Mitä jos äitinä oleminen ei riitä?
Tätä pohtii Elena Ferranten Tyttären varjo (La figlia oscura). Teos ilmestyi italiaksi jo vuonna 2006, ennen Ferranten kuuluisuuteen nostanutta Napoli-sarjaa. Nyt Ferranten aikaisempia ja vähemmän tunnettuja teoksia on suomennettu yhä etenevissä määrin. Viime vuonna ilmestyi uudistettu laitos Ferranten esikoisromaanista Amalian rakkaus (2019, L’amore molesto), Tyttären varjo ilmestyi huhtikuun lopussa Helinä Kankaan suomentamana.
Kiehtovaa supersuositussa Ferrantessa on se, ettei hänestä tiedetä muuta kuin hänen kotimaansa ja nimensä – ja nimikin on salanimi.
Tyttären varjossa kertojana toimii viisissäkymmenissä oleva yliopisto-opettaja Leda, jonka lapset ovat muuttaneet isänsä luokse Kanadaan. Leda matkustaa rantalomalle Etelä-Italiaan, päällimmäisenä tunteena helpotus – viimein hän pystyisi tekemään töitä ilman syyllisyyttä ja huolta.
Rannalla Ledan katse kiinnittyy napolilaisperheeseen, erityisesti nuoreen äitiin Ninaan ja kolmivuotiaaseen Elenaan. Perheen ja sen sisäistä kiristynyttä dynamiikkaa seuratessa Leda palaa muistoihinsa, jotka eivät olekaan niin idyllisiä kuin kirjan alkuasetelmat vielä lupaavat. Pohjimmiltaan Leda onkin ollut äitiyden ilosta huolimatta tyytymätön elämäänsä. Rakkaus lapsiin ei aina riitä kantamaan läpi elämän, sillä Leda haluaa olla muutakin kuin äiti.
Ferrante kuljettaa teosta kahden kerrontatason välillä. Ledan minäkertojan ääni on läsnä koko ajan, vaikka Ferrantelle tyypilliseen tapaan takautumat rytmittävät nykyhetkeä. Ferrante kykenee taidokkaasti limittämään yhteen nykyhetken ja menneisyyden, muodostaen kertojaminän, joka elää yhtä aikaa kummassakin todellisuudessa.
Tyttären varjo käsittelee äidin ja tyttären välistä myyttistä sidettä. Teoksessa Ferrante kuvaa äidin väsymistä ja sitä, kuinka rakkauskaan ei riitä varmistamaan hyviä välejä. Ferranten äidit ovat raadollisia hahmoja, jotka äidiksi tulonsa jälkeen huomaavat, kuinka hankalaa perhe-elämän ja omien intohimojen yhteensovittaminen on. Hänen teoksissaan naiset vastustavat ajatusta, ettei heillä olisi yhteiskunnassa muuta asemaa kuin äitiys.
Leda on hahmona epämukavan realistinen – vaikka hänen päätöksiään on vaikea hyväksyä, lukija ymmärtää hänen mielenliikkeensä. Erityisesti minuun vetosi se, kuinka Leda sisimmässään tuntee syyllisyyttä yrityksestään työn avulla unohtaa roolinsa äitinä.
Tyttärien muuttaessa isänsä luokse Kanadaan Tyttären varjon Leda luulee vapautuvansa, mutta alun helpotuksen jälkeen hän alkaa silti kaivata lapsiaan. Leda sekä inhoaa että rakastaa rooliansa huonona äitinä. Nykyajan yhteiskunta odottaa äidiltä ehdotonta rakkautta ja uhrautuvaisuutta, mikä asettaa Ledan vaikean päätöksen eteen. Perhe-elämää on vaikea jättää kokonaan taakseen kunnianhimoisuuden ja omien unelmien saavuttamiseksi.
Nuori Nina on Ledan kaksoisolento: perhe-elämän ja äitiyden häkkiin lukitsema nainen, joka yrittää pyristellä pakoon äitiyden rajoituksista. Ledan tavoin Nina tuntee syyllisyyttä omista unelmistaan ja tarpeistaan. Ehkä juuri siksi kumpikin naisista samaistuu toisiinsa. Nina on nuori ja kaunis, elämänsä alussa, mutta tuntee olonsa epämukavaksi äidin ja aviovaimon roolissa. Nina näkee Ledassa tulevaisuutensa, sekä hyvässä että pahassa. Leda taas on näennäisesti vapautunut perhe-elämästään, mutta on pohjimmiltaan onneton. Leda taas näkee Ninassa nuoruutensa ja kaipuunsa ihmiskosketukseen. Tilanteiden erilaisuudesta huolimatta kumpikin heistä on äitiyden ja naiseuden ideaalin vangitsemia.
Ferrante kirjoittaa suorasukaisesti, peittelemättä haluaan kuvata naiset sellaisina kuin he ovat. Naishahmoja ajaa eteenpäin halu muuttaa elämäänsä, oli sitten kyse Tyttären varjon Ledasta ja Ninasta, tai Napoli-sarjan Linasta ja Elenasta.
Teoksen lyhykäisyydestä huolimatta Ferrante ehtii kuvata sekä Ledaa että Ninaa tilanteessa, jossa kumpikin joutuu arvioimaan uudelleen elämänsä. Ferrantelle tuttuun tapaan lopputulos ei ole yksiselitteinen, vaan jättää tulkinnanvaraa suuntaan ja toiseen.
Leda ja Nina eivät ole vain lapsia hylkääviä uraohjuksia tai vain kodinhengettäriä – he ovat inhimillisiä ihmisiä, jotka yrittävät tasapainotella perheen ja itsenäisyyden välillä.
