Muistelen omia vaihto-opintoaikojani usein. Erityisen mieleenpainuvia kokemuksia olivat chemnitziläisen opiskelija-asuntolamme pihalla vietetyt illanvietot, vierailu Buchenwaldin keskitysleirillä ja Christopher Street Dayn vietto Dresdenissä.
Taloussanomat uutisoi viime viikolla, että vaihtoon lähtevien korkeakouluopiskelijoiden määrä on laskenut 15 prosentilla vuoteen 2016 verrattuna. Suomen ylioppilaskuntien liiton arvion mukaan syynä on edellisen vaalikauden opintorahaleikkaukset. Eurostudent-tutkimuksen mukaan suurin este kansainväliselle vaihdolle on opiskelijan varallisuus, joten liiton tulkintaan opintorahaleikkausten ja vähentyneen kansainvälisen opiskelijavaihdon yhteydestä on helppo uskoa. Vaikka kuluvalla vaalikaudella opintoraha on luvattu sitoa indeksiin, korjausliike on vaatimaton suhteessa edelliskauden leikkauksiin.
Opintorahan euromääräinen pienentyminen ei ole ainoa kansainvälisen vaihto-opiskelun hidaste. Toinen on esimerkiksi opintotukikuukausien määrän rajoittaminen ja porrastaminen alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Valtteri Törmänen on käyttänyt asiasta osuvaa vertauskuvaa: opiskelijalla on vähemmän askelia käytettävissään opintopolullaan. Koska aikaa on vähemmän, ja harha-askeleet kostautuvat, niitä yritetään välttää.
Opiskelijavaihdon vähentyminen on valtava menetys sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Vaihto-opiskelu ei ole pelkästään opintopisteiden suorittamista, vaan tutustumista vieraaseen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin ajatella. Vaihto-opiskelun kautta opiskelija oppii elintärkeitä työelämätaitoja, joita tarvitsee yhä tiiviimmin verkostoituvassa maailmassa.
Minulla on ollut mahdollisuus käydä vaihdossa peräti kaksi kertaa: ensin kuukauden lukiolaisena Essenissä ja myöhemmin neljä kuukautta yliopisto-opiskelijana Chemnitzissä. Jälkimmäiseen vaihtoon sain tukea Euroopan unionin Erasmus-vaihto-opiskeluohjelmasta.
Ei ole sattumaa, että juuri EU on luonut oman vaihto-opiskeluohjelmansa. Vaihto-opiskelun aikana opiskelija luo suhteita yli valtioiden rajojen. Kun olemme luoneet kaupallisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia siteitä koko mantereen laajuisesti, uhka unionin jäsenmaiden välisistä sodista on romahtanut. Näin ei aina ollut, vaan mantereemme historia on sotainen, raaka ja verinen.
Oikeastaan voi sanoa: mitä enemmän tapaamme toisiamme, sitä epätodennäköisemmin tapamme toisiamme. Euroopan unionia sanotaan usein osuvasti maailmanhistorian onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi. Tästä syystä unionille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2012.
Oma vaihto-opiskeluni oli kiehtova kurkistus saksalaiseen mielenmaisemaan. Saksalaisessa maahanmuuttovirastossa asiointi ja pankkitilin avaaminen olivat sellaisia hallinnollis-byrokraattisia kokemuksia, joiden jälkeen en ole enää valittanut kotimaisen viranomaisasioinnin raskaudesta. Opin siis näkemään minulle jo ennestään tuttuja asioita uudessa valossa.
En ole kuullut kenenkään sanovan, että katuisi vaihtoon lähtemistä. En ole kuullut kenenkään sanovan, että ei olisi oppinut vaihdossa jotain merkityksellistä. Monille, mukaan luettuna itselleni, vaihto-opiskelu oli merkittävä askel itsenäistymisessä ja aikuiseksi kasvamisessa. Ensimmäistä kertaa olin vastuussa kotitalouteni kaikista askareista ilman mahdollisuutta saada apua kotiväeltäni.
Henkisen kasvun lisäksi sain mahdollisuuden seikkailuun, jota en voi enää kokopäivätöissä käyvänä varhaiskeski-ikäisenä kovin helposti toistaa. Matkustin junalla ja linja-autolla ympäri Eurooppaa, koska Saksasta oli edullisempaa ja helpompaa käydä yhden kesän aikana Ranskassa, Puolassa, Tsekissä ja Itävallassa kuin Oulusta käsin.
Olen surullinen, että taloudellinen kynnys lähteä kansainväliseen opiskelijavaihtoon on aiempaa korkeampi. Omana opiskeluaikanani opintososiaaliset puitteet olivat nykyistä paremmat: opintotukikuukausia oli enemmän, opintoraha oli suurempi eikä tukikuukausia oltu sidottu alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon.
Käytin oman vaihto-opiskeluni rahoittamiseen Erasmus-stipendin ja opintorahan lisäksi myös opintolainaa. Muistan tuolloin miettineeni, kadunko vaihto-opiskeluni rahoittamista opintolainalla, kun laina tulee maksuun.
Nyt, kun olen jo muutaman vuoden ajan lainaa maksanut, vastaus on selkeä: en kadu.
