Joukkorahoituksesta vauhtia muuttolintujen suojeluun

Tällä hallituskaudella korkeakoulujen rahoitusta leikataan huomattavasti, mikä vaikuttaa myös tieteellisen tutkimuksen edellytyksiin. Äskettäin käynnistynyt tieteen joukkorahoitusohjelma ei ehkä mullista rahoituskenttää, mutta pikkuisen muuttolinnun se saattaa pelastaa.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Elina Korpi

Tutkija Tuomo Jaakkonen pitelee käsissään Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmiin kuuluvaa täytettyä kultasirkkua. Lintu kuoli sukupuuttoon Suomesta kymmenisen vuotta sitten, ja maailmanlaajuisestikin kanta on romahtanut. Jaakkonen ei ole koskaan nähnyt elävää lajin edustajaa.

”Myös pohjansirkku ja punavarpunen ovat vähentyneet Suomessa 70 prosentilla 1980-luvun lopulta lähtien. Monella Aasiassa talvehtivalla lintulajilla menee huonosti, koska lajien talvehtimisalueita on tuhoutunut esimerkiksi maanviljelyksen vuoksi ja etenkin Kiinassa lintuja pyydetään laittomasti suuria määriä”, Jaakkonen kertoo.

Lajien kansainvälistä suojelua vaikeuttaa se, että lintujen tarkkoja muuttoreittejä ja talvehtimisalueita ei tunneta. Nyt Jaakkonen tutkimusryhmineen kartoittaa lintujen muuttoreittejä elektronisten valopaikantimien avulla. Pienimmät lintujen selkään kiinnitettävät paikantimet ovat 0,3 gramman painoisia ja tarjoavat uutta tietoa jopa alle kymmenen gramman painoisten lintujen muutosta.

Uusi on myös tutkimuksen rahoitustapa, sillä hanke on mukana Mesenaatti-palvelun tieteen joukkorahoitusohjelmassa. Jaakkonen uskoo, että joukkorahoituksen avulla voi saada merkittävää lisärahoitusta.

”Minimitavoitteena on saada paikantimet yhdelle lajille yhdeksi vuodeksi, mikä tarkoittaa 3000–5000 euroa. Tutkimuksen perusedellytykset tulevat isommista rahoituslähteistä, mutta projektissani myös joukkorahoitus on keskeisessä roolissa”, Jaakkonen kertoo.

Maailmalla tiedettä jo joukkorahoitettu

Maailmalla tieteen joukkorahoitusohjelmia on ollut useampiakin ja Yhdysvalloissa toimii yksinomaan tieteeseen keskittynyt joukkorahoituspalvelu Experiment. Mesenaatin kampanjan myötä yksityishenkilöiden on mahdollista rahoittaa tiedettä myös Suomessa.

Kampanjassa on mukana toistakymmentä pilottihanketta. Mesenaatin Pauliina Seppälä kertoo joukkorahoituksen tarjoavan tieteelle ketterämmän ja olemassaolevia väyliä täydentävän rahoitusinstrumentin.

”Tieteen joukkorahoitus on uusi juttu meillekin, mutta olemme jo miettineet, miten tätä voisi hyödyntää myös isomman luokan hankkeisiin”, hän kertoo.

Joukkorahoitus tuo tieteen lähemmäs tavallista ihmistä. Seppälän mukaan helposti ymmärrettävät ja ihmisiä koskettavat tutkimusaiheet toimivat tämänkaltaisessa rahoitusmuodossa parhaiten. T-paidan ostamisen sijaan voi sijoittaa rahaa itselleen tärkeisiin ja mielekkäisiin hankkeisiin.

”Helppoa joukkorahoitus ei kuitenkaan ole. Verkostoituneille ja sosiaalisessa mediassa aktiivisille kampanjointi on luontaisempaa, mutta monille tieteilijöille tämä voi olla vieras yhtälö. Muutama on jo luopunut hankkeesta joukkorahoituksen vaatiman suuren työmäärän vuoksi.”

Myös Tuomo Jaakkosta varainhankinnan työläys mietityttää, sillä rahoitus ei toteudu, mikäli minimitavoite ei täyty. Kampanjointi edellyttää päivittäistä viestintää tutkimuksesta ja siihen liittyvistä aiheista sosiaalisen median eri kanavissa. Marraskuun aikana alkavaan kampanjaansa hän on valmistautunut esimerkiksi liittymällä Twitteriin.

”Myös vastikkeiden täytyy olla lahjoittajien kannalta mielekkäitä. Pienin vastike voisi olla uutiskirje, isommalla lahjoituksella voisi esimerkiksi päästä sieni- tai linturetkelle asiantuntijan kanssa, tai sponsoroida ja nimetä yhden linnun”, Jaakkonen sanoo.

Rahoitus pirstaleista

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää tieteen joukkorahoitusta mielenkiintoisena uutena avauksena.

”Lupaavien nuorten tutkijoiden on yhä vaikeampaa työllistyä ja he joutuvat hakemaan rahoitusta eri väyliä pitkin. Heille joukkorahoituksesta voi olla hyötyä”, hän toteaa.

