Odotetut opiskelijabileet ovat täällä – mutta niin on myös pelätty deadline.
Perjantai-ilta, viikonlopun loputon potentiaali, opiskelukaverit ovat suuntaamassa keskustaan. Bileiden sijaan olet päättänyt kirjoittaa esseetä, jonka deadline on maanantaina. Yrität parhaasi mukaan keskittyä opiskeluun, sillä mitä nopeammin saat tehtävän tehtyä, sitä nopeammin pääset viettämään aikaa ystäviesi kanssa.
Takaraivossa kolkuttava ahdistus ei kuitenkaan jätä rauhaan.
Entäpä jos sittenkin lähtisit bileisiin? Ei, ei pitäisi mennä. Mutta entä jos kaikilla kavereilla on hauskaa ja jos et mene tällä kertaa, sinua ei kutsuta enää seuraavalla kerralla? Ja entä jos sittenkin menet, mutta bileet eivät olekaan sen arvoiset?
Onko lopulta juuri tämä paras mahdollinen vaihtoehto, ylitse muiden?
Onko ystävilläni hauskaa ilman minua?
Fear of Missing Out, tuttavallisemmin FOMO, on psykologinen ilmiö, jonka voisi suomentaa paitsi jäämisen peloksi.
Ilmiöstä kirjoitti tiettävästi ensimmäistä kertaa markkinointistrategisti Dan Herman vuonna 2000 julkaistussa artikkelissa. Boston Magazinen toimittaja Ben Schreckinger jäljitti termin ensimmäisen käytön vuoteen 2004, kun Patrick J. McGinnis julkaisi aiheesta mielipidekirjoituksen Harvardin kauppakorkeakoulun opiskelijalehdessä The Harbusissa.
Psykologi Andrew Przyblyski on kuvannut vuonna 2013 julkaistussa artikkelissa ilmiötä kokonaisvaltaisena käsityksenä siitä, että toisilla saattaa olla palkitsevia kokemuksia, joista itse jää paitsi, ja haluna olla jatkuvasti tietoinen siitä, mitä muut tekevät. Przyblyski halusi omassa tutkimuksessaan selvittää, mitä paitsi jäämistä pelkäävän mielessä liikkuu, ja onko joku ihmisryhmä ilmiölle kenties muita alttiimpi.
Tutkimuksesta selvisi, että yhdistävä tekijä paitsi jäämisen pelosta kärsiville oli nuori ikä. Ilmiöstä kärsiviä yhdistäviä ajatuksia olivat esimerkiksi “pelkään että ystävilläni on hauskaa ilman minua” ja “kun minulla on hauskaa, on tärkeää jakaa kokemani netissä”.
Ilmiön taustasyyksi tutkimus nostaa sosiaalisen median. Sosiaalisen median nousu on tehnyt ihmiset yhä tietoisemmaksi siitä, mitä muut tekevät juuri tällä hetkellä. Some välittää osaltaan myös valheellisen hohdokkaita kuvia, jotka ovat omiaan herättämään kateutta – ja katumusta siitä, ettei itse ollut paikalla.
Tuore esimerkki somen valheellisesta hohdokkuudesta on somevaikuttaja-muusikko Gabbie Hannan täysin kuvitteellinen reissu himotuille Coachella-festareille. Hanna esitti Instagramissa julkaistuissa kuvissa olevansa festareilla, vaikka todellisuudessa kyse oli Photoshopista. Syyksi tempaukselle Hanna kertoi, että halusi tuoda huomiota sille, kuinka helppoa täydellisen elämän feikkaaminen somessa on.
Kalifornian Indiossa järjestettävään Coachellaan kiteytyy FOMOn takana piilevä somekulttuuri.
Coachella alkaa olla jo tunnetumpi kuvanottopaikkana kuin musiikkitapahtumana. Sadattuhannet kävijät saapuvat festareille vain näyttääkseen someyleisölleen olleensa paikalla. Gabbie Hannan tempaus todisti, että pelkkä illuusio paikalla olemisesta riittää.
Rajattomien mahdollisuuksien ahdistus
Vaikka kyse onkin someen liitetystä ilmiöstä, paitsi jäämisen pelko ei ole mikään pinnallinen muotisana, joka vaikuttaa vain somessa roikkuviin nuoriin, vaan se voi aiheuttaa jopa masennuksen kaltaisia oireita.
Andrew Przyblyski huomasi tutkimuksessaan paitsi jäämisen pelon liittyvän yleisesti laskeneeseen tyytyväisyyteen ja mielialaan. Myös psykologian professori Marina Milyavskayan tutkimuksessa (2018) FOMO-kokemus aiheutti negatiivisia terveysvaikutuksia, yksinäisyydestä stressiin ja jopa uniongelmiin. Mitä useammin henkilö koki paitsi jäämisen pelkoa, sitä suuremmat olivat kielteiset vaikutukset.
Aiemmasta tutkimuksesta poiketen Milyavskayan tutkimus kertoo, että ilmiötä ei voi redusoida somen haittavaikutukseksi, vaan ilmiö on pohjimmiltaan sosiaalinen ja sitä koetaan myös kasvotusten. Tutkimuksesta selvisi, että suorassa sosiaalisessa kanssakäymisessä koettu ja sosiaalisen median aiheuttama paitsi jäämisen pelko olivat yksi ja sama ilmiö.
Pelon kannalta oli siis yhdentekevää saiko tutkimukseen osallistunut yliopisto-opiskelija tietää vaihtoehtoisesta toiminnasta, josta hän jäi paitsi, somen kautta vai kasvotusten – tunne oli sama. Ilmiön sosiaalisuutta korosti myös se, että paitsi jäämisen pelkoa koettiin todennäköisemmin silloin kun vaihtoehtoinen toiminta oli sosiaalista ja nykyinen toiminta ei.
Vaikka ilmiötä koetaan myös kasvotusten, on sosiaalisen median rooli pelkoa kasvattava, sillä se lisää todennäköisyyttä saada tietää mistä jää paitsi, ja lisää näin myös negatiivisia tunteita.
Tutkimuksista löytyy myös yhtäläisyyksiä. Sekä Milyavskayan että Przyblyskin artikkelit nostavat paitsi jäämisen pelon keskiöön nuoret ryhmänä, joka kärsii ilmiöstä eniten.
Marina Milyavskaya halusi tutkimuksessaan ottaa selvää, miksi FOMO koskee etenkin nuoria ja yliopisto-opiskelijoita. Hänen mukaansa ilmiön taustalla vaikuttavat somen lisäksi kulttuurilliset mallit ja etenkin länsimaisen yhteiskunnan rajattomat mahdollisuudet.
Tänä päivänä maailma on nykynuorille avoin: perinteiset elämänmallit löystyvät, kun nuorilla on vapaus valita oma polkunsa. Tämä johtaa epävarmuuteen, kun ohjeistusta päätösten tekemiseen on vähemmän. Epävarmuus siitä, tekeekö oikean päätöksen taas johtaa pelkoon väärästä päätöksestä, joka edelleen aiheuttaa paitsi jäämisen pelkoa.
Milyavskayn näkemyksen mukaan epävarmuus korostuu yliopistoikäisillä, sillä harva aika elämässä on yhtä täynnä vapauksia ja rajattomia mahdollisuuksia kuin yliopistoelämä. Oma asunto, itse rakennettu lukujärjestys, uusi elinympäristö ja sosiaalinen ympäristö tuovat mukanaan kerralla äärettömästi uutta, eikä kukaan ole enää kertomassa nuorelle mitä tehdä.
Ilmiössä ei kuitenkaan ole kysymys pelkästään vastuullisuudesta ja huvittelusta pois jättäytymisestä tenttiin lukemista varten, vaan myös hauskat hetket voivat olla täynnä ahdistusta. Milyavskayan tutkimuksen mukaan ilmiö ei liity pelkästään velvollisuuksien ja hauskuuden välillä valitsemiseen, vaan ristiriitaa syntyy myös vapaaehtoisten asioiden välillä valitessa. Tutkimuksessa selvisi, että paitsi jäämisen pelkoa koettiin myös sosiaalisissa tilanteissa, kun mietittiin toista sosiaalista tilannetta.
Siis vaikka hauska ja odotettu tapahtuma mahtuisikin aikatauluun, voi tieto toisista vaihtoehtoisista bileistä tai kaverin kanssa vietetyn ajan mahdollisuus aiheuttaa ahdistusta kesken innostavan ja odotetunkin tapahtuman.
Taustalla luontainen tarpeiden tyydytys
Itä-Suomen yliopiston sosiaalipsykologian professori Vilma Hänninen arvelee paitsi jäämisen pelon johtuvan niinkin luontaisesta asiasta kuin ihmisen taipumuksesta etsiä iloa ja tyydytystä tarpeilleen.
Hännisen mukaan varhaisen ihmisen elämässä vaikuttaneet nautintojen puute ja jatkuva etsiminen ohjaavat myös nykyihmistä etsimään mukavuuksia. Paitsi jäämisen pelko syntyy, kun nykyihmiselle tarjotaan rajattomasti asioita, jotka lupaavat tehdä elämästä parempia.
Rajattomien nautintojen potentiaali voikin siis kääntyä ahdistukseksi, mikä on omiaan selittämään etenkin yliopistomaailman paitsi jäämisen pelkoa: monelle opiskelijakaupungissa osallistumismahdollisuuksia on moninkertaisesti aiempaan elämään nähden, kun jokaiselle illalle olisi tarjolla jotain hauskaa tekemistä.
Hänninen näkee myös linkin somen ja paitsi jäämisen pelon välillä. Hänen mukaansa internet ja some tuovat loputtomasti vaihtoehtoja muutaman klikkauksen päähän, mikä taas johtaa siihen, että aina valitessa tuntuu, että jotain parempaa jää valitsematta.
“Paitsi jäämisen pelko houkuttelee haromaan joka suuntaan keskittymättä mihinkään ja etsimään tämän hetken nautintoa ajattelematta tulevaa”, Hänninen sanoo. Mikä sen otollisempi alusta tällaiselle haromiselle kuin internet, jossa vielä hitusen parempi vaihtoehto on aina vain linkin päässä.
Hänninen kertoo itsekin kärsineensä internetin aiheuttamasta paitsi jäämisen pelosta ironisesti juuri silloin, kun hän etsi tietoa sen vastailmiöstä JOMOsta, eli joy of missing outista, kertovasta kirjasta.
“Löysin arvostelun – ja toisenkin – ja toisen – ja sitten arvostelun toisesta samannimisestä kirjasta. Niitä lueskeltuani ja juuri vielä yhtä klikattuani tajusin, että halutessani perehtyä JOMOon, olen taas kerran joutumassa FOMOn kynsiin, eli ajattelemassa, että ehkä seuraavan klikkauksen takaa löytyy vielä edellisiäkin parempi kitetytys. JOMOn mukainen ajattelutapa olisi, että riittää kun löytää etsimänsä yhden kerran.”
Epärealistiset odotukset
Vilma Hänninen on tutkinut väitöskirjassaan sisäistä tarinaa eli ihmisen itselleen kertomaa tarinaa omasta elämästään. Sisäinen tarina on ihmisen tapa tulkita elämäntilannettaan. Sen avulla ihminen antaa asioille merkityksiä ja elämässä tehdyille päätöksille mielekkyyttä.
Marina Milyavskayan tutkimuksessa viitattiin kulttuurisiin malleihin ja niiden puutteeseen. Hännisen tutkimuksessa käsiteltävät sisäiset tarinat nojaavat juuri näihin malleihin ja muotoutuvat niitä peilaten: hyvä ja onnistunut sisäinen tarina noudattaa jotakin kulttuurista mallia. Jos peilauspinta puuttuu, onko nykyään edes mahdollista muodostaa yhtenäistä ja tyydyttävää sisäistä tarinaa?
Hänninen kertoo, että paitsi jäämisen pelossa onnellisen elämän mallit ovat niin moninaisia, ettei niitä kaikkia voi toteuttaa yhtäaikaisesti. Nykyajan kulttuuri ei tarjoa vain yhtä mallia onnelliseen elämään, minkä seurauksena mallien monimuotoisuus ja valinnanvaikeus aiheuttavat ahdistusta.
“Paitsi jäämisen pelosta kärsivän ongelma on siinä, että hän kuvittelee voivansa saada kaiken tai kykenevänsä löytämään aina parhaan vaihtoehdon”, Hänninen sanoo.
Pelko paitsi jäämisestä ei siis helpotu sillä, että tekee mahdollisimman paljon ja yrittää maksimoida tekemisensä – päin vastoin. Ihminen ei voi koskaan saada kaikkea mistä hän potentiaalisesti voisi nauttia, tai jos saisi, hän ei ehtisi nauttia siitä kaikesta, Hänninen sanoo.
Jos paitsi jäämisen pelkoa yrittää välttää venymällä jokaiseen potentiaalisesti nautinnolliseen asiaan tai tapahtumaan, ei todellakaan ehdi nauttia niiden hyvistä puolista. Tällöin paitsi jäämisen pelosta voi syntyä noidankehä: päästyään paikalle tapahtumaan henkilö ei kykene nauttimaan, sillä hän miettii kaikkia vaihtoehtoisia tekemättä jääneitä asioita.
Näin hauskoista tapahtumista tulee velvollisuuksia, kun pelko paitsi jäämisestä pakottaa osallistumaan. Paitsi jäämistä pelkäävälle lopulta pelkkä paikalle pääseminen ei enää riitä, vaan tapahtumissakin potee huonoa omatuntoa siitä, ettei nauti tarpeeksi tai saa tarpeeksi hienoja kuvia.
Ilmiötä tutkineiden asiantuntijoiden konsensus aiheesta vaikuttaa siis olevan, että nykykulttuurin ja somen yhdistelmä tarjoaa etenkin nuorille liikaa vaihtoehtoja ja liian vähän merkityksellistä tietoa siitä, mitä tulisi valita.
Hänninen kertoo, että jos sosiaalisen median tarjoamia malleja jäljittelee sokeasti, vaikka yrittäessään näyttää elämänsä muille tietynlaisena, voi vieraantua itsestään. Tällöin sisäinen tarina vääristyy eikä vastaa enää ihmisen omia arvoja.
Jos opiskelijana sisäinen tarinasi nojaa esimerkiksi juhlimista korostavaan kulttuurilliseen malliin etkä pysähdy ajattelemaan, haluatko oikeasti käydä kaikissa bileissä, voit päätyä elämään itsellesi epäsopivaa elämää. Tarinat voivat olla myös epärealistisia ja sellaisia, ettei niitä voi toteuttaa, Hänninen kertoo.
Hännisen väitöskirjassa todetaan, että jos tarina ei vastaa tilanteen realiteetteja, se voi rajoittaa elämää ja johtaa jatkuviin pettymyksiin ja epäonnistumisiin. Jos siis bileet jäävät käymättä esimerkiksi ajan puutteen takia, mutta opiskelija ei huomaa tarinansa ja realiteettien ristiriitaa, voi hän kokea olevansa epäonnistunut, kun ei jaksanutkaan raahautua jokaiseen vapputapahtumaan.
Irti pelosta ja takaisin nykyhetkeen
“Paitsi jäämisen pelko ohjaa ihmistä ajattelemaan, että jossain muualla on jotain hienoa, josta hän jää paitsi. Sen seurauksena hän saattaa menettää kyvyn keskittyä käsillä olevaan. Hän siis ikään kuin jää paitsi siitä mitä hänellä jo on”, Hänninen sanoo.
Miten sitten voi oppia jälleen keskittymään käsillä olevaan? Avain löytyy tarinallisuudesta. Jos ongelma on siis, että asettaa elämälleen vääränlaiset kehykset, kertoo sisäistä tarinaansa peilaten malliin, joka ei sovi joko realiteetteihin tai itselleen, tulee kehystä muuttaa.
Mallia muuttamalla voi säätää omia odotuksiaan vastaamaan tilannetta paremmin ja näin välttyä pettymyksiltä, jos mallin mukainen elämä ei toteudukaan.
Hänninen neuvoo “selailemaan” elämäntarinamalleja. Hänen mukaansa pysähtyminen arvioimaan omia tavoitteita ja toimintatapoja voi auttaa pääsemään eroon epärealistista odotuksista, jotka johtavat paitsi jäämisen pelkoon. Elämäntarinamalleiksi hän mainitsee kirjallisuuden, elokuvat ja tosielämän mallit, joiden avulla voi nähdä että on monta tapaa elää hyvä elämä.
“Hyviä eivät ole ainoastaan menestystarinat tai tietyn kaavan mukaan etenevät elämänkulut”, hän painottaa.
Jos kärsit paitsi jäämisen pelosta, etsi itsellesi uusi kehys. Bilekeskeinen opiskelijaelämä tai toisaalta pelkkä tentteihin lukeminen eivät ole ainoita oikeita tapoja suoriutua opiskeluajasta menestyneesti. Mieti, mitä oikeasti arvostat, ja minkälainen elämä sopii sinulle.
Hänninen sanoo, että JOMO eli joy of missing out, FOMOn vastapainoksi syntynyt ajatus voi auttaa oppimaan lempeyttä. Paitsi jäämisen iloksi kutsuttu ilmiö korostaa juuri itselleen merkityksellisiin asioihin keskittymistä ja tunnetta siitä, ettei tarvitse olla missään muualla kuin nykyhetkessä.
“Kannattaa oppia iloitsemaan siitä mitä on ja siitä, että voi jättää hamuamatta kaikkea mahdollista tarjolla olevaa”, Hänninen sanoo.
Tutkimusten korostama keino paitsi jäämisen pelon vähentämiselle on somen käytön vähentäminen. Somesta irrottautuminen onkin nykyään jo lähes trendi, kun social media cleanse, somepaasto, on yhä useamman julkkiksenkin peräänkuuluttama tapa lisätä hyvinvointia.
Myös somen valheellisuus on saanut osakseen yhä kasvavaa kritiikkiä. Esimerkiksi Instagram vs. reality -trendi pyrkii näyttämään sosiaalisen median hohdokkaan kuvan takana piilevän arkisen todellisuuden.
Vain yksi todellisuus
Hänninen kehottaa paitsi jäämisen pelosta kärsivää tutustumaan JOMO-filosofiaan ja arvelee, että sen mukaisten lauseiden sisäistäminen voi auttaa. Paitsi jäämisen ilon mukaisia lauseita ovat Hännisen mukaan esimerkiksi nämä: “Tämä riittää. Nuo asiat eivät ole minun juttuni. Nuo asiat olen jo jättänyt taakse. Ehkä joskus myöhemmin. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Tartu hetkeen. Muistan mihin olen menossa ja miksi.”
Todellakin, lopulta opiskelijakin voi elää vain yhtä elämää, tätä elämää. Ihmisenä voi elää vain yhdellä aikajanalla ja yhdessä todellisuudessa, vaikka kuinka tahtoisi haalia itselleen kaikki kokemukset ja menot.
Jossakin rinnakkaistodellisuudessa ehkä siis menit juuri niihin bileisiin, joihin et tässä elämässä ehdi. Siellä bileet olivat legendaariset, kun taas toisessa todellisuuksissa menit ja petyit, kolmannessa sinua ei edes kutsuttu.
Tässä todellisuudessa bileet ovat kuitenkin vain yhdet monista. Siksi oli ihan ok olla menemättä.
Kysyimme keväällä Linnanmaalla, kokevatko opiskelijat FOMOa
1. Käytkö paljon opiskelijatapahtumissa?
2. Tunnetko paineita osallistua tapahtumiin?
3. Tunnetko, että jäisit jostain paitsi, jos et menisi tapahtumiin?
Iina Rautasalo, kasvatustiede 1. vuosi
1. ”Aika paljon, olen meidän hallituksen tapahtumavastaavana tällä hetkellä niin tulee jonkun verran käytyä.”
2. ”En oikeestaan, se on itselle enemmän hauskanpitoa, näkee kavereita ja ihmisiä.”
3. ”En usko, kyllä niitä tulee jätettyä väliin, esimerkiksi vappuna ei haluais joka paikkaan mennä. Itse valitsen ne, mitkä tuntuu kivalta.”
Vilja Tervo, maantiede, 2. vuosi
1.”Voisin käydä enemmänkin, jonkin verran tulee käytyä.”
2. ”En, en minkäänlaista.”
3. ”En oikeastaan. Se on enemmän omaa laiskuuttani etten käy.”
Kimmo Holappa, tietojenkäsittelytiede, 3. vuosi
1. ”Aika vaihtelevasti, ekana vuonna kävin aika paljon mutta nyt ei ole tullut käytyä lähellekään kaikissa.”
2. ”En oikeastaan.”
3. ”No ehkä vähän, ei hirveästi harmita. Vappuna saattaa miettiä, että kun kaikki on koko ajan jossain, pitäisikö sitä itsekin olla menossa.”
Gallupin kuvat: Iida Putkonen.
