Rutger Bregman (s. 1988) esittelee teoksessaan Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman äkikseltään hullun radikaaleilta kalskahtavia ratkaisuja maailman suurimpiin ongelmiin. Hän tekee sen kuitenkin vankoin perusteluin.
Kaikki on nykyään paremmin kuin ennen. Maailman väestöstä 84 % eli äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 1820, nyt osuus on alle 10 %.
Rikas Onnela on paradoksaalisesti surullinen: olemme rahan ja työn masentuneita orjia, oli meillä niitä tai ei. Enää ei ole filosofiaa eikä suuria ideoita, pelkkää teknokratiaa ja kuluttamista.
”On jälleen utopioiden aika”, Bregman kannustaa. Edistys on nykyään yhtä kuin taloudellinen hyvinvointi, mutta tämän vuosisadan haasteena on keksiä muita keinoja elämänlaatumme parantamiseksi.
Bregman kertoo menestyksekkäistä perustulokokeiluista: ilmainen eli vastikkeeton raha ei tee köyhiä laiskoiksi, päinvastoin. Maailma voisikin näyttää aika erilaiselta, jos presidentti Nixon olisi 1970-luvulla saanut perustulosuunnitelmansa läpi.
Köyhyys olisi mahdollista hävittää, mutta raamatullinen pakkomielle työstä pistää kapuloita rattaisiin. Teknologisen kehityksen myötä työtä ei riitä kaikille, silti työttömyyttä pidetään ihmisen omana syynä. Tuensaajien valvominen ja ”aktivoiminen” vie yhteiskunnalta valtavasti rahaa, mutta ei hyödytä sitä. Ilmaisen rahan jakaminen tulisi paljon halvemmaksi.
15 tunnin työviikko jakaisi työn tasaisemmin ja aikaa jäisi oikeasti merkityksellisille asioille. Samalla bullshit-hommat – työt, joita niiden tekijätkin pitävät turhina – joutaisivat hiiteen. Silloin tärkeistä töistä, kuten opettamisesta, siivoamisesta ja hoivasta, maksettaisiin kunnon korvausta.
Bregman kannattaa myös rajojen avaamista maahanmuutolle, jolloin työvoima siirtyisi vapaasti valtiosta toiseen ja kehitysavusta tulisi tarpeetonta.
Runsailla anekdooteilla elävöitetty teos kannustaa unelmoimaan maailmasta, joka vaikuttaa olevan liian hyvä ollakseen totta. 27 kielelle käännetty teos on sysännyt myös konkreettisesti liikkeelle perustuloa kannattavan ryhmän, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.
Aikanaan heitä, jotka vaativat orjuuden lopettamista ja naisten äänioikeutta pidettiin hulluina ja vaatimuksiaan yhteiskunnan kannalta kestämättömiltä.
Kuulostavatko Bregmanin ideat tässä ajassa yhtä hulluilta?
Miettikääpä sitä.
