Vastuuta, ei politiikkaa – Eelis Palokangas pyrkii auttamaan niin harrastuksissa kuin töissä

Ylioppilasliikkeessä muutoksia ajanut Eelis Palokangas haluaa auttaa muita niin vapaa-ajallaan kuin töissäkin.

TEKSTI Laura Juntunen

KUVAT Laura Juntunen

Syksyllä 2018 kohistiin, kun Oulun yliopiston ylioppilaskunnan linjavedossa ehdotettiin ylioppilaskunnan automaatiojäsenyydestä luopumista. Ylioppilaskunnan linjapaperiin asian ajaneen, lääketieteen opiskelija Eelis Palokankaan alullepanemasta kannanotosta keskusteltiin ympäri Suomen, aina eduskuntaa myöten.

Seuraavan kerran Palokankaan nimi nousi esiin loppuvuodesta 2019, kun edustajisto päätti leikata ainejärjestöjen avustuksia. Jatkossa tukea saavat vain pienimmät ainejärjestöt. Aloitteen takana oli Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmä (LED), johon Lääketieteellisen killan puheenjohtajanakin toimiva Palokangas kuuluu.

Vuoden 2017 vaaleissa edustajistoon noussut Palokangas on ehtinyt olla monessa mukana. Vaikka Palokangas on muuttanut ylioppilaskunnan käytäntöjä, hän ei halua nähdä itseään poliitikkona.

Politiikalla on vähän ikävä kaiku. Mielestäni siihen sanaan liittyy tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Näen edustajistotyöni ja muun enemmän järjestövaikuttamisena kuin politiikkana”, Palokangas sanoo.

Miksi sitten vaikuttaa, ellei taustalla ole poliittinen motivaatio?

Järjestötoiminta on harrastus

23-vuotiaaksi Palokankaalla on paljon kokemusta erilaisissa kokouksissa istumisesta, valtuustoista ja järjestöistä. Rovaniemellä kasvanut Palokangas hakeutui yläasteella nuorisovaltuustoon opettajansa kannustamana.

Siellä vierähti kaksi kautta eli neljä vuotta. Seuraavaksi tie vei Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon, Lapin piirijärjestöön.

Yliopistossa kiltatoimintaan hakeutuminen tuntui varsin luonnolliselta jatkolta.

Voisi kai sanoa, että se on minulle harrastus. Olen aika vastuuntuntoinen tyyppi, joka haluaa osallistua asioihin sivustaseuraamisen sijaan. Tulee ajatus, että jos ei kukaan muu hae niin kai minun sitten pitäisi”, Palokangas sanoo.

Voisi kuvitella, että Palokankaalla olisi mielessä jokin visio uudenlaisesta ylioppilaskunnasta. Näin ei kuitenkaan ole. Hän ei myöskään allekirjoita mitään aatetta tai ideologiaa, eikä omista puolueen jäsenkirjaa.

En ole vielä halunnut valita mitään puoluetta. Antaa ajatusten sen osalta kypsyä vielä. Olisi harmillista valita kantansa liian nuorena ja huomata myöhemmin, ettei se tunnukaan omalta”, hän selittää.

Palokankaalle keskustelua herättäneissä muutosehdotuksissa on ollut kyse vastuuntunnosta. Esimerkiksi aiempi ainejärjestöjen rahoitusmalli oli aiheuttanut mielipahaa Kontinkankaan kampuksella jo pitkään.

Kontinkankaan killoista vain terveystieteet ovat saaneet avustuksia.  Se on harmittanut täällä aika paljon, ottaen huomioon, että Kontinkankaalta tulee kuitenkin noin 10 prosenttia koko ylioppilaskunnan jäsenmaksuista. Tässä oli siis puhtaasti kyse omien äänestäjiemme toiveesta”, Palokangas sanoo.

Vaikka Palokangas kokee yhä ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden yksilönvapauden vastaisena hän korostaa, ettei ole millään tapaa ylioppilaskuntavastainen.

Se olisi mielestäni vähän outoakin, kun olen toiminnassa niin laajasti mukana”, hän hymähtää.

Maailman paras ammatti

Nyt Palokangas on alkanut suunnitella järjestötyöstä ja opiskelijavaikuttamisesta vetäytymistä.

Tämänkään päätöksen takaa ei löydy sen suurempaa dramatiikkaa. Palokangas on ehtinyt olla mukana jo monta vuotta, ja oma valmistuminen häämöttää keväällä 2021. Näin ollen kuluva vuosi 2020 tulee olemaan viimeinen, jonka hän voi olla kokonaisuudessaan toiminnassa mukana.

On aika antaa muillekin onnistumisen kokemuksia järjestökentällä. Mielestäni on myös tärkeää, että työssä on jatkuvuutta. Siksi vastuuta on ryhdytty jo jakamaan muille”, hän sanoo.

Kun Palokankaalta tiedustelee, onko hänellä vielä jotain radikaaleja yllätyksiä takataskussa ennen sivuun siirtymistä, häntä alkaa naurattaa.

Ei, Linnanmaalla voidaan henkäistä helpotuksesta. Mutta jos vakavasti puhutaan niin lähiaikoina näen tärkeänä ennen kaikkea sen, että OYS:n sairaalahanke toteutetaan myös opiskelijoiden etua ajatellen. Hanke tulee vaikuttamaan vuosikymmeniä eteenpäin. Jos sairaala tehdään opiskelijoiden kannalta hyvin eli huolehditaan siitä, että siellä on riittävät opiskelutilat, saadaan hyviä ja tyytyväisiä opiskelijoita joista yhä useampi toivottavasti jäisi pohjoiseen myös töihin.”

Palokankaalle ammatinvalinta on ollut selvä jo pitkään, vaikka ensikosketus lääketieteeseen ei niin mukava ollutkaan.

Olin yhdeksännellä luokalla isän työpaikalla tet-harjoittelussa. Se oli hyvin jännittävää. Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan potilashuoneeseen, tuli saman tien huono olo”, hän muistelee huvittuneena.

Nykyään lääkärin ammatti tuntuu maailman parhaalta työltä.

