Mikäli Roosa Pesälä olisi tehnyt muutama vuosi sitten pari erilaista valintaa, hän voisi istua tässä haastattelutilanteessa pöydän toisella puolella. Lukioikäisenä häntä kiinnosti “vähän kaikki”, biokemiasta toimittajuuteen.
Mutta koska Pesälällä oli yksi uravalintaa koskeva pelonaihe, hän istuu nyt haastateltavan paikalla, Kontinkankaan kampuksella hiljaisen nettikahvilan pöydässä.
Toista vuotta lääketiedettä opiskeleva Pesälä on yksi Oulun yliopiston kymmenistä pienryhmäohjaajista, ylempien vuosikurssilaisten opiskelijoista, jotka ohjaavat uusia opiskelijoita heti opintojen ensimmäisistä päivistä alkaen.
On aika kysyä tarkemmin siitä, miten hän itse selvisi fuksisyksystä ja mitä vinkkejä hän antaa nyt opintonsa aloittaville.
Lääkäri ei ole koskaan valmis
Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ei ollut Pesälälle se ilmeisin vaihtoehto, vaikka merkit näyttivät ulkopuoliselle selvältä. Hän kahmi lukiossa biologian, fysiikan ja kemian kursseja, kaikkia aineita, joiden oppia tarvitaan lääkiksen pääsykokeessa. Pesälän vanhemmat ovat molemmat lääkäreitä, jotka tapasivat Oulussa Kontinkankaalla opiskellessaan.
Vanhemmat eivät kuitenkaan usuttaneet häntä uralle, sillä oman kokemuksensa perusteella he ymmärsivät alan haastavuuden.
“Kun lopulta ilmoitin hakevani lääkikseen, äitini kysyi, ettenkö tosissani muuta alaa keksinyt”, hän naurahtaa.
Ei hän keksinyt. Aivan keskeinen syy lääkärin uralle hakeutumiselle oli Pesälän mukaan työnkuvan haastavuus. Häntä ahdistaa ajatus saman, toistuvan ja yksitoikkoisen työn tekemisestä päivästä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, tästä päivästä iänkaikkisuuteen asti, aamen.
“Mutta lääkärinä et ole koskaan täysin valmis. Aina voi kehittyä, etsiä suuntia, joita et ole aiemmin kokeillut”, Pesälä toteaa. Häntä kiehtoi ammatissa myös sen akateemisuus. Hän kertoo lukemisen ja analysoinnin kiehtoneen häntä pienestä pitäen. Lääkäriys yhdistikin sopivalla tavalla käytännön, teoreettisuuden ja mahdollisuuden kehittyä myös opiskeluvuosien jälkeen.
Kun opinnot toisen pääsykoeyrityksen jälkeen alkoivat Kontinkankaalla elokuussa 2016, Pesälä huomasi hätkähtävänsä eniten sitä, kuinka paljon hoidettavia asioita yhdellä ihmisellä opintojen alussa onkaan. Kun saa selvitettyä itselleen käyttäjätunnukset sähköpostiin, pitääkin pohtia seuraavaksi sitä, miten ja missä pääsee tulostamaan, mistä saa opiskelijakortin, entä miten kurssikirjojen lainaus onnistuu?
Ongelmia aiheutti myös oman opiskelutyylin löytäminen. Yliopisto otti Pesälältä luulot pois anatomian tentissä, joka oli ensimmäisen kurssin ensimmäinen tentti. Sen kurssin opiskelua ja suoritustapaa pohdittiin kiivaasti myös muiden opiskelukavereiden kesken. Kenelläkään ei ollut valmista vastausta siihen, pitääkö jokainen luu ja lihas opetella latinankielisine nimineen erikseen, vai riittääkö sittenkin hieman yleisemmän tason tietämys.
Prosta on moneksi
Juuri tämmöisiä pulmia varten yliopistolla ovat pienryhmäohjaajat, saman koulutusalan ylempien vuosikurssien opiskelijat.
Oli kyseessä sitten opiskelijan käyttäjätunnuksen aktivointi, opiskeluvinkit tai tekemisen keksiminen lauantai-illalle, oma pienryhmäohjaaja opastaa fuksin tiedon äärelle.
“Omalla ryhmälläni tänä syksynä yksi ensimmäisiä tekemiäni asioita oli se, että istutin heidät tänne nettikahvilaan koneiden äärelle ja annoin hieman ATK-tukiopetusta käyttäjätunnuksen tekemisen muodossa”, Pesälä nauraa.
Pron tehtäviin kuuluu valistuksen ohella viihdyttäminen. Pienryhmäohjaajana Pesälä keksii ryhmälleen syksyn illoiksi hilpeää ja ryhmähenkeä kasvattavaa puuhaa. Yhtenä elokuun iltana noin kymmenhenkinen ryhmä kokoontui pyöräsuunnistukseen, toisena piknikille, kolmantena lääkisopiskelijoille tarkoitettuihin PROlympialaisiin Hupisaarten kesäteatterille.
Aina kyse ei ole isoista asioista. Pesälän mukaan aivan ensimmäisten opiskelupäivien aikana pienryhmäohjaajan tärkein panos voi olla se, että hän pyytää fuksit mukaansa lounaalle. Näin he tutustuvat rauhassa niin lounasravintolaan kuin toisiinsakin.
Pitää pystyä puhumaan
Millaisia ominaisuuksia pienryhmäohjaajilta Pesälän kokemuksen mukaan vaaditaan?
Hetken pohdinnan jälkeen hän mainitsee ihmistuntemuksen. Pienryhmäohjaajan on toimintaa suunnitellessa hoksattava, että ryhmäläiset tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista ja ovat samasta koulutusalasta huolimatta kiinnostuneita varsin monenlaisista asioista: jokainen fuksi ei siis nauti viinanhuuruisista villeistä bileistä. Toki myös sosiaalisuus on tärkeää. Jos edes pienryhmäohjaaja ei saa kokoontumisessa kakaistua sanaa suustaan, saako tilannetta jännittävä fuksikaan?
Kolmas Pesälän mainitsema ominaisuus on suunnitelmallisuus. Jotta ohjaaja ehtii fuksien elämänlaadusta huolehtimisen ohella suorittamaan omia opintojaan, on menot aikataulutettava tarkasti.
Organisointiin kuuluu myös se, että annettu ohjaus on suunnitelmallisempaa ja tavoitteellisempaa kuin “ollaan vaan ja hengaillaan” -tyyppinen tunnelmointi. Fuksin tulisikin saada pro-kokoontumisista irti muutakin informaatiota kuin pienryhmäohjaajan lempialkoholijuoman laadun.
Pesälän omana tavoitteena on saada fuksit huomaamaan se, että lääketieteellisen tiedekunnan opiskelu ei ole sen koulumaisuudesta huolimatta vain anatomian tenttien tuskaista lukemista omassa lukukammiossa, vaan myös intensiivinen ja ainutlaatuinen elämys.
“Koska koulutuksemme on niin pitkä, kuusi vuotta, olisi tärkeää kokea viihtyvänsä tuo aika mahdollisimman hyvin”, hän tiivistää.
Jotta omasta opiskeluajasta saisi kaiken mahdollisen irti, vaaditaan yhteistä ilonpitoa ja jaettuja harminaiheita, tenteissä kompastelua ja onnistumista, yhdessä järjestettyjä tapahtumia ja projekteja. Siis: aivan tavallista opiskeluelämää.
Ja jotta todella pääsisi näihin opiskelun rientoihin mukaan, tarvitaan taas pienryhmäohjaajia. Sen Pesälä muistaa itsekin hyvin vielä viime vuodesta.
“Pienryhmässä parasta on se, että saa heti alussa itselleen sen turvallisen, pienen yhteisön, jonka kanssa opiskella ja olla ensimmäisenä päivinä. Yhteisö kasvaa hiljalleen, illanvietoissa ja bileissä pienryhmät kohtaavat toisensa, ja ihmiset alkavat jo uskaltaa istahtaa myös viereisen ryhmän pöytään. Lopulta valmistumispäivänä sitä juhlitaan yhdessä koko oman kurssin kanssa, yhteisestä kurssihengestä nauttien.”
Kuka?
Roosa Pesälä
>> 21-vuotias.
>> Kotoisin Kempeleestä, asuu Oulussa.
>> Opiskelee toista vuotta yleistä lääketiedettä Oulun yliopistossa.
>> Vapaa-ajallaan hengailee kavereiden kanssa, käy opiskelijatapahtumissa ja harrastaa tanssia Oulun Lääketieteellisen Killan tanssiryhmässä Arytmiassa.
>> Lapsena unelma-ammatti oli rautakaupan myyjä. “Unelma toteutui, olen ollut rautakaupassa nyt kahtena kesänä kesätöissä.”
>> Toivoo, että kaikki fuksit kokisivat opintonsa mieleiseksi.
>> Haaveilee pitemmästä lomasta. “Olen aina ollut kesälomatkin töissä. Voi kun saisin joskus olla koko kesän lomalla!”