”Yleisestikin tieteessä tilanne kiristyy, eikä uusi hallitus ole varsinaisesti auttanut asiaa.”

Tuomo Jaakkonen on samoilla linjoilla. Biologian alalla tutkijoiden työtilanne on huono ja Jaakkonen myöntää rahoituksen aiheuttavan huolta. Hänellä onkin tutkijan työn rinnalla toinen urapolku biologian opettajana.

”Yleisestikin tieteessä tilanne kiristyy, eikä uusi hallitus ole varsinaisesti auttanut asiaa”, Jaakkonen toteaa.

Tutkimusrahoitus on ollut tapetilla kesän ja syksyn aikana hallituksen ilmoitettua korkeakouluihin kohdistuvista merkittävistä leikkauksista.

”Sanotaan, että osaaminen on Suomen kilpailukyvyn perusta, mutta samaan aikaan leikataan koulutuksesta ja tieteestä. Helsingin yliopistossa on puhuttu jopa 1200 työntekijän vähennyksistä”, Rantala kertoo.

Tieteentekijöiden liitto on yhdessä toisen akateemisten asiantuntijoiden etujärjestön Professoriliiton kanssa vaatinut määrärahaleikkausten perumista.

Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi kuvaa suomalaista tieteen rahoitusjärjestelmää varsin pirstaleiseksi. Julkisten rahoitusinstrumenttien lisäksi tutkimusta rahoittavat säätiöt ja yritykset.

”Rahoituspäätökset ovat suhteellisen pieniä ja aikajänteeltään lyhyitä, minkä vuoksi hyvin pärjänneet tutkimusryhmät ovat joutuneet hankkimaan rahoituksen 5–10 lähteestä vuosittain. Verkostojen rakentamiseen, rahoituksen hakemiseen ja raportointiin kuluu paljon aikaa, mutta se on arkipäivää menestyvässä tutkimuksessa”, Pihlajaniemi toteaa.

Tieteentekijöiden liiton Eeva Rantala niin ikään toivoisi pitkäjänteisempiä rahoituspäätöksiä. Hänen mukaansa myös hakupaine on rahoituksen keskeinen haaste. Tutkimusrahoitus on hyvin kilpailtua ja hyviäkin hankkeita jää rahoittamatta.

”Perusrahoituksen osuutta olisi nostettava tutkimusrahoitusjärjestelmässä. En ole kilpailtuakaan rahoitusta vastaan, mutta sen hakeminen vie aikaa varsinaiselta tutkimukselta”, Rantala summaa.

Esimerkiksi tutkimuksen huippulaadun kohottamisessa pärjänneessä Hollannissa valtion suoran tutkimusrahoituksen osuus on 78 prosenttia, kun Suomessa se on 44 prosenttia.

Rahoitus määrää laajuuden

Tuomo Jaakkosen nyt käynnissä olevalla muuttolintututkimuksella on olemassa rahoitus vain ensi kesän maastotöihin, joiden aikana on tarkoitus yhyttää edelliskesänä paikantimilla varustetut pohjansirkut, punavarpuset ja pikkutyllit.

Valopaikantimet eivät pienen kokonsa vuoksi lähetä dataa, vaan paikantimet on kerättävä linnuilta pois tietojen analysointia varten. Pikkulinnuista jopa 50 prosenttia voi kuolla muuttomatkan aikana ja palaavistakin osa siirtyy eri alueille pesimään. Jos lajia kohden on laitettu esimerkiksi 50 paikanninta, noin kymmenen olisi hyvä saada takaisin.

”Linnut ja ympäristöasiat kiinnostavat yleisöä, ja tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan konkreettisesti edistää lintujen suojelua. Sitä on sitten hankalampi ennakoida, miten halukkaita ihmiset ovat lahjoittamaan.”

Rahoitus määrää sen, kuinka montaa lintulajia tutkimuksessa voidaan seurata. Joidenkin lajien osalta myös useampivuotinen seuranta olisi hyödyllistä, jotta nähtäisiin, miten levähdys- ja talvehtimisalueet vaihtelevat vuosittain.

”Tutkimusta rahoittavat säätiöt myöntävät rahoitusta vuodeksi kerrallaan ja tämän tutkimuksen perusrahoituksen jatko selviää syksyn aikana”, Jaakkonen kertoo.

Suurena apuna tutkimuksen teossa ovat olleet vapaaehtoiset rengastusharrastajat, jotka ovat tutkijoiden kanssa kiinnittäneet linnuille paikantimia.

Jaakkonen uskoo lintuharrastajien olevan selkeä kohderyhmä myös joukkorahoituskampanjalle, sillä he ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä. Lisäksi kampanja tarjoaa mahdollisuuden kertoa ympäristöongelmista laajemmallekin yleisölle.

”Linnut ja ympäristöasiat kiinnostavat yleisöä, ja tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan konkreettisesti edistää lintujen suojelua. Sitä on sitten hankalampi ennakoida, miten halukkaita ihmiset ovat lahjoittamaan”, hän pohtii.

Oulun yliopisto leikkurissa

Tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi kertoo Oulun yliopiston julkiseen perusrahoitukseen kohdistuvan ensi vuoden budjettisuunnitelmassa lähes viiden miljoonan euron vähennys.

Tutkimuksen kannalta kriittisimmät säästöt kohdistuvat kuitenkin ulkopuoliseen kilpailtuun rahoitukseen. Suomen Akatemian rahoituksesta leikataan 10 miljoonaa ja innovaatiorahoituskeskus Tekesin rahoituksen leikkauksista 100 miljoonaa kohdistuu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

”Yliopiston rahoituksessa tulee tapahtumaan pitkä pysyvä lasku ja tämä tulee näkymään myös tutkimuksen edellytyksissä. Tilanne vaatii toimintojen tehostamista ja työnjakoa muiden yliopistojen kanssa”, Pihlajaniemi toteaa.

Kansallisen työnjaon kautta voidaan Pihlajaniemen mukaan huolehtia siitä, että vähenevät resurssit ovat hyvässä käytössä.

”Yliopistojen on mietittävä profiiliaan ja tehtävä ratkaisuja, joiden kautta ne voivat huolehtia vahvuuksistaan. On ehkä asioita ja aihepiirejä, joiden toimintaskaala tulee vähenemään jatkossa”, hän pohtii.

Vuoden vaihteessa Oulun yliopistossa otetaan käyttöön uusi organisaatiomalli, joka vastaa Pihlajaniemen mukaan hyvin talouden asettamiin haasteisiin. Jatkossa tiedekunnat rakentuvat tutkimusyksiköistä, jotka vastaavat vahvemmin omasta rahoituksestaan.

”Kaikki tutkimusyksiköt joutuvat miettimään rahoituksen ansaintalogiikkaa. Tutkimuksen tukipalvelut tulevat tarjoamaan parempaa tukea tutkijoille paitsi hakemusten sisällön, myös oikeiden rahoituslähteiden suhteen.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Tasa-arvottomat yliopistot

Vaikka kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä, kotitausta vaikuttaa edelleen koulutusvalintoihin ja opiskelupaikan saamiseen. Oulussa on Suomen yliopistoista suhteessa eniten työläistaustaisia uusia opiskelijoita.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Lapsi perii vanhemmiltaan yllättäen ja pyytämättä ominaisuuksina muun muassa hiustensa punertavuuden, nenänsä kaaren tai ihonsa pisamuuden. Geenien armotonta määräysvaltaa vastaan on nykytekniikalla vaikeampaa taistella.

Sen sijaan koulutuksen, sosiaalisen luokan tai ammatin periminen on kiistanalaisempi asia.

Tutkimukset osoittavat vanhempien matalan sosioekonomisen aseman olevan yhteydessä jälkeläistensä muita vaatimattomampiin koulusaavutuksiin.

Köyhästä ja kouluttautumattomasta perheestä kotoisin olevalla suomalaisnuorella yliopistokoulutukseen hakeutuminen ja sisäänpääsy on edelleen epätodennäköisempää – varsinkin jos pääsykoepaperin yläreunassa lukee lääketieteellinen tiedekunta.

Opiskelijoiden sosiaalinen tausta jakaa myös yliopistoja. Matalimmista taustoista haetaan maakuntien yliopistoihin, yläluokasta taas pääkaupunkiseudun yliopistoihin. Vuonna 2010 työntekijätaustaisten osuus uusista opiskelijoista eri yliopistossa oli korkein Oulussa (15, 8%), Lapin yliopistossa (15, 3), Jyväskylän yliopistossa (14,0) ja Itä-Suomen yliopistossa (13,6). Vähiten työläistaustaisia uusia opiskelijoita oli teknillis-taiteellisessa Aalto-yliopistossa (6,9) ja ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulu Hankenissa (6,5).

Silti kehitystä on tapahtunut. Korkeakouluopiskelijoiden taustaa tutkinut yliopistonlehtori Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta sanoo koulutuksen tasa-arvon kehittyneen huimasti. 2000-luvulla yliopisto-opiskelijat valikoituvat huomattavasti laajemmasta joukosta kuin vaikkapa vielä 1960-luvulla. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä.

”Kaikki kansainväliset vertailut osoittavat Pohjoismaiden olleen yliopisto-opiskelijoiden tasa-arvon kehityksen kärjessä jo vuosikymmeniä, siitä lähtien kun yhteiskuntapolitiikassa on pyritty edistämään tasa-arvoa.”

Esimerkiksi Iso-Britanniassa kehitys on ollut jopa päinvastaista.

”Siellä maan alempien ryhmien kouluttautumisen edistäminen on ollut poliittisena tavoitteena, ja sen parantamiseksi on käynnistetty erilaisia ohjelmia. Koska yliopistojen lukukausimaksut ovat nousseet, tasa-arvoiset ponnistukset ovat valuneet hukkaan”, Nevala toteaa.

Koulujen ovet avautuvat kaikille?

