Metallikitaristista uraohjaajaksi ja kirjailijaksi – Sami Lopakalle oman paikan löytäminen vaati ajelehtimista ja aikaa

Jo ennen suomen kielen opintoja Sami Lopakka haaveili kirjoittavansa kirjan. Vaikka Lopakka on nykyään kirjailija kustantamon listalla, ura tuntuu yhä epätodelliselta.

Muusikko, kirjailija, hankepäällikkö, Sami Lopakka on kerännyt itselleen listan titteleitä. Lopakka lienee kaikista tunnetuin urastaan metalliyhtye Sentencedin kitaristina ja sanoittajana. Hän on kuitenkin myös suomen kielen maisteri – ja vähän molempia päällekkäin. 

“Tein opiskelun lomassa muusikon hommia vähintään puoliammattimaisesti – levytimme ja kiersimme maailmaa Sentencedin kanssa säännöllisesti. Valmistumiseni aikoihin päätimme lyödä myös bändin hautaan”, Lopakka kertoo.

Siirtymä opiskelijasta ja muusikosta maisteriksi oli Lopakalle haastavaa. Maailman kiertäminen vaihtui kotimaahan ja opiskelu töiden etsimiseen. Lopakka oli paperit saatuaan omien sanojensa mukaan hukassa.

“Olin monessakin mielessä uudessa tilanteessa ja melko kuutamolla. Lopulta ajauduin muutaman kaverin kanssa perustamaan yrityksen, jolla ei ollut juuri mitään tekemistä opintojeni kanssa.”

Yrittäjän ura kesti kuusi vuotta, mutta yritys ei Lopakan mukaan koskaan lähtenyt lentoon. Oli siis taas aika keksiä uusi polku. Silloin Lopakka päätyi alalle, joka tuntuu yhä omalta. Hän päätyi kehittämään palveluita, joita olisi itse kaivannut viitoittamaan polkua valmistumisen jälkeen.

“Yrityksen jälkeen olen ollut hommissa korkeakoulutettujen työllisyysasioihin keskittyvissä projekteissa ja hankkeissa. Sikäli tässä on looginen jatkumo, että juuri tällaisia hankepalveluja olisin itse valmistumisvaiheessa kaivannut. Työelämä oli siis alkuvaiheessa vähän ajelehtimista, mutta oma uoma löytyi lopulta pienellä viiveellä.”

Nykyään Lopakka toimii Urasammon hankepäällikkönä ja tarjoaa opastusta korkeakoulutetuille. Vaikka ala ei vastannutkaan suomen kielen maisterin työnkuvaa, on Lopakka silti kiitollinen opinnoista. 

“Opinnot määrittelivät itsellenikin tarkemmin, millainen osaaja olen ja en ole. Kyllä yliopistoaika koulii ihmisistä esille myös organisointikykyä, paineensietoa ja valmiutta itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Työn oppii tekemällä, mutta opinnot tarjoavat työkaluja oppimiseen”, Lopakka kertoo. 

Elämän koulima kirjailija

Korkeakoulutettujen urapalveluiden lisäksi Sami Lopakka luo myös kirjallisuutta ja musiikkia, eikä näe lopettavansa kumpaakaan hetkeen. Kirjoittaminen ei suinkaan ole uutta, sillä hän tuotti Sentenced-yhtyeen sanoituksia jo opiskeluaikoinaan ja valitsi pääaineekseen suomen kielen juuri kielen ja kirjoittamisen takia. Yhtymäkohdista huolimatta opiskelijan, sanoittajan ja kirjailijan roolit ovat Lopakalle hyvin erilaiset. 

“Muusikon hommista en näe olleen hyötyä kirjailijana, muutoin kuin esikoisen aiheen valinnassa. Toki tietynlainen ilmaisukanava itsestä ulospäin on sanoittajana ja kirjailijana oltava häpeilemättömästikin auki. Biisien sanoittaminen ja proosa ovat kuitenkin aivan eri lajeja – vähän kuin kuulantyöntäjä siirtyisi maantiepyöräilyyn.”

Niin sanoittaminen kuin suomen kielen koulutusohjelmasta valmistuminen eivät taianomaisesti tehneet Lopakasta kirjailijaa, vaan luovaan työhön oli kasvettava erikseen. 

“Kirjailijoita ei synny auditorioissa, vaan elämän koulimina ja näppäimistöjen ääressä yön hämärinä tunteina. Fiktiiviseen kirjoittamiseen tarvitaan työkalujen lisäksi myös elettyä elämää polttoaineeksi”, Lopakka kertoo.

Elettyä elämää jos jotain löytyy kirjailijan teoksista. Hän itse kuvailee tekstinsä olevan “niin rujoa kamaa ja sen huumorikin niin sysimustaa, ettei sitä monikaan fiksu ihminen omalla nimellään julkaisisi”. Kuitenkin Lopakka julkaisi toisen romaaninsa Loka viime vuonna, aivan omalla nimellään. 

Yhä toisen teoksen julkaisun jälkeen kauan haaveissa elänyt kirjailijan ura tuntuu paikoitellen unenomaiselta.

“Romaanien kirjoittaminen oli kaukainen visio jo joskus parikymppisenä, mutta pidin sen toteutumista pitkään hyvin epätodennäköisenä. Tavallaan pidän sitä epätodennäköisenä edelleen, vaikka romaaneja on julkaistu jo kaksi”, Lopakka nauraa.

Nyt Loka-romaani on ehdolla Oulun kirjailijaseuran Botnia-palkinnon saajaksi. Botnia on erityisesti Pohjois-Pohjanmaalaiselle kirjailijalle vuosittain jaettava palkinto, joka jaetaan neljättä kertaa lokakuussa. 10 000 euron palkinnon ehdokkuus on merkki siitä, että Lopakan kirjailijan ura on selvästi totta, ja jopa nousussa. Lopakka on ehdokkuudesta otettu.

“Kyllä se hienolta tuntuu. Kirjoitustyö on niin yksinäistä hommaa ja minun tapauksessani vuosien työ, että jokainen tekstin saama valokeila tuntuu merkitykselliseltä.”

Jos romaanin kirjoittaminen on todella vuosien ja tuskan takana, miksi Lopakka jaksaa?

“Pohjimmiltaan kirjoitan siksi, että minulla on pakottava tarve huutaa tuuleen ja kaataa jotakin ulos omasta kaaoksestani. Minulle se on ollut ainoa tapa luoda tyhjästä jotakin itselleni merkityksellistä.”

Kuka?

Sami Lopakka

45-vuotias.

Kotoisin Oulusta ja viettänyt Oulun seudulla koko ikänsä.

Kirjailija, jonka esikoisteos Marras ilmestyi 2014. Uusin teos Loka on ehdolla ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi 2020.

Työskentelee hankepäällikkönä Urasammossa kehittämässä korkeakoulutettujen urapalveluita.

Valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi suomen kielen koulutusohjelmasta 2005.

Toiminut aiemmin heviyhtye Sentencedin kitaristina 1989–2005 ja 6 vuotta yrittäjänä.

Muistelee opiskeluajoilta lämmöllä erityisesti gradun valmistumista ja vapautta valita opiskeluaineita puhtaasti kiinnostuksen mukaan.

Kehottaisi nykyopiskelijaa ajattelemaan työelämän mahdollisuuksia jo opiskeluaikoina sekä rakentamaan opiskelukavereista, opetushenkilöstöstä ja harrastepiireistä verkostoa työelämää varten. 

Vapaa-ajallaan harrastaa elokuvien ja musiikin sekä kirjallisuuden kuluttamista ja eräilyä.

Unelmoi mielenrauhasta. 

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

“Ihmisten kohtaaminen ja juttelu tekevät minut onnellisemmaksi” – Ouluuksin perustanut Päivi Mäkelä lähestyy tyylikkäitä oululaisia kehulla

Päivi Mäkelä neuvoo opiskelemaan niitä asioita jotka kiinnostavat. Tai ei tarvitse edes opiskella, jos ei halua – voi vain tehdäkin.

Sen tietää, kun näkee.

Kun Päivi Mäkelä valitsee kuvattavaa, hän katsoo ensin kokonaisuutta: millaiset vaatteet tällä on päällä, millä lailla kuvattava ilmaisee itseään, miten itsevarma on, miten hän kantaa itsensä. Sopivan ihmisen tunnistaa kokonaisuudesta.

Sitten Mäkelä kysyy, saisiko hänestä ottaa kuvan.

”Lähestyn kehulla. Kerron, että näytät tosi hyvältä. Sitten ihminen sanoo joo tai ei.”

Kohta kolmen vuoden ajan Mäkelä on kohdannut ja kuvannut ihmisiä Oulun kaduilla. Katutyylisivustolla Ouluuksissa hän on julkaissut kuvan ja kuvattavien lyhyen kertomuksen tyylistään. 

Ison osan kuvattavista Mäkelä bongaa Oulun keskustasta (”siellä liikkuu eniten ihmisiä”), mutta hän on kuvannut myös esimerkiksi Linnanmaan kampuksella, Vulcanaliassa (kaupallisessa yhteistyössä OYY:n kanssa) tai Qstockissa (kaupallisessa yhteistyössä Qstockin kanssa).

Noin 70 prosenttia kuvaan kysytyistä myös suostuu Mäkelän kuvattavaksi. Heistä valtaosa on nuoria, pari-kolmekymppisiä. 

Mäkelää on pyydetty kuvaamaan enemmän vanhempiakin ihmisiä, mutta heistä suurempi osa kieltäytyy. Hän arvelee nuorempien olevan tottuneita olemaan kameran edessä, jonka vuoksi kuvattavaksi asettuminen tuntuu luontevammalta.

”Valokuvaus on monelle herkkä paikka. Kameran edessä ollaan aika paljaana.”

Nyt Ouluuks ja vuonna 2015 perustettu verkkomedia Kaupunni ovat yhdistyneet saman verkkosivun alle. Ouluuksista tulee muutoksen myötä käytännössä Kaupunnin tyylipalsta.

Päivi Mäkelälle muutos tarkoittaa tulemista osaksi isompaa yhteisöä. Ouluuks on ollut hänen projektinsa, siten välillä myös aika lailla ”yksinäistä puurtamista”. Nyt ideoita on mahdollista kehittää ja sparrailla isommassa, asiastaan hyvin innostuneessa tiimissä.

Tämä vuosi on tarkoittanut Mäkelälle myös ammatillista muutosta. Vuodesta 2014 hän on työskennellyt aluekoordinaattorina Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaalla. Yrityskylä on peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, joka kannustaa yritteliäisyyteen.

Tästä keväästä alkaen hän on työskennellyt Yrityskylä-oppimiskokonaisuutta koordinoivalle Talous ja nuoret TAT:ille enää osa-aikaisesti, sillä hän haluaa keskittyä entistä enemmän Ouluuksiin.

Tai no, korona vaikutti tähänkin. Juuri kun Mäkelä oli jättäytynyt osa-aikaiseksi, käynnistyi koronakriisi. Sekin tosin vain hidasti siirtymää, ei kokonaan estänyt asiaa. Nyt syksyllä hän haaveilee keskittyvänsä vain Ouluuksiin.

Ansainta tulee Ouluuksin kaupallisista yhteistöistä. Jatkossa Mäkelä haluaisi myös myydä valokuvaus- ja sisällöntuotanto-osaamistaan yrityksille.

”Ultimaattinen unelmani olisi se, että voisin elättää itseni tällä. Katsotaan, millaisiin ratkaisuihin päädytään.”

“Kunpa joku tekisi jotain tällaista Oulussakin”

Ensiajatus Ouluuksista syntyi vuonna 2010, kun Päivi Mäkelä oli vaihdossa Britanniassa Plymouthin yliopistossa. Nettiä selaillessaan hän törmäsi Hel Looksiin, vuonna 2005 Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen luomaan helsinkiläistä katutyyliä esittelevään sivustoon. Konsepti vaikutti siistiltä. Kunpa joku tekisi jotain tällaista Oulussakin!

Idea oululaisesta katutyylisivustosta kypsyi lopulta seitsemän vuoden ajan. Elokuussa 2017 äitiyslomalaisena Mäkelä kaipasi itselleen tekemistä, jotain omaa, vauva-arkeen liittymätöntä projektia. Silloin ratkaisun tarjosi katutyylikuvaus.

Vaikka katutyylisivustoja on vuosien aikana perustettu ympäri Suomen, vain Helsinkiä kuvaavat Hel Looks ja Oulun Ouluuks näyttäisivät olevan enää aktiivisesti päivittyviä. Omaa projektiaan aloittaessaan Mäkelä lähetti Helsingin sivuston perustaneelle Jokiselle Instagramissa viestin ja kysyi, olisiko tyylisivua ok laajentaa myös Ouluun. Hän sai kannustavan viestin takaisin.

Oulussa on paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja kiinnostavaa kulttuuria, mutta tietoa siitä on Mäkelän mielestään liian vähän. Kaupunkia hän kuvailee rennoksi, ystävälliseksi ja kauniiksi – omaksi kodiksi. Jos hän jotain haluaisi muuttaa, hän haluaisi tuoda paikallista kulttuuria aiempaa enemmän näkyville.

Tätä näkyvyysongelmaa Ouluuks ja Kaupunnikin haluavat yhdessä ratkoa.

Opiskele asioita, jotka kiinnostavat

Päivi Mäkelän toi kotipaikkakunnalta Pulkkilasta Ouluun oman ja puolison opinnot. Poikaystävä oli saanut opiskelupaikan Oulun yliopistossa kemian opinnoissa, Mäkelä mietti, mille itse alkaisi. Alaksi valikoitui lopulta kasvatuspsykologia.

Kaksi kuukautta valmistumisensa jälkeen hän pääsi oman alansa töihin Yrityskylään. Gradunsa yrittäjyyskasvatuksesta tehnyt Mäkelä työllistyi heti yrittäjyyskasvatuksen pariin. Aihe tuntui omalta ja mieluisalta.

Opinnoista on ollut hyötyä Ouluuksillakin, onhan se opettanut jotain siitä, kuinka ihmisen kanssa ollaan. Oma hyötynsä oli ainejärjestövuosista kasvatustieteilijöiden ainejärjestö Motivassa: nuo vuodet olivat Mäkelästä ensinnäkin todella mukavia, mutta ne opettivat myös asioiden järjestelystä ja organisoinnista.

Ammatinvalinta ei ollut opintojen aikana itsestäänselvyys. Kasvatuspsykologian opiskelu ei valmista yhteen, tiettyyn ammattiin, vaan tarjoaa mahdollisuuden moneen. Moni työllistyy kasvatusalalle, mutta skaala on laaja: yliopistojen uraseurantakyselyiden perusteella pääainetta opiskelleet ovat työllistyneet myös vaikkapa viestintäkonsulteiksi, psykologeiksi, toimitusjohtajiksi tai hr-sihteereiksi.

Se taas tarkoittaa sitä, että urapolku täytyy rakentaa itse. Vapaus voi olla ihanaa, mutta laajuudessaan myös ahdistavaa.

”Opintojen aikana yksi luennoitsija kehotti meitä opiskelemaan asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Silloin ajattelin, että ei noin voi sanoa, antakaa mieluummin jokin valmis yhdistelmä! Mutta ihan hyvin nuo sanat ovat sitten vastanneet todellisuutta.”

Omaa polkuaan etsiville Päivi Mäkelä neuvoo nyt samoin: opiskele niitä asioita jotka kiinnostavat. Tai ei tarvitse edes opiskella, jos ei halua – voi vain tehdäkin.

”Tekemällä oppii. Itsensä epämukavuusalueelle laittaminen ei tunnu mukavalta, mutta kantaa hedelmää.”

Esimerkiksi valokuvausta Mäkelä on oppinut itse kuvaamalla. Hän kuvasi ensin omaa lastaan, kunnes rohkaistui kuvaamaan kaduille. Ouluuks-vuosien aikana taidot ovat kehittyneet.

Miltä kuvattavan kohtaaminen muuten tuntuu? Onko kuvausluvan kysyminen kolmen vuoden jälkeen helppoa?

Itse asiassa ei, Mäkelä toteaa. On päiviä, jolloin kuvattavia löytyy helpolla, eikä tuntemattoman, tyylikkään ihmisen lähestyminen aiheuta mitään ongelmaa.

Mutta on myös toisenlaisia päiviä. Sellaisia päiviä, jolloin ihmisten lähestyminen tuntuu vaikealta. 

Silloin potentiaaliset kuvattavat kävelevät tyylikkäine kenkineen ja asusteineen kameran ohi.

”Hyviä tyylejä on mennyt ohi, kun ei ole vain kysynyt.”

Päivi Mäkelä sanoo, ettei ole varsinaisesti luonnostaan erityisen sosiaalinen tyyppi. Jos hän viettää paljon aikaa isoissa ihmisjoukoissa, saattaa siitä toipumiseen mennä useita päiviä.

Siitä huolimatta hän kuvaa. Projekti antaa enemmän kuin ottaa.

”Ihmisten kohtaaminen ja juttelu tekevät minut onnellisemmaksi. Vaikka ei olekaan aina helppoa.”

Ja kun kuvaa yhden ihmisen, löytyy usein helpommin toinenkin kuvattava.

Kuka?
Päivi Mäkelä

» 32-vuotias.
» Kotoisin Pulkkilasta, asuu Oulussa.
» Vuonna 2017 aloittaneen katutyylisivusto Ouluuksin perustaja.
» Valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2014. Opiskeli pääaineenaan kasvatuspsykologiaa. Gradun aiheena oli yrittäjyyskasvatuksen yhteys elämänhallintataitojen kehittymiseen.
» Harrastaa kuntosalia ja joogaa.
» Toivoo pysyvänsä läpi elämän uteliaana ja kiinnostuneena uusia asioita kohtaan.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Hannu Rajaniemi kirjoittaa fantasiaa ja kehittää koronarokotetta

Oulun yliopistossa Hannu Rajaniemi kanavoi luovuutensa roolipelaamiseen ja haaveili teoreettisen fyysikon työstä. Lopulta kutsumus löytyikin toisaalta.

San Franciscossa on aamu, kun tutkija, yrittäjä ja kirjailija Hannu Rajaniemi vastaa videopuheluun kotoaan käsin. Kuluneet kuukaudet ovat olleet kiireisiä. Bioteknologiayhtiö HelixNanon perustajajäsenenä Rajaniemi on mukana kehittämässä rokotetta uutta koronavirusta vastaan. 

”Edessä on luultavasti vielä pitkä tie, ennen kuin saamme toimivan rokotteen. On myös mahdollista, että ennen kuin siihen pisteeseen päästään, saavutammekin laumaimmuniteetin. Se on kuitenkin aika jäätävä vaihtoehto, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa se voisi tarkoittaa jopa 3 miljoonaa kuollutta”, Rajaniemi sanoo.

Hän korostaa, että pandemia on vasta alkuvaiheessa. Rajaniemi arvioi, että viruksen kanssa kamppaillaan ainakin vuoden 2021 loppuun saakka, ehkä pidempäänkin. 

”Uskon kyllä, että rokote saadaan jossain vaiheessa. Se vain ei ole niin suoraviivaista kuin media antaa ymmärtää. Jos meillä käy hyvä tuuri, ensimmäisen aallon rokotteet auttavat vähän, mutta eivät palauta tilannetta kokonaan normaaliksi. Huonolla tuurilla ne voivat jopa pahentaa infektiota”, Rajaniemi kertoo. 

Matematiikkaa ja kirjallisuutta 

Ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että Rajaniemi päätyi bioteknologian pariin. Alun perin hänestä piti tulla teoreettinen fyysikko. 

Kipinä fysiikkaan syttyi, kun Rajaniemi luki alakouluiässä Jules Vernen kirjan Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Sen jälkeen hän alkoi haaveilla sukellusaluksen rakentamisesta.

”Aloin pohtimaan, mikä sen voimanlähde voisi olla, ja sitä kautta päädyin fysiikan pariin”, hän muistelee. 

Lukion jälkeen Ylivieskassa kasvanut Rajaniemi muutti Ouluun ja aloitti matematiikan ja teoreettisen fysiikan opinnot. Varsin pian hän alkoi haaveilla akateemisesta urasta ja kiinnostui ennen kaikkea säieteoriasta. 

Ollessaan vaihdossa Cambridgen yliopistossa Rajaniemi liittyi ammattikirjailijoiden ohjaamaan kirjoittajaryhmään. Tarinat ja henkilöhahmojen kehitteleminen olivat aina houkutelleet, mutta vasta nyt hän alkoi toden teolla kirjoittaa. 

”Kirjoittaminen oli virkistävää vaihtelua fysiikan opinnoille”, hän sanoo. 

Kaikkein intensiivisin kirjoittaminen alkoi Edinburghissa, jossa Rajaniemi työsti myös väitöskirjaa säieteoriasta. Esikoisteos Kvanttivaras (The Quantum Thief) julkaistiin vuonna 2010, suomennoksena vuotta myöhemmin. Sittemmin Rajaniemi on kirjoittanut yhteensä neljä romaania ja lukuisia novelleja. 

Kirjoittaminen on Rajaniemelle tapa ymmärtää maailmaa ja ihmisiä. Kun hän haluaa selvittää jonkin asian perinpohjaisesti, hän kirjoittaa siitä novellin tai romaanin. 

”On siinä myös sisäinen pakko. Jotkut kysymykset, näyt ja asiat jäävät pyörimään mieleeni ja minun on pakko saada ne ulos, paperille. Usein kirjoittaminen on oire jostain asiasta, mutta se käy ilmi vasta, kun ensimmäinen raakaversio tarinasta on jo valmis. Sitten tajuan, että ahaa, tämän takia tämä oli pakko kirjoittaa.”

Syy olemassaoloon

Vaikka se oli aluksi vaikea myöntää, Rajaniemi on ymmärtänyt, ettei hänen tehtävänsä ole olla teoreettinen fyysikko. 

Tie on kulkenut Ylivieskasta Ouluun, sieltä Edinburghiin, San Fransiscoon ja Piilaaksoon. Monen eri vaiheen jälkeen Rajaniemi on löytänyt kutsumuksensa bioteknologiasta, syövän ja pandemioiden vastaisesta taistelusta. Kirjat taas syntyvät ennen päivätyötä, kello kuuden ja kahdeksan välisenä aikana. 

Rajaniemen ohje muille onkin nykyään se, ettei kannata huolestua, vaikka oma ala ei heti tunnu löytyvän. 

”Kannattaa jatkaa etsimistä, vaikka oma juttu ei olisi vielä löytynyt. Sinun tehtäväsi maailmassa voi olla jotain sellaista, mikä on sinusta helppoa ja kivaa, ja jota ihmiset arvostavat. Japaninkielessä sille on ihan oma sanansakin, ikigai, syy olemassaoloon.” 

Seuraavaksi Rajaniemi haaveilee siitä, että ihmiset oppisivat ratkomaan ongelmiaan tehokkaasti. Koronan jälkeenkin edessä on haasteita, jotka vaarantavat koko sivilisaation olemassaolon. Hän kuitenkin uskoo, että meillä on kaikki mahdollisuudet selvitä niistä. 

”Se on tämän ihmiskunnan paradoksi: olemme kyvykkäitä ratkomaan todella ihmeellisiä asioita ja tekemään hienoja asioita toisillemme. Silti meillä on myös evoluution jäänteitä, jotka eivät sovi nykymaailmaan, kuten se miten pelkäämme muukalaisia tai uskomme eniten sellaisia asioita, joitka aikaisemmat mielipiteemme vahvistavat. Biologiasta johtuvat ongelmat suurenevat globaalissa yhteiskunnassa, jossa elämme.”

Rajaniemi toteaa, että ihmisillä on jo nyt valtava määrä hienoja työkaluja ongelmiensa selvittämiseen. Ratkaisuja löytyy niin pandemioihin, ilmastonmuutokseen kuin muihinkin uhkiin. 

”Vaikeampi ongelma on se, miten rakennamme yhteiskuntamme uudelleen niin, että meillä olisi vähän pidempi aikahorisontti kuin se, kuka voittaa seuraavat vaalit.”

Kuka?

Hannu Rajaniemi

» Kotoisin Ylivieskasta. Asuu nykyisin San Franciscossa.

» Yrittäjä, tutkija ja kirjailija. Perustajajäsen HelixNano -yrityksessä, joka kehittää bioteknologian avulla uusia syöpälääkkeitä ja rokotetta koronavirusta vastaan.

» Opiskeli matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa Oulun ja Cambridgen yliopistoissa. Väitteli tohtoriksi säieteoriasta Edinburghin yliopistosta.

» Perusti Oulun yliopistossa ystäviensä kanssa peliseura CRYOn, joka toimii yliopistolla tänäkin päivänä.

» On kirjoittanut 4 romaania, ja hänen novellejaan on julkaistu useissa lehdissä ja antologioissa Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

» Harrastaa urheilua vaimonsa ja perheen koiran kanssa.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

Ikirouta sulaa nopeammin kuin pelättiin, mutta Olli Karjalainen suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti

Maantieteen opintojen aikana Olli Karjalaisella ei ollut visioita tulevaisuudesta. Tutkijaksi hän päätyi vaiston varassa, seuraten asioita, jotka häntä kiinnostavat.

Tunturin laelta avautuva maisema on pysäyttävä. Tunturijonot, koko väripaletin kirjo ja lampien tyyni pinta kuljettavat ajatukset pois arjen kiireistä. 

Tällaiset maisemat ovat aina vetäneet Olli Karjalaista puoleensa. Jo nuoruusvuosina hän suuntasi vapaa-ajallaan pohjoiseen kalastamaa ja retkeilemään. Nykyäänkin hän hakeutuu matkoillaan veden äärelle tai ylös, kohti korkeuksia.

”Sinne, missä on avaruutta. Vastapainoksi kaupungin ahtaudelle.”

Vaikka muut murheet luonnossa unohtuisivatkin, ilmastonmuutosta sielläkään ei pääse pakoon. Karjalainenkin on kehityssuunnasta tuskallisen tietoinen.

”Edellistalvena mietin monta kertaa, että toivottavasti näin lämpimistä talvista ei tulisi uutta normaalia.”

Karjalainen tutki aihetta myös väitöskirjassaan, joka tarkastettiin Oulun yliopistolla maaliskuussa 2020. Työssään hän tarkasteli ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöolosuhteiden vaikutusta ikiroutaan ja osoitti, millaisia uhkia ikiroudan sulaminen voi aiheuttaa arktisen alueen luonnolle ja rakennetulle ympäristölle.

Vaikka Suomessa ikirouta voi tuntua etäiseltä asialta, esimerkiksi Venäjällä, Kanadassa ja Alaskassa se vaikuttaa miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään.

”Sulavasta ikiroudasta vapautuvilla kasvihuonekaasuilla voi olla myös globaali ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä vaikutus.”

Vaiston varassa

Kun Karjalainen ylioppilaaksi valmistuttuaan pakkasi laukkunsa ja lähti Kajaanista Ouluun aloittaakseen opinnot yliopistolla, hänellä ei ollut juurikaan käsitystä siitä, millaista opiskelu maantieteen tutkimusyksikössä tulisi käytännössä olemaan. Yllätys oli myönteinen.

”Maantiede on osoittautunut olevan minulle sopiva tieteellinen koti.”

Sivuaineina hän opiskeli geoinformatiikkaa, tilastotiedettä, geologiaa ja venäjää. Kaikista on ollut sittemmin hyötyä työelämässä, vaikka varsinkaan opintojen alkupuolella Karjalaisella ei ollut vielä tarkkoja tulevaisuudensuunnitelmia.

”Menin jollain tavalla vaiston varassa tehden sitä mikä kiinnostaa ja ajatellen, että asiat järjestyvät. Pikku hiljaa tällä ”metodilla” ja mielenkiintoisten opintojen myötä alkoi muodostua idea siitä, että yliopistomaailmassa olisi mieluisaa tehdä työtä.”

Esimakua tutkijan työstä antoivat tutkimusavustajan pesti ja opetustehtävät maantieteen tutkimusyksikössä. Tehtävissä oppi monia konkreettisia, akateemisella uralla vaadittavia taitoja.

Eikä muukaan työkokemus hukkaan mennyt. Vielä opintojen aikana Karjalainen teki töitä roudarina ja kuvasi raveja televisioon.

”Joka työstä oppii jotain, ainakin taitoja työskennellä erilaisissa työyhteisöissä. Tällaisesta on hyötyä tutkimustyössä, sillä tutkimusta tehdään usein vaihtuvissa porukoissa, oli kyse sitten artikkeleiden kirjoittamisesta tai tutkijavierailuista muissa yliopistoissa.”

Tutkijan työssä myös aiemmasta retkeilykokemuksesta on ollut etua. Väitöskirjaa tehdessään Karjalainen vietti kaksi kesää Pohjois-Norjan tuntureilla ja kartoitti maaperän muodostumia ja routa-aktiivisuutta vaihtuvien työkavereiden kanssa.

”Kenttätyö on yksi alan parhaista puolista. Ensimmäinen viikko tai pari maastossa voi tuntua retkeilyltä, mutta seuraavat viikot jo kovalta työltä. Ainakin tähänastisissa maantieteellisissä tutkimusasetelmissa työni on vaatinut hyvin paljon liikkumista aamusta iltaan.”

Kaaoksesta selkeyteen

Karjalaisen kiinnostus kylmien alueiden geomorfologiseen toimintaan syttyi gradun aikana. Vuonna 2015 avautui mahdollisuus hakea tohtorikoulutettavaksi Suomen Akatemian rahoittamaan INFRAHAZARD-projektiin.

”Siihen päästyäni ikirouta ja sen sulamisesta aiheutuvat arktisen alueen rakennettuun ympäristöön kohdistuvat uhkat tulivat tutkimuksen keskiöön.”

Väitöstyössään Karjalainen osoitti, että huomattava osa arktisen alueen väestöstä ja infrastruktuurista sijaitsee korkean riskin alueilla, joissa rakennukset, tiet ja luonto ovat vaarassa, ellei tulevaan varauduta.

Vaikka kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen saataisiin pysäytettyä, ilmasto jatkaa lämpenemistään vielä pitkään. Osa sulavan ikiroudan vaikutuksista on täten väistämättömiä, mutta paljon on yhä tehtävissä.

”Pitkällä tähtäimellä tehokkain keino lieventää negatiivisia vaikutuksia on hidastaa ilmaston lämpenemistä. Rakennusteknisillä ratkaisuilla voidaan puolestaan hidastaa ikiroudan sulamista infrastruktuurin alla tai varmistaa sen kestävyys ikiroudan sulaessa.”

Ilmastonmuutos on monimutkainen kokonaisuus. Karjalainen kokee, että kirjallisuuteen tutustuminen ja oman tutkimuksen tekeminen ovat kuitenkin auttaneet häntä muodostamaan kaoottisesta uhkakuvasta selkeämmän käsityksen.

Tässä mielessä tieto ei lisää tuskaa, vaan edesauttaa muutoksiin varautumista. En silti tahdo sanoa, että ilmastonmuutoksen vaikutukset olisivat yhtään vähäpätöisempiä kuin yleisesti esitetään.”

Ihminen sopeutuu

Karjalainen on viihtynyt luonnossa niin kauan, kuin muistaa. Siellä hänen huomionsa kiinnittyy esimerkiksi veden ja jään liikkeistä syntyneisiin maastonmuotoihin, ainutlaatuisiin pintoihin ja jääkauden aikaansaamiin muodostumiin.

”Epäilemättä nämä eivät kaikkien mielestä ole huomionarvoisia, mutta kun muodostumia riittävän pitkään tarkastelee kirjojen sivuilla ja maastossa, niin ne voi nähdä jopa esteettisesti miellyttävinä. Saan silti ehdottomasti iloa myös elävän luonnon ihmeistä.”

Tutkimuskohteekseen Karjalainen on valinnut katoavan luonnonvaran. Ikiroudan on havaittu sulavan paikoin jopa nopeammin kuin aiemmin on ennustettu.

Kaikesta huolimatta Karjalainen on toiveikas.

”Olen optimistinen tulevaisuuden suhteen. Nähtäväksi jää, onnistutaanko ilmastonmuutosta hillitsemään yleisten tavoitteiden mukaisesti mutta uskon, että ihmiskunta kykenee sopeutumaan muutoksiin ja hyvään elämään jatkossakin. Tämän edellytyksenä on mielestäni kuitenkin se, että myös elollisesta luonnosta pidetään huolta.”

Aivan kuten monen muunkin, väitöstyön jälkeen Karjalaisen arki on keskittynyt kotiin kaikkialla riehuvan koronaepidemian takia. Työ kuitenkin jatkuu tutkijana ja opettamisen merkeissä. Toistaiseksi ikiroudassa riittää vielä tutkittavaa moneltakin kantilta.

Minulla ja tutkimustiimillämme on useita tutkimusideoita, joiden parissa haluan jatkaa. Tuntuu siltä, että työ on vasta alussa.”

Kuka?

Olli Karjalainen

» Kotoisin Kajaanista, asuu nykyisin Oulussa.
» Valmistui maisteriksi vuonna 2013 ja tohtoriksi 2020.
» Lukukausi Pietarissa osoitti, että yliopistouralla voi olla myös urbaani ja kansainvälinen puolensa.
» Tutki väitöskirjassaan ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöolosuhteiden vaikutusta ikiroutaan. Jatkaa nyt tutkimus- ja opetustyötä maantieteen tutkimusyksikössä.
» Harrastaa vapaa-ajallaan musiikkia, soittamista, luonnossa liikkumista ja telttailua perheensä kanssa.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

Ei vain ratas koneistossa – Elsi Salovaara kertoo ammatikseen ihmisten tarinoita

Elsi Salovaara vaihtoi alaa kesken opintojensa, eikä päätynytkään opettajaksi. Toimittajan työ oli lapsuuden ystäväkirjoihin kirjattu haave, joka tuli todeksi.

TEKSTI Kerttu Juutilainen

KUVAT Kerttu Juutilainen

“Yhdistän yliopistoon aina sen tuoksun. Se on hirveän kotoinen”, Elsi Salovaara kertoo.   

Kajaanilaissyntyinen Salovaara valmistui yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2008. Hän ehti  historian ja lukuisten sivuaineopintojen ohella toimia myös aktiivisesti ainejärjestössään ja ylioppilaskunnassa.

“Yliopistoajoilta on aivan ihania muistoja”, Salovaara tiivistää kahdentoista vuoden ajanjakson elämästään.

“Ikuisuusopiskelija” toivoo, että myös nykyopiskelijat ehtisivät kokeilla, harrastaa ja toimia yhdistyksissä. Tunnelman muutoksen opiskelijaelämässä hän kertoo itsekin aistineensa.

“Olen tyytyväinen siihen, että minun ei tarvinnut niin vauhdilla edetä. Omalle osalle ei tullut sellaista stressiä tai ahdistusta, mitä monella on nykyään.”

Omista opinvuosistaan Salovaara nimeää antoisimmiksi juuri yhdistys- ja harrastustoiminnan sekä niiden merkeissä tavatut ystävät yli tiedekuntarajojen.

Erityisen ilolla Salovaara muistelee Oulun yliopiston kainuulaista opiskelijayhdistystä, Kaenoa, jota hän oli mukana perustamassa.

“Perustajina saimme tehdä yhdistyksestä juuri sellaisen kuin halusimme.”

Vankaksi luotu perusta ja yhteisöllinen kainuuhenkisyys ovatkin tuoneet Kaenon jo pitkään ikään: 20-vuotiskemuja vietettiin hiljattain Teekkaritalolla.

“Kuin oma lapsi olisi kaksikymppinen, tuntuu hienolta!”

Nykyään Salovaara toimii muun muassa Lions Club Oulun Pokkitörmän sihteerinä sekä Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana.

“Viime aikoina on tuntunut siltä, että paukut on annettu ja yhdistyksiä voisi alkaa karsimaankin. Toisaalta tätäkin olen puhunut jo monta vuotta”, Salovaara naurahtaa.

Ihmisten kohtaaminen kiinnostaa

Varhaisissa uranäkymissään Salovaara oli aikeissa suuntautua opettajaksi. Auskultointivuoden käytännön kokemukset pistivät hänet kuitenkin epäilemään soveltuvuuttaan ja pohtimaan uranäkymiä uusiksi.

Läheinen suhde kirjoittamiseen ja kokemukset Tiiman ainejärjestölehden toimittamisesta herättivät uteliaisuuden toimittajan työtä kohtaan. Alassa kiinnosti sama ihmisläheisyys kuin opettamisessakin.

“Löysin silloin myös vanhoja, ala-asteen ystäväkirjoja. Niihin olin aina kirjoittanut, että isona haluan kirjailijaksi tai toimittajaksi. Ystäväkirjat vahvistivat ajatukseni alanvaihdosta.”

Salovaara vaihtoi suuntaa kesken opintojensa ja hakeutui tiedeviestinnän opintoihin toiveinaan päästä toimittajaksi.

Vuosina 2006–2007 Salovaara sai tilaisuuden kokeilla siipiään toimittajana, kun hän hakeutui Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaksi. Myös tuota ajanjaksoa hän muistelee lämpimästi.

“Niistä ajoista olen onneksi vähän kehittynyt aikatauluissa. Silloin tehtiin aina viimeisenä päivänä viisi juttua, lehti lähetettiin painoon yhdeltätoista illalla”, hän naurahtaa.

Salovaara kertoo itse lukevansa lehtiä laidasta laitaan naistenlehdistä Suomen kuvalehteen, ”kaiken mitä postiluukusta tulee”. Uteliaisuus ilmaisjakeluja kohtaan, rohkaisi Salovaaraa hakeutumaan myös Rauhan Tervehdyksen toimitussihteeriksi vuonna 2007.

“Monet vähän ihmettelivät hakeutumistani Rauhan Tervehdykseen, mutta itse olin aina löytänyt lehdestä kivaa luettavaa.”

Salovaara kertoo nauttivansa työskentelystä pienessä, viiden hengen toimituksessa.

“On saanut jättää omaa käden jälkensä koko porukalla. Ei koe olevansa vain yksi pieni ratas koneistossa, vaan työlläni on merkitys.”

Tulevaisuudessa kirja?

Salovaara pitää vahvuuksinaan toimittajan työssä ulospäinsuuntautuvaa luonnettaan ja kainuulaista rempseyttään. Hän korostaa kuitenkin alalla tarvittavan monenlaisia persoonallisuuksia: kyky kuunnella ja kysyä oikeita kysymyksiä ovat hänen työssään keskeisintä osaamista.

Kirjoittamisen ja toimittajan työn parissa Salovaara kertoo pysyttelevänsä todennäköisesti tulevaisuudessakin.

“En ole keksinyt mitään yhtä mielenkiintoista ammattia. Minusta on hirveän mielenkiintoista lukea lehtiä, muiden ihmisten näkemyksiä, faktaa, elämäntarinoita. Ne ovat aivan elämän suola. Jos sellaista samaa voisi olla antamassa, voisiko parempaa ollakaan?”

 

Kuka?

Elsi Salovaara

» Kotoisin Kajaanista, asuu nykyään Oulussa perheensä kanssa.

» Valmistui vuonna 2008 filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta.

» Opiskeli muun muassa historiaa ja tiedeviestintää.

» Toimi opiskeluaikanaan Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 2006–2007.

» Nykyisin Rauhan Tervehdys -lehden päätoimittaja.

» Haaveilee tulevaisuudessa vuorotteluvapaan pitämisestä, jolloin voisi toteuttaa toisenkin, lapsuuden ystäväkirjoihin kirjoitetun aikeen ja kirjoittaa kirjan.

» Harrastaa lukemista ja erilaisissa järjestöissä toimimista.

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Historia on tietoiseksi tulemisen prosessi, uskoo Matti Johannes Koivu

Muusikko Matti Johannes Koivu lähti etsimään kadonnutta tulevaisuudenuskoaan menneisyydestä. Tuloksena oli kolmen radioesseen sarja, jossa kerrotaan modernin Suomen tarina.

Muuttoliike suuntautuu tavallisesti kohti etelää ja pääkaupunkia – vaikkapa sitä Suomen ensimmäistä rautatielinjaa pitkin, joka avattiin Hämeenlinnan ja Helsingin välille vuonna 1862.

Eikä Oulu ollut ensimmäinen vaihtoehto myöskään hämeenlinnalaistaustaiselle muusikolle Matti Johannes Koivulle.

Hän opiskeli Turun humanistisessa ammattikorkeakoulussa viittomakielen tulkiksi, koska “jonnekin oli pakko hakea” eikä hän ollut päässyt Helsinkiin lukemaan historiaa. Turussa Koivu sai tietää Oulun yliopistossa opetettavasta aate- ja oppihistoriasta, luki pääsykoekirjana ollutta Eric Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aikaa alleviivaten siitä omien sanojensa mukaan ”ehkä 80 prosenttia opiskeluteknisesti hienossa hakuprosessissa” ja pääsi vuonna 2003 sisään. 

Edessä oli muutto vieraaseen kaupunkiin, josta Koivu ei tuntenut ketään tai oikeastaan tiennyt mitään. Yliopistoon hakeutuminen oli kuitenkin Koivulle jokseenkin itsestään selvää. Molemmat vanhemmat olivat suorittaneet korkeakoulututkinnon ja koulutuksen arvostus siirtyi myös isoisän esimerkin kautta.

”Tämä välittyi niin, että koulutuksen, sivistyksen ja historian arvo on tosi korkealla.”

Kadonnutta tulevaisuutta etsimässä

Vuonna 2019 Matti Johannes Koivu on arvostettu muusikko, jonka sooloura käsittää yli vuosikymmenen ajanjakson ja kahdeksan levyä. Viimeisin ilmestyi kuluvan vuoden syyskuussa ja kantaa nimeä Luonnos.

Viime vuosina hän on myös päässyt hyödyntämään historiantutkijan koulutustaan kolmessa radioesseiden sarjassa, jotka ovat edelleen kuunneltavissa Yle Areenassa. Modernin Suomen tarinaa kartoittavat ohjelmat ovat nimeltään Tulevaisuuksien historia, Oikeudenmukaisuuden historia ja Keskeneräisyyden historia.

Ohjelman tekoon innoitti kokemus pysähtyneisyydestä, tulevaisuuden uskon puutteesta, joka vaikutti vaivaavan laajemminkin Koivun sukupolvea. Oli selvitettävä mistä tässä oli kyse.

Ohjelmaa tehdessä selvisi, että Suomen historiassa on ollut kolme ajanjaksoa, 1890-luku, 1960-luku ja 1990-luku, jolloin usko tulevaisuuteen oli voimissaan.

”Tulevaisuus on tietynlaista yhteiskunnan liike-energiaa. Se on sitä, että halutaan parempi elämä. Tulevaisuus on karrikoiden sitä, että on yksinkertaisesti paljon tehtävää”, Koivu sanoo. 

Koivun radioesseissä kerrotaan, kuinka 1890-luvulla tätä energiaa toi fennomaaninen liike, 1960-luvulla tiedostava nuoriso ja 1990-luvulla Nokia ja kansainvälistymisen aalto.

Historiasta apua ahdistukseen

Aikojen kurjuutta valittava millenniaali saa vastaansa maailman steven pinkerit ja hans roslingit, jotka marssittavat komppaniallisen tilastoja todistaakseen, että ennen ei todellakaan ollut paremmin. Materiaalisen hyvinvoinnin keskellä koettavan ahdistuksen yksi syy saattaakin löytyä liian suurista odotuksista.

Koivu kertoo radiosarjassaan, kuinka ”koko maa haluaisi vielä kuulla tarinan kengättömästä pojasta, josta kasvoi valtiomies”. Monen nykyaikuisen tarina voi sen sijaan kulkea omakotitalon lapsesta kerrostaloon vuokralaiseksi.

Edistyksen puute ahdistaa, vaikka reissun olisi saanut taittaa muotikengät jalassaan.

”Yksi tuhannesosa ongelmaa on varmaan tavoitteiden asettamisen vaikeus. Jos lapset kuolevat nälkään, on hirveän helppo asettaa tavoitteeksi se, että lapset ei enää kuolisi nälkään. Nykyään näin selkeiden ja motivoivien tavoitteiden löytäminen on muuttunut vaikeammaksi.”

Koivulle modernin Suomen historiaan tutustuminen oli self-helpiä, josta oli hänelle itselleen paljon apua.

Hänen mukaansa oli mahtavaa ymmärtää, että elämme maailmassa, joka on menneisyyden ihmisten tavoitteiden, suunnitelmien ja unelmien – koskivat ne sitten tasa-arvoa, ihmiskeskeisyyttä tai talouskasvua – lopputulos.

”Historia on tietoiseksi tulemisen prosessi.”

Koivu sanoo, että tulevaisuuden suhteen hänellä ei tällä hetkellä ole ”hanskat jäässä”. Toivoa hän näkee siinä, että pitkään jatkuneen epäpolitisoitumiskehityksen jälkeen nuoret ovat aktivoituneet ilmastolakkoiluun.

Ehkä heissä on sitä liike-energiaa, joka synnyttää tulevaisuuden.

”Kun olin Helsingissä ilmastomielenosoituksessa ja näin Senaatintorin eteen käveleviä lukiolaisia, jotka vaativat systeemin muutosta, niin siitä tuli melkein tippa linssiin. On jumalattoman hienoa, että meillä on 16-vuotiaita, joilla on pokkaa sanoa niin.

 

Kuka?

Matti Johannes Koivu

» Valmistui vuonna 2012 filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan aate- ja oppihistoria. Gradun aihe oli “Naisten vapaaehtoinen uskonnollinen ja kansansivistyksellinen aktiivisuus 1890-luvulta 1910-luvun alkuun Ylikartanon kirjeenvaihdon valossa”.

» Parasta opiskelussa oli innostava henkilökunta. Hän on kiitollinen aate- ja oppihistorian laitokselle myös valmistumisen jälkeen saadusta tuesta apurahahauissa ja radio-esseiden tekemisessä.

» Nykyiseltä ammatiltaan muusikko ja toimittaja. Asuu Helsingissä.

» Unelmoi siitä, että hänen lapsensa saisivat elää hyvän elämän.

» Harrastuksiin kuuluu jalkapalloapuvalmentajana toimiminen.

Jonas Björkbacka

Aate- ja oppihistorian opiskelija, joka haluaisi vain lukea ja saada rahaa siitä.

Lue lisää: