Absurdia dialogia näyttämöllä – Suomen huonoimmin palkatut miehet lupaavat eläväistä sanatulitusta

Ajankohtaisuuden sijaan Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 -näytelmässä käsitellään ikuisia teemoja ja inhimillisiä tunteita. Ne eivät tule ajan saatossa muuttumaan.

Oulun ylioppilasteatterissa tapahtuu kummia. Tulossa on Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017. Ei kai millään produktiolla voi olla noin pitkää ja kummallista nimeä?

Näytelmän sivustolla kerrotaan, että luvassa on ”kutkuttavaa dialogia sisältävä absurdi katsahdus kahden miehen päivään”.

Näytelmän on ohjannut ja käsikirjoittanut Matti Sipola, joka näyttelee myös toisen pääosista. Vastaparina nähdään Aleksi Lappalainen, joka huolehtii myös näytelmän musiikista ja äänisuunnittelusta.

Näytelmän teemoja ja tarinaa ei avata liikaa etukäteen. Kuvauksen mukaan näytelmässä miesten tulee valita novelli kustantajalle iltaan mennessä, mutta henkilökohtaiset ongelmat, kalastus, rahan puute ja unet tulevat kuitenkin väliin. Näytelmä on tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

Jännitys- ja yllätysmomentti halutaan säilyttää. Juonen ja tarinan avaamisen sijaan saamme nähdä prologin, hämmentävän lyhytelokuvan: Palkattomat pojat. Sipolan ja Lappalaisen käsikirjoittaman lyhytelokuvan voi katsoa Oulun ylioppilasteatterin nettisivuilla ja Facebook-sivulla.

Palkattomat pojat on melkoinen trippi outoon mielenmaisemaan. Hauskasta lyhytelokuvasta jää hämmentynyt olo – mitä ihmettä tapahtui?

Käsikirjoittaja Matti Sipola kertoo vaatimattomasti laittelevansa vain sanoja peräkkäin, mutta elokuvasta löytää jokaisella katselukerralla uusia tasoja. Ehkäpä juuri tämä on absurdin kerronnan vahvuus.

Kyse ei ole selvästi perusteatterista selkeine juonikuvioineen ja teemoineen. Absurdin tekstin sovittaminen näyttämölle ei ole ilmeisin valinta.

”Halusin kirjoittaa kahdelle henkilölle dialogin ja halusin näytellä toisen osan, koska muuten sitä saa itse niin pieniä rooleja. Minä tykkään kirjoittaa mitä haluan ja, kun saa kirjoittaa mitä haluaa, niin ei sen tarvitse seurata oikean maailman sääntöjä”, käsikirjoittaja ja näyttelijä-ohjaaja Sipola kertoo.

Tekstien kirjoittaminen on Sipolalle antoisaa puuhaa. Kirjoittaja huomasi, että silloin kun hänellä on työskennellessä hauskaa, muutkin tykkäävät tekstistä, ja hän saa kirjoittaa ja toteuttaa näytelmiä.

Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 on Matti Sipolan ensimmäinen kokopitkä näytelmä. Aiemmat Oulun ylioppilasteatterille ohjatut lastennäytelmät Nallea jännittää ja Uhrak Ellan otettiin innolla vastaan.

”Sain avopuolisolta kannustusta lasten pienoisnäytelmän kirjoittamiseen ja, kun se esitettiin muutamaan kertaan ja siitä tuli hyvää palautetta, niin yllättäen siitä tuli hyvä mieli.”

Sipola on luonut lisäksi Aleksi Lappalaisen kanssa Etsivä Koistinen –Youtube-sarjan.

Käsikirjoitus kokopitkään näytelmään muotoutui hiljalleen. Yksittäiset kohtaukset lähtivät kuljettamaan tekstiä ja pian löytyi punainen lanka, josta Sipola alkoi muokkaamaan lopullista näytelmätekstiä.

Lyhytelokuvassa ja näytelmän johdannossa tulitetaan kirjallista tekstiä hengästyttävällä nopeudella. Mieleen tulee ensin Aki Kaurismäki, joka on ottanut liikaa vauhtia.

”Näytelmä on hengästyttävä, jos ei vielä hengästyttävämpi kuin lyhytelokuva, mutta suvantojakin on. Puhetta, puuhastelua ja musiikkia se sisältää. Näyttelemisen olisi tarkoitus olla aika eläväistä. Rohkenenko jopa sanoa, että toimintaa saattaa olla luvassa”, Sipola kertoo.

Teatteri on nykyisin usein joko klassikkosovituksia tai osoittelevan ajankohtaista ja kantaaottavaa. Matti Sipolan absurdi näytelmä ei varsinaisesti kommentoi tätä päivää. 

Sipola kitetyttää, että ajankohtaisuuden sijaan näytelmässä käsitellään ikuisia teemoja ja inhimillisiä tunteita. Ne eivät tule ajan saatossa muuttumaan.

 

Oulun Ylioppilasteatteri esittää: Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017.

Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 5.10. kello 19. Muut esitykset: pe 12.10., la 13.10., pe 19.10., la 20.10., pe 2.11., la 3.11., pe 9.11., pe 16.11., la 17.11. Valvenäyttämöllä kello 19.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Noitia vasaroidaan Valveella helmikuussa

Oulun ylioppilasteatterin näytelmä Noitavasara on tuskainen kasvutarina kohti naiseutta. Okkultismi-trilogian toisen osan ensi-ilta on 9. helmikuuta Valve-salissa. Näytelmä on “kauhean kaunis”, toteavat käsikirjoittaja-ohjaaja Toni Kandelin ja koreografi-apulaisohjaaja Heidi Maria Huotari.

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Joel Karppanen

Valve-salissa leijailee savua. Punaiset valot osoittavat katsomoon. Apulaisohjaaja ja koreografi Heidi Maria Huotari huutaa ohjeita näyttämöllä limittäin ja päällekkäin makaaville näyttelijöille. Taustalta kuuluu erikoista jylinää, jonka lähteeksi paljastuu sarvekkaalla kallolla koristeltu kummallisen näköinen soitin: yaybahar.

Olenko tullut seuraamaan okkultistisia menoja vai Oulun ylioppilasteatterin Noitavasara-näytelmän harjoituksia?

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Toni Kandelin, mikä ja mitä Noitavasara on?

“Äärimmäisiä tunnetiloja ja unenomaisuutta”, hän vastaa.

“Se on katsojaa puhutteleva ja herättelevä sekä haastava”, täydentää Huotari. “Varmasti tulee inhoa, vihaa, rakkautta, ihastumista, kauhua – ihan laidasta laitaan. Kukaan ei lähde salista ilman tunteita”, hän lupaa.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Näytelmän päähenkilö Miriam (Fanny Riekki) on elämässään hukassa oleva nuori nainen.

 

Noitavasara on Oulun ylioppilasteatterin okkultismi-trilogian toinen osa.

Aiempi Suuri peto -näytelmä vuodelta 2016 puhutti ja kohahdutti. Onko kyseessä yhtä visuaalinen tuotanto?

“Teemme erittäin visuaalista teatteria. Visuaalisuus on ollut mukana jo käsikirjoitusvaiheessa”, vahvistaa Kandelin. Musiikki, valot, maskeeraus ja puvustus ovat osa Noitavasara-kokemusta, kertovat Huotari ja Kandelin.

Noitavasara ei heidän mukaansa ole vaikeaselkoista tai outoa teatteria, vaan se tuodaan lähelle jotta katsoja voi tarttua kiinni.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Krista Karttusen esittämä Sofia on noitien Ylipapitar sekä Miriamin isosiskomainen ystävä ja esikuva.


Kukaan ei kuitenkaan pääse helpolla – ei työryhmä eivätkä katsojat.

