyvinvointia aikaan. Kulttuuriprojekteilla on paljon annettavaa myös muille teollisuudenaloille”, tutkijat miettivät.

Tutkimuksen julkaisi Project Management Journal.

Essi Oikarinen

Tiedeviestinnän opiskelija, joka haluaisi keksiä lisää värejä ja valon aallonpituuksia.

Lue lisää:

Viikon 14 tutkijatapaaminen: Roskat kertovat 1600-luvun kaupunkilaisuudesta

Arkeologille pois heitetyt esineet ovat dataa, jonka avulla kerrotaan menneistä ihmisyhteisöistä. Tieto odottaa soveltajaansa nykypäivän markkinoinnissa.

TEKSTI Essi Oikarinen

KUVAT Essi Oikarinen

Mitä hankkeessanne on kyse, arkeologian tutkijatohtori Risto Nurmi?

Tarkastelen 1600-luvun kaupunkilaisten kulutuskäyttäytymistä ja sitä kautta kaupunkilaisuuden kehitystä. Aloitin samojen teemojen parissa aikoinaan jo gradussani, kun menin Tornion arkeologisille kaivauksille assistentiksi. Haluan tietää, miten ihmisistä tuli kaupunkilaisia Torniossa ja muualla Pohjois-Skandinaviassa.

Miten esineet voivat kertoa kaupunkilaisuudesta ja kulutuskäyttäytymisestä?

Arkeologia on kiinnostunut niistä esineistä, mitä heitämme pois. Nykytutkijat ovat konkretisoineet tätä tonkimalla roskapönttöjen sisältöjä ja kertomalla sen avulla väestön kulutustottumuksista.

Arkeologiassa löydettyjä esineitä arvotetaan ja niille määritellään keskinäisiä arvoja ja statuksia matemaattisten kaavojen ja indeksien avulla. Arvottaminen perustuu nykyisin malleihin, jotka on muodostettu Yhdysvaltojen itärannikon ylemmän keskiluokan arvomaailmaan pohjautuen. Näin ei voida kuitenkaan selittää 1600-luvun torniolaisen kaupunkilaisen elämää. On eri asia, mitä tavarat ovat maksaneet Pohjanlahden perukoilla tai millaiset tavarat tänne ovat ylipäänsä päätyneet. On siis tärkeää kehittää analyysia eri konteksteissa.

Vuosisatojen takaista kulutustietoa voisi mahdollisesti soveltaa myös nykypäivän markkinoinnissa.

Mitä peräpohjaisesta kulutuskäyttäytymisestä on selvinnyt?

Tornio perustettiin 1620-luvulla. Vanhimmat löydetyt esineet ovat moneen kertaan korjattuja ja käytettyjä. Vuosisadan lopulla trendi muuttuu, sillä rikkinäisiä esineitä alkaa löytyä enemmän. Tästä voi päätellä, että kaupunkilaisten ajatusmalli muuttui ja ollaan oltu valmiita heittämään pois. Torniosta ei ole kuitenkaan löytynyt esimerkiksi kultaa, timantteja tai valukelpoista metallia. Näitä siis pidettiin arvossaan, säilytettiin huolella ja jatkokäytettiin.

On edelleen epäselvää, onko kyseessä laajemminkin pohjoisskandinaavinen ilmiö. Muun muassa tätä selvitän tutkimuksessani. Arkeologisessa aikaperspektiivissä valtioiden rajat ovat merkityksettömiä, sillä eihän niitä aikoinaan ollut. Harmittavan usein arkeologista tutkimusta tehdään vain valtioiden sisällä.

Mitä voisimme tehdä nykypäivänä toisin, jotta tulevaisuuden arkeologien ei tarvitsisi rapsutella maakerroksien alta tietoa elämäntyylistämme?

Meidän ei tarvitse tietoisesti auttaa tulevaa. Arkistotutkimuksessa esineiden säilöminen ja arvottaminen on arkipäivää, mutta arkeologian tavoitteena on selvittää sosiaalista ajatusmaailmaa. Jos säilömme esineitä tulevia tutkijoita varten jo nyt, luomme valmiiksi tarinaa itsestämme.

Arkistoihin säilötään hyvin säilyneitä esineitä, mutta arkeologiaa kiinnostavat käytön jäljet. Tällöin kiinnostavaa on myös se, mitä kaivauksilta ei löydy, eli mistä on siis pidetty erityisen hyvin huolta.

Arkeologi joutuu turvautumaan näihin palasiin, koska pompeijeja, joissa kaikki tavarat olisivat tallessa sellaisenaan, ei käytännössä ole.

Essi Oikarinen

Tiedeviestinnän opiskelija, joka haluaisi keksiä lisää värejä ja valon aallonpituuksia.

Lue lisää:

Käyntikortti vaihtaa paikkaa

Oulun yliopiston käyntikortiksikin luonnehdittu eläinmuseon näyttely katoaa nykyisistä tiloistaan viimeistään vuoden 2017 lopussa. Uusista tiloista ei ole vielä varmuutta. Paras paikka olisi yliopiston ja eläinmuseon johdon mielestä Myllytullissa muiden museoiden yhteydessä, mutta rahoitusta ei ole olemassa.

TEKSTI Ville Koivuniemi

KUVAT Joel Karppanen

Oulun yliopistolle linja-autolla matkustavalle tarjoillaan vielä pieni annos historian havinaa. Yliopiston pohjoispuolella kaksi bussipysäkkiä on nimetty Oulun yliopiston eläintarhan mukaan. Eläintarha on ollut jo vuosia kokonaan suljettuna ja vielä kauemmin suljettuna yleisöltä.

Täytettyjä eläimiä Linnanmaan kampuksella voi sen sijaan vielä löytää reilustikin. Linnanmaan kampuksen pohjoispäässä Aava-ravintolaa vastapäätä avautuu 1000 neliömetrin suuruinen eläinmuseon näyttely. Se käsittää 1300 selkärankaista ja yli 3000 selkärangatonta Suomen eläinlajistolle tyypillistä eläintä. Täytetyt eläimet on koottu yli 50 metriä pitkään kolmiulotteiseen maisemamalliin eli diodraamaan, jossa Suomenlahti vaihtuu Jäämereksi ja kesä talveksi.

Vieraakseen eläinmuseo kerää etupäässä päiväkotien ja koulujen lapsia. Vuosittaisia käyntejä kertyy noin 30 000.

Tuollaisenaan eläinmuseosta ei pääse nauttimaan enää kauaa. Oulun yliopiston eläinmuseon näyttely katoaa nykyisistä tiloistaan viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä. Se että siirretäänkö näyttely Linnanmaan kampuksen sisällä vai sieltä pois, on vielä epävarmaa.

Syy nykyisistä tiloista luopumiseen on rahan puute. Oulun yliopisto maksaa tuhannen neliön näyttelynsä neliöistä vuokraa Suomen yliopistokiinteistöt Oy:lle, ja yliopiston johdon linjauksen mukaan tilankäyttöä halutaan tehostaa. Hallintojohtaja Essi Kiurun mukaan tiloista luovutaan viimeistään 1.1.2018, mutta mahdollisesti jo aiemmin. Hänen mukaansa kokonaisuus on monimutkainen.

”Kaikki täytyy sovittaa yhteen etenkin tutkimuksen ja opetuksen kannalta. Toisaalta haemme tilasäästöjä ja toisaalta toiminnallista järkevöitymistä”, Kiuru sanoo.

Näyttelyn siirtymisellä olisi jonkin verran vaikutuksia opiskelijoiden mahdollisuuksiin harjoitella lajien tunnistamista mielekkäissä ympäristöissä, mutta siirron vaikutukset käytännön opetus- ja tutkimustoimintaan olisivat eläinmuseon johdon mielestä vähäiset.

Mieluiten Myllytulliin

Eläinmuseon johtaja, professori Jouni Aspi siirtäisi näyttelyn mieluiten lähemmäs Oulun keskustaa.

”Kaupungin kanssa on ollut asiasta keskusteluja pitkään. Ensimmäinen selvitys tehtiin jo vuonna 2010, mutta museokeskuksen rakentamisesta ei ole tehty päätöksiä.”

Myös Kiurun mielestä museokokonaisuus esimerkiksi Myllytullissa olisi yliopiston näkökulmasta järkevä ratkaisu.

”Viime viikkoinakin olemme käyneet tästä keskusteluja”, Kiuru sanoo.

Oulun kaupungin näkökulmasta ainoa hanketta hidastava syy on rahan puute. Suunnitelmissa Myllytulliin kohoaisi nykyisen taidemuseon ja Tietomaan lähistölle museokeskus, jossa Oulun yliopisto olisi näyttelyineen vahvasti mukana.

Nykyisen eläinmuseon lisäksi suunnitelmissa on vilahdellut luontomuseon tuominen museokeskuksen yhteyteen. Museoiden yhdistämisen mallin voi nähdä Tampereelta, jossa museokeskus Vapriikin hulppeat tilat ovat laajuudeltaan 14 000 neliömetriä.

Aspi ei kuulosta kovinkaan huolestuneelta näyttelyn kohtalosta, mutta myöntää, että riski niiden joutumisesta väliaikaiselle tuuliajolle on olemassa. Hän ei myöskään pidä näyttelyn mahdollista siirtymistä keskustaan millään muotoa dramaattisena siirtona vaan ennemminkin eläinmuseon palaamisena takaisin sinne missä on ihmisiä.

Ainolasta Linnanmaalle

Eläinmuseon kokoelma on 1960- ja 1970-luvuilla risteillyt Ainolassa, Oulun NMKY:n suurhallin tiloissa Linnankadulla, Tuomiokirkon vieressä ja Åströmin entisessä nahkatehtaassa Myllytullin Nahkatehtaankadulla. Nykyisissä tiloissaan Linnanmaalla museo on ollut vuodesta 1984 alkaen.

1960-luvun alussa Oulun Luonnonystäväin Yhdistyksen (OLY) lahjoittamaan kokoelmaan kuului reilut 600 selkärankaista ja 15 000 selkärangatonta eläintä. OLY oli toiminut jo sitä aiemmin 1930-luvulta alkaen, mutta sen kokoelmat pommitettiin käytännössä maan tasalle talvisodassa. Tällä hetkellä Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmiin kuuluu jo yli 50 000 selkärankaisen eläimen näytteet ja yli 2 000 000 selkärangattoman eläimen näytteet.

Kun puhutaan eläinmuseosta, monen mielenmaisemassa puhutaan siitä noin tuhannen neliömetrin yleisönäyttelystä. Itse asiassa se on vain eläinmuseon pieni yleisölle näkyvä käyntikortti. Kuten juuri läpi käydyistä luvuista voi päätelläkin, esimerkiksi 2 miljoonan selkärangattoman eläimen näytteistä näyttelyssä voi olla käytännön syistä esillä parhaimmillaankin vain murto-osa.

”Eläinmuseon voi ajatella olevan kuin kirjasto”, Aspi sanoo.

Eläinmuseon kokoelma karttuu koko ajan ja museon referenssikokoelmasta on paljon hyötyä suomalaisten lajien tutkimukselle.

Käytännössä samasta lajista tarvitaan siis aina suuri määrä näytteitä, jotta niiden avulla saadaan aikaan paras arvaus esimerkiksi lajin koosta ja käyttäytymisestä vuosien saatossa.
”On tärkeää, että meillä on käytössä pitkiä aikasarjoja eri lajeista. Esimerkiksi muinais-dna-tutkimuksessa museokokoelmat ovat erityisen tärkeitä”, Aspi jatkaa.

Muinais-dna-tutkimus on Oulun erikoisosaamista, ja eläinmuseolla on vahva rooli myös tutkimuksellisesti. Käytännössä aikasarjojen seuraaminen on tärkeää esimerkiksi eläinten elinolosuhteiden arvioimisessa.

”Esimerkiksi jos ja kun tiedämme, millainen susipopulaatio meillä on ollut Suomessa 1800-luvun lopussa, se auttaa meitä seuraamaan uhanalaisten lajien demografiaa”, Aspi täsmentää.

Rahahanat tiukentuvat

Jouni Aspia surettaa, että yliopiston rahat tuntuvat olevan koko ajan tiukemmalla ja tiukemmalla, varsinkin jos tilannetta tällä vuosituhannella vertaa 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun tilanteeseen, jolloin resurssit olivat koko luonnontieteellisessä tiedekunnassa parhaimmillaan.

”Tuntuu että yliopistolla ei ole rahoja mihinkään. Onhan tästä näyttelyn siirrosta puhuttu jo kymmenen vuotta”, Aspi kertaa.

Viime vuosina Oulun yliopiston yt-neuvottelujen seurauksena eläinmuseolta on karsittu kahden preparaattorin ja yhden intendentin vakanssit.

Aspi uskoo, että vaikka eläinmuseon rahoitus on ollut jo pitkään suurennuslasin alla, eläinmuseotoiminta kuuluu joka tapauksessa jatkossakin vahvasti niin Oulun yliopiston kuin usean muunkin suomalaisyliopiston toimintaan.

”Kaikissa yliopistoissa nämä museot ja puutarhat ovat olleet ajoittain uhanalaisia. Nyt näyttää, että niiden arvo ymmärrettäisiin. Olemme saaneet Opetus- ja kulttuuriministeriöltä toimintaamme myös lisärahaa. Ja rahoitusta tulee myös esimerkiksi Suomen Akatemialta”, Aspi toteaa.