Suomessa koulutuksellisen tasa-arvon nimeen on vannottu vuosikymmenten ajan. Se kuuluu oleellisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatukseen, jossa tulisi luoda mahdollisuus siihen, että kaikki nuoret asuinpaikasta, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta saisivat mahdollisuuden kilpailla avoimista koulutuspaikoista ja kouluttaa itseään omien kykyjensä mukaan.

Numeroiden valossa kehitys on ollut huimaa. Ylempien kerrosten eliittiyliopisto alkoi muuttua koko kansan massakorkeakouluksi viimeistään 1980-luvulla, jolloin yliopistokoulutukseen osallistumisprosentti kipusi yli 15 prosenttiin ikäluokasta. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomen koulutustaso on kasvanut voimakkaasti: vuosina 1975–2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli kaksinkertaistui 11 prosentista 25 prosenttiin.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Opiskelijatutkimus 2014 -raportin mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista joka viidennen (22%) vanhemmista ainakin toisella on ylempi korkeakoulututkinto. Toisaalta joka viidennen (21%) opiskelijan vanhemmalla on enintään ammatillinen tutkinto.

Ensin tasa-arvon kannalta hyvät uutiset: Opiskelijan sosioekonomisen taustan merkitys on vuosien varrella pienentynyt, ja ryhmien väliset osallistumiserot ovat kaventuneet. Työläistaustaisten opiskelijoiden sijoittuminen yliopistoihin on nyt tasaisempaa. Työntekijätaustaisten opiskelijoiden sijoittumisen muutokset myötäilevät osin isompaa kuvaa: taustan tasaantumista selittävät esimerkiksi Suomen elinkeinorakenteen muutos, edeltävien koulutusasteiden tasa-arvoistuminen ja tasa-arvon nostaminen yhteiskuntapolitiikan keskiöön.

Arto Nevalan mukaan työläistaustaisten opiskelijoiden tieteenalakohtaiset erot ovat vuosien aikana lieventyneet, mutta eivät kokonaan kadonneet. Selkeästi duunaritaustaisia aloja ovat edelleen kasvatustiede, humanistiset alat ja liikuntatiede. Toisen ääripään muodostavat yläluokkaiset teologia, kauppatieteellinen, oikeustieteellinen, maatalous-metsätieteet ja lääketiede.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opiskelijoiden taustan erot ovat loiventuneet erityisesti aloilla, jotka ovat merkittävästi kasvattaneet vuosittaista sisäänottoaan. Kun ala opiskelijamäärän kasvun myötä massoittuu, erot opiskelijoiden taustassa myös tasoittuvat. Nevalan mukaan lähivuosien esimerkki tästä muutoksesta on teknillinen ala, joka oli pitkään vain muutamassa yliopistossa keskitetty elitistinen ala. Kun alan opiskelijamääriä kasvatettiin it- ja Nokia-huuman myötä 1980–90-luvuilla, tausta monipuolistui – duunaritaustainen diplomi-insinööri ei ollut enää kummastus.

Silti Arto Nevalan mukaan kysymykseen suomalaisen korkeakoulutuksen tasa-arvoisuudesta on toinen mahdollinen vastaus. Ei, täyttä tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu – eikä ehkä tulla vähään aikaan saavuttamaan. Kaikki tutkimukset osoittavat kotitaustan vaikuttavan edelleen koulutusvalintoihin, opiskelupaikan saamiseen ja koulutusuran pituuteen. Koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset ovat tässä vertailussa voittajia.

Nevalan mukaan koulutus onkin edelleen eriarvoista – ja jossakin määrin myös eriarvoistavaa.

Elitismin viimeinen linnake

Duunaritausta on edelleen tietyillä koulutusaloilla melkoinen harvinaisuus. Lääketiede on ala, jonka opiskelijat ovat yläluokkaisia ja korkeasti koulutetuista perheistä. OKM:n raportin mukaan lääketieteen opiskelijoista 49 prosentilla vanhemmista vähintään toisella on joko ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Alan opiskelijoiden taustoja selittää alan pieni sisäänottomäärä. 2010-luvullakin lääketieteen suhteellinen osuus uusista opiskelijoista on pienempi kuin 1980-luvulla, kuten oululaisen Matti Salon tutkimuksesta ilmenee. Esimerkiksi Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan keväällä 2015 pyrki 1157 hakijaa, joista hyväksytyksi tuli 145.

”Tiukka karsinta suosii ylempien ryhmien lapsia, joilla on varaa ja aikaa panostaa kokeisiin”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan lääketieteellisen alan yläluokkaisuus vaikuttaa olevan melko pysyvä ilmiö. Tätä selittää sekin, että lääkärin ammatti usein periytyy vanhemmalta lapsilleen.

”Jos alalle otettaisiin 10 kertaa enemmän opiskelijoita, tilanne voisi tasoittua. Mutta tätä Lääkäriliitto ei koskaan tule sallimaan.”

Opiskelijan luokkaretki

Akateeminen koulutus oli vanhemmille ikäluokille varsin varma väylä luokkanousuun.

Etenkin 1960-70 -luvuilla teollistumisen edetessä suomalaiset kouluttautuivat oikein urakalla. Valitettavasti 2000-luvulla kaikilla maisterinpapereilla ei enää kivuta arvoasteikossa ylöspäin.
Nevalan mukaan sosiaalista nousua hidastaa ensinnäkin keskiluokan kasvaminen sen piirissä jo olevien jälkeläisissä, mikä hidastaa alemmassa luokissa olevien nousua joukkoon. Sosiaalinen liikkuvuus on nykyään vähäisempää.

Lisäksi maisterintutkinto ei tarjoa automaattista hissimatkaa alaluokasta huipulle.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

”Koulutus on edelleen yksi sosiaalisen nousun väylä, mutta tieteenalat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi humanistis-luonnontieteissä työllistyminen on yleensä huonompaa kuin muilla, ja alalla joudutaan tottumaan pätkätöihin. Ero lääkäriin ja lakimieheen on selvä. Jos haluaa tehdä luokkanousun, kannattaa valita ala, joka johtaa yhteiskunnan huipulle”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan suomalainen yliopistolaitos on lohkoutunut. Eri aloilta on mahdollista ponnistaa täysin erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin.

Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, joissa yhteiskunnan huipulle noustaan käytännössä aina tiettyjen eliittiyliopistojen (Yhdysvalloissa esimerkiksi Yale ja Harvard, Iso-Britanniassa Oxford ja Cambridge) kautta, Suomessa reitti yläluokkaan kulkee eri tieteenalojen kautta. Statusaloille lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteen pariin valikoituminen on yksi yhteiskunnallisen uusiutumisen muodoista.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

Luokasta ja luokkaeroista puhumista aristellaan 2010-luvulla. Vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan yläluokkaa ja työväenluokkaa ei enää ole, sillä kaikki kuuluvat yhdessä keskiluokkaan.
Kuten Sauli Niinistön taannoisessa presidentinkampanjassa todettiin: Vastakkainasettelujen aika on ohi.

Näin ei Nevalan mukaan ole.

”Tutkimukset ovat osoittaneet sen, etteivät luokat ole minnekään hävinneet, ne vain muotoutuvat eri tavalla.”

Tasa-arvoa teoriassa

Koulutustaustan merkittävyyden ja sitä koskevien tutkimusten tulosten painoarvo julkisessa keskustelussa on nykyään pienempi kuin vaikka 1970–90 -luvuilla. Tasa-arvoisen koulutuksen jatkumiseen omalla painollaan on kenties liikaa tuudittauduttu.

”Tuntuu, että kun meillä on hyvä peruskoulu ja yhtenäinen, ilmainen yliopisto, tasa-arvo toteutuu automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. Poliittisesti tämä on herkkä aihe.”
Nevalan mukaan koulutuksen tasa-arvoisuudesta puhutaan paljon, mutta sen eteen tehdään loppujen lopuksi varsin vähän.

Esimerkiksi keskustapuolue esitteli kuluvan vuoden helmikuussa välikysymyksen tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuudesta. Erityisesti toisen asteen koulutuksen järjestämisestä huolta kantavassa välikysymyksessä asia muotoillaan näin:

”Asiantuntijat ovat varoittaneet koulutuksen tasa-arvon murenemisesta. – – Asuinpaikka ja vanhempien varallisuus vaikuttavat suomalaisten lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin yhä enemmän. – – Tasa-arvoinen koulutus on Suomen vahvuus myös tulevaisuudessa. Tasa-arvon mureneminen on estettävä.”

Mutta kuinkas sitten lopulta kävikään: tänä syksynä Suomen uusi hallitus esitteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla hallitusohjelman, jossa opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta leikataan 541 miljoonaa euroa. Leikkaukset kurottivat myös syvälle opiskelijan kukkaroon, sillä pitkällä aikavälillä opintotuen säästötavoite on 150 miljoonaa euroa, opintotuen sitominen indeksiin päättyy ja opintolainan osuus tuesta kasvaa.

Opiskelijajärjestöt pöyristyivät leikkaussuunnitelmista, onhan opiskelijalle maksettavalla opintotuella paljon myös symbolista merkitystä. Valtion maksaman opintotuen ajatuksena on ollut taata tasapuolisesti opiskelumahdollisuus myös vähävaraisille.

Arto Nevalan mukaan tutkimukset osoittavat, että opintojen rahoitukseen tai maksullisuuteen kohdistuvat muutokset vaikuttavat negatiivisesti alemman ja keskiluokan opiskeluhalukkuuteen.
Myös vanhempien varallisuus- ja työtilanne heijastuu nimenomaan alempien luokkien opiskeluhaluihin. Vanhempien parantunut talous- ja työllisyystilanne näyttää edistävän useamman näistä ryhmistä lähtöisin olevan opiskelua, taloustilanteen synkentyessä tulos on päinvastainen.

”Esimerkiksi 1990-luvun lamavuosina voitiin nähdä aika nopeasti vaikutukset alempien luokkien koulutushalukkuuteen.”

Tätä on kompensoitu juuri erilaisilla opintotukimuodoilla. Valtion tukemia lainoja opiskelijoille alettiin myöntää vuodesta 1959 alkaen. Opintotukeen lisättiin asumislisä vuonna 1977, jonka jälkeenkin opintotuki pysyi pitkään opintolainapainotteisena, kunnes opintorahaa korotettiin vuonna 1992.

Nevalan mukaan opintotuen vaikutus ei ole enää 2000-luvun alussa kuitenkaan ollut yhtä kannustavaa kuin aiemmin. Siksi vanhempien taloudellinen asema sekä opiskelijoiden työssäkäynnin merkitys opintojen rahoituksessa on korostunut. OKM:n raportin mukaan Suomen korkeakouluopiskelijoista noin puolet työskentelee opintojen ohella, ja yli 60 prosenttia kokee rahojen riittämisen vaikeaksi.

Juhlavat puheet suomalaisen koulutuksen tasa-arvosta ja toisaalta esitetyt toiveet Suomeen saatavista ison rahan ”huippuyliopistoista” tai ”eliittiyliopistoista” eivät sovi saumattomasti yhteen.

”Olisi reilua sanoa ääneen, että haluamme yliopistokoulutuksen maksulliseksi, vaikka se sitten heikentäisikin tasa-arvoa. Sen sijaan on epäreilua puhua yhtä ja toimia toisin.”

 

Lue opiskelijoiden kokemuksia siitä, miten duunaritausta vaikutti yliopisto-opiskeluihin Oulussa.

 

Jutun lähteinä on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijatutkimus 2014 -raporttia,  Arto Nevalan artikkelia ”Tasa-arvo etenee hitaasti – yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta 2000-luvun alun Suomessa ”(2005), Osmo Kivisen, Juha Hedmanin ja Päivi Kaipaisen artikkelia ”Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa – eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot” (2012).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kasvatustieteilijät organisoivat vapaaehtoistyötä Heikinharjun vastaanottokeskukseen

Oulun yliopiston kasvatustieteilijät järjestävät opiskelijoilleen mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön Heikinharjun vastaanottokeskuksessa. Turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävä vapaaehtoistyö edistää myös opintoja, sillä opiskelijat saavat työpanoksestaan opintopisteitä. Yhteistyökuvio sai alkunsa pari kuukautta sitten, kun Oulun luokanopettajaopiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta vierailla ja auttaa ruoka-avun kanssa Heikinharjun vastaanottokeskuksessa. ”Heikinharjussa tarvittiin motivoituneita vapaaehtoisia, kasvatustieteilijöissä taas on paljon empaattista porukkaa, joilla on todellinen halu auttaa. Vastasimme […]

Oulun yliopiston kasvatustieteilijät järjestävät opiskelijoilleen mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön Heikinharjun vastaanottokeskuksessa.

Turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävä vapaaehtoistyö edistää myös opintoja, sillä opiskelijat saavat työpanoksestaan opintopisteitä. Yhteistyökuvio sai alkunsa pari kuukautta sitten, kun Oulun luokanopettajaopiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta vierailla ja auttaa ruoka-avun kanssa Heikinharjun vastaanottokeskuksessa.

”Heikinharjussa tarvittiin motivoituneita vapaaehtoisia, kasvatustieteilijöissä taas on paljon empaattista porukkaa, joilla on todellinen halu auttaa. Vastasimme tällä tarpeeseen”, kertoo yksi 35 vapaaehtoisesta, kasvatustieteiden opiskelija Esko Nummenmaa.

Nummenmaan mukaan vapaaehtoistyössä turvapaikanhakijoita tutustutetaan suomalaiseen kulttuuriin ja kieleen. Keinoja siihen voivat olla esimerkiksi yhdessä pelailu tai kahvittelu. Tärkeänä tavoitteena on luoda ja kasvattaa turvapaikanhakijoiden turvallisuuden tunnetta.

Nummenmaa korostaa, ettei kyseessä ole lyhytikäinen tempaus. Siksi ennen työn alkamista asiaa on valmisteltu Heikinharjun ja kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa huolella. Opiskelijoita on perehdytetty viimeisen kuukauden ajan, ja varsinainen toiminta alkaa marraskuun puolen välin tietämillä.

Tällä hetkellä Heikinharjun vapaaehtoistyössä ovat mukana vain kasvatustieteiden tiedekunta ja sen opiskelijat. Nummenmaan mukaan toimintaa voitaisiin sen käytänteiden vakiinnuttua laajentaa myöhemmin myös muiden alojen opiskelijoihin.

”Pakolaistilanne ei ratkea vielä puolessa vuodessa, edes parissakaan vuodessa. Kiirettä ei siis ole.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oulun ylioppilaslehdestä halutaan leikata

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus esittää huomattavia leikkauksia Oulun ylioppilaslehden menoihin. Mikäli edustajisto hyväksyy linjauksen, toimitusapulaisen paikka häviäisi toimituksesta ja lehti muutettaisiin digitaaliseksi julkaisuksi.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus esittää edustajistolle, että Oulun ylioppilaslehden nettomenoista vähennetään toimitusapulaisen vuosipalkan verran, eli 20 000 euroa. Esitys sisältää myös paperilehdestä luopumisen ja lehden muuttamisen digitaaliseksi julkaisuksi. Edustajisto päättää leikkauksista kokouksessaan 11. marraskuuta.

Oulun ylioppilaslehti on jakanut edustajistoryhmien näkemyksiä. Edustajisto velvoitti syyskuussa pääsihteeri Eero Mannisen laatimaan suunnitelman lehden kulujen vähentämiseksi. Lehti maksaa tällä hetkellä opiskelijaa kohden noin viisi euroa vuodessa.

Manninen esitteli 5. marraskuuta hallitukselle selvityksen siitä, miten erisuuruiset leikkaukset vaikuttaisivat lehden toimintaan tai budjettiin. Hallituksen varapuheenjohtaja Nico Nummisen esitys 20 000 euron säästöistä sekä lehden muuttamisesta digitaaliseksi voitti äänestyksen jälkeen.

”Selvityksen pohjalta tämä oli ainoa ehdotus, joka konkreettisesti laski lehden hintaa. Verkkojulkaisun avulla voidaan säästää esimerkiksi taittotyöstä”, Numminen toteaa.

Hallituksen puheenjohtaja Siiri Nousiainen jätti eriävän mielipiteen päätöksestä, samoin kaksi muuta hallituksen jäsentä ja pääsihteeri Manninen.

”Tänä vuonna ylioppilaskunnan talous näyttää hyvältä, joten taloudellista painetta leikkauksille en näe. Oulun ylioppilaslehti on myös kustannustehokkaampi kuin moni muu ylioppilaslehti”, Nousiainen linjaa.

 

Poliittinen linjaus

Nico Nummisen mukaan kaikki opiskelijat eivät lue lehteä, joten heidän ei tarvitsisi siitä hänen mielestään myöskään maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksujen kautta.

”Kyseessä on poliittinen linjaus. Edustajisto käyttää päätösvaltaa viime kädessä, mutta nähdäkseni päätöksiä on helpompi tehdä valmiiden ehdotusten pohjalta”, Numminen sanoo.

Myös Siiri Nousiainen näkee asian olevan ennen kaikkea arvokysymys. Lehden kohtalo herättää tunteita.

”Mielestäni lehti on arvokas jäsenpalvelu opiskelijoille ja myös historiansa kautta tärkeä. Mielenkiintoista nähdä, miten keskustelu jatkuu edustajistovaalien jälkeen”, hän toteaa.

 

Avustajilla paikattaisiin vajetta

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja Minna Koivusen mukaan leikkausten myötä lehden ilmestymisväli harvenisi tai avustajien palkkioita jouduttaisiin pienentämään. Jälkimmäistä vaihtoehtoa hän haluaa välttää.

”Työstä on saatava palkkio, sillä moni avustajistamme voisi kirjoittaa muuallekin. Jos toimitukseen jää vain yksi työntekijä, avustajat paikkaavat hänen työpanostaan”, Koivunen toteaa.

Lehti on käynyt vastikään läpi suuria muutoksia ulkoasunsa ja verkkosivujensa uudistuksen myötä. Päätoimittaja näkee säästöt tässä vaiheessa erityisen harmillisina, sillä hallitus ei anna lehden itse päättää kehittymisestään.

”Toivoisin, että uudistuneelle lehdelle annettaisiin aikaa. Olen ollut töissä lehden toimituksessa kaksi vuotta, ja koskaan ei ole tullut näin paljoa positiivista palautetta, kuin nyt uudistuksen jälkeen.”

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Liiketoimintaa ja kestävää kehitystä

Lokakuussa Oulun yliopistolla avattiin kuusiosainen seminaarisarja puhtaasta teknologiasta. Alueen asiantutuntijoille, tutkijoille ja yrityksille kohtaamispaikaksi tarkoitettu seminaari avattiin 20. lokakuuta teemalla ’Tekniikkaa paremman ympäristön puolesta’, ja se jatkuu joulukuuhun asti kuutena seminaaripäivänä, jotka tulevat käsittelemään muun muassa automaatiota, biotaloutta ja kiertotaloutta.

TEKSTI Jarno Ahola

KUVAT Jarno Ahola

Tutkimusyhteistyöllä lisää liiketoimintaa -seminaarisarja on Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tiedeyhteisöjen järjestämä, ja sen tarkoituksena on saada alueen yrityksiä ja tutkijoita yhteen. Sen teemat ovat globaaleja, ja tarkoitusperät paikallisia. Jälkimmäisellä viitataan seminaarin ideaan koota kaikki oman alueen asiantuntijat yhteen.

Puhtaalle vedelle on maailmanlaajuinen tarve, selittää dekaani Riitta Keiski seminaaripäivän avauspuheenvuorossa. Samoin kaikenlaiselle materiaali- ja energiatehokkuudelle. Keiskin mukaan puhtaan energian maailmanmarkkinoilla on suuri kasvuennuste: tämän vuoden 550 miljardin euron rahankäytön odotetaan seitsemänkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Vuoden 2020 kasvuennuste on jo 1200 miljardia euroa.

”Tarve puhtaaseen energiaan on tänään valtava”, Keiski selittää. ”Päivän aikana selvitetään, minkälaisia tutkimusyhteisöjä yliopistossa on perustettu, miten ne toimivat, ja millaisia yhteistyörakenteita niillä on.”

Keiski selittää tieteentekemisen muuttuneen. Hän selittää tiedeyhteisöjen syntymisen tieteen muutoksilla.

”Tiede on entistä enemmän yhteisön asia, eikä yksi asiantuntija enää riitä”, hän selittää. Yliopistojenkin on siksi luotava yliopistojen välisiä yhteisöjä saadakseen tuloksia. Liike-elämän lait, raha, ja tieteentekeminen yrittävät kohdata.

Puhdas teknologia

Seminaarisarjan kantava sana on puhdas teknologi’, eli Cleantech, millä tarkoitetaan kestävää kehitystä ja liiketoiminnan mahdollisesti laiminlyömien tai aiheuttamien ympäristövaikutuksien vähentämistä uudella teknologialla ja innovaatioilla, eli tuotteita ja tuontantoprosesseja, jotka edistävät kestävää kehitystä. Yleisellä tasolla termin alle lasketaan esimerkiksi tuuli-, vesi- ja aurinkovoima, biopolttoaineet sekä esimerkiksi kiertotaloutta edistävän tekniikan tai innovaatioiden toteuttaminen.

Lähempää tarkasteltuna termin alle lasketaan kaikenlaisen energia- ja materiaalitehokkuutta edistävän tekniikan sekä näihin liittyvien erilaisten prosessointi- ja puhdistusmenetelmien kehittäminen, ja sitä myöten teollisuuden uudelleensuuntaus niin, ettei esimerkiksi ympäristölle koidu haittaa, ja kaikki mineraaliset sivuvirrat tulevat tehokkaasti hyödynnetyiksi.

Teemallinen päämäärä seminaarilla on kestävät teolliset prosessit. Se on myös Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tavoite: kestävä luonnonvarojen hyödyntäminen ja luonnonvarojen arvon kasvattaminen teollisten prosessien avulla. 270 työntekijän ja 18 professorin tiedekunnan vuotuinen budjetti on 20 miljoonaa euroa.

”Toivon, että tämä seminaari lisää alueen tutkimusyhteisöjen ja yritysten yhteistyötä”, sanoo tutkimuksen vararehtori Taina Pihjajaniemi puheessaan.

Teknillinen tiedokunta on läpikäymässä organisaatiouudistusta, jonka tarkoituksena on muun muassa paitsi tiedekunnan sisäisen yhteistyön, tutkimuksen ja tiedonsiirron parantaminen, myös esimerkiksi kilpailun ja yhteistyön ja liiketoiminnan yhdistäminen. Organisaatiouudistus on aloitettu vuonna 2014 ja se jatkuu yhä.

Seminaaripäivän yhteenvedon teki professori Björn Klöve. Hänen mukaansa yritysten ja tieteentekijöiden yhteistyö on ”win-win”, eli kumpikaan osapuoli ei häviä. Tavoitteena puhtaan teknologian tekemisellä on tietysti tuottaa lisäarvoa alueelle ja koko Suomelle.

Seminaarisarja koko loppuvuoden

Syksyn aikana seminaaripäivinä käydään läpi juuri näitä lisäarvoa tuottavia teemoja automaatiosta ja robotiikasta kiertotalouteen, eli teollisuuden mineraalisten sivuvirtojen ottamista hyötykäyttöön. Se käsittää myös teollisuusjätteen hyötykäytön.

Mikä tällaisen seminaarin järjestämisen temaattinen pohja on? Se on sekä globaali, että paikallinen: globaali ilmastonmuutos, luonnonvarojen rajallisuus, liiketoiminta, talouskasvu, voitonteko, vesistöjen rehevöityminen ja ympäristövastuu yhdessä ajavat yhä enemmän tekemään puhtaita ratkaisuja.

Lisätietoja Teknillisen tiedekunnan verkkosivuilta.

Jarno Ahola

Kirjallisuudentutkijaksi valmistunut perhokalastaja ja metsästäjä. Kirjoittaa eräkulttuurista salanimellä Jonas Sandison. Instagram: @jahenaho

Lue lisää:

Vaalit tulevat, mutta aikovatko opiskelijat äänestää? (video)

Syksyn 2015 edustajistovaalit ovat OYY:n historian ensimmäiset sähköiset vaalit. Äänestäminen onnistuu siis sujuvasti, vaikka olisit vaalien aikaan vaihdossa tai sairaana.

Sähköinen ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 28. lokakuuta klo 9.00, ja päättyy varsinaisena vaalipäivänä keskiviikkona 4. marraskuuta klo 15.00. Lue lisää vaaleista Anni Hyypiön jutusta Hei, mistä ihmeestä nyt äänestetään?

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää: