Wapun Tiedekysymys I: Mitä tehdä, jos seurustelukumppanilla on huono kirjamaku?

Lemmen tiellä voi tunnetusti olla monta estettä: huono ajoitus, erilaiset elämänarvot, luottamuksen puute. Tämänkertaisessa Tiedekysymyksessä selvitämme, mitä tehdä, jos vappuheilalla paljastuu olevan aivan hirveä kirjamaku.

Kuvitellaanpa seuraava tilanne: Olet tavannut ihanan tyypin. Alun pienestä sutinasta on kehkeytymässä varteenotettava ihmissuhde.

Yksi seikka silti varjostaa orastavaa onnea, sinua nimittäin hiertää suunnattomasti kumppanin kirjamaku. Onko suhteella tulevaisuutta, jos kumppanin hyllyssä on Aku Ankkaa, Sukkanauhakäärme ja Juoppohullun päiväkirja?

Oulun yliopiston kirjallisuuden yliopistonlehtori Jussi Ojajärvi ehdottaa, että kannattaa ruveta lukemaan niitä huonoja kirjoja uudelleen.

”Ne, jotka eivät onnistu lukemaan uudelleen, ovat tuomittuja löytämään saman tarinan kaikkialta”, Ojajärvi siteeraa ranskalaista kirjallisuudentutkijaa Roland Barthesia.

”Entä jos jokin tyhmä kertomus onkin uudelleen luettaessa eri? Jospa se vie rakkautenne uuden kukkeuden äärelle?”

Makuasiat ovat monisyisiä, niistä voi toki kiistellä, mutta johtaako se mihinkään? Ehkäpä oma näkemyksesi vaatii päivittämistä ja katseesi avartamista.

”Oma makukin voi aina paljastua jollain tavoin oman position sanelemaksi ennakkoluuloksi”, lehtori miettii.

”Toisaalta sitten, jos kirjat ovat oikeasti vain ja ainoastaan törkeän huonoja, kannattaa erota!”

Suhteen alkuvaiheeseen mahtuu monenlaista haparointia, arviointia ja tunnustelua. Siinä samassa hötäkässä molempien osapuolten makumieltymykset voidaan laittaa tarkkaan syyniin. Mikä onkaan kirjamaun merkitys, kun puntaroidaan koko suhteen jatkumista?

”On olemassa pieni mahdollisuus siihenkin, että kysymys kirjojen huonoudesta tai hyvyydestä on rakkaudessa toisarvoinen”, Ojajärvi sanoo.

 

Lue lisää wappuisia Tiedekysymyksiä: II, III ja IV.

Venla Tuohino

Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.

Lue lisää:

Vammaiset kaivostyöläiset olivat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä 1800-luvun Englannissa

Uusi kirja kertoo, minkälaista oli vammaisten ihmisten elämä teollistumisen aikakaudella. Vammaisuuden historia tutkii, kuinka vammaisiin on suhtauduttu yhteiskunnassa ja mitä vammaisuus on tarkoittanut menneinä aikoina. “Näitä asioita pohtimalla haastetaan näkemyksiä siitä, mitä vammainen ihminen voi tai saa olla”, tutkija Daniel Blackie kertoo.

Vauhdilla teollistuneesta Englannista ja sen synkistä hiilikaivoksista puhutaan harvemmin vammaisten ihmisten näkökulmasta. Näin kuitenkin ovat tehneet Oulun yliopiston tutkijatohtori Daniel Blackie ja Swansean yliopiston professori David Turner juuri ilmestyneessä kirjassaan Disability in the industrial revolution: Physical Impairment in British Coalmining, 1780–1880.

”Hiiliteollisuus oli tärkeää teollistumisen kannalta. Meitä kiinnostaa, mitä teollinen vallankumous tarkoitti vammaisten ihmisten kannalta”, Blackie kertoo.

Teollistumisen aikaan 1700-1800 -luvuilla vammaiset tunnistettiin paitsi sosiaalisena ryhmänä, jolle luotiin palveluja, myös ongelmallisena ryhmänä, joka vaati erikoissairaanhoitoa, koulutusta ja muuta huolenpitoa.

”Huolimatta siitä, mitä historian kirjat sanovat, vammaiset työskentelivät melko paljon teollistumisen aikana”, Blackie huomauttaa.

