“Voisin olla teidän äitinne.” – Opiskelu yliopistossa keski-ikäisenä

Henna Hietala muistuttaa kolumnissaan, että yliopistossa opiskelu ei katso ikää. Toukokuussa 2019 kirjoitin informaatiotutkimuksen pääsykokeessa referaattia. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2000, joten kirjallisista tehtävistä oli jo tovi aikaa, mutta pääsin sisään Oulun yliopistoon ensimmäisellä yrityksellä. Ylioppilastodistuksestani en saanut pisteitä, koska se oli niin vanha. Minun oli siis onnistuttava pääsykokeessa. Opetushallituksen tilaston mukaan 35–39-vuotiaita oli vuoden 2019 […]

Henna Hietala muistuttaa kolumnissaan, että yliopistossa opiskelu ei katso ikää.

Toukokuussa 2019 kirjoitin informaatiotutkimuksen pääsykokeessa referaattia. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2000, joten kirjallisista tehtävistä oli jo tovi aikaa, mutta pääsin sisään Oulun yliopistoon ensimmäisellä yrityksellä. Ylioppilastodistuksestani en saanut pisteitä, koska se oli niin vanha. Minun oli siis onnistuttava pääsykokeessa.

Opetushallituksen tilaston mukaan 35–39-vuotiaita oli vuoden 2019 kevään korkeakoulujen yhteishaussa 3549, joista 846 sai opiskelupaikan. En ole siis ainut, mutta useimmat ikäiseni käyvät töissä tai heillä on perhevelvollisuuksia opintojen ohessa. Korona-aikana on vielä useampi keski-ikäinen hakenut opiskelemaan, kun heiltä on työ lähtenyt alta.

Tämä oli ensimmäinen korkeakoulupaikkani. 17 vuotta kului töissä postinjakajana. Tympääntymistä työhöni ja liian suuriin piireihin ylitöineen oli jatkunut jo pitkään. Haaveilin yliopistosta, mutta rohkeutta puuttui.

Suurin huolenaiheeni oli raha. Elin ensimmäiset kaksi vuotta opintovapaalla saaden aikuiskoulutustukea, palkkaa loma-ajoilta ja vuokratuloja. Nyt saan Kelan opintotukea. Lukukausien aikana en ole käynyt töissä. Säästöni ovat mahdollistaneet huolettoman opiskeluelämän. Sitä paitsi saan opiskelija-alennuksia joka paikassa. Miksi en lähtenyt aiemmin opiskelemaan? Pelkäsin turhaan.

Yksi asia oli selvä Ouluun muuttaessani: ei soluasuntoa tällä iällä. Varallisuusrajojen takia opiskelija-asunnon saaminen olisi ollut vaikeaa, joten vuokrasin yksityiseltä 31,5 m2 ja laitoin omistamani kaksion Helsingissä vuokralle. Pienempi asunto tarkoitti tavaramäärän karsimista, joten mm. sohva lähti kierrätyskeskukseen.

Luulin, että yliopistossa käydään luennoilla, luetaan kirjoja ja tentitään, mutta luentoja on vähennetty. Ihmiset kysyvät minulta, mikä yllätti. Luettelen: Moodle, Examinarium, ryhmätöiden paljous ja muodollisuuden puuttuminen. Eniten yllätti, että en jaksaisi istua 1,5 tuntia. Onneksi tuli etäluennot!

Kielten opiskelutavat ovat kehittyneet. Eli tietokone tarkistaa tehtävät ja laatii sanoista muistikortteja. Kielten tunneilla enimmäkseen puhutaan. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen osaan vielä saksaa. Unglaublich!

Olen uhonnut eläväni nyt menetettyä nuoruutta, mutta todellisuudessa opiskelijajuhlat olen jättänyt väliin. Tutkinnon suorittaminen ja uuden oppiminen ovat elämänmuutokseni tärkeimmät motiivit. 

Oma ikä iskee vastaan, kun tarkkasilmäinen nuori opiskelija kysyy: “Siis, monesko vuosi sulla on menossa?” Toinen tapaus oli, kun vieraileva luennoitsija ei ojentanut minulle esitettä, koska luuli minua opettajaksi. Kaikkiin opiskelijakyselyihin ja etuihin en ole oikeutettu ikäni perusteella. Kuinka vanha olen? “Voisin olla teidän äitinne, 40-vuotias.”

Henna Hietala

Lue lisää:

Osaamisen kehittäminen ei pääty tutkintoon vaan kuolemaan

"On väistämätöntä, että joudun kouluttamaan itseäni koko työurani ajan, jotta välttyisin pitkiltä työttömyysjaksoilta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun koen niin suurta iloa uuden oppimisesta", kirjoittaa Janne Hakkarainen.

Valmistuin filosofian maisteriksi vuoden 2017 marraskuussa, mutta en ollut silloin valmis – enkä ole vieläkään. Jo kahden kuukauden kuluttua olin seuraavan kerran tenttisalissa. Humanistinen tiedekunta tarjoaa alumneilleen mahdollisuuden täydentää tutkintoaan valmistumislukukauden ja kahden sitä seuraavan lukuvuoden ajan, ja päätin hyödyntää oikeuttani täysimääräisesti.

Olen nyt suorittanut yhtä kurssia vaille elämänkatsomustiedon perusopinnot ja yhden tiedeviestinnän kurssin. Syyskuussa ylitin tiedekuntarajan ja aloitin kauppatieteiden opinnot avoimen yliopiston kautta. 

Muutamat kaverini ovat ihmetelleet, kuinka jaksan työssäkäynnin ohessa viettää aikaa iltaluennoilla ja tenteissä. Olen vastannut heille lopettavani, kun opiskelu ei ole enää hauskaa tai se vie enemmän kuin tuo. Ainakaan toistaiseksi niin ei ole vielä käynyt. 

 

Laskennallinen eläkeikäni alkaa vasta 40 vuoden kuluttua. Sen vuoksi on aivan väistämätöntä, että joudun joka tapauksessa kouluttamaan itseäni koko työurani ajan, jotta välttyisin pitkiltä työttömyysjaksoilta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun koen niin suurta iloa uuden oppimisesta. 

Kauppatieteiden perusopinnoissa olen päässyt perehtymään sellaisiin asiakokonaisuuksiin, joista osaamiseni oli aiemmin vain hyvin pinnallista. Nyt osaan esimerkiksi käyttää paremmin työkaluja, joilla arvioidaan osakkeiden arvostustasoja. Elämänkatsomustiedon perusopinnoissa olen päässyt perehtymään muun muassa erilaisiin etiikan teorioihin ja nationalismin historiaan.

Eräs eniten mielihyvää tuottavista asioista onkin, että opintojen alkuvaiheessa oppimiskäyrä on erittäin jyrkkä. Oivallusten kokemukset ovat jatkuvia ja tiheitä. Samalla minun on kuitenkin varottava Dunning-Krugerin vaikutusta eli ylivertaisuusvinoumaa, joka on yleinen vaiva uutta oppiessa. Ylivertaisuusvinoumalla viitataan ilmiöön, jossa henkilö yliarvioi oman osaamisensa.

Olen jo suunnitellut, että elämänkatsomustiedon perusopintojen viimeisen tentin ja kauppatieteiden perusopintojen suoritttamisen jälkeen aloittaisin vielä jonkin uuden perusopintokokonaisuuden avoimesta yliopistosta. Ja ehkä vielä jonkin uuden sen jälkeenkin – niin kauan kuin kiinnostusta riittää. 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkaisi toukokuussa väliraportin, jossa todettiin Suomen tarvitsevan jatkuvan oppimisen uudistuksen. Perustelut ovat selvät: jatkuvan oppimisen uudistus on yksi niistä tarvittavista toimenpiteistä, joilla tuetaan maamme työllisyysasteen ja yritysten tuottavuuden kehitystä. Niiden kasvu taas on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohjan turvaamiseksi. 

Henkilökohtaisesti olen onnellisessa asemassa, koska työpaikkani sijaitsee Linnanmaan kampuksen keskusaulan vieressä ja työaikani on pääasiallisesti virastoaikaa. Kun työpäiväni päättyy, kävelen Kastariin iltapalalle, josta kävelen luentosaliin. Helppoa ja vaivatonta.

Kaikkien kohdalla näin ei ole, vaan mutkia voi olla enemmänkin kuin vihreiltä naulakoilta Kastariin kuljettaessa. Työryhmä esittääkin, että uudistuksen toteuttamiseksi laaditaan vuoteen 2030 asti ulottuva kansallinen jatkuvan oppimisen strategia.

 

Aiemmissa esimerkeissäni olen jatkuvalla oppimisella tarkoittanut erityisesti formaalia, koulutusjärjestelmän sisällä tapahtuvaa opiskelua. Sen lisäksi on toki myös koulutusjärjestelmän ulkopuolista oppimista. Esimerkiksi itse luen saksankielisiä sarjakuvia ja englanninkielisiä talouslehtiä – jälkimmäisen avulla en opi ainoastaan kieltä, vaan lisäksi laajennan ymmärrystäni taloudesta. 

Omaa osamistaan voi kehittää myös luottamustehtävissä, kuten opiskelijajärjestöjen hallituksissa tai hallinnon opiskelijaedustajina. Juuri nyt on mainio aika hakeutua kyseisiin tehtäviin, koska järjestöjen syyskokoukset ovat tulossa ja hallinnon opiskelijaedustajien haku on auki 14. marraskuuta saakka

Jos et siis ehdi opiskella niin paljon kuin haluaisit ennen valmistumista, älä huoli. Opiskella ehtii hyvin vielä valmistumisen jälkeen.

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Vauvan kanssa luennoilla

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme tietojenkäsittelytieteiden opiskelija MIlla Aholan, joka käy luennoilla alle vuoden ikäisen vauvansa kanssa.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Syksyllä 2014 kolmatta lastaan odottava Milla Ahola irtisanottiin työstään Nokia Microsoftilla. Hän oli toiminut kouluttajana ja työ ihmisten parissa kiinnosti edelleen, mutta irtisanomisen myötä tarjoutui mahdollisuus vaihtaa alaa. Hän halusi hyödyntää raskaus- ja vauva-ajan tehokkaasti.

Ahola suoritti raskausaikana 60 opintopistettä Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa pedagogisia opintoja, jonka myötä hän sai opettajan pätevyyden aikuiskoulutuspuolelle. Ahola käy tällä hetkellä maisteriopintoja tietojenkäsittelytieteessä sivuaineenaan matematiikka. Haaveissa siintää pääsy luokanopettajakoulutukseen, ja sitä edistääkseen hän opiskelee avoimessa yliopistossa alku- ja esiopetusta.

”Koulutusteknologia kiinnostaa. Voisin jo tehdä gradun kasvatustieteen puolelle, niin pääsisin sitten mahdollisimman nopeasti kentälle. Tarvitsen paperit, jotta voin opettaa yläkoulun lisäksi myös alakoulussa.”

Harvat tunnit hyötykäytössä

Ahola opiskelee, kun hänen esikoisensa on koulussa, 5-vuotias osapäivähoidossa ja pienin nukkuu päiväunia. Toinen mahdollisuus on iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

”Tehokasta aikaa on päivisin pari tuntia kolmena päivänä viikossa. Onhan tämä haasteellista ja vaatii itseltä paljon, mutta se on asennekysymys”, toteaa Ahola.

Vapaa-aikanaan tehokas nainen hiihtää, juoksee, tekee käsitöitä ja on yhtenä valmentajana lapsensa jalkapallojoukkueessa. Avoimen yliopiston kursseilla, joissa on lähiopetusta, hän on käynyt 11-kuukautisen Ennin kanssa. Luennoitsijalta hän on kysynyt, saako vauva olla mukana. Aholan mukaan Enni on ollut helppo vauva ja käyttäytynyt luennoilla hyvin.

”Luennoitsijan ajatusmaailma ratkaisee paljon. Hirveän hyvin he ovat suhtautuneet ja olleet joustavia. Moni kaveri on ihmetellyt, miten jaksan ja selviän kaiken tavaran kanssa. Itsellä täytyy olla varmuus siihen, että pystyy. Vauva kyllä sopeutuu.”

Ahola neuvookin lähtemään vauvan kanssa heti liikkeelle. Hän poistuu luennolta syöttämisen ja vaipanvaihdon ajaksi ja palaa sitten takaisin. Myös toteutustapa vaikuttaa siihen, miten hyvin vauvan kanssa voi osallistua. Kurssit ovat olleet pääasiassa keskustelupainotteisia ja porukka on pysynyt samana. Ihmiset tottuivat nopeasti mukana pyörivään vauvaan.

”Vauvan kanssa on helpompi, kuin vaikkapa 3–4-vuotiaan. Vauva ei vielä osaa liikkua eikä puhua. Isomman lapsen höpötys voisi häiritä liikaa”, Ahola miettii.

Opinto-ohjaus on monimuoto-opiskelijalle tärkeää

Milla Ahola haluaa valmistautua siihen, että hänellä olisi mahdollisimman paljon mahdollisuuksia, kun paluu työelämään koittaa. Hän ei ole katunut valintaansa opiskella lapsen vauva-aikana.

”Ei ole ollut vaihtoehtoja. Nykypäivänä pitää olla useampi kuin yksi tie.”

Paletti pysyy kasassa, vaikka hänen yrittäjänä työskentelevä miehensä onkin kiireinen. Enni-vauvan on voinut nyt jättää paremmin hoitoon muille, kun rintaruokinta on vähentynyt. Ahola suosittelee muille samassa elämäntilanteessa oleville verkko-opintoja, joita voi suorittaa oman aikataulun puitteissa ja fyysistä läsnäoloa ei vaadita.

”Pitää hakea erilaisia väyliä, millä saa puuttuvat palaset kasaan. Vaihtoehtoja on paljon ja polkuja monenlaisia ja siksi opinto-ohjaus on tärkeää. Kannattaa mennä rohkeasti kertomaan tilanteestaan ja pyytää apua ja neuvoa”, Ahola rohkaisee.

Oulun yliopistoon hän toivookin enemmän vaihtoehtoisia suoritustapoja ja monipuolisuutta. Tästä huolimatta Aholan mukaan opintojen suorittaminen on mahdollista myös tavallisesta poiketen. Haaveidensa toteuttaminen kannattaa.

”Tämä on enemmän myös mahdollisuus. Aion olla vauvan kanssa kotona, kunnes hän on 3-vuotias. Haluan, että minulla on omiakin juttuja. Tärkeää on tietää itse, mihin pystyy”, Ahola muistuttaa.

 

Kuka?

Milla Ahola

» 35-vuotias tietojenkäsittelytieteen maisteriopiskelija.
» Aiemmalta koulutukseltaan diplomi-insinööri.
» Perheeseen kuuluu aviomies, 8- ja 5-vuotiaat lapset sekä 11-kuukautinen vauva.
» Asuu Rajakylässä.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Palomiehestä lääkäriksi

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme lääketieteen opiskelija Jari Pirneksen, joka on tehnyt aiemmin töitä mm. palomiehenä.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Pimeä tähtitaivas kaartui kauniina eräänä yönä, kun Jari Pirnes istui pelastushelikopterin kyydissä ja päätti spontaanisti, että on aika tehdä ratkaisuja. Seuraavana maanantaina hän kävi ilmoittautumassa lääketieteellisen valmennuskurssille.

”Siinä vaiheessa kun 30 vuotta tuli mittariin, aloin miettimään, mitä haluan tehdä isona. Ei tämä mikään lapsuuden haave ole”, nyt 40-vuotias Pirnes toteaa eräässä Kontinkankaan kampuksen kahvilassa.

Pirnes on sekä palomies-sairaankuljettaja että leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja ja nyt viittä vaille lääkäri. Valmennuskurssin jälkeen hän haki lääketieteelliseen, mutta pääsy jäi hilkun päähän. Se kuitenkin varmisti hänelle sen, että sisäänpääsy on mahdollinen. Seuraavana keväänä, 16 vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ovet avautuivat ja nyt on kuudes, eli viimeinen vuosi menossa.

”Jos minulta olisi kysytty lukion jälkeen, että uskoisitko olevasi isona lääkäri, olisin nauranut railakkaasti!” Pirnes virnistää.

VAHVUUTENA PITKÄ TYÖHISTORIA

Jari Pirnes on ollut aina hyvä koulussa ja vaikka lukioajoista olikin vierähtänyt jo tovi, lääketieteellisen kursseilla pääsi aika pian kärryille. 19 vuoden työhistoria ensihoitokentällä ja tuhansien akuuttitapausten kohtaaminen tuo myös omanlaisen kokemuspohjan lääketieteen opinnoille.

”Ehkä se hyöty taustastani on ollut, että olen pystynyt nopeasti poimimaan suuresta tietomäärästä oleellisuudet. Monella kurssilla tulee esiin paljon tarkkaa tietoa, mitä ei voi muistaa. Tiedän jo aika hyvin, mitä työssä tarvitsee osata välittömästi, ja minkä ehtii sitten rauhassa tarkistaa kirjallisuudesta tai tietokannoista”, Pirnes toteaa.

Tällä hetkellä Pirnes työskentelee opintojen ohessa Rovaniemellä lääkintähelikopterissa. Aiemmin hän teki töitä kokopäiväisesti, mutta työskentelee nyt 50 prosentin työajalla.

”Onhan tämä vaatinut hyvää aikataulutusta. Ei pidä jättää tenttejä tai kursseja rästiin. Ne pitää hoitaa alta pois, etteivät hommat ala kasaantua”, Pirnes sanoo ja neuvoo tekemään selkeän suunnitelman opintojen etenemiselle.

TULEVA LÄÄKÄRI ODOTTAA VALMISTUMISTA

Jari Pirneksen vuosikurssilla on noin viidennes niitä opiskelijoita, jotka ovat tulleet suoraan lukiosta ja suurimmalla osalla on muita opintoja tai työhistoriaa taustalla. Pirnes epäilee tämän johtuvan siitä, että lääketieteelliseen ei ole helppo päästä sisään ja moni opiskelee sisäänpääsyä odotellessa muissa opinahjoissa. Monista kurssikavereista on tullut Pirnekselle hyviä ystäviä, ja hän onkin osallistunut porukan yhteisiin illanviettoihin aina kun töiltään ja muilta kiireiltään on ehtinyt.

”On paljolti itsestä kiinni, miten porukkaan pääsee sisään. Mikään kilta-aktiivi en kuitenkaan ole.”

Pirneksen työ pelastushelikopterissa jatkuu vielä tämän kevään ajan, minkä jälkeen hän aloittaa erikoistumiskoulutuksen. Pirnestä kiinnostaa operatiivinen puoli ja hän miettii erikoistumista joko anestesiologiaan ja tehohoitoon tai kirurgiaan.

”Tykkään siitä, että saan tehdä käsillä jotain. On vaikea kuvitella, että istuisin työpäiväni vain toimistossa.”

Vapaa-ajallaan Pirnes harrastaa liikuntaa.

”Se on se palomiesten pyhä kolminaisuus: puntti, lenkki ja uinti”, hän nauraa.

Perheen, työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kohtalaisen hyvin, vaikka haasteitakin on ollut. Valmistumisen jälkeen Pirnes odottaa sitä, että pääsee viettämään enemmän aikaa poikansa kanssa, eikä tarvitse joka aamu lähteä kouluun tai harjoitteluun. Reissaaminen kahden paikkakunnan välillä, opiskelut ja työt vaativat veronsa. Mutta muutaman neuvon Pirnes haluaa antaa nuoremmille yliopisto-opiskelijoille:

”Jos sinulla on terveelliset elämäntavat ja olet hyvässä fyysisessä kunnossa, myös pää pelaa paremmin ja asioista stressaa vähemmän. Psyyke ja fysiikka toimivat toistensa tukena. Eli syökää hyvin, muistakaa nukkua riittävästi ja harrastakaa liikuntaa.”

Kuka?

Jari Pirnes

» 40-vuotias kuudennen vuoden lääketieteen opiskelija.

» Asuu Oulussa. Perheeseen kuuluu avovaimo ja 5-vuotias poika.

» Aiemmalta koulutukseltaan palomies-sairaankuljettaja sekä leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja.

» Töissä pelastushelikopterissa ensihoitajana yhdeksättä vuotta, aiemmin palomiehenä ja sairaankuljettajana 10 vuotta.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää: