Luovuutta laatikossa

Lukemisen ja kirjoittamisen parissa kasvanut Jukka Ahola oli helpottunut keksiessään, mitä hän haluaa tehdä työkseen.

Useimpien humanistien sivuainevalinnat luovat polun työelämään ja niillä voi erikoistua hyvin moneen alaan.

Englantilaisesta filologiasta keväällä 2012 valmistunut Jukka Ahola työskentelee copywriterina, eli tekstisuunnittelijana Polar Electrolla. Sitä ennen hän työskenteli mainostoimistossa.

Yliopistoon tullessaan Aholalla ei vielä ollut päämäärää työelämän suhteen. Tai oli sen verran, että hän halusi työskennellä kirjoittamisen parissa ehkä kirjailijana tai käsikirjoittajana. Helpotus oli, kun hän törmäsi copywriterin ammattiin.

”Copywriteriksi päädyin siten, että luin Suomen kielen opiskelijoiden Täppä-lehdestä, mihin alumnit olivat päätyneet töihin ja mihin suomen kielestä voi päätyä. Siellä oli copywriter ja aloituspalkat vieressä. Ajattelin, että meikä voisi alkaa copywriteriksi, koska siinä maksetaan luovuudesta.”

Se kuulosti Aholan korvaan unelmalta, ja hän lähti ohjautumaan kohti tekstisuunnittelijan ammattia: haki eri mainostoimistoihin töihin ja teki freelancerina pieniä töitä, jotta sai käsitystä ammatista.

”Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää alasta, jolle haluaa: millaista se on ja mitä siellä vaaditaan. Ja hankkia työkokemusta”, Ahola neuvoo.

Opiskeluihin Aholan oivallus vaikutti siten, että hän otti sivuaineeksi suomen kielen lisäksi markkinoinnin. Hän kutsuu sitä taloustieteiden pehmeäksi puoleksi.

”Se sopi hyvin humanismin jatkeeksi.”

Spontaaniutta ikävä

Ahola kokee oman yliopistoaikansa työkalujen oppimisena. Hän keräsi työkalupakkiinsa kielten työkalut eli suomen ja englannin.

”Toinen mitä yliopisto opetti, ja mikä jälkeenpäin kuulostaa kliseeltä, oli tiedon käsittely ja tiedon omaksuminen sekä se, että tietoa pystyi tuottamaan niin, että joku muukin saattoi ymmärtää sen.”

Opiskelu yliopistossa kasvatti myös ihmisenä, sosiaalisena eläimenä.

”Ryhmätyöt ja teatteriharrastus opettivat ryhmässä toimimista. Kaikki elämänkokemukset yliopistoaikana opettivat, kasvattivat ihmisenä ja veivät eteenpäin, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.”

Aholaa harmittaa, että opiskelijat halutaan yliopistosta nykyään mahdollisimman nopeasti pois.

”Kuka sinne työelämään niin kiireesti haluaa? Hyvällä muistelen opiskeluaikoja, spontaaniutta ja nuoruutta.”

Markkinointitekstien parissa työskentelevä Ahola on aina elänyt kirjoitusten ja kirjoittamisen maailmassa. Nuorena hän vietti kesät lukien ja alkoi kirjoittaa novelleja 12-vuotiaana. Hän voitti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailun vuonna 2010 ja J. H. Erkon novellikilpailun vuonna 2012. Voittoja edelsi monta yritystä eri kirjoituskilpailuissa.

”Se oli asioiden kokeilemista ennen kuin voitin. Sata kertaa hävisin ja sitten voitin. Siten löysin avaimen moneen asiaan.”

Edelleen novelleja kirjoittava Ahola pitää markkinointia yhtä lailla luovana.

”Mielestäni markkinointi ja kaunokirjallisuus  eivät ole kovin kaukana toisistaan, vaan yllättävän lähellä. Markkinointi on luovuutta laatikossa. Siinä on tietty pyrkimys ja voi olla hyvinkin haastavaa ja luovaa sekä palkitsevaa keksiä se ratkaisu.”

Markkinoinnin ja kaunokirjallisuuden ero on Aholan mielestä tunneskaalan laajuus. Markkinoissa on käytettävissä vähemmän tunteita.

”Ei saa kauheasti loukata ketään. Jos loukataan, se tehdään laskelmoidusti. Ylipäänsä tylpät tunteet jäävät pois, ja markkinoinnissa on vain kirkkaita värejä. Kaunokirjallisuus laajentaa sitä tunneskaalaa syvemmälle ja pidemmälle. Markkinoinnin parissa työskentely näkyy omissa kaunokirjallisissa teksteissäni niin, että siellä mennään harmaan eri sävyissä.”

Kuka?

» Jukka Ahola

» Valmistunut vuonna 2012 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan englantilainen filologia.