 

Piilotettua historiaa

Vammaisuuden historia tutkii sitä, mitä vammaisuus on tarkoittanut ja miten vammaisiin on suhtauduttu eri aikoina. Kuten muiden vähemmistöryhmien kohdalla, pyritään selvittämään, miten heitä kohdeltiin ja millaisia heidän kokemuksensa olivat.

”Mikä erottaa vammaisuuden muista vähemmistöryhmistä, on se, että se voi koskettaa meistä jokaista. Kuka tahansa voi jäädä auton alle ja vammautua pysyvästi”, Blackie painottaa.

Vammaiset ovat ihmisryhmä, jonka historia ei ole juurikaan esillä.

”Tutkimme historiaa, josta ei kuule kovin usein. Historian tunneilla koulussa ei oikeastaan käsitellä vammaisuuden historiaa”, Blackie avaa.

Vammaisten ihmisten puuttuminen historian kirjoista vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

”Päätelmiä vammaisista ihmisistä tehdään usein vähäisen tiedon perusteella. Jos vammaisuuden historiasta tiedettäisiin enemmän, yhteiskunnan näkemykset olisivat kovin erilaiset. Paljon positiivisemmat”, Blackie painottaa.

 

Vammaiset aktiivisia aikansa yhteiskunnassa

Blackien mukaan yleisesti vammaisuuden tutkijoiden keskuudessa ajatellaan, että teollistumisen muutosten myötä vammaiset henkilöt menettivät työnsä ja heidän toimeentulonsa vaikeutui.

”Näin siis oletetaan, mutta asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Ajattelimme, että on aika tutkia tätä osaa historiassa ja katsoa, mitä teollistumisen aika vammaisten ihmisten kannalta oikeastaan tarkoitti”, Blackie kertoo.

”Kävimme läpi suuret määrät vanhoja dokumentteja, ja huomasimme, että vastoin yleisiä oletuksia vammaiset ihmiset olivat aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa ja työelämässä”, Blackie sanoo.

”Vammaiset ihmiset olivat mukana teollisessa vallankumouksessa aktiivisina osapuolina. He eivät olleet passiivisia sivustakatsojia vaan mukana saamassa aikaan asioita. Tätä ei kovin usein muisteta”, Blackie pohtii.

Kirja paljastaa, kuinka vammaiset ihmiset pyrkivät muuttamaan asioita, joista he eivät pitäneet. He haastoivat mielikuvia sillä, miten olivat tekemisissä ihmisten kanssa, olemalla eri mieltä, ja vain elämällä kuten muutkin, perustaen perheitä ja ansaiten elantonsa kaivoksilla.

”Nykypäivästä käsin katsottuna ei arvaisi jonkun olevan sokea tai jalkapuoli, vaan ihminen näyttäytyisi meille mielestämme täysin tavallisena. Äitinä, jolla on viisi lasta ruokittavana, yrittäen pärjätä vähäisten tulojen turvin”, Blackie kertoo.

 

Tarinoita elävästä elämästä

Seuraavaksi Blackie haluaa kertoa yksittäisten ihmisten tarinoita. Vammaisen kaivostyöläisen elämänkerran kautta vuosisatoja sitten eläneen ihmisen arki herää eloon nykypäivän ihmiselle.

”Kirjassa tarkastelimme hiilikaivoksilla työskennelleiden vammaisten elämää yleisesti. Haluaisin tutkia, mitä löytämämme muutokset tarkoittivat yksittäisen ihmisen elämässä”, Blackie miettii.

Tärkeäksi Blackie kokee vammaisuuden historiasta kertomisen nimenomaan ihmisten asenteiden ravistelun kannalta:

”Vammaisuuden historian tutkiminen on tärkeää, sillä sen kautta voidaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja asenteisiin. Kertomalla, kuinka vammaiset ovat olleet mukana historian tapahtumissa kuten kaikki muutkin, voidaan muuttaa yhteiskunnan suhtautumista positiivisempaan suuntaan.”

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. 

Lue lisää:

Viikon 16 Tiedekysymys: Onko uusi lumi vanhan surma?

Kevät, ja vappu, saapuu joka vuosi, vaikka talvi tuntuisi kuinka pyristelevän vastaan. Huhtikuun lumisateita katsellessa mieltä on rauhoittanut vanha kansanviisaus: uusi lumi on vanhan surma. Pitääkö sanonta todella paikkaansa?

Vesitekniikan professori Bjørn Kløve Oulun yliopistolta tyrmää myytin paikkaansapitävyyden.

”Yksinkertaistettuna energiatasetarkastelussa lumen sulantaan kulutettu energia on tulevan säteilyn ja lähtevän säteilyn erotus. Uusi lumi heijastaa säteilyä paremmin kuin likainen vanha lumi, joten uusi lumi itse asiassa hidastaa sulantaa”, Kløve kertoo.

Uusi lumi ei siis nopeuta kevättä saati hankien katoamista. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Lumen sulamiseen vaikuttavat myös muut tekijät.

”Sulantaan vaikuttavat toki myös ilman lämpötila sekä lumen pintaan tiivistynyt vesihöyry. Mielenkiintoista kyllä, vesisade ei juurikaan sulata lunta vaan lähinnä kyllästää sen vedellä”, Kløve täsmentää.

Vaikka nykytieteen valossa sanonta ei pidä paikkaansa, on vanhoissa sanonnoissa takana yleensä vankka omakohtainen kokemus luonnon seuraamisesta. Mistä tällainen myytti on voinut saada alkunsa?

”Keväällä viimeiset lumisateet tulevat yleensä, kun lumen sulanta on hyvässä vauhdissa. Uusi lumi voi peittää suuriakin, kertaalleen jo sulaneita alueita, mutta nämä alueet sulavat yleensä jo saman päivän aikana uudelleen. Näin tulee helposti mielikuva, että lumi katoaa silmissä”, Kløve pohtii.

Uusi lumi ei siis ole vanhan surma, mutta kevät on.

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Viikon 15 Tiedekysymys: Katoaako possessiivisuffiksi suomen kielestä?

Tämän viikon Tiedekysymyksessä pohditaan suomen kielen muutosta Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän kunniaksi. #minunvalkea ja Sinun hammaslääkäri ovat katukuvassa näkyviä muutoksia – onko possessiivisuffiksi eli omistusliite jäämässä kokonaan unholaan?

Sosiaalisen median kielestä puuttuu usein possessiivisuffiksi eli omistusliite. Possessiivisuffiksikadon näkyviä esimerkkejä somessa ovat esimerkiksi aihetunnisteet #munhumus ja #minunvalkea. Oulun keskustassa katse saattaa pysähtyä mainokseen, jossa lukee Sinun hammaslääkäri.

Possessiivisuffiksi kertoo omistajuudesta, eikä sen eteen välttämättä tarvita omistusmuotoista persoonapronominia: koirani kertoo kyseessä olevan minun koirani. Puhekielessä puhutaan kuitenkin usein mun koirasta.

Kysyimme Oulun yliopiston suomen kielen yliopistonlehtorilta Katja Västiltä onko possessiivisuffiksi katoamassa kokonaan suomen kielestä. 

Sinun hammaslääkäri -tyyppisten possessiivisuffiksittomien muotojen (vertaa sinun hammaslääkärisi) kohtaaminen kirjoitetussa kielessä on nykyään aivan tavallista, kun aikaisemmin possessiivisuffiksittomuus oli selvemmin puhutun kielen piirre”, Västi toteaa. Hän arvelee omistusliitteiden käytön vähenevän.

Mistä muutos johtuu? Västin mukaan puhutun ja kirjoitetun kielen ero on kaventunut. Sosiaalisessa mediassa ja muussa verkkokeskustelussa kirjoitetun kielen sävy on arkinen, jolloin puhutun kielen piirteet siirtyvät herkästi myös tekstiin.

Possessiivisuffiksin käyttö on lisäksi vaihdellut eri murteissa suuresti, ja nyt tiettyjen murteiden edustus on valtaamassa lisää alaa, huomauttaa Västi.

Kielenhuollon ohjeistus on pysynyt kuitenkin samana.

“Huoliteltuun yleiskieleen suositellaan kuitenkin edelleen minun toiveeni -tyyppisiä muotoja. Toisaalta kirjoitetussa kielessä sinun hammalääkärisi -tyyppiset ilmaukset pärjäävät hyvin ilman pronominia: hammaslääkärisi-tyyppiset pelkän possessiivisuffiksin sisältävät muodot ovat oikein käyttökelpoisia”, Västi kertoo.

“Possessiivisuffiksin käyttö on siis vähentymässä ja käyttötavat muuttumassa, mutta possessiivisuffiksit tuskin ovat kokonaan katoamassa suomen kielestä. Kielen järjestelmä vain ikään kuin järjestyy uudelleen possessiivisuffiksien osalta.”

Västin mukaan possessiivisuffikseja käytetään myös muunlaisissa ilmauksissa, joissa tuntuu olevan käynnissä toisenlaisia muutoksia.

”Esimerkiksi ilmaustyyppiin olen huolissani on yleistymässä kolmannen persoonan possessiivisuffiksi verbin persoonamuodosta riippumatta: olen ~ olet ~ on ~ olemme ~ olette ~ ovat huolissaan (vertaa huolissani, huolissasi, huolissamme, huolissanne). Verbi-ilmausten, kuten esimerkiksi tullessani, näkevinäni, valmistuttuani, possessiivisuffikseissa sen sijaan ei tunnu olevan käynnissä suuria muutoksia.“

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Siirtyminen kiertotalouteen on askel kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa, uskovat oululaistutkijat

Maapallo on suljettu systeemi, jonka rajallisten luonnonvarojen tulisi riittää yhä kasvavan ihmismäärän perustarpeiden turvaamiseen. Uusien tuotteiden jatkuvan valmistamisen sijaan olemme siirtymässä kohti kiertotalousmallia, jossa pyritään saamaan kaikki irti kertaalleen valmistetuista tuotteista.

TEKSTI Terhi Suominen

KUVAT Terhi Suominen

”Tällä hetkellä 20 prosenttia maapallon ihmisistä kuluttaa 80 prosenttia luonnonvaroista. Se ei ole reilua”, professori Eva Pongracz pohtii ja jatkaa: ”Kaikkien ihmisten tulisi pystyä tyydyttämään perustarpeensa ja elää hyvää ja arvokasta elämää. Jotta tämä olisi mahdollista, ainoa ratkaisu on kiertotalousmalliin siirtyminen.”

Kuinka tämä onnistuu maapallolla kuluttamatta kaikkia sen luonnonvaroja loppuun? Tähän Pongracz tutkimusryhmineen hakee vastauksia. TRANSCIRC-projektissa Oulun yliopiston ympäristötekniikan tutkijat selvittävät yhdessä Suomen ympäristökeskuksen ja THL:n kanssa, millaisia kehityspolkuja kiertotalouteen siirtyminen vaatii.

”Maailman talousjärjestelmän näkökulmasta raaka-aineita on vähän, mutta halukkaita ottajia paljon. Siihen pitää löytää ratkaisuja”, Pongracz sanoo. Hän näkee kiertotalouteen siirtymisen välttämättömänä kestävän tulevaisuuden kannalta.

”Jossain vaiheessa tulee pakko.”

 

Katse kohti valmistusprosessia

Kiertotalouteen perustuvassa yhteiskunnassa korostetaan palveluiden käyttämistä tuotteiden kuluttamisen sijaan. Tavaroita ei tarvitse tuottaa jatkuvasti lisää, kun niiden pitkäikäisyyteen ja korjattavuuteen kiinnitetään huomiota jo valmistusvaiheessa.

Jo kertaalleen tuotteeseen käytettyjä luonnonvaroja pyritään hyödyntämään mahdollisimman pitkään ja käyttämään aina uudelleen ja uudelleen.

Olennaisena erona kiertotalouden ja nykyisen ajattelumallin välillä on suhtautuminen tuotteiden elinkaareen ja jätteeseen. Kiertotalouden tavoitteena on, että tärkeät materiaalit ovat talousjärjestelmässä jatkuvassa käytössä. Tuotteet suunnitellaan jatkokäyttö huomioiden.

”Nykyään mietitään, mitä jo olemassa olevalle jätteelle tehdään. Kiertotaloudessa pohditaan koko prosessia, myös miten sivutuotteita olisi helpompi hyödyntää jatkossa. Ei ole enää niin, että saadaan päätuote ja sitten mietitään, mitä jätteillä tehdään”, Pongracz valaisee.

Kiertotalouden päämääränä on, että jätettä ei synny ollenkaan. Ei riitä, että jo syntynyt jäte kierrätetään. Kiertotalousajattelussa kysytään aina, mitä oikeastaan tavoitellaan. Vievätkö toimet meitä tätä tavoitetta kohti?

”Nykyään asioita lähestytään ongelmakohtaisesti. Saadaan ehkä ratkaistua yksi ongelma, mutta samalla saadaan aikaiseksi toinen. Uupuu päämäärä, jota kohti pyrkiä”, Pongracz arvioi.

 

Kriittisten materiaalivirtojen jäljillä

TRANSCIRC-projektissa tutkijat kartoittavat, mitä raaka-aineita Suomeen tuodaan ja mitä meiltä viedään tuotteina eteenpäin.

Tutkijatohtori Jenni Ylä-Mellan tavoitteena on tunnistaa taloudellisen toiminnan kannalta tärkeitä materiaalivirtoja ja raaka-aineita, joiden uusiokäyttöä voisi tehostaa.

Maailman geopoliittinen tilanne voi muuttua niin, että jotain raaka-ainetta ei enää saada tai se on todella kallista.

”On tärkeää tunnistaa meille kriittiset materiaalivirrat. Onko olemassa korvaavia materiaaleja, jos jotain tärkeää raaka-ainetta ei enää saadakaan tuotua Suomeen?” Pongracz sanoo.

”Myös uusiokäyttöä voisi kännyköiden kohdalla tehostaa. Jonkun vanha puhelin kelpaisi sellaisenaan jollekin toiselle käytettäväksi.”

Esimerkiksi kaapin perälle hylätyissä kännyköissä on materiaaleja, joita voisi hyödyntää uudelleen. Hyödyntäminen kuitenkin vaatii hyvän jäteinfrastruktuurin lisäksi sen, että ihmiset tuovat vanhat puhelimensa kierrätykseen.

”Myös uusiokäyttöä voisi kännyköiden kohdalla tehostaa. Jonkun vanha puhelin kelpaisi sellaisenaan jollekin toiselle käytettäväksi”, sanoo elektroniikkaromun kierrätyksestä väitellyt Ylä-Mella.

Kiertotalouden toimintamalli tehostaa parhaimmillaan taloutta niin, että samalla ehkäistään myös ympäristöongelmia.

”Tutkimme, onko jätevesistä talteen otettu fosfori hyödynnettävissä yhtä hyvin kuin puhdas raaka-aine. Samalla ratkaistaisiin rehevöitymiseen liittyviä ongelmia, kun jätevedet puhdistettaisiin paremmin”, Pongracz kertoo.

Tohtorikoulutettava Aida Hosseinian keskittyykin tutkimaan mahdollisuuksia fosforin talteenottoon jätevesistä ja hyödyntämistä raaka-aineena. Hän ideoi myös keväällä järjestettäviä työpajoja, joissa on mukana osallistujia yrittäjistä lainsäätäjiin ja tutkijoihin. Työpajojen avulla etsitään konkreettisia asioita, jotka hidastavat ja hankaloittavat kiertotalouteen siirtymistä.

 

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii tahdonvoimaa

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii paitsi lainsäädännöllisten ja rakenteellisten esteiden poistoa, myös muutoksia ihmisten asenteissa ja kulutustottumuksissa.

”Oma mielipiteeni on, että kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen ei voida päästä, jos ihmisiä ei saada mukaan. Pelkkä kestävä tuotanto ei riitä, tarvitaan myös kestävää kulutusta. Teollisuutta ja kierrätysprosesseja on kuitenkin helpompi säätää kuin ihmisiä”, Pongracz pohtii.

”Systeemissä on jotain väärin, jos ihmisen perustarpeita mitataan ainoastaan rahassa. Ja koska meillä on rahaa, voimme tuhlata tuotteita.”

Esimerkiksi ruoan ja vaatteiden ongelmana on, että niiden arvo mitataan ainoastaan rahassa. Jos tuote maksaa vähän, sillä on meille vähän arvoa. Ruokaa voi heittää huoletta pois, koska se ei maksa paljoa. Tämän ruoan tuottamiseen on kuitenkin jossain käytetty luonnonvaroja. Länsimaiden kulutuksen ympäristövaikutukset on usein ulkoistettu kehittyviin maihin heikentäen ennestään niissä asuvien ihmisten mahdollisuuksia parantaa hyvinvointiaan.

”Systeemissä on jotain väärin, jos ihmisen perustarpeita mitataan ainoastaan rahassa. Ja koska meillä on rahaa, voimme tuhlata tuotteita”, Pongracz puuskahtaa.

Pongracz yhdistää kiertotalousajatteluun vahvasti ajatuksen inhimillisemmästä ja reilummasta maailmasta. Projektissa tohtorikoulutettavana toimivan Pablo Piñeron tutkimus keskittyy globaaleihin arvoketjuihin ja kansainvälisen kaupan ympäristökuormituksen tasapuoliseen jakautumiseen maailman valtioiden kesken.

”Kiertotaloudella pyrimme saamaan oikeudenmukaisen elämän kaikille ihmisille. Etenkin meidän, jotka edustamme eniten kuluttavaa 20 prosenttia, pitäisi miettiä hyvin tarkasti omia kulutustottumuksiamme”, Pongracz muistuttaa.

Hän kertoo olevansa ”tekniikan ihmisenä tekno-optimistinen”.

“Vaikka teknologia on osa ongelmaa, parempi teknologia kuitenkin voi olla ratkaisu kestävämpään tulevaisuuteen.”

 

Kiertotalous

>> Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen.

>>  Tuotteiden arvo pyritään säilyttämään mahdollisimman pitkään ja niitä voidaan käyttää uudelleen sekä kierrättää tehokkaasti.

>>  Tuotteen tullessa elinkaarensa päähän se voidaan hyödyntää materiaalina uudestaan.

Lähteet: Sitra ja Europa Teema 2/2016

 

TRANSCIRC

>> Kiertotalouteen siirtymisen skenaarioanalyysi (TRANSCIRC) on Suomen akatemian rahoittama nelivuotinen hanke.

>> Suomen ympäristökeskuksen, Oulun yliopiston ja THL:n tavoitteena on luoda kehityspolkuja, jotka edistävät Suomen siirtymistä kohti kiertotaloutta.

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. 

Lue lisää:

Viikon 12 Tiedekysymys: Ovatko vanhemmat aina oikeassa?

Tällä viikolla Tiedekysymys pureutuu todelliseen ikuisuusaiheeseen. Otamme selvää siitä, onko kana viisaampi kuin muna, eli ovatko vanhemmat aina oikeassa.

Syyn ja seurauksen suhdetta pohtivassa klassisessa dilemmassa kysytään, kumpi tuli ensin, muna vai kana. Nyt Tiedekysymyksessä siirrymme pohtimaan jatkokysymystä: onko kana viisaampi kuin muna, eli tietävätkö vanhemmat aina kaiken?

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian yliopistotutkija Heini Hakosalo toteaa kysymykseen naurahtaen, että ainakin hän äitinä usein huomaa munan olevan kanaa viisaampi.

Historiallisesti asiaa tarkastellessa esiin nousee se, miten yhteiskunnissa suhtaudutaan nuoruuteen ja toisaalta iän mukanaan tuomaan viisauteen.

”On aikakausia, jolloin ajatellaan, että viisaus kasvaa iän myötä. Toisissa kulttuureissa, kuten tällä hetkellä meillä Suomessa, tunnutaan arvostavan nuoruutta”, Hakosalo pohtii.

Historian tapahtumat vaikuttavat myös siihen, kuinka isoja eroja sukupolvien välille syntyy.

”Esimerkiksi sota-aika etäännytti vanhempia ja nuorisoa, kun kokemukset elämästä olivat jo niin etäällä toisistaan. Tästä ajatusmaailmojen kohtaamattomuudesta nousi 1960–70-lukujen nuorisokapina”, Hakosalo sanoo.

Nyky-yhteiskunnassa vastaava, joskin vähemmän dramaattinen, sukupolvia erottava kuilu liittyy tieto- ja viestintäteknologian murrokseen.

”Etenkin uuteen teknologiaan liittyvissä asioissa tuntuu siltä, että muna on viisaampi kuin kana. Nuoret kuitenkin unohtavat, että tämä tekniikan kehitys on edellisen sukupolven aikaansaannosta”, Hakola muistuttaa.

Selkeää voittajaa kana vs. muna -kilpailuun ei siis löydy. Yhteiskunta määrittää, arvostetaanko iän tuomaa viisautta vai nuoruuden intoa enemmän ja kumman ääni tulee kuulluksi paremmin.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. 

Lue lisää: