Tieto- ja viestintäteknologialta on pitkään odotettu ihmettä, joka mullistaisi oppimisen.
Yritys on ollut kova: 1990-luvulla hehkutettiin koulujen tietokoneluokkia, 2000-luvun puolivälissä interaktiivisia smartboardeja, viimeisimpänä yliopistojen avoimia verkkokursseja MOOCeja.
Mullistajat tulevat koulukeskusteluun kovalla tohinalla, mutta vaipuvat lyhyen tähtihetken jälkeen unholaan.
”Teknologia menee nopeasti eteenpäin. Alalta nousee nopeita ideoita, joita kokeillaan hetken aikaa. Ne eivät korjaa ongelmia, koska ne eivät perustu tietoon siitä, kuinka ihminen oppii”, arvelee kasvatustieteen professori Sanna Järvelä Oulun yliopistosta.
Järvelä johtaa kasvatustieteiden tiedekunnassa Oppimisen ja koulutusteknologian yksikköä. Noin 20-henkinen tutkimusyksikkö tutkii yksilöllistä ja sosiaalista oppimista erilaisissa oppimisympäristöissä ja kehittää koulutusteknologiaa oppimisessa hyödyntäviä malleja. Yksikön erityisinä tutkimuskohteina ovat oppimisen perusmekanismit: itsesäätely, motivaatio, oppimisen strategiat ja sosiaalinen vuorovaikutus.
Kahdenkymmenen vuoden ajan oppimistutkimusta tehneen Järvelän kokemuksen mukaan nopeista ratkaisuista ei ole apua, sillä ne jättävät itse opetuskäytännöt uudistamatta.
”Smartboardissa väline vain varasti sen älykkyyden, mikä ihmisessä on!”
Kännykkä jäänyt pulpetille
Vaikka teknologialla on oppimista auttavia sovellutuksia, se ei yksin tee oppimisesta laadukkaampaa.
Tästä varoittavana esimerkkinä Järvelä mainitsee oppimisen digitalisaation ymmärtämisen pelkästään sähköisenä oppimateriaalina. Kyseessä on edelleen vanha Gutenbergin kirjapainotekniikan jälkeläinen, mutta näyttöpäätteelle käännettynä.
”Parhaimmillaan teknologia auttaa luomaan oppilasta aktivoivia tilanteita. Se voi esimerkiksi auttaa ihmisiä kysymään parempia kysymyksiä ja luomaan siten uutta tietoa.”
Sanna Järvelän mukaan opetuksessa käytettävän teknologian suurimmat hyödyt ovat sen kyvyssä aktivoida ja verkostoida oppijaa.
Yksinäisen pänttäämisen sijaan opiskelijoita voi kannustaa tekemään oppimistyötä tiimeissä. Puhutaan yhteisöllisestä tiedonrakentamisesta, jossa yhteisen ongelman ääreen kerääntynyt ryhmä tuottaa uutta tietoa, jota ei voida enää palauttaa vain yhden yksilön tuottamaksi tiedoksi.
Tässä työssä sosiaalinen media tulee avuksi. Ennen oppitunneilla pannaan asetettu kännykkä on yhä useammin jo oppitunneilla käytössä. Facebookia ja WhatsAppia voi itsensä viihdyttämisen lisäksi käyttää myös tiedon tuottamiseen ja sen jakamiseen.
Yhteisöllisen oppimisen lisäksi hyvässä oppimisessa tärkeää on oppijan oma aktiivisuus. Digitaalisuus voi lisätä opiskelijan aktiivisuutta sähköisillä oppimisympäristöillä, joissa oppilas voi vaikka kirjoittaa blogia tai editoida omia opetusvideoita.
”Nykymaailma on tiimityön maail-ma. Yhdessä tehtäessä ja ponnistellessamme olemme enemmän kuin yksittäisten henkilöiden summa.”
Tämän hän tietää hyvin itsekin. Järvelä kertoo päätyneensä tutkijan uralle tutkimusryhmässä tehdyn pro gradu -tutkielman vuoksi. Turun yliopistossa inspiroivan professorin ohjauksessa tehty työ näytti Järvelälle sen, mitä tutkimus parhaimmillaan on.
”Tästä tutkimusryhmästä sain hyvän mallin kunnianhimoiselle tutkimustyölle, ja gradu ja oppimistutkimus aiheena veivät sitten mennessään.”
Luennoidessaan Oulun luokanopettajaopiskelijoille Järvelä painottaa tätä: Siten opetat, miten opiskelet.
Se, millaisen kokemuksen opettajaopiskelijat muodostavat opiskelun käytännöistä, luo mallin sille, millä lailla he itse myöhemmin toimivat opettajina. Siksi opiskelijoita pitää kannustaa jatkuvasti kehittämään ja analysoimaan omaa oppimistaan.
”Hyväksi tai huonoksi oppijaksi ei synnytä. Oppiminen on elinikäinen prosessi, jossa voi kehittyä.”
Onnistuuko digiloikka?
Hallituksen yksi kärkihankkeista on tehdä Suomesta modernin ja innostavan oppimisen kärkimaa, mihin liittyy muun muassa oppimisympäristöjen uudistaminen.
Digiloikkaan on pedattu paljon toiveita tilanteessa, jossa pelkältä perusopetukselta höylätään vuodessa 40 miljoonaa ja ammattikouluilta peräti 140 miljoonaa. Pelkällä digillä ei leikkausten vaikutuksia peruta, Järvelä uskoo.
Lisäksi digitalisaatioon liittyy myös ongelmia, joiden laajuutta tutkimus ei vielä tunnista. Esimerkiksi digitalisaation vaikutus oppilaan keskittymiskykyyn on edelleen mysteeri.
”Meillä on käsillä vasta ensimmäinen natiivi digisukupolvi. Tutkimuksessa ei ole vielä päästy niin pitkälle, että olisimme nähneet mahdollisia ongelmakohtia.”
Kärkihankkeessa riittää kurottavaa. Sanna Järvelän mukaan Suomi ei ole vielä digitaalisuuden mallimaa. Vaikka infra on kunnossa, teknologian hyödyntämisessä opetuksessa on jääty pahasti muista jälkeen.
Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton: pysähtyneisyydestä päästään pois, jos Suomi on valmis oppimiskäytäntöjen muutokseen kohti vuorovaikutteista, syvällistä ja aktiivista oppimista.
Näiden askeleiden ottamiseen Järvelä on itsekin voinut vaikuttaa, onhan hän yliopiston hallituksen jäsenenä ollut mukana Oulun yliopiston uuden strategian luomisessa. Strategiasta löytyy nyt maininta moderneista oppimisympäristöistä ja pedagogisesta kehittämisestä. Näiden kehittämisessä hyödynnetään uusinta tutkimustietoa ja digitaalisen oppimisen mahdollisuuksia.
Työ ei tule koskaan valmiiksi
Oppimisen motivaatio on ollut yksi Sanna Järvelän pitkäaikaisimmista tutkimusaiheista. Mikä motivoi häntä itseään? Pienen pohdinnan jälkeen hän vastaa motivoituvansa jatkuvista kysymyksistä. Tutkijan työ ei ole koskaan valmis.
”Oppimistutkimus on äärettömän kiinnostava aihe. Jaksan edelleen etsiä vastausta kysymykseen siitä, miksi hyvät oppijat pärjäävät ja huonot eivät.”
Järvelä kertoo lisäksi nauttivansa työskentelystä tutkimusryhmänsä kanssa. Yhdessä pohtiminen ja pähkäily on hänelle kaikkien vuosienkin jälkeen paras tapa oppia uutta.
Kuka?
Sanna Järvelä
» Kotoisin Sodankylästä, asuu Oulun Haapalehdossa.
» Valmistui luokanopettajaksi Turun yliopistosta 1987, väitteli kasvatustieteen tohtoriksi Joensuun ylipistosta 1996. Samana vuonna hän aloitti apulaisprofessorina Oulun yliopistossa. Teki post doc -tutkimusta Lontoon King’s Collegessa. Vuodesta 2000 työskennellyt professorina Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa. Johtaa nyt monitieteistä Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikköä.
» Oulun yliopiston hallituksen jäsen vuodesta 2009. Kutsuttiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan inspehtoriksi 2009. Turun yliopiston ja kanadalaisen Victorian yliopiston dosentti. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. EARLI:n (European Association for Research on Learning and Instruction) tuleva presidentti.
» Vapaa-ajalla harrastaa juoksua, hiihtoa ja tennistä.
» Lapsena unelma-ammatti oli opettaja.
» Toivoo, että Oulun yliopiston ihmistieteiden tutkimus menestyy ja monitieteisyys tutkimuksessa vahvistuu.
» Haaveilee juuri nyt auringosta, lämmöstä ja kesäaamuista.
