Oulun yliopiston kirjallisuuden yliopistonlehtorin ja Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden dosentin Jussi Ojajärven työhuone on täynnä kirjoja.
Seiniä kiertävillä hyllyillä ei tyhjiä koloja näy, ja teoksia lepää pinoissa sivupöytiä ja ikkunalautaa myöten.
Ojajärven kirjahyllyssä on myös kiinnostavia uutuuksia, joita Oulun yliopiston kirjallisuuden oppiaine on ollut mukana tekemässä.
Ojajärven ja Oulun yliopiston kirjallisuuden yliopistonlehtorin Nina Työlahden toimittama Maamme romaani (2017) esittelee sata vuotta suomalaista kirjallisuutta vuosikymmen kerrallaan. Teoksen kirjoittajat ovat kirjallisuudentutkijoita Oulun, Turun ja Jyväskylän yliopistoista.
Teoksen kohderyhmä on laaja. Ojajärven mukaan kirja on suunnattu kirjallisuuden ystäville ja kirjallisuudentutkimuksesta kiinnostuneille, aina lukion äidinkielenopettajista ja heidän oppilaistaan lähtien. Toisaalta kirja on tarkoitettu myös kirjallisuudentutkijoille ja alan opiskelijoille.
Teoksessa on kuitenkin Ojajärven mukaan pyritty hillitsemään kirjallisuustieteellistä jargonia – siksi kirja on hänestä helposti lähestyttävä ja se sisältää jännittäviä kertomuksia.
Ryysyrannan Joosepista kokeelliseen kirjallisuuteen
Maamme romaanin jokainen luku esittelee eri vuosikymmenten kirjallisuutta. Ojajärven luonnehdinnan mukaan teokseen on sisällytetty niin odotettuja kuin yllättäviäkin poimintoja.
Siksi kirjassa käsitellään niin Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviaa (2014) kuin Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppiakin (1924), ja tarkastelun kohteeksi pääsee niin 2010-luvun kokeellinen kirjallisuus kuin 1970-luvun poliittisuuskin.
Elsi Hyttisen kirjoittama, vuoden 1917 kirjallisuutta käsittelevä luku alkaa seuraavasti: “Ei ollut 1910-luvun kulttuuriskribentillä helppoa.” Osuudessaan Hyttinen tarkastelee tyttökirjallisuutta, tulevaisuuteen sijoittuvaa dystooppista työläiskirjallisuutta ja suomalaissiirtolaisen kirjoittamaa kuvausta Suomi-neidon kaappauksesta.
Vaikka samalta vuosikymmeneltä valitut romaanit voivat olla keskenään erilaisia, niissä on kuitenkin jotain samaa, Ojajärvi sanoo.
Esimerkiksi 1950-luvulta valituissa teoksissa haetaan suhdetta sodanjälkeiseen ilmapiiriin ja aikakauteen ja siihen, mihin ollaan menossa ja mistä ollaan tulossa. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla 1 (1959), Oscar Parlandin Lumottu tie (1953, suomeksi 1955) ja Tove Janssonin Muumipapan urotyöt (1950, suomeksi 1963) jäsentävät kaikki yksilön identiteettiä sekä suhdetta menneisyyteen ja nykyisyyteen.
Kolmea teosta yhdistävät tärkeinä teemoina katastrofin läheisyys – ja talo.
“Historian käsittely on edellytys sille, että pystytään rakentamaan uutta sodanjälkeisessä ilmapiirissä. Muumipapan urotöissäkin on tavallaan kyse historiasta.”
Jussi Ojajärvi kuvailee Maamme romaania kirjallisuudentutkijoiden demokratisoivaksi eleeksi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.
Kirja esittelee suomalaisen romaanikirjallisuuden monipuolisuutta sadan vuoden ajalta, ja käsittelee teoksia myös kaanonin ulkopuolelta, huomioiden solmukohtia ja yhteiskunnallisia kehityskulkuja.
Ojajärven mukaan teos rakentaa Suomen itsenäisyyden ajasta kirjallisuuden kautta kertomuksen, jonka voi nähdä purkavassa suhteessa nationalistiseen juhlintaan.
“Se on kuva moninaisuudesta, jännitteistä ja ristiriidoistakin.”
Maamme romaani on kokonaisuudessaan ladattavissa pdf-tiedostona Jyväskylän yliopiston sivuilta.
