Opiskelijana elämä rytmittyy paitsi kalenterivuoden, myös mitä oleellisemmin lukuvuoden mukaan. Vuoden aloitus asettuu alkusyksyyn ja tuo mukanaan lupauksen monista vielä edessä odottavista seikkailuista.
Lukuvuosi 2020–2021 alkaa jokaisella opiskelijalla poikkeuksellisesti, sillä koronan vaikutukset näkyvät edelleen vuosikurssista riippumatta: jatkavat opiskelijat aloittavat kurssit etäillen, fukseilla puolestaan on edessään täysin uusi maailma, johon tutustuminen sisältää totusta poiketen ainakin huomattavasti enemmän käsidesiä ja turvavälit. Varmasti jokaisella opiskelijalla onkin pienempi tai suurempi nipistys vatsanpohjassaan, sillä edessä on joka tapauksessa varsin erityinen lukuvuoden aloitus.
Fuksius on ollut itselleni merkityksellinen kokemus, jonka olen saanut kokea kahteen kertaan. Molemmilla kerroilla siihen ovat kuuluneet samat tunteet: jännittynyt odotus, uteliaisuus, mutta myös epävarmuus sekä arkuus.
Astuessani ensimmäistä kertaa osaksi akateemista maailmaa vuonna 2015, tunsin usein olevani pökkerössä kaiken touhotuksen keskellä. Olin innoissani, mutta uuden informaation vastaanottaminen kävi kuin työstä: vastaan tuli jatkuvalla syötöllä uusia kasvoja, termejä ja paikkoja.
Aivan täysin kärryillä en aina pysynytkään, ja ruokailinkin useasti fuksivuonna Pegasuksessa, joka todellisuudessa on kirjasto – ei yksi useista lounasravintoloista.
Fuksina olo oli välillä jopa uuvahtanut, eikä väsymys johtunut täysin tapahtumilla täyttyneistä ensimmäisistä viikoista. Vaikka opiskelun aloittaminen, omilleen muuttaminen ja itsenäistyminen olivat kaikki suuria ilon aiheita ja positiivisia muutoksia, olin myös epävarma fuksi, ja hieman eksyksissä. Jännitin kaikkea uutta valtavasti. Yritin osallistua kaikkeen sekä tutustua jokaiseen uuteen ihmiseen, etten jäisi mistään paitsi.
Toisella kierroksella otin asioihin täysin toisenlaisen lähestymistavan. En yrittänyt olla kaikkien kanssa kaikkialla, vaikka nytkin jännitin uusia kuvioita, tapahtumia ja hikoilin selkäydinnestettä peläten jääväni täysin ilman kavereita.
Joka paikkaan repeämisen sijaan, halusin olla itselleni lempeä uusien asioiden edessä. Muutos syö voimavaroja, sen olin oppinut edellisellä kerralla. Pari tapahtumaa jäikin välistä lepäämisen takia, mutta kannattaa ennemmin kuunnella itseään ja omaa jaksamistaan kuin venyä kaikkeen yli omien jaksamisen rajojen. On nimittäin täysin okei, vaikkei osallistu ihan jokaiseen tapahtumaan tai ettei heti ensimmäisinä päivinä löydä vielä omaa paikkansa.
Molemmilla kerroilla ollessani fuksi kaikki järjestyi lopulta mitä parhaimmin päin: löysin ja tutustuin upeisiin ihmisiin, pääsin osallistumaan jos jonkinlaiseen tapahtumaan ja nauroin aivan valtavasti. Päätepiste oli molemmilla kerroilla hyvin samanlainen, mutta matka sinne oli aivan erilainen.
Lempeys itselle kaiken uuden edessä on kannatteleva voima. Muutoksen ja kaiken uuden keskellä eräs tärkeimmistä ajatuksista, joita kannoin mukanani oli Vesta Burmanin nerokas tiivistys: “minä riitän”. Uuden tai vanhan opiskelijan ei tarvitse yrittää olla kaikkea kaikille, sillä uuden edessä sinä riität juuri sellaisena kuin olet.