“Se on  Tonin (Kandelin) juttu ja meidän trilogian juttu että katsoja haastetaan monella tasolla omien tunteiden ja oman itsensä kanssa”, kertoo Huotari. Hän vertaa näytelmän työryhmää perheeseen ja okkultismikulttiin.

Hänen mukaansa kaikki tekijät tarvitsevat toisiaan eri tavalla kuin tavallisessa näytelmässä.

“Kaikki ovat mukana sydänverellä”, Huotari kertoo.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Kaisa Seppänen on yksi neljästä Bileladysta, jotka ilmentävät nykypäivän pinnalista naiskuvaa.

 

Tekijäjoukko on lähes identtinen trilogian ensimmäisen osan kanssa. Tuukka Tyvelä on säveltänyt musiikin, jonka esittää näyttämöllä The Aeon -yhtye.

Erikoisuutena Noitavasarassa kuullaan varta vasten näytelmää varten rakennettua yaybahar-nimistä soitinta, jonka jylisevässä äänessä voi kuulla kumisevan okkultististen seremonioiden kaiun.

Vaikka työryhmä on tiivis ja hitsautunut yhteen, Noitavasara on rankka kokemus näyttelijöille, vahvistaa pääosan esittäjä Fanny Riekki. Riekki oli naispääosassa jo Suuressa pedossa, mutta Noitavasara on hänen mukaansa monella tasolla henkilökohtaisempi ja lähempänä omaa ihoa.

Vaikka näytelmä on synkkä ja ajatuksia herättävä, hän kehottaa katsojia vain nauttimaan virrasta.

Luvassa on “pimeä, kaunis ja värisyttävä” näytelmä, Riekki kuvailee.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Miriam tulee Sofian kutsumana naisten salaiseen seuraan, noitien kokoontumiseen.

 

Noitavasara iskee vihapuheeseen

Näytelmän käsikirjoitukseen innoitti Malleus maleficarum eli Noitavasara-kirja. Noitavainojen taustalla vaikuttanut ja noituuden sekä naiseuden yhteen liittänyt teos julkaistiin vuonna 1468 ja suomennettiin 2014.

Kirja kertoo miten noidan tunnistaa ja neuvoo kiduttamaan epäiltyä tunnustuksen kirvoittamiseksi. Malleus maleficarumin myötä ikävät tapahtumat kuten katovuodet voitiin vierittää naispuolisen noidan syyksi, eikä perättömistä syytteistä saanut sanktioita.

Noitasyytteet päättyivät usein ikävästi Paholaisen kanssa liittoutumisesta epäillyn kannalta. Arviot uhrien määrästä vaihtelevat suuresti, ja noitasyytteiden sukupuolittuneisuutta on tutkittu paljon.

Toni Kandelin kuvailee teosta julmaksi kirjaksi, joka sai miettimään miten julman tekstin saisi käännettyä näyttämölle. Tarina kuitenkin lähti omille teilleen: Malleus maleficarumista jäi näytelmään maailmankuva – ja noitien vasarointi, hän lisää.

Näytelmän ikärajaksi on määritetty 18 vuotta voimakkaiden kohtausten, väkivallan ja seksuaalisen sisällön vuoksi. Harjoituksissa ymmärrän miksi: näytelmä on voimakkaan fyysinen ja ottaa raadollisesti kantaa naiskehon olemukseen.

Naisruumis on yhtä aikaa syntymä ja kuolema ja raja niiden välissä. Pyhä ja paha. Julkinen ja yksityinen.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Noidat (kuvassa Jenna Kurikkala) ovat naiseuden vaietun viisauden itsevarma ruumillistuma.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Noitasapatissa Sofia noituu Miriamin valtaansa.

 

Noitavasarassa käsitellään kiusaamista, pahoinpitelyä ja sukupuolista syrjimistä mennen äärimmäisyyksiin ja ääripäihin, Huotari kuvailee.

