Lapsena pelasin Super Mariota ja Tetristä. En koskaan miettinyt, miten pelit ovat saaneet alkunsa tai hoksannut, että minäkin voisin joskus luoda sellaisia.
Kukaan ei kertonut, että se olisi mahdollista.
Pelitkään eivät sen koommin kiinnostaneet, kun hevoskirjat ja pianonsoitto veivät mennessään.
Koulussa matematiikka, fysiikka ja kemia tuntuivat jotenkin maailmasta irrallisilta ilmiöiltä, vaikka nyt tajuan, että ne ovat tätä maailmaa konkreettisimmillaan. Myönnän suorastaan inhonneeni matematiikkaa ja luonnontieteitä – pidin niitä tylsinä ja omaan tyttömaailmaani sopimattomina.
Viihdyin paremmin humanististen ja taideaineiden parissa. En tiedä, ohjasivatko minua luontaiset taipumukseni vai ympäristö, joka vei mieltymyksiäni tiettyyn suuntaan siksi, että olen naispuolinen henkilö.
Kun olin teini-iässä, kemisti-isäni kyllä yritti vihjata minulle, että teollisuudessa ja vaikkapa lennonjohdossa voisi tienata mukavasti. Nauroin räkäisesti ja mietin, eikö hän tunne tytärtään ollenkaan, kun hän kuvittelee minun lähtevän tuollaisille urille. En voinut kuvitella itseäni nuorena naisena noissa tehtävissä.
Jälkikäteen voisin sepittää, että ryhdyin humanistiksi kapinahenkeä ilmentääkseni. Todellisuudessa taisin olla kuitenkin hieman kapeakatseinen ja jumittunut käsityksiini omista mahdollisuuksistani.
Kenenkään ei pitäisi enää ajatella niin sukupuolittuneesti kuin itse ajattelin.
Helsingin Sanomien artikkelissa Sukupuolittuneet polut (30.9.2019) todetaan, että koulutusvalinnat ovat Suomessa EU-maista vahvimmin eriytyneet sukupuolen mukaan. Tytöt suuntaavat sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloille, pojat teknisille aloille.
Artikkelissa viitataan OECD:n vertailuun, jonka mukaan Suomessa vuonna 2017 luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan uusista opiskelijoista vain 22 prosenttia oli naisia. Sosiaali- ja terveysalan uusista opiskelijoista sen sijaan 83 prosenttia oli naisia.
Hesarin artikkelin yhteydessä on laskuri, joka kertoo Oulun yliopistossa 2017 aloittaneiden osalta seuraavia lukuja: terveys- ja hyvinvointialoilla sekä kasvatustieteissä fukseista naisia oli 81 prosenttia, humanistifukseista naisia oli 68 prosenttia, luonnontieteissä 49 prosenttia, kauppatieteessä 38 prosenttia ja tekniikan aloilla 23 prosenttia. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen uusista opiskelijoista vain 12 prosenttia oli naisia.
Jako on selvä. Maailmamme on teknologisoitunut ja teknologisoituu vain entistä enemmän, mutta tuon muutoksen luojien joukossa on sukupuolivinouma.
Helsingin yliopistossa naisten osuus tietojenkäsittelyn opiskelijoista on ollut viime vuosina kasvussa.
Tätä tekstiä varten pyysin Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnalta lukuja tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen fuksien sukupuolijakaumasta. Vuonna 2018 aloittaneista naisia oli 19 prosenttia, joka on nousua esimerkiksi vuonna 2016 olleesta 11 prosentista. Vuonna 2014 naisten osuus tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen fukseista keikkui 17 prosentissa, joten aloittaneiden määrässä on ollut vaihtelua viime vuodet.
Tyttöjä on onneksi vihdoin alettu toden teolla kannustaa tekniikan pariin. Tämän päivän tytöt tietävät mahdollisuutensa jo vähän paremmin kuin minä aikoinani.
Esikuvien ykkönen lienee koodauslähettiläs Linda Liukas, joka avaa ohjelmoinnin maailmaa lapsille Hello Ruby -kirjojensa avulla ja on ollut perustamassa Hives Helsinki -koodauskoulua sekä maailmalle levittäytynyttä Rails Girls -yhteisöä, joka tarjoaa ohjelmoinnin opetusta naisille. Samaa tekee kotimaassa myös Mimmit koodaa -projekti.
Jokin aika sitten bongasin, että työnantajani BusinessOulu on mukana Oamkin vetämässä Sinä osaat -hankkeessa, jossa teknologia-alaa tehdään tytöille tutuksi ja hankitaan tytöille TET-paikkoja Oulun seudun ja Kainuun teknologiayrityksistä.
Tällaisia kannustajia ja esikuvia tarvitaan lisää. Sellaiset olisivat aikanaan ehkäpä avartaneet omaakin ajatteluani.
Tytöillä on nyt hyvä syy innostua tekniikasta ja ei-tyypillisistä naisaloista, kun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen voidaan vaikuttaa juuri teollisuuden ja tekniikan kautta.
On väärin asettaa tulevaisuuden pelastamisesta vastuu seuraaville sukupolville, mutta uskoni on silti heissä.
Toivottavasti parinkymmenen vuoden päästä meidän ei tarvitse enää lukea artikkeleita tai kolumneja siitä, miten koulutusaloilla on epätasaisesti miehiä ja naisia.
Viisikymppisenä haluan lukea lehdestä (tai joltain muulta alustalta), että sukupuoliltaan moninaiset asiantuntijaryhmät yhdessä kehittävät ratkaisuja paremman tulevaisuuden puolesta – sekä hoitavat ja opettavat, mutta se onkin sitten jo toisen tekstin aihe.
