Hyvinvointibloggaaja Maria Nordin teki menneen kesän Pride-viikolla somepäivityksen. Siinä hän muistutti, että me kaikki olemme valoa ja vapaita olemaan mitä vain, siispä ”muotoon” tahi identiteetteihin tarrautuminen on turhaa. Päivitystä kritisoitiin transsukupuolisuutta vähättelevänä lausuntona. Olen samaa mieltä ja näen sen havainnollistavan koko hyvinvointiskenen ongelmallisuutta.
Otetaan toinen esimerkki. Jokin aika sitten self help -tubettaja Samuel Glassar vastasi seuraajan kysymykseen itsemurhan pohtimisesta: lopeta itsesi kusettaminen. Ei kukaan oikeasti halua tappaa itseään, täytyy yksinkertaisesti päättää lopettaa noihin ajatuksiin uskominen. Tämän päälle Glassar lisäsi perinteiset kehotukset syödä paremmin, liikkua ja niin edelleen. Jostain syystä hän esiintyy koko videon ajan ilman paitaa. Pitäisikö tulkita tahdikkuutena, että tätä itsetuhoisuuden vähättelyä kuunnellessa näen vain täydellisesti treenatut hartiat ja rintalihakset enkä ihan koko vartaloa sen kadehdittavassa veistoksellisuudessaan?
Hyvinvointivaikuttajat ovat oman hyvinvointibrändinsä jatkeita. He edustavat julkisella persoonallaan ja menestystarinallaan oppiensa toimivuutta. He myyvät onneen tietä, joka on toiminut heille itselleen. Sen takana voi olla oman onnistumisen aiheuttama kognitiivinen vinouma, joka viestii, että kuka tahansa kykenee onnistumisiin samoin keinoin.
Oma mielenterveyteni alkoi oireilla toden teolla juuri silloin, kun olin aikuisikäni parhaassa fyysisessä kunnossa, ruokavalioni oli terveellisimmillään ja tuloni tasaisimmat vuosikausiin. Uusia ystäviäkin oli. Vaikka syynäilemällä elämääni löysin paranneltavaa, en voi sivuuttaa ympäristön ja maailmantilan merkitystä tuntemuksilleni. Lieneekö tarpeen kerrata tätä lehteä lukevalle, kuinka joka kolmas kaltaiseni opiskelija potee psyykkisiä ongelmia opiskelujensa aikana. Tulevaisuudessa siintää näkymä, jossa olemme kenties valmistuneet jo valmiiksi uupuneina arvaamattomille silpputyömarkkinoille, jossa voi sitten yrittää lyhennellä lainoja suurten ikäluokkien eläkepommien yhteydessä. Pitää toki myös muistaa osallistua synnytystalkoisiin, istuttaa puita ilmastonmuutosta torjumaan ja pyrkiä pysymään alati työkykyisenä.
Identiteettinsä tuotteistaneet influensserit ovat burnout-sukupolven voittajia, mutta pelatessaan tämän vallitsevan pelin säännöillä he myös edellyttävät häviäjiä. He opettelivat kroolaamaan koskessa, eivät muuttaneet virtausta meille muille.
Kun ylikorostetaan yksilöllisiä valintoja, sivuun jäävät esimerkiksi sosiaalisen statuksen takia kasautuneet resurssit tai silkan onnenkantamoisen vaikutukset. Itsensä kehittämisprojektit jättävät huomiotta yhteiskunnallisen ulottuvuuden.
Jossain varmaan on vaikuttajia, jotka puhuvat vakavissaan esimerkiksi kapitalismin vaikutuksista, äärioikeiston noususta, ilmastonmuutoksesta ja meidän kaikkien kollektiivisesta vastuusta maailmankansalaisina, mutta tutkalleni heitä ei juuri osu. Greta Thunbergin kutsuminen influensseriksi tuntuu väärältä, vaikka sitähän hän todella on.
Jos on varaa keskittyä täysipainoisesti itsensä yksilölliseen kehittämiseen ja olla ajattelematta politiikkaa ja kansalaisosallistumista, se kielii etuoikeutetusta asemasta. Miten sukupuolivähemmistöön kuuluva pyrkii olemaan silkkaa valoa, jos sortavat rakenteet uhkaavat sosiaalisia oikeuksia ja vapauksia?
Ja enkö itsekin ole vain yksi kollektiivisten ongelmien ruumiillistuma? Ei kaikkea voi hoitaa pelkillä supersmoothieilla ja mielenhallinnalla.
Vaikka oman pesän siivoaminen voi olla monelle ihan hyvä ensimmäinen siirto, ei pidä silti rakastua liikaa omien nurkkien puhtoisuuteen.