Kyseessä on kuitenkin enemmän ihmisoikeuskysymys kuin sukupuolikysymys, hän tarkentaa. Näytelmä tulee syliin ja ajatuksiin ja kysyy kuka saa koskea ja keneen saa koskea, kertoo Huotari.

Kandelin vertaa taideteosta peiliin, joka heijastaa katselijansa. Heijastuva kuva ei ole aina miellyttävä, hän huomauttaa.

Noitavasara peilaa katsojan reaktioita: se herättää miettimään mille nauroit tai mihin et reagoinut, kertoo Kandelin.

“Sanoisivatko ihmiset samanlaisia asioita kasvokkain?”, miettii Huotari.

“Kuinka moni teistä nousisi puolustamaan heikompaa ja moniko kääntäisi kasvonsa pois pahasta?”, hän kysyy.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Vuohen kallo on yksi noitasapatin keskeisistä välineistä.

 

Oulun ylioppilasteatterin Noitavasara-näytelmän ensi-ilta on perjantaina 9.2.2018 kello 19 Kulttuuritalo Valveella (Hallituskatu 7, Oulu). Noitavasara esitetään yhdeksän kertaa ajalla 9.–20.2.2018.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Draaman tajua

Oulun Ylioppilasteatterin puheenjohtajalle Matias Tapaniselle teatteri on paljon enemmän kuin harrastus. Tulevana luokanopettajana hän haluaisi viedä kouluihin ajatuksen siitä, että välillä saa myös epäonnistua.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Anna Mansisto

Kantaaottavaa ja herättelevää. Sitä ylioppilasteattereiden ohjelmiston tulisi olla Matias Tapanisen mielestä.

Oulun Ylioppilasteatterin johtokunnan puheenjohtajana toimiva Tapaninen toteaa ylioppilasteattereilla olevan vapaus koetella rajoja, eikä pieni provosointikaan ole pahasta.

”Siinä on toki riskinsä, että liian kokeileva taide kadottaa yleisön. Siksi haluaisin yhdistää viihteen kantaaottavuuteen, jotta maksava asiakas ei raavi päätään esityksen jälkeen ja ihmettele, mitä juuri näki”, Tapaninen pohtii taiteen ja yleisön suhdetta.

Hänen mukaansa Oulun Ylioppilasteatteri on menossa teemoiltaan koettelevampaan ja ajankohtaisempaan suuntaan.

Esimerkiksi viime keväänä esitetty, brittiläisen kirjailijan ja mystikon Aleister Crowleyn tarinan kertonut Suuri Peto! -teos oli varsin rohkea avaus, joka vaati tekijöiltään heittäytymistä.

Teatterin näytelmissä on käsitelty myös vanhustenhoidon kaltaisia pysäyttäviä aiheita. Vastapainona on kevyempää ohjelmistoa, kuten tämänkesäinen Kaislikossa suhisee -lastennäytelmä, jossa Tapaninen näytteli Vesirottaa.

”Myös lastennäytelmä voi olla koetteleva, mutta tällöin täytyy miettiä yleisöä, ja sitä, miksi haluamme heidän tulevan teatteriin”, hän toteaa.

Kaikille avoin teatteri

Oulun Ylioppilasteatterin yhtenä missiona on tarjota jäsenilleen mahdollisuus tehdä teatteria ja ilmaista itseään.

Aiemmin pääsyvaatimuksena oli ylioppilaskunnan jäsenyys, mutta nykyään mukaan pääsevät kaikki innokkaat.

Teatterissa on mukana noin 70 harrastajaa, joiden taustat ovat hyvin erilaisia. Toiset ovat ensimmäistä kertaa tekemässä teatteria, toisille se on lähestulkoon ammatti.

”Tämä on yhteisöajatuksesta lähtevää tekemistä, jossa jokainen voi tulla mukaan omalta tasoltaan ja lähtökohdistaan. Jäsenet voivat tuoda esiin myös itselleen tärkeitä aiheita”, Tapaninen kertoo.

