Pian päättyvä 2010-luku jää historiaan kuluttajateknologian kehittymisen pikajuoksuna. Älypuhelimet ja tabletit ovat vakiinnuttaneet paikkansa käsissämme, mutta kehityksen suunta ei aina ole eteenpäin.
Älylaitteiden aikakauden voi katsoa käynnistyneen vuonna 2007, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPhonensa. Toden teolla älypuhelimet yleistyivät vasta vuosikymmenen vaihteen jälkeen. Älypuhelimen mullistava elementti ei ollut se, mitä se piti sisällään, vaan se, mitä sovelluksia siihen kehitettäisiin. Yksi kuluvan vuosikymmenen merkittävimmistä sovelluksista otti innoituksensa menneisyydestä.
Lokakuussa 2010 julkaistu Instagram oli ensimmäinen todellinen älypuhelimen välityksellä itsensä läpi lyönyt sosiaalinen media. Alkuperäinen Instagram oli suodattimiin keskittyvänä sosiaalisena mediana suora tribuutti pikakameroiden ja filmikuvien estetiikalle – jopa palvelun nimi yhdistää pikakameran sähkeeseen.
Instagramin nousussa yksi tärkeimpiä tekijöitä oli filtteri: varhaisten älypuhelimien heikko kameralaatu ei haitannut, sillä yhdistettynä retrohenkisiin kuvasuodattimiin se loi nostalgisen vaikutelman, vaikka kuva olisi otettu vain viisi sekuntia aiemmin.
Vuosikymmenen alkuvuosina digimaailman valloitti myös ruotsalaisyhtiö Spotify. Vuonna 2008 aloittanut musiikin suoratoistopalvelu avasi käytännössä rajattoman musiikkikirjaston kuluttajille: yhtäkkiä aiemmin vain laittomien nettilatausten tai paksun lompakon mahdollistama musiikkikirjasto oli kenen tahansa saatavilla, ilman torrentien käytön aiheuttamaa rikollisuutta, vain mainosten kuuntelun tai kuukausimaksun hinnalla.
Spotifyn aloittama suoratoistobuumi on sittemmin muuttanut tapamme kuluttaa musiikkia. Vain muutamassa vuodessa koko kulttuurinala mullistui täysin.
2010-luvulla lähes kaikki on vain napin painalluksen päässä, mutta kuten fysiikka opettaa, jokaiselle voimalle on vastavoimansa. Samaan aikaan, kun digitaalisuus on tehnyt kaikesta helppoa, monet ovat kääntyneet menneen teknologian puoleen.
Vinyylilevyjen myynnin kasvu ja filmikameroiden renessanssi eivät ole ainoita alueita, joissa retroteknologia kiinnostaa: Nokia julkaisi vuonna 2017 uudelleen legendaarisen 3310-puhelimensa, ja 1980- ja 1990-luvun pelikonsolit ovat palanneet yksi toisensa jälkeen markkinoille.
Voiko sittenkään puhua menneisyyden teknologiasta? Vinyylilevyt ja filmikamerat eivät suinkaan ole hävinneet mihinkään, vaikka teknologian kehitys ajoi niiden ohi.
Muodista menneet ja vanhentuneeksi koetut laitteet unohdettiin kaappeihin ja ullakoille, kannettiin kirpputoreille tai kaatopaikalle.
Niin ainakin luulimme.
Välineromantiikkaa ja taiteen metodeja
Vaikka filmikamerat poistuivat monien kuluttajien käytöstä 2000-luvulle tultaessa, niiden käyttö jatkui aktiivisesti toisaalla. Digitaalisuuden oli määrä ratkaista filmin tallentamien kuvien määrää ja kehittämisestä koskevat ongelmat, mutta teki sen kuvien laadun kustannuksella. Kesti aina 2000-luvun puolivälin tienoille ennen kuin digikuvaus saavutti kriteerit, jotka ammattilaistason kuvaaminen vaati.
Oululainen valokuvaaja Joel Karppanen korostaa filmikuvauksen olevan yhä pääsääntöinen formaatti etenkin taidekuvauksessa. Oulun ylioppilaslehden kuvaajanakin toiminut Karppanen on käyttänyt töissään usein Hasselblad-filmikameraa ja valinnut filmin käytön puhtaasti taiteensa metodina.
“Valintojen merkitys kasvaa kun käytettävissä on vain 12 ruutua tuhannen sijaan. Sillä on myös psykologinen vaikutus kuvaustilanteeseen. Sen sijaan, että pitäisin isoa digijärkkäriä uhkaavasti kasvojeni edessä on minulla on laatikkokamera, olen nöyrästi vähän kumarassa ja pystyn katsomaan kuvattavaa silmiin”, Karppanen kertoo filmikuvauksen viehätyksestä.
Karppanen katsoo asiaa ammattilaisen silmin. Hänen mukaansa filmikuvaukseen liittyvä nostalgia elää välineromanttisissa harrastajapiireissä, joissa olennainen osa kokemusta on filmin kehittäminen itse.
”Heti ekan ruudun kohdalla ihastuin siihen fiilikseen, että ei voi tietää varmaksi onnistuiko kuva vai ei.”
Yksi tällainen harrastaja on geologian opiskelija Juho Rasmus, jonka pitkään kytenyt kiinnostus filmikuvaukseen muuttui sanoista teoiksi kesällä 2018.
“Päätin, että on pakko päästä kokeilemaan ja otin siskolta lainaan sen aika kehittyneen filmijärkkärin. Heti ekan ruudun kohdalla ihastuin siihen fiilikseen, että ei voi tietää varmaksi onnistuiko kuva vai ei”, Rasmus avaa.
Häntä filmille kuvaamisessa kiehtoo kokonaisuus, aina laitteiden hankinnasta filmin kehittämiseen saakka.
Käsinkosketeltavia ääniaaltoja
Tarinassa vinyylilevyjen paluusta pinnalle on monia yhtymäkohtia filmikuvauksen renessanssiin. Suomen Musiikintuottajien yhdistyksen tilastoista selviää, että vinyylien myynnin taitekohta oli vuosi 1992, jolloin vinyyleitä myytiin Suomessa 1,1 miljoonaa kappaletta. Vain pari vuotta myöhemmin myynti oli jo sukeltanut niin, että se pyöristyi tilastoissa 0,0:aan.
Kuluttajien silmissä vinyyli oli pitkään mennyttä, mutta formaatti säilyi DJ:iden ja musiikki-intoilijoiden suosiossa.
Oululaista pitkän linjan DJ:tä Juhani Oivoa vinyylissä kiehtovat musiikkiraitojen fyysinen ulottuvuus ja haptisuus, musiikin kokeminen tuntoaistin avulla.
“Tuhansia kappaleita on myös helpompi hahmottaa ja sisäistää fyysisinä artrfakteina kuin tekstinpätkinä näytöllä. Tykkään rajoitteista: vinyylejä julkaistaan rajattu määrä verrattuna loputtomaan virtaan uusia digitaalitiedostoja. On vähemmän stressaavaa seurata vinyylijulkaisuja kuin ottaa haltuun kaikki maailman bitit.”
Oivo uskoo, että juuri vinyylien fyysisyys kiinnostaa musiikin ystäviä. Rannattomassa ja kasvottomassa mp3:sten ja Youtube-linkkien meressä on erityistä omistaa suosikkimusiikkinsa levyllä, jolla etenkin kansitaide pääsee oikeuksiinsa.
“Nykymaailman virikkeitä täynnä olevan virtuaalimaailman vastapainoksi voi pysähtyä levyn äärelle teoksena ja keskittyä hetken aikaa yhteen asiaan”, Juhani Oivo tiivistää.
Suoratoistopalveluihin verrattuna musiikin kuuntelu vinyyliltä käy suorastaan rituaalista.
“Nykymaailman virikkeitä täynnä olevan virtuaalimaailman vastapainoksi voi pysähtyä levyn äärelle teoksena ja keskittyä hetken aikaa yhteen asiaan.”
Tietojenkäsittelyä Oulun yliopistossa opiskelevan Jussi Moilasen mukaan vinyylien äärellä musiikista voi löytää uusia elementtejä.
“Digitaalinen media, kuten CD, on teknisesti vinyyliin verrattuna parempi. Vinyyli ei voi kilpailla paremmalla äänenlaadulla. Vinyyleissä kiehtovat kansitaide, erilaiset tekniset toteutukset ja se, että musiikkia tulee harvemmin skipattua lempibiiseihin, joten voi löytää uusia juttuja”, Moilanen kertoo.
Esimerkkinä vinyylien erilaisista teknisistä toteutuksista Moilanen nostaa The Beatlesin Sgt. Pepper Lonely Hearts’ Club Band -levyn lopussa kuultavan loopin, joka jatkaa vinyylillä soimistaan loputtomiin.
Nostalgiaa ja meditaatiota
Juho Rasmus seuraa Suomessa käytävää filmikeskustelua ja kertoo harrastuksen pariin tulevan sekä nuoria, jotka eivät ole välttämättä edes ennen nähneet filmikameraa, että veteraaneja, jotka ovat kuvanneet filmille pitkään ja siirtyneet digikameroihin.
“Nuoria filmissä kiehtoo varmasti sen ‘erikoisuus’ sekä esimerkiksi Instagramin kautta saadut vaikutteet. Esimerkiksi Kendall Jenner oli nakannut kuvan itsestään filmikameran kanssa nettiin ja sen saman mallin kameran hinta oli pompannut moninkertaiseksi vajaassa viikossa.”
Kun filmikamerat väistyivät suurissa määrin ammattilaisten käytöstä, suuri määrä kamerakalustoa vapautui harrastajien käyttöön. Kalustoa tärkeämpi syy filmikuvauksen suosioon on keskittyminen itse tekemiseen.
”Filmikuvaus ei tule enää koskaan olemaan valtavirtaa ja tietynlainen alakulttuurisuus, käsityöläisyys ja punk-asenne kiehtovat ihmisiä.”
“Aiheesta kiinnostuneet ehkä mieltävät filmikuvan aidommaksi, enemmän käsityöläisyydeksi, kuin kertakäyttökulttuurin ylitsepursuavat digikuvat. Filmikuva voidaan nähdä merkityksellisempänä. Filmikuvaus ei tule enää koskaan olemaan valtavirtaa ja tietynlainen alakulttuurisuus, käsityöläisyys ja punk-asenne kiehtovat ihmisiä”, pohtii oululainen valokuvaaja Juuso Haarala.
Hän näkee filmikuvauksen suurimman buumin menneen jo ohi.
“Ammatikseen valokuvaavalle filmikuvaus on yhdistelmä nostalgiaa ja meditaatiota. Filmikuvaus on minulle rentouttavaa tekemistä: valokuvausta, mutta kuitenkin sen verran erilaista fiilikseltään, ettei se tunnu työltä”, itsekin filmille kuvaava Haarala kertoo.
Irti kasvottomista tiedostoista
Digitaalisuuden lähes rajaton kuva- tai musiikkikapasiteetti ei tee siitä läheisiä: mp3:n tai jpg:n voi omistaa, mutta sitä ei voi pitää käsissään. Filmikuvauksen ja vinyylien harrastajien puheessa korostuvat fyysisen formaatin konkreettisuus, asian pariin rauhoittuminen ja aito innostus asiaa kohtaan.
Onko syynä kyllästyminen teknologian räjähtäneeseen määrään vai millenniaalisukupolven nostalgiahaluisuus?
Monelle menneisyyden teknologia antaa mahdollisuuden pysähtyä virikkeitä ja näyttöjä täynnä olevassa arjessa. Digitaalisuus ei ole yksinomaan helpottanut ihmisten elämää, vaan täyttänyt sitä entisestään erilaisilla ärsykkeillä.
Retroteknologian suosion voi nähdä silittävän tätä kehitystä vastakarvaan: se pakottaa pysähtymään ja tekemään asiat “vaikeasti”.
Vinyylilevyt ja filmikamerat näyttävät tulleen jäädäkseen. Retropelikonsolien uusi tuleminen on edennyt 8-bittisestä Nintendo Entertainment Systemistä Playstationiin. C-kasetit ovat löytäneet tiensä punk-piireistä lifestyle-ketju Urban Outfittersin katalogiin.
Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan 2020-luvulla? On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ennustaa, mitkä asiat nousevat muotiin tulevalla vuosikymmenellä tai edes kolmen seuraavan vuoden sisällä. Viitteitä tulevaisuuden trendeistä voi saada kuitenkin tällä hetkellä pinnalla olevasta 1990-luvulta ammentavasta muodista.
Voisivatko VHS-nauhat tehdä paluun vastareaktiona ultrateräväpiirtotelevisioille ja keskittymiskyvyn vievälle Netflix-tulvalle? VHS-estetiikka onkin jo viime vuosina nostanut päätään kasettien häiriöistä kuvaa jäljittelevien mobiilisovellusten tulvana. Videokasettien nostalgia-arvoa ei voi kiistää, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että epätarkka ja työläs formaatti nauttisi tulevaisuudessa laajaa suosiota.
VHS saattaakin löytää uuden suosion keräilykohteena: Ebayssä Disneyn tiettyjen klassikkoelokuvien VHS-julkaisujen hinnat ovat nousseet jo tuhansiin dollareihin. Mutta suomenkieliset dubbaukset tuskin kiinnostavat kansainvälisiä keräilijöitä ja heidän kukkaroitaan.
Puhelinmaailmassa näyttäisi hullunkuriselta, jos 2000-luvun alun matkapuhelimet nousisivat uuteen suosioon älypuhelinten kehityskulun vastareaktiona. Nykyaikaisiin älypuhelimiin verrattuna Nokia 3310:n aikalaisten puolesta puhuvat lyömätön akunkesto ja irtautuminen jatkuvasta tavoitettavana olemisen paineesta. Tavoittamattomuus on tänä päivänä harvinaista, ja älypuhelinpaastot voivat olla tulevaisuuden luksusta.
Retroteknologian viehätyksessä keskeistä on hitaus ja tekemisen äärelle pysähtyminen. Nämä piirteet ovat varmasti mukana myös tulevaisuudessa keskustelua herättelevissä ilmiöissä.
Seuraava Instagram-vaikuttajien hehkuttama muoti-ilmiö voi piillä niin VHS-kaseteissa, älypuhelimista luopumisessa, käsinkirjoitetuissa kirjeissä – kenties painetussa sanassa, 1500-luvulle saakka juurensa ulottavassa printtimediassa.
Julkaistu ensimmäisen kerran 21.2.2019 Oulun ylioppilaslehden numerossa 1/2019.