Jatkuvuutta toisaalta vankistaa sekin, että eläinmuseo on strategisesti osa Oulun yliopiston biologian laitoksen alaista biodiversiteettiyksikköä, johon kuuluvat eläinmuseon lisäksi kasvitieteellinen puutarha, kasvimuseo ja Perämeren tutkimusasema.

Tulevaisuus sumuisa

Sekä Jouni Aspi että Essi Kiuru ovat eläinmuseon lähitulevaisuuden suhteen tietämättömiä sen tarkoista askelmerkeistä. Nykyisistä tiloista siirtymisen aikataulu riippuu siitä, löytyykö tiloihin tulijoita. Eläinmuseon näyttelytiloja ympäröiviä tiloja kuitenkin tyhjennetään jo ja tilat ovat joka tapauksessa tyhjillään ensi vuoden lopussa, jolloin vuokrasopimus tilat omistavan Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa loppuu.

Aspi toivoo, että ennen kaikkea kokoelmille ja preparatorioille löytyy asianmukaiset tilat nopeasti. Samoilla linjoilla on Kiuru. Yksi varteenotettava mahdollisuus on, että kokoelmia siirretään Kaitoväylän toisella puolella olevan kasvitieteellisen puutarhan tiloihin.

Vaikka raha painaa yliopiston vaakakupissa paljon, Kiuru muistuttaa, että eläinmuseon tai kasvitieteellisen puutarhan kaltaisten yhteiskunnallista vaikuttavuutta edistävien laitosten kohdalla se ei saisi koskaan olla ainoa asia, jota tarkastellaan.

Eläinmuseon yleisölle näkyvä osa on tällä hetkellä Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella sijaitseva 1000 neliömetriä käsittävä näyttely, joka on avoinna arkisin kello 8–15.45. Opiskelijalippu näyttelyyn maksaa 2 euroa, normaalihinta on 3 euroa.

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää:

Viikon 13 tiedejulkaisu: Työntekijöitä kannattaa kohdella ihmisinä

Työntekijöiden kokema epäinhimillistäminen voi heikentää heidän luottamustaan työnantajaan. Yllättyneet voivat nyt laskea kätensä. Luotto voi kärsiä, vaikka epäinhimillistäminen ei olisi tietoista tai erityisen rankkaa.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan tohtoriopiskelija Tuure Väyrynen ja FT Sari Laari-Salmela selvittivät, että työyhteisössä huonosti kohdeltujen työntekijöiden usko työnantajan hyväntahtoisuuteen voi heikentyä. Tämä ei välttämättä ole organisaatiolle suotuisaa.

”Kohtuu suoraviivainen päätelmä on, että ihmisiä kannattaa kohdella firmoissa hyvin. Jos työntekijöitä kohdellaan kaltoin, kyllähän ne ottavat hatkat. Voidaan siis tehdä perusoletus, että epäinhimillistäminen haittaa työnantajaakin”, Väyrynen selostaa.

Tutkijat analysoivat suomalaisen IT-firman työntekijöiden näkemyksiä yrityksestä ja sen esinaisista ja -miehistä. Työntekijöiden haastatteluista selvisi, ettei epäinhimillistäminen ole yleensä tietoista.

”Ei ole sellaista, että johtoporras miettii, että kyykytetääpä tässä pientä duunaria. Epäinhimillistämistä tuovat esiin esimerkiksi valtarakenteet ja sosiaalinen etäisyys esimiesten ja työntekijöiden välillä”, Väyrynen kuvailee ja jatkaa:

”Pahimmillaan epäinhimillistäminen tulee esiin siinä, että ihmiset nähdään organisaatioissa vain resursseina. Päätöksistä ei useinkaan kerrota alaisille kasvokkain. Näin työntekijää, eli ihmistä ei kokonaisuutena kaikkine tunteineen helposti hahmota. Ihmisillä on kuitenkin omia tavoitteita ja haluja työssä ja elämässä. Ne eivät välttämättä tule huomioiduiksi organisaatioissa. Sitä kautta työntekijä kokee epäinhimillistyvänsä.”

Tutkimuksen mukaan ”viattomatkin” viestintäkäytännöt voivat heikentää alaisten luottamusta organisaatioon. Työyhteisön sisäisellä viestinnällä on aina eettinen sisältö, joka voi vaikuttaa työntekijöiden tuntemuksiin.

Väyrynen lähettää yritysjohtajille terveisiä: ”Olkaa työntekijöidenne kanssa tekemisissä, mahdollisimman lähellä heidän jokapäiväisessä elämässään. Mitä enemmän, sen parempi.”

Nyt, työntekijät, #minäkinolenihminen-kampanjaa pystyyn.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Business Ethics.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää: