Lääketiedettä opiskeleva Toni Aaltonen käy ikään kuin itse järjestämäänsä henkilökohtaista soveltavaa kurssia, jossa hän kohtaa potilaita vastaanottotilanteen ulkopuolella. Vapaaehtoisena keikkakaverina Aaltonen auttaa ikäihmisiä esimerkiksi apteekkiasioilla, saattaa hammaslääkäriin tai etsii oikean osaston OYS:n sokkeloista.
”Kun tulen taksilla potilaan kanssa tämän kotoa vastaanotolle, minulla on erilainen käsitys kokonaisuudesta kuin lääkärillä, joka ei näe vastaanottotilanteen taakse”, Aaltonen on havainnut.
Lääketieteen opiskelijana hän on päässyt terveyskeskuslääkärin vieressä seuraamaan muutaman päivän ajan potilaiden virtaa. Vaikka tapaukset voisi lääketieteellisesti kategorisoida diagnoosiensa perusteella samanlaisiksi, Aaltonen huomauttaa, että jokaisella on oma taustansa ja erilaisia syitä toimintaansa. On otettava huomioon se, mitä potilaat ovat aiemmin kokeneet. Juuri näitä asioita pöytänsä ääressä istuva lääkäri ei välttämättä hoksaa.
”Olen kuullut, että suurin osa hoitovirheistä johtuu lääkärin ja potilaan kommunikaation ongelmista”, Aaltonen muistelee. Siksi ihmisen kohtaamisen harjoittelu ei ole turhaa.
Auttaja kuuntelee
Kaikki alkoi karamellista. Juuri Ouluun muuttaneena lääketieteen fuksina Aaltonen seisahti Oulun Diakonissalaitoksen (ODL) vapaaehtoistoiminnan esittelypöydän ääreen kampuksen aulassa. Hän ei kehdannut syödä tarjottuja makeisia kuuntelematta, mitä esittelijöillä oli sanottavanaan.
”Olin kyllä miettinyt vapaaehtoistöitä jo aiemmin. Tässä vapaus ratkaisi”, opiskelija arvioi.
ODL:n keikkavapaaehtoisena hän saa sähköpostilla tai puhelimitse ilmoituksia avustuskeikoista, joita vastaanottaa noin pari kertaa kuussa. Yhdellä keikalla aikaa voi vierähtää puolestatoista viiteen tuntiin.
Ikäihmisten seuraan Aaltonen tottui, kun ovelta ovelle kiertäneenä markkinatutkimushaastattelijana jäi toisinaan kahville ventovieraiden luo.
”Näin, että monet olivat aika yksinäisiä ja halusivat kertoa asioistaan minulle. Kun sanoin, että olen hakemassa lääkikseen, sain kuulla tarinoita huonoista lääkärikokemuksista. Välillä he kertoivat sota-ajoista.”
Aaltonen toivoisi, että ikäihmisillä olisi enemmän paikkoja, joihin mennä tapaamaan toisiaan. Hoitokodeissa seuraa on, mutta niihin kaikki apua tarvitsevat eivät pääse. Kotihoitajien käynnit voivat Aaltosen mukaan olla rutiinitoimituksia, joissa aitoa kohtaamista tai kuuntelua ei synny. Keikkavapaaehtoinen ei tee hoitajien töitä, vaan auttaa arjessa.
Keinot löytyvät
Toni Aaltosta on joka kerta ollut vastassa eri ikäihminen. Hän sanoo tykkäävänsä uusista ihmisistä ja uusista tilanteista.
”Katselen hetken, minkälainen persoona on kyseessä ja mietin, miten hänelle kannattaisi puhua”, Aaltonen kuvailee. Keikkavapaaehtoisella on hyvä olla sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa ja kykyä mukautua vaihteleviin tilanteisiin.
”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu.”
Kerran avustettava jätti avaimensa kotiin, kun lähti keikkakaverin kanssa lääkärikäynnille. Aaltoselle sanottiin, että avustettavan voi jättää oven taakse odottamaan talonmiestä.
”En jättänyt häntä siihen, vaan reissun päätteeksi halusin etsiä avaimet, jotta ne eivät jäisi seuraavalla kerralla kotiin. Niitä etsittiinkin sitten tunti, koska hän oli laittanut ne aika erikoiseen paikkaan”, kertoo Aaltonen.
Hän ei lamaannu ongelmista, vaan saa hyvän mielen, kun keksii tilanteisiin ratkaisut. Oikeasti hankalia tapauksia ei eteen ole sattunut. Jos joku erehtyy puhuttelemaan Aaltosta esimerkiksi klopiksi tai muuten provosoimaan, hän antaa kommenttien mennä menojaan. Taksimatkojen aikana opiskelija ja ikäihmiset puhuvat hyvässä hengessä harrastuksistaan, arjestaan tai vaikkapa Oulun historiasta.
Kuplasta ulos
Keikkakaverina Aaltonen mainitsee suurimmaksi opikseen elämän perspektiivien huomaamisen. Hän tapaa ihmisiä, joita muuten ei kohtaisi ja kuulee tarinoita, jotka jäisivät pimentoon. Oma kupla on puhjennut.
”Yleensähän sitä on tekemisissä aika samanlaisten tyyppien kanssa, mutta tässä näkee, että asiat elämässä voivat olla hyvinkin toisin kuin itselläni”, hän pohtii.
Aaltonen on oivaltanut, miten monella tavalla ihmiset voivat sosiaalisissa tilanteissa toimia, esimerkiksi vaatia oikeuksiaan tiukasti. Joskus liiankin mukautuvaksi tunnustautuva Aaltonen sanoo ottaneensa heistä mallia.
Keikkakaverina reilun vuoden verran toimittuaan hän ajattelee, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa olla, vaan monta erilaista. Häntä jaksaa edelleen yllättää, miten positiivisina sairaatkin vanhat ihmiset jaksavat pysyä.
”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu”, Aaltonen kiteyttää.
Kuka?
» Toni Aaltonen
» 23 vuotta.
» Kotoisin Forssasta, asuu Tuirassa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.
» Työskennellyt viimeiset kolme kesää rantapelastajana. Tehnyt myös markkinatutkimusta ovelta ovelle kiertävänä haastattelijana.
» Oulun Lääketieteellisen Killan apuisäntänä vastaamassa kiltatalo Walhallasta ja tapahtumien järjestämisestä. Lukioaikoina opiskelijoiden hallituksessa.
» Vapaa-ajalla ikääntyneiden keikkakaverina Oulun Diakonissalaitoksen kautta.
» Harrastaa crossfitiä, thainyrkkeilyä, voimajoogaa ja lenkkeilyä. Koripalloilijan pelipaikalta siirtynyt tuomarin tehtäviin. Katselee paljon elokuvia.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri. Välillä mietti myös koripalloammattilaisuutta.
» Haaveilee valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä sekä onnellisuudesta.
» Toivoo, että ihmiset ottaisivat asioista selvää ennen kuin avaavat suunsa ja antavat kannanottoja.
