Kaivannaisalan yrityksiä riittää, rahoituksesta ei ole pulaa, mutta uusia insinööriopiskelijoita ei vain löydy.
Oulun yliopiston kaivannaisalan tiedekunnassa (nykyisessä teknillisen tiedekunnan Oulu Mining Schoolissa) oli vuoden 2017 lopulla noin 160 opiskelijaa, joista vain noin 10 oli kaivos- ja rikastustekniikan insinööriopiskelijoita. Loput olivat geotieteen opiskelijoita.
Kysyntää uusille osaajille kaivannaisalalla riittää kuitenkin sen verran paljon, että kaivannaisalan tiedekunnan dekaanina vuosina 2014–2017 toiminut Juha Pekka Lunkka melkeinpä pystyy takaamaan jokaiselle opiskelijalle työpaikan.
Miksi sitten aloittavia insinööriopiskelijoita on niin vähän?
Kaivannaisalalla imago-ongelma
Kaivostoiminta nähdään usein ympäristöä pilaavana ja yhteisöjä riistävänä toimintana, sillä kaivannaisalan toimijoiden piirissä ei ole aiemmin otettu riittävästi huomioon ympäröivän yhteiskunnan arvojen ja asenteiden muutosta.
Lunkka näkeekin, että kaivannaisalalla on imago-ongelma, mikä haittaa uusien opiskelijoiden rekrytointia kaivannaisalan opintoihin.
Vuoden 2018 DIA-valinnassa Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan 440:stä opiskelijapaikasta 30 on kaivos- ja rikastustekniikan valintakiintiössä. Syksyllä 2017 Oulussa kaivos- ja rikastustekniikan opinnot aloitti seitsemän opiskelijaa.
Vaikka juuri insinööreistä on huutava pula, Lunkka korostaa kaikkien kaivannaisalalla opiskelevien panoksen olevan elintärkeä. Vain siten saadaan kehitettyä ympäristöllisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävää kaivostoimintaa.
”Jos ajatellaan Talvivaaran kaivoshankkeen toteutusta ja siinä tapahtuneita virheitä, niin se ei varmaankaan ole edistänyt alan houkuttelevuutta. Ja se ei yksin insinööritiedolla pelkästään edistykään. Siksi meillä täytyy olla eri osaajia, niin geotieteistä ja ympäristöpuolelta, kuin myös sosiaalisen hyväksyttävyyden asiantuntemuksessa. Sen täytyy olla kokonaispaketti, jolloin kaivannaisala kehittyy ja tulee houkuttelevaksi.”
Kaivoksella on aina vaikutuksensa
Lunkan mukaan kaivannaisalasta saadaan sosiaalisesti hyväksyttävämpi painottamalla koulutuksessa yhteiskuntavastuun periaatetta. Heti perusopinnoista lähtien tulee pitää mielessä, mitä vaikutuksia kaivostoiminnalla on ympäröivään yhteisöön ja luontoon.
Kaivostoiminta ei ole kuitenkaan Lunkan sanojen mukaan mitään ”green miningia”, sillä kaivoksilla on aina vaikutus lähiympäristöönsä. Kaivannaisalan perustaksi tuleekin siis ottaa pyrkimys minimoida luonnolle ja yhteisölle aiheutuvia haittoja.
Lunkan mukaan koulutuksessa tulee antaa eväät vastata vaikkapa kysymykseen saamelaisille koituvista mahdollisista haitoista Lapin alueen kaivostoiminnassa.
Hän näkee suurten kaivannaisalan yritysten tulon Suomeen positiivisena asiana. Hän pitää hyvänä merkkinä, että ne aktiivisesti pitävät kiinni yhteiskuntavastuustaan.
Juha Pekka Lunkka harmitteleekin sitä, kuinka myöhään on tajuttu muuttuneiden arvojen ja asenteiden tärkeys kaivannaisalalle ja sen koulutukselle:
”Yhtiöiden kanssa tehtävä yhteistyö täytyy perustua tietyille arvoille, jotka molemmat jakavat. Ja se tässä taustalla on ollutkin, että meillä on ollut liian kapea koulutus kaivannaisalalla.”
