Hiukkavaaraa
Oulun taidemuseossa
8. tammikuuta 2017 saakka
Entiselle kasarmialueelle Hiukkavaaraan syntynyt kuvataitelijoiden, bändien ja verstaiden muodostama luovan toiminnan keskittymä on Suomen suurimpia. Hiukkavaaraa-näyttelyyn kutsuttiin 12 kuvataiteilijaa yli 30 Hiukkavaarassa työskentelevän taiteilijan joukosta, ja he loivat sitä varten uusia töitä.
Yhteisnäyttely on monipuolinen kokonaisuus, josta saa oivan kuvan tämän hetken oululaistaiteesta. Mukana on perinteisen maalaustaiteen lisäksi valokuvia ja veistoksia sekä erilaisista materiaaleista tehtyjä tilateoksia.
Mieleenpainuvimpiin teoksiin kuuluvat Anni Arffmanin viisi mustavalkoista paperileikkausteosta, jotka on hienovaraisesti valaistu. Teosten tarkat yksityiskohdat ja
omaperäinen tyyli miellyttävät.
Tilateoksista Kari Södön värikkäät puu-installaatiot Who Killed the Joy and Play ja Seasons in the Sun saavat pysähtymään.
Suosikkini ovat kuitenkin Päivi Pussilan kolme syvänsinistä taulua Suuri rakkauskertomus, Sydänpuu ja Sininen laulu. Niissä on sekä abstraktiutta että konkretiaa.
Teosten lisäksi näyttelyssä on taiteilijoista videohaastatteluja, joissa he muun muassa kertovat siitä, mistä heidän motivaationsa työskentelyyn kumpuaa.
Sata sankaritarinaa urheilusta
Pohjois-Pohjanmaan museossa
8. tammikuuta 2017 saakka
Urheilu on täynnä tähtihetkiä ja pettymyksiä, joita tämä Pohjois-Pohjanmaan museon näyttely esittelee. Ensimmäisistä moderneista olympialaisista on kulunut 120 vuotta, joten aihe on ajankohtainen.
Pääosin Helsingin Urheilumuseosta lainatun esineistön varaan rakennettu näyttely on ajallisesti kattava, mutta kuitenkin vain pintaraapaisu suomalaiseen urheiluhistoriaan.
Mukana on muun muassa vuoden 1995 jääkiekon MM-kultamitali, Lahden hiihdon MM-kisojen doping-käryyn liittyvä, huoltoasemalle unohtunut lääkärinlaukku, Matti Nykäsen komea mitalikokoelma, Enni Rukajärven ja Eero Ettalan lumilaudat, oululaistaitoluistelija Susanna Pöykiön kisa-asu ja helsinkiläisnaisvoimistelijoiden puku vuodelta 1881.