Olen päättänyt, etten koskaan halua omistaa autoa. Päätökseni taustalla on muitakin syitä kuin autoilun saastuttavuus.
Hankin ajokortin myöhäisherännäisenä 22-vuotiaana, koska luulin, että autoilu kuuluisi työhöni toimittajana. Huomasin, että työssäni ei ollutkaan pakko ajaa autoa. Saatoin kulkea useimmille juttukeikoille myös pyöräillen.
En ole oppinut erityisemmin pitämään autoilusta eikä minulla itselläni ole ollut autoa, joten huristelusta ei ole tullut rutiinia. Jokainen kerta ratin takana on ollut tärinää ja kuolemanpelkoa aiheuttava suoritus, vaikka mitään hirveää ei ole sattunut.
Minulla ei ole motivaatiota tottua autoiluun, koska en oikeastaan halua olla autoilija. En halua tuhlata rahojani autoon tai kuulua viiteryhmään, jota leimaavat perään hengittävät törppöilijät ja itsekkäät ohittelijat.
Vihdoin nyt voin myöntää, että minun ei tarvitse opetella pitämään autoilusta tai taipua ”normaaliin” elämään, johon auton omistaminen ilmeisesti kuuluisi.
Harmillista, että autoilun vähentäminen on viime aikoina herättänyt tulehtuneita ja tunteisiin meneviä keskusteluja.
Muun muassa opettajana ja tietokirjailijana työskennellyt Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti hiljattain Ylelle kolumnin otsikolla Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta. Tekstissään hän sanoo, että yksityisautoilua on vähennettävä ja joukkoliikennettä lisättävä. Mäkinen kirjoittaa, että autoilu on vaarallista ja vallitsevan ilmastotilanteemme kannalta kestämätöntä.
Twitterissä Mäkistä syytettiin esimerkiksi autoilun demonisoinnista.
Toimittaja Mikko Kekäläinen puolestaan jakoi Mäkisen kolumnin Twitterissä seuraavilla saatesanoilla:
Perheemme luopui autosta 1,5 vuotta sitten, ja elämänlaatumme parani huomattavasti. Liikumme enemmän, saastutamme ja tuhlaamme vähemmän. Rohkaisen kaikkia kokeilemaan! Tässä voi vain voittaa! Lue mietinnän tueksi loistava kolumni.
Kekäläinenkin sai raivoryöpyn niskaansa:
Ihme paskaa. Tervetuloa tänne kokeilemaan, julkiset kulkee kahdesti päivässä. Ellei asu Helsingin ydinkeskustassa, auto on ainoa mahdollinen arjen mahdollistaja tällä hetkellä.
Kummankin saamissa kommenteissa toistuu, että ilman autoa ei pärjää kaupungin ulkopuolella eikä silloin, jos perheessä on lapsia.
Mikko Kekäläinen on toimittajavaimonsa Kristiina Kekäläisen kanssa kirjoittanut autottoman lapsiperheen elämästä Carless Whisper -blogiinsa. Perhe asuu Espoossa, mutta väitän, että lapsiperheen autoton elämä onnistuu muuallakin Suomessa.
Kuvitellaan vaikkapa Oulun Ritaharjussa asuva perhe. Bussi kaupungin keskustaan kulkee useita kertoja tunnissa. Oululaisilla maailmanluokan pyöräteillä matka taittuu reilussa puolessa tunnissa. Puolet matkasta voi rullailla pian valmistuvalla pyöräbaanalla. Periaatteessa autoton elämä onnistuisi.
Harvassa kuitenkin taitavat olla ne lapsiperheiden omakoti- tai rivitalot, joiden pihassa ei seiso auto.
Auton tuomasta ylellisyydestä ja helppoudesta on vaikea luopua, koska mielikuvissamme autoilu kuuluu tavalliseen elämään – ja varsinkin aikuistumiseen ja perhe-elämään.
Tottumus ja esimerkki ratkaisevat sen, pitääkö autotonta elämää mahdollisena. Minun on helppo uhota, etten koskaan hanki autoa. Olen nimittäin omin silmin nähnyt, että ilman autoakin on elämää.
Lapsuudenperheessäni autolla on ajanut vain isäni. Äitini kulki liki 20 kilometrin työmatkansa kesäisin pyörällä ja talvisin bussilla. Kauppaan hän on aina polkaissut pyörällä.
Autoilun puolesta kampanjoitiin keväällä esimerkiksi kokoomuksen äänellä. Puolue julisti, että autot kuuluvat teille. Autoalan toimijoiden Vapaus valita auto -ohjelma taas halusi herättää keskustelua autoilun tulevaisuudesta, koska auto on monelle ihmiselle välttämättömyys.
Ymmärrän hyvin, että ilman autoa ei pärjää, jos asuu maaseudulla tai julkisten kulkuvälineiden ulottumattomissa. Kaikille autottomuuden ei tarvitse sopia.
Jos päättää elää autotonta elämää, siihen pitää varautua varhain ja rakentaa elämänsä sellaiseksi, ettei ole autosta riippuvainen.
Toivon, että olen osa orastavaa muutosta. Ehkä ilmastoahdistuneet nuoret ovat niitä, jotka jättävät ajokortin hankkimatta ja auton ostamatta. Jos ei ole koskaan tottunut autoilevaan elämään, voi sopeutua arkeen ilmankin omaa nelivetoa.
Maailmassa, jossa autoilu on oletusasetus, on viimeistään nyt julistettava myös vapaus valita autottomuus.
