Minulla ja Twitterillä ei mene hyvin. Lähes kymmenen vuoden twiittailun ja yli 15 000 twiitin jälkeen tuntuu, että se on mennyt aivan pilalle.
Antakaas, kun selitän.
Varsinkin Suomessa Twitter tuntuu jääneen muiden somekanavien, kuten Facebookin ja Instagramin, jalkoihin. Olen kuullut somen parissa työskennellessäni esimerkiksi asiakkailta, että sitä on kyllä helppo käyttää, mutta monet eivät tiedä miten siellä tulee toimia. Siksi sen potentiaalia ei ole osattu hyödyntää. Oikein käytettynä Twitter voi olla tehokas työkalu henkilöbrändin ja oman alan asiantuntijastatuksen vahvistamisessa, joten suosittelen ottamaan sen haltuun jo opiskeluaikana.
Toisaalta jotkut pitävät Twitteriä kanavana, jossa keskustelua dominoivat asiantuntijat, ammattilaiset ja digipöhinä, jonka vuoksi tavallinen tallaaja ei uskalla osallistua lainkaan.
Todellisuudessa Twitterissä on – varsinkin nykyään – aivan liikaa juupas-eipäs-väittelyitä ja somekohuja, joissa loukkaannutaan siitä, että joku loukkaantuu ja trollaajat lisäävät vettä myllyyn.
Seuratuimpien käyttäjien twiitit keräävät laadusta riippumatta paljon kommentteja, mutta sen jälkeen kun Twitter alkoi suodattaa päivityksiä, osa twiiteistä jäi täysin paitsioon. Minulla on yli tuhat orgaanisesti hankittua seuraajaa, mutta koska twiittaan niin harvoin, twiitteni näkyvyys huononi ja kommentointi väheni.
En usko, että kyse on twiittieni laadun romahtamisesta – laaduttomia ne ovat aina olleet.
Koko Twitter tuntui täyttyvän trolleista, somekohuista ja mielensäpahoittamisesta. Vaikka sovellus ilmoitti vastikään luopuvansa twiittien suodattamisesta, se jätti jälkensä. Monet aktiiviset käyttäjät ovat sanoneet hyppäävänsä pois uppoavasta laivasta.
Minulla on ikävä vanhaa, hyvää Twitteriä. Se ei ole enää entisensä. Menee päiviä, etten edes avaa koko sovellusta, koska ei huvita.
Olin ehkä joskus jonkinlaisessa sisäpiirin kolmannessa ulkopiirissä ja roikuin mukana aktiivisten, suosittujen twiittaajien keskusteluissa. Huippuvuosina minua seurasivat niin mediapersoona Tuomas Enbuske, näyttelijä Antti Holma kuin liikemies Jari Sarasvuokin. Tällä hetkellä jäljellä on enää viimeksi mainittu.
Olisiko Twitterillä vielä toivoa? Lähdetäänkö yhdessä pelastusretkelle viserrysten virtaan paikkaamaan uppoavaa laivaa?
Twitter on sosiaalinen media – ja me käyttäjät teemme siitä sen, mitä se on. On meidän käsissämme, näkyvätkö virrassamme vain kohut ja trollaukset.
Haluaisin edes yrittää, sillä vanhoina hyvinä aikoina Twitterin äärellä on saanut verkostoitua ja tutustua uusiin ihmisiin, nauraa ja itkeä läheisiksi tulleiden twiittaajien elämälle ja päivityksille sekä oppia uusia asioita omasta alasta ja maailmasta ylipäätään.
Pelastetaan siis Twitter!
Tarttukaa aseisiin ja ampukaa sydämiä hyviin, mutta näkymättömiin twiitteihin. Seuratkaa satoja kiinnostavia tyyppejä ja jutelkaa heille, sillä näin twiittivirtanne herää eloon.
Osallistukaa rohkeasti kiinnostaviin keskusteluihin. Hyviä näkökulmia on muillakin kuin keskusteluaiheiden asiantuntijoilla. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta väittelyihin voi suhtautua rakentavasti. Joskus on hyvä myöntää, ettei tiedä tai että onkin väärässä. Joskus on myös hyvä myöntää, että oma näkökulma on paska ja sitten muuttaa sitä.
Mitä enemmän Twitteriin saadaan rakentavaa, kaikille avointa keskustelua, sitä enemmän se hyödyttää meitä käyttäjiä.
Haluan uskoa, että näin meidän on mahdollista pelastaa Twitter – ja ehkä samalla pieni osa maailmaa.