Hänen oma kiinnostuksensa teatteria kohtaan heräsi jo lukiossa, missä hän valitsi kaikki ilmaisutaidon kurssit.

Oulun Ylioppilasteatterissa Tapaninen aloitti näyttelijänä, mutta on sittemmin kokeillut lähes kaikkea ohjaamisesta tuottamiseen. Vain lavastamisesta hänellä ei ole vielä kokemusta.

Vaikka tekijät ovat harrastajia, monille teatteri on paljon enemmän kuin harrastus. Niin myös Tapaniselle, joka myöntää teatterin vievän joskus aivan liikaa aikaa.

Esityskausi mukaan luettuna näytelmän teko on yleensä noin kolmen kuukauden tiivis projekti. Tapanisen mielestä tiukka tahti on hyvä, sillä se jättää tietynlaista jännitettä myös lavalle.

”Kesänäytelmän kanssa tosin tuli hieman kiire, ja näyttelijänä koin, että viikonkin lisäaika harjoituksiin olisi tullut tarpeeseen”, Tapaninen kertoo astumisestaan Vesirotan rooliin.

Lisää draamaa kouluun

Luokanopettajaksi opiskeleva Tapaninen toteaa teatteriharrastuksesta olevan hyötyä myös tulevan ammatin kannalta. Suuressa ryhmässä oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kuuntelemaan heitä ja ymmärtämään toisten näkemyksiä.

”Ohjaajana sen sijaan taiteellinen näkemys saa ja sen pitääkin mennä muiden mielipiteiden ohi. Siinä ei voi olla kaikkien kaveri kaiken aikaa”, hän täsmentää.

Kouluihin Tapaninen veisi teatterista ennen kaikkea yhdessä tekemisen kulttuuria. Vaikka Tapaninen kuvailee onnistuneen teatteriesityksen jälkeistä tunnetta mahtavaksi, on epäonnistumisen riski niin ikään osa teatteria. Myös tätä voisi kouluissa opetella lisää.

”Improvisaatiossa, johon teatteri pohjaa, saa ja kuuluu mokata. Opettaja voisi auttaa lapsia tajuamaan, että kaikessa ei tarvitse aina onnistua ja joskus epäonnistuminen voi olla hyvä asia”, Tapaninen miettii.

Hän on iloinen, että koulujen uudessa opetussuunnitelmassa draamalla on aiempaa vahvempi rooli. Tapaninen toteaa draaman olevan monipuolinen työkalu yli oppiainerajojen.

”On opettajasta kiinni, miten hän hyödyntää taide-aineita opetuksessa. Toivon, että tulevassa työssäni voin itse tuoda mahdollisimman paljon eri taiteen muotoja lasten arkeen.”

Kuka?

» Matias Tapaninen
» Kotoisin Oulusta, asuu Koskelassa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa Intercultural Teacher Education -koulutuksessa luokanopettajaksi.
» Työskennellyt kouluavustajana ja kaupassa.
» Oulun Ylioppilasteatterin johtokunnan puheenjohtaja, toimii myös ohjaajana ja näyttelijänä.
» Vapaa-ajan viettää avopuolison ja lainakissan kanssa – vapaa-aikaa tosin ei juurikaan ole.
» Lapsena unelma-ammatti oli poliisi, palomies tai Hollywood-tähti.
» Toivoo, että saisi kandin paperit ulos ennen joulua.
» Haaveilee, että osaisi elää niin, että nauttisi elämästä yhtä paljon kuin nyt.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Suuri Peto! -näytelmän ensi-ilta kulissien takana (kuvareportaasi)

Oletko koskaan miettinyt mitä teatterin kulisseissa tapahtuuu ennen näytöstä, sen aikana ja esityksen jälkeen? Valokuvaaja Joel Karppanen dokumentoi Oulun ylioppilasteatterin Suuri Peto! -suurproduktion ensi-illan perjantaina 15. tammikuuta.

TEKSTI Joel Karppanen

KUVAT Joel Karppanen

Joel Karppanen

Lue lisää: