Viikon 8 Tiedekysymys: Mikä poluissa kiehtoo? 

Tällä viikolla Tiedekysymyksessä selvittelemme sitä, miksi valitsemme usein kulkureitiksimme valmiiksi tallatun polun,

Varsinkin talvella sen huomaa: lumeen tampattuja kulkureittejä risteilee sinne tänne, vaikka kulkeminen aurattuja jalkakäytäviä pitkin tuntuisi paljon vaivattomammalta vaihtoehdolta. 

Miksi kulkureitiksi kuitenkin valikoituu usein valmiiksi tallattu polku? 

Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professorin Hannu Heikkisen mukaan polkujen puoleensavetävyydessä on kyse laumaeläimelle tyypillisestä käyttäytymismuodosta. 

Polkuja syntyy ilman, että niitä sen kummemmin tehdään. 

Se liittyy ihan biologiaan, ihminen seuraa mielellään muiden tekemiä reittejä. Niin kuin muutkin nisäkkäät tekevät”, Heikkinen kertoo. 

Kyse on siis meissä syvällä piilevästä ominaisuudesta. Heikkisen mukaan polkuja on helppo seurata, sillä joku toinen on todennut ne toimiviksi. 

”Polut ovat tuttuja ja turvalliseksi testattuja. Ihmisellä on taipumus mennä siitä, mistä joku toinenkin on kulkenut.” 

Polkuihin kiteytyy laumaeläimen luottamus lajitovereihin. Pidä se mielessä, kun seuravan kerran oikaiset koskemattoman hangen poikki ja luot uuden kulku-uran: kanssaihmiset luottavat arvioosi reitin turvallisuudesta. 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. 

Lue lisää:

Viikon 25 Tiedekysymys: Miksi juhlimme juhannusta?

Tämän viikon Tiedekysymyksen kysyjä pohtii, mistä juhannuksen vietto on saanut alkunsa.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Juhannus on olennainen osa suomalaista kesää, monelle yksi kesän odotetuimpia juhlia. Kokon polttaminen, saunominen ja juhannustaiat ovat oleellinen osa perinteistä juhannuksen viettoa.

Mutta mistä ihmeestä koko perinne ylipäänsä kumpuaa?

Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professori Hannu Heikkinen kertoo juhannuksen olevan jo ennen kristinuskoa vallinnut käytäntö ja juhla, joka löytyy jossakin muodossa lähes kaikista maailman kulttuureista aikakaudesta riippumatta.

”Keskikesän juhla ja kesäpäivänseisauksen ajankohta ajoittuu noin 21.6., jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on pisimmillään ja yö lyhimmillään”, Heikkinen kertoo .

Heikkisen mukaan kyse on normaalista vuotuisesta aurinkokalenterijuhlasta, joita ovat juhlineet lähes kaikki tunnetut kulttuurit ja uskonnot.

Suomen lisäksi monessa muussa pohjoisessa paikassa juhannus on myös hedelmällisyyden ja uuden syntymän juhla, koska kesän kaikki kasvu ja lisääntyminen ovat vauhdikkaimmillaan.

”Siihen liittyy myös meillä sulhasen katsomiset lähteestä ja muut sellaiset juhannusyön taiat”, kuvailee Heikkinen.

Juhannuksen nimi tulee ajalta, jolloin kristillinen kirkko valtasi pohjoisen ja sijoitti juhlapäivänsä vanhojen esikristillisten juhlien päälle.

”Juhannus on kirkolle virallisesti Johannes Kastajan syntymäpäivän muistopäivä. Kirkko valtasi myös nimet ja nimipäivät, jotka näkyvät sitten kalentereissa”, Heikkinen huomauttaa.

Hannu Heikkinen kertoo Suomessa teollisen, kiristyneen kilpailun ja tehostamisen yhteiskunnassa vaikuttaneen siihen, että juhannus on sijoitettu viikonlopulle. Päätös juhannuksen siirtämisestä viikonloppuun tehtiin vuonna 1954, sillä tuolloin työviikkoa ei haluttu katkaista juhannuksen vuoksi, ja se päätettiin siirtää lähimpään viikonloppuun. Esimerkiksi Norjassa ja Virossa juhannusta kuitenkin vietetään oikeana päivänä.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Uraa on turha suunnitella

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Päivi Vatka pitää projektipesteistä eikä välitä tietää, onko samalla alalla vielä kymmenen vuoden päästä. Nykyhetkeensä maahanmuuttajien kotoutumishankkeen parissa hän on silti tyytyväinen – vaikka tietää, että olisi voinut valita reittinsä myös toisin.

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”

Kuka?
Päivi Vatka

» Valmistunut vuonna 2009  filosofian maisteriksi kulttuuriantropologian pääaineesta. Opiskeli Oulussa sivuaineenaan monikulttuurisuusopinnot ja Helsingin yliopistossa Afrikan tutkimusta, uskontotiedettä, kehitysmaatutkimusta ja arkeologiaa.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli vapaus valita itselle mielenkiintoisia kursseja yli tiedekuntarajojen.
» Haastavinta opiskeluissa oli itsenäisyyden kääntöpuoli: opiskelu oli välillä yksinäistä puurtamista. Yliopisto-opiskelijalla ei ole yhtä luokkaa tai ryhmää, jossa opintoja suoritettaisiin samaan tahtiin muiden kanssa.
» Ensimmäinen oman alan työ oli projektiohjaajana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Ulrik-hankkeessa. Siinä Rikosuhripäivystys-palvelua kehitettiin niin, että ulkomaalaistaustaiset rikoksen uhrit löytäisivät palvelun ja kynnys avun ja tuen hakemiselle madaltuisi. Pro gradu -tutkielma käsitteli oululaisten maahanmuuttajanuorten sosiaalista identiteettiä.
» Töissä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Kotona Suomessa -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekevien asiantuntemusta ja osaamista. Tavoitteena olisi tehdä kotouttamispalveluista tasalaatuiset ja yhteneväiset koko maassa.
» Unelmoi päivän pidentymisestä ja aurinkoisen ajan lisääntymisestä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: