Kategoria: Alumnilta oppia

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”