Kategoria: Työelämä

Keväällä 2008 tilastotieteiden ja kansantaloustieteen opiskelija Anna-Riikka Pitkänen oli tiukan paikan edessä. Yliopistojen tutkintojärjestelmä oli muuttunut kaksiportaiseksi, ja viimeinen mahdollisuus valmistua vanhan mallin mukaan maisteriksi oli kesäkuussa. Takarajaan oli enää kuusi viikkoa.

Pitkänen kaivoi pari vuotta aiemmin harjoittelussa saamansa aineiston esiin ja aloitti gradunsa. Hän on edelleen kiitollinen tilastotieteiden professori Markku Rahialalle, jonka pakeille pääsi ohjattavaksi ”varmaan kolme kertaa viikossa”.

Lopulta gradu valmistui noin viikkoa ennen deadlinea, ja Pitkänen sai onnellisesti maisterintutkintonsa.

”Onneksi tilastotieteellä oli niin vähän opiskelijoita, että henkilökunta ehti auttaa. Ja onneksi lempibaarini Nelivitonen oli juuri sen kevään remontissa, niin ei tullut mitään kiusauksia”, Pitkänen nauraa.

Nyt Anna-Riikka Pitkänen on ollut Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastojen yksikössä töissä kuusi vuotta. Pitkänen vetää työkseen tiimiä, joka kerää tietoja yrityksiltä ja laskee niiden perusteella kuukausittain ilmestyvän tuottajahintaindeksin.

”Työni on minusta mielekästä ja kivaa, koska olen tosi kiinnostunut yhteiskunnasta. Tuntuu hyvältä olla tuottamassa tietoa, jota ilman ei osattaisi kuvata talouden isoja ilmiöitä”, Pitkänen sanoo.

Yliaktuaarin työ on vaihtelevaa: siihen kuuluu varsinaista tilastotuotantoa, tiimin työn koordinoimista sekä yritysten ja yksityishenkilöiden tuottajahintaindeksejä koskeviin kyselyihin vastaamista. Pitkänen on myös mukana kansainvälisessä konsultointiprojektissa, jonka tarkoitus on auttaa kehittämään Kazakstanin tilastovirastoa. Maan talous kasvaa täyttä häkää, ja myös tilastointia halutaan kehittää vauhdilla muiden maiden esimerkkien mukaan.

Pitkänen kokee, että tilastotieteen ja kansantaloustieteen opinnot Oulussa antoivat hänelle hyvän tietopohjan, jonka ansiosta työelämässä on ollut helppo oppia uusia asioita. Myös opiskeluaikana järjestömaailmassa hankituista opeista on ollut hyötyä työelämässä.

Pitkänen oli opiskelijana perustamassa Oulun punavihreät opiskelijat -yhdistystä, toimi sen puheenjohtajana ja istui yhden kauden Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajistossakin. Myös Sigma-killan tapahtumat tulivat tutuiksi.

”Järjestössä oppi, miten pidetään kokous, koordinoidaan tapahtuma ja ennen kaikkea tehdään asioita erilaisten ihmisten kanssa. Olen nostanut järjestötaustani esille myös työhaastatteluissa, koska se kertoo minusta ja siitä, että olen oikeasti kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä.”

”Itseään kannattaa kuunnella”

Anna-Riikka Pitkäsen polku valmistumisesta unelmatyöhön ei ollut ihan suora. Valmistuttuaan Pitkänen lähti ensin Helsinkiin, missä hän työskenteli vuoden Kelan ATK-suunnittelijana.

”Töissä oli tosi kivaa ja mukava porukka, mutta kaipasin takaisin Ouluun. Niinpä lähdin Ouluun ja menin töihin pankkiin. Se taas ei ollut palkitsevaa, koska koin vain myyväni ihmisille palveluita, joita he eivät tarvinneet.”

Pitkänen oli keskustellut rahoituksesta väitöstutkimukselle, ja vaihtoi pankkimaailman OYSin psykiatrisen tutkimuspoliklinikan keräämiin aineistoihin. Tarkoitus oli tutkia tilastollisin menetelmin vaikeita mielenterveyden häiriöitä. Tutkimusaineisto koostui vakavista psyykkisistä sairauksista kärsivien ihmisten potilaskertomuksista. Pian Pitkäsestä alkoi tuntua, ettei aineistoa tehnyt mieli klikata aamulla auki.

”Tilastotieteilijän opinnot eivät sinänsä valmenna olemaan tekemisissä rankkojen asioiden kanssa. En jaksanut työstää aineistoa kuin muutaman kuukauden. Tajusin, että on parempi vaihtaa työpaikkaa, ja hain töitä Tilastokeskukselta.”

Vaikka Pitkänen koki tutkimusaiheen tärkeäksi ja projektin jättäminen kesken harmitti, se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Hän sanookin urapolkuaan etsiville, että itseään kannattaa kuunnella, jos jokin työpaikka ei tunnu hyvältä. Ensimmäisen työsuhteen jääminen lyhyeksi ei ole pahinta, mitä voi tapahtua.

”Työ on kuitenkin iso osa elämää, joten työpaikalle pitäisi olla kiva mennä aamuisin”, Pitkänen kiteyttää.

Kempeleen lukiossa Kemiaa ja pääosin lyhyttä matematiikkaa vuodesta 2010 opettanut Marjo Weissenfelt kertoo pitävänsä työn vaihtelevuudesta.

Jokainen päivä on erilainen, kurssit ja oppilaat vaihtuvat ja kemian opetuksen työt vaihtelevat. Myös mukavat työkaverit ja työyhteisö saavat kiitosta.

Omassa opetuksessaan Weissenfeltiä kiehtoo uusien näkökulmien, menetelmien tai töiden etsiminen kemiassa, ja niiden kokeileminen yhdessä oppilaiden kanssa. Weissenfeltiä ilahduttavat motivoituneet oppilaat.

”On mukava nähdä oikeasti kemiasta tai matematiikasta kiinnostuneita oppilaita.”

Weissenfeltille oli lukiosta valmistumisen jälkeen selvää lähteä opiskelemaan Ouluun. Hän kertoo innostuneensa kemiasta jo yläasteella.

”Opiskelu ei ollut pelkkää teoriaa, sillä yläkoulussa kemian tunneilla sai tehdä kokeellisia töitä ja työskennellä enemmän käsillä tehden kuin muilla tunneilla.”

Enemmän käytäntöä yliopistoon

Opiskeluaikoja Weissenfelt muistelee lämmöllä. 18-vuotiaana Kajaanista Ouluun muuttanut Weissenfelt kulutti viikot viettäen opiskelijaelämää, ja viikonloppuisin hän palasi kotiin Kajaaniin.

Weissenfelt kertoo opintojen ohjauksen olleen hänen opiskeluaikanaan erilaista kuin nykyään.

”Silloin ei ollut niin paljon ohjausta. Itse piti ottaa asioista selvää ja opetella niitä kantapään kautta.”

Weissenfelt ei aluksi keksi mitään, mitä olisi tehnyt toisin opiskeluaikana.

”Olisin voinut lähteä vaihtoon, mikä harmittaa ehkä kaikkein eniten. Silloin ei ollut rohkeutta lähteä, ja nyt kun olisi, ei perheellisenä pysty yksin lähtemään reppureissaamaan ja näkemään maailmaa.”

Weissenfelt on ollut kemiasta kiinnostunut tutkijan lailla. Hän kertoo haahuilleensa aluksi, ja huomanneensa jossain vaiheessa hakevansa pedagogisia opintoja sivuaineeksi. Weissenfelt on tyytyväinen sivuainevalintaansa, sillä se vei hänet sinne, missä hän nyt on.

Yliopisto-opinnot Weissenfelt näkee hyödyllisinä ja kasvattavina.

”Antoisin vuosi opiskelujen kannalta oli vuosi, jolloin tein opetusharjoittelut. Opetusharjoittelussa oli paljon käytännönläheistä harjoittelua, suunnittelin esimerkiksi yhden kemian kurssin toisen opiskelijan kanssa ja seurasimme toisten opetuskertoja.”

Parannettavaakin Weissenfelt löytää teoriapainoitteisista opinnoista, ja hän toivoo, että suorittaessaan opetusharjoittelua olisi ollut enemmän käytännön opetusta ja vähemmän luentoja.

Näytteiden käsittelijästä opettajaksi

Ennen valmistumistaan kemian aineenopettajaksi Weissenfelt ehti työskennellä muun muassa Mobimatic Oy:llä tuotannon työntekijänä. Weissenfelt vitsailee olleensa Mobimaticilla ”johtotehtävissä”, sillä työnkuvaan kuului esimerkiksi erilaisten kaapeleiden ja joskus myös erilaisten kytkentöjen tekeminen.

”Johdottaminen oli pikkutarkkaa näpertämistä, ja varsinaista aivot narikkaan hommaa”, Weissenfelt naureskelee.

Weissenfeltin ensimmäinen oman alan työ oli Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen laboratoriossa, missä hän määritti järvikunnostuskohteiden fosforiadsorptioisotermejä sekä pääsi myös reissaamaan Kuusamoon näytteidenottoa varten.

Opetusharjoittelu osoitti Weissenfeltille hänen haluavan pelkästään kemian aineenopettajaksi. Opettaminen on hänelle luontevaa ja osa hänen perusluonnettaan. Niinpä hän ei hankkinut kemistin pätevyyttä.

Weissenfelt teki myös jonkin verran aineenopettajan sijaisuuksia Oulun ympäristökunnissa ennen valmistumistaan. Nykyinen työ tärppäsi hakemalla.

”Valmistuttuani keväällä 2010 hain töitä ympäri Suomen. Hain 30 paikkaan, ja sitten Kempeleestä sain töitä samana syksynä. Olisin päässyt myös etelään töihin, ja eräs rehtori taisi suuttua minulle, kun olin jo saanut töitä muualta”, hän naurahtaa.

Kuusi vuotta yhdessä paikassa on kuin lottovoitto nykypäivänä, sillä opettajia valmistuu koko ajan, ja heille on heikosti töitä tarjolla. Weissenfelt onkin erittäin onnellinen saadessaan olla töissä nykyisessä työpaikassaan.