Ruotsalaispuolustaja ei tällä kertaa ehtinyt väliin – ehkä onnekseen, kovimmat laukaukset kun saattavat katkaista puolustajalta jalan. Tätä jääkiekkoa ei pelata jäällä, vaan esimerkiksi Oulun yliopiston Linnanmaan käytävällä X1-oven lähettyvillä. Ja pelaajia ei ole tehty luusta ja nahasta vaan muovista. Paitojen värit ovat kuitenkin kuin jääkiekkoleijonilla ja pelaajien selkiä koristavat tutut ja legendaariset pelinumerot, kuten 11, 8 ja 14. Tällä kertaa menossa on Oulun pöytäjääkiekkoilijoiden Oulu-liigan syksyn kolmas turnaus. Ehkäpä Oulun menestynein pöytäjääkiekkoilija Otto Pesälä veivasi juuri maalin turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Aleksi Määttää vastaan.
Liigaa (entinen jääkiekon SM-Liiga) on syytetty muoviseksi brändiksi. Mutta tätä muovisemmaksi jääkiekko ei mene. Puhutaan siis pöytäjääkiekosta.
”Ei tällä oikeastaan pelinä jääkiekon kanssa ole mitään tekemistä. Se että ymmärtää jääkiekon pelikirjasta jotain, ei auta tässä kaukalossa ollenkaan”, pöytäjääkiekkoaktiivi Otto Pesälä paljastaa.
Ihmetellään myöhemmin, miten pöytälätkässä voi pärjätä. Kysytään kuitenkin ensin, mikä saa aikuiset miehet kokoontumaan pöytäjääkiekkopelien äärelle Oulun yliopiston käytäville. Siis noiden Stigan klassikkopelien, joita 80-luvulla syntyneet pojat saivat isiltään 90-luvulla joululahjoiksi.
”Omalla kohdallani lukiokaveri houkutteli aikansa mukaan. Monen yrityksen jälkeen suostuin, kokeilin ja jäin koukkuun”, Pesälä sanoo.
Alkuaikoina hän kehittyi lajissa huimaa vauhtia.
”Kyllä sitä silloin tuli pelattua tuntitolkulla viikossa.”
Kuudetta vuotta lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Pesälä ei ehdi nykyään käyttää lajiin enää yhtä paljon aikaa, mutta pelaa paikallisturnauksia yliopistolla ahkerasti.
”Miten te aikuiset miehet -tyylistä” ihmettelyä Pesälä kuulee pöytälätäkän liittyen harvoin, mutta kiinnostusta laji herättää lähes kaikissa, joille se on tuntematon. Pesälän tarina lajiin hurahtamisesta alkaa toistua, kun pöytälätkäaktiiveja jututtaa. Kaverukset Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen ovat tulleet lajin pariin suurin piirtein samaa reittiä. Koivula innostui ensin ja innostutti koulukaverinsa Kuokkasen mukaan.
”Ensimmäisessä turnauksessa, jonne oli tosin tarkoitus mennä vain katselemaan touhua, hävisin kaikki pelit pystyyn, mutta heti seuraavassa turnauksessa taisin saada kaivettua jopa yhden tasurin”, Koivula naurahtaa.
Yhdistäviä tekijöitä pelaajien kesken tuntuvat olevan kilpailuvietin tyydyttämishalu ja monen kohdalla jonkinlainen innostus penkkiurheiluun. ”Jonkin verran seuraan jalkapalloa ja jääkiekkoa”, Koivula toteaa. ”Minä taas lähinnä jalkapalloa, ja sitäkin vain, jos tulee joku oikein hyvä peli”, Kuokkanen sanoo.
Maailmanlaajuisesti yksi yhdistävä tekijä liittyy pelialustan, tuon klassikkomaineessa olevan Stiga-pöytäjääkiekkopelin kehittäjään. Stiga AB oli ruotsalainen yritys, joka nousi ihmisten tietoisuuteen myymällä ruohonleikkureita, pingismailoja, rattikelkkoja ja jääkiekkopelejä. Pöytäjääkiekkopeli kehitettiin jo vuonna 1957, mutta aluksi toiminta oli pienimuotoista.
Sittemmin Stiga möi ruohonleikkuereiden valmistusoikeudet Italiaan, ja Ruotsiin jäänyt Stiga Sports AB alkoi keskittyä urheiluvälineiden valmistukseen. Vaikka pöytäjääkiekkolautoja ei valmisteta enää pukinkonttiin samalla teholla kuin viime vuosituhannella, Stiga valmistaa niitä edelleen pöytäjääkiekkoharrastajien tarpeisiin. Kansainvälinen pöytäjääkiekkoliitto, ITHF, kelpuuttaa pelialustoiksi ainoastaan Stigan tekemät versiot.
Stiga liittyy siis olennaisesti siihen, missä maissa lajia aktiivisesti harrastetaan. Mutta se ei ole ainoa tekijä. Myös jääkiekon seuraaminen vaikuttaa harrastajamäärään oleellisesti. Maailman turnauksissa lajia hallitsevat kuusi maata.
”Oikeastaan puhutaankin Big six -joukosta”, Pesälä tarkentaa. Lajin suurmaat ovat pohjoismaat Ruotsi, Suomi ja Norja sekä Tšekki, Venäjä ja Latvia.
Vaikka pelialustan muoto noudattelee jääkiekkokaukaloa, pelillä itsellään on enemmän yhtäläisyyksiä vaikkapa pingiksen kuin jääkiekon kanssa. Hienomotoriikan hallitseminen erottaa jyvät akanoista. ”Esimerkiksi muusikot ovat pöytäjääkiekossa yleensä hyviä”, itsekin pianoa, kitaraa ja bassoa soittanut Pesälä sanoo.
Mutta toisaalta ennen kuin omaa lahjakkuuttaan pääsee tosissaan mittaamaan, pitää pelin strategia oppia. ”Siihenhän tämä pitkälti perustuu. On tiettyjä kuvioita, joilla maalit yleensä tehdään. Voisin varmaan nimetä yli sata nimettyä maalintekokuviota”, Otto Pesälä luettelee. ”Ja noita kuvioita varten on erilaiset puolustuskuviot.”
Lajia tuntemattoman silmään pelin vauhti yllättää. Lajissa ei ole tuomareita, mutta säännöt sanovat, että kiekkoa saa pitää yhdellä pelaajalla korkeintaan kolme sekuntia kerrallaan. Koko laji perustuu siihen, että herrasmiessääntöjä noudatetaan. Peliaika on viisi minuuttia, joten kiekon muhimisesta voisi olla joissain tilanteissa hyötyä.
Ammattilaistasolla viidessä minuutissa maaleja tulee yleensä muutamia. Keskushyökkääjä on sekä amatööri- että ammattilaistasolla eniten maaleja tekevä pelaaja, mutta etenkin ammattilaistasolla on maalinteon uhan oltava aito jokaisella hyökkääjällä.
”Monesti puhutaan, että joku pelaa enemmän toiselta puolelta. Ja tietysti eri pelaajilla on eri vahvuudet ja eri kikat, joita eniten yrittää”, Pesälä selventää.
Amatöörin silmään yllättävin taktinen kuvio lienee niin sanottu hallittu syöttö keskushyökkääjälle. Ammattilaiset ovat opetelleet keskushyökkääjällä laukomisen niin tarkaksi ja nopeaksi, että keskushyökkääjällä saa tehtyä maalin yllättävän usein, vaikka maalivahti ehtisi täysin hyökkäykseen mukaan.
”Kokeneimmat pelaajat katsovat hyökkääjän käsien liikkeestä, mihin laukaus on mahdollisesti tulossa”, Pesälä huomauttaa.
Puhuminen ammattilaisista ei tietenkään tarkoita, että kukaan toisi pelaamalla leipää pöytään. Mutta esimerkiksi Pesälä on pelannut pöytälätkää Suomen maajoukkueessa useissa kansainvälisissä kilpailuissa.
”Paras sijoitus taitaa olla Turun-MM-kisoista, Pesälä sanoo”, mutta ei muista tarkkaa sijoitustaan.
Pesälän sijoitus oli noissa kisoissa 33:s, vaikka maailman ranking-tilastossa hän oli tuolloin numerolla 107.
Pöytälätkää on verrattu tässä jutussa jo jääkiekkoon ja pingikseen. Vertauksista pingiskään ei ole kovin osuva, koska tuurilla on enemmän vaikutusta yksittäisessä ottelussa. Toisin sanoen maailman paras pöytälätkän pelaaja voi hävitä yksittäisen ottelun helposti maailman viidenneksikymmenenneksi parhaalle pelaajalle.
”Paikallisliigassakin siinä on viehätystä, että ainakin maaleja saa tehtyä vähän parempaakin pelaajaa vastaan”, Pesälä kertoo.
”Mutta harjoittelun näkökulmasta olisi kyllä hyvä olla suunnilleen oman tasoinen pelaaja vastassa. Silloin pääsee harjoittelemaan myös hyökkäämistä”, Koivula huomauttaa.
Vaikka pöytäjääkiekkoilijat suhtautuvat pelaamiseen äärimmäisen innostuneesti ja keskittyneesti, kenelläkään ei näyttäisi olevan pelatessaan verenmaku suussa. Otto Pesälän mukaan leikkimielisyys ei ole hyvä sana kuvastamaan lajia.
”Mutta kyllä tämä omalla tavallaan kevytmielistä on.”
Väki vähenee ja pidot paranee. Pöytäjääkiekkoturnaus pelataan kuin monen urheilulajin tavanomainen turnaus: runkosarja ja sen päälle pudotuspelit. Otto Pesälä, Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen selvittävät kaikki tiensä alkusarjasta kahdeksan joukkoon. Kuokkanen putoaa ensimmäisellä kierroksella, Koivula ja Pesälä ottavat toisistaan mittaa välierissä. Pesälä voittaa Koivulan näytöstyyliin suoraa kolmessa ottelussa, mutta häviää finaalit oppi-isälleen Juho Rautiolle – joskin vasta paras viidestä -sarjan viimeisessä ottelussa.
”Kyllähän tässä lajissa hiki nousee pintaan, mutta ei siksi että tämä olisi fyysisesti raskasta”, Pesälä naurahtaa.
Jännittäminen ja pään pitäminen kylmänä näyttävät olevan keskeisellä sijalla pelien ratkaisuvaiheilla.
”Niin kuin monessa muussakin urheilulajissa”, Pesälä miettii.
