“Nyt on joutuu humanistikin oikeisiin töihin”, naurahtaa yliopistonlehtori Matti Salo hirtehisesti ja käärii hihansa.
Takana on historiatieteiden käskynantokokous, jossa on tehty tiukkoja päätöksiä siitä, mistä luovutaan ja mitä säilytetään.
Edessä on koko perjantain kestävä arkistojen siivoaminen – tiedekunta on pian muuton edessä, eikä kaikkea voi säilyttää.
Humanistinen tiedekunta muuttaa vuoden 2018 kuluessa uuteen osoitteeseen Linnanmaan kampuksen keskivaiheille, ja kokonaisneliöiden tippuminen vaatii niin sanottua luopumisosaamista.
Käytännössä tämä tarkoittaa hyllymetreittäin kirjojen ja muun arkistomateriaalin viskaamista roskalavalle.
“Koko yliopiston täytyy säästää tilakustannuksista eikä laboratoriotieteisiin painottuneessa yliopistossa perushumanistin todellisuus ole välttämättä läsnä uusien tilojen suunnitteluvaiheessa”, Salo selittää.
Hän ja useat muut humanistit käyttävät työkaluinaan kirjoja, erikokoisia, erinäköisiä ja erikielisiä. Etenkin historioitsijalle kirja on työn perusedellytys. Ikävä kyllä niiden säilöminen vie tilaa.
Tilanne on kinkkinen, mutta kiukuttelu ei auta. Asialleen omistautunut joukko humanisteja lähtee määrätietoisesti kohti historiatieteiden kellaria, jossa arkistoja säilytetään.
Uusissa tiloissa hyllymetrejä on arvion mukaan käytössä noin 300 – koko tiedekunnan tarpeisiin.
“Pelkästään historiatieteillä on tällä hetkellä materiaalia lähes 200 metriä. Meille jää käyttöön noin 30 hyllymetriä, ja sen pitäisi olla nykyistä ja tulevaa tarvetta varten”, Salo kertoo. Siksi suurin osa materiaalista lentää roskalavalle.
Painetun materiaalin joutsenlaulu?
Lakisääteisesti säilytettävä materiaali, kuten opinnäytetyöt, pelastuvat, mutta muun muassa kattava valtiopäiväasiakirjavarasto tuhotaan. Arkisto pitää sisällään kaiken painetun materiaalin, mitä eduskunnassa on syntynyt itsenäistymisestä asti, ja se on ollut vapaasti tutkijoiden käytettävissä, kätevästi omissa tiloissa.
Valtiopäiväasiakirjojen duplikaatit löytyvät Salon mukaan tiedekirjasto Pegasuksesta, mutta myös täysin uniikkia materiaalia on hävitettävä.
“Eniten harmittaa historian laitoksen kirjeenvaihdon menettäminen. Siinä on kymmenien vuosien saatossa kerääntynyttä materiaalia, jolla on historiallista arvoa.”
Salo on erikoistunut tiede- ja korkeakoulupolitiikkaan ja ymmärtää yliopiston tiukan linjan. Se on nopea ja julma, mutta toimii ja sellaisenaan kuvastaa uutta managerialistista yritysyliopistoa.
Säästöpaineet ovat korkeakoulumaailmassa kovat, ja ne heijastuvat myös arkistolaitokseen.
“Yksityisarkistojen järjestämiseen ja säilömiseen ei Kansallisarkistossakaan ole säästöjen vuoksi juuri resursseja. Sekin on osaltaan vaikuttamassa näiden nykyaikaisten asiakirja- ja julkaisurovioiden syntyyn”, hän tokaisee ja jatkaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia -teosten kasaamista roskalavalle.
Päivän mittaan lava täyttyy niin julkaisuista ja teoksista kuin tyhjistä laatikoista, resuisista sohvista ja vanhoista mapeista.
Vaikka paljosta luovutaan, eivät talkoolaiset ole kuitenkaan alamaissa. Moni on tyytyväinen, että myös turhasta roinasta pääsee eroon. Lisäksi päivän päätteeksi tiedekunnan kellarin arkistotilat ovat huomattavasti siistimmät!
