Vallitsevan poikkeustilan aikana olen uneksinut paljon. Olen uneksinut yliopiston ikkunoista valtaville peikonlehdille lankeavasta valosta. Olen uneksinut pitkistä illoista ystävien kanssa lempibaareissa, oluttuopeista ja viinipulloista. Junalipuista Helsinkiin, herkullisista lounaista ravintoloissa, kakkupalasista vitriineissä ja puheensorinasta.
Mutta ennen kaikkea olen uneksinut – ei – suorastaan haaveillut hitaasta vaeltelusta museoiden käytävillä ja kirjojen selkämysten sormeilusta kaupunginkirjaston hyllyjen välissä. Puutuneesta perseestä hieman liian pitkän teatteriesityksen katsomossa. Holtittomasta reivaamisesta keikoilla ja kesän festivaaleilla. Rauhoittumisesta, vaikuttumisesta ja juhlimisesta taiteen ja kulttuurin äärellä. Arjen yläpuolelle kohottavien hetkien kokemisesta yksin ja yhdessä, tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa.
Onneksi koronapandemia ei estä meitä kokemasta kulttuuria. Kotiin linnoittautuneina etsimme viihdytystä musiikin, elokuvien, pelien, kirjojen ja TV-sarjojen tarjoamista vaihtoehtoisista todellisuuksista. Moni tarttuu myös itse kynään, siveltimeen tai soittimeen. Parhaimmassa tapauksessa hidas eristyselämä auttaa luomaan yhteyden kulttuuriin ja taiteeseen uudelleen. Kulutamme tällä hetkellä asunnoissamme valtavan määrän kulttuurin tuotteita, ja hyvä niin. Vaikka emme voi jalkautua taide-elämysten pariin, ovat ne silti jatkuvasti käsiemme ulottuvilla.
On silti selvää, että kulttuuri-, tapahtuma- ja taidealat ovat tällä hetkellä kriisissä. Aloilla, joilla vapaa tekijyys on enemmän sääntö kuin poikkeus ja tulot perustuvat paitsi avustuksiin, myös vahvasti ihmisten mahdollisuuteen kokoontua samaan fyysiseen paikkaan, eletään poikkeuksellista hätätilaa. Taidekenttä on reagoinut tilanteeseen ilahduttavalla luovuudella: esimerkkinä tästä on vaikkapa joukko ammattinäyttelijöitä, jotka perustivat kotisohville esityksiä livestreamaavan Karanteeniteatterin. Jyväskyläläinen Teatterikone taas kiertää palvelukoteja uudella ikkunateatteri-konseptillaan, jonka esityksiä seurataan nimensä mukaisesti ikkunaruutujen läpi. Lukuisat klubit, yhtyeet ja artistit lähettävät keikkojaan internetin välityksellä kotoa käsin nautittaviksi. Internetin kautta voi kokea jopa kokonaisia taidefestivaaleja etänä. Omista karanteenikulttuurikokemuksistani ehkäpä sykähdyttävin oli jyväskyläläisen Runoklubi 6:n Facebookin kautta seuraamani etärunoilta.
Konstit poikkeustilan kanssa menettelyyn ovat siis monet. Uudet ratkaisut kulttuuritapahtumien kokemisessa värittävät etäolosuhteita, ja erilaisiin mahdollisuuksiin kannattaa tutustua. Facebook ja Instagram livet kukkivat tällä hetkellä toinen toistaan mielenkiintoisimmista livelähetyksistä.
On paradoksaalista, että samalla kun tuotetun kulttuurin ja viihteen merkitys arjessamme korostuu, kärsivät sen tuottajat elinkeinonsa toteuttamisen huomattavasta vaikeutumisesta. Millaista olisi etäilyaika ilman taiteen ja kulttuurin tuotteita ympärillämme? Mielikuvitusta käyttämättäkin voi päätellä, että hyvin ankeaa.
Kulttuurin, tapahtumien ja taiteen ammattilaiset ovat menettäneet yöuniaan jo kuukauden ajan oman toimeentulon ollessa uhattuna. Aloilla tienestit ovat muutenkin tiukassa ja epävarmoja, ja koronapandemia on laittanut toiminnan normaalissa muodossaan lähes täydellisesti jäihin.
Eilen keskiviikkona päästiin kuitenkin huokaisemaan helpotuksesta: Suomen hallitus teki kehysriihessään esityksen 40 miljoonan euron lisärahoituksen myöntämisestä kulttuuri- ja taidealojen pandemian seurauksena kärsimien tappioiden paikkaamiseen. Tämä on valtiolta valtava ja erittäin merkityksellinen kädenojennus, joka osoittaa arvostuksen kulttuurikenttää kohtaan.
Myös kulttuurialan omat rakenteet ovat reagoineet muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti, ja esimerkiksi Taiteen edistämiskeskus myöntää ylimääräisiä korona-apurahoja. Koko pandemia ja sen vaikutukset kulttuuri- ja taidealoihin haastavat entisestään kyseenalaistamaan alojen rahoitus- ja työllisyysmalleja. Näiden alojen ammattilaisten toimeentulo on valtavan epävarmaa, vaikka ilman heidän työtään elämästämme katoaisi huomattava määrä värisävyjä.
Vaikka hallituksen esittämä avustussumma onkin mittava, nähtäväksi jää, miten se tavoittaa erityisesti pienemmät toimijat. Siksi kannustankin edelleen löytämään omia tapoja tukea kulttuurityöläisiä poikkeusolosuhteiden hetkellä. Miten juuri minä voisin maksaa edes hieman kuluttamastani kulttuurista, miten taiteilija saisi korvauksen työstään? Miten voin olla mukana varmistamassa, että suosikkitapahtumani järjestetään myös jatkossa? Voisinko kenties ostaa lahjakortteja klubeille ja teattereihin jo ennakkoon? Mitäpä jos tilaisin itselleni levyn tai bändipaidan? Sallisiko kukkaroni jättää palauttamatta peruuntuneen konsertin liput? Moni tapahtuma ja toimija on myös lanseerannut mesenointikampanjoita mukavilla vastikkeilla, joiden kautta tukeminen on helppoa ja opiskelijabudjetille armeliasta.
Vastuuta kulttuuri- ja taidekentän kannattelusta ei tietenkään voi – eikä onneksi tarvitse – sysätä yksilöiden harteille, mutta myös meillä on mahdollisuus osoittaa solidaarisuutta ja tukea. Pienilläkin teoilla on vaikutusta siihen, että pääsemme nauttimaan kulttuuritapahtumista ja taiteesta elävänä myös koronarajoitteiden purkauduttua.
Vallitseva pandemia häiritsee valtavasti jokaisen elämää. Monet jokapäiväiset toiminnot ovat muuttuneet vaikeiksi, osa mahdottomiksi. Elämä neljän seinän sisässä on monelle uutta ja ahdistavaakin. Poikkeuksellisessa tilanteessa on tärkeää löytää omat hyvinvoinnin lähteet – ja tarpeen vaatiessa myös pakokeinot arkitodellisuudesta.
Siksipä ainakin minä aion jatkaa uneksimista hyvällä omallatunnolla. Laittaa ilahduttavaa musiikkia soimaan, huojua päiväauringon paisteessa olohuoneessa ja kuvitella itseni festareille. Sillä vielä tulee se päivä, kun me astumme festivaalien porteista sisään, kohotamme muovituopit ilmaan ja nautimme taiteen parantavasta voimasta. Yhdessä.
Siihen asti pitäkäämme huoli itsestämme, toisistamme ja kulttuurialan elinvoimaisuudesta.