Opiskeluaikana olen vasta ymmärtänyt, miten monipuolinen ammatti tämä on. Suuntautumisvaihtoehtoja on valtavasti. Tässä ammatissa pääsee todella lähelle ihmistä ja saa osakseen sellaista luottamusta, mitä harvoissa ammateissa pääsee koskaan kokemaan.”

Viime kädessä lääkärin työssä on kyse samoista asioista, jotka saivat Palokankaan lähtemään mukaan myös järjestötyöhön ja opiskelijapolitiikkaan: auttamisesta ja vastuuntunnosta.

Haluan olla hyödyksi, olla hyvä siinä mitä teen ja auttaa muita työlläni”, Palokangas tiivistää.

 

Kuka?

Eelis Palokangas

» 23-vuotias. Syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä. Oululaistunut yliopisto-opintojen myötä.

» Lääketieteen opiskelija. Mukana järjestötoiminnassa ja opiskelijapolitiikassa. Toimii Oulun Lääketieteellisen killan puheenjohtajana vuonna 2020.

» Vapaa-ajallaan on itseoppinut valokuvaaja, joka tallentaa järjestelmäkameraansa tähtitaivasta, revontulia ja Oulua. Lisäksi Palokangas harrastaa kuntosalilla käymistä ja pelaa tennistä.

» Unelma-ammatti lapsena: Alakoulussa haaveili vielä yleisesti tiedemiehen tehtävistä. Luonnontieteet ja tekniikka ovat kiinnostaneet aina, ja haave lääkärinurasta selkiytyi yläasteella.

» Haluaa järjestötyöhön osallistumalla olla tekemässä parasta opiskelukokemusta Kontinkankaalla.

Toimitus huomauttaa, että Kontinkankaan killoista avustuksia ovat Terveystieteiden kilta ry:n lisäksi saaneet biokemian opiskelijoiden ainejärjestö Histoni ry sekä Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijoiden ainejärjestö OLTO ry.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

”En osaa ratkaista melkein mitään, mutta ainakin voin osoittaa sen henkilön suuntaan, jota kannattaa mennä häiritsemään” – Bruno Gioia Sandler oppii vaikeuksista eikä väsy ylittämään esteitä

Kasvatustieteiden kattokillan puheenjohtaja Bruno Gioia Sandler kasvoi ulkopuolisesta ydinhenkilöksi. Hänelle esteiden ylittäminen on niin itsestään selvää, että kysyttäessä miksi hän taistelee, vastaus on yksinkertainen: Koska pystyn.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Elina Korpi

In English

Bruno Gioia Sandlerin ei ollut määrä päätyä Ouluun, saati sitten jäädä. Aiemmin markkinointia ja liiketaloutta opiskellessaan Gioia Sandler tapasi kuitenkin vaihdossa suomalaisen Jennin.

”Voi sanoa, että tulin tänne rakkauden perässä.”

Nyt Suomeen saapumisesta on yli viisi vuotta ja Gioia Sandler on yhä Oulussa. Syy jäämiseen oli ala, joka alkuvaikeuksien jälkeen tuntui omalta.

Gioia Sandler koki ulkopuolisuutta jo pääsykoepäivänä.

”Näin vain nuoria suomalaisia yliviivaustussien ja mindmappien kanssa. Minä ilmestyin paikalle vanhempana kahden lyijykynän kanssa.”

Tunne vieraudesta ei päättynyt, vaikka tieto opiskelupaikasta saapui. Gioia Sandler oli Oulun luokanopettajaopiskelijoiden OLO ry:n ainoa kansainvälinen fuksi, eikä fuksioppaassa ollut sanaakaan englantia.

Vaikeudet eivät lannistaneet Gioia Sandleria, vaan ruokkivat halua vaikuttaa.

Omista ongelmista yhteiseen taisteluun

“Minulla on päässäni utooppinen maailma, jonka saavuttamiseksi teen töitä”, Gioia Sandler kertoo.

Utopiassa ihmiset työskentelevät yhteistä hyvää kohti, ja kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Jokainen on arvokas, eivät vain he, joille on jaettu oikeat kortit. Gioia Sandler kokee, että vaikuttaminen on hänen velvollisuutensa, koska hän on itse saanut hyvän käden.

Kohdattuaan epätasa-arvoa kansainvälisenä opiskelijana, Gioia Sandler halusi parantaa samassa tilanteessa olevien opiskelijoiden asemaa yliopistossa. Toisena opiskeluvuotenaan hän lähti mukaan OLOn hallitukseen ja pureutui tutuksi tulleeseen ongelmaan, kieleen.

”Jos porukassa ei ole ainoatakaan ei-suomenkielistä, ei välttämättä huomaa, ettei jotain löydy englanniksi”, Gioia Sandler sanoo.

Pian halu vaikuttaa laajeni ja Gioia Sandler asettui ehdolle ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa. Yllätyksekseen hänet valittiin mukaan heti.

Edustajistossa Gioia Sandler halusi saada kansainvälisten opiskelijoiden kokemukset kuuluviin. Hän oli kuitenkin se, joka sai nähdä asioita, joille oli ollut sokea.

”Aiemmin en tuntenut opiskelijoita muista tiedekunnista tai tutkinto-ohjelmista. Edarissa näin, että kaikki opiskelijat kärsivät samoista asioista”, hän kertoo.

Nykyään Gioia Sandler vaikuttaa myös kasvatustieteiden tiedekunnan uuden kattokillan Kaski ry:n perustajajäsenenä ja puheenjohtajana. Hän kertoo opiskelutovereiden lähestyvän häntä pulmiensa kera. Se ei suinkaan kiireistä huolimatta haittaa, vaan tekee puheenjohtajan iloiseksi.

”Fuksina tuntui, etten tiennyt mitään ja oli vain ongelma toisensa jälkeen. Minulla ei ollut ketään, kenelle puhua tai keneltä pyytää apua. Siksi olen otettu siitä, että minulle puhutaan.”

Gioia Sandler haluaa kuitenkin korostaa, ettei ole näkyvästä roolistaan huolimatta taistellut yksin, vaan mukana on ollut monta tukijaa ja taistelijaa.

”Vihaan kuvaa sankarista. Jotkut ovat kysyneet, miten teen kaiken. En tee tätä yksin, vaan mukana on iso joukko ihmisiä”, hän toteaa.

Vaikkei hän suostukaan sankariksi, puheenjohtaja on iloinen saadessaan auttaa.

”En osaa ratkaista melkein mitään, mutta ainakin voin osoittaa sen henkilön suuntaan, jota kannattaa mennä häiritsemään.”

Opettajana voi vaikuttaa ruohonjuuritasolla

Ennen kansainvälistä luokanopettajalinjaa Gioia Sandler opiskeli Espanjassa konetekniikkaa, automekaniikkaa sekä markkinointia ja liiketaloutta. Useista aloista huolimatta omaa juttua ei löytynyt.

Opettaminen ei ollut Gioia Sandlerin ensimmäinen vaihtoehto tai lapsuuden haaveammatti – päinvastoin. Siinä, missä hänen opiskelukaverinsa kertovat silmät loistaen halunneensa opettajiksi lapsesta asti, heräsi Gioia Sandler ajatukseen vasta myöhemmin.

”Minulle opettajat olivat enemmänkin vihollisia. Olen ollut vaikeuksissa opettajien kanssa koko elämäni”, hän kertoo.

Ikävät kokemukset opettajista saivat kuitenkin Gioia Sandlerin ajattelemaan opettajan vastuuta, niin kielteistä kuin myönteistä.

”Ymmärsin, että opettajat vaikuttavat siihen, millainen maailmasta tulee. Silloin jokin päässäni naksahti ja sanoi ’tämä voisi olla minun juttuni.’”

Utopistisesta idealismistaan huolimatta Gioia Sandler pyrkii löytämään konkreettisia keinoja vaikuttaa. Opettajuus on hänelle yksi näistä keinoista: tapa vaikuttaa lähiympäristöön.

”Uutisissa näkee kamaluuksia ja tuntuu, että maailma murenee ja asiat ovat poissa omista käsistä. Ehkä juuri siksi jatkan sen parissa, mihin voin vaikuttaa. Yritän tuoda taistelun sille kentälle, joka minulla on”, hän selittää.

Tärkeintä on osata epäonnistua

Tie ei ole ollut mutkaton tai aina palkitseva, mutta Gioia Sandlerin silmissä tärkein oppi löytyy vaikeuksista.

”Se saattaa olla perseestä ja tulee olemaan kivuliasta, mutta siitä voi oppia.”

Gioia Sandlerille yliopiston tärkein anti on ollut vaikeuksien käsitteleminen ja niistä ylitse pääseminen.

“Suurimman osan ajasta olen juoksemassa päin seinää ja turhautumassa”, hän kertoo.

Entä jos edessä oleva seinä ei anna periksi? No, sitten peruutetaan ja juostaan uudestaan vähän lujempaa. Kokeilla voi kaverin kanssa tai eri tulokulmasta.

Ja jos kaikki muu pettää, otetaan mukaan iso vasara, Gioia Sandler sanoo.

Palkitseviakin hetkiä löytyy. Parasta Gioia Sandlerin mielestä on huomata, että omat taistelut ovat helpottaneet toisten tietä. Hänestä kansainvälisten opiskelijoiden huomioimisessa on tehty suuria parannuksia.

”Minulle nousi melkein kyyneleet silmiin, kun luin OLOn fuksiopasta ja kaikki oli kaksikielistä”, hän kertoo.

Vain viisi vuotta sitten samassa tilanteessa Gioia Sandler oli yksin, ilman tarvittavia tietoja tai yhteyksiä. Nyt hänen ansiostaan uusilla opiskelijoilla on hieman helpompaa.

Ja vaikkei muutos näy suurimmalle osalle opiskelijoista, se ei Gioia Sandleria haittaa.

”Ehkä on vain yksi opiskelija, jolle asia on tärkeä. Ajatus siitä, että teemme jotain vähemmistöä varten, antaa toivoa.”

 

Kuka?

Bruno Gioia Sandler

» 31-vuotias.
» 5. vuoden kansainvälinen luokanopettajaopiskelija.
» Asuu Oulussa yhdessä tyttöystävänsä kanssa.
» Syntynyt Argentiinassa, kasvoi Espanjassa ja on asunut ympäri maailmaa.
» Kaski ry:n puheenjohtaja ja OYY:n edustajiston jäsen.
» Puhuu sujuvasti espanjaa ja englantia sekä jonkin verran suomea ja ranskaa.
» Sai Oulun yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinnon vuonna 2018.
» Harrastaa pyöräpooloa ja pyöräilyä, lukemista ja talvisin hiihtoa.
» Paras suomalainen sana on pistorasia.
» Jos voisi matkustaa ajassa, lähtisi mukaan opiskelijajärjestöihin jo ensimmäisenä opintovuotenaan.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

”Ihminen voi elämässään opiskella täysillä vain kerran” – Vuoden Opiskelijaksi valittu Emmi-Kaisa Molkkari haluaa mielekkään työn, joka ei ole vain pakollinen paha

Emmi-Kaisa Molkkari on huomannut, että jos haluaa tehdä välillä vähän muutakin kuin opiskella, kaiken ei tarvitse olla aina täydellistä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Suvi Vinblad

Lukioikäinen Emmi-Kaisa Molkkari ei tiennyt, minkä ammatin hän valitsisi. Häntä kiinnosti oikeastaan kaikki, luonnontieteiden lisäksi houkuttelivat yhtä lailla myös historia ja yhteiskuntaoppi.

Koska kaikkia aloja opiskelemaan ei voi ainakaan samalla hakukerralla hakea, oli tehtävä valintoja.

Valinnassa auttoi lopulta kiinnostus maantietoon, jonka tunnit jäivät Molkkarille erityisesti mieleen. Maapallon ääri-ilmiöt, kuten tsunamit, tulivuoret ja maanjäristykset, kiinnostivat häntä. Mutta millä alalla oikein pääsisi tutkimaan tulivuoria?

Googlettelun perusteella yliopistossa opetettava geologia vaikutti lupaavalta ääri-ilmiöiden suhteen. Geologian opintoja tarjoavista kaupungeista Oulu vaikutti ulvilalaiselle Molkkarille eksoottiselta, jännittävältä pohjoisen kaupungilta. Siksi Oulu oli hänelle ensisijainen hakukohde.

Opiskeluiden aloitus Oulun yliopistossa oli Emmi-Kaisa Molkkarille kuitenkin lopulta pienoinen yllätys. Ei tullut tsunameja tai tulivuoria, tulikin peruskursseja, jotka sisälsivät ison kasan kiviä ja kemian kaavojen opettelua.

Opiskelu on kuitenkin jokaisena vuotena muuttunut mielenkiintoisemmaksi, Molkkari sanoo: ”Alan vaihtaminen ei ole käynyt mielessäkään.”

Tavallinen tallaaja

Emmi-Kaisa Molkkarilla on kolmeen opiskeluvuoteen mahtunut opintojen lisäksi paljon järjestötyötä.

Vuonna 2016 hän toimi Oulun yliopiston geologisen kerhon, Nikoli ry:n, tapahtumavastaavana, seuraavana vuonna sihteerinä, tänä vuonna roolina on ollut koulutuspoliittinen vastaava. Lisäksi hän on hallinnon opiskelijaedustaja, varajäsen teknillisen tiedekunnan johtoryhmässä ja tiedekuntahallituksessa, varsinainen jäsen tiedekunnan koulutustoimikunnassa.

Vuonna 2017 hänet valittiin ensin edarivaaleissa OYY:n edustajistoon Tieteellisten riveistä, ja lopulta myös Tieteellisten ryhmänjohtajaksi. Viime vuonna hän toimi myös geotieteiden fuksien pienryhmäohjaajana.

Ja niin – jossain vaiheessa pitäisi varmaan opiskellakin.

Molkkarin opiskelutahti on ollut varsin hurja: kahdessa vuodessa hän suoritti lähemmäs 80 opintopistettä per lukuvuosi. Kova tahti myös verottaa jaksamista – Molkkari kertoo olleensa välillä hyvin väsynyt. Siitä huolimatta hän ei ole halunnut jättää myöskään luottamustehtäviä kesken. Kun on kerran valittu pestiin, pitää se hoitaa kunnialla.

Tänä vuonna Molkkari sai myös tunnustuksen työstään, kun hänet valittiin keväällä Oulun yliopiston Vuoden Opiskelijaksi.

Vuodesta 2011 asti valitulta Vuoden Opiskelijalta odotetaan opintojen hyvän etenemistahdin lisäksi opiskeluaikana osoitettua aktiivisuutta opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi. Vuoden Opiskelija ei siis keskity ainoastaan omaan akateemiseen erinomaisuuteensa, vaan hän edistää yhteisöllisyyttä, innostaa, motivoi ja tsemppaa muita.

Valintaperusteissa Molkkarin kuvataan vaikuttaneen omalla aktiivisuudellaan positiivisesti järjestöjen toimintaan ja tehneen huomattavan suuren työn opiskelijoiden viihtyvyyden edistämiseksi. Palkintoperusteiden mukaan hänet tunnetaan myös tunnollisena ja määrätietoisena opiskelijana.

Tieto nimityksestä yllätti Molkkarin – tekeehän niin moni muukin kovasti töitä opiskelijoiden eteen. Lisäksi Molkkarin mielikuvana oli, että Vuoden Opiskelijalta vaaditaan jonkinlaista yli-ihmisyyttä, niin opinnoissa kuin seuraelämässäkin.

”Minä taas olen tavallinen tallaaja, joka on ajautunut mukaan moniin asioihin.”

Järjestön auttaminen on hyvä syy leipoa

Emmi-Kaisa Molkkarin ensimmäinen luottamustehtävä oli Nikolin tapahtumavastaavan pesti fuksivuoden keväällä. Ainejärjestö houkutteli häntä käytännön syystä: kaukaa muuttaneena hänellä ei ollut Oulussa ennestään tuttuja, ja järjestötoiminta tuntui hyvältä tavalta tutustua uusiin ihmisiin.

”Se oli totta, sitä kautta pääsi hyvin mukaan.”

Erityinen rooli hänellä on ollut nyt Nikolin muonitusvastaavana. Molkkarille muonitusvastaavan rooli passaa, sillä leipominen on hänelle mieluisaa puuhaa. Hän on ollut kesätöissä ravintola-alalla, ja työskennellyt puoli vuotta Iso-Britanniassa. Siksipä järjestön auttaminen takaa hyvän syyn leipomiselle, ”harvoin tulee yksin tehtyä”.

Taidoista tosin hyötyvät muutkin kuin kuin kanssaopiskelijat. ”Kotona äiti laittaa leipomaan heti kakkuja erilaisiin juhliin.”

Kivien opiskelija?

Emmi-Kaisa Molkkarin mukaan monien mielikuva geologiasta on, no, kivinen. ”Tutut kysyvät: opiskeletteko te siellä kiviä?”

Toki niitäkin, varsinkin peruskursseilla, mutta kuuluu opintoihin paljon muutakin. Geotieteen opinnot voi jakaa karkeasti kahteen eri suuntautumiseen, ”kovaan” ja ”pehmeään” puoleen. Kovalla puolella korostuu taloudellinen geologia, pehmeällä puolella taas maaperä ja ympäristö.

Molkkari itse kertoo olleensa ensin kallellaan maaperän tutkimukseen, pehmeälle puolelle, mutta kiinnostuneensa viime syksynä malmintutkinnasta.

”Kauhistelin ensin sitä, että joutuisin työskentelemään vain pohjoisessa. Nyt olen tajunnut, ettei se ole ollenkaan paha asia.”

Nyt Molkkarin arki on ollut hyvin opiskelu- ja ainejärjestöpainotteista. Mutta miltä elämä näyttää kymmenen vuoden päästä? Kysymys saa hänet mietteliääksi.

”No, toivon, että olen ainakin hyvissä ajoin ennen sitä jo valmistunut”, hän nauraa.

Tulevaisuudelta hän toivoo myös työtä geologina. Hänelle työn oltava mielekästä, se ei saa olla vain pakollinen paha: ”Siksi lähdin opiskelemaan mielekästä alaa.”

Koulutus muuttaa ihmistä yllättävillä tavoilla. Emmi-Kaisa Molkkari kertoo, ettei hän ennen opiskeluiden alkamista kokenut olevansa erityisen ulkoilmaihminen. Siksi tuleva työurakin hieman hirvitti: sisältäisikö työpäivä vastenmielistä rämpimistä näreiden juurella, hirvikärpästen piinaamana? Tai toisaalta – eihän työ ole pelkästään päivästä toiseen siistiä sisätyötä?

Molkkarille työssä tärkeää on nimittäin vaihtelu: mitä enemmän vaihtelua, sitä parempi. Kenttätyötä hän pitää koko ajan kiinnostavampana.

Ensimmäinen oman alan kesätyö hänellä oli tänä kesänä Sodankylässä. Siellä hän toimi malminetsinnässä Pahtavaaran kaivoksen läheisyydessä.

Käytännön töitä voisi olla opinnoissa paljon enemmänkin, Emmi-Kaisa Molkkari sanoo. Vaikka tenttikirjakin opettaa, käytäntö opettaa vielä enemmän.

”Opiskelut ovat aika teoriapainotteisia, muutamaa labrakurssia lukuunottamatta. Olisi hienoa päästä jo opiskeluaikana maastoon. Asiat hoksaa paremmin, kun on käytännössä nähnyt sen.”

Nikoli-chat auttaa

Nikolin kiltahuone on Kemiankadulla, toisessa kerroksessa, Soopan ja Syntaksiksen lähellä. Toisinaan kiltiksellä tulee vietettyä enemmän aikaa kuin kotona, Molkkari kertoo. Ja miksipäs ei: kiltikseltä löytyy vertaistukea pulmiin, aika kuluu rattoisasti korttia pelaten ja kahvia juoden.

Molkkarin oman kokemuksen mukaan ainejärjestön merkitys on etenkin kaukaa muuttavalle suuri: järjestö edistää yliopistoyhteisöön sopeutumista ja tutustuttaa uusiin ihmisiin. Hänelle nikolilaisista on tullut ystäviä, joiden kanssa voi viettää aikaa myös luentojen ja järjestön hallituksen kokousten ulkopuolella.

Emmi-Kaisa Molkkarille järjestötoiminnan koko pointtina on juuri yhdessä tekeminen.

”On hätä mikä vain, laittaa viestiä Nikoli-chattiin ja saada sieltä apua.”

Kun pariin opiskeluvuoteen mahduttaa ison määrän opintopisteitä ja monta luottamustehtävää, vapaa-ajalle ei tarvitse keksiä tekemistä.

Välillä kaiken kiireen keskellä omat tavoitteet ovat olleet jo liian korkealla, Molkkari sanoo. Siitä on pitänyt pyristellä eroon.

”Vuoden aikana olen tajunnut, ettei aina kaiken tarvitse olla täydellistä – jos siis haluaa tehdä vuodessa välillä vähän muutakin kuin opiskella.”

Toisaalta järjestö- ja opiskelijaelämään panostaminen on Molkkarin mielestä ehdottomasti kannattanut.

”Ihminen voi elämässään opiskella täysillä vain kerran. Siitä pitää ottaa kaikki irti.”

 

Kuka?

Emmi-Kaisa Molkkari

» 23-vuotias.
» Neljännen vuoden geotieteiden opiskelija.
» Kotoisin Ulvilasta, asuu Oulussa.
» Toiminut Nikoli ry:n tapahtumavastaavana ja sihteerinä, tänä vuonna ainejärjestön koulutuspoliittinen vastaava ja muonitusvastaava. Varsinainen jäsen teknillisen tiedekunnan koulutustoimikunnassa, varajäsen johtoryhmässä ja tiedekuntahallituksessa. OYY:n edustajiston jäsen.  Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton Loimu ry:n kampuspromoottori.
» Oulun yliopiston Vuoden opiskelija 2018.
» Harrastaa koiran kanssa ulkoilua ja kyykkäämistä.
» Haaveena saada tehdä itselle mieluisaa työtä. ”Enkä pistäisi pahitteeksi jos pääsisi tutkimaan niitä tulivuoria.”

 

Mikä?

Vuoden Opiskelija

» Vuodesta 2011 lähtien Oulun yliopistopäivänä alumnijuhlassa on julkistettu Vuoden Alumnin ohella Vuoden Opiskelija.
» Vuoden Opiskelijan valinnan kriteereinä ovat opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvä etenemistahti. Hän innostaa, motivoi ja tsemppaa muita ja edistää yhteisöllisyyttä.
» Vuoden Opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.
» Päätöksen tekee Oulun yliopistoseura Oulun yliopiston ylioppilaskunnan alumniyhdistys Rauhala-klubin esityksestä.
» Vuonna 2017 Vuoden Opiskelijaksi valittiin Senni Suhonen.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

”Kun törmäyttää ihmisiä yhteen, voi syntyä hyviä juttuja” – Ville Paananen haluaa rikkoa yliopiston sisälle syntyviä rajoja

Taidepiiri Tapiirin hallituksen puheenjohtaja Ville Paananen siirtyi vuodessa järjestönoviisista aktiiviksi. Toimiminen järjestössä on tehnyt yliopistosta pienemmän, hän sanoo.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Fuksivuosi!

Siinäpä kieleltä nopeasti suhahtava sana, joka on latautunut täyteen riemukasta odotusta.

Ensimmäinen luento, ensimmäiset laskuharjoitukset, ensimmäinen tentti, ensimmäinen tentin uusinta! Ensimmäinen pienryhmäkokoontuminen, ensimmäiset bileet, jatkot, sillikset!

Hauskaa ja yhteisöllistä – ainakin kun on mukana sisällä porukassa.

Kauempaa kaikki näyttää varsin erilaiselta. Sen tietää oululainen sähkötekniikan opiskelija Ville Paananen. Hänelle oman paikan löytäminen Oulun yliopistosta vaati kaksi vuotta ja Jodelin apua.

Jonkinlainen epäteekkari

Muuttaessaan Jyväskylästä Ouluun kuusi vuotta sitten Ville Paananen ei tuntenut paikkakunnalta muita kuin silloisen tyttöystävänsä. Ouluun hänet toivat sähkötekniikan opinnot: robotiikasta ja tekoälystä kiinnostunut Paananen arveli alan kiinnostavaksi.

Opiskelut käynnistyivät kuusihenkisessä pienryhmässä, josta vuoden edetessä kaikki paitsi hän ja yksi toinen lopettivat opintonsa.

Pienryhmän pienentyessä Paananen koki loittonevansa muista. Ei siksi, että häntä olisi muiden toimesta erityisesti syrjitty, vaan siksi, ettei hän itse löytänyt paikkaansa muiden joukosta. Luontainen ujous kasvatti kynnystä kontaktin ottamiseen. Ja missä samanhenkisiä ihmisiä edes tapaisi?

Luultavasti teekkarikiltojen toiminnassa, mutta niihin Paananen ei tuntenut koskaan kuuluvansa. Ei, vaikka suorittikin fuksipassin tehtävät, pulahti vappuna Lasaretinväylään ja sai lakkinsa aamunkoitteessa muiden mukana.

”Ehkä olen jonkinlainen epäteekkari. Opiskelualani ei ole se, mikä ilmentää minua ihmisenä.”

Kulttuurista kiinnostuneena Paananen tiedusteli pienryhmäohjaajalta, tiesikö hän yliopistolla olevan bändejä, johon mahtuisi yksi kitaristi. Hänelle tarjottiin vastaukseksi opiskelijakuoroja ja orkestereita. Niihin kitara ei tuntunut oikein sopivan.

Kun ensimmäinen opiskeluvuosi ”meni niin kuin meni”, toisen vuoden alkaessa Paananen tunsi olonsa entistä yksinäisemmäksi – poissa olivat pienryhmäläiset ja fuksipassin suorittamiseen kuuluvat kuviot. Paanasen opiskelut jäivät tauolle vuoden 2014 keväällä, kun hän sairastui masennukseen. Samoihin aikoihin päättyi myös pitkä parisuhde.

Palatessaan opintojen pariin vuonna 2016 Paananen tunsi olevansa taas kuin fuksi, joka murehtii, löytääkö tuhansien opiskelijoiden joukosta koskaan ryhmää, johon hän tuntisi kuuluvansa – omaa ydinporukkaa.

Kun on tahtoa, on myös konsteja. Paananen kiinnitti Linnanmaan kampuksen seinälle julisteita, joissa etsi kanssaopiskelijoita kokeilemaan kanssaan Neljän tähden illallinen -tv-sarjan konseptia. Vaikka joitakin vastauksia tuli, idea ei silti koskaan ottanut tulta siipien alle.

Kun kokkauskutsut eivät tuottaneet tulosta, apuun tuli Jodel, opiskelijoiden suosima anonyymi kännykkäsovellus. Jodelissa eri alojen ihmiset kohtasivat välimatkasta riippumatta samassa sovelluksessa: kun yksi kirjoitti Tietotalosta, toinen vastasi kasvatustieteiden päädystä, kolmas Kontinkankaalta.

”Kun sovellus tuli, tuntui, että se toi koko yliopistoyhteisön yhteen”, Paananen muistelee.

Jodelista Paananen löysi taiteesta innostuneita keskustelijoita, jotka halusivat myös kohdata kampuksella kasvotusten. Näistä kokoontumisista kasvoi viime vuoden lopulla uusi oululainen opiskelijajärjestö, Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri ry.

Tapiiri kokoontuu keskiviikkoisin 5.9. alkaen Linnanmaalla taidetapaamisiin. Tapaamisissa taiteen muoto on vapaa, ja osallistujat tekevät kuka mitäkin: osa piirtää, osa maalaa, osa maalaa figuureja, osa tekee bullet journaleita. Paanasen mukaan heti alusta asti ajatuksena on ollut, että Tapiirin tapaamisissa saa tehdä mitä vain itse haluaa.

Ville Paananen iloitsee ennen kaikkea siitä, että tapiirilaiset itse kokevat toiminnan tärkeäksi ja merkitykselliseksi. ”Ihmiset ovat sanoneet, että tälle on kysyntää. Se vahvistaa tunnetta, että tämä on hyvä juttu, tätä kannattaa tehdä. ”

 

Yhteisö tehdään yhdessä

Ville Paanasen kokemuksista olisi helppo maalata sankaritarina: kun sopivaa yhteisöä ei ollut valmiina, täytyi sellainen tehdä itse.

Mutta kyse ei ole vain yhden ihmisen ponnistuksesta, Paananen sanoo.

Vaikka Tapiirin perustajien joukossa on myös järjestöaktiiveja, moni, kuten Paananen itse, oli järjestössä mukana aivan ensimmäistä kertaa. Siksi yhden ihmisen into ei riitä, vaan rinnalle tarvitaan muita.

Ville Paanasen mukaan asiantuntija-apua antoi OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija Asta Salomaa, järjestön sääntöjen kirjoittamiseen saatiin apua yhden hallituslaisen äidiltä. Ennen kaikkea tarvittiin jäsenten oma halu tehdä töitä yhteisönsä eteen.

Paananen löytää yhdessä taiteilulle monta perustetta. Ensinnäkin se on erinomaisen hyvä syy kokoontua yhteen. Pensseli voi pysyä pöydällä tuntitolkulla, jos keskustelu virtaa valtoimenaan.

Lisäksi yhdessä työskenteleminen kehittää taiteilijana, Paananen sanoo.

”Kotona et pääse haastamaan itseäsi ja oppimaan muilta. Paikan päällä näet, kuinka erilaiset taidetekniikat toimivat, ja voit kuulla perusteluita, miksi tehdä juuri näin. Senkin näkee konkreettisesti, kuinka kynää pidetään piirrettäessä kädessä.”

Paanasella kaikki järjestöön liittyvä on tullut uutena: miksi järjestön on järkevää rekisteröityä, mitä vastuita puheenjohtajalla on, mitä asioita sääntöihin kirjoitetaan. Mysteerin verhoamaa oli aktiivien viljelemä termistö: toiminnantarkastus, talousarvio, toimintasuunnitelma.

Tapiirin hallituksen puheenjohtajana piti opetella sekin, mitä sanoja käyttää hallituksen kokouksen avatessa. Tähänkin sai onneksi apua muilta, hallituksen järjestöaktiiveilta ja Youtube-videoista.

Syy jäädä Linnanmaalle

Tapiirin ensikokoontumisesta on kulunut pian vuosi. Nyt Paanasen elämä on hyvin erilaista kuin viime syksynä.

Toki järjestöaktiivin elämä on kiireistä, kuluttavaakin, puheenjohtajalla olisi aina tehtävänä, suunniteltavana ja murehdittavana jotain: ”saa tuijottaa kalenteria ja stressata”.

Paananen kokee oppineensa vuoden aikana valtavasti. Ei vain järjestöbyrokratiasta, vaan myös kommunikoinnista, vuorovaikutuksesta, kuuntelemisesta.

Hän iloitsee ennen kaikkea siitä, että tapiirilaiset itse kokevat toiminnan tärkeäksi ja merkitykselliseksi.

”Ihmiset ovat sanoneet, että tälle on kysyntää. Se vahvistaa tunnetta, että tämä on hyvä juttu, tätä kannattaa tehdä. On hienoa olla osana tuomassa ihmiselle syytä, jonka vuoksi jäädä luentojen jälkeen Linnanmaalle hengailemaan muiden kanssa.”

Toimiminen järjestössä on tehnyt Oulun yliopistosta pienemmän, Paananen sanoo. Vasta nyt hän näkee sen, miten yliopisto rakentuu, miten paljon toimijoita kampukselle mahtuu, miten yliopistoa johdetaan.

Samalla hän kokee päässeensä ravistelemaan yliopistoa, tuomalla kampukselle jotain uutta.

Ei ainoastaan uutta rekisteröityä yhdistystä Patentti- ja rekisterihallituksen mappeihin – Paananen haluaa tuoda esille myös uutta ajattelutapaa, tapaa toimia ja olla osana yhteisöä.

”Yliopistossa muodostuu helposti rajoja eri järjestöjen, alojen ja tapahtumien välille. Sitäkin tarvitaan, toki”, hän sanoo,

Mutta rajansa kaikella, rajoillakin.

”Haluaisin, että täällä huomattaisiin, kuinka samanlaisia ihmisiä löytyy saman katon alta. Kun törmäyttää ihmisiä yhteen, voi syntyä hyviä juttuja.”

 

Kuka?

» Ville Paananen
» 26-vuotias.
» Kotoisin Jyväskylästä, asuu Oulussa.
» Sähkötekniikan opiskelija Oulun yliopistossa.
» Tekniikan kandidaatti. Aloittaa diplomityön tekemisen tänä syksynä.
» Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri ry:n perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja.
» Lapsena unelma-ammatti oli palomies. ”Halusin lapsena myös insinööriksi, vaikka en tosin tiennyt tarkemmin, minkä alan insinööriksi.”
» Harrastaa taiteilua ja lukemista, kausittain myös lenkkeilyä ja joogaa.
» Toivoo, että jokaisella opintonsa aloittavalla opiskelijalla on oma ryhmänsä johon kuulua.
» Haaveilee rivitalosta, jossa on pieni piha, iso grilli ja saksalainen naapuripariskunta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Huuhaa kumotaan kriittisellä ajattelulla – Pauli Ohukainen uskoo bloggaamisen tekevän paremmaksi tutkijaksi

Tutkija Pauli Ohukaisen mielestä tieteilijöillä on velvollisuus osallistua julkiseen keskusteluun ja estää siten virheellisen tiedon ja perusteettomien väitteiden leviäminen. Sen vuoksi hän kirjoittaa tiedettä popularisoivaa, kriittistä tiedeblogia. Blogin suosio on tullut yllätyksenä Ohukaiselle, sillä hän kuvitteli blogitekstien kiinnostavan vain hänen äitiään.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Elina Korpi

Alkuvuodesta oululainen Pauli Ohukainen vietti useita viikkoja Hongkongin- ja Australian-matkalla.

Matkan tarkoituksena oli valmistella yhteistyöprojekteja Computational Medicine -tutkimusryhmälle, mutta Ohukainen ehti tavata myös australialaisia skeptikoita.

Maapallon toisella puolella on puhuttanut esimerkiksi poliitikkojen haluttomuus kuunnella ilmastotieteilijöiden näkemyksiä hiilenpolton vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Myös rokotekammoiset sivuuttavat tieteen saavutuksia.

”Hinkuyskä on tehnyt comebackin, vaikka se oli rokotteiden avulla jo hävinnyt.  Näin voi käydä, kun ihmiset epäilevät rokotteiden hyötyjä ja pelkäävät niiden haittoja”, Ohukainen kertoo.

Rokoteskeptisyys, detox-kuurivinkit, ravitsemussuositusten kyseenalaistaminen ja rasvasota jylläävät verkossa. Näitä kiistanalaisia kysymyksiä Ohukainen ruotii Tervettä skeptisyyttä -blogissaan, jossa hän jakaa kriittisen, tieteeseen perustuvan ajattelun sanomaa.

Kriittisen ajattelun ja skeptisyyden filosofiaan perehtyneen Ohukaisen blogin alkusysäyksenä oli ihmetys: miksi ihmiset uskovat väitteitä, joille ei ole tieteellistä tai järjellistä perustetta?

”Verkossa liikkuu paljon näkemyksiä, jotka ovat muodossa ’mitä ajatella’. Harvemmin ne ovat muotoa ’miten ajatella’. Kokeilin, voisiko loogisen ajattelun pohtiminen kiinnostaa muitakin.”

Lukijamäärästä päätellen loogisella ajattelulla on ollut kysyntää: suosituimmalla blogikirjoituksella oli vuorokaudessa 15 000 lukijaa, ja blogin Facebook-sivulla on yli 4300 tykkääjää.

Bloggaaminen tekee paremmaksi tutkijaksi

Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Ohukainen kirjoittaa esimerkiksi verisuonten kalkkeutumisesta seikkaperäisen selkeästi ja omaan tutkimustyöhönsä nojaten.

”Valtimotaudeista liikkuu verkossa väärää tietoa. Tutkimustieto meinaa jäädä vain asiantuntijoiden keskuuteen, joten koen tärkeäksi kertoa näistä asioista”, Ohukainen perustelee.

Monimutkaisen aiheen yleistajuistaminen eli popularisointi ei ole helppoa edes tohtorille. Selkeä esitys vaatii vankat pohjatiedot. Ohukainenkin on joutunut opiskelemaan omaa alaansa lisää, jotta teksteistä tulisi kelvollisia.

”Blogin kirjoittaminen on minulle testi, kuinka hyvin ymmärrän asiat, jotka luulen osaavani”, kuvailee Ohukainen.

Hänen mielestään bloggaaminen tekee paremmaksi tutkijaksi. Lisäksi verkon syövereissä on huutava pula tieteilijöistä.

Salaliittojen uhka

Kun kokemuksiinsa vetoavat näennäisasiantuntijat villitsevät yleisöä, paikalle tarvitaan tutkijaa. Ohukaisen mielestä tieteilijöiden velvollisuus on vastata perusteettomiin väitteisiin.

Hän harmittelee, että vanhemman polven akateemisen väen keskuudessa edelleen ajatellaan muodollisen huutelun norsunluutornista olevan riittävää viestintää.

Esimerkiksi tuoreimman Tiedebarometrin mukaan tiedeaiheita seurataan internetin kautta lähes yhtä paljon kuin televisiosta, radiosta ja sanomalehdistä, joten tieteilijöillä on oiva tilaisuus hyödyntää verkkoviestinnän mahdollisuuksia.

Nuorempien tutkijoiden oma-aloitteista viestintää taas voi estää epävarmuus. Omaa asiantuntijuutta ei pidetä riittävänä julkiseen keskusteluun osallistumiseksi.

”Se on hyvä tuoda esille, että tutkijakin on erehtyväinen ihminen. Onneksi tieteentekijän ei tarvitse sitoutua yhteen lopputulokseen niin kuin kokemusasiantuntijan, joka myy esimerkiksi tiettyä ravitsemusluentoaan”, Ohukainen vertaa.

Tutkija voi aina viitata useaan, ristiriitaiseenkin tutkimustulokseen ja sanoa, miltä asia tämänhetkisen tiedon perusteella näyttää. Tutkimuksenteon elävää prosessia on Ohukaisen mielestä hyvä avata.

”Tieteen tekeminen on monille mysteeri. Jos tapahtumasarjat tutkimustulosten taustalla olisivat tiedossa, tuntematonta ei tarvitsisi täyttää mielikuvituksen luomalla tilkkeellä. Ihmiset eivät ehkä turvautuisi kokemusasiantuntijoihin ja epäilisi tiedettä salaliitoista.”

Kokemusasiantuntijat näyttäytyvät vilpittöminä auttajina, ja tieteilijät piilottelevina rahoittajien kätyreinä. Tässä mielessä kokemusasiantuntijoilta voi Ohukaisen mukaan myös oppia: tutkijakin voi näyttäytyä vilpittömänä, kun avaa tutkimusprosessiaan yleisölle.

Kerro mummolle

Sen lisäksi, että tieteen popularisointi palvelee yleisöä, siitä on Pauli Ohukaisen mukaan hyötyä myös tieteilijälle itselleen.

Omasta alastaan oppii lisää, kun opettelee kertomaan siitä selkeästi sortumatta vaikeaselkoiseen ammattijargoniin.

”Jos asian haluaa selittää omalle mummolle, termien merkitykset on tiedettävä. Tarinamuoto sopii tieteeseenkin”, vinkkaa Ohukainen.

Selkeyttä hän suosittelee myös tieteensisäiseen kirjoittamiseen, sillä tieteelliset artikkelit ovat usein hyvin vaikeita. Helppolukuisuus auttaa kollegoita.

Monia tutkijoita voi myös turhauttaa, jos omasta alasta liikkuu julkisuudessa virheellistä tietoa. Joistakin aloista taas ei puhuta mitään. Siksi popularisointi kannattaa.

”Tutkija voi itse tuoda esiin, miksi oma ala on tärkeä. Olemassaoloa pitää perustella, jotta päättäjät ja rahoittajat ovat tietoisia tutkimuksen merkityksestä”, Ohukainen muistuttaa.

Verkkokirjoittaminen vaatii toki hieman vaivaa. Ohukainen käyttää yhden blogitekstin kirjoittamiseen tunnista kymmeneen tuntia. Pitempiä tekstejä hän valmistelee pätkissä.

Ohukainen on hyvillään siitä kuinka pelkästään asiaan keskittymällä voi houkuttaa lukijoita. Hän ei kerro henkilökohtaisista asioistaan, ei provosoi eikä kalastele kävijöitä klikkiotsikoilla.

Bloggaaja kannustaa tutkijoita kirjoitusharrastukseen kokeilemalla aluksi erilaisten aiheiden hahmottelua pöytälaatikkoon. Lähipiiriä ja muita bloggaajia voi käyttää testiyleisönä ja neuvonantajina. Yksin ei tarvitse rämpiä.

Oman alansa kiinnostavuuttakaan on turha epäillä.

”Ei ole aihetta, jolle ei löytyisi lukijoita”, Ohukainen vakuuttaa.

Tavoitteena ei tarvitse olla suosituimpien blogien listauksen valloittaminen. Voi kirjoittaa vaikkapa sukulaisille. Kiinnostuksen herättäminen saattaa viedä aikaa, mutta suosio voi myös yllättää.

Niin kävi Ohukaisellekin, joka kuvitteli, että hänen tekstejään lukisi vain oma äiti.

 

Kuka?

>> Pauli Ohukainen

>> 33 vuotta.

>> Asuu Oulussa.

>> Työskentelee tutkijatohtorina professori Mika Ala-Korpelan johtamassa Computational Medicine -tutkimusryhmässä Oulun yliopistossa.

>> Vuonna 2016 väitteli filosofian tohtoriksi  farmakologian ja toksikologian alalta, tutki sydänläpän rasvoittumisen ja kalkkeutumisen molekyylibiologiaa. Valmistui filosofian maisteriksi biokemiasta vuonna 2009. 

>> Työskennellyt opiskeluaikoinaan myös telineasentajana.

>> Vapaa-ajalla käy kuntosalilla, lenkkeilee ja kirjoittaa tiedeblogia.

>> Lapsuuden ammattihaaveet liittyivät tieteeseen ja tutkimukseen.

>> Haaveilee, että elämässä pysyisi tekemisen ja oppimisen ilo. ”On niin paljon asioita, joita en tiedä, mutta haluan ottaa selvää.”

>> Toivoo, että ihmiset kiinnostuisivat kriittisestä ajattelusta mahdollisimman laajasti.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: