Jos joku mainitsee minulle käyvänsä terapiassa, on se minusta normaali ja varsin arkinen asia, verrattavissa kampaajalla tai hammaslääkärillä käyntiin. Kaikille terapian tarve ei ole tuttua entuudestaan. Siksi mielenterveysongelmat herättävät myös ennakkoluuloja ja leimaamista.
Jotta tabut mielenterveyden ympäriltä saataisiin murrettua, tulisi mielenterveydestä puhua avoimesti, niin julkisesti kuin kahvipöydissäkin.
Olen kokenut eripituisia masennuskausia tasaisesti elämäni ajan. Aloitin terapiakäynnit vuonna 2013 opiskellessani ensimmäistä vuotta musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa. Terapia oli minulle positiivinen kokemus; se oli minulle itselleni ja hyvinvoinnilleni varattua aikaa.
Parin vuoden intensiivisen terapiajakson jälkeen elämä tuntui jo paljon aiempaa kevyemmältä ja helpommalta. Vaikka kaikilla ei terapia toki toimi yhtä tehokkaasti, minä sain sen avulla elämäni ja ajatukseni kasaan.
Vuosien varrella olen omista kokemuksistani kertomalla rohkaissut useita opiskelevia ystäviäni hakeutumaan mielenterveyspalveluiden pariin. Silti kokemuksistani puhuminen on ollut vaikeaa. Kesti kauan, jopa vuosia, että uskalsin kertoa terapiassa käymisestä vanhemmilleni ja läheisille ystävilleni.
Edes yliopisto-opintoihini kuuluvalla musiikkiterapian opintojaksolla en uskaltanut reflektoida omia kokemuksiani terapiasta kurssin oppimispäiväkirjassa, sillä pelkäsin sen leimaavan minut jollain tavoin heikoksi luennoitsijan silmissä.
Minulle aiheesta puhumista vaikeampaa on sen myöntäminen, että asiasta puhuminen julkisesti tuntuu vaikealta.
Haluaisin olla rohkeampi, olla omalla esimerkilläni mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa mielenterveysongelmien ympäriltä on poistunut stigma – onhan omasta henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen kunnioitettava ja ihailtava teko.
Silti kokemuksistani julkisesti puhuminen ja kirjoittaminen vaati minulta tämänkin kolumnin osalta voimaa ja pitkän harkinnan. Siksi tänään torstaina 25.4. vietettävä opiskelijoiden mielenterveyspäivä on oivallinen kampanja teeman nostamiseksi esille.
Omassa elämässäni olen huomannut sen, kuinka tärkeää mielenterveydestä puhuminen opiskelijayhteisössä on. Eräs opiskelukaverini, jolle kerroin kokemuksestani terapiasta opintojen alkuvaiheessa, otti monien vuosien jälkeen yhteyttä kiittääkseen minua. Omien sanojensa mukaan hän ei olisi uskaltanut hakeutua hoidon pariin ilman rohkaisuani. Vaikka olin jo itse unohtanut keskustelun kokonaan, opiskelutoverilleni sanani olivat olleet elämää mullistavia.
On väärin, että mielenterveyspalveluiden käyttäminen ja mielenterveydestä puhuminen vaativat yhteiskunnassamme rohkeutta.
Tilannetta ei helpota se, etteivät palvelut myöskään ole helposti saatavilla. Tätä epäkohtaa pyrkii korjaamaan mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemisen helpottamista ajava Terapiatakuu-kansalaisaloite. Aloitteen perusteluiden mukaan tällä hetkellä Suomessa vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa.
Olen lähes varma siitä, että kenelle tahansa kadulla vastaan tulevalle henkilölle olisi hyötyä omaan henkiseen hyvinvointiin paneutumisesta alan ammattilaisen kanssa. Jokainen meistä on jollain tavalla terapian tarpeessa.
Mikäli tämä teema resonoi myös sinussa, käy allekirjoittamassa Terapiatakuu-kansalaisaloite – vaikkapa opiskelijoiden mielenterveyspäivän kunniaksi.
