Puk – Murhalaulut
(Wood Productions, 2016)
Puk tuo mieleen vaikka ja mitä vertauksia, kuulostaa siltä ja tältä ja toisinaan ärsyttää, toisinaan ihastuttaa, saman levyn aikana. Viitekehyksen ripustamisen vuoksi on pakko mainita post punk sekä kitara- ja taiderock.
Levy alkaa kohtalokkaasti viiltävillä syntikoilla ja konerytmillä. Laulu kuulostaa alakuloiselta, alistuneelta. Pian kylmyys väistyy ja sen korvaa ymmärtävä surumielisyys, joka kantaa levyn läpi.
Sanat kai kertovat synkeistä asioista. Toisessa kappaleessa porataan öljyä Jäämerestä.
Meillä on käytössämme uskomattoman rikas ja vivahteikas kieli, jota käytämme sanomaan kaiken niin suoraan kuin vain mahdollista. Niin Pukinkin tapauksessa. Puk luo arvoituksia jättämällä asioita sanomatta ja kysymällä kysymyksiä.
Murhalaulut on vivahteikas ja vilpitön levy, joka avautuu vaivihkaan. Alkava syksy voi olla hyvinkin otollista aikaa sen kuuntelemiselle.
3/5
Sleeping in Seattle – Another Morning in Your Divine Light
(omakustanne, 2017)
Helsinkiläistynyt oululaisbändi soittaa dramaattista indierockia. Yhtyeen debyyttijulkaisu Another Morning in Your Divine Light on urakka sanoa ja kovaa kamaa kuunnella.
Laulun falsettikoukut ja tietty dramaattisuus antaisivat ymmärtää Musen olevan ilmiselvä innoittaja. Diskomaiset bassokuviot taas tuovat Interpolin mieleen.
Bassosta on löydetty muitakin taajuuksia kuin se alin alakerta, kitarat ovat paikoillaan, syntikat ovat mukavasti läsnä ja The Scenesiltä lainattu rumpali soittaa rumpuja perin vimmatusti. Joko nykyään luotetaan suomalaiseen tuotantoon niin paljon, ettei tarvitse kehua äänitteen kuulostavan ulkomaiselta?
Levyn puolivälissä kuulijan keskittyminen alkaa herpaantua. Biisit kohkaavat ja paisuvat, säkäsäkä-komppi tamppaa tempon korvaan ja tuntuu, että kaikki annettava on annettu. Toiseksi viimeinen kappale, Jackal antaa lupauksen hengähdystauosta, mutta (anteeksi spoileri) sieltähän ne säkättävät rummut taas kajahtavat ja biisi ottaa ja paisuu taas suureksi ja dramaattiseksi.
Pitkähköt biisit pelaavat samaa peliä, mutta toisaalta jos peli on mieluisa, on äänite ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen.
3/5
The Aeon – Songs of the Great Beast
(Luova Records, 2017)
Songs of the Great Beast -levyn kappaleet ovat mainion Nazca-yhtyeen kitaristin Tuukka Tyvelän säveltämiä ja maagi Aleister Crowleyn sanoittamia. Ei paha!
Yhtye koostuu oululaisista moniosaajamuusikoista. Keskiaikaiselta balkanilaiselta folkilta kuulostavat kappaleet ovat ihastuttavan akustisia ja mystisiä. Levyllä on sähköisiäkin soittimia, mutta ne pysyvät piilossa, tehden tehtävänsä. Käsiperkussiot ja kielisoitinten helke ja narina luovat tunnelman. Urkupisteet (tai drone, te nykyihmiset) luovat harmonisesti painostavan tunnelman.
Levyn alkupuolen kappaleet kuulostavat äkkiseltään samalta, ja keskittyminen herpaantuu. Ajatukset lipuvat folkin kulttuurisen lainaamisen ongelmallisuuteen. Onko oikein rakentaa kokonaisuutta vajaan tiedon päälle? The Aeonin balkanilainen mystiikka jää hetkeksi jauhamaan samojen ideoiden varaan.
Viides kappale, instrumentaali Opium Delirium herättää aatoksista. Ehkä rakennuspalikat ovat vielä samat, mutta menevämpi pala puhaltaa uutta tuulta purjeisiin, joka kantaa loppuun saakka. Pieteetillä soitettu ja sovitettu levy kuulostaa hyvälle ja kestää kuuntelua. Tietenkin kun sanoittajana on Mister Crowley olisi toivottavaa sanojen löytyvän levyn ohesta.
