Laura Mannisen (s. 1976) omaelämäkerrallinen esikoisteos Kaikki anteeksi kertoo pian nelikymppisestä Laurasta, jolla on hyvä työpaikka, harrastuksia ja ystäviä. Kun Laura tapaa Mikon, kaikki haaveet tuntuvat käyvän toteen. Mikko hurmaa heti kättelyssä paitsi Lauran, myös tämän sukulaiset ja ystävät ja jopa naapurin sitruunansyöneen kyttääjämummon.
”Hän sai ihmiset vapautumaan ja avautumaan. Me liikuimme ensimmäistä kertaa parina, ja minä olin ylpeä kuin tamma. Samaan aikaan tunsin itseni epävarmaksi. Oliko tämä taivaallinen olento todellakin valinnut minut? Jos oli, minä päätin, että tällä kertaa onnistuisin.”
Laura kiintyy nopeasti myös Mikon kolmeen lapseen. Ja lapset Lauraan. Pikku hiljaa miehestä paljastuu uusi, outo puoli. Synkkinä päivinä hän on ivallinen, vainoharhainen ja toisaalta masentunut. Mikko ei siis ole ihan kunnossa, mutta eihän rakasta ihmistä voi sairauden takia hylätä? Sitä paitsi Mikkokin oli tukena silloin, kun Lauralla epäiltiin rintasyöpää, helli ja hoivasi. Ja mies lupaa hakea apua, ja hakeekin. Kun Mikolla on hyvä päivä, hän on yhtä aurinkoa ja suurta sydäntä.
Kun Laura ja Mikko muuttavat saman katon alle, alkaa todellinen perhehelvetti. Tulee yö, jolloin Mikko pitää keittiöveistä Lauran kurkulla ja uhkaa tappaa. Sairaalloisen mustasukkainen mies piinaa Lauraa niin henkisellä, fyysisellä kuin seksuaalisella väkivallalla. Mutta kun myrskypilvet väistyvät, hän on taas oma hurmaava itsensä, katuu ja pyytää anteeksi. Ja Laura antaa anteeksi.
Mannisen eletyistä kokemuksista kertova teos muistuttaa muistelma- ja tietokirjaa, sillä kirjoittaja ei ole perinteiseen kaunokirjamaiseen tapaan etäännyttänyt omakohtaisia kokemuksiaan ja luonut niistä fiktiota. Kerrontatavan valinnasta kertoo osaltaan jo päähenkilön nimeäminen Lauraksi.
Teoksen vahvuus on juurikin Lauran rehellinen kerronta, mutta Mikon sisäistä maailmaa kuvaavat osiot puolestaan ontuvat, sillä kertoja ja päähenkilö Lauran ääni kuuluu niistäkin selkeästi läpi.
Teokseen hiipivä tietokirjamaisuus ja ajoittainen paatoksellisuus on toisaalta ymmärrettävää. Väkivaltaisessa suhteessa eläviä naisia kuulee valitettavan usein tuomittavan tyyliin: ”Tyhmähän siinä täytyy olla, oma syy kun ei tajua lähteä”. Kaikki anteeksi auttaa ymmärtämään, miksi tällaisesta suhteesta ei niin vain lähdetäkään.
Vaikka teos ei kerrontaratkaisunsa ja osaltaan myös kuluneiden kielikuviensa takia ole taiteellisesti korkeatasoisimpia tekstejä, on viestintäalalla työskentelevän Mannisen kerronta sujuvaa ja tarina niin mukaansa tempaava, että ahmaisin kirjan yhdeltä istumalta. Teoksen välillä hyvinkin ahdistavat ja väkivaltaiset tapahtumat kerrotaan taiten ja tyylillä, inhorealismilla mässäilemättä.
Peri-inhimillinen tarve tulla rakastetuksi tekee meistä kaikista haavoittuvaisia. Siksi myös Lauran kaltainen, kouluttautunut ja vahvatahtoiseksi feministiksi itsensä mieltävä nainen voi joutua väkivaltaisen suhteen vangiksi. Se, joka satuttaa pahemmin kuin kukaan, voi samalla olla myös se, jonka kanssa on joskus kokenut elämänsä onnellisimmat hetket.
Suomalainen vaikenemisen kulttuuri ja yhteiskunnan silmät ummistava suhtautuminen perheväkivaltaan nousevat teoksesta vahvasti esille. Niin poliisin, terveydenhuollon kuin lastensuojelun viranomaisten apu jää olemattomaksi. Lopulta Laura ottaa yhteyttä naisten turvakotiin, jonka tarjoaman keskusteluavun turvin hän rohkaistuu lähtemään suhteesta.
Kuten teoksen epilogissakin kerrotaan, on naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa vakava ongelma. Lähes joka kolmas suomalainen nainen on kokenut tai kokee parisuhteessaan seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa. Suomi on myös saanut lukuisia huomautuksia siitä, etteivät naisten ihmisoikeudet toteudu Suomessa YK-sopimuksen ja Euroopan neuvoston niin kutsutun Istanbulin sopimuksen mukaisesti. Miksi väkivaltaan ei silti puututa?
Mannisen esikoinen on tärkeä puheenvuoro liiaksi vaietusta aiheesta. Tematiikaltaan teos tuo mieleen Maria Jotunin Huojuva talon (1963) ja osin myös Rosa Liksomin Everstinnan (2017), mutta ihmeen vähän aihepiiristä on ylipäätään kirjoitettu. Tämäkin kertoo jotakin aiheen tabuluontoisuudesta.
Kaikki anteeksi on selviytymistarina ja ravisuttava tositarina, joka antaa äänen lukemattomille naisille. Samalla se on myös haaste: vaikenemalla mikään ei muutu.