» Yliopisto-opinnoissa parasta oli spontaani yhteisöllisyys, kaverit ja yhdessä tekeminen. ”Minä päivänä tahansa saattoi keksiä jotain uutta tekemistä porukalla ja heittäytyä hetkeen.”

» Haastavinta opiskeluissa oli aloittaminen ja oman yhteisön luominen. ”Kun se oli luotu, kaikki oli helpompaa.”

» Ensimmäinen oman alan työ oli copywriter oululaisessa mainostoimisto Siberiassa. Työskenteli opiskeluiden ohessa tutkimusassistenttina Oulun yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa.

» Englantilaisen filologian pro gradu -tutkielma käsitteli elokuvadialogia ja sitä mitä tapahtuu elokuvakäsikirjoituksen ja lopputuotteen välissä.

» Töissä copywriterinä Polar Electrolla Kempeleessä.

» Unelmoi, että saisi nukkua pitkään maanantaisin.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Arkeologi löysi itsestään viestijän

Instagram ja Facebook eivät perinteisesti kuulu arkeologin työkalupakkiin, mutta sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula yhdistää työssään sujuvasti museoalan ja viestinnän viimeisimmät trendit.

Oulun museo- ja tiedekeskus luupin sosiaalisessa mediassa seikkailee punatukkainen piirroshahmo Lulu, joka kertoo ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista. Lulun takaa löytyy niin ikään punatukkainen sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula.

Harjula vastaa Tiedekeskus Tietomaan, Oulun taidemuseon, Kierikkikeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan museon ja Turkansaaren ulkomuseon yhteisten sosiaalisen median kanavien sisällön tuotannosta ja suunnittelusta. Työpäivät ovat varsin vaihtelevia, sillä hän saattaa vierailla kahdessa tai kolmessakin kohteessa päivän aikana. Sosiaalinen media on vietävä sinne missä tapahtuu.

”Museoilla on edelleen korkeakulttuurin leima, mutta somen avulla voi madaltaa ihmisten kynnystä tutustua eri kohteisiin. Museot taipuvat someen oikein mainiosti, enkä keksi mikä ala ei taipuisi”, Harjula pohtii.

Viestinnän tehtävät eivät olleet Harjulan suunnitelmissa vielä lukioikäisenä, sillä hänestä piti tulla tutkija. Historiasta kiinnostunut ylioppilas valitsi pääaineekseen yleisen arkeologian Oulun yliopistossa, koska ”siinä pääsi ulos tekemään”. Harjoittelujaksot arkeologisilla kaivauksilla veivät kirjaimellisesti esihistorian äärelle.

Valmistumisen jälkeen hän päätyi kuitenkin jatko-opintojen sijaan Tiedeviestinnän maisteriohjelma Tiemaan.

”Alle parikymppisenä urasuunnittelu oli vaikeaa, ja vasta arkeologian opintojen aikana opin tuntemaan itseni paremmin. Tiema puolestaan oli hyvin käytännönläheinen ja sen ansiosta olen ennen kaikkea viestijä. Koulutus muutti identiteettini”, Harjula kertoo.

Työpaikkana some

Yliopisto-opintojen jälkeen Harjula on työskennellyt viestinnän suunnitteluprojekteissa Oulun ammattikorkeakoulussa ja Oulun kaupungilla. Tälläkin hetkellä hän vastaa Luupin verkkosivu-uudistuksesta sosiaalisen median suunnittelun ohella.

Nykyistä työtään Harjula kuvaa lottovoitoksi, sillä hän voi hyödyntää sekä viestinnän osaamistaan että museoympäristön tuntemustaan. Sosiaalinen media vaatii kuitenkin jatkuvaa kouluttautumista ja Harjula pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi lukemalla blogeja. Työssään hän myös valokuvaa ja tekee videoita.

Työn monipuolisuudesta huolimatta hän pitää itseään ennen kaikkea sisällöntuottajana ja tarinoiden kertojana.

”On paljon koulutuksia, joissa kerrotaan, miten käyttää jotain sosiaalisen median sovellusta. Minusta tärkeämpää on ymmärtää somen merkitys brändin rakentamisessa. On eri asia käyttää sosiaalisen median kanavia yksityishenkilönä kuin yrityksenä”, Harjula avaa somen roolia viestinnässä.

Omaakin some-profiilia kannattaa miettiä, etenkin jos aikoo viestintäalalle töihin.

”Myönteinen jälki somessa antaa myös työnantajalle aktiivisen kuvan ja mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen esimerkiksi lisäämällä ansioluetteloon linkin omaan profiiliin”, Harjula vinkkaa.

Yliopisto kaipaa luovuutta

Työelämässä Harjula on löytänyt oman tapansa katsoa viestintää. Hän rakastaa isojen kokonaisuuksien ja strategioiden hahmottelua, mutta välillä somessa saa hullutellakin. Uusia ideoita kehitellään koko työyhteisön voimin. Rohkeus ja mahdollisuus osallistua vetoavat myös yleisöön.

Harjulan mielestä yliopistossakin pitäisi kannustaa luovuuteen enemmän.

”Resurssit ovat joka paikassa tiukalla, mutta aina voi jättää jotain muuta tekemättä. Luovuudesta ei saa tinkiä.”

Omalla urapolullaan Harjula näkee olleen hyötyä etenkin siitä, että hän on uskaltanut tarttua tilaisuuksiin. Esimerkiksi hänen ensimmäinen julkaistu lehtijuttunsa oli kahden aukeaman artikkeli sotakoirien historiasta.

”Olisi sitä ehkä vähän lyhyemmälläkin jutulla voinut aloittaa”, hän nauraa.

Kaiken kaikkiaan Harjula on tyytyväinen opintojensa tarjoamaan osaamiseen. Humanistisessa koulutuksessa hän arvostaa etenkin yleissivistystä, jonka ansiosta hän muun muassa osaa puhua pohjoissaamea ja tuntee intiaanien skalpeeraustavat.

Lisääkin Harjula voisi vielä opiskella. Hänen haaveenaan ovat valokuvauksen tai graafisen alan opinnot. Ja on ovi tutkijanurallekin auki, siitä pitää huolen tällä hetkellä tauolla oleva väitöskirjaprojekti eläinkulttuurista yhteiskunnallisen murroksen kuvastajana.

”Suomessa vakityö on ihanne, mutta minusta ei saa liikaa urautua tiettyyn asiaan. Työ on jatkuvasti muuttuvaa, ja niin on myös oma identiteetti”, hän summaa.

Kuka?

» Valmistunut vuonna 2006 filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen arkeologia. Opiskeli sivuaineinaan museologiaa, taidehistoriaa, klassista arkeologiaa sekä saamea ja pohjoisia kulttuureja. Vuonna 2009 valmistui Tiedeviestinnän maisteriohjelmasta.
» Yliopisto-opinnoissa parasta olivat luennot, joilla sai paitsi tietoa, myös inspiroitui ja oppi itsestään.
» Haastavinta opiskelussa olivat pitkät englanniksi kirjoitetut teokset.
» Ensimmäinen oman alan työ työ oli freelance-toimittaja ja -valokuvaaja. Freelancerina työskentely lähti helposti käyntiin, mutta ei tuntunut omalta jutulta.
» Yleisen arkeologian pro gradu -tutkielma käsitteli saamelaisia noitahautoja. Tieman pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Kierikkikeskuksen lehdistökuvaa. Ollut Kierikkikeskuksessa myös harjoittelussa opiskeluaikoinaan.
» Töissä Oulun museo- ja tiedekeskus Luupissa sosiaalisen median asiantuntijana.
» Unelmoi, että saisi remontin valmiiksi ja voisi olla omavarainen oman kasvimaan avulla.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Uraa on turha suunnitella

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Päivi Vatka pitää projektipesteistä eikä välitä tietää, onko samalla alalla vielä kymmenen vuoden päästä. Nykyhetkeensä maahanmuuttajien kotoutumishankkeen parissa hän on silti tyytyväinen – vaikka tietää, että olisi voinut valita reittinsä myös toisin.

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”

Kuka?
Päivi Vatka

» Valmistunut vuonna 2009  filosofian maisteriksi kulttuuriantropologian pääaineesta. Opiskeli Oulussa sivuaineenaan monikulttuurisuusopinnot ja Helsingin yliopistossa Afrikan tutkimusta, uskontotiedettä, kehitysmaatutkimusta ja arkeologiaa.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli vapaus valita itselle mielenkiintoisia kursseja yli tiedekuntarajojen.
» Haastavinta opiskeluissa oli itsenäisyyden kääntöpuoli: opiskelu oli välillä yksinäistä puurtamista. Yliopisto-opiskelijalla ei ole yhtä luokkaa tai ryhmää, jossa opintoja suoritettaisiin samaan tahtiin muiden kanssa.
» Ensimmäinen oman alan työ oli projektiohjaajana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Ulrik-hankkeessa. Siinä Rikosuhripäivystys-palvelua kehitettiin niin, että ulkomaalaistaustaiset rikoksen uhrit löytäisivät palvelun ja kynnys avun ja tuen hakemiselle madaltuisi. Pro gradu -tutkielma käsitteli oululaisten maahanmuuttajanuorten sosiaalista identiteettiä.
» Töissä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Kotona Suomessa -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekevien asiantuntemusta ja osaamista. Tavoitteena olisi tehdä kotouttamispalveluista tasalaatuiset ja yhteneväiset koko maassa.
» Unelmoi päivän pidentymisestä ja aurinkoisen ajan lisääntymisestä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Vesipuhveleita ja kielimuureja viidakkokoulussa

Kyl-mä. Hytisen näyttävästi ja osoitan karttapallosta Suomea. Kolmekymmentä pientä silmäparia tuijottaa elehtimistäni ymmällään. Luokan ainoa tuuletin huokailee laiskasti paljaita varpaitani vasten ja hikoilen tropiikin kuumuuden ja lievän pakokauhun vallassa. Keskittymiseni herpaantuessa etupulpetin pojat päättävät uhmata kielimuuria hyppäämällä ensimmäisen kerroksen luokan ikkunasta ulos. Koulun jalkapallokentällä laiduntava vesipuhveli luo minuun hiukan alentuvan katseen komentaessani Sateenkaarta ja Pannukakkua […]

TEKSTI Roosa Veijola

KUVAT Roosa Veijola

Kyl-mä. Hytisen näyttävästi ja osoitan karttapallosta Suomea. Kolmekymmentä pientä silmäparia tuijottaa elehtimistäni ymmällään. Luokan ainoa tuuletin huokailee laiskasti paljaita varpaitani vasten ja hikoilen tropiikin kuumuuden ja lievän pakokauhun vallassa. Keskittymiseni herpaantuessa etupulpetin pojat päättävät uhmata kielimuuria hyppäämällä ensimmäisen kerroksen luokan ikkunasta ulos. Koulun jalkapallokentällä laiduntava vesipuhveli luo minuun hiukan alentuvan katseen komentaessani Sateenkaarta ja Pannukakkua sisälle vajavaisen thain kielen taitoni avulla. Ensimmäisen tunnin aikana minulle alkaa selvitä koulun kyseenalaisten turvallisuusjärjestelyjen lisäksi myös oppilaiden mielenkiintoinen tapa valita itse englanninkieliset nimensä.

On ensimmäinen työpäiväni englanninopettajana thaimaalaisessa alakoulussa ja tunnen hetken itsekin vastustamatonta halua karata ikkunasta. Olen päätynyt opetusharjoitteluun Koh Phanganin saarelle hongkongilaisesta markkinointifirmasta uuvuttuani 15-tuntisiin työpäiviin. Tapeltuani kiinankielisen Excelinin kanssa neljän kuukauden ajan päätös irrottautua oravanpyörästä syntyy nopeasti ja jo muutaman viikon kuluttua maisemat ovat vaihtuneet taivaita kurkottelevista pilvenpiirtäjistä valkoisiin rantoihin ja bungaloweihin. Uusi kotini ei muistuta juurikaan turistien suosimaa Phuketia: paikallisen viidakkokylän rauhaa rikkovat vain länsimaalaiset henkiset etsijät, jotka ovat tulleet hakemaan saaren lukuisista jooga- ja detox-keskuksista uutta suuntaa elämälleen.

Ensimmäisten päivien jälkeen saaren rento tunnelma alkaa vähitellen sulattaa työstressiäni pois. Aloitettuani päiväni joogasalin lattialla hengitellen ja nautittuani päivän ensimmäisen kookospähkinäni riippumatossa loikoillen suhtaudun zenmäisen tyynesti ympärilläni avautuvaan kaaokseen. Jahtaan neljäntoista kiljuvan oppilaan kanssa torakoita ulos luokasta ja palaan takaisin kieliopin pariin. Hongkongista ostamani Frozen-tarrat paljastuvat yllättävän käyväksi valuutaksi yhteisen kielen puuttuessa, kun jahtaan ikkunoista karkailevia ekaluokkalaisia. Kierrän kielimuuria musiikin avulla: YouTube-karaoken kautta lauletut thain- ja englanninkieliset Disney-laulut herättävät molemminpuolista innostusta.

Kuria ja rentoutta

Thaimaalainen koulujärjestelmä paljastuu kiehtovaksi sekoitukseksi sotilaallisen tiukkaa kuria ja välinpitämättömyyden rajaa hipovaa rentoutta, jota suomalaisessa koulumaailmassa tuskin voisi kuvitella. Oppilaat ovat omatoimisia; he tiskaavat lounaan päätteeksi omat astiansa ulkona paahtavan auringon alla ja lakaisevat luokkien lattiat aina tuntien alussa. Lounaan jälkeen opettajat kiertävät tarkastamassa partiopuvuissa jonottavien oppilaiden sormenaluset ja hampaat. Huolimattomasta harjauksesta saa rangaistukseksi karttakepistä sormille ja viisi minuuttia X-hyppyjä koko koulun paheksuvan katseen alla.

Vaeltelutaipumuksesta huolimatta oppilaat kohtelevat opettajia valtavalla kunnioituksella, mikä tuntuu suomalaiseen tasa-arvoiseen koulumaailmaan tottuneesta hieman vieraalta. Töihin tullessa koko koulu tervehtii meitä kumartamalla kädet yhteen liitettyinä, mutta erityisesti nuorimmat oppilaat karistavat juhlallisuudet pian harteiltaan ja juoksevat halaamaan. Kunnioituksen tunne ei ylety vain kouluympäristöön, vaan myös koko ympäröivään yhteisöön. Opettajan arvostettu asema Thaimaassa näkyy myös phanganilaisen kylän arjessa: manikyyrini tekijä harjaa kynnenalukseni juuriharjalla erityisen hartaasti tunnistaessaan minut tyttärensä opettajaksi ja ravintoloissakin vastaanotto on juhlallisen kunnioittavaa, sillä useimpien oppilaidemme vanhemmat työskentelevät matkailu- ja ravintola-alalla.

Päivittäisten juhlallisten rituaalien vastakohtana rennon kaoottinen kouluarki tarjoaa jatkuvia yllätyksiä. Savun tullessa sisään kolmannen luokan avoimista ikkunoista oppilaat jatkavat tyynesti tehtäviään, vaikka muutaman kymmenen metrin päässä koulun henkilökunta polttaa vanhoja huonekaluja ja koulukirjoja valtavassa kokossa, jonka ympärillä juoksee iloisesti alaston pikkupoika. Luokkaretken kuljetusongelmatkin ratkeavat kätevästi sullomalla koko luokka opettajan avolavalle.

Viimeisenä päivänä koulun kaikki oppilaat jonottavat päästäkseen polvistumaan minun ja kahden kollegani eteen ja itkevät polviamme vasten. Tunnen omienkin silmieni kastuvan. Kuuden viikon aikana olen kokenut ja todistanut onnistumisen iloa, kuullut saman tervetulo- ja hyvästelylaulun satoja kertoja niin luokassa kuin paikallisessa R-kioskissakin, lahjonut oppilaita tarroilla ja tanssinut poronsarvet päässä joulumusiikin tahdissa nauravien lasten kanssa. Suurimpana tuliaisena vien silti lämmön, joka ei johdu pelkästään luokkahuoneiden puuttuvasta ilmastoinnista, vaan jokaisesta kohtaamisesta paikallisten oppilaiden kanssa yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta.

Roosan 6 syytä, miksi harjoittelu ulkomailla kannattaa

» Käytännön kokemus oman alan töistä kertyy.

» Ulkomaanharjoittelun kautta pääsee tutustumaan paikallisen kulttuurin lisäksi myös vieraaseen työkulttuuriin.

» Luottamus omiin kykyihin kasvaa, kun selviää vieraassa työympäristössä.

» Kielitaito ja erityisesti työhön liittyvä sanasto kehittyy.

» Työnantajat arvostavat kansainvälistä työkokemusta.

» Mahdollisuus luoda kansainvälisiä verkostoja.

Jos harjoittelu opiskeluaikana ja ulkomailla kiinnostaa, kannattaa tutustua Oulun yliopiston harjoittelusivuihin.

 

Roosa Veijola

Myöhemmän vaiheen historian opiskelija, joka lääkitsee kroonista matkakuumettaan viettämällä matkalaukkuelämää Oulun ja Hongkongin välillä. Instagram: @roosiejemina.

Lue lisää:

Uusittu Tellus madaltamaan kynnystä yhteistyöhön

Kirjaston siirryttyä Pegasukseen Telluksesta on remontoitu monipuolinen ja nykyaikainen oppimisen, yhteistyön ja yrittäjyyden keskus.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Minna Koivunen

TellUs Innovation Arena kuulostaa mahtipontiselta ja siltä, että sinne tulijoiden pitäisi olla täynnä hienoja ja hohdokkaita innovaatioita. Mutta ei sentään. Tellusta suunnittelemassa ja toteuttamassa olleet markkinoinnin maisteriopiskelija Kaisa Pappila ja ympäristötekniikan opiskelija Simo Kekäläinen kertovat, että Tellukseen kaikki ovat tervetulleita opiskelemaan, työstämään omia projektejaan, rentoutumaan ja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin.

“Tila mahdollistaa matalan kynnyksen tutustua toisiin opiskelijoihin, tutkijoihin ja yrittäjiin  ja kannustaa siihen”, Kaisa Pappila sanoo.

“Oman osaamisen esiin tuominen ja yliopistoyhteisön yhteen tuominen. Täällä sinulla on lupa toteuttaa itseäsi ja voit oikeasti ottaa rennosti”, Simo Kekäläinen luonnehtii Telluksen tarkoitusta ja mahdollisuuksia.

Pappila uskoo siihen, että täällä opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja muihin kävijöihin.

“Kun tilan teema tiedossa, että täällä verkostoidutaan ja täällä voi jutella kenelle vain, mitä tukee tänne suunniteltu ohjelma, on matalampi kynnys kuin ruokalassa mennä vieraiden pöytään. Täällä kaikilla on tiedossa, että verkostoitumiseen kannustetaan”, Pappila sanoo.

Henkilökuntaa kahvilan työvuoroissa

Remontoidussa Telluksessa on opiskelu- ja ryhmätyötilojen lisäksi erilaisia mahdollisuuksia tapahtumien järjestämiseen. Ensimmäisenä vuorossa on avoimien ovien päivä tiistaina 19. tammikuuta. Luvassa on muun muassa Innovaatiokeskusten Centre for Environment and Energy ja  Centre for Health and Technology, tutkimuspalveluiden ja FabLab-toiminnan sekä Demolan ja Avanto Acceleratorin  esittelyjä, e-kandi-info ja CV-klinikka, jossa voi otattaa itsestään ammattimaisen valokuvan CV:tä varten.

Jatkossa Telluksessa on tarkoitus järjestää esimerkiksi gradujen esittelyjä ja yritysideoiden pitchausta. Pappila ja Kekäläinen korostavat, että kuka tahansa voi järjestää tapahtumia Telluksessa.

“Jos olet hyvä neulomaan ja haluat pitää kurssin toisille siitä, miten neuloa lapaset, tervetuloa”, Kekäläinen toteaa.

Kaksikon toiveissa on tuoda yliopiston johtoa ja henkilöstöä lähemmäs opiskelijoita ja madaltaa opiskelijoiden kynnystä ottaa yhteyttä esimerkiksi tutkijoihin. Sen vuoksi Tellus Cafe Lavazzaan on suunniteltu yliopiston työntekijöille parin tunnin kahvilatyövuoroja muutamana päivänä viikossa. He tarjoilisivat kahvia ja juttelisivat ihmisille.

“Heiltä saisi kysyä mitä vaan ja keskustella”, Pappila selittää.

Telluksen hankejohtaja Johanna Bluemink kertoo, että yliopiston johtoakin tullaan näkemään tulevan vuoden aikana kahvilavuorossa.

Demola kaipaa yliopisto-opiskelijoita

Yritysten ja yrittäjyyteen kannustavien opintojaksojen kuten Demolan ja Avanto Acceleratorin on mahdollista näkyä Telluksessa. Etenkin Demola tarvitsisi lisää tunnettavuutta yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.

“Demola on ollut parasta poikkitieteellisyyttä minulle. Yrittäjyys-sana karkoittaa osan ihmisistä, mutta siellä oli esimerkiksi projekti, miten kulttuurimaantiedettä saataisiin saamelaisalueille ja psykologiassa miten yökastelua saataisiin lapsilla vähennettyä”, Kekäläinen kertoo.

“Monet yliopisto-opiskelijat ehkä ajattelevat, että pitää olla kauppatieteiden opiskelija, jotta voi mennä Demolaan, mutta ei missään nimessä. Hyviä ratkaisuja ei saada aikaan, jos pelkät markkinoinnin opiskelijat yrittävät niitä keksiä”, Pappila jatkaa.

“Juuri tuossa psykologiaprojektissa ei ollut ketään siltä alalta, ja he harmittelivat, että olisi pitänyt olla”, Kekäläinen lisää.

Tellusta aiotaan kehittää sen auettua. Parhaillaan Tellus-tiimi kaipaa opiskelijoiden ja henkilökunnan ajatuksia siitä, mitä kaikkea Telluksessa haluttaisiin kokea ja järjestää.

“Toivomme, että opiskelijat ja henkilökunta ovat kehittämässä tätä jatkuvasti. Tämän ei ole tarkoitus pysyä samanlaisena”, Kekäläinen.

Johanna Bluemink kertoo, että kun keskustassa olevaa Business Kitcheniä suunniteltiin ja se avattiin, kaikki ei ollut tarkasti tiedossa. Ihmiset ovat kuitenkin sinne löytäneet hyvin ja paikka on kehittynyt käyttäjiensä mukaan. Näin uskotaan käyvän Telluksessakin.

Oulun ylioppilaslehti 2016
Telluksen metsässä on runsaasti tilaa ryhmätyöskentelylle ja itsenäiselle opiskelulle.

Yliopistolle töihin Demolasta

Markkinoinnin maisteriopiskelija Kaisa Pappila ja kauppatieteiden maisteri, ympäristötieteiden diplomi-insinööriksi opiskeleva Simo Kekäläinen aloittivat viime syksynä Demolassa. He pääsivät mukaan Centre for Environment and Energyn arktisen osaamisen esille tuomiseen liittyvään projektiin. Demolan palautetilaisuudessa projektien esittelyitä  oli kuuntelemassa Johanna Bluemink, joka kiinnostui Pappilan ja Kekäläisen ideoista.

Heidän projektin ideana on rakentaa Snohroom, joka olisi showroom arktiselle tutkimukselle ja yrittämiselle. Suunnitelmissa oli virtuaalinen tila, verkkosivu, mutta Blueminkin kanssa he alkoivat pohtimaan, josko Snowroom voisikin olla fyysinen tila ja tulisi Tellukseen.

“Meidän Snowroomin visio menee hyvin yksiin Telluksen vision kanssa, koska tämä on myös verkostoitumistila. Snowroomissa meillä on ideana saada ihmiset tekemään yhteistyötä.”

Telluksen hankejohtajana työskentelevä Bluemink kiinnostui kaksikosta ja tarjosi heille paikkaa Tellus-projektista. Siispä Pappila ja Kekäläinen ovat työskennelleet opiskelujen ohella Telluksen parissa marraskuusta tammikuun loppuun.

“Minua viehätti Telluksen ajatus. Minusta olisi mukava nähdä muita yliopistolaisia, mutta he ovat vaikeasti tavoitettavissa. Telluksen tarkoitus on olla matalan kynnyksen paikka ihan kaikille”, Kekäläinen toteaa.

 

TellUksen eri tilojen esittelyt:

Ryhmätyötila. Ei rajoituksia äänenkäytön suhteen. Ei tarvitse varata, vaan voi  vain tulla. Paikkoja 180.

Rauhallinen alue. Tietokonetyötila, jossa yksittäisiä istuma- ja seisomatyöpisteitä. Jos kaipaa enemmän rauhaa. Paikkoja 80.

Rauhoittumisen tila. Ryhmärauhoittumishetkiin ja rentoon oleskeluun. Tänne voi tulla ottamaan vaikka päikkärit. Vaaleat puuseinät ja säkkituolit takaavat rauhallisen ja rennon tunnelman. Paikkoja 16.

Showroom. Näyttelytila on Telluksen sydän, johon on sisäänkäynti vihreiden naulakoiden puolelta. Helppo tulla ja mennä. Tilaa ympäröivät liikuteltavat seinäkkeet, joissa on LCD-näyttö. Muunneltava tila, koska kaikkien kalusteiden alla on pyörät. Fazer Amican kahvila aukeaa tähän tilaan maaliskuussa.

Stage. Konferenssilava ja muunneltava näyttämö avoimille luennoille, väitöstilaisuuksille ja muille tapahtumille. Mikäli tila on vapaa, siellä voi työskennellä ja tavata vapaasti. Paikkoja 70.

Lounge. Stagen yhteydessä oleva, kauniisti sisustettu monikäyttöinen tila. “Koko yliopiston käyntikortti”, Pappila sanoo. Paikkoja 30.

Neuvotteluhuoneet. Noin viisi. Yhteen näistä tulisi office escape -vuorotyöviikot.

Kirjasto Kioski. Apua tiedonhakuun ja muun muassa syksyisin uusille opiskelijoille kirjastokortteja. Lisäksi  oma työpiste työntekijälle, joka ohjaa Telluksen toimintaa.

Pääsisäänkäynti keskusaulasta. Lisäksi kaksi aiempaa sisäänkäyntiä edelleen käytössä.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kokopäivätyössä käyvälle yliopisto-opiskelijalle ei vapaa-aikaa jää

Uusi juttusarja: Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Ensimmäisenä vuorossa on kokopäiväisesti työskentelevä ja samalla opiskeleva Eero Kannisto.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Eero Kannisto on hyvin ansaitulla lomalla. Hän teki koko viime syksyn 60-tuntisia työviikkoja samalla yliopistossa ympäristötekniikkaa opiskellen. Vuonna 2012 Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan kokopäivätöitä opintojen kanssa yhtä aikaa tekee noin 24% opiskelijoista.

”En suosittele tätä kenellekään”, Kannisto nauraa.

Hän ei kuitenkaan myönnä olevansa työhullu, vaan oikeastaan aika laiska.

”Amk-aikoina tosin tein koko neljän vuoden ajan lähes täyspäiväistä työtä ravintolassa. Lomat makasin vain tyhjässä kämpässä ilmapatjalla, koska en jaksanut tehdä yhtään mitään. Mutta ammattikorkeassa riittää, että tunneilla vain käy. Yliopistossa se ei enää riitä.”

Syy siihen, miksi mies on halunnut tehdä saman uudestaan Oulun yliopistossa, on selvä.

”Haluan laajentaa ammattitaitoani. Haluaisin joku päivä olla opettajana ammattikorkeakoulussa ja siihen tarvitaan ylempi korkeakoulututkinto. Olen työskennellyt opettajana ammattikoulussa ja tykkäsin siitä.”

Kannisto valitsi Oulun yliopiston siksi, että halusi muuttaa Jyväskylästä takaisin kotiseudulle. Myös Oulussa asuva tyttöystävä vaikutti valintaan.

”Yliopistomaailma muutenkin on kiehtonut. Olen syksyn aikana päässyt vain yhdelle luennolle, mutta siellä tuli olo, että tekisi mieli olla näillä enemmän.”

Kannisto on saanut suoritettua kiireisten työviikkojen ohella vasta yhden kurssin. Tavoitteena on kuitenkin vähentää työmäärää ja kiihdyttää opiskelutahtia. Alun perin ajatuksena olikin tehdä niin, mutta työpaikan tilanne ja työmäärä yllättivät täysin.

”Työkuormaa siunaantuikin sitten enemmän”, mies toteaa ykskantaan.

Kannisto ei kuitenkaan ole halunnut jäädä paitsi opiskelijatoiminnasta ja kävi alkusyksystä tutustumassa samaan aikaan aloittaneisiin fukseihin. Hän pääsi sisään Oulun yliopistoon yleisen haun kautta, mutta sai neuvoteltua itselleen paikan maisterivaiheeseen. Sen tiimoilta hän on käynyt myös pienryhmäohjauksissa, joissa on muita maisteriopiskelijoita.

”Oma status on kuitenkin tällä hetkellä enemmän työssäkäyvä, mutta pyrin saamaan sitä paremmin tasapainoon. Haluaisin tutustua paremmin opiskelukavereihinkin.”

Työ opiskeluaikana lisää osaamista

Tavoitteena Eero Kannistolla on saada opinnot purkkiin neljän ja kuuden vuoden välillä. Varsinainen opiskeluaika on neljä vuotta, mutta lisäaikaa voi neuvotella. Miehen mielessä siintää myös opintovapaa, jonka hän aikoo pitää jossain sopivassa välissä. Silloin opintoja saa suoritettua tiiviimmässä tahdissa. Diplomityön voi tehdä työpaikalle, ja se sopiikin erittäin hyvin hänen suuntautumisvaihtoehtoonsa.

”Rakennusautomaatiota ei oikein opeteta Suomen yliopistoissa. Tarkoitukseni onkin diplomityössä yhdistää rakennustekniikka ja automaatiotekniikka”, Kannisto kertoo.

Tulevaisuudessa hän voikin yhdistää niitä työssään, unelmatilanteessa juuri ammattikorkeakoulun opettajana.

Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan suurin osa työtä tekevistä opiskelijoista on sitä mieltä, että se on lisännyt ammattitaitoa ja osaamista. Työtä ei tehdä aina vain toimeentulon turvaamiseksi ja selvä enemmistö tutkimukseen vastanneista olisi saattanut tehdä töitä, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Työkokemuksen kartuttaminen koetaan investoinniksi tulevaisuuteen. Vain noin viidennen opinnot ovat viivästyneet.

Kuusikymmentuntisen työviikon ja opiskelun yhdistäminen on Kanniston mukaan lähes mahdotonta. Vapaa-aikaa ei ole, ja joskus on pakko käyttää yöt nukkumisen sijasta opiskeluun.

”Aikaa ei jää tällä hetkellä mihinkään muuhun. Mutta ihan sama olisiko opiskelut olleet rinnalla, töissä on silti ollut se tilanne, ettei aikaa ole muuhun.”

Onneksi hänen työnantajansa on ollut joustava ja on luvannut, että opintojen lisääminen ja työnteon vähentäminen on mahdollista järjestää.

”Kyllä minä aion valmistua. Haluan kehittää itseäni. Työuraa on kuitenkin vielä 40 vuotta jäljellä.”

Yliopisto on joustanut myös. Opintoneuvoja on korostanut sitä, että Kannisto voi tehdä opintoja sitä mukaa, kun pystyy. Kun koko ajan tulee edes vähän opintopisteitä sisään, on opintoaikaa mahdollista jatkaa.

”Yliopiston päästä tuli täysi tuki tälle ratkaisulle”, hän kiittelee.

Miten Eero Kannisto neuvoisi niitä, jotka suunnittelevat samaa ratkaisua?

”Älkää tehkö liikaa töitä. Vapaa-aikaa pitäisi aina pystyä järjestämään, että jaksaa touhuta. Olisin minä voinut kieltäytyäkin työkuormasta, sitä on tullut otettua vastaan mitä on annettu.”

Kannistoa ei kuitenkaan kaduta. Ja silloin kun on pieni hetki vapaa-aikaa, hän rentoutuu käymällä lenkillä.

”Jos energiaa riittää, pyrin liikkumaan jotenkin. Tai sitten juon rommia”, Eero Kannisto virnistää.

 

Kuka?
Eero Kannisto

» 31-vuotias.

» Aiemmalta koulutukseltaan ravintolakokki ja talotekniikan insinööri.

» Opiskelee ympäristötekniikkaa (automaatiotekniikan suuntautumisvaihtoehto).

» Töissä suunnittelutoimistossa.

» Perheeseen kuuluvat avovaimo, avovaimon kolme lasta, koira ja kaksi rottaa.

» Asuu Talvikankaalla.

 

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää: